Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Meitä oli kolme ystävystä. Toinen puhui aina ikävästi ja pahaa ystävästäni, joka ei ollut sillä hetkellä paikalla. Tuli mitta täyteen ja kerroin tästä ystävälleni kuinka ilkeästi hänen seläntakanaan puhutaan . Hän mitätöi kertomani ja tunsin itseni todella typeräksi. minä olinkin sitten tarinan pahis, koska en sietänyt kaksinaamaisuutta. Ehkä heillä sama peli minun selkäni takana. Luulin meitä ystäviksi, ehkä ei sitten oltukaan.

Ilmeisesti olisi vain pitänyt olla hiljaa, mutta tuntui vain niin uskomattomalta olla edessäpäin niin hyvää ystävää, mutta kuitenkin takana päinvastaista.

En vain osaa näitä ihmissuhdepelejä, paras olla kai vain itsekseen - säästyy monelta.

Yhdelle sanoin suoraan, että hän on tervetullut ottamaan minuun yhteyttä mikäli jonakin päivänä saa ongelmansa hallintaan, mutta sitä ennen minun on oman jaksamiseni vuoksi lakattava pitämästä häneen yhteyttä. Tämä oli jo ala-asteelta saakka tuttu, läheinen ystävä, jonka mielenterveys petti. Tuin, vuodesta toiseen: alkoi kipuilla tehdessään tiliä vaikean perhetaustansa kanssa, uudelleenkouluttautuminen ei sujunut, töissä oli kaikenlaista. Sai diagnoosin ja hoito alkoi. Kävin tuolloin läpi läheisen saattohoitoa ja siihen liittyen olin vaihtamassa asuinpaikkakuntaa ja työtä, eli paljon oli itselläkin käsiteltävänä.

Ystäväni muuttui. Persoona katosi, jäi vain raivo. Kun tapasimme, hän raivosi milloin kenestäkin. Autoin siivoamisessa, kaupassakäynnissä, virastoasioissa. Sitten peruin sopimani kirpputorikäynnin hänen kanssaan: sairaalasta soitettiin, menin sinne. Alkoi pommitus: öin ja päivin häneltä satoi aggressiivisia viestejä, joissa sääli vanhempiani kun heillä on niin kamala tytär, kertoi toivovansa että joku tappaisi minut pesäpallomailalla ym. Kehotin ottamaan yhteyttä lääkäriin... ja sitten sanoin, että ota yhteyttä jos saat joskus pääsi järjestykseen ja jos häirintäviestejä vielä tulee, ilmoitan poliisille.

Hän ei ollut niin sekaisin, että olisi jatkanut häirikköviestejä minuun kohdistuen. Alkoi tulla viestejä siitä, miten hän aikoo tappaa kissansa, heitellä niitä seiniin, näännyttää nälkään jne. Tein hänestä eläinsuojeluilmon. Sen jälkeen en ole kuullut hänestä. Sen tiedän, että kissat ovat edelleen, vuosien päästä, hänen veljellään.

Kyllä olen, se oli kerrasasta poikki kun lähti mun silloisen miehen matkaan. Ikinä en anna hänelle anteeksi. Kostokin on suloinen, hänen nykyinen eli tämä mun eks käy mun luona vähintään joka toinen viikonloppu, kun eka ystävälläni on lapset, välillä myös niinä viikonloppuina kun olisi yhteistä lapsivapaata aikaa

Vierailija kirjoitti:

Olen, kerran.

Tämä ystävä oli vaan niin raskas. Eihän hän itselleen mitään voi, mutta oli siis ilmeieesti masentunut ja negatiivisin ihminen jonka olen tavannut. Hän etsi aina minun ja muiden puheista jotain piiloviestejä, oli siis aivan vainoharhainen. Riitaa tuli, koska hän ymmärsi (halusi ymmärtää) aina kaiken väärin.

Jaksoin monta vuotta. Sitten vaan enää en. Olin vain roskis, johon hän kaatoi loppumatonta pahaa oloaan eikä suostunut missään näkemään mitään hyvää ikinä.

Koin kyllä syyllisyyttä siitäkin, etten enää jaksanut. Hän vaan vei minustakin kaikki voimavarat.

Ääh, tunnistan tästä itseni. Olen masentunut, ollut koko aikuisikäni ja sen myötä menettänyt kaikki ystäväni, myös lapsuudenystävät. Olen nyt 41v ja mulla ei ole ollut yhtäkään ihmissuhdetta 11 vuoteen koska en vaan pysty olemaan positiivinen kuin hetkittäin.

