Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Nipe kirjoitti:

Olen katkaissut moneenkin ystävään teini-iässä. Arvot eivät enää kohdanneet, joten riitauduin tarkoituksella heidän kanssaan. Nykyään olemme kaikkien kanssa hyvissä väleissä, joskaan emme ystäviä.

Lapsellista sinällään kuvitella että mitään ystävyyttä tai arvoja olisi olemassakaan.

On olemassa vain teatteria ja sovitut vuoropuheet. Jos tajuaisit sen niin tajuaisit että olet ystävyyssuhteessa sivupotku ja jos ystävyys olisi elokuvaa olisit vain sivuhahmo ja ystäväsi olisivat pääosissa. Sen verran voisit näytellä roolisi oikein. Päätit vetää syyn ja erota elokuvasta, koska et saanut tarpeeksi hyvää roolia.

Erityisen lapsellista on se että ei oivalla ettei arvoja ja ystävyyttä ole olemassakaan, eikä kykene luopumaan näistä kuvitelmista. Jotkut ne vaan on niin täynnä itseään.

Nippe sinulla on hyvin harhainen kuvitelma siitä mitä sinä olet ja kuka sinä oikein olet ja mitä kuvittelet ystäviesi olevan.

Minä tunnen sinut ihmisenä enemmän kuin sinä opit itseäsi tuntemaan, joten voin tulla laukomaan tosiasioita seinille siitä mikä sinä olet.

 Sinä olet kuin minä.

Menetin kolme ystävää, kun sairastuin masennukseen. Minusta tuli raskas tilanviejä, joka vaati mutta ei pystynyt antamaan. Olin mahdoton, enkä ystäviäni syytä. Parannuin terapian ansioista ja myöhemmin 1/3 ystävästäni palasi. ...Oma kokemukseni on kuitenkin opettanut, että en ikinä itse voisi hylätä ystävää masennuksen vuoksi. Suojelisin toki rajojani, mutta pysyisin rinnalla. Etsisin apua ulkopuolelta. 

Ottakaapa se biologian kirja käteen ja katsokaa mitä kirja kertoo teille siitä mitä te olette ja mitä ystävänne on.

Olette vain läjä lihaa ja joutavia ajatuksia ainutlaatuisesta lumihiutaleesta, joka loukkaantuu ihan mistä tahansa syystä tahansa.

Haluaisitteko olla tälläisen olennon ystäviä? En minäkään haluaisi, mutta en päätä siitä kuten en päätä myöskään sydämeni sykkeestä tai siitä miten solut liha-alustassa itsestään toimivat.

Minä se vaan kuvittelet olevani minä, muuten lopettaisin itseni ja tuhoaisin koko minussa koostuvan elävien viattomien elämän.

Aikuistuttuani tajusin yhden ”ystäväni” olevan kirjaesimerkki narsistista.

Lapsuuden ja nuoruuden hän manipuloi ja käytti minua ja muita kavereitaan vain pelinappuloinaan saadakseen milloin mitäkin. Täysin tunteeton, paitsi kun oli kyse hänestä itsestään. Silloin pääsi kyllä itku hyvinkin herkästi.

Hänellä oli myös kieroutunut suhde vastakkaiseen sukupuoleen, h:n maine jo yläasteella.

Ystävyys loppui, kun hän teki jotain anteeksiantamatonta.

En ole nähnyt häntä 20 vuoteen, mutta tiedän hänen olevan korkeasti koulutettu ja hyvässä asemassa työelämässä. Ei miestä tai lapsia (luojan kiitos).

Joskus mietin, millainen työkaveri hän mahtaa olla...

Muutama ystävä jäänyt taakse. Pari niistä jätin koska olivat niin negatiivisia. Juorusivat selän takana. Toinen puhui myös ilkeästi minulle kun vietimme useamman ystävän kanssa iltaa. Päätin etten kaipaa sellaisia lähelleni.

Mulla on periaate.

Jos ollaan kavereita niin sitten ollaan. Eikä puhuta selän takana ja kaveruus on vastavuoroisuutta.

Molempien pitää ottaa yhteyttä toisiinsa.

