Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Joo, jossain vaiheessa aikuistuttuani (25+) tajusin viettäväni aikaa ihmisten kanssa jotka eivät edes kiinnosta minua, joiden kanssa ei todellisuudessa edes synkkaa ja joiden seura ei tee minulle hyvää/tuo hyvää oloa.

Nuorempana hengasin usein ihmisten kanssa jotka vain sattuivat elämääni tulemaan, olin säälistä ystävä ja siedin ihan järkyttävääkin käytöstä jos jollain oli ”traumoja” yms.

Jossain vaiheessa vaan sisuunnuin ja pistin oman onneni ykköseksi ja todella ymmärsin, että ihmiset joiden kanssa vietän aikaa luovat osaltaan minun todellisuuteni ja aloin keskittää energiani hyviin ihmissuhteisiin ja skippasin huonot.

En mitenkään erityisemmin katkaissut välejä, hiivuin vain pois.

Ystävyyden katkaiseminen on muuten jotenkin hankalaa, siis vaikkapa poikaystävästä eroaminen on paljon helpompaa ja ”sallitumpaa” kuin ystävästä eroaminen.

Tuntuu, että ystävyyden lopettamisen taustalla täytyisi olla aina jotain tosi traagista, ettei riitä ne samat kuin seurustelusuhteen katkaisemiseen eli ”väärä ihminen, kasvettiin erilleen, ei vain enää tunnu hyvältä, lähdin alunperinkin tähän vääristä syistä” jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaveri katkaisi välit täysin yllättäen tässä joku aika sitten. Hävisi vaan ja lakkasi vastaamasta yhteydenottoihin. Mitään riitaa ei ollut eikä mitään. Hajosin henkisesti täysin koska luotin häneen ja hän pisti haavoittuvaisimpaan kohtaani. Olisin toivonut suoraa puhetta.

Kyllä mä olen aina syyn kertonut tai jonkun lopetusviestin laittanut jos olen hylännyt ystäviä. Vihamieskin ansaitsee tietää miksi ihmissuhde päättyy. Tiedän että häviäminen ja on julmaa henkistä väkivaltaa, ja saa sen hylätyn putoamaan syvään kuiluun ja estää pääsemästä koskaan elämässä eteenpäin kun jää vaan miettimään syitä. Aina sanonut ihmiselle josta haluan eroon että nyt tämä on loppu. Reilu peli erotessakin.

Kaikkia asioita ei voi ilmoittaa tekstiviestillä. Esimerkiksi kateus tai ilkeys. Kyllä jokainen ihminen osaa jossain määrin katsoa peiliin, jos ystävyys on loppunut. Ei aikuisten ihmisten tarvitse selitellä, jos on esimerkiksi itse tullut kohdelluksi huonosti. Ei vihamiehelle olla mitään velkaa, jos syy on täysin hänessä.

Mistä se vihamies tietää että syy on hänessä jos et sano sitä? Kysehän voi olla sun yksipuolisesta väärintulkinnasta tai ihan jostain mitä se toinen ei tiedosta itse ollenkaan. Vai onko kyse siitä että pääset kostamaan kunnolla kun hylkäät ilman selitystä ja saat siitä jotain tyydytystä? Se on kuule aika passiivis-aggressiivista eikä yhtään terve tapa toimia. Kasvata selkäranka.

Se on selkärankaa, että kävelee tilanteesta pois. Ei koulukiusaajallekaan mennä selittämään, että kuule sä olet koulukiusaaja, vaan heidän luota kävellään kylmästi pois.

Aijaa. Meidän kouluaikana niitä kiusattiin jatkuvasti jotka vaan hiljaa kävelivät pois. Ne jotka uskalsivat käydä poikkiteloin kiusaajaa vastaan ja puolustaa itseään niitä ei toiste kiusattu. Mutta ehkä ajat ovat muuttuneet....

Näin. Kyllä ne olivat meilläkin vuodesta toiseen kiusaajien hampaissa jotka eivät saaneet sanaa suustaan. Me rohkeammat niitä sitten puolustettiin mutta eipä se paljon auttanut pitemmän päälle. Kyllä ihmisen pitää osata puolustaa itseään sanallisesti eikä vetäytyä mököttämään ja antaa muiden arvuutella että mikähän sillä nyt tällä kertaa on.

Niin, tai sitten se on niin että kiusaajien kanssa ei vaan kannata olla tekemisissä... Vai miten se nyt olikaan? Että kiusatun pitäisi selittää kiusaajilleen, kuinka ikäviä he ovat olleet? Tuskinpa. Ainakaan aikuisten maailmassa.

Päinvastoin. Juuri aikuisten maailmassa. Koska olemme AIKUISIA emmekä enää LAPSIA. Aikuinen uskaltaa sanoa mitä ajattelee, osaa tehdä sen toista kunnioittaen ja ennen kaikkea on reilu. Ellei ole tunnevammainen tai narsisti itse.

