Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ystävä, johon ehkä haluan ottaa etäisyyttä tai peräti katkaista välit. Hän on hyvin omistuksenhaluinen ja taitaa tuntea jonkinlaista ylemmyyttä minua kohtaan. Olemme olleet ystäviä ihan lapsuudesta saakka, mutta vasta nyt hänessä on alkanut paljastua "hupaisia" piirteitä, jotka ärsyttävät minua. Hän ei puhu minulle koskaan kunnolla suoraan, vaan vihjailee ja keksii jotain ihmeellisiä tarinoita halutessaan jotenkin kouluttaa tai valistaa minua. Sitten jos kysyn häneltä, mitä hän tarkoittaa, hän vaan toteaa, että no, kyllä sinä varmasti tiedät tai huomaat. Minä taas olen tottunut sanomaan asiat suoraan - en toki halua loukata tai riidellä, mutta arvostan rehellisyyttä. Esimerkiksi hän oli joskus saanut päähänsä olla huolissaan juomisestani (en edes tiedä, mistä hän oli saanut asian päähänsä, minä kun en juuri käytä alkoholia), niin hän kertoi minulle tarina ystävästään, "jonka nimi jääköön nyt salaisuudeksi", ja jonka alkoholi oli vienyt nopeasti rappiolle. Myöhemmin hän vahingossa paljasti, että kyse oli minusta. Hän on myös hyvin holhoava minun suhteeni. Jos olemme ulkona tai matkoilla, hän ehättää joka paikassa kertomaan, mistä minä pidän tai en pidä - en itse ehdi edes suutani avata, kun hän on jo kertonut kuulijalle, mitä minä haluan ja mitä en. Se on aika raivostuttavaa senkin vuoksi, että vaikka olemme jo vanhoja ystäviä, hänen arvionsa minun haluistani menevät yleensä aika pieleen. Eikä hän tahdo muistaa, etten pidä tuollaisesta, vaikka olen monta kertaa siitä sanonut. Kaikesta tästä, mutta ehkäpä seepra ei pääse raidoistaan, minkäs sille sitten tekee. 

Samoja kokemuksia

Jäin vuosia sitten työttömäksi ja kyllä siinä jäi ystävät ja entiset tuttavat. Jotenkin eivät vaan osanneet olla tekemisissä kanssamme vaikka ei meillä koskaan mitään puutetta ollut. Oli vaan heillä aina tärkeämpää tekemistä ja parempia ystäviä. Hienoa, olinkin jo kypsä heihin itsekin. 

Välit ovat kylmenneet muutaman (eritoten kahden erityisen hyvän) lapsuuden/nuoruuden ystävän kanssa, ensisijaisesti opintojen ja töiden viedessä meidät uusille paikkakunnille ja piireihin. Tavallaan ystävyyssuhteiden laimeneminen on ollut molemminpuolista, ei olla jaksettu järjestää aikaa toisillemme. Nykyään asun parin kanssa samassa kaupungissa, mutta kynnys pitää yhteyttä on noussut. Näitä ystäviä elämä on koetellut rankasti sekä ihmissuhteiden, mt-ongelmien että talouden/työelämän osalta ja itsellä pyyhkii hyvin nuoruuden ongelmien jälkeen. Ajattelen heitä lämmöllä mutta uuden kontaktipinnan muodostaminen tuntuu hieman väkinäiseltä kun aiempaa yhdistävää ympäristöä ei enää ole (koulu, taideharrastus, yksi nuoruuden fanitettu asia, yhteiset tapahtumat, yhteiset kaverit...) ja tilalle on tullut tylsiä erottavia aikuisuuden mittareita (parisuhdestatus, koulutus, työt, varallisuus).

Aloin viihtymään työkaverini kanssa liian hyvin ja huomasin ennen pitkää rakastuneeni häneen.

