Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Olen katkaissut välit ystävään/kaveriin joka ajatteli vaan omaa napaansa, ryyppäsi firman juhlissa ja kertoi sitten sekoiluistaan (minulla oli pieniä lapsia, ei kiinnostanut hänen jutut).

Piti nähdä vaan aina kun hän halusi.

Kaveruussuhde vaan loppui.

Vierailija kirjoitti:

Naiset tuntuvat, osa ainakin,  olevan katkeria ja pitkävihaisia.

Minulla oli aikanaan eräs naappurintyttö, johon olin järjettömän ihastunut. Ihastus taisi olla molemminpuoleinen, mutta jouduin antamaan pakit koska hän oli vain minua muutaman vuoden nuorempi eli siihen aikaan ns. sakkolihaa. Pidin hänestä huolta kuin isoveli kun hän joi itsensä huonoon kuntoon, kuskasin kotiin moottoripyörällä ja myöhemmin autolla jne. Tunteistani huolimatta annoin hänelle pakit ensin tuohon ikäkysymykseen vedoten ja myöhemmin sen vuoksi koska häpesin suunnattomasti äitini mielenterveysongelmia. Lisäksi luulin saaneeni kondyloomatartunnan, joka ei lääkekuureista huolimatta hävinnyt (oikeasti kyseessä olivat helmiäispapulat peniksessä).

Myöhemmin olen useita kertoja pyytänyt häntä FB-kaveriksi mutta turhaan. Kaikki muut sen aikaiset kaverit tuntuvat olevan hänen FB-kavereitaan ja osaan pitää yhteyttä hyvinkin tiiviisti. Minua ei kuitenkaan kelpuuta kaverikseen, vaikka olin joukosta se, joka piti tytöstä huolta eikä käyttänyt humalaista tyttöä seksuaalisesti hyväkseen. Terkkuja T. jos luet tämän. Terveisin J.

Tekstisi perusteella mielenterveyspulmat ovat sinulla eivätkä äidilläsi. Ei niissä ole mitään hävettävää, mutta ne pitää myöntää itselleen niin on paljon parempi olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset tuntuvat, osa ainakin,  olevan katkeria ja pitkävihaisia.

Minulla oli aikanaan eräs naappurintyttö, johon olin järjettömän ihastunut. Ihastus taisi olla molemminpuoleinen, mutta jouduin antamaan pakit koska hän oli vain minua muutaman vuoden nuorempi eli siihen aikaan ns. sakkolihaa. Pidin hänestä huolta kuin isoveli kun hän joi itsensä huonoon kuntoon, kuskasin kotiin moottoripyörällä ja myöhemmin autolla jne. Tunteistani huolimatta annoin hänelle pakit ensin tuohon ikäkysymykseen vedoten ja myöhemmin sen vuoksi koska häpesin suunnattomasti äitini mielenterveysongelmia. Lisäksi luulin saaneeni kondyloomatartunnan, joka ei lääkekuureista huolimatta hävinnyt (oikeasti kyseessä olivat helmiäispapulat peniksessä).

Myöhemmin olen useita kertoja pyytänyt häntä FB-kaveriksi mutta turhaan. Kaikki muut sen aikaiset kaverit tuntuvat olevan hänen FB-kavereitaan ja osaan pitää yhteyttä hyvinkin tiiviisti. Minua ei kuitenkaan kelpuuta kaverikseen, vaikka olin joukosta se, joka piti tytöstä huolta eikä käyttänyt humalaista tyttöä seksuaalisesti hyväkseen. Terkkuja T. jos luet tämän. Terveisin J.

Tekstisi perusteella mielenterveyspulmat ovat sinulla eivätkä äidilläsi. Ei niissä ole mitään hävettävää, mutta ne pitää myöntää itselleen niin on paljon parempi olla.

En ole ap, mutta kyllä se aika paljon kanttia vaatii koulukiusatulta teiniltä kertoa julkisesti että "Joo, mutsilla on skitsofrenia, ei sen juttuja ja raivokohtauksia kannata ottaa niin vakavasti. Tai "Faijalla on parin viikon putki takana, älkää välittäkö sen örinöistä kun tuutte meille".