Miksi aikuinen haluaisi olla tekemisissä kiusaajansa kanssa? Oletko ihan täysi idiootti, että väität että aikuinen olisi jotenkin velvollinen selittelemään kiusaajilleen jotain? Niin, kiusaamista tapahtuu myös aikuisten kesken. Ja jokaisella on oikeus lähteä pois sellaisista tilanteista. Sinä olet jollain tavalla hyvin sokea.

Eihän kyse ole siitä että pitäisi olla tekemisissä. Älä nyt viitsi tahallasi vääntää asiaa väärin. Kyse on siitä että kerrot kiusaajallesi ettet ansaitse sellaista käytöstä ja hän toimi väärin. Vain pois kävelemällä alistut kiusaajalle ja hän jää voitolle. Siitä on kyse.

Tämä on suoraan kiusaajan suusta. Kaikkien pitäisi olla samanlaisia kuin kiusaaja. Kiusaajan kanssa pitää aloittaa valtataistelu, jossa näytetään kaapin paikkaa. Ja tämä juuri on se suuri ongelma. On olemassa ihmisiä, joita ei kiinnosta pätkääkään lähteä jonkin kuspiän tasolle taistelemaan jostain ala-asteen herruudesta. Loukata ja satuttaa, jotta saisi olla rauhassa. Kyllä se pitäisi olla ihan itsestään selvä asia, että jokainen saisi olla rauhassa. Mutta eihän se käytännössä mene niin, nämä kiusaajat nauttivat - ei suinkaan todellisesta valtataistelusta veroistensa nilkkien kanssa, ei tientenkään, koska siinä voisi käydä köpelösti - niinpä he tyytyvät helpompaan saaliiseen, niihin jotka ovat toisenlaisia, eivätkä alennu tai edes pysty alentumaan kiusaajan tasolle. 

Mutta jos kiusattu jaksaa ne muutamat vuodet, niin jo lukion jälkeen se vastaan kävelevä kiusaaja on nolona. Paitsi tietysti narsistit, joita ei nolota mikään. 

Tää on jo vanha mutta vastaan kuitenkin kun ainahan tällainen ajankohtaista on.

Tuota voisi verrata itsepuolustustaitoihin. Kai meistä jokainen haluaisi kävellä kadulla rauhassa eikä tapella toisten kanssa mutta huonolla onnella vastaan kävelee tyyppi jota vastaan täytyy puolustautua. Ei se puolustautuminen, henkinen tai fyysinen, ole hyökkääjän tasolle alentumista.

Mitä tulee kiusaajiin, niin olen huomannut että on ihmisiä (eikä pelkästään missään ala-asteella vaan työelämässäkin) jotka tykkäävät "testata" tapaamiaan uusia ihmisiä, ikään kuin kokeilla kepillä jäätä että miten kanssaihmiset suhtautuvat huonoon käytökseen. Ne, jotka osaavat puolustautua jäävät vastaisuudessa rauhaan mutta joku joka on valmis sietämään kiusaamista, saakin kiusaajasta pitkäaikaisen riesan itselleen. Siinä kiusatussa itsessään ei välttämättä ole minkäänlaista muuta vikaa kuin se alistuminen. Sitä kiusataan jota on helppo kiusata.

Toki tilanteita on monia eikä parhain puolustautuminenkaan aina auta. Mutta on kyseenalaista opettaa sietämään huonoa käytöstä, mustaamassani kohdassa kannustetaan sietämään jopa vuosia. Ei se tee kenestäkään mitenkään jaloa että vain alistuu odottelemaan että joskohan se kiusaaja joku päivä mahtaisi haluta lopettaa kiusaaminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaveri katkaisi välit täysin yllättäen tässä joku aika sitten. Hävisi vaan ja lakkasi vastaamasta yhteydenottoihin. Mitään riitaa ei ollut eikä mitään. Hajosin henkisesti täysin koska luotin häneen ja hän pisti haavoittuvaisimpaan kohtaani. Olisin toivonut suoraa puhetta.

Kyllä mä olen aina syyn kertonut tai jonkun lopetusviestin laittanut jos olen hylännyt ystäviä. Vihamieskin ansaitsee tietää miksi ihmissuhde päättyy. Tiedän että häviäminen ja on julmaa henkistä väkivaltaa, ja saa sen hylätyn putoamaan syvään kuiluun ja estää pääsemästä koskaan elämässä eteenpäin kun jää vaan miettimään syitä. Aina sanonut ihmiselle josta haluan eroon että nyt tämä on loppu. Reilu peli erotessakin.