Jäin sinne kaverimoodiin ja totesin itsekseni että pakko repäistä itseni kokonaan pois että voisin sitä sydäntä hieman jäähdytellä.

Tiesin että olisin jäänyt siihen mukava mies mutta ei muuta kun ystävyyttä asteelle kaikesta huolimatta.

Muutin paikkakuntaa ja työtäkin enkä kuullutkaan hänestä enään sen jälkeen.

Kävin muuton jälkeen muutaman kerran moikkaamassa entisellä työpaikalla ja huomasin että hän oli kyllä loukkaantunut kun en pitänyt yhteyttä.

Kaikesta huolimatta kaipaan häntä vielä syvästi, joskus unissa välillä kohdataan ja pääsen lähelle.

4 vuotta sitten katkaisin, ystävä muuttui täysin ihmisenä ruvetessaan seurustelemaan, rupesi esim polttamaan oikein kunnolla vaikka monesti vastustanut tupakkaa ainakin ennen. Ja rupesi vinoilemaan, ilkeilemään ja heittämään häijyjä kommentteja.

Jos sen poikaystävä oli samaan aikaan kylässä kuin mä, niin jäin ulkopuolelle keskusteluissa, jos yritin tälle miehelle jutella niin ynähti vaan ja oli kovin yksi sanainen kunnes kääntyi juttelemaan mun ystävälle... Ei ollut yhtään ulkopuolinen olo juu..

Kun muutin toiselle paikkakunnalle niin ystävyys jäi, yhden kerran tuli käymään mun luona mut se oli vaan puhelimessa räpläämistä miehelleen ja ramppasi 10 minuutin välein tupakalla

Itkin ja olin surullinen pitkän aikaa mut sit en enää. Ihana, sympaattinen ja lämmin henkinen ihminen muuttui täysin toisenlaiseksi, mies muutti sitä niin paljon

Sain sen jälkeen kun laitoin estolle hänet niin miehen profiilista haukkumaviestin

Kaverilta puuttui aivan täysin elämänhallinta, ja teki kerta toisensa jälkeen sikamaisia ja sairaita asioita ihmisille. Altisti myös pienen lapsensa kaikelle paskalle sekä sekopäisille/päihdeongelmaisille ihmisille. Yritin pitkään auttaa ja ohjata kaveria kohti parempaa elämää, johon vastauksena sain vain rahan pummaamista ja ohareiden tekemistä. Pikkuhiljaa tajusin, että kaveruutta ei ollut ollut enää vuosiin, vaan kaveruus oli vaihtunut siihen että minä säälin häntä ja hän yritti käyttää minua hyväkseen. Oli aivan tajuton helpotus kun ymmärsin katkaista välit kokonaan.

Oltiin ystäviä kouluajoista asti, aikuisena sitten puhuttiin säännöllisesti puhelimessa ja silloin tällöin nähtiin vaikka asuttiin eri paikkakunnilla. Ystäväni erosi ja samantien keksi jostain uuden miehen, joka oli ihan outo tapaus. Kun menin käymään, tyyppi ei tervehtinyt, ei katsonut päin eikä sanonut minulle sanaakaan.

Suhteen jatkuessa ystäväni alkoi joka kerta puhelinkeskusteluissa haukkua tätä miesystäväänsä, "kun se ei koskaan tajua sitä eikä tätä ja sen lapset ja ex-vaimo on ihan hirveitä ja valivalivali". Ei tosin puhettakaan, että olisi ottanut nämä epäkohdat puheeksi itse miehen kanssa, ei, kun piti valittaa minulle.

Sitten jossain välissä menin itse naimisiin. Maistraattiin oli kutsuttu ainoastaan appivanhemmat ja veljeni, kysyin että haluaisiko ystäväni tulla myös. Hän sanoi, ettei tule ellei myös miesystäväänsä kutsuta. Mietin hetken, että haluanko sen epäsosiaalisen ja epäkohteliaan omituisen hyypän sinne möllöttämään hääpäivänäni ja totesin, että siinä tapauksessa ikävää ettet pääse tulemaan.