Tuolla sinulle vähän luettavaa @974

https://keskustelu.anna.fi/threads/skitsofreniasta.1942149/

Kun lähiomainen viedään ambulanssilla lepositeissä mielisairaalaan niin ja sen kun kertoo kaikille tutuille ja tuntemattomille niin siitä se arvostus ja kunnioitus kaveripiirissä sen kun kasvaa.

T. Skitsofreenikon perheenjäsen 80-luvulta saakka.

Vierailija kirjoitti:

Olen. Olin tilanteessa, jossa olisin kaikista eniten ystävää tarvinnut. Tämä ystävä oli ihanasti tukena, ja minä yritin tilastani huolimatta olla aina kiinnostunut myös hänen elämästään. No, tämä ystävä alkoi tehdä ohareita ja kun yritin aina uudestaan, sama pettymys oli edessä. Hän aina väliajoin otti yhteyttä ja oli niin pahoillaan. Viimeisellä pahoittelukerralla totesin, mikä kaikki on vienyt luottamukseni ja on parempi minun mielenterveydelle ettei pidetä yhteyttä enää ollenkaan. Hän ei muka ymmärtänyt eikä ollut enää edes pahoillaan. Käytti tekosyynä mm. juomista, miksi "on niin vaikeaa tässä elämäntilanteessa sopia mitään". No daa, totesin että juu no se juominen nimenomaan on ongelma, sovit minun kanssa kaikkea ja sitten katoatkin bilettämään, jonka saan nähdä suomesta, mutta puhelimeen et mulle vastaa.

Kuulostaa ihan minun entiseltä ystävältä! Hän teki juurikin tuota, että sopi minun kanssani menoja, mutta teki ohareita todella usein.

Lopulta ei kestänyt kun kerroin hänelle, että vituttaa aina olla se toissijainen ystävä. Ykkösenä hänellä alkoholi ja miesten kanssa sekoileminen ja minusta sellainen meininki ei sovi enää yli 30-vuotiaalle.

Yhden ravintolaillan seurauksena kirjaimellisesti kävelen pois tuon ystäväni pitämän ihnisen seurasta. Illan aikana selvisi muiden kertomana käsittåmättömiå juttuja mitå tuo ns ystävä oli tehnyt ja puhunut selkäni takana tarkoituksena tehdä minulle haittaa.

Hetkeäkåän en ole katunut tuon ns ystävån seuran jättämistä kokonaan. Aikaa mennyt jo kymmeniä vuosia.

Vierailija kirjoitti:

Joo moneen, varmaan yli puoleen. Suurin osa näistä ex-muijafrendejä, jotka on jättäny jollain selvästi tekaistulla syyllä tai vaan feidannu. Niille oon sanonut että toi oli tekosyy ja lopettanu yhteydenpidon, paitsi välillä vittuillu niille somessa. Muihin oon pannu välit poikki ihan vaan feidaamalla samalla tavalla kun exät teki mulle. En vastaa mihinkään niiden yhteydenottoihin. Haistakoon paska kaikki nää pellet.

Nyt jäi vähän kysyttävää.

Jos joku jättää sinut, et siis hyväksy perustelua. Ja pistät välit poikki/feidaat naisen, joka on juuri jättänyt sinut. Ja vittuilet somessa eron jälkeen.

Onko sinulla paljonkin exiä, jotka ovat kaikki jättäneet sinut? Vika voi olla sinussa.

Annoit nyt aika negatiivisen kuvan itsestäsi.

Vierailija kirjoitti:

Naiset tuntuvat, osa ainakin,  olevan katkeria ja pitkävihaisia.

Minulla oli aikanaan eräs naappurintyttö, johon olin järjettömän ihastunut. Ihastus taisi olla molemminpuoleinen, mutta jouduin antamaan pakit koska hän oli vain minua muutaman vuoden nuorempi eli siihen aikaan ns. sakkolihaa. Pidin hänestä huolta kuin isoveli kun hän joi itsensä huonoon kuntoon, kuskasin kotiin moottoripyörällä ja myöhemmin autolla jne. Tunteistani huolimatta annoin hänelle pakit ensin tuohon ikäkysymykseen vedoten ja myöhemmin sen vuoksi koska häpesin suunnattomasti äitini mielenterveysongelmia. Lisäksi luulin saaneeni kondyloomatartunnan, joka ei lääkekuureista huolimatta hävinnyt (oikeasti kyseessä olivat helmiäispapulat peniksessä).

