Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

En tiedä oliko ystävä, mutta kaveri kai? Asuin ulkomailla irlannissa ja oli jenkkiläinen kämppis jonka kanssa tultiin hyvin toimeen, oltiin kavereita, mikä harvinaista tommosissa kimppakämpissä.

Sitten yhtenä iltana sillä vaan naksahti? oltiin keittiössä ja osoitin yhtä työtasolla olevaa ruokapakkausta, en muista mitä, ja kysyin vaan että kenen se oli. Tää alkoi samantien rähjätä että älä koske hänen tavaroihinsa, olen muka aina tutkimassa hänen tavaroitaan jne. Ei TODELLAKAAN pitänyt paikkaansa.

Jotenkin tuntui vaan kiihtyvän ja alkoi vaatia että minun on maksettava eräs lasku joka maksettiin vuorotellen ja oli SEN vuoro mutta pokkana vaan kielsi että ei ole hänen vuoronsa vaan mun. Olin niin tyrmistynyt tämmösestä käytöksen muutoksesta etten osannut sanoa oikeen mitään, mutta päästyäni omiin oloihini suutuin itsekin. Oli muutenkin murhetta elämässä: stressaava työ enkä pitänyt siitä talosta enkä asuinalueesta, tulvi yli. Lähetin siis vuokraisännälle viestiä että tahdon muuttaa ja niin teinkin.

Vielä ennen muuttoa tää kämppis oli ihan ymmällä että miten mä nyt noin kun vaan yks lasku olis tarvinnut maksaa? Mutta sitten alkoi syyttää mua ja yritti panetella vuokraisännälle etten saisi takuutani takaisin, mutta turhaan.

Vielä jälkeenkin siltä tuli viestiä että minun on ostettava sille viinipullo, olen sen kuulemma velkaa, ja kerran oli illalla puhelimeni ollessa kiinni tullut siltä 12 viestiä jotka poistin lukematta. Tuli vielä voicemailkin missä vaati että mun on "heti otettava yhteyttä" häneen mutten ottanut. Sitten hiljeni.

Aika tyrmistyttävä tapaus. Oli mulla ennenkin ollut paskoja ja hulluja kämppiksiä mutta niissä se ilmeni heti. Tommonen muodonmuutos oli outo...

Vierailija kirjoitti:

Terapeutit tosiaan suosittelee poistamaan somesta, jättämään tapaamatta ja puhelimeen vastaamatta ihmiselle jonka seurasta ahdistuu. Pitää luottaa vaistoihin. Jos jonkun kanssa on turvaton ja epäluottavainen olo, ei pidä suhteeseen jäädä vaan katkaista suhde. Se voi olla syy miksi teitä on blokattu. Terapeutin neuvo vaikeassa elämässä.

Tämä on totta. Narsistit kiehuvat, kun heidät blokataan tai poistetaan elämästä. He menettävät otteensa uhriinsa, ja kokevat olevansa hädässä. Koska ilman uhria, he eivät ole mitään, vain tyhjä musta aukko. Tulee kamala kiire etsiä uusia uhreja.

Dublin kirjoitti:

En tiedä oliko ystävä, mutta kaveri kai? Asuin ulkomailla irlannissa ja oli jenkkiläinen kämppis jonka kanssa tultiin hyvin toimeen, oltiin kavereita, mikä harvinaista tommosissa kimppakämpissä.

Sitten yhtenä iltana sillä vaan naksahti? oltiin keittiössä ja osoitin yhtä työtasolla olevaa ruokapakkausta, en muista mitä, ja kysyin vaan että kenen se oli. Tää alkoi samantien rähjätä että älä koske hänen tavaroihinsa, olen muka aina tutkimassa hänen tavaroitaan jne. Ei TODELLAKAAN pitänyt paikkaansa.

Jotenkin tuntui vaan kiihtyvän ja alkoi vaatia että minun on maksettava eräs lasku joka maksettiin vuorotellen ja oli SEN vuoro mutta pokkana vaan kielsi että ei ole hänen vuoronsa vaan mun. Olin niin tyrmistynyt tämmösestä käytöksen muutoksesta etten osannut sanoa oikeen mitään, mutta päästyäni omiin oloihini suutuin itsekin. Oli muutenkin murhetta elämässä: stressaava työ enkä pitänyt siitä talosta enkä asuinalueesta, tulvi yli. Lähetin siis vuokraisännälle viestiä että tahdon muuttaa ja niin teinkin.