Ystävä katkaisi välit samantien, ei vastannut enää puhelimeen ja merkkipäivä- ja joulukortit loppuivat. Lähetin yhden synttärikortin ilman vastausta ja sen jälkeen totesin itsekseni että good riddance. Kaksikymmentä vuotta ystävyyttä kertaheitolla roskikseen yhden idiootin jätkän takia. Sillälailla.

Vierailija kirjoitti:

En jaksa olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka arvostelevat jatkuvasti.

Esim. terveysfanaatikot. Miten sä kehtaat juoda energiajuomaa, sehän on ihan myrkkyä. Joisit aina pelkkää vettä. Tässä sulle piirakkaa, se on tehty goji-marjoista ja sokerin sijaan käytin päläpälä. (Ei muuten ollut hyvää.) Hei kuule, tässä olisi hieno luonnontuote, puristettu suoraan ketun kakasta ja rikastettu siankärsämöstä. Tää varmasti parantaisi mun mielenterveysongelmat.

Ehkä yksittäisen kommentin sieltä täältä jaksaa kestää, mutta jos se on jatkuvaa, niin kiitti hei. Ei kyse ole mistään pelkästä huolenpidosta, jotkut vaan ei oikeasti kestä katsoa kun toinen syö heidän mielestään väärää ruokaa, ja yrittävät käännyttää.

Samaa kastia ovat monet vegaanit, kuntoiluhullut, uskovaiset jne. Ensin ollaan mukavasti yhdessä, sitten jossain vaiheessa alkaa se käännytys.

Nykyään arvioin jo tuttavavaiheessa, onko ihmisellä joku pakkomielle jota tuo koko ajan esille. Jos on, en yritäkään ystävystyä. Esim. jos ollaan yhdessä leffassa ja toinen kommentoi että yök noita popcorneja ja karkkeja, ja miten ihmiset voi juoda jotain luonnottoman värisiä slushie-juomia, tiedän heti että tän ihmisen kanssa en tulisi pitemmällä tähtäimellä toimeen.

Tiedän tällaisen minä keskeisen terveyshullun! Todella rasittavaa seuraa ja aina kuitenkin toimii päinvastoin kuin mitä yrittää muille opettaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen lopettanut yhteydenpidon koska vain ns. Ystäväni mielipiteet olivat oikeita: mikronkäyttö oli pahasta kun ruuasta katoavat tärkeät entsyymit kun mikrottaa. Ekan lapsensa, ja mikron saatuaan mmikro olikin hieno juttu.

Yksityisautoilu oli p*rkeleestä,kuuditys kyllä aina kelpasi, kun sukulaiselta sai vanhan auton käyttöön ni johan autoili.

Paheksuntaa lukuisista muistakin asioista vuosia ja vuosia.

Juu, nää tuuliviirit on raskaita.

Olen itse katkaissut välit yhteen ystävään, jonka kanssa opiskelimme aikoinaan samassa paikassa. Tutustuin siellä opiskellessamme erääseen mieheen, jonka kanssa ystäväni ei oikein tullut oikein toimeen, vaan vänkäsi ja haastoi aina hänen kanssaan riitaa ihan älyttömistä asioista. En tiedä sitten, oliko ystäväni mustasukkainen vai mikä häntä niin risoi tässä tyypissä.

Ei mennytkään kauaa, kun minulle selvisi, että ystäväni oli levitellyt minusta ja tästä miehestä kaikenlaisia keksittyjä tarinoita ympäri koulua. Harmitti laittaa välit poikki, koska meillä oli takana monta vuotta ystävyyttä ja olimme tulleet mielestäni hyvin toimeen, mutta näin sen ainoana järkevänä ratkaisuna. Tästä miehestä tuli onneksi hyvä ystäväni, ja olemme sitä vielä tänäkin päivänä.