Myöhemmin olen useita kertoja pyytänyt häntä FB-kaveriksi mutta turhaan. Kaikki muut sen aikaiset kaverit tuntuvat olevan hänen FB-kavereitaan ja osaan pitää yhteyttä hyvinkin tiiviisti. Minua ei kuitenkaan kelpuuta kaverikseen, vaikka olin joukosta se, joka piti tytöstä huolta eikä käyttänyt humalaista tyttöä seksuaalisesti hyväkseen. Terkkuja T. jos luet tämän. Terveisin J.

Siis käyttivätkö kaikki muut kaverinne häntä hyväksi?

Jos tyttö tykkää sinusta ja toistuvasti torjut hänet, niin ehkä hän ei enää halua olla FB-kaverisi koska nolottaa/harmittaa vieläkin ne iskuyritykset. Ehkä olit hänelle tärkeä ja hänen sydämensä särkyi, kun en halunnutkaan olla yhdessä. En toki sano että pitäisikään olla alaikäisen kanssa, siinä kohti toimit ihan oikein. Ehkä tuon penissairauden kohdalla olisit voinut kertoa asian hänelle suoraan ja sanoa, ettei seksi nyt onnistu vähään aikaan. Jos hän oli aidosti kiinnostunut, se ei välttämättä olisi estänyt asiaa. Samoin äidin mt-ongelmia hän olisi voinut hyvin ymmärtääkin. Kyllä hän varmasti sai sen kuvan, että et kerta kaikkiaan ole kiinnostunut parisuhteesta, eikä hän halua olla edes ystäväsi sen jälkeen.

Olen jättänyt, kun aloin ihmettelemään, oliko mitään ystävyyttä välillämme koskaan ollutkaan. Ex-ystäväni jäi siis kiinni siitä, että oli jo pitkään yrittänyt sabotoida parisuhde- ja työasioitani ja oli levitellyt minusta perättömiä juttuja. En todellakaan kadu, että pistin välit häneen poikki. Valehteleva, manipuloiva ja väkivaltainen käytös vaan yltyi ystävyyden lähestyessä loppuaan. Siinä vaiheessa näki hyvin selvästi, miten röyhkeästi ex-frendini vain hyväksikäytti ystäviään ja marttyyrimaisesti esitti uhria, jos ystävät eivät tanssineet hänen pillinsä tahdissa.

poistin facesbookin sit kännykä meni paskas ei ollu numeroa enää :(

Vierailija kirjoitti:

Näitä kun lukee niin ei voi kuin ihmetellä miten osa naisista saa säilytettyä pikiäkin ystävä suhteita ja niitä saattaa olla monia. Ei miehillä ole tuollasta, että hyljetään kaveri jos on masentunut jne. Aina olen itseäni syyttänyt kun ystävyydet loppuu, mutta nyt tajuan ettei suinkaan vika ole minussa vaan naisissa ylipäätänsä, julmaa on. Eipä kyllä tee edes mieli enää ystävystyä kenenkään kanssa, kun ystävyys ilmeisesti on vain toiselle hyöty suhde ja mikäli siitä ei hyödy vaikkapa toisen hetkellisen elämäntilanteen takia, niin roskiin vain. 

Naisten ystävyyssuhteet ovat tutkitusti syvempiä kuin miesten. Naiset haluavat oikeasti jakaa asioita, saada tukea ja tukea toista. Miehet puuhailevat yhdessä, esim. pelaavat videopelejä, eivätkä välttämättä koskaan puhu syvemmin tunteistaan.

Sitä taustaa vasten on ymmärrettävää, että naiset myös herkemmin lopettavat ystävyyssuhteen, jos se ei enää olekaan vastavuoroinen. Naiset nimittäin antavat itsestään ystävyyteen niin paljon enemmän. Ja jos on useampi ystävä - aika harvalla on vain yksi! - plus parisuhde ja lapset ja työpaikka, niin ei yksinkertaisesti ole 24/7 aikaa sen yhden ystävän huolille. Joku voi sälyttää toisen niskoille koko henkisen hyvinvointinsa. Ystävyys ei voi olla terapiasuhde.

