Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?
Myös miten olette sen tehneet, ilmoititteko että "nyt ei enää nähdä" vai hävisittekö vain elämästä?
Kommentit (1851)
Otin ystävääni etäisyyttä hänen sairastuttuaan prinsessatautiin. Koin olevani itsestäänselvyys. Eräs ystäväpariskunta on taas ottanut etäisyyttä minuun ja syitä voin vain arvailla mielessäni. Vielä se, että nämä ystäväni nauttivat runsain mitoin alkoholia vielä näin varttuneemmallakin iällä ja itse taas olen sitä mieltä, ettei överit enää kuulu lähes kuusikymppisten ajanviettoon. Voi tietenkin olla niinkin, etteivät kestä minun seuraani selvin päin. Joka tapauksessa parempi antaa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monien ystävien kanssa olemme etääntyneet. Syynä elämäntilanne: heillä on lapsia, minulla ei. Toivoin, että olisimme voineet pysyä läheisinä eikä minulla ole mitään lapsia vastaan, mutta ilmeisesti en enää ymmärrä ja ainakin yksi kertoi suoraan, etten ole hänelle enää "oikea" ystävä. Hän kai löysi uusia tosiystäviä muista äideistä.
En ole katkera, mutta aiemmin harmitti kovasti. Onneksi olen itsekin löytänyt uusia ihmisiä elämääni ja muutama ystävyys on jatkunut erilaisista elämäntilanteista huolimatta :)
Olen katkaissut välit ja ilmoitin hänelle viestillä, etten halua enää tavata. Niin kohteliaasti suinkin kuin pystyin.
Ystävässäni ei ollut mitään vikaa, vaan hän oli oikein hyvä sellainen. Meillä oli aina mukavaa kun tapasimme, jaoimme ilot ja surut.
Vuosia kestänyt masennukseni paheni kuitenkin siihen pisteeseen, että jouduin lopettamaan työni, jäämään määräaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle ja eristäydyin täysin kotiini. En halunnut olla yhteydessä kehenkään. Lopulta päädyin itsetuhoisuuden takia osastohoitoon.
Vika siis ei ollut ystävässäni,vaan minussa ja sairastumisessani.
Ihailen teitä, jotka pystytte sanomaan suoraan, että ette halua olla enää tekemisissä ja vielä syynkin siihen. Itse en pysty, koska minun on vaikea sanoa muille pahasti, vaikka he olisivat loukanneet verisesti minua. Yleensä yritän välttelemällä päästä eroon tai keksin syitä, miksi ei sovi. Teille, jotka kerrotte pitkään pitäneenne yksin yhteyttä ja kerta toisensa jälkeen tiedustelleet, sopiiko tapaaminen, vaikka toinen ei ole vastannut, annan pohdittavaa:
Omalla puolellani ajattelen usein tuskastuneena, että eikö tuo tyhmä ihminen jo ymmärrä, kun en vastaa puheluihin, en tekstareihin enkä koskaan ota yhteyttä. Aina vaan jaksaa vainota. Jättäkää se kaverinne rauhaan, sillä sitä se todellisuudessa haluaa, vaikka ei saa sanottua. On iloinen, kun lopetatte ja pääsee teistä eroon. Ja tämä ei ole ilkeilyä. Pohtikaa, millainen ystävä olette ollut. Tosin, jos ette ymmärrä lopettaa soittamista, kun toinen ei vastaa, niin mahdatteko pystyä itsekritiikkiinkään, joka on paljon vaikeampaa.
Pitkäaikainen kaveri nuoruuden ajoilta. Oltiin molemmat nuorena vähän sellaisia hylkiöitä ja siksi varmaan tukeuduimme toisiimme.
