Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Olen katkaissut välit kahteen ystävääni, jotka aina puhuivat muista pahaa heidän selkänsä takana (ja taatusti minustakin, kun en ollut paikalla). En halunnut enää kertoa itsestäni mitään ja kuulua juoruilijan kaveripiiriin.

Lopetin yhteydenpidon myös ystävieni kanssa, joilta en saanut mitään tukea fyysisen sairastamiseni aikana. Aiemmin olin heitä itse auttanut vaikka missä.

Aika yksin olen nykyään. Muutama luottokaveri on vielä.

Katkaisin yli 10 vuoden tuntemisen jälkeen välit ystävään, joka vuodatti minulle vain negatiivisia asioita ja epäilyjään milloin mistäkin sairaudesta. Positiiviset asiat ja hassuttelut jakoi miehensä kanssa, minä sain ne jämät. Ystävyytemme loppuaikoina suosittelin hänelle psykologia sairauksien pelkoon, koska en enää jaksanut päivittäistä vakuuttelua siitä ettei hän sairasta mitään vakavaa. Olen itse sh enkä viitsisi miettiä työasioita vapaallakin. Välien katkaisun jälkeen ystäväni oli pakotettu hakemaan terapiaa ja on kuulemani mukaan saanut siitä apua itselleen.

Kasvettiin erilleen. Ois sen ehkä nätimminkin voinut hoitaa, mut konfliktinkaihtajana suojelin vain itseäni. Meil ei ollut enää mitään yhteyttä, mitään yhteistä. Ei puhuttu samaa kieltä, eikä ymmärretty toisiamme. Mut se on elämää, parempi näin. Jos ei enää ystävystyisi, jos nyt vasta tapaisi, niin mitä järkeä olla tavan vuoksi. Silloin pitää hyväksyä, että noin voi käydä.

Te välien katkaisijat. Poistakaa kokonaan somestakin, että tietää mikä asian laita on.

Tuntuu kurjalta kommentoida sinne muiden mukana ja sitten ne kommentit sivuutetaan täysin ja muihin kyllä vastataan tai tykätään.

T. 221

Minulla on ”ystävä” joka katkaisee välit aina kun on parisuhteessa. Tai ei nyt suoranaisesti katkaise mutta hänestä ei koskaan kuulu mitään silloin kun seurustelee. Tällä ystävällä on krooninen sairaus jonka vuoksi ajattelee, ettei kukaan häntä huoli suhteeseen. Aina kun löytää miehen jolle sairaus ei ole ongelma, ystäväni unohtaa kaiken muun elämässään ja elää vain tälle miehelle. Miehellä ei niin ole väliä vaikka ei muuten olisi ystäväni makuun, kunhan vaan hän hyväksyy tämän sairauden. Nytkin on muuttamassa satojen kilometrien päähän ja jättämässä työnsä koska mies sai töitä toisesta kaupungista. Ovat tunteneet ja seurustelleen muutaman kuukauden.

Vierailija kirjoitti:

Te välien katkaisijat. Poistakaa kokonaan somestakin, että tietää mikä asian laita on.

Tuntuu kurjalta kommentoida sinne muiden mukana ja sitten ne kommentit sivuutetaan täysin ja muihin kyllä vastataan tai tykätään.

T. 221

Samaa mieltä ja itse kyllä poistankin somesta jos koen loukatuksi. Minusta sekin on kurjaa että tykätään somessa, kommataan ja teeskennellään ystävää mutta muille puhutaan henkilöstä pahaa. Kieroa. Reilumpaa on tehdä toiselle selväksi jos omalta puolelta on välirikko kuin että toinen ei saa edes tietää ja sitten kostetaan puhumalla selän takana vaikka somessa ja kasvojen eessä ollaan niin ystävää. Tätäkin jotkut tekee. Ei reilua.