Olimme hyviä ystäviä ja muutimme samaan asuntoon. Heti sen jälkeen meillä alkoi olemaan ryyppybileitä, kaverilta jäi vuokrat ja laskut maksamatta ja tyhmänä lainasin rahaa (opin muuten kerrasta että ikinä ei lainata enempää kuin on valmis menettämään). Oli ihanaa palata kotiin raskaan työpäivän jälkeen ja huomata että meillä on asunto täynnä humalaisia miehiä sikailemassa. Kuulin kuinka hyvä ystäväni puhui luottamuksella kerrottuja asioitani puolitutulleen ja kun jäi rysän päältä kiinni niin katsoi huuli pyöreänä että häh, en mä mitään oo sanonu. Asiaan liittyi kaikkea muutakin pientä joka sitten yhteen laitettuna alkoi olemaan ihan liikaa. Muutin sitten eräs päivä asunnosta pois kun kaveri oli jossain huitelemassa, siinähän makseli erääntyneitä vuokriaan ja kävi kaupasta hakemassa ruokaa olemattomilla rahoillaan. Rahoja en yllättäen koskaan saanut takaisin mutta oppirahoina menevät. Toivottavasti menetti luottotietonsa :p

Mut on vuosia sitten paras ystäväni hylännyt, ihan puskista, enkä keksi mitään syytä. Edelleen haluaisin tietää miksi, mutta tuskin vastaisi vaikka jotain kautta sitä kysyisin. Enkä toisaalta häntä enää pystyisi elämääni päästämään. Silti on ollut yksi elämäni kipeimmistä asioista. Tavallaan oli vähän kylmä ihminen aina, enkä ilmeisesti ollut hänelle yhtä rakas. Mulla on hirveästi rakkaita muistoja ja välillä vahingossa hymyilen niille, kunnes alkaakin sattua kun muistan että ei hän halua olla missään tekemisissä enää.

Viimeisimpänä siivosin elämästäni ihmisen, joka käyttäytyi jatkuvasti huonosti ja pilkkaavasti muita kohtaan, aukoi päätään, huusi päälle, päsmäröi ja nimitteli muita mukahauskana läppänä, paikkaa ja tilannetta katsomatta.

Suuri osa hänen kapeahkosta ystäväpiiristään oli tuohon käytökseen tottunut, selitteli ja antoi anteeksi, koska kyseinen tyyppi oli ollut öykkäri ja mulkvisti koko elämänsä, "sillä on ollut rankkaa"ja mitälie.

Itse en näe tarpeelliseksi pitää noin ikävää ja pahantahtoista ihmistä lähipiirissäni.

Vierailija kirjoitti:

En jaksa olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka arvostelevat jatkuvasti.

Esim. terveysfanaatikot. Miten sä kehtaat juoda energiajuomaa, sehän on ihan myrkkyä. Joisit aina pelkkää vettä. Tässä sulle piirakkaa, se on tehty goji-marjoista ja sokerin sijaan käytin päläpälä. (Ei muuten ollut hyvää.) Hei kuule, tässä olisi hieno luonnontuote, puristettu suoraan ketun kakasta ja rikastettu siankärsämöstä. Tää varmasti parantaisi mun mielenterveysongelmat.

Ehkä yksittäisen kommentin sieltä täältä jaksaa kestää, mutta jos se on jatkuvaa, niin kiitti hei. Ei kyse ole mistään pelkästä huolenpidosta, jotkut vaan ei oikeasti kestä katsoa kun toinen syö heidän mielestään väärää ruokaa, ja yrittävät käännyttää.

Samaa kastia ovat monet vegaanit, kuntoiluhullut, uskovaiset jne. Ensin ollaan mukavasti yhdessä, sitten jossain vaiheessa alkaa se käännytys.