Vielä ennen muuttoa tää kämppis oli ihan ymmällä että miten mä nyt noin kun vaan yks lasku olis tarvinnut maksaa? Mutta sitten alkoi syyttää mua ja yritti panetella vuokraisännälle etten saisi takuutani takaisin, mutta turhaan.

Vielä jälkeenkin siltä tuli viestiä että minun on ostettava sille viinipullo, olen sen kuulemma velkaa, ja kerran oli illalla puhelimeni ollessa kiinni tullut siltä 12 viestiä jotka poistin lukematta. Tuli vielä voicemailkin missä vaati että mun on "heti otettava yhteyttä" häneen mutten ottanut. Sitten hiljeni.

Aika tyrmistyttävä tapaus. Oli mulla ennenkin ollut paskoja ja hulluja kämppiksiä mutta niissä se ilmeni heti. Tommonen muodonmuutos oli outo...

Tuliko ihan voicemail :""D

Varsinaisesti ei kukaan katkaissut välejä, mutta valitettavasti nuoruuden tiivis kaveriporukka jäi parikymppisenä pois elämästä, kun muut muuttivat pk-seudulle opiskelemaan ja itse jäin kauemmas kotipaikkakunnalle. Välit hiipui, kun minua ei enää kutsuttukkaan illanviettoihin pk-seudulle tai ei otettu yhteyttä kun olivat tulossa kotiseudulle. Ehdotin myös itse tapaamisia, mutta koskaan ei käynyt. Pari vuotta sitten pystyin myöntämään, että olen päässyt asiasta yli vasta näin 30-vuotiaana, monta vuotta tuntui kuin kuusi läheistä ystävää olisi kuollut pois. Kynnys ottaa yhteyttä usean vuoden hiljaiselon jälkeen on valtava; osa on jo avioitunut ja saanut lapsiakin.

Aikuisiällä yksi kaveri jäänyt pois kuvioista, kun keskittyi aina vain kaikkeen negatiiviseen ja haki draamaa elämäänsä, itse en sellaista enää jaksa.

Nyt elämässä vain kourallinen ystäviä, mutta olen tyytyväinen tilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapeutit tosiaan suosittelee poistamaan somesta, jättämään tapaamatta ja puhelimeen vastaamatta ihmiselle jonka seurasta ahdistuu. Pitää luottaa vaistoihin. Jos jonkun kanssa on turvaton ja epäluottavainen olo, ei pidä suhteeseen jäädä vaan katkaista suhde. Se voi olla syy miksi teitä on blokattu. Terapeutin neuvo vaikeassa elämässä.

Tämä on totta. Narsistit kiehuvat, kun heidät blokataan tai poistetaan elämästä. He menettävät otteensa uhriinsa, ja kokevat olevansa hädässä. Koska ilman uhria, he eivät ole mitään, vain tyhjä musta aukko. Tulee kamala kiire etsiä uusia uhreja.

Joskus luonnehäiriöinen on se joka jättää. Tarinoita on monenlaisia.

Olemme mieheni kanssa katkaisseet välit NAISystävään, joka AINA vaan ja AINOASTAAN soittaa miehelleni ja kysyy koska ollaan kotona, koska vois nähdä. EI VASTATA ENÄÄ PUHELUIHIN.

Joskus teini-ikäisenä paras ystävä yhtäkkiä vaan lakkasi vastaamasta viesteihin. Yritin moikata, kun hän keskusteli yhteiselle kaverille, mutten saanut edes vastausta. Ilmeisesti vain kyllästyi seuraani ja löysi parempia kavereita. Olin kauan aika paskana siitä, kun jäin henkisesti niin yksin, enkä voinut luottaa siihen, että läheiset pysyisivät lähellä.

Monet asiat voitaisiin selvittää puhumalla avoimesti mutta jos keskustelua ei järjesty alkaa pinnan alle kertyä kuonaa niin että jossakin vaiheessa ystävyys särkyy paineen alla .

Vierailija kirjoitti:

Monet asiat voitaisiin selvittää puhumalla avoimesti mutta jos keskustelua ei järjesty alkaa pinnan alle kertyä kuonaa niin että jossakin vaiheessa ystävyys särkyy paineen alla .

Joo itelle kävi just näin kai :-((. Ei nähty ja juteltu ja lopulta ystävä sanoi ettei enää voi selvittää asioita. Vaikka tästä on aikaa niin sattuu kauheati.

Vierailija kirjoitti:

Minä katkaisin välit, kun ystäväni teeskenteli rakastunutta minuun, pussaili ja piti kädestä, sai ihastumaan, ja sitten myöhemmin sanoi ettei koskaan tuntenut mitään. Ajattelin, että olin sitten kokeilu tai julman leikin kohde, ei tuo ole kunnioittavaa. Välit meni väkisin riitaisiksi ja huonoiksi.