Enkä voi teeskennelläkään, sillä se vie ne vähätkin voimavarat mitä minulla on ja keskitän ne siihen, että pystyn edes työni ja itseni jotenkuten välttävästi hoitamaan.

Masennus on julma sairaus, koska sen takia joutuu elämään yksin, jos ei halua olla vaivaksi muille =(

Niin ja olen siis käynyt hoidossa ja kaikkea, jos joku nyt epäilee etten ole tehnyt asioille mitään.

Mikään vaan ei ole koskaan auttanut kuin ehkä pieneksi hetkeksi.

Olen katkaissut, ja sanoin tälle ystävälle ihan suoraan että minulle riitti. Jatkuvasti oli minulle töykeä, sekä sanoissaan että käytökseltään. Usein teki ohareita, välillä esim niinkin, että minulla saattoi olla jo bussiliput hankittuna ja siinä vaiheessa kaverille sitten iski joku kiukuttelutempaus ja tapaaminen peruuntui. Toisinaan minä olin jo hankkinut ruuat ja juomat valmiiksi ja sitten kaveri ilmoittikin että hänelle tulikin muuta menoa. Lopulta kyllästyin ainaiseen pelleilyyn ja varakaverina olemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen, se oli kerrasasta poikki kun lähti mun silloisen miehen matkaan. Ikinä en anna hänelle anteeksi. Kostokin on suloinen, hänen nykyinen eli tämä mun eks käy mun luona vähintään joka toinen viikonloppu, kun eka ystävälläni on lapset, välillä myös niinä viikonloppuina kun olisi yhteistä lapsivapaata aikaa

Eihän tuo mikään kosto ollut, päin vastoin, mies sai pamputtaa teitä molempia. Itse olisin katkaissut välit molempiin.

Voi kuule kosto se on sille entiselle ystävälle, joka kovasti oli sitä mieltä, että mies ei häntä ikinä pettäisi. Yhden kerran hän jo kuuli, mun suosiollisella avustuksella, mitä mies puuhaa. Itkien lähti paikalta, ei kuulemma tarvinnut kuvatodisteita, niitäkin olisi ollut. Selvittelin miehen kanssa välit ja taas hän ottaa riskin, että avaan uudestaan suuni ja kerron miten asiat on. Mua ei haittaa se vaikka mies molempia vetelis, aivan sama, koston kohde on tää entinen ystävä. Olen muutakin haittaa ehtinyt hänen elämäänsä tehdä.

Voi kuule kosto se on sille entiselle ystävälle, joka kovasti oli sitä mieltä, että mies ei häntä ikinä pettäisi. Yhden kerran hän jo kuuli, mun suosiollisella avustuksella, mitä mies puuhaa. Itkien lähti paikalta, ei kuulemma tarvinnut kuvatodisteita, niitäkin olisi ollut. Selvittelin miehen kanssa välit ja taas hän ottaa riskin, että avaan uudestaan suuni ja kerron miten asiat on. Mua ei haittaa se vaikka mies molempia vetelis, aivan sama, koston kohde on tää entinen ystävä. Olen muutakin haittaa ehtinyt hänen elämäänsä tehdä.

Oon katkassu välejä frendeihin jotka oli kateellisii siitä kun on tekokynnet, hiuksenpidennykset, botoxia ja siks kun oon xs kokonen ja saan miehiä. Ne frendit oli Xllll kokosia eikä saaneet niitä samoja miehiä joita onnistuin iskee baarissa. Jos ei syö koko ajan pysyy laihana ja rahaa säästyy biletykseen ym. Oon ite kateellinen missinaisille 

Minuun on kaveri katkaissut välit kylmästi pariinkin kertaan. Ottanut sitten taas yhteyttä kun on tarvinnut tukea tai ei ole ollut enää muuta seuraa tarjolla. Ei ole kivasti tehty, mutta avoimin mielin olen ottanut kaveruuden takaisin. Minulla kyllä riittää ystäviä muutenkin, mutta mielestäni juuri huonona hetkenä on oltava tukena!

Hänellä on ilmeisesti masennusta, ei kyllä ole myöntänyt. Ymmärrän kyllä niitäkin jotka eivät tällaista käytöstä siedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyydet loppuvat kun ihmiset ovat itse täydellisiä ja heitä ärsyttää kun toisessa ihmisessä on vikoja.

Ehkä meillä suomalaisilla ei ole enää sosiaalisia taitoja. Hylkäämme toisen ja löydämme siihen aina kasan "päteviä" syitä.