Nykyään arvioin jo tuttavavaiheessa, onko ihmisellä joku pakkomielle jota tuo koko ajan esille. Jos on, en yritäkään ystävystyä. Esim. jos ollaan yhdessä leffassa ja toinen kommentoi että yök noita popcorneja ja karkkeja, ja miten ihmiset voi juoda jotain luonnottoman värisiä slushie-juomia, tiedän heti että tän ihmisen kanssa en tulisi pitemmällä tähtäimellä toimeen.

Tämä oli ihana ❤️ kirjoitus 🙏! Ja hauska 😂, vaikka olikin täyttä asiaa.

Ja itseltä on jäänyt taakse mm. oma ainoa sisko, jonka halveksuntaa ja pomotusta en enää jaksanut.

Ja taakse on jäänyt myös monta ystävää. Aikani yritän kääntää sanomiset ja tekemiset parhain päin, mutta sitten kun tulee mitta täyteen se on sayonara.

Nykyään minulla on vain kevyt-ystäviä, en kestä enää yhtään veetuilua, vähättelyä tai arvostelua, siksi ei sydänystäviä 💔 enää ikinä.

Kyllä. Olen hivuttanut elämästäni ulos sellaisia ihmisiä, joilla on halu käyttää jonkinlaista valtaa minuun ja/tai tykkäävät puhua muista ihmisistä ja heidän asioistaan (yleensä pahaa). Kahden tällaisen kanssa suhden on päättynyt avoimeen konfliktiin, kun puolustinkin itseäni. Sehän ei käynyt. 

Vierailija kirjoitti:

Mut on vuosia sitten paras ystäväni hylännyt, ihan puskista, enkä keksi mitään syytä. Edelleen haluaisin tietää miksi, mutta tuskin vastaisi vaikka jotain kautta sitä kysyisin. Enkä toisaalta häntä enää pystyisi elämääni päästämään. Silti on ollut yksi elämäni kipeimmistä asioista. Tavallaan oli vähän kylmä ihminen aina, enkä ilmeisesti ollut hänelle yhtä rakas. Mulla on hirveästi rakkaita muistoja ja välillä vahingossa hymyilen niille, kunnes alkaakin sattua kun muistan että ei hän halua olla missään tekemisissä enää.

Tämä voisi olla minun tekstini. Hyvä lapsuuden ystäväni näyttää katkaisseen välit. En kuullut hänestä joulunakaan mitään, joten ilmeisesti noin 35 vuoden ystävyys oli tässä. En ymmärrä miksi, en ole häntä loukannut mitenkään, kovasti olen kyllä pohtinut missä meni vikaan. Olen siis alkanut luopua hänestä, ei tässä muutakaan voi. Samoin kuin lainaamassani tekstissä minunkin ystäväni oli tavallaan kylmä toisinaan minua kohtaan. Lapsena välillä kiusasi, teininä piti mykkäkoulua tai vältteli, mutta aina kuitenkin pidetty yhtä. En ehkä ole tajunnut että pidin hänestä enemmän mitä hän minusta. Vasta nyt aloin ajatella tuolta kantilta, kun luopumistyö on ollut pakko aloittaa. Rakkaita muistoja on paljon, mutta ei kai nekään kanna jos hän ei enää minua siedä. Harmillista, etenkin kun hän on lapseni kummi. Ei lapsi nyt kumminsa perään kysele kovasti, mutta ei tietenkään ole tätä unohtanutkaan. Täytyy vain yrittää vaalia niitä ihmissuhteita jotka ovat olemassa. Jos en ollut ystävälleni edes sen arvoinen, että hän olisi kertonut missä meni vikaan, niin ehkäpä tosiaan ystävyys ei ollut sitä mitä kuvittelin.