Joten jos noi kaksi asiaa ei toimi, niin sitten, en vaan enää laita viestiä.

Muhun on vissiin helppo ärsyyntyä, koska mulla ei paljoo oo kavereita, sekä musta puhutaan paskaa ja kiusataan.

Oon aina ollut positiivinen, sarkastinen, outo ja for real autisti&add.

Kyllästyn ihmisiin helposti. Anteeksi avautuminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen humalassa agressiivinen ja vihamielinen.

Mieheni on kutsunut ystäväpariskunnan meille uudeksi vuodeksi.

Miten selitän etten juo , kun muut juhlii.

Siis en itse juo arkena yhtään, kotona ei alkoa.

Menetänkö kaikki ystäväni?

En pysty katsomaan kun muut juo..olen heikko

pelkään niin että hampaat kalisee tulevaa uuttavuotta.

Kun yritin lopettaa juomisen, huomasin että se oli esim lasien ja pullojen pyörittelyä. Voit ostaa kauniita juomalaseja. Ja alkoholittomia juomia. Kaadat vaan omaan lasiin alkoholitonta.

Et ole ainoa jolla on ongelma alkoholin kanssa. Moni tosin joutuu katkaisemaan välit juoviin kavereihinsa. No tuossa ne katkeaa itsestään..

Ne jouvat kaverit oon tuntenu 15v

Ovat ihan taviksii..ei siis juoppoi.

Harmittaa kun on itse mitä on:(

Kiitos kuitenkin ystävällisestä vastauksesta

Silloinen paras ystäväni pahoinpiteli minut humalassa. En ottanut enää mitään yhteyttä häneen, eikä onneksi asuta samassa kaupungissa ettei tulisi vahingossakaan vastaan. Harmittaa, mutta en halua pitää lähelläni tuollaista ihmistä.

Se on jännä, että kun näitä ketjuja lukee, niin ne muut on aina niitä negatiivisia ja energiasyöppöjä.  Nykyäänhän kaikki naistenlehdet hehkuttavat, että "siivoa energiasyöpöt elämästäsi"jne. Muut ovat pahoja ja itse ollaan niitä valaistuneita aurinkoja, tottakai.  Masennus on useimpien tällaisten ns. hankalien ihmisten diagnoosi ja se ilmenee monin eri tavoin. Monilla on myös vaikka mitä perhetilanteita kulissien takana.

Vierailija kirjoitti:

Menetin kolme ystävää, kun sairastuin masennukseen. Minusta tuli raskas tilanviejä, joka vaati mutta ei pystynyt antamaan. Olin mahdoton, enkä ystäviäni syytä. Parannuin terapian ansioista ja myöhemmin 1/3 ystävästäni palasi. ...Oma kokemukseni on kuitenkin opettanut, että en ikinä itse voisi hylätä ystävää masennuksen vuoksi. Suojelisin toki rajojani, mutta pysyisin rinnalla. Etsisin apua ulkopuolelta. 

Ikävä kyllä noin käy usein, myös hyvän ystävän kohdalla joka sairastui mm. masennukseen ja meidän porukasta muut hävisi ympäriltä. Oltiin silloin tosin aika nuoria, 20+, mutta ko. ystävälle hylkääminen oli  viimeinen niitti jota hän ei enää kestänyt. Mutta sama kaava näyttää toimivan vielä paljon vanhempanakin, itse vähän samantyylisessä tilanteessa (5v ihan hajalla nuoren perheenjäsenen syöpää sivusta seuratessa) hävisi kyllä tosi moni ihminen joita oli pitänyt ystävänä ja itse tukenut vaikeuksissa. Heistä suurin osa 30+, mutta jotkut jopa 40+, joten edes elämänkokemus ei kaikille näytä tuovan samanlaista ymmärrystä. Kaikkea hyvää sulle jatkoon ja nauti niistä ystävistä jotka kaiken jälkeen on rinnalla <3

Eräs ystäväni "jätti" minut viestillä. Hän koki tarvitsevansa ystävältä enemmän, mitä pystyin hänelle antamaan. Olin varsin hämmentynyt, oltiin molemmat perheellisiä, harrastavia, työssä käyviä keski-ikäisiä. Ihan viikottain ei ehditty tapaamaan, mutta lähes joka viikko soiteltiin tai laiteltiin viestiä, puhuttiin tosi henkilökohtaisista asioista eli koin, että oltiin tiiviisti yhteydessä ja läheiset.