Minulla ei ole ystäviä, juuri tästä syystä miten valtaosa ihmisistä täälläkin paljastaa ajattelevansa. Toisessa aina vikoja, ei haluta joustaa saati ymmärtää toisen näkökulmaa. Teidän pitää AINA saada ystävyydestä jotain itsellenne, antaminen ja empatia on myrkyllistä. Surullista ja yksinäistä nykyaikaa teille kaikille. <3

Kyllähän sitä jotain haluaisi saada ystävyydestä eikä aina olla se, joka antaa ja joustaa. En edes itse koskaan muistuttanut veloista, pummit tekevät sen itse ja maalaavat itsestään ihanaa kuvaa, kuinka he kyllä ajattelevat asiaa päivittäin ja kuinka velkojen maksu on kunnia-asia heille, mutta kun on Kelan rahat myöhässä. Myöhässä jo kolmatta vuotta.

Eihän se toisen ihmisen vika ole jos et osaa asettaa rajoja. Kaikissa ihmisissä on jokin vika, kysymys kuuluu osaatko ilmaista toiselle rajasi ja silti rakastaa häntä ihmisenä? Väitän että me suomalaiset emme rakasta toisiamme, mutta rakastammekohan edes itseämmekään. Olemme yksinäisimpiä kansoja maailmassa, itsemurhaluvut huipussaan.

Näitä olen aina miettinyt kun joku rakas ystävä ghostaa tai katoaa mitään sanomatta. Julmaa touhua.

Mulle käynyt niin että muhun pistetty välit poikki jos olen uskaltanut sanoa vastaan takaisin. Luonteeltani olen ujo ja syrjään vetäytyvä...

Tuntuu siltä et moni muu saa suuttua, raivota yms ja heille annetaan anteeksi mut jos mä olen uskaltanut sanoa takaisin kun jos joku asia epäoikeudenmukainen niin mulle ollaan suututtu ja pistetty välit poikki

On hemmetin kivaa olla tälläinen vara vaihtoehto jonka pitäis muka olla kiitollinen et joku viitsii välillä puhua mulle

Tutustuin uuteen ystävään harrastuksen myötä.

Joka kerta tavatessamme, hän arvosteli minua tai kotiani tullessaan käymään.

Eräs kerta oli paras, kun olin vuokrannut mökin, eikä hän osannut tulla sinne, sitten raivosi minulle asiasta.

Emme ole enää tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyydet loppuvat kun ihmiset ovat itse täydellisiä ja heitä ärsyttää kun toisessa ihmisessä on vikoja.

Ehkä meillä suomalaisilla ei ole enää sosiaalisia taitoja. Hylkäämme toisen ja löydämme siihen aina kasan "päteviä" syitä.

Minulla ei ole ystäviä, juuri tästä syystä miten valtaosa ihmisistä täälläkin paljastaa ajattelevansa. Toisessa aina vikoja, ei haluta joustaa saati ymmärtää toisen näkökulmaa. Teidän pitää AINA saada ystävyydestä jotain itsellenne, antaminen ja empatia on myrkyllistä. Surullista ja yksinäistä nykyaikaa teille kaikille. <3

Kyllähän sitä jotain haluaisi saada ystävyydestä eikä aina olla se, joka antaa ja joustaa. En edes itse koskaan muistuttanut veloista, pummit tekevät sen itse ja maalaavat itsestään ihanaa kuvaa, kuinka he kyllä ajattelevat asiaa päivittäin ja kuinka velkojen maksu on kunnia-asia heille, mutta kun on Kelan rahat myöhässä. Myöhässä jo kolmatta vuotta.

Eihän se toisen ihmisen vika ole jos et osaa asettaa rajoja. Kaikissa ihmisissä on jokin vika, kysymys kuuluu osaatko ilmaista toiselle rajasi ja silti rakastaa häntä ihmisenä? Väitän että me suomalaiset emme rakasta toisiamme, mutta rakastammekohan edes itseämmekään. Olemme yksinäisimpiä kansoja maailmassa, itsemurhaluvut huipussaan.

Näitä olen aina miettinyt kun joku rakas ystävä ghostaa tai katoaa mitään sanomatta. Julmaa touhua.

Ei ole ei, mutta mulla on myös järkeviä ystäviä, aikuisia, joille ei erikseen tarvitse asettaa jotain rajoja. Ihmisiä, jotka ei valehtele päin naamaa ja jotka eivät tuhlaa toimeentulotukeaan päivässä ja syytä rahattomuudestaan sinua, jos et suostu kustantamaan 29 päivän ruokia hänelle. On se mysteeri, että moni on katkaissut häneen välit.