Vierailija kirjoitti:

Olen laittanut välejä poikki. Itse olen pyrkinyt ymmärtämään ystävien muuttuneita elämän tilanteita, kun ovat menneet elämässä eteenpäin. Esim. Jos tullut lapsia, naimisiin meno tai vaativa ura, joka vie voimat tms. Ymmärrän, ettei enää sanalla tavalla tavata ja soitella, kuin ennen. Ymmärrän tämän ilman, että heidän sitä tarvitsee erikseen minulle selittää.

Oma elämäntilanteeni muuttui paljon. Aikaa ja voimia yhteydenpitoon sillä hetkellä ei ollut puoleltani, kuten ennen. Ystävieni vauva vuosina olin se, joka piti 95% yhteyttä heihin ja ymmärsin, että he eivät nyt pysty tasapuoliseen yhteydenpitoon. Ymmärsin, että viesteihin ei vastata, saati soittoihin. Saattoin olla aloitteellinen 9/10 ja odotin, että selviävät ruuhkavuosista yli.

Kun oma tilanteeni muuttui, ystäväni suuttuivat minulle, kun en vastaa puhelimeen ja alkoivat tivata mikä on. En oman elämäntilanteeni keskellä , josta he olivat hyvin tietoisia, jaksanut alkaa erikseen joka kerta selittää, miksi en vastannut puhelimeen ja riidellä, kun en ollut vastannut.

Olin itse totuttanut ystäväni siihen, että olen se joka soittaa. Kun tämä loppui, suuttuivat ymmärtämisen sijaan.

He mielihyvin ottavat vastaan sen, että automaattisesti asetun heidän asemaansa ja elämäntilanteeseensa, mutta eivät itse kykene asettumaan minun tilanteeseeni.

En vastannut yhteen ystäväni puheluun, enkä laittanut viestiä miksi en nyt kyennyt vastaamaan, niin lakkasi ottamatta yhteyttä. En ottanut myöskään itse tälläkertaa yhteyttä, koska halusin nähdä onko tämä todella näin yksipuolista. Olihan se. Itse vuosia kestin samaa käytöstä häneltä, ei ehtinyt/ pystynyt/ halunnut vastata puhelimeen. Aina ymmärsin ja soitin myöhemmin uudelleen. Hän vastasi kun halusi/ jaksoi/ pystyi. Mikä on ok, jos sama olisi potenut toiseen suuntaan.

Ei ollut meillä ystävyydessä samat säännöt molemmilla, sen vuoksi jäi. Kun yritin aiheesta keskustella, ei ymmärtänyt yhtään mistä muka puhun.

Tämä!

Itse sorruin selittämään, kun ystäväni hoki kuinka hän ymmärtää, kun keskustelun aiheena oli mm. elämäntilanteestani johtuva yhteydenpidon harveneminen. Se ymmärrys ei vain hänen sanoistaan ja käytöksestään näkynyt. Olisi pitänyt saman tien ottaa etäisyyttä, mutta menin omien rajojeni yli ja syyllistin itseni kamalaksi, kylmäksi ihmiseksi, joka ei välitä tarpeeksi. Olin vuosien varrella tuo ymmärtäjä, koska sehän on ihan normaalia, että elämä muuttuu. Samat säännöt puuttuivat meiltäkin. Hän vaati jotain, mitä ei itse pystynyt antamaan.

Vierailija kirjoitti:

Mut on vuosia sitten paras ystäväni hylännyt, ihan puskista, enkä keksi mitään syytä. Edelleen haluaisin tietää miksi, mutta tuskin vastaisi vaikka jotain kautta sitä kysyisin. Enkä toisaalta häntä enää pystyisi elämääni päästämään. Silti on ollut yksi elämäni kipeimmistä asioista. Tavallaan oli vähän kylmä ihminen aina, enkä ilmeisesti ollut hänelle yhtä rakas. Mulla on hirveästi rakkaita muistoja ja välillä vahingossa hymyilen niille, kunnes alkaakin sattua kun muistan että ei hän halua olla missään tekemisissä enää.