Eihän siinä mitään, sitten ei enää olla oltu yhteydessä. Jos en riitä, niin minkäs teet, toivottavasti hänellä on nyt omistautuneemmat ystävät.

Vierailija kirjoitti:

Olen humalassa agressiivinen ja vihamielinen.

Mieheni on kutsunut ystäväpariskunnan meille uudeksi vuodeksi.

Miten selitän etten juo , kun muut juhlii.

Siis en itse juo arkena yhtään, kotona ei alkoa.

Menetänkö kaikki ystäväni?

En pysty katsomaan kun muut juo..olen heikko

pelkään niin että hampaat kalisee tulevaa uuttavuotta.

Et menetä. Iso alapeukku alapeukuttajille. Rohkeaa on yrittää muuttua. Voimia siihen, ja vertaistukea etsi. Tämä paikka on julma. Itse en käytä, eikä läheisenikään. Ei ole kuulunut tapoihin. Valheellista iloa eikä tuo mitään hyvää.

Tutustuin nuorempana äiti-lapsi kerhossa erääseen ikäiseeni naiseen, jonka kanssa aloimme käymään lenkillä ja kahvilla ym.

Noihin aikoihin perustin yritykseni, joka alkoi menestyä suhteellisen hyvin. Satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, toimialalla ei ollut kilpailua ja kaikki sujui mukavasti.

En puhunut asiasta sen kummemmin, sivulauseessa mainitsin mitä tein työkseni mutta siinä se.

Nainen oli perheineen vuokralla asuva kotiäiti, ja oletti että minäkin nuorena äitinä joudun elämään kädestä suuhun. Ostettuani mukavan talon (osittain velkarahalla), hän alkoi v*ttuilla minulle avoimesti ja heittää "vitsillä" että jos minulla on rahaa asunnon ja auton ostoon, voisin antaa sitä hänellekin.

En olisi halunnut keskustella hankinnoistani ollenkaan, mutta hän ei tuntunut pääsevän yli asiasta.

Lopulta vähensin yhteydenpitoa, ja pian orastava ystävyytemme loppui kokonaan.

Menetin parhaan ystävän. Jätti vain viestin, joka tuli aivan puun takaa, haukkuen mut lyttyyn, mun käytöksen, mun persoonallisuuden.

Eniten jäi pännimään, ettei antanut yrittää korjata tilannetta. Oli mulle kuin perheenjäsen. Ei koskaan sanonut että mussa olisi ollut mitään vikaa, jätti vaan yhtenä päivänä viestin ettei ole mitään tehtävissä.

Perseestä, koska itse tykkään kommunikoida. Ja pidin ihmistä todella tärkeänä, ja todellakin näytin sen. Olin vaan kakara, en mä sen ajatuksia pystynyt lukemaan.

Mä menetin myös masennuksen takia monta ystävää. En jaksanut puhua omista asioista mutta ei minulla ollut muillekaan mitään annettavaa. Ahdistuin niistä mitättömistä ongelmista (joku mies katsoi kauan silmiin, kynsi katkesi) ja jättäydyin vähin äänin taustalle. Sinne jäin.

Se että toinen valittaa eikä

Nää kuin oman napansa. Elämän tapahtumien myötä ja se että ei ehkä tajua mitä tuli tehtyä.. valitettua

Ja etääntyä

Olen.

Enkä lukenut yhtään vastausta, etten jää kommentoimaan, vaan vastaan vain ap:lle kysymykseen.

-

Katkaisin välit, koska ystävättäreni, jonka kanssa oltiin kuin paita ja peppu tai vakka ja kansi kymmenen vuotta, lopetti käytännössä ihan itse ystävyytemme saatuani lapsen; ilmeisesti oli kateellinen, mitä en edelleenkään ymmärrä.