Se meni itse asiassa jonkinlaisen roikkumisen puolelle, puolin ja toisin. Olin aika huonossa kunnossa henkisesti. Kaverilla myös oli mt-ongelmia ja vaikeita traumoja joista hän ei päässyt yli ja aloin uupumaan jatkuvaan negaatioon ja jauhamiseen, mutta en saanut sanottua sitä hänelle suoraan. Aloin etääntymään suhteesta. Lopulta tilanne eskaloitui valtavaan riitaan jossa kaveri haukkui minut p*skaksi ystäväksi eikä sen jälkeen oltu pariin vuoteen yhteyksissä. Jossain vaiheessa sovittiin riita, mutta välit eivät palautuneet. Tottahan se oli että uuvuin ja olisi pitänyt olla enemmänkin tukena tai siis pikemminkin ohjata hänet avun piiriin, eikä vaieta ja olisin edes vähän voinut koittaa herätellä hänen suhteellisuudentajua kaiken maailman harhoissaan.
Välillä on vieläkin ikävä, koska hyviäkin hetkiä oli paljon ja vietettiin monet juhlapyhät yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin ystäviä useamman vuoden tapauksen kanssa, joka oli sairaalloisen omistushaluinen ja vieläpä kovaegoinen ja hemmoteltu. Hänellä ei ollut muita ystäviä kuin minä, joten sain "nauttia" tästä kohtelusta yksin. Yksinäisyys johtui varmaankin siitä, että hän halveksui monia ihmisiä ja uskoi olevansa keskimääräistä huomattavasti parempi, älykkäämpi ja muutenkin mainiompi. Haukkui jatkuvasti kaikkea mistä pidin ja mitä tein, arvosteli muita kavereitani ja painosti sanomaan välit irti näihin. Valehteli päin naamaa siitä miten nämä muut ystävät olivat kohdelleet häntä kaltoin eikä ole oikein häntä kohtaan että kaveeraan heidän kanssaan. Saattoi raivostua yhtäkkisesti jostain jolloin sain pahoitella ja suurin piirtein madella maassa anellen anteeksiantoa.
Viimeinen tikki oli kun tutustuin uusiin ihmisiin ja sain kesken hauskan illanvieton häneltä pitkän, vihaisen ja syyllistävän viestin asiasta. Siihen loppui yhteydenpito. Jonkun aikaa tapaus jaksoi lähetellä haukkumaviestejä perään mutta pidin pääni. Ei ole ikävä.
Vierailija kirjoitti:
Pidin yksipuolisesti yhteyttä ystävään. Hän vastasi jos vastasi, jos vastasi niin hän ei ehtinyt puhumaan, mutta lupasi soittaa hetken päästä/illalla/huomenna/tms. Ei soitellut takaisin vaikka lupasi eikä vastannut puhelimeen. Hän ehdotti tapaamisia, mutta perui 90% tapaamisista tapaamispäivänä.
Minä soittelin ja kirjoitin kuulumisia. Hän vastasi viesteihini ”soitellaan illalla” , mutta ei soittanut eikä vastannut puhelimeen. Yhtenä tällaisena kertana päätin, että hän saa ottaa seuraavaksi yhteyttä. Tästä on nyt jotain 4 vuotta.
Itse olin myös tuo aktiivinen osapuoli, monta vuotta. Totta, kyllä nyppi kun toinen ei koskaan ollut se aktiivinen osapuoli, tosin ei koskaan luvannutkaan soittaa tms. Usein hän toki ihmetteli sitä, että miksi ihimiset eivät pidä häneen yhteyttä tai esim. kutsu kahville. Hänellä oli tosi vaikeita jaksoja ja autoin häntä kuuntelemalla, ymmärtämällä ja käydessä täytin heidän jääkaapin ruhtinaallisesti, koska tiesin heidän rahatilanteen. Mutta, toiset ihmiset vain ottaa ja antaminen, vastavuoroisuus on vieraita asioita. Lopetin vain yhteydenpidon, tuntui että toinen vain käytti hyväkseen... ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa ystävyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen "lopettanut" monta ystävyyttä tai mitä lie suhdetta siihen että olen ollut aina se aktiivisempi osapuoli. Ymmärrän että on kausia jolloin ei ehdi eikä jaksa mutta jos haluaa säilyttää ystävyyden pitää pitkässä juoksussa järjestää yhteistä aikaa. Mikään suhde ei säily "nähdäänpä joskus", "meinasin kutsua sut" asenteella. Kun on itse pyytänyt toista useita kertoja kahville, lenkille, teatteriin, whatever ja toinen harvoin suostuu eikä koskaan itse ehdota, onhan se nyt selvä merkki että on ystävyydessä yksin. Sellaisia on jäänyt monta taakse mutta sitten on monta sellaista hyvää ystävyyttä jossa kumpikin osoittaa halua viettää aika yhdessä.