Vierailija kirjoitti:

Kasvettiin erilleen. Ois sen ehkä nätimminkin voinut hoitaa, mut konfliktinkaihtajana suojelin vain itseäni. Meil ei ollut enää mitään yhteyttä, mitään yhteistä. Ei puhuttu samaa kieltä, eikä ymmärretty toisiamme. Mut se on elämää, parempi näin. Jos ei enää ystävystyisi, jos nyt vasta tapaisi, niin mitä järkeä olla tavan vuoksi. Silloin pitää hyväksyä, että noin voi käydä.

Oisin voinu kirjottaa tän! Just yhen kaverin kanssa tällainen tilanne, ollaan tunnettu lapsesta asti.. Olen myös konflikteja kaihtava ja olen alkanut ottaa etäisyyttä, radiohiljaisuutta en haluaisi aloittaa mut en tiedä miten asiasta hänelle sanoisin, kun kaveri on herkkänahkainen.. Mä kelpaan lohduttavaks olkapääks ja kyyditsijäks kun se käy täällä päin, asutaan eri paikkakunnilla eikä nähdä kovin usein nykyään. Itsellä on ollut sairasteluita ja läheisen kuolemaa, mutta en voi hänelle avautua kun kääntää asiat aina itseensä, tuntuu että hänen murheensa ovat aina suurempia/tärkeempiä.. Joistain asioista kyllä puhutaan keskenämme, mut eri kielillä selkeesti ja usein päädytään jankkaamaan turhan päiväisyyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te välien katkaisijat. Poistakaa kokonaan somestakin, että tietää mikä asian laita on.

Tuntuu kurjalta kommentoida sinne muiden mukana ja sitten ne kommentit sivuutetaan täysin ja muihin kyllä vastataan tai tykätään.

T. 221

Samaa mieltä ja itse kyllä poistankin somesta jos koen loukatuksi. Minusta sekin on kurjaa että tykätään somessa, kommataan ja teeskennellään ystävää mutta muille puhutaan henkilöstä pahaa. Kieroa. Reilumpaa on tehdä toiselle selväksi jos omalta puolelta on välirikko kuin että toinen ei saa edes tietää ja sitten kostetaan puhumalla selän takana vaikka somessa ja kasvojen eessä ollaan niin ystävää. Tätäkin jotkut tekee. Ei reilua.

Totta. Senkin olen kokenut. Naisvaltaisissa tiiviissä työyhteisöissä tätä tapahtuu paljon.

Oon huomannut että lapselliset pitävät mielellään kiinni lapsettomista ystävistään. Toisin päin ei voi sanoa samaa. Jos lapseton on valmis siihen, että kaikki tapaamiset tapahtuu lapsellisen ehdoilla ja mitään järkevää keskustelua ei saa aikaiseksi, koska lapsen huomionhaku keskeyttää kaikki lauseet, niin sitten varmaan voi toimiakin. Jos lapseton ei tähän suostu, niin hän on lapsellisen mielestä itsekäs.

Väsyin loputtomaan negatiivisuuteen. Ex-ystävällä oli tapana takertua johonkin asiaan, jota sitten vatvoi ja vätkytti aivan loputtomiin. Kun entinen pelko oli pois päiväjärjestyksestä, kehitti uuden. Vaikka "saavutti" toivomiaan asioita joista pelkäsi jäävänsä paitsi, hän kehitti niistä uusia negatiivisia asioita, joita sitten vellottiin loputtomiin... Vuosien kuluessa vastavuoroisuus ystävyyssuhteesta katosi, ja huomasin olevani vain vihainen ja väsynyt huolien kaatopaikka, jonka omat murheet kuitattiin geneerisillä "voi kun kuulostaa kurjalta" -tyyppisillä kommenteilla. Yritin aluksi näivettää suhteen, mutta lopulta ero oli seuraus lyhyelle riidalle, jonka aihe ei ollut kovinkaan tärkeä.  Omalta kannalta ystävyyssuhteen hidas