Mary83 kirjoitti:

En nyt puhu ystävästä mutta kaveriin olen. Hän muutti 400km päähän eikä enää juurikaan vieraillut kotiseudullaan, viimeinen niitti oli kun hän perui tulonsa häihini edeltävänä iltana klo 22 tekstiviestillä, oli kuulemma "kuumeessa". Kaasoni kertoi että hän oli samalla tyylillä perunut osallistumisensa polttareihini. Että sellainen kaveri. Poistin facebookista eikä ole mitään syytä olla häneen enää yhteydessä.

Olivatko polttarisi häitä edeltävänä päivänä tms.?

Jos hän oli oikeasti kuumeessa jo polttareiden aikana ja sitten uudestaan häissä. Se on ihan mahdollista. Ehkä hänellä oli 39 asteen kuume, eikä olisi jaksanut tehdä mitään vaan olisi maannut koko päivän jossain penkeillä uupuneena. Olisitko tykännyt?

Muutin työn perässä toiselle paikkakunnalle. Kaverini antoi läksiäislahjan ja lupaili, että tulee varmasti käymään kun paikkakunta ei ole edes niin kovin kauana.

Eipä kuulunut, ei edes puhelua tai tekstiviestiä. Siihen aikaan ei ollut vielä somea. Yhtään kertaa ei kahden vuoden aikana soitellut. Kävin kotikaupungissa, mutta en sitten ehdottanut tapaamista kun ei kaverikaan tuntunut välittävän. Toinen kaverini kävi monta kertaa ja käytiin yhdessä syömässä kun olin kaupungissa.

Kun muutin takaisin kotikaupunkiin, nähtiin jossain sattumalta ja hän sanoi että pitää ottaa "projektiksi" että nyt tavataan joskus. Eipä ole siitäkään "projektista" mitään kuulunut. Ilmeisesti ei sitten oltu oikeasti ystäviä, vaan tavattiin vain koska asuttiin lähekkäin.

Vierailija kirjoitti:

Olen katkaisuut ja lähes jokaisella kerralla syy oli sama: ei kykyä oikeaan, empaattiseen ystävyyteen.

Molemmat henkilöt olivat kylmiä luonteeltaan ja surkeasti yrittivät aina veikkailla sanojani kuin näyttääkseen, että "mähän tunnen sut kuin omat taskuni", mutta lopputulos oli aina katastrofi. 

Esimerkiksi rupesin hiljalleen tekemään paluuta työelämään ja kovaa lähärin työtä tekevä kaverini siihen, että "olet varmaan tuntenut olosi todella arvottomaksi nämä vuodet ja tarvitset työtä saadaksesi arvosi takaisin, että niinku olis sustakin jotain hyötyä". 

Olisin itse muotoillut asian niin, että olen ollut hyödyllinen lapsilleni kotona ja nyt on aika käyttää hyödyksi maisteritason tutkintoni työelämässä ja olla SILLÄ tavalla tärkeä.  

Siis jotenkin sellainen outo ja hieman tyhmä kommunikaatio, jossa vedetään mutkat suoriksi eikä yhtään pohdita sivistyneesti, että mitä voi sanoa ja mitä ei. Itselläni tulee joka suhteessa tietty hienotunteisuus luonnostaan enkä voi sietää ihmisiä, jotka aina... suoraan sanoen, eivät ymmärrä, että heidän kommenteistaan voi aika hyvin käsittää, että arvostus ei ole kovin korkealla. 

Olen huomannut, että ystävien keskinäinen arvostus jopa erilaisi valintoja kohtaan, on äärimmäisen tärkeää. Esimerkkiystävieni kanssa kävikin sitten niin, että en kertonut heille puoliakaan asioistani, koska tiesin että arvostelua ja tuomioita olisi tullut. 

aivan kuin mun elämästäni...

Olen. Monesti. Osa ystävyyssuhde on kuollut tahattomasti, osa ihan minun omasta tahdosta.

Aikuistuessani huomasin, etten jaksanut tavata "ystäviä", jotka vittuili rivien välissä, arvosteli jotain tekemääni/sanomaani tai perhettäni/miestäni, jatkuvasti. Yhtä ystävää jaksoin pitkään, kymmenisen vuotta, joka kuitenkin aina silloin tällöin muistutti, että ansaitsisin paremman miehen. Lopulta en enää jaksanut ja katkaisin häneen välit. Hän yritti vielä joskus lämmitellä välejä sanomalla, että olen kuitenkin hänen esikoisensa kummi. En vastannut. Ehkä otan yhteyttä tuohon lapseen joskus, mutta en hänen äitiinsä.