Eipä hän ns. lapsellisesta yh-arjesta tiedä, joten tuskin olisi kade, jos tietäisi.

-

Ei tiedä, koska oli ja on lapseton.

-

Hänen monien tapaamisperuutuksiensa takia laitoin tekstiviestin, jossa pyysin hänet jättämään minut rauhaan.

Sain päälleni perusteettomia ls-ilmoituksia, joista olemme kyllä tietysti selvinneet parin lähestysmiskiellon ja muun resurssien tuhlaanmisen myötä.

Ystävätär jätti minut ihan yht´äkkiä enkä koskaan saanut kunnon perustelua sille, että hän vaihtoi numeronsa salaiseksi.

Koska tästä on n. 25 vuotta, kirjoitin hänelle tuolloin kirjeen, koska minulla ei ollut vielä nettiä, ja kysyin, olenko loukannut häntä jotenkin, tehnyt jotakin anteeksiantamattoman väärää; sain kirjeen, jossa hän vain toivoi minulle ihanaa elämää, paljon uusia kavereita ja ystäviä...

Kuulopuheena olen saanut tietää, että meni naimisiin miehen kanssa ja naimisiinmenon ehtona oli katkaista välit entiseen elämään.

Kuulopuheena olen saanut tietää myös, että hän on eronnut kolme kertaa näiden vuosikymmenten aikana.

EI OLLUT MUN ARVOISENI, vaikka niin monet hauskat yhdessä oltiin, tehtiin ja vietettiin.

Itkin paljon aikanani, mutta nykyään lähinnä sääliksi käy... kuulopuheiden perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Nuorena ollaan reippaita, ajan myötä elämä ja joillakin myös luonne mukautuu omiin uomiinsa.

Eli Minna ja Riitta, en kanna kaunaa, mutta olen introvertti. Sitä käsitettä ei silloin ymmärretty, mutta te ette ymmärrä vieläkään.

Eli kaikki ei tykkää lörpötellä, vaan olla ihan rauhassa. Mun asiat ei kuulu teille yhtään, joten älkää tunkeilko. En ole kiinnostunut samoista asioista eikä esim Facebook ole mikään pakollinen. Antakaa mun olla rauhassa.

Miksi tätäkin on alapeukutettu? Onko ekstrovertit kuin narsisteja joita suututtaa, jos heistä ei olla kiinnostuneita?

nainen45v kirjoitti:

Olen katkaissut välit rasittaviin ihmisiin. Siinä vaiheessa, kun huomaa, ettei toinen kunnioita yhtään, on parempi olla enää tapaamatta. En pidä siitä, että tullaan ilmoittamatta, teen välillä töitä kotona. En pidä siitäkään, että joku käy salaa syömässä jääkaapista. Ei ole kivaa sekään, että kaveri on yrittänyt soittaa yli 120 kertaa, kun olen ollut jossain kokouksessa tai virallisessa tapaamisessa. Syynä vain se, että halusiko tarkistaa olenko kunnossa. Silti ei voida ilmoittaa oven taakse tulosta. En juuri välitä enää kutsua ihmisiä kotiini kahville. Näitä rasittavia ihmisiä on tullut vastaan useita. En ole itsekään täydellinen, mutta minulla on käytöstavat.

Jo puhelinkäyttäytymisestä voi päätellä minkälainen tyyppi. Ne tietää hyvin että soitosta jää jälki ja asian voi ilmoittaa myös tekstiviestillä. Mutta tuo "huolissaan olo" on häirintää.

Kun jouduin äkillisesti sairaalaan, nuo "huolestuneet" hävisi. Luulivat kai että pyytäisin apua. Parin viikon päästä tästä ilmestyivät eikä vahingossakaan kysynyt vointiani. Pirun sitkeitä ovat, jollain tavalla ovat omasta mielestään niin oikeassa. Että jos minulla on viihtyisämpi koti, tultiin syömään milloin sopii tms. Kun eivät itse viitsi siivota kotejaan.

Elämä opettaa, ei noita mihinkään tarvi. Nykyään puhelin on aina äänettömällä, uusien parempien kavereiden kanssa ei hätyytellä, vaan asiat vaihdetaan tekstiviestein.