Kaikkia asioita ei voi ilmoittaa tekstiviestillä. Esimerkiksi kateus tai ilkeys. Kyllä jokainen ihminen osaa jossain määrin katsoa peiliin, jos ystävyys on loppunut. Ei aikuisten ihmisten tarvitse selitellä, jos on esimerkiksi itse tullut kohdelluksi huonosti. Ei vihamiehelle olla mitään velkaa, jos syy on täysin hänessä.

Mistä se vihamies tietää että syy on hänessä jos et sano sitä? Kysehän voi olla sun yksipuolisesta väärintulkinnasta tai ihan jostain mitä se toinen ei tiedosta itse ollenkaan. Vai onko kyse siitä että pääset kostamaan kunnolla kun hylkäät ilman selitystä ja saat siitä jotain tyydytystä? Se on kuule aika passiivis-aggressiivista eikä yhtään terve tapa toimia. Kasvata selkäranka.

Se on selkärankaa, että kävelee tilanteesta pois. Ei koulukiusaajallekaan mennä selittämään, että kuule sä olet koulukiusaaja, vaan heidän luota kävellään kylmästi pois.

Aijaa. Meidän kouluaikana niitä kiusattiin jatkuvasti jotka vaan hiljaa kävelivät pois. Ne jotka uskalsivat käydä poikkiteloin kiusaajaa vastaan ja puolustaa itseään niitä ei toiste kiusattu. Mutta ehkä ajat ovat muuttuneet....

Näin. Kyllä ne olivat meilläkin vuodesta toiseen kiusaajien hampaissa jotka eivät saaneet sanaa suustaan. Me rohkeammat niitä sitten puolustettiin mutta eipä se paljon auttanut pitemmän päälle. Kyllä ihmisen pitää osata puolustaa itseään sanallisesti eikä vetäytyä mököttämään ja antaa muiden arvuutella että mikähän sillä nyt tällä kertaa on.

Niin, tai sitten se on niin että kiusaajien kanssa ei vaan kannata olla tekemisissä... Vai miten se nyt olikaan? Että kiusatun pitäisi selittää kiusaajilleen, kuinka ikäviä he ovat olleet? Tuskinpa. Ainakaan aikuisten maailmassa.

Päinvastoin. Juuri aikuisten maailmassa. Koska olemme AIKUISIA emmekä enää LAPSIA. Aikuinen uskaltaa sanoa mitä ajattelee, osaa tehdä sen toista kunnioittaen ja ennen kaikkea on reilu. Ellei ole tunnevammainen tai narsisti itse.

Miksi aikuinen haluaisi olla tekemisissä kiusaajansa kanssa? Oletko ihan täysi idiootti, että väität että aikuinen olisi jotenkin velvollinen selittelemään kiusaajilleen jotain? Niin, kiusaamista tapahtuu myös aikuisten kesken. Ja jokaisella on oikeus lähteä pois sellaisista tilanteista. Sinä olet jollain tavalla hyvin sokea.

Eihän kyse ole siitä että pitäisi olla tekemisissä. Älä nyt viitsi tahallasi vääntää asiaa väärin. Kyse on siitä että kerrot kiusaajallesi ettet ansaitse sellaista käytöstä ja hän toimi väärin. Vain pois kävelemällä alistut kiusaajalle ja hän jää voitolle. Siitä on kyse.

Tämä on suoraan kiusaajan suusta. Kaikkien pitäisi olla samanlaisia kuin kiusaaja. Kiusaajan kanssa pitää aloittaa valtataistelu, jossa näytetään kaapin paikkaa. Ja tämä juuri on se suuri ongelma. On olemassa ihmisiä, joita ei kiinnosta pätkääkään lähteä jonkin kuspiän tasolle taistelemaan jostain ala-asteen herruudesta. Loukata ja satuttaa, jotta saisi olla rauhassa. Kyllä se pitäisi olla ihan itsestään selvä asia, että jokainen saisi olla rauhassa. Mutta eihän se käytännössä mene niin, nämä kiusaajat nauttivat - ei suinkaan todellisesta valtataistelusta veroistensa nilkkien kanssa, ei tientenkään, koska siinä voisi käydä köpelösti - niinpä he tyytyvät helpompaan saaliiseen, niihin jotka ovat toisenlaisia, eivätkä alennu tai edes pysty alentumaan kiusaajan tasolle. 

Mutta jos kiusattu jaksaa ne muutamat vuodet, niin jo lukion jälkeen se vastaan kävelevä kiusaaja on nolona. Paitsi tietysti narsistit, joita ei nolota mikään. 

Tää on jo vanha mutta vastaan kuitenkin kun ainahan tällainen ajankohtaista on.

Tuota voisi verrata itsepuolustustaitoihin. Kai meistä jokainen haluaisi kävellä kadulla rauhassa eikä tapella toisten kanssa mutta huonolla onnella vastaan kävelee tyyppi jota vastaan täytyy puolustautua. Ei se puolustautuminen, henkinen tai fyysinen, ole hyökkääjän tasolle alentumista.