Mulle kävi vähän sama stroori mut niin päin että se ystävä pisti välit poikki muhun. Olisin itse halunnut kumminki jatkaa ystävänä mut hän sit piti mua liian kummallisena kai kun olin ”kuvitellu” että hänkin on ihastunut muhun. Kuulemma vääristelin asioita. No ihan aidosti välitin hänestä muutenki kuin ihastumis mielessä. Kieltämättä mullekin jäi olo et olin vähän leikin tai pelin kohteena kun niin kylmä oli se hylkääminen.

Katkaisin muutamaan kaveriin kertaheitolla kaikki yhteydet. Nämä olivat vähän väliä jotain apua remonttiin, tietokoneisiin, viranomaisiin tms. vailla. Sitten kun itse olisin jotain pientä vastapalvelusta tarvinnut, niin jollain tekosyyllä aina avusta luisteltiin.

Mulle tapahtui se pahin, eli rakastuin ystävääni. Homma ei ikinä olisi toiminut, koska olin hänelle vain 'kaveri'. Teki vaan sisällä niin pahaa että piti lyödä kommunikaatioketjut poikki. Siitä on jo monta vuotta ja vieläkin sattuu.

Vierailija kirjoitti:

Olen sarjaghostaaja. Yleensä vain katoan ihmisten elämästä, kun meillä ei ole enää mitään yhteistä, esim. en ystävysty luokkatovereiden kanssa niin syvästi että haluaisin pitää yhteyttä valmistumisen jälkeen. Moni voisi ajatella että olen julma ja kylmä ihminen, ehkä jopa ylimielinen. Todellisuudessa minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö eli minulla on vaikeuksia luoda ihmissuhteita ollenkaan, saati sitten ylläpitää niitä. Tavallaan haluaisin olla ihmisten seurassa, mutta kun päästän jonkun liian lähelle, iskee järkyttävä ahdistus ja itseinho, ja peräännyn pyydellen anteeksi että olen edes olemassa. Olen henkisesti rikki aina kun tämä tapahtuu, joten olen ratkaissut tilanteen erakoitumalla kokonaan. Parempi kaikille.

Mun ystävä selitti syyksi just tuon, että ahdistaa kun tulin liian läheiseksi. Hän itse kertoi itsestään tosi paljon enemmän kuin minä hänelle. Hän etääntyi ja sitten pisti välit kokonaan, kun yritin selvitellä. Oon miettinyt onko hänellä joku persoonallisuushäiriö, siis muidenkin asioiden vuoksi. Eipä sillä mitään väliä ole mutta helpottaisi ehkä omaa oloa kun nyt vain syyllistän itseäni koko ajan. Olen miettinyt ajatteleeko hän minua tai katuuko sitä että halusi katkaista välit. Toinen ystäväni sanoi, että tuskin miettii tai on pahoillaan että loukkasi syvältä. En halua enää seurata somessa häntä koska näen että minun tilalleni on tullut uusi ystävä. Kyllä se itkettää

Useimmat ovat vaan jääneet, kun elämä on kuljettanut leivän perässä ympäri Suomea.

Yksi ystävä moitti minua minun boheemista elämästäni ja korosti miten paljon parempi ihminen hän itse on. En ollut hänen mielestään siivonnut tarpeeksi, kun olin tehnyt vain normaalit viikkosiivoukset, ja jääkaappinikin oli epäsoveliaan tyhjä. Elin siihen aikaan jokseenkin mahdotonta vaihetta työssä. Viikot lyhimmillään noin 65 tuntia ja pahimmillaan yli 80 tuntia. Kaupat olivat yleensä kiinni kun olin vapaalla ja jos en ollut osannut ostaa ruokaa niin että se varmasti riittää ainakin viikoksi, niin tyhjään se jääkaappi tosiaan oli. Postista en ehtinyt enempää huolehtia kuin etsiä laskut ja maksaa ne. Väsymys ja univaje olivat kaameat. Siinä tilanteessa en ymmärtänyt syytöstä boheemielämästäni enkä hänen korokkeelle nousemistaan. En heti reagoinut, mutta työtilanteen jatkuttua tarpeeksi monta vuotta, tuo syytös jotenkin vaan pahasti työuupumuksen myötä pintaan ja se oli ystävyyden menoa se. Myöhemmin ollaan ikää kuin korjattu tilanne, mutta välit eivät ole palanneet entiselleen. Jokin siinä tuntuu kaihertavan. Hän ei ehkä ole vieläkään tajunnut miten kohtuuton syytös tuo oli. Minusta niin kaukana totuudesta kuin olla voi. Ja ehkä sen takia ei ole voinut antaa minulle anteeksi. Eikä ole ymmärtänyt että voisi ehkä itsekin ajatella asiaa toiseltakin kantilta. Vaan niinhän se on, että toisen työ on aina helppoa ainakin siihen asti, kunnes joutuu itse selviämään samasta. Totuus yleensä valkenee vasta sitten.