Yleensä aina on joku syy. Nyt mieleen tulee vaihtoehdot:

- ystävälläsi oli joku tilanne omassa elämässään, joka aiheutti sen, ettei syystä tai toisesta kyennyt selittämään tai jatkamaan ystävyyttä. Selviää sinulle kenties vasta pitkien aikojen päästä, mitä tapahtui.

- hän oli kylmä kpää ja ei välittänyt sinusta, selitys johon olet eniten Tällähetkellä kallistunut. Yleensä se mieluisin selitys, koska ei tarvitse katsoa oman puseron sisään ja pohtia omaa käytöstä aikuisten oikeesti. Ja myös siksi, että kpäitäkin löytyy tästä maailmasta, eli on ihan Täysin mahdollista.

- ystäväsi on yrittänyt puhua kanssasi, mutta mennyt sinulta ohi. Ajattelet kenties olleesi läsnä, hyvä kuuntelija ja ystävä, mutta totuus on toinen. Sinä oletkin dominoiva ja on mennyt täysin ohi ystäväsi altavastaajan yritykset kertoa mistä kenkä puristaa. ystäväsi Kokee ettei ole tullut kuulluksi? Tätä vaihtoehtoa et itse näe ja siksi olet ihmeissäni mitä tapahtui ja koet jääneeni ilman selitystä ja jätetyksi ilman syytä kylmästi. Ehkä toinen yritti omalla tavallaan ja se meni sinulta ohi.

Nämä nyt mitä keksin, muitakin on. Kokemuksesi on tosi, mutta voiko asiaan vaikuttaa jokin mitä et ole vielä ajatellut?

Olitteko nuoria, kun tämä tapahtui?

Yleensä nuorena on monella puutteita ihmissuhdetaidoissa, etenkin ristiriitatilanteissa. Toisella voi olla puutteita kuuntelemisesta, toisella kommunikaatiossa, siinä on soppa valmis. Tämän tajuaa ajan päästä ja kykenee näkemään itsensä ja ystävänsä armollisemmin. Einosartu hoitaa ystävyyttä oikealla tavalla.

Millainen elämäntilanne teillä oli? Olitteko tahoillamme vaikeuksissa, vai molemmilla asiat hyvin?

Millainen tausta molemmilla? Tasapainoiset kodit, vai paljon selvitettävä asioita siellä ja aiheutti lisä kuormaa?

Yleensä aina on syy, harvoin se helpoin tai mustavalkoisin. Kipeä asia kaikelle osapuolille!

Perustin perheen. Kaveri alkoi satunnaisesta pilven polttelusta siirtyä subutexiin. Olen huumevastainen ja haluan lasteni lähelle vain turvallisia aikuisia

Laitoin välit poikki lapsuuden parhaaseen ystävään. Olin aina tukena läpi eriasteisten masennuskausien, vaikeiden tilanteiden ja teinisekoilujen ryöpytyksessä. Palkkioks sain aina vaan ilkeitä kommentteja, naljailua ja vähättelyä, jotka laitoin masennuksen ja senhetkisen elämäntilanteen piikkiin. Vähitellen kaverin elämä pääsi taas raiteille ja ajattelin, että jes! Nyt se ihminen kenen ystävä olin ennen kaikkia vaikeuksia tulee takas. Vaan eipä tullu. Entistä pikkumaisempi ja ilkeä mulkku nousi sieltä ylös. Yhdessä vietetty aika käytettiin ainoastaan mun elämän ja valintojen yksityiskohtaseen arvosteluun ja lyttäämiseen. Siinä samalla haukuttiin kaikki muutki ihmiset alimpaan helvettiin monet kerrat. Lopulta vaan tuli raja vastaan kun huomas, että se ihminen kenen kanssa ystävysty vuosia aikasemmin ei ole tulossa enää takasin. Huomattavasti lepposempaa nykyään elämä, kun ei tartte itku kurkussa lähtee kotiin "ystävää" tapaamasta.