Mitä tulee kiusaajiin, niin olen huomannut että on ihmisiä (eikä pelkästään missään ala-asteella vaan työelämässäkin) jotka tykkäävät "testata" tapaamiaan uusia ihmisiä, ikään kuin kokeilla kepillä jäätä että miten kanssaihmiset suhtautuvat huonoon käytökseen. Ne, jotka osaavat puolustautua jäävät vastaisuudessa rauhaan mutta joku joka on valmis sietämään kiusaamista, saakin kiusaajasta pitkäaikaisen riesan itselleen. Siinä kiusatussa itsessään ei välttämättä ole minkäänlaista muuta vikaa kuin se alistuminen. Sitä kiusataan jota on helppo kiusata.

Toki tilanteita on monia eikä parhain puolustautuminenkaan aina auta. Mutta on kyseenalaista opettaa sietämään huonoa käytöstä, mustaamassani kohdassa kannustetaan sietämään jopa vuosia. Ei se tee kenestäkään mitenkään jaloa että vain alistuu odottelemaan että joskohan se kiusaaja joku päivä mahtaisi haluta lopettaa kiusaaminen. 

Kiitos tästä.

Liikaa jäin odottamaan ystäväni (kiusaajani) halua lopettaa kiusaaminen.

Täytyy olla taas se ikävä ihminen joka ei ymmärrä mitään jne jne

Muutin muualle niin kaveria ei ilmeisesti enää kiinnostanut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut koko elämäni ajan tapana katkaista välit ja nyt minulla ei ole ainuttakaan suvun ulkopuolista ystävää tai kaveria. 

Mielestäni välien katkaisu on hyvin vapauttavaa. Saan siitä hetkellisen voimaantumisen, vaikka jotenkin tämä verkoston puuttuminen vielä kostautuu. No viimeaikaiset suhteet/ välit ollut lyhytaikaisempia alle vuoden kestäviä mm. työn kautta. Tutustun kuitenkin melko helposti uusiin ihmisiin. Kuitenkin esim. koulun päätyttyä katkaisin välini monia vuosia rinnalla kulkeneisiin henkilöihin, mikä vähän jäänyt jopa mietityttämään.

No varaudu siihen, että edessäsi on tosi yksinäinen aikuisuus ja sitten vanhuus. Sosiaalinen elinpiiri kapenee muutenkin iän myötä ja sinä annat erakoitumisellesi vielä lisävauhtia toimimalla kuten toimit, joten teehän jo etukäteen suunnitelmia sen varalle miten saat aikasi kulumaan vuodesta toiseen ilman juttukavereita ja seuraa. Voi käydä aika pitkäksi jos vaan itsensä kanssa keskustelee.

Suunnitelmani on ollut kutoa taloudellista turvaverkkoa ja on aika selvää, että minusta tulee "miljonääri" ennen vanhuutta. Kaipaisin kuitenkin todellista (sydän)ystävää, mutta olen totuttautunut mahdollisuuteen, että olen aina "yksin". Toistaiseksi kuitenkin passaa, sillä olen hulluuden rajamaille kontrollifriikki ja ärsyynnyn muihin ihmisiin helposti.

Mulla ei itselläni ole ollut ei koko elämäni aikana ystävän ystävää jos on ollut niin välit mennyt, en jaksa enää ihmisiä, monet on niin rasittavia, kieroja, takertujia, tivaajia jne jne, ja monesti tuntuu et jos jollain on hyvä päivä ja hymyilee mut itselläni ei ole, niin tunteita ei saa kuitenkaan näyttää, pitää hymyillä mukana

Mulla on ollut mielenterveys tms joitain ihmisiä joilla erinlainen näkemys ja katselu maailman asioihin ja ystävyys asioihin

Eräs laittoi päivittäin viestiä aloittamalla rakas ystävä, mitä kuuluu rakas ystävä ja sit ongelmien kerrontaa pitkä litania, ymmärsin tavallaan häntä kun hånellä lievä syndrooma mikä vaikutti ajattelu kykyyn ja käyttäytymiseen, mut en jaksanut enää laitella viestiä, vaihdoin vain numeroa enkä antanut enää uutta.

Yks taas oli ns netti kaveri oli ollut jo vuoden, ei koskaan oikeasti nähty livenä, mut kerran erehdyin kertomaan et on mennyt poikaystävään välit tai oikeastaan erottiin, siihen vastas takasin(oli mies), "oisit saanut musta poikaystävän, oltais voitu mennä naimisiin jne, mut nyt liian myöhäistä", olin todella hämmentynyt ja vihainen, et laitoin vain välit poikki, ei mitään myötätuntoa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut koko elämäni ajan tapana katkaista välit ja nyt minulla ei ole ainuttakaan suvun ulkopuolista ystävää tai kaveria. 