Aikuisena ystävyyssuhteita on hankala muodostaa, mutta helppo lopettaa. Töissä tutustuin ihanaan harjoittelijaamme, joka kuitenkin osoittautui lopulta itsekeskeiseksi ja ajatteli olevansa parempi minua, koska hänellä oli korkeakoulututkinto, minulla ei. Tästä sain kuulla vähän väliä. Juu heippa.

Vaikka ystäviä minulla on vähän, olen äärimmäisen tyytyväinen näihin. Tosiystäviä, jotka eivät jätä hädässä ♥ 

En jaksa olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka arvostelevat jatkuvasti.

Esim. terveysfanaatikot. Miten sä kehtaat juoda energiajuomaa, sehän on ihan myrkkyä. Joisit aina pelkkää vettä. Tässä sulle piirakkaa, se on tehty goji-marjoista ja sokerin sijaan käytin päläpälä. (Ei muuten ollut hyvää.) Hei kuule, tässä olisi hieno luonnontuote, puristettu suoraan ketun kakasta ja rikastettu siankärsämöstä. Tää varmasti parantaisi mun mielenterveysongelmat.

Ehkä yksittäisen kommentin sieltä täältä jaksaa kestää, mutta jos se on jatkuvaa, niin kiitti hei. Ei kyse ole mistään pelkästä huolenpidosta, jotkut vaan ei oikeasti kestä katsoa kun toinen syö heidän mielestään väärää ruokaa, ja yrittävät käännyttää.

Samaa kastia ovat monet vegaanit, kuntoiluhullut, uskovaiset jne. Ensin ollaan mukavasti yhdessä, sitten jossain vaiheessa alkaa se käännytys.

Nykyään arvioin jo tuttavavaiheessa, onko ihmisellä joku pakkomielle jota tuo koko ajan esille. Jos on, en yritäkään ystävystyä. Esim. jos ollaan yhdessä leffassa ja toinen kommentoi että yök noita popcorneja ja karkkeja, ja miten ihmiset voi juoda jotain luonnottoman värisiä slushie-juomia, tiedän heti että tän ihmisen kanssa en tulisi pitemmällä tähtäimellä toimeen.

Olen laittanut välejä poikki. Itse olen pyrkinyt ymmärtämään ystävien muuttuneita elämän tilanteita, kun ovat menneet elämässä eteenpäin. Esim. Jos tullut lapsia, naimisiin meno tai vaativa ura, joka vie voimat tms. Ymmärrän, ettei enää sanalla tavalla tavata ja soitella, kuin ennen. Ymmärrän tämän ilman, että heidän sitä tarvitsee erikseen minulle selittää.

Oma elämäntilanteeni muuttui paljon. Aikaa ja voimia yhteydenpitoon sillä hetkellä ei ollut puoleltani, kuten ennen. Ystävieni vauva vuosina olin se, joka piti 95% yhteyttä heihin ja ymmärsin, että he eivät nyt pysty tasapuoliseen yhteydenpitoon. Ymmärsin, että viesteihin ei vastata, saati soittoihin. Saattoin olla aloitteellinen 9/10 ja odotin, että selviävät ruuhkavuosista yli.

Kun oma tilanteeni muuttui, ystäväni suuttuivat minulle, kun en vastaa puhelimeen ja alkoivat tivata mikä on. En oman elämäntilanteeni keskellä , josta he olivat hyvin tietoisia, jaksanut alkaa erikseen joka kerta selittää, miksi en vastannut puhelimeen ja riidellä, kun en ollut vastannut.

Olin itse totuttanut ystäväni siihen, että olen se joka soittaa. Kun tämä loppui, suuttuivat ymmärtämisen sijaan.

He mielihyvin ottavat vastaan sen, että automaattisesti asetun heidän asemaansa ja elämäntilanteeseensa, mutta eivät itse kykene asettumaan minun tilanteeseeni.

