Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Olen. Pariin sellaisiin, jotka kehuskelivat mitä ovat taas saaneet ja mitä mikäkin maksoi. Ja kumpikaan ei käsittänyt erästä asiaa: kehua saa, mutta ei liikaa. Sen lisäksi jos tiedät, että toinen on vähävarainen, sinun pitää sen lisäksi tietää että kaikilla ei ole tuttavapuuriä missä sua autettaisiin jotta saat kaikkia mahdollisia juttuja tommy hifligeriltä (lol toi meni varmaa vääri mut iha sana), adidaksen vaatteita jne ja sinun typerä jatkuva kehu kehu-jutut voivat ottaa jossain vaiheessa pitemmän päälle v**utuksen partaalle. Ja sitten toinen oli vielä sellainen, joka ihan kiusallaan sanomisesta huolimatta jatkoi samaa levyä. Toinen seurasi vielä päivän päästä perässäni, mutta piti sanoa päin naamaa että älä teeskentele ystävää ja lakkaa seuraamasta kun et ole aito ystävä. Aina mä olin se joka jäi porukan ulkopuolelle. Aina. Joka. Kerta. Mä. Yksin.

Tulee tuollaisilla muksuilla (ja muilla tuon tyyppisillä ylimielisillä) olemaan kova tiputus kun vanhemmat yms lopettavat jossain kohtaa (viimeistään kun kuolleet) eikä rahaa saadakkaan samalla tavalla enää lypsettyä tms hamaan tappiin asti. Sen lisäksi on monia jotka hyyssää, vaikka lapsi ihan tarkoituksella hajotrelisi, hävittäisi tavaroitaan niin ei muutaku taas ostaa. Jos itse olisin harrastanut samaa peliä, niin pian saisin olla ilman ja hankkia itse kun tilaisuus.

Mutta joo, sitte on ollu sellasta kun oli vain yksipuolista ystävyyttä. Aina mä laitoin viestiä ja kyselin kuulumisia. Soitin, jne. Loppujen lopuksi puolen vuodwn jälkeen jätin viestillä. Miksi juuri viestillä? No sen takia kun häntä ei kiinnostanut niin miksi muakin ois kiinnostanu enää (?).

Tää yksi samane poika, tai aikuinen mies 18v (on siis mua pari vuot vanhempi) joka oli toinen kehuskelijoista tuntui pitävän mua vain pilkkana kehuskelunsa ohella. Ensin alkaa instas juttu luistaa, ja sitten kysyn kuulumisia. Katsoo viestit, mutta tuleeko ikinä vastausta? Ei. Sntä snäpis, ku jutellaa ja tällee jotai randomia. Aina pisti kuvia missä nauro, tai nauru emojeita vaikka asia ei olisi ollut mun mielestä hauska. Pari kertaa hänen piti tulla moikkaa mua. Kaksi kertaa perui. Ensin muka ajokortin takia, toisen kaverini mukaan. Tää peruja ei kuitenkaan myöntänyt asiaa, ja laittoi taas nauru emojeita. Toisella kertaa ei ehtinyt pikkujoulujen takia. Lupasi tulla muullin, mutta ei ole vielä näkynyt

Ainiin tuosta ekasta kerrasta! Myöhemmin sinä päivänä toinen kaveri pisti tästä kuvan, jossa nauroi. Sitten kuitenki tää jätkä joka on siis tää "päähenkilö" pisti kuvan kun olivat kebabilla, ja toisen kaverini kanssa. Ei ehtinyt tulla kouluun, mutta... Ei jum***ta. Jos hän ois ystävä ja puhuis totta, nii ei se tällästä p*skaa tekis ja koko ajan pienen hetken sisällä.

Ja tänään olin tutustumassa ammattikouluun luokan kanssa, ajattelin heti että ei v*ttu sehän on siellä. Ja niin oli. Kun näki mut, näin heti että oli tosi nolo eikä puhunut mitään vaikka olisi varmaan tehnyt mieli.

Vierailija kirjoitti:

Olen. Pariin sellaisiin, jotka kehuskelivat mitä ovat taas saaneet ja mitä mikäkin maksoi. Ja kumpikaan ei käsittänyt erästä asiaa: kehua saa, mutta ei liikaa. Sen lisäksi jos tiedät, että toinen on vähävarainen, sinun pitää sen lisäksi tietää että kaikilla ei ole tuttavapuuriä missä sua autettaisiin jotta saat kaikkia mahdollisia juttuja tommy hifligeriltä (lol toi meni varmaa vääri mut iha sana), adidaksen vaatteita jne ja sinun typerä jatkuva kehu kehu-jutut voivat ottaa jossain vaiheessa pitemmän päälle v**utuksen partaalle. Ja sitten toinen oli vielä sellainen, joka ihan kiusallaan sanomisesta huolimatta jatkoi samaa levyä. Toinen seurasi vielä päivän päästä perässäni, mutta piti sanoa päin naamaa että älä teeskentele ystävää ja lakkaa seuraamasta kun et ole aito ystävä. Aina mä olin se joka jäi porukan ulkopuolelle. Aina. Joka. Kerta. Mä. Yksin.

Tulee tuollaisilla muksuilla (ja muilla tuon tyyppisillä ylimielisillä) olemaan kova tiputus kun vanhemmat yms lopettavat jossain kohtaa (viimeistään kun kuolleet) eikä rahaa saadakkaan samalla tavalla enää lypsettyä tms hamaan tappiin asti. Sen lisäksi on monia jotka hyyssää, vaikka lapsi ihan tarkoituksella hajotrelisi, hävittäisi tavaroitaan niin ei muutaku taas ostaa. Jos itse olisin harrastanut samaa peliä, niin pian saisin olla ilman ja hankkia itse kun tilaisuus.

Mutta joo, sitte on ollu sellasta kun oli vain yksipuolista ystävyyttä. Aina mä laitoin viestiä ja kyselin kuulumisia. Soitin, jne. Loppujen lopuksi puolen vuodwn jälkeen jätin viestillä. Miksi juuri viestillä? No sen takia kun häntä ei kiinnostanut niin miksi muakin ois kiinnostanu enää (?).

Tää yksi samane poika, tai aikuinen mies 18v (on siis mua pari vuot vanhempi) joka oli toinen kehuskelijoista tuntui pitävän mua vain pilkkana kehuskelunsa ohella. Ensin alkaa instas juttu luistaa, ja sitten kysyn kuulumisia. Katsoo viestit, mutta tuleeko ikinä vastausta? Ei. Sntä snäpis, ku jutellaa ja tällee jotai randomia. Aina pisti kuvia missä nauro, tai nauru emojeita vaikka asia ei olisi ollut mun mielestä hauska. Pari kertaa hänen piti tulla moikkaa mua. Kaksi kertaa perui. Ensin muka ajokortin takia, toisen kaverini mukaan. Tää peruja ei kuitenkaan myöntänyt asiaa, ja laittoi taas nauru emojeita. Toisella kertaa ei ehtinyt pikkujoulujen takia. Lupasi tulla muullin, mutta ei ole vielä näkynyt

Ainiin tuosta ekasta kerrasta! Myöhemmin sinä päivänä toinen kaveri pisti tästä kuvan, jossa nauroi. Sitten kuitenki tää jätkä joka on siis tää "päähenkilö" pisti kuvan kun olivat kebabilla, ja toisen kaverini kanssa. Ei ehtinyt tulla kouluun, mutta... Ei jum***ta. Jos hän ois ystävä ja puhuis totta, nii ei se tällästä p*skaa tekis ja koko ajan pienen hetken sisällä.

Ja tänään olin tutustumassa ammattikouluun luokan kanssa, ajattelin heti että ei v*ttu sehän on siellä. Ja niin oli. Kun näki mut, näin heti että oli tosi nolo eikä puhunut mitään vaikka olisi varmaan tehnyt mieli.

Sori joistakin kirjoitusvirheistä, toivottavasti silti saa ihan hyvin selvää, että mitä tarkoitan!

Mulle on tultu paei kertaa juttelee ja ihan jotai tuntemattomia ihmisiä, jotka on ollu sillee et ei muutaku heti keskustelut stop ja estetyiksi. Samoin pari kiusaajaa, joista toine rupes siel suustaa päästää p*skaa.

Mut sit oli yks tyyppi ku oli kans tuol ammattiopistos, asuu kans aika lähel ku naapurikunnas nii oli kans tänää vähä sillee vaivautunut ku tunnisti mut. Totaa, tää oli muute aika outo. Mut se oli taas sellane, et se jutteli jatkuvasti pervoi juttui ja ennenku snäpis alettii sen enempään juttelee se sano et on vähä pervo. Mut kuitenki rupesin jo sit sanoo, et hei tää ei oo ok. Ja sitte ku se ehdotri et nähtäs joku kerta. Mä ajattelin ittekseni, että täl menol ei todellakaan. Ja sitte se vaa esti mut yhtäkkiä snäpis ja instas. Mä ajattelin, että mitä ihmettä tää on ku mähän en oo ollu se pervo siinä et... Mm, no kuitenki mä sit pistin sil snäpis viestii asiasta ja kysyin et hei miks oot estäny mut. Nii koitin keskusyella tästä, mut sit oli et hän ei kuulema pyydä toista kertaa anteeks että pidänkö eston vai poistanko. Siinä kohtaa laitoin et aivan sama, ja se piti sen koska mul rupes keittää kii ku rupesin ajattelee että mitä v**tua tää oikeest on. No sit vaa pistin viestii, et tyylii voitko poistaa ja tällee nii sit oli kaikki taas ok. No nyt ei olla jonkuu aikaa oltu missää keskustelu väleis, eikä olla kavereita täl hetkel instas ja snapissa.

Ainahan ei ole kyse välien katkaisusta..

Joskus pitkissä ystävyys suhteissa tulee aikoja, että syystä tai toisesta yhteyttä pidetään vähemmän, tai ei ollenkaan. Ne ystäväni, jotka ovat ” kestäneet tämän” säilyy, koska löytyy ymmärrystä, että toisella on kenties oman tilan tarve, omat kasvuprosessin menossa tai uita omia asioita. Kumpikin ottaa yhteyttä, kun se luontevaa on. Joskun ollaan paljon tekemisissä, joskus vähemmän. Ei kuitenkaan enää sellaista, kuin nuorena jokapäivä yhdessä ja kaikki jaetaan, elämä on muuttunut.

Ne ystävät, jotka ei osaa päästää irti ja hyväksyä sitä, että välillä on hiljaisempaa, luonnollisesti tuppaa jäämään, koska ei aina pysty tai jaksa jokaista hetkeä erikseen selittää ja rautalangasta vääntää. Tosi ystävä luottaa, että se ystävyys kantaa ja ollaan sopivalla hetkellä yhteydessä. Ellei kanna, ei ole sen arvoista. Perustuu vapaaehtoisuuteen, ei kontrolliin ja toisen hallintaan. Aina kun ihminen ei itsekään sil hetkellä tajua, miksi tarvitsee omaa tilaa/ aikaa.

Joo olen. Ensimmäisellä kerralla erehdyin kirjoittamaan perustelut, miksi hänen käytöksensä loukkasi. Kaveri jakoi viestini somessa ja pilkkasi sitä avoimesti haippirinkinsä kanssa, ei koskaan pahoitellut toimiaan.

10v myöhemmin tavattiin sattumalta ja olin unohtanut, millainen nar*tu kyseessä. Parin tapaamisen jälkeen yritti vikitellä miestäni, vaikka itse naimisissa. Tällä kertaa en kertonut mitään vaan lakkasin vastaamasta niihin ärsyttäviin tekopirteisiin viesteihin, joita sieltä tuli.

Hän on niitä naisia, jotka ihmettelevät kovaan ääneen, miksi naiset vihaavat heitä ja tulevat toimeen vaan miesten kanssa. Olisiko syy kenties se, että ovat epälojaaleja selkäänpuukottajia, jotka huonossa itsetunnossaan koittavat saada huomiota miehiltä oman miehen silmien alla?

Ja jos häneltä kysytään niin varmasti aivan ihmeissään on, että miksi ne kaverit ghostaa. Kun enhän mää kun vähän leikin vaan, vitsillä!

Olen tullut kerran ystävän jättämäksi ja ollut kerran itse jättäjä.

Minut jätti lapsuudesta asti tuntemani ystävä, jonka kanssa asuimmekin opiskeluaikoina. En tiennyt sitä silloin, mutta myöhemmin kävi ilmi, että ystävälläni puhkesi tuolloin masennus. Olin aistinut jo pitkään, ettei hän iloinnut kanssani onnistumisistani, vaan suhtautui niihin kadehtien. Pääsin noina aikoina yliopistoon (ystäväni ei) ja aloin seurustella (ystäväni ei löytänyt poikaystävää, vaikka kovasti halusi). Muistan ystävyytemme viime aikoina yrittäneeni tarkoituksella himmailla - kerroin seurustelustani vain huonoja puolia, vähättelin opintojani. Jättäminen tuli silti aivan puskista, ja surin sitä vuosia. Vasta yli kymmenen vuoden kuluttua törmäsimme toisiimme kaupungilla, sovimme tapaavamme ja puhuimme asiat läpi. Emme palanneet toistemme elämään, mutta oli ihan hyvä voida kohdata toinen kuitenkin ja solmia langanpäät.

Olen hyvin uskollista ja kiintyvää tyyppiä, joten yllätyin itsekin siitä, että päädyin myöhemmin itse jättäjän rooliin. Luovuin kaikkien aikojen parhaasta ystävästäni, jonka kanssa olin ollut melkein 20 vuoden ajan kuin paita ja peppu. Hän tuntui perheenjäseneltä enemmän kuin tavalliselta ystävältä. Mutta kun olin yli kymmenvuotisen lapsettomuuden jälkeen vihdoin saanut lapsen, ei ystäväni mitenkään löytänytkään aikaa tulla lasta katsomaan. Olisin hyvin ymmärtänyt, jos hän olisi sanonut, ettei syystä tai toisesta pysty tulemaan lasta katsomaan, ymmärsinhän oman taustani myötä monenlaisia suhtautumisia asiaan. Onnistuin jopa järjestämään ensimmäisten parin kuukauden aikana itseni hänen kanssaan lounaalle ilman vauvaa. Se olikin ainoa kerta lapseni tulon jälkeen, kun tapasin ystäväni.

Tuli joulu, jota yleensä olimme viettäneet yhdessä - hän ei lähettänyt edes korttia, tullut piipahtamaan tai kysynyt kuulumisia. Kaukaisemmatkin kaverit muistivat meidän pienokaistamme, työkaverit ja etäisemmätkin tutut tiesivät, mitä meille merkitsi se, että pitkä odotus oli vihdoin päättynyt. Kun kolme kuukautta oli kulunut, ystävä vihdoin sopi tulevansa käymään, mutta perui tulonsa edellisenä päivänä täysin itsekkäisiin syihin vedoten. Olimme tuona aikana kyllä viestitelleet ja puhuneet puhelimessa pitkiä puheluita monta kertaa viikossa - lähinnä minä kuuntelin ystäväni työmurheita samalla vauvanpyykkiä viikkaillen. Aistin, ettei ystäväni ollut kiinnostunut minun tunteistani noiden puheluiden aikana. Puhelu, jossa hän perui tulonsa, oli viimeisemme. Sen jälkeen totesin, etten tarvitse elämääni ihmistä, joka ei ole kiinnostunut minun elämäni mullistavimmasta asiasta 15 minuutin kohteliaisuuskäynnin vertaa (tai edes kykene kertomaan minulle, miksi se tuntuu niin ylivoimaiselta). Lapsi on nyt 3-vuotias, eikä ystävä ole edes yrittänyt ottaa yhteyttä - ilmeisesti häntä tosiaan ei enää kiinnostanut, kun en enää voinut sataprosenttisesti omistautua hänen asioilleen.

Yhden kanssa oli ihan pakko lopettaa yhteydenpito hänen mt-ongelmiensa takia. Entinen naapuri kyseessä. Oli vähän vainoharhainen, ajatteli että naapurit vakoilevat ym. ja että hänen ajatuksiaan joku lukee. Kerran pyysi juhliinsa ja siellä humalassa haukkui meidät vieraat todella törkeästi ja oli aggressiivinen. Kirjoitti myös humalassa Facebookiini jotain ihan pimeitä juttuja. Oli myös sitä mieltä että olin varastanut hänen kotiavaimensa ja saisin maksaa lukkojen vaihdon. Aivan sekaisin koko nainen. Onneksi ei tiedä missä nykyään asun.

Kolmen vanhoista asti olimme toistemme parhaita ystäviä ja 13-vuotiaana ystäväni sanoi minulle täysin yllättäen koulun ruokalassa, että jos en muutu, hän ei halua enää olla ystäväni. Olin aina ollut hieman erilainen kuin muut ja ehkä pidin hieman lapsellisimmista asioista kuin muut ikätoverini, mutta olin onnellinen ja muuten ihan ns. normaali tyyppi. Asiaan vaikutti tietty yläaste ja ulkonäköpaineet, mutta itse pahoitin mieleni siitä, että 10 vuota ystävyyttä lensi roskiin sen takia, että "ystäväni" häpesi minua.

Vierailija kirjoitti:

Ainahan ei ole kyse välien katkaisusta..

Joskus pitkissä ystävyys suhteissa tulee aikoja, että syystä tai toisesta yhteyttä pidetään vähemmän, tai ei ollenkaan. Ne ystäväni, jotka ovat ” kestäneet tämän” säilyy, koska löytyy ymmärrystä, että toisella on kenties oman tilan tarve, omat kasvuprosessin menossa tai uita omia asioita. Kumpikin ottaa yhteyttä, kun se luontevaa on. Joskun ollaan paljon tekemisissä, joskus vähemmän. Ei kuitenkaan enää sellaista, kuin nuorena jokapäivä yhdessä ja kaikki jaetaan, elämä on muuttunut.

Ne ystävät, jotka ei osaa päästää irti ja hyväksyä sitä, että välillä on hiljaisempaa, luonnollisesti tuppaa jäämään, koska ei aina pysty tai jaksa jokaista hetkeä erikseen selittää ja rautalangasta vääntää. Tosi ystävä luottaa, että se ystävyys kantaa ja ollaan sopivalla hetkellä yhteydessä. Ellei kanna, ei ole sen arvoista. Perustuu vapaaehtoisuuteen, ei kontrolliin ja toisen hallintaan. Aina kun ihminen ei itsekään sil hetkellä tajua, miksi tarvitsee omaa tilaa/ aikaa.

Näin juuri.

Minulla ystävä jäi matkasta juuri siitä syystä, ettei hän ymmärtänyt luontevaa yhteydenottoa. Hän otti yhteyttä paljon useammin kuin minä ja uudessa (positiivisessa) elämätilanteessa olevana, en pystynyt samaan. Toisaalta, jos toinen ottaa yhteyttä jatkuvasti, missä välissä minä sen tekisin, varsinkin, kun ei ole aikaa ja jaksamista.

Hännei selvästikään luottanut siihen, että pysyisin hänen ystävänään tilanteesta riippumatta. Molemmat olimme kokeneet vastoinkäymisiä ystävyytemme aikana ja niiden olisi pitänyt opettaa hänelle, että olen hänen tukenaan aina.

Ystävyys meni poikki minun aloitteestani, koska hänen käyttäymisensä minua kohtaan oli passiivis-aggressiivista.

Kuspiä! Ol pakko lopettaa kaik yhteyenpito. Monkuumassa rahhoo lainaks, eik koskaan maksant etellisiikää velkoj. Jos ystävyyel oo mithää muut virkoo ni pankkin en ruukaa toimii.

Sellaiseen laitoin, jonka tukena olin vaikean sairauden hetket ja jonka kanssa luulin olevani hyvin läheinen. Kuitenkin kun parani, ei kiinnostanut minun elämä tuon taivaallista, ja huomasin että oli valehdellut asioita, muutenkin suuttui ties mistä ja kaikki vika oli aina minussa. Aikaa vei, mutta nykyään en ole tekemisissä ja olen onnellisempi. Minä välitin hänestä ja hän ei minusta.

Olen lesbo ja hyvä ystäväni väitti olevansa ihastunut minuun. Aina yhdessä ollessamme pussailimme ja halailimme ym. Kunnes pari kertaa hän pisti välit poikki, että ei sittenkään. Ymmärrän tämän, kunnes viimeisellä kerralla sanoi, että tunteita ei koskaan ole ollut. Eli leikki vain minulla. Siinä kohdassa tajusin, ettei voi olla ystävyyttäkään, koska hän oli vain leikkinyt tunteillani.

Vierailija kirjoitti:

Ainahan ei ole kyse välien katkaisusta..

Joskus pitkissä ystävyys suhteissa tulee aikoja, että syystä tai toisesta yhteyttä pidetään vähemmän, tai ei ollenkaan. Ne ystäväni, jotka ovat ” kestäneet tämän” säilyy, koska löytyy ymmärrystä, että toisella on kenties oman tilan tarve, omat kasvuprosessin menossa tai uita omia asioita. Kumpikin ottaa yhteyttä, kun se luontevaa on. Joskun ollaan paljon tekemisissä, joskus vähemmän. Ei kuitenkaan enää sellaista, kuin nuorena jokapäivä yhdessä ja kaikki jaetaan, elämä on muuttunut.

Ne ystävät, jotka ei osaa päästää irti ja hyväksyä sitä, että välillä on hiljaisempaa, luonnollisesti tuppaa jäämään, koska ei aina pysty tai jaksa jokaista hetkeä erikseen selittää ja rautalangasta vääntää. Tosi ystävä luottaa, että se ystävyys kantaa ja ollaan sopivalla hetkellä yhteydessä. Ellei kanna, ei ole sen arvoista. Perustuu vapaaehtoisuuteen, ei kontrolliin ja toisen hallintaan. Aina kun ihminen ei itsekään sil hetkellä tajua, miksi tarvitsee omaa tilaa/ aikaa.

Juuri näin. Mulla on ystäviä, joiden kanssa on välillä ollut vuosiakin ilman mitään säännöllistä yhteydenpitoa. Kun aikaa löytyy molemmin puolin, niin juttu jatkuu siitä mihin joskus jäi.

Olen huono katkaisemaan välejä, jotkut ystävyydet ovat vain elämäntilanteiden myötä hiipuneet, mutta ihan kokonaan ei yhteys ole katkennut.

Yhden kerran olen oikeastaan välit katkaissut.

Kyseessä ystävyys, jossa huomasin saman kaavan toistuvan. Kun hänellä kaikki hyvin, niin minuun ei tarvinnut yhteyttä pitää. Kun kaikki huonosti, viestiä tuli jatkuvalla syötöllä ja yritin toki auttaa ja tsempata, mutta lopulta koin olevani vain se likasanko. Loppupeleissä minut saattoi unohtaa kätevästi kun oli kiinnostavampaa, mutta kun elämä potki, olinkin tärkeä. Mitään mukavaa ei enää tehty, vain kuuntelijana olin. Jos ehdotin jotain yhteistä, niin ei häntä sellaiset asiat kiinnosta, eikä jaksa tai huvita. Kuitenkin samalla muisti kertoa, että toinen lähellä asuvampi ystävä ehdotti samoja asioita ja hän menee tämän kanssa, ettei kahteen kertaan viitsi. Pientäkään vaivannäköä ei tapaamisemme eteen oikein halunnut nähdä, aina jotain muuta sovittuna, niin sitten saattoi hetken löytää minullekin. Pelkästään minua tapaamaan ei voinut tulla.

Totesin että jos ystävyys aiheuttaa pahaa oloa ja pettymyksiä koko ajan, niin miksi siitä pitäisi pitää kiinni.

Monia ihmissuhteita on vain hiipunut, kun en ole ollut enää kiinnostunut seurasta.

Välit olen katkaissut kerran, petti luottamukseni pahemman kerran.

Laitoin välit poikki kaveriin, joka käytti minua hyväkseen. Tunsimme 15 vuotta, välillä meni vuosikin, ettei tuo kaveri vastannut mihinkään viestiin, mutta sitten kun hänellä oli vaihteeksi parisuhde katkolla ja hän tarvitsi kuuntelevaa korvaa tai autokuskia tai lainaa, muistui minunkin puhelinnumeroni hänen mieleensä.

Häntä piti kaiken aikaa kehua, esim. jos hän ei menestynyt ammuvainaan nuotilla karaokekilpailussa, piti hänelle vakuutella, että hän oli kisan paras ja tuomarit pelkkiä puusilmiä tai jos hän esitti omituisia väitteitä faktoina, ei niitä saanut korjata, vaan piti antaa hänen tehdä itsestään ääliö muiden edessä, monesti muut jälkikäteen kysyivät onko hänellä kaikki kotona vai jotenkin todella erikoinen huumorintaju. Lisäksi hän valitti kaiken aikaa kaikesta, jos menimme yhdessä keikalle, natisi hän koko 3h keikan ajan siitä, kuinka joku oli ollut epäkohtelias hänelle ennen keikkaa, minä olisin keikalla mieluummin kuunnellut musiikkia.

Ongelmia hänellä oli kaiken kanssa, edes sadetakkiaan hän ei saanut laitettua kiinni, eikä siinä saanut häntä auttaakaan, vaan piti kuunnella paikoillaan vartti kun hän väkersi sadetakkiaan kiinni samalla valittaen nonstop sadetakin napittamisen vaikeudesta vaikka olimme jo valmiiksi myöhässä. Kun hän poltti puuron pohjaan, ei hän osannut pestä kattilaansa, sai hysteerisen itkukohtauksen, meni makuuhuoneeseen itkemään ja minä pesin kattilan sillä välin, ja taas hänelle piti vakuutella, että kattilan pesu on niin haastava juttu, ettei hänen mitenkään voinut ajatella sitä osaavan ja ihan tuurilla minäkin sain kattilan puhtaaksi, oli niiiin vaikea lika.

Kamalan rasittava ihminen. Hän jäi minulle noin 700 € velkaa, ajattelen sen olleen pieni hinta siitä, että lopulta sain katkaistua välit. Ja 15 vuotta tuota käytöstä katsoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyydet loppuvat kun ihmiset ovat itse täydellisiä ja heitä ärsyttää kun toisessa ihmisessä on vikoja.

Ehkä meillä suomalaisilla ei ole enää sosiaalisia taitoja. Hylkäämme toisen ja löydämme siihen aina kasan "päteviä" syitä.

Minulla ei ole ystäviä, juuri tästä syystä miten valtaosa ihmisistä täälläkin paljastaa ajattelevansa. Toisessa aina vikoja, ei haluta joustaa saati ymmärtää toisen näkökulmaa. Teidän pitää AINA saada ystävyydestä jotain itsellenne, antaminen ja empatia on myrkyllistä. Surullista ja yksinäistä nykyaikaa teille kaikille. <3

Kyllähän sitä jotain haluaisi saada ystävyydestä eikä aina olla se, joka antaa ja joustaa. En edes itse koskaan muistuttanut veloista, pummit tekevät sen itse ja maalaavat itsestään ihanaa kuvaa, kuinka he kyllä ajattelevat asiaa päivittäin ja kuinka velkojen maksu on kunnia-asia heille, mutta kun on Kelan rahat myöhässä. Myöhässä jo kolmatta vuotta.

Eihän se toisen ihmisen vika ole jos et osaa asettaa rajoja. Kaikissa ihmisissä on jokin vika, kysymys kuuluu osaatko ilmaista toiselle rajasi ja silti rakastaa häntä ihmisenä? Väitän että me suomalaiset emme rakasta toisiamme, mutta rakastammekohan edes itseämmekään. Olemme yksinäisimpiä kansoja maailmassa, itsemurhaluvut huipussaan.

Näitä olen aina miettinyt kun joku rakas ystävä ghostaa tai katoaa mitään sanomatta. Julmaa touhua.

Ei ole ei, mutta mulla on myös järkeviä ystäviä, aikuisia, joille ei erikseen tarvitse asettaa jotain rajoja. Ihmisiä, jotka ei valehtele päin naamaa ja jotka eivät tuhlaa toimeentulotukeaan päivässä ja syytä rahattomuudestaan sinua, jos et suostu kustantamaan 29 päivän ruokia hänelle. On se mysteeri, että moni on katkaissut häneen välit.

Nimenomaan. Jos ystävälle joutuu asettamaan rajoja, niin ei se mitään ystävyyttä edes ole, vaan hyväksikäyttöä. Tuollaiset rajattomat ihmiset eivät tunnu lainkaan ymmärtävän, että ystävyyden on tarkoitus olla vastavuoroista. Heille muut ovat olemassa vain heitä varten. Onneksi tuollaiset luonteenpiirteet tulevat melko nopeasti esille.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on eräs ystävä, ja vaikea sanoa, mikä tämän ystävyyden tila on?

Nuorempina vietimme paljon aikaa yhdessä, matkustelimme jne. Itse avioiduin ja muutin toiselle paikkakunnalle ja yhteydenotot harvenivat, joskus soitto ja joulukortit, kerran ystävä kävi meillä. Vuosia sitten tapasin tämän ystävän sukulaisnaisen ja hän pyysi minua pitämään ko ystävään yhteyttä, hän kertoi tämän ystäväni olevan kovin yksinäinen ja masentunut, tämä ystäväni on edelleen sinkku.

Muutama vuosi sitten muutin takaisin samalle paikkakunnalle ja olin taas aktiivinen häneen päin. Olemme käyneet muutaman kerran  kahvilla, mutta olen huomannut, että kanssakäyminen on jäykkää ja hän ei kerro mitään itsestään. Vuorovaikutus on täysin minun varassani. Ennen kesää ehdotin tapaamista, mutta silloin hän kertoi olevansa kiireinen. Silloin sovimme, että hän ottaa yhteyttä, kun hänellä on paremmin aikaa. Panin tekstiviestin juhannuksena, toivotin hyvää kesää ja toivoin, että hän ottaisi yhteyttä sitten kun on aikaa. No mitään ei ole kuulunut ja mietin, pitääkö minun olla häneen yhteydessä? Mielessäni tämän sukulaisnaisen pyyntö. Vai annanko sitten olla, enkä ota enää yhteyttä?

Mitä tekisitte tässä tilanteessa? Otanko vielä yhteyttä vai en? Välillä minua on suututtanutkin tämä ystävyyssuhde. Ko suhde on vuosia ollut pelkästään minun varassa. Kyse on ihmisestä, jonka olen tuntenut lapsuudesta asti.

Ei tarvitse olla. Tuo on vallankäyttöä hänen puoleltaan, että jättää ottamatta yhteyttä ja kaikki on sinun varassa. Mitä ystävyyttä se muka on? Ei tuollaisia passiivis-agressiivisia ihmisiä kannata roikottaa perässään. Jos ei ota yhteyttä, niin miksi sinä ottaisit?

Ei se mitään passivisaggressiivisuutta ole, jos ei halua olla tekemisssä. Kuten joku totesi, niin parisuhteen tavoin ystävyydessäkin tarvitaan kaksi jotka haluavat ystävyyttä, yksi ei riitä.

Ystävä alkoi juoda useammin kuin ennen. Otti usein yhteyttä humalassa ja selvinpäinkin jutut liikkuivat lähinnä siinä, mitä baarissa oli tapahtunut, olispa skumppaa tai onpa krapula. Jossakin vaiheessa sanoin tiukasti, että haluan pitää yhteyttä, mutta kännijutut ja krapulat voi jättää minulle kertomatta. Lopulta lakkasin vastaamasta yhteydenottoihin ollenkaan, kun tilanne ei muuttunut mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainahan ei ole kyse välien katkaisusta..

Joskus pitkissä ystävyys suhteissa tulee aikoja, että syystä tai toisesta yhteyttä pidetään vähemmän, tai ei ollenkaan. Ne ystäväni, jotka ovat ” kestäneet tämän” säilyy, koska löytyy ymmärrystä, että toisella on kenties oman tilan tarve, omat kasvuprosessin menossa tai uita omia asioita. Kumpikin ottaa yhteyttä, kun se luontevaa on. Joskun ollaan paljon tekemisissä, joskus vähemmän. Ei kuitenkaan enää sellaista, kuin nuorena jokapäivä yhdessä ja kaikki jaetaan, elämä on muuttunut.

Ne ystävät, jotka ei osaa päästää irti ja hyväksyä sitä, että välillä on hiljaisempaa, luonnollisesti tuppaa jäämään, koska ei aina pysty tai jaksa jokaista hetkeä erikseen selittää ja rautalangasta vääntää. Tosi ystävä luottaa, että se ystävyys kantaa ja ollaan sopivalla hetkellä yhteydessä. Ellei kanna, ei ole sen arvoista. Perustuu vapaaehtoisuuteen, ei kontrolliin ja toisen hallintaan. Aina kun ihminen ei itsekään sil hetkellä tajua, miksi tarvitsee omaa tilaa/ aikaa.

Juuri näin. Mulla on ystäviä, joiden kanssa on välillä ollut vuosiakin ilman mitään säännöllistä yhteydenpitoa. Kun aikaa löytyy molemmin puolin, niin juttu jatkuu siitä mihin joskus jäi.

Olen huono katkaisemaan välejä, jotkut ystävyydet ovat vain elämäntilanteiden myötä hiipuneet, mutta ihan kokonaan ei yhteys ole katkennut.

Yhden kerran olen oikeastaan välit katkaissut.

Kyseessä ystävyys, jossa huomasin saman kaavan toistuvan. Kun hänellä kaikki hyvin, niin minuun ei tarvinnut yhteyttä pitää. Kun kaikki huonosti, viestiä tuli jatkuvalla syötöllä ja yritin toki auttaa ja tsempata, mutta lopulta koin olevani vain se likasanko. Loppupeleissä minut saattoi unohtaa kätevästi kun oli kiinnostavampaa, mutta kun elämä potki, olinkin tärkeä. Mitään mukavaa ei enää tehty, vain kuuntelijana olin. Jos ehdotin jotain yhteistä, niin ei häntä sellaiset asiat kiinnosta, eikä jaksa tai huvita. Kuitenkin samalla muisti kertoa, että toinen lähellä asuvampi ystävä ehdotti samoja asioita ja hän menee tämän kanssa, ettei kahteen kertaan viitsi. Pientäkään vaivannäköä ei tapaamisemme eteen oikein halunnut nähdä, aina jotain muuta sovittuna, niin sitten saattoi hetken löytää minullekin. Pelkästään minua tapaamaan ei voinut tulla.

Totesin että jos ystävyys aiheuttaa pahaa oloa ja pettymyksiä koko ajan, niin miksi siitä pitäisi pitää kiinni.

Juurikin niin.

Samanlaisesta ystävyydestä on kokemusta. Lopulta miehenikin alkoi huomauttelemaan, että huomaanko, kuinka tapaamiset minun kanssa perutaan kun joku ehdottaa jotain muuta mielenkiintoisempaa. Kesäisin olin ilmaa, kun hänen kaverinsa tuli Suomeen. Ymmärrän kyllä, että kaveria haluaa nähdä silloin kun voi, mutta tuntuuhan se pahalta. Varsinkin kun muutkin sen huomaa.

Yksi entinen ihan hyvä ystävä oli nuorenakin vähän epätasapainoinen ja mieleltään ailahteleva, mutta kun hän tapasi puolisonsa, hän alkoi perua sovittuja tapaamisia, toi uuden puolisonsa aina mukana näihin tapaamisiin, jos tulikin paikalle ja jätti tulematta itsekin jos puoliso ei halunnut tulla. Olimme aikoinaan myös harrastuskavereita ja treenasimme yhdessä, kunnes treenit meni siihen, että sinnekin uusi puoliso tuotiin mukana ja jos hän ei osannut/jaksanut treenata, niin molemmat lähtivät. Lajimme on sellainen, mitä ei pääsääntöisesti pysty treenaamaan yksin, joten sovituista treeneistä lähteminen kesken kaiken tarkoitti aina myös sitä, että munkin harjoitus oli sit siinä. 

Mä ymmärrän sen, että uuden kumppanin kanssa elämä alkaa pyöriä paljon hänen parissaan, mutta tuon ihmisen kumppanista tuli sellanen, ettei mitään voinut enää tehdä ilman häntä. Lopulta vanha ystäväni alkoi puuttua myös mun parisuhde-elämääni sillä tavalla, et kun olimme sopineet esimerkiksi mökkireissun, hän ja hänen uusi kumppaninsa toivat sinne mukana jonkun vieraan ihmisen, josta ilmoittivat hyvin suoraan, että he valitsivat tämän vieraan mulle uudeksi miehekseni. 

Jossain vaiheessa tämän kaiken älyttömyyden jälkeen mä sit totesin, että eiköhän tää ollut tässä, ja jätin vain vastaamatta ystävän yhteydenottoihin, enkä koskaan selvittänyt hänen kanssaan tilannetta. Mulla ei vaan enää ollut kiinnostusta, kun vaikutti siltä, että hän ei ole enää sama ihminen kuin jonka ennen tunsin. 

Siis ystävyyshän perustuu tarpeisiin. Kun on tarve seuralle, kuuntelijalle, viihdyttäjälle jne niin ystävää tarvitaan. Sitten kun tarve vähenee tai katoaa kokonaan voidaan ystävä unohtaa. Eli ystävyyttä periaatteissa ei ole olemassakaan, on vain tarve joka pitää tavalla tai toisella täyttää.

Tämän kun tajusin, alkoi vapaus.