Mielestäni välien katkaisu on hyvin vapauttavaa. Saan siitä hetkellisen voimaantumisen, vaikka jotenkin tämä verkoston puuttuminen vielä kostautuu. No viimeaikaiset suhteet/ välit ollut lyhytaikaisempia alle vuoden kestäviä mm. työn kautta. Tutustun kuitenkin melko helposti uusiin ihmisiin. Kuitenkin esim. koulun päätyttyä katkaisin välini monia vuosia rinnalla kulkeneisiin henkilöihin, mikä vähän jäänyt jopa mietityttämään.

No varaudu siihen, että edessäsi on tosi yksinäinen aikuisuus ja sitten vanhuus. Sosiaalinen elinpiiri kapenee muutenkin iän myötä ja sinä annat erakoitumisellesi vielä lisävauhtia toimimalla kuten toimit, joten teehän jo etukäteen suunnitelmia sen varalle miten saat aikasi kulumaan vuodesta toiseen ilman juttukavereita ja seuraa. Voi käydä aika pitkäksi jos vaan itsensä kanssa keskustelee.

En tiedä millä perusteella olet välisi katkaissut, mutta jos ihmissuhteet ovat satuttavia niihin ei kannata jäädä. Itse jätin nuoruuden porukan koska silmäni avautuivat kun välejä olisi pitänyt selvitellä: en saanut anteeksipyyntöä, pari tyyppiä jopa kieltäytyi keskustelemasta koko aiheesta (siitä miten minua on kohdeltu). Minua siis oli vuosien ajan vähätelty ja dissailtu ja kiusattu. En huomannut asiaa oman taustani vuoksi eli toiset käyttivät hyväkseen sitä että olin sokea asialle. Ihminen kuitenkin reagoivat ympärillään tapahtuville asioille tietoisesti tai sitten alitajunta reagoi, ja niinpä minä sairastuin. Onneksi minun ei ole tarvinnut olla yksin tai edes katkera: tiedän että he tekevät lapsilleen saman kuin tekivät minulle. Jos ihmisellä ei ole empatiaa, ei sitä ole myöskään lapsille. Ei se siitä mihinkään muutu, että hyvää jatkoa sinne! Kovasti ihmetyttää se että saan ryhmältä säännöllisin väliajoin viestejä. Tietenkin on voinut käydä niin että ryhmän sisäinen tasapaino on muuttunut kun ei ole enää sitä jota vastaan on kiva liittoutua. 

olen laittanut välit poikki lähes kaikkiin vanhoihin kavereihin he kun ovat jääneet teinin tasolle. ovat kuin pahankurisia kakaroita, 60v ihmiset!  pystyn kyllä tutustumaan uusiin ihmisiin joten ei kaduta. pääsisin vielä näkemästä heitä ollenkaan niin hyvä olisi.

Tutustuin opiskeluaikana ja vuosien välillä pidin aika vähän yhteyttä. Ystävä oli sinnikäs, eikä osaa ottaa vastaan sanaa Ei. Täysin rajaton myös lastensa kanssa, se oli myös sellainen asia jonka takia otin etäisyyttä. Kävi sääliksi lapsia. Miehensä sai uskomaan itsensä narsistiksi, artistiksi jne, moni lähellä oleva sai mitä oudompia diagnooseja häneltä. On itse sosiaalialan ammattilainen.

Myöhemmin hän onnistui pääsemään hetkeksi taas lähipiiriin kun asuimme samalla paikkakunnalla ja alkoi sama väkisin-vatkaus, tuli kylään kutsumatta, olisi pitänyt olla kuuntelija jatkuvalle negatiiviselle jaarittelulle päivittäin. Olen aika kiltti ihminen mutta lopulta en vastannut puhelimeen. Kirjoitin jopa kirjeen jossa kauniisti kerroin että kaikkea hyvää mutta EI. Mutta ei, ei auttanut. Olin poistanut fbstä ja tuli pyytämään takaisin ystäväksi yhteisen ystävän juhlissa. Aivan överitapaus. Huh.

olen katkaissut myös välit pitkäaikaisiin ”kavereihin” samoista syistä. Niitä pahimpia koulukiusaajia, jotka ei vieläkään halua kasvaa ihmisenä muiden alentamisesta ja hyväksikäytöstä pois. Koko kouluaika ja teini-ikä oli niiden kanssa vääntämistä joka v#@$n asiasta. Ihan jokaisesta. (Pienestä tuppukylästä kotoisin, niin en hirveästi kavereita koulun ulkopuolelta pystynyt saamaan. Suurimman osan lapsuudesta vietinkin yksin.) Heidän mentalitteettia kuvaillen: Kaikki otetaan mikä on seinistä irti, kaikki palaa, kaikkia satutetaan koska se on hauskaa. kaikkia kusetetaan, koska silloin itse voittaa. Mitä ei saa, se hajotetaan. Toisen häpäisystä ja alentamisesta tulee hyvä mieli. Jos en voi voittaa, kukaan ei osallistu. Puhutaan ihan aikuisista ihmisistä ja sama homma jatkuu. (Asiat ovat heillä paljon kurjemmin kuin minulle on soveliasta tässä ilmaista)