Ja sitten oli yksi niin kateellinen tyyppi, että ei pystynyt sitä peittelemään. Pahansuopa kateus jonkin verran häiritsee ystävyyteen kuuluvaa luottamusta ja on minusta muutenkin jokseenkin vastenmielistä.

Tutustuin ulkomailla töissä ollessani yhteen suomalaiseen tyttöön, jonka kanssa asutaan myös täällä Suomen päässä alle sadan kilsan säteellä toisistamme - jatkoimme siis yhteydenpitoa tänne palattuamme. Ulkomailla elin niitä kuuluisia villejä yksinkertaisia sinkkunuoruusvuosiani, ja hänen seuransa oli oikein sopivaa tähän. Nyt kun asun taas Suomessa ja elämäni on mennyt eteenpäin, en enää tunne minkäänlaista yhteyttä häneen. Hän on kolmekymppinen nainen, joka puhuu vain ulkonäöstään (ei ole erityisen kaunis - ei sillä että itselläni olisi varaa sanoa, mutta nämä ulkonäöstä jauhajat ovat yleensä tosi viehättäviä ja paljon laittautuvia) ja siitä, kuinka pitää alkaa laihduttamaan. Asialle ei kuitenkaan tehdä yhtään mitään, jatkuvaa minulle itkemistä siitä kun "Siis taas meni levy suklaata haha". En itsekään mikään järjen jättiläinen ole, mutta tämä kaverini on todella yksinkertainen. Puhuu KOKO AJAN - esimerkiksi myös silloin kun minä lähden käymään suihkussa ja hän jää olohuoneeseen. Aivan pirun akkuja kuluttava tyyppi. Jos hän juo - eli aina kun näemme - hänestä tulee miljoona kertaa raskaampi. Joten joo, hänen viesteihin aloin vastaamaan lyhyesti ja välttelin tapaamisia. 

Minusta piti tulla "ystävän" lapsen kummi. Olin silloin vähävarainen, mutta alkoi nopeasti tuntua että ystävä halusi ensisijaisesti minun ostelevan kaikkea kivaa ja kallista, jopa turhaakin lapselleen, olinhan sentään kummiksi alkamassa. Jatkuvasti linkkejä merkkituotteisiin ja vihjailuja, joista tuli syyllinen olo kun tiesin, ettei olisi varaa ostaa. Lopulta oli pakko sanoa asiasta. Hän haukkui minut pystyyn kaikin mahdollisin tavoin mitä keksi, mustamaalasi muille ystävilleni ja välit menivät poikki. Ei ole ollut ikävä :) Hän yritti kerran luikerrella takaisin elämääni, mutta se ovi on ja pysyy kiinni.

462 puhuu viimeisessä lauseessaan asiaa: "Ja sitten oli yksi niin kateellinen tyyppi, että ei pystynyt sitä peittelemään. Pahansuopa kateus jonkin verran häiritsee ystävyyteen kuuluvaa luottamusta ja on minusta muutenkin  jokseenkin vastenmielistä."

TÄYSIN samaa mieltä. Tästä syystä olen katkaissut välit muutamiin ihmisiin.

Kyseessä ei ollut ystävä vaan kaveri, joka toistuvasti tyrkytti itseään miehelleni yhteisissä illanvietoissa. Lisäksi häneltä puuttui oleellisia, normaaliksi mieltämiäni käytöstapoja, jonka vuoksi pistin välit kokonaan poikki. Elämästä lähti niin paljon negatiivista energiaa tämän ihmisen myötä, ettei ole tarvinnut katua päätöstä.

^

Miten katkaisitte välit? Poistitte vaan fb-kavereista, instagramista & lakkasitte vastaamasta viesteihin?

Mites sitten kun se henkilö tulee vastaan kadulla tai kaupassa, yllättäen. Moikkaatteko vai kuljetteko ohi vaan kuin ette tuntisikaan? Riippuu tietty oliko eripuraa vai kuihtuiko ystävyys vain pois. Kertokaa omia kokemuksianne....