No, kertokaas miten tällainen "jättäminen" tai edes tilan ottaminen tehdään? Kyseessä läheinen työkaveri jo vuosien takaa, välejä ei voi katkaista kun töissä ollaan koko ajan tekemisissä. Hän on kuitenkin raskas, negatiivinen ja sosiaalisesti kömpelö. Epäilen masennustakin koska kaikki aina dissaavat eivätkä ainakaan arvosta. ( kuvioon kuuluu, että ura on ollut nousukiidossa koko tämän "syrjinnän" ajan). Hän myrkyttää mieleni tällä jatkuvalla, välillä ihan vainoharhaisiin sfääreihin nousevalla negatiivisella märinällä. Mitkään vihjailut esim kahvittelu- tai lounasseuran vaihdosta ei mene perille. Tästä on puhuttava suoraan - vaan MITEN?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla katkes. Elettiin niin erilaisia elämiä ettei oikein ymmärrystä riittänyt kummallakaan toistemme ongelmiin jne. Eri mielenkiinnon kohteet ja luonteet iha vastakohdat, elämäntilanteet eri ja ajankäyttöki oli erilaista, esim. hän valvoi yöt kun minä nukuin (yöllä halusi tehdä ja jutella todella paljon).
Toinen meistä elänyt aina suht onnellista ja turvattua elämää kun toiselta vedetään joka viikko matto alta ja on ongelmia ongelman perään. Kyllä tuommonen eroavaisuus tökkii pitemmän päälle.
Itsellä rupes perhesyistä olemaan henkisesti vaikeaa, halusin kaikkiin välimatkaa ja taukoa joka päiväisestä raportoinnista ja turhasta höpinöistä, sanoin suoraan etten jaksa.. no kaveri suuttui kun en jaksanut ja välit meni.
Vierailija kirjoitti:
No, kertokaas miten tällainen "jättäminen" tai edes tilan ottaminen tehdään? Kyseessä läheinen työkaveri jo vuosien takaa, välejä ei voi katkaista kun töissä ollaan koko ajan tekemisissä. Hän on kuitenkin raskas, negatiivinen ja sosiaalisesti kömpelö. Epäilen masennustakin koska kaikki aina dissaavat eivätkä ainakaan arvosta. ( kuvioon kuuluu, että ura on ollut nousukiidossa koko tämän "syrjinnän" ajan). Hän myrkyttää mieleni tällä jatkuvalla, välillä ihan vainoharhaisiin sfääreihin nousevalla negatiivisella märinällä. Mitkään vihjailut esim kahvittelu- tai lounasseuran vaihdosta ei mene perille. Tästä on puhuttava suoraan - vaan MITEN?