Kuulostaa kamalalta katkaista välit ystävään, joka on sairastunut psyykkisesti. Mun kohdalla tilanne vaan oli se, että työvuoroni alkaa klo 6 aamulla ja toinen soitteli kolmelta ilmoittaakseen ajankohtia, milloin perheeni kuolee. Nyt laitoshoidon jälkeen on taas paremmassa kunnossa, mutta ole siinä sitten ystävää ihmiselle, joka on ladellut tappouhkauksia. En siis ole katkaissut välejä, mutten pidä enää ystävänä. Onneksi asuu nykyisin eri paikkakunnalla. Soittelee kyllä joskus, mutta lähinnä pyytääkseen lainaa.

Ystävyydet hiipui vakavan masennuksen aikana. Sain silloin viestejä joissa ehdotettiin tapaamista. Sanoin, että hieman huono hetki, että voinko palata asiaan. Hävetti, kun 2 vuotta myöhemmin vasta olin tolkuissani. Koitin lähestyä somessa. Minun kommentit ohitettiin täysin. En kehtaa ehdottaa enää tapaamista. Onneksi osa ei ollut moksiskaan, koska olen ystävä joka ei kieroile tai ole ilkeä. Ehkä he ymmärsivät minun olleen masentunut.

Minulle kävi nyt niin, ettei ystävä ole vastannut viestiini. Näen, että hän on sen lukenut, ja näen, että hän käy Whatsapissa usein. Käsittämätöntä. Meillä ei ole ollut erimielisyyttä, ja meidän piti tavata. Tästä tapaamisen ajankohdasta kysyin.

Voihan joskus toki unohtua vastata viestiin, mutta tämä ystäväni on todella tarkka ja huomaavainen, hän pyrkii aina käyttäytymään korrektisti ja kohteliaasti. Olen siis kaiketi loukannut häntä jollain tavalla.

Mitä itse tekisitte: kysyisittekö ystävältä, onko kaikki hyvin, kun ei ole mitään kuulunut? Itse olen hieman passiivisuuteen taipuvainen, joten en yleensä kysele perään, vaan annan olla. Ehkäpä hän on juuri loukkaantunut siitä, etten ole aktiivisempi.

Minä en koskaan jätä vastaamatta suoraan kysymykseen, vaikka olisinkin lopettamassa ihmissuhdetta. Ajan sen vain alas niin, että vaikka vastaan, en kysy itse mitään takaisin ja pidän viestit lyhyinä ja annan ajan kulua. Tämä ei ole edes tietoista ihmissuhteen päättämistä. Joskus vain muuttojen ja työpaikanvaihdosten vuoksi ei ole enää aikaa panostaa johonkin kaveruuteen, se vain jää. Mutta vastaamatta en jätä, jos jotain kysytään. Se on jotenkin todella omituista, kun aina voi sanoa vaikka että "En tiedä vielä" tai "Katsotaan myöhemmin".

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävi nyt niin, ettei ystävä ole vastannut viestiini. Näen, että hän on sen lukenut, ja näen, että hän käy Whatsapissa usein. Käsittämätöntä. Meillä ei ole ollut erimielisyyttä, ja meidän piti tavata. Tästä tapaamisen ajankohdasta kysyin.

Voihan joskus toki unohtua vastata viestiin, mutta tämä ystäväni on todella tarkka ja huomaavainen, hän pyrkii aina käyttäytymään korrektisti ja kohteliaasti. Olen siis kaiketi loukannut häntä jollain tavalla.

Mitä itse tekisitte: kysyisittekö ystävältä, onko kaikki hyvin, kun ei ole mitään kuulunut? Itse olen hieman passiivisuuteen taipuvainen, joten en yleensä kysele perään, vaan annan olla. Ehkäpä hän on juuri loukkaantunut siitä, etten ole aktiivisempi.

Minä en koskaan jätä vastaamatta suoraan kysymykseen, vaikka olisinkin lopettamassa ihmissuhdetta. Ajan sen vain alas niin, että vaikka vastaan, en kysy itse mitään takaisin ja pidän viestit lyhyinä ja annan ajan kulua. Tämä ei ole edes tietoista ihmissuhteen päättämistä. Joskus vain muuttojen ja työpaikanvaihdosten vuoksi ei ole enää aikaa panostaa johonkin kaveruuteen, se vain jää. Mutta vastaamatta en jätä, jos jotain kysytään. Se on jotenkin todella omituista, kun aina voi sanoa vaikka että "En tiedä vielä" tai "Katsotaan myöhemmin".

Onpa outo tapa. Mielestäni parempi sanoa ettei tällä hetkellä ole aikaa ja palaat joskus myöhemmin jos aiot palata. Jos et, niin älä anna kenenkään ymmärtää mitään mikä ei pidä paikkaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävi nyt niin, ettei ystävä ole vastannut viestiini. Näen, että hän on sen lukenut, ja näen, että hän käy Whatsapissa usein. Käsittämätöntä. Meillä ei ole ollut erimielisyyttä, ja meidän piti tavata. Tästä tapaamisen ajankohdasta kysyin.

Voihan joskus toki unohtua vastata viestiin, mutta tämä ystäväni on todella tarkka ja huomaavainen, hän pyrkii aina käyttäytymään korrektisti ja kohteliaasti. Olen siis kaiketi loukannut häntä jollain tavalla.

Mitä itse tekisitte: kysyisittekö ystävältä, onko kaikki hyvin, kun ei ole mitään kuulunut? Itse olen hieman passiivisuuteen taipuvainen, joten en yleensä kysele perään, vaan annan olla. Ehkäpä hän on juuri loukkaantunut siitä, etten ole aktiivisempi.Minä en koskaan jätä vastaamatta suoraan kysymykseen, vaikka olisinkin lopettamassa ihmissuhdetta. Ajan sen vain alas niin, että vaikka vastaan, en kysy itse mitään takaisin ja pidän viestit lyhyinä ja annan ajan kulua. Tämä ei ole edes tietoista ihmissuhteen päättämistä. Joskus vain muuttojen ja työpaikanvaihdosten vuoksi ei ole enää aikaa panostaa johonkin kaveruuteen, se vain jää. Mutta vastaamatta en jätä, jos jotain kysytään. Se on jotenkin todella omituista, kun aina voi sanoa vaikka että "En tiedä vielä" tai "Katsotaan myöhemmin".

Onpa outo tapa. Mielestäni parempi sanoa ettei tällä hetkellä ole aikaa ja palaat joskus myöhemmin jos aiot palata. Jos et, niin älä anna kenenkään ymmärtää mitään mikä ei pidä paikkaansa.

No siitähän ei ollutkaan kyse, että ainakaan minä antaisin ymmärtää mitään, mitä en aio pitää tai mikä ei pidä paikkaansa. Minusta ei pidä jättää asioita ilmaan roikkumaan.

- se, joka ei jätä vastaamatta kysymykseen

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävi nyt niin, ettei ystävä ole vastannut viestiini. Näen, että hän on sen lukenut, ja näen, että hän käy Whatsapissa usein. Käsittämätöntä. Meillä ei ole ollut erimielisyyttä, ja meidän piti tavata. Tästä tapaamisen ajankohdasta kysyin.

Voihan joskus toki unohtua vastata viestiin, mutta tämä ystäväni on todella tarkka ja huomaavainen, hän pyrkii aina käyttäytymään korrektisti ja kohteliaasti. Olen siis kaiketi loukannut häntä jollain tavalla.

Mitä itse tekisitte: kysyisittekö ystävältä, onko kaikki hyvin, kun ei ole mitään kuulunut? Itse olen hieman passiivisuuteen taipuvainen, joten en yleensä kysele perään, vaan annan olla. Ehkäpä hän on juuri loukkaantunut siitä, etten ole aktiivisempi.

Minä en koskaan jätä vastaamatta suoraan kysymykseen, vaikka olisinkin lopettamassa ihmissuhdetta. Ajan sen vain alas niin, että vaikka vastaan, en kysy itse mitään takaisin ja pidän viestit lyhyinä ja annan ajan kulua. Tämä ei ole edes tietoista ihmissuhteen päättämistä. Joskus vain muuttojen ja työpaikanvaihdosten vuoksi ei ole enää aikaa panostaa johonkin kaveruuteen, se vain jää. Mutta vastaamatta en jätä, jos jotain kysytään. Se on jotenkin todella omituista, kun aina voi sanoa vaikka että "En tiedä vielä" tai "Katsotaan myöhemmin".

Tuo sun tapa on yhtä pahan tuntuinen kuin tuo että jättää vastaamatta kokonaan, koska molemmissa se jätetty kyllä tajuaa mitä on meneillään, vaikka toinen epäsuorasti jättää vaan vastaamatta kokonaan tai ei kysy takaisin mitään.