Fyysiseksi asia ei minun kanssa ikinä voinut mennä, koska olen kilpaillut monissa kamppailulajeissa skidistä asti. Tuntuu siltä että se kaivelee heitä edelleen aika paljon, etteivät ole pystyneet hakkaamaan minua. Olen ihan hajalla monta viikkoa, jos satutan jotain tai jotakuta vahingossa, niin en ole heille käytöstään ikinä fyysisesti kostanutkaan.

Olin koko lapsuuden masentunut kiusaamisen takia ja masennuin aika vakavasti, täysin apaattiseksi, kun olin täysi-ikäinen, he tajusivat sen voittona, veivät kaiken ja painoivat pään niin syvälle kuin pystyivät. En pystynyt parantumaan heidän seurassa, joten he eivät ole palaamassa elämääni kun olen terve. Kuitenkin säälin heitä edelleen ja sydäntä raastaa, kun en ole ollut tarpeeksi vahva auttamaan heitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut koko elämäni ajan tapana katkaista välit ja nyt minulla ei ole ainuttakaan suvun ulkopuolista ystävää tai kaveria. 

Mielestäni välien katkaisu on hyvin vapauttavaa. Saan siitä hetkellisen voimaantumisen, vaikka jotenkin tämä verkoston puuttuminen vielä kostautuu. No viimeaikaiset suhteet/ välit ollut lyhytaikaisempia alle vuoden kestäviä mm. työn kautta. Tutustun kuitenkin melko helposti uusiin ihmisiin. Kuitenkin esim. koulun päätyttyä katkaisin välini monia vuosia rinnalla kulkeneisiin henkilöihin, mikä vähän jäänyt jopa mietityttämään.

No varaudu siihen, että edessäsi on tosi yksinäinen aikuisuus ja sitten vanhuus. Sosiaalinen elinpiiri kapenee muutenkin iän myötä ja sinä annat erakoitumisellesi vielä lisävauhtia toimimalla kuten toimit, joten teehän jo etukäteen suunnitelmia sen varalle miten saat aikasi kulumaan vuodesta toiseen ilman juttukavereita ja seuraa. Voi käydä aika pitkäksi jos vaan itsensä kanssa keskustelee.

Suunnitelmani on ollut kutoa taloudellista turvaverkkoa ja on aika selvää, että minusta tulee "miljonääri" ennen vanhuutta. Kaipaisin kuitenkin todellista (sydän)ystävää, mutta olen totuttautunut mahdollisuuteen, että olen aina "yksin". Toistaiseksi kuitenkin passaa, sillä olen hulluuden rajamaille kontrollifriikki ja ärsyynnyn muihin ihmisiin helposti.

Huoh.. No jospa raha tuo sen kaipaamasi lohdun. Ehkä sinut löydetään sitten joskus vanhana upeasta huoneistostasi hämähäkin settien peittämänä muumiona, timanttisormukset haperoituneissa sormissasi, kädessäsi puhelin, jonka luettelossa ei ole muuta numeroa kuin 112 johon olit viimeisillä voimillasi soittanut ja josta vastattiin "Se että tuntee kuolevansa ei ole mikään syy kutsua ambulanssilla. Tulkaa taksilla". Alkoi jo itseänikin itkettämään..

Eräs ystävyys työkaveriin loppui kummallisella tavalla. Sanoin, että hän on stressaantunut töissä. Hän vastasi ettei ole. Sanoin, että onhan, sen näkee hänen kehonkielestään.

Tämän jälkeen lopetti kaiken yhteydenpidon viikoiksi. Kun kysyin syytä, sanoi tuon keskustelun syyksi. En kunnioittanut hänen mielipidettään, kun kehtasin väittää vastaan ja se lisäksi yritin kontrolloida häntä sanomalla minkälainen hän on. Ei voinut viikkojenkaan jälkeen unohtaa loukkausta. Pyysin anteeksi, mutta sanoin että mielestäni ylireagoi, johon hän vastasi, että vähättelen hänen tunteitaan, kun sanon niin. Oli puhunut asiasta oman puolison ja monien kavereiden kanssa. Kaikki olivat kuulemma pöyristyneitä käytöksestäni ja pitivät minua röyhkeänä. Jouduin blokatuksi puhelimessa.

