Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

erossa menetin myös "ystäviä", vaikkea olla tekemisisssä kun exään on niin tulehtuneet välit, ja hän on löytänyt uuden joka on ystävystynyt näiden ystävien kanssa

Voin tervehtiä mutta voin olla kuin en näkisikkään.

Tapasimme yhteisellä matkalla. Alussa kun tutustuttiin niin hän vaikutti mukavalta, juttua riitti, hyvä huumorintaju jne. Alko maistui hänelle melkoisen hyvin ja nousuhumalassa ollessaan hän oli ihan hulvatonta seuraa ja vietettiinkin muutama oikein hauska sekä kostea baari ilta. Sitten huomasin ettei hän ole enää hauskaa seuraa, ei edes nousuhumalassa.Hän sai jostakin päähänsä että minä sinkkunainen, hoitoalalla työskentelevä olen sopiva kumppani ja hoitaja hänen isälleen, joka oli minua 20 vuotta vanhempi, lyhyenläntä, lihavahko, viinaan menevä, epämiellyttävä ukko. Tietenkään en lämmennyt tälle höpötykselle ja niin sain sekä raivostuneen tyttären että hänen hullun isänsä kimppuuni. Luonnollisesti tämä kaveruus päättyi hyvin lyhyeen vaikka sain häneltä jälkeen päin ihmetteleviä teksteistä, että " En kyllä ymmärrä miksi et pidä enää yhteyttä.." Isänsä muisti minua vielä elimestään ostetuilla kuvaviesteillä, mutta se loppui kun vaihdoin numeroa. Luulin aina olevani hyväkin ihmistuntija..😂

Vierailija kirjoitti:

Olen sarjaghostaaja. Yleensä vain katoan ihmisten elämästä, kun meillä ei ole enää mitään yhteistä, esim. en ystävysty luokkatovereiden kanssa niin syvästi että haluaisin pitää yhteyttä valmistumisen jälkeen. Moni voisi ajatella että olen julma ja kylmä ihminen, ehkä jopa ylimielinen. Todellisuudessa minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö eli minulla on vaikeuksia luoda ihmissuhteita ollenkaan, saati sitten ylläpitää niitä. Tavallaan haluaisin olla ihmisten seurassa, mutta kun päästän jonkun liian lähelle, iskee järkyttävä ahdistus ja itseinho, ja peräännyn pyydellen anteeksi että olen edes olemassa. Olen henkisesti rikki aina kun tämä tapahtuu, joten olen ratkaissut tilanteen erakoitumalla kokonaan. Parempi kaikille.

Herranen aika. Luulin hetken kirjoittaneeni tämän itse ja en ole edelleenkään ihan varma, että en olisi. En vain tunnista sanaa "sarjaghostaaja" sellaiseksi, että itse käyttäisin sitä. "Kiva" että meitä on muitakin.

Olen katkaissut välit yhteen ystävään vuosien valheiden ja tyhjien lupausten jälkeen. Kyseessä oli aivan ihana ihminen, mutten jaksanut enää sitä, ettei mikään pitänyt paikkaansa. Kyseessä oli masentunut ja elämänhallintainen ihminen, jonka tukena olisin mielellän kyllä ollut, mutta rajansa kaikella. 

Minuunkin on kyllä katkaistu välit ihan ilman ilmeistä syytä, ilmeisesti katkaisseen osapuolen omien elämänhaasteiden takia. Sain kyllä vuosien jälkeen anteeksipyynnön ja selityksen - joka osoittautui (valkoiseksi)valheeksi, mutten viitsinyt nostaa asiaa esille. Minulle riitti, että pyydettiin anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Miten katkaisitte välit? Poistitte vaan fb-kavereista, instagramista & lakkasitte vastaamasta viesteihin?

Mites sitten kun se henkilö tulee vastaan kadulla tai kaupassa, yllättäen. Moikkaatteko vai kuljetteko ohi vaan kuin ette tuntisikaan? Riippuu tietty oliko eripuraa vai kuihtuiko ystävyys vain pois. Kertokaa omia kokemuksianne....

Minä olen vain lopettanyt yhteydenpidon. Nähdessä tietenkin moikataan ja jutellaan hetki, mutten soittele tai pyydä tapaamaan. Eli tavallaan olen pudottanut ystävän tuttava-kategoriaan.