Työkaverit tulee annettuina, niiden kanssa pitää vain selviytyä. Ala käymään vähitellen eri aikaan ja eri porukoissa kahvilla ja syömässä ja pikkuhiljaa hilaat itsesi muihin piireihin. Puhut vain työasioita hnkalan ihmisen kanssa ja muuten olet kiireinen työasioissasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, kertokaas miten tällainen "jättäminen" tai edes tilan ottaminen tehdään? Kyseessä läheinen työkaveri jo vuosien takaa, välejä ei voi katkaista kun töissä ollaan koko ajan tekemisissä. Hän on kuitenkin raskas, negatiivinen ja sosiaalisesti kömpelö. Epäilen masennustakin koska kaikki aina dissaavat eivätkä ainakaan arvosta. ( kuvioon kuuluu, että ura on ollut nousukiidossa koko tämän "syrjinnän" ajan). Hän myrkyttää mieleni tällä jatkuvalla, välillä ihan vainoharhaisiin sfääreihin nousevalla negatiivisella märinällä. Mitkään vihjailut esim kahvittelu- tai lounasseuran vaihdosta ei mene perille. Tästä on puhuttava suoraan - vaan MITEN?
Jos ei vihjailut auta niin sano suoraan ettet jaksa kuunnella sitä ainaista märinää? Julmalta kuulostaa jos toisella oikeasti masennusta mut suoraan puhuminen voi herättää.
Joillakin on se paha tapa ettei apua haeta niin sitten kaverit joutuvat terapeutin asemaan, pakko kuuntelijaks kaveruuden/ystävyyden varjolla. Joilleki sopii se kuunteleminen mutta sitten on ihmisiä jotka ovat myös ns herkkiä etteivät osaa sitä korvasta sisään ja toisesta ulos taktiikkaa.. eli kaikki se paha minkä kuulee niin jää mieleen jylläämään.
Olen humalassa agressiivinen ja vihamielinen.
Mieheni on kutsunut ystäväpariskunnan meille uudeksi vuodeksi.
Miten selitän etten juo , kun muut juhlii.
Siis en itse juo arkena yhtään, kotona ei alkoa.
Menetänkö kaikki ystäväni?
En pysty katsomaan kun muut juo..olen heikko
pelkään niin että hampaat kalisee tulevaa uuttavuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen humalassa agressiivinen ja vihamielinen.
Mieheni on kutsunut ystäväpariskunnan meille uudeksi vuodeksi.
Miten selitän etten juo , kun muut juhlii.Siis en itse juo arkena yhtään, kotona ei alkoa.
Menetänkö kaikki ystäväni?
En pysty katsomaan kun muut juo..olen heikko
pelkään niin että hampaat kalisee tulevaa uuttavuotta.
Joo ei kukaan halua agressiivista juoppoa kaverikseen.
Mikset hanki ystäviä AA:sta?
Vierailija kirjoitti:
Olen humalassa agressiivinen ja vihamielinen.
Mieheni on kutsunut ystäväpariskunnan meille uudeksi vuodeksi.
Miten selitän etten juo , kun muut juhlii.Siis en itse juo arkena yhtään, kotona ei alkoa.
Menetänkö kaikki ystäväni?
En pysty katsomaan kun muut juo..olen heikko
pelkään niin että hampaat kalisee tulevaa uuttavuotta.
Senkus oot juomatta..kyllä sitä muutaman tunnin kestää vaikka päällään seisten
Taidat olla rapajuoppo..yöks
Vierailija kirjoitti:
Olen humalassa agressiivinen ja vihamielinen.
Mieheni on kutsunut ystäväpariskunnan meille uudeksi vuodeksi.
Miten selitän etten juo , kun muut juhlii.Siis en itse juo arkena yhtään, kotona ei alkoa.
Menetänkö kaikki ystäväni?
En pysty katsomaan kun muut juo..olen heikko
pelkään niin että hampaat kalisee tulevaa uuttavuotta.
Humalassa ihmisen oikea luonne tulee esiin...
95% näistä kavereiden jättäjistä on naisia. Miehet ei tällaista tee, koska heidän ystävyytensä on hyvin paljon "helpompia" kuin naisten.
Mulla oli ollut 12 vuoden ajan sydänystävä jonka kanssa jaoimme kaiken ja pidimme yhteyttä. Sitten hän alkoi seurustella eikä hänestä sen jälkeen kuulunut mitään, ei vastausta viesteihin, ei mitään.