En tiedä onkohan täällä ex-kaverini kirjoitus minusta ja miksi katkaisi välit minuun. Väitti narsistiseksi, huomionhakuiseksi ja että halusin olla vain kaiken keskipisteenä. Asioilla on aina kaksi puolta. En tuntenut noista kuvauksista itseäni lainkaan, en silloin enkä vieläkään. Hän oli meistä se, joka halusi aina olla äänessä ja halusi saada huomiota. Itse olin se hiljaisempi, joka mieluummin pysytteli takavasemmalla ja ei kokenut tarvetta nousta esiin. Olin seksittömässä suhteessa ja mietin paranisiko vaihtamalla, hänen mielestä olin kiittämätön ja en ole koskaan tyytyväinen. Palstaa lukiessa olen ymmärtänyt ettei ajatukseni nyt niin kovin poikkeavia edes olleet, vaikka niistä itseäni silloin syytinkin.

En vieläkään tiedä miten olin narsistinen, mutta hänet tuntien hän on tehnyt koko lähipiirilleen selväksi kuinka minä olen narsisti. Ehkä täälläkin. Välillä kaipailen vanhoja hyviä aikoja, mutta en usko asioiden olevan koskaan korjattavissa. Liian monta kyyneltä itkin. Liian monta avointa kysymystä jäi jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Riitojen kautta on mennyt välit vaikka miten monesti. Yleensä toisen käytös on alkanut vituttaa niin rankasti, että kun olen muutaman kuukauden vihaani padonnut, olen lopulta räjähtänyt ja kertonut suoraan mikä rassaa ja yleensä haukkunut koko ihmisen päälle.

Hyvä taktiikka jos ei oikeasti halua toisesta enää koskaan kuulla.

Aha, olet siis näitä tyyppejä. Kun ihmiset kertovat kauhutarinoita ex-ystävistä jotka ovat impulsiivisia, epäkohteliaita räyhääjiä joihin välit ovat menneet poikki heidän mahdottoman käytöksensä takia, niin he puhuivat sinunkaltaisista tyypeistä.

En ollut varsinaisesti päättänyt että nyt välit katkeaa, mutta niin kävi. Minulla oli lapsuudenystävä, joka teini-iässä alkoi masentua, ainakin omien sanojensa mukaan. Luonteeltaan hän oli melko passiivinen ja laiska, heti-kaikki-mulle-nyt tyyppinen ihminen varustettuna kunnon temperamentilla. Vuosia ja vuosia tuin tai ainakin yritin häntä kaikessa, olin mieliksi, annoin jopa käyttää hyväksi esim tekemällä hänen kouluhommiaan hänelle, antamalla asua luonani ilmaiseksi yms. koska oltiinhan sentään parhaita ystäviä jne.

Jossain kohtaa aikuisiän alussa havahduin siihen, että olen todella tämän ihmisen ainoa ystävä, olen kannatellut häntä ja hänen epämääräisiä ongelmiaan todella pitkään eikä meillä enää edes synkkaa niinkuin lapsena. Aika harvoin meillä oli yhdessä aidosti hauskaa. Pidimme tosi erilaisista jutuista, ja koin että hän jopa yritti muokata minua olemaan enemmän kuin hän ja innostumaan samoista asioista. En siis edes kelvannut omana itsenäni hänelle, olin kuulemma itsekäs, tunnevammainen ja mitähän muuta, jos en vastannut hänen toivomalla tavalla kaikkiin hänen tempauksiinsa tai vuodatuksiinsa. Aina kun nähtiin, oli ilmaantunut joku uusi the ongelma, jota puitiin läpi. Koin sen todella raskaaksi.

Muista ystävistäni joita ei tuntenut oli vuoron perään mustasukkainen tai sitten käänsi asian niin että hehän ovat hänenkin ystäviään (ei olleet). Sai minut tuntemaan velvollisuutta pyytää häntä mukaan juttuihin jotka olivat ihan eri kaveripiirin juttuja ja silloin kun pyysinkin, ei monesti kuitenkaan viihtynyt ja minun piti siinä tilanteessa jälleen keskittyä häneen ja hänen asioihin. Minun ongelmat ei juuri kiinnostaneet, vaikka koin niinä aikoina itsekin melkoisen perhehelvetin ja monta eri shokkia jouduin käsittelemään. Sillä ei tuntunut olevan hänelle mitään merkitystä. Jossain kohtaa oma elämä otti tosissaan sellaisen käänteen ettei voimavarat vaan enää riittäneet tähän ihmiseen enkä pitänyt yhteyttä, en oikeastaan edes pystynyt. Hän varmasti loukkaantui, koska ei ole pitänyt hänkään sen koommin minuun mitään yhteyttä. Jäin siis todella yksin ja täysin eri ihmisten tuettavaksi itse, vaikka hän niiin kovasti korosti olevansa paras ystäväni.

Tavallaan tilanne vaivaa minua, toisaalta rehellisesti sanottuna elämä on ollut helpompaa ilman häntä ja hänen ajoittain melko huonoa käytöstään. Harmittaa että siinä samalla loppui yhteydenpito myös hänen perheeseensä, joka oli vallan ihana minua kohtaan aina, vaikka kaverini oma käytös perhettään kohtaan oli sekin melko hirvittävää katseltavaa minun näkökulmastani. Mietin mitenköhän jaksavat tällä hetkellä.

Vierailija kirjoitti:

Eräs ystävyys työkaveriin loppui kummallisella tavalla. Sanoin, että hän on stressaantunut töissä. Hän vastasi ettei ole. Sanoin, että onhan, sen näkee hänen kehonkielestään.

Tämän jälkeen lopetti kaiken yhteydenpidon viikoiksi. Kun kysyin syytä, sanoi tuon keskustelun syyksi. En kunnioittanut hänen mielipidettään, kun kehtasin väittää vastaan ja se lisäksi yritin kontrolloida häntä sanomalla minkälainen hän on. Ei voinut viikkojenkaan jälkeen unohtaa loukkausta. Pyysin anteeksi, mutta sanoin että mielestäni ylireagoi, johon hän vastasi, että vähättelen hänen tunteitaan, kun sanon niin. Oli puhunut asiasta oman puolison ja monien kavereiden kanssa. Kaikki olivat kuulemma pöyristyneitä käytöksestäni ja pitivät minua röyhkeänä. Jouduin blokatuksi puhelimessa.

Pakko kommentoida että itsellenikin olisi aika iso varoitusmerkki se, jos joku työkaveri käyttäytyisi kuten tietäisi minun tunteistani ja kokemuksistani enemmän kuin minä itse, ja väittäisi vielä minulle vastaan. Selkeä merkki rajattomuudesta, eli siitä että toisten ihmisten erillisyyttä ei näe kuten kuuluisi. Itse ajattelen heti että tälläinen ihminen on läheisriippuvainen tai persoonallisuushäiriöinen ja otan reippaasti etäisyyttä.

Masentuneen näkökulma; kun sairastuu vakavasti, helposti menettää kaikki ystävät koska ihmiset eivät ymmärrä että on sairastunut. Luulevat vain että on ylimielinen ja tunteeton idiootti.

Sairauteni aikana en ole jaksanut kuunnella loputtomiin toisten asioita, vaan halunnutkin olla yksin. Näköjään sellainen kultainen keskitie on vaikea saavuttaa mitä tulee ihmissuhteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Masentuneen näkökulma; kun sairastuu vakavasti, helposti menettää kaikki ystävät koska ihmiset eivät ymmärrä että on sairastunut. Luulevat vain että on ylimielinen ja tunteeton idiootti.

Sairauteni aikana en ole jaksanut kuunnella loputtomiin toisten asioita, vaan halunnutkin olla yksin. Näköjään sellainen kultainen keskitie on vaikea saavuttaa mitä tulee ihmissuhteisiin.

Sama. Kavereita oli vielä silloin kun jaksoin olla hauska läpänheittäjä. Masennuttuani kaverit vain liukenivat pois. Ihan ymmärrettävää, itselle tietysti harmi.

Muka-ystävät, jotka puhuvat vain omista ongelmistaan, mutta toisen asiat ei kiinnosta. Yllättävän yleistä. Muutamia vuosia sitten joku mt-ongelmainen vanhempi nainen yritti iskeä miestäni. Väitti ihmisille, että he seurustelevat. Minä tiesin kyllä missä mennään. Yllättäen tietooni tuli, että yksi kavereistani oli somessa onnittellut sitä akkaa. Kysyin häneltä, että mitä helv*ttiä. Ovat kuulemma tuttuja ja oli luullut minun ja mieheni eronneen "kun meillä on niin huono suhde." Mistä päätellen oli, sitä ei kertonut. Emme ole edelleenkään eronneet ja suhde voi ihan hyvin. Mutta kaveri sai kenkää.

Vierailija kirjoitti:

Yhden kanssa lähdin mökille saunomaan. Matkalla tämä henkilö sanoi että hakisinko hänelle olutta kaupasta. Sanoin etten itse halua olutta mutta hae vaan jos haluat. No ei hakenut ja alkoi sitten murjottaa.

Perille päästyämme sanoi että hänellä meni maku tästä hommasta ja haluaa takaisin kaupunkiin. Sanoin että laitan nyt saunan ensiksi lämpiämään ja vien hänet sitten mutta hän sanoi siihen että heti pitää päästä, hän on siellä mökillä nyt vastoin tahtoaan joten tämä on kidnappaus. Siihen loppui se ystävyys.

Voi luoja. Oon sanaton.