Olen huomannut että monet naiset katkaisevat helposti välit ystäviinsä alkaessaan seurustella tai jos itse sattuu eroamaan, ikäänkuin olisin uhka sinkkuna ja veisin heidän puolisot, ei enää kutsuta yhteisiin juhliin jne. Samapa tuo kun on niitä oikeitakin ystäviä onneksi. :)

Itse olen vähentänyt tapaamista liian negatiivisten kavereiden kanssa. Ymmärrän kyllä kriisit ja olen tukena, mutta jatkuva juoruilu muista ja suhteesta valittaminen ei kiinnosta. Itsepähän seuransa ja kumppaninsa valitsevat, joten niistä vuodesta toiseen jatkuva valittaminen on aika hämmentävää ja kuluttavaa kuunneltavaa.

Mulla on ystäväsuhteet viilenneet, kun elämäntilanne on muuttunut, esim. toinen on muuttanut toiselle puolelle Suomea, on ollut pikkulapsivaihe, jne. Ei varsinaisesti ole ollut mitään riitaa, tms, vaan oma elämä on niin täyttä, että yhteydenpito jää. Ystäväni olleet ne, joita tapaa arjessa ns. luontevasti. Taidan olla laiska.

Tuolla mainittiin pahansuopuus ja kateus syynä lopettaa ystävyys.

Onko ystävän pahansuopuuden takana aina kateus? Nuorempana oli useitakin "ystäviä" joista huokui minua kohtaan jonkinlaista kireää terävyyttä, vahtimista ja jatkuvaa ohjailua ja toisaalta säälinsekaista ylemmyyttä, silti tuntui että minuun takertumisen ja "kasvattamisen" takana oli joku niiden oma tarve. Kateudesta en tiedä, enemmän tuntui että minussa oli vikoja niiden mielestä. Eivät siis olleet keskenään tuttuja ja olivat eri aikoina ystäviäni.

Mietin silloin mitä vikaa minussa on kun aina törmään tällaisiin tapauksiin. Itse kun en ota ystäviksi ihmisiä sen vuoksi että voisin ohjata ja korjailla. Alussahan ne olivat mukavia. Pakko oli feidata moiset tapaukset. Nyt kunnolla aikuisena minulla on kivoja ystäviä.

On vaikea pistää omaan äitiin välit poikki. Hän on selvästi kateellinen minulle koska olen löytänyt hyvän miehen ja meillä on pitkäaikainen parisuhde, eikä alkoholi esitä mitään osaa kodissamme.

Äiti erosi muinoin juoppoisästäni ja parin vuoden päästä rupesi kakkosnaiseksi eräälle toiselle juopolle. Onhan siinä kateuden aihetta kun tytär on hoitanut asiansa paremmin, mutta äidin sisu ei anna periksi vaan ilkeilee ja pilkkaa.

Yritän pitää välit mahdollisimman ohuina, ehkä tosiaan kannattaisi kokonaan katkaista.

Mun tuttava puhuu vain omista asioista aina.

Haluaa ohjailla mun työasioita antamalla neuvoja esim. mistä tulisi hakea työtä.

en oo mitenkään nuori, olisi kiva jo tässä iässä päättää omista asioistaan.

Hän ikään kuin yrittää tehdä päätöksiä mun puolesta, vaikka en ole edes neuvoja kysynyt,

Jäin äitiyslomalle ja kun palasin takaisin töihin huomasin etten ollut enään näiden kahden kaveri. Toisella itselläkin 2 lasta, toinen lapseton. Emme enää käyneet yhdessä syömässä ja kyllästyin kyselemästä "lähdettekö syömään" kun eivät sitä minulta koskaan itse kysyneet. Myös 1 joka nykyisin esimieheni otti etäisyyttä ja emme enää ole ystäviä. No jos seuraani ei haluta niin ei pakolla.

Minulla ei ole montaa ystävää ja paras ystävä on mieheni.

Yksi ystäväni kävi juuri kylässä mutta hän vain puhui sairauksistaan ja minusta tuntui ettei minun juttuillani ollut merkitystä. Ja ne sairasjutut olin osittain kuullut jo aiemmin. Lisäksi on erikoista ettei tämä ystäväni ole kutsunut minua kylään. Hän asunut 20v eri paikkakunnalla ja vain kerran olen käynyt hänellä kylässä ja siitäkin 10v. Hän käy meillä tai nähdään muuten.

Eräs ystäväni myös vetosi kiireisiin 4 v sitten kun ehdotin tapaamista. Eipä olla sittemmin nähty. Ihme ettei ole aikaa vaikka kahvilla käymiseen paria tuntia. No en ole ollut yhteydessä sen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Kun pitkäaikaisen ystävän alkoholiongelma meni niin pahaksi että oli aamusta iltaan ympäri päissään, ei halunnut hakeutua hoitoon eikä kuunnella neuvoja ongelmiinsa jotka johtuivat liiasta juomisesta. En vaan enää kyennyt katsomaan vaikka tuntuikin tosi pahalta katkaista yli 10vuoden läheinen ystävyyssuhde. Nykyään näyttää ihan spurgulta ja juo vaan entistä enemmän, menettänyt kaikki kaverinsa. Sääliksi käy mutta oma oli valintansa eikä sille mitään mahda. Hyvät muistot kulkee mukana onneksi ja en voi kun ihmetellä miten hänen kävi niin.

Täysin sana tilanne täällä. Aina oli toisten vika että "joutuu" vetämään viinaa ja lääkkeitä sekasin. Valtion vika oli mm. hänen luottotiedottomuutensa, kouluttamattomuus (pelkkä peruskoulu takana) ja surkea työhistoria. Ei osannut hoitaa mitään asioitaan ja loppuaikoina alkoi olemaan jo harhainen. Ei peseytynyt, haisi kamalalle ja surullista sanoa mutta hävetti näyttäytyä hänen seurassaan. Vuokrat jäi usein maksamatta, häätö uhkasi, sähköt katkaistiin ja sekin oli jonkun muun syy. Valtio myrkyttänyt hänet tarkoituksella, häntä syrjitään kun on "boheemi" jne.

Minua ei edes säälitä moinen ulina vaan aloin halveksumaan. Hänellä on ollut vuosia hoitaa asiansa kuntoon, mutta kun ei. Jonkun muu pitäisi tehdä se hänen puolestaan.

Lopulta jätin vain vastaamatta juopon ahgressiivisiin valitusviesteihin.

Itse pyrin tietoisesti parantamaan omaa elämänlaatuani ja monet karikot olen kokenut. Silti en uikuta, että syy olisi jossain muussa. Omia valintoja ja jokaisella on mahdollisuus uuteen alkuun.

Tutustuttiin harrastuksissa samanlaisten kiinnostuksenkohteiden kautta ja oli hyviä keskusteluja. Kummallakaan ei ollut monia muita kavereita. Puhuttiin myös henkilökohtaisista asioista ja tämä uusi ystävä kertoi omista isoista huolistaan ja minä omistani. Tsempattiin puolin ja toisin. Pian aloin huomata että käsitys ystävyyssuhteen vastavuoroisuudesta oli tällä henkilöllä kummallinen, jos hän teki jonkun mukavan eleen niinkuin osti kahvin tai lainasi leffoja minulla olin hänelle jotakin siitä velkaa. Enkä rahaa, vaan aikaa tai huomiota. Alkoi tulla outoja viestejä että olen "paska ystävä" kun vaikka hän osti kahvin niin en silti lähtenyt vielä kahvin jälkeen viettämään iltaa. Oli aina tilanteessa iloinen ja "kaikki käy"-asenteella ja tämä katkera pommitus alkoi jälkikäteen. 

Samoihin aikoihin hänen ongelmansa olivat pahentuneet ja niin olivat minunkin. Minulla alkoi olla vaikeuksia selvitä edes tavallisesta arjesta ja oli univaikeuksia. Halusin vetäytyä ja olla omissa oloissani enkä jaksanut kannatella muita, kun ongelmani johtuivat vainoamisesta joka oli jatkunut pitkään. Juuri silloin tämän ystävänkin tilanne vain paheni ja hän alkoi lähetellä minulle vuoroin vuodatusviestejä avautuen kaikista ongelmistaan, vuoroin haukkuja miksi en tue häntä. Kerroin tilanteestani ja hän sanoi ymmärtävänsä, mutta sama jatkui. Haukkumis- ja valitusviestit pahensivat omaa tilannettani ja saivat kaikki pienetkin edistysaskeleet romahtamaan. Olisimme kummatkin tarvinneet tukea mutta minä en sitä häneltä halunnut ja hän koki että olen avun hänelle velkaa kun olin aiemminkin tukenut ja auttanut. Lopulta soitin ja kerroin että en jaksa enää. Että haluan päästä toipumaan enkä pelätä, että keskellä yötä alkaa taas tulla haukkumaviestejä, jotka tuovat vainoamistraumat pintaan. Sain vastaukseksi että hänellä on silti oikeus tehdä niin koska on yhteiskunnallisesti minua huonommassa asemassa. 

Se oli niin vahvasti arvomaailmaani vastaan että tajusin, etten halua tällaista ihmistä elämääni. Halusin eliminoida kaikki yöpommittajat ja päästä elämään kiinni. Sanoin kiitos hei, ole hyvä äläkä enää ota yhteyttä. Ei olla sittemmin puhuttu, enkä ole häntä hetkeäkään kaivannut. Hän oli jo ennen välirikkoa saanut uusia ystäviä ja välillä mietin, vieläkö tuolla käytöksellä hänellä niitä on. 

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut että monet naiset katkaisevat helposti välit ystäviinsä alkaessaan seurustella tai jos itse sattuu eroamaan, ikäänkuin olisin uhka sinkkuna ja veisin heidän puolisot, ei enää kutsuta yhteisiin juhliin jne. Samapa tuo kun on niitä oikeitakin ystäviä onneksi. :)

Meni pitkäaikaiseen ystävään välit kun löysin poikaystävän. Minä katkaisin. En jaksanut sitä jokapäiväistä itkuvirttä FB:ssä kuinka "en enää pidä yhteyttä nyt kun on mies" (hohhoi, viestiteltiin päivittäin tämän ystävän kanssa) ja epäsuorempaa vittuilua. Aina olisi pitänyt olla käytettävissä, kun sinkku jotain ehdotti. Vaikka olisin ollut salille menossa, se johtui poikaystävästä ja "feidaamisesta". Jos kysyin että entäs jos nähtäisiin huomenna johti AINA tunnin itkupotkuraivareihin, kuinka "ei ole enää aikaa ystäville". Juu ehei. 

Huumeet muuttivat ennen niin rakkaan ystäväni rahaa pummaavaksi, etäiseksi tyypiksi johon ei voinut enää luottaa. Pakko oli katkaista välit. Katkolla on käynyt mutta halua ei ollut hänellä pitää yhteyttä eikä pysyä selvänä. Tärkeät juhlani missasi eikä ollut mistään muusta kun ilmeisesti kamasta kiinnostunut, joten siihen loppui se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut että monet naiset katkaisevat helposti välit ystäviinsä alkaessaan seurustella tai jos itse sattuu eroamaan, ikäänkuin olisin uhka sinkkuna ja veisin heidän puolisot, ei enää kutsuta yhteisiin juhliin jne. Samapa tuo kun on niitä oikeitakin ystäviä onneksi. :)

Meni pitkäaikaiseen ystävään välit kun löysin poikaystävän. Minä katkaisin. En jaksanut sitä jokapäiväistä itkuvirttä FB:ssä kuinka "en enää pidä yhteyttä nyt kun on mies" (hohhoi, viestiteltiin päivittäin tämän ystävän kanssa) ja epäsuorempaa vittuilua. Aina olisi pitänyt olla käytettävissä, kun sinkku jotain ehdotti. Vaikka olisin ollut salille menossa, se johtui poikaystävästä ja "feidaamisesta". Jos kysyin että entäs jos nähtäisiin huomenna johti AINA tunnin itkupotkuraivareihin, kuinka "ei ole enää aikaa ystäville". Juu ehei. 

Onpa erikoinen ystävä. Oliko hänellä muuten ihan normaalit käytöstävat siihen asti?

Olen persoonaltani häiriintynyt. Ei ole koskaan ollut ystäviä. En oikeastaan edes ymmärrä mistä puhutte. Elämäni on helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Olen persoonaltani häiriintynyt. Ei ole koskaan ollut ystäviä. En oikeastaan edes ymmärrä mistä puhutte. Elämäni on helppoa.

Tuo mitä he kutsuvat ystävyydeksi on sitä, että "annan sinulle tätä, joten anna sinä minulle tuota. Jos et anna minulle, en minäkään anna sinulle."

Vierailija kirjoitti:

katkaisin välit kun tajusin miten olen ollut syrjässä. Toiset ystävät olivat keskenään kummeja lapsilleen, meitä lapsettomana ei kutsuttu edes käymään kylässä. Tämän ymmärsin jotenkin, mutta kun saimme lapsia ei yhäkään kutsua synttäreille jne... Tasakymmenen vuosijuhlia viettäessä pari vuotta sitten hehkuteltiin ja pyydeltiin osallistumaan kimppalahjoihin, odotin itse omana syntymäpäivänä että minuakin muistettaisiin edes jotenkin, mutten saanut edes tekstaria tai korttia näiltä samoilta "ystäviltä". Lisäniitti oli että muutama kk synttäreistä eräs "ystävä" vielä paukautti päin näköä tavatessa, että edellisellä viikolla oli erään synttärit ja että  nyt juhlittu sitten  kaikkien tasakympit, joo tuntu kivalta kuulla kun itseä ei edes onniteltu :(

Kai kiittelit ystäviä muistamisesta?