Kerran törmäsin häneen kaupungilla ja kävimme kahvilla, en enää tuntenut häntä. Hän ei pahoitellut että hävisi sillä tavalla. En vieläkään ymmärrä mitä tapahtui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kertokaas miten tällainen "jättäminen" tai edes tilan ottaminen tehdään? Kyseessä läheinen työkaveri jo vuosien takaa, välejä ei voi katkaista kun töissä ollaan koko ajan tekemisissä. Hän on kuitenkin raskas, negatiivinen ja sosiaalisesti kömpelö. Epäilen masennustakin koska kaikki aina dissaavat eivätkä ainakaan arvosta. ( kuvioon kuuluu, että ura on ollut nousukiidossa koko tämän "syrjinnän" ajan). Hän myrkyttää mieleni tällä jatkuvalla, välillä ihan vainoharhaisiin sfääreihin nousevalla negatiivisella märinällä. Mitkään vihjailut esim kahvittelu- tai lounasseuran vaihdosta ei mene perille. Tästä on puhuttava suoraan - vaan MITEN?
Jos ei vihjailut auta niin sano suoraan ettet jaksa kuunnella sitä ainaista märinää? Julmalta kuulostaa jos toisella oikeasti masennusta mut suoraan puhuminen voi herättää.
Joillakin on se paha tapa ettei apua haeta niin sitten kaverit joutuvat terapeutin asemaan, pakko kuuntelijaks kaveruuden/ystävyyden varjolla. Joilleki sopii se kuunteleminen mutta sitten on ihmisiä jotka ovat myös ns herkkiä etteivät osaa sitä korvasta sisään ja toisesta ulos taktiikkaa.. eli kaikki se paha minkä kuulee niin jää mieleen jylläämään.
No just tää: mulla menee aina pari päivää toipua yhdestä "lastista". Pikkuhiljaa muualle ujuttautuminen ei auta kun tehdään työtämme konkreettisesti yhdessä ja se negatiivinen shitti on hänen uraspekulointiaan. Muuten on introvertti eikä puhu mistään. Ja kun jo valmiiksi kaikki dissaa niin oikein pelottaa miten tulee tähän suhtautumaan.. Enkä ole ujo tai arka - päinvastoin. Tämä keskustelu vaan kylmää jo etukäteen. Että hyvää työvuoden alkua vaan.. :/
Alue: Aihe vapaa
Jotkut kun täällä jättäneet "ystävänsä" koska toinen tehnyt ohareita, niin tuli mieleen kun itse uskon tulleen "ystävän" kohdalta jätetyksi koska tein hälle tahtomattani ohareita /viime tinkaan peruuttamisia, syynä näihin oli aina päihdeongelmaisen exäni väkivaltainen ja sairaalloisen mustasukkainen käytös, en voinutkaan toisinaan jättää lapsia tälle hullulle vaikka oli niin sovittu tai esim. Tuli lähdön hetkellä selväksi että jos lähden kaveria nyt moikkaamaan vaikka lasten kanssa, saan sitä katua esim ottamalla illalla/yöllä turpaan kun lapset (toivonmukaan olivat ehtineet) mennä nukkumaan.
Viimeisin kerran ystäväni puhui minulle kun olisin halunnut avautua hänelle siitä kun exä oli laittanut minut paksuksi vasten tahtoani ja itkukurkussa mietin yksinäni aborttia ja sitä miten uskallan riuhtaista itseni ja lapseni irti siitä perhehelvetistä.
(Nyt asiat on paremmin mutta ai että kun sattui menettää sillon rakas ystävä tuollaisessa tilanteessa, ei ollut ketään kelle puhua ja vaikka ex olikin mikä oli niin hänet jättäessäni menetin lyhyen ajan sisään kaksi isossa roolissa ollutta ihmistä elämästäni.. Oli todella yksinäinen olo vaikka muitakin kavereita ja yksi ystävä olikin vielä jäljellä.)