En vastannut yhteen ystäväni puheluun, enkä laittanut viestiä miksi en nyt kyennyt vastaamaan, niin lakkasi ottamatta yhteyttä. En ottanut myöskään itse tälläkertaa yhteyttä, koska halusin nähdä onko tämä todella näin yksipuolista. Olihan se. Itse vuosia kestin samaa käytöstä häneltä, ei ehtinyt/ pystynyt/ halunnut vastata puhelimeen. Aina ymmärsin ja soitin myöhemmin uudelleen. Hän vastasi kun halusi/ jaksoi/ pystyi. Mikä on ok, jos sama olisi potenut toiseen suuntaan.

Ei ollut meillä ystävyydessä samat säännöt molemmilla, sen vuoksi jäi. Kun yritin aiheesta keskustella, ei ymmärtänyt yhtään mistä muka puhun.

Sairastuin ja lihoin lääkkeiden vaikutuksesta. Koitin vähän toivuttuani pudottaa painoa. Eräs ystäväni alkoikin leipoa suklaakakkuja kylään tullessaan ja ostaa kilon karkki pusseja tuliaisina, mitä ei ollut ennen tehnyt. Jostain syystä se ystävyys jäi. Taisi haluta minun lihavan vielä lisää, liekö perisuomalainen kateus taustalla?

Vierailija kirjoitti:

En jaksa olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka arvostelevat jatkuvasti.

Esim. terveysfanaatikot. Miten sä kehtaat juoda energiajuomaa, sehän on ihan myrkkyä. Joisit aina pelkkää vettä. Tässä sulle piirakkaa, se on tehty goji-marjoista ja sokerin sijaan käytin päläpälä. (Ei muuten ollut hyvää.) Hei kuule, tässä olisi hieno luonnontuote, puristettu suoraan ketun kakasta ja rikastettu siankärsämöstä. Tää varmasti parantaisi mun mielenterveysongelmat.

Ehkä yksittäisen kommentin sieltä täältä jaksaa kestää, mutta jos se on jatkuvaa, niin kiitti hei. Ei kyse ole mistään pelkästä huolenpidosta, jotkut vaan ei oikeasti kestä katsoa kun toinen syö heidän mielestään väärää ruokaa, ja yrittävät käännyttää.

Samaa kastia ovat monet vegaanit, kuntoiluhullut, uskovaiset jne. Ensin ollaan mukavasti yhdessä, sitten jossain vaiheessa alkaa se käännytys.

Nykyään arvioin jo tuttavavaiheessa, onko ihmisellä joku pakkomielle jota tuo koko ajan esille. Jos on, en yritäkään ystävystyä. Esim. jos ollaan yhdessä leffassa ja toinen kommentoi että yök noita popcorneja ja karkkeja, ja miten ihmiset voi juoda jotain luonnottoman värisiä slushie-juomia, tiedän heti että tän ihmisen kanssa en tulisi pitemmällä tähtäimellä toimeen.

Joskus käy myös niin, että toinen on ensin ihan normaali ja sitten yhtäkkiä hurahtaakin johonkin. Esim. entinen bilehile joka oli aina hauskaa seuraa, onkin nykyään kuntoiluhullu joka käy juoksemassa joka päivä. Enää ei voikaan lähteä leffaan tai baariin, vaan pitäisi mennä juoksemaan tai salille hänen kanssaan. En itse harrasta kuntoilua, enkä halua mennä huonokuntoisena toisen kanssa salille, koska se olisi nolostuttavaa. Ehkä kaveri luulee saavansa minutkin koukkuun kuntoiluun, mutta siinä hän ei kyllä onnistu.

Toinen kaverini on vegaani ja ihan mukava, mutta tuo jotenkin koko ajan esille sitä asiaa. Olen yrittänyt tarjota vegaanisia ruokia kotona ja muutenkin kunnioittaa hänen vakaumustaan, mutta vähän loukkaannuin kun annoin hänelle joululahjaksi villasukat ja hän kieltäytyi ottamasta niitä, koska villa on eläimestä lähtöisin. Olisi antanut ne vaikka jollekulle muulle, ei olisi tarvinnut sanoa mitään. Ehkä tämä asia tulee vielä lopulta väliimme, vaikka en haluaisi.

Kun itsellä jäi ryyppääminen pois elämästä, putosi pois ne kaverit joille se on koko elämä. Ei vaan jaksa lähteä baariin kun on muutakin tekemistä. Eikä kannata mennä jos ei juo, koska toisten kännin seuraaminen ei ole hauskaa, ellei ole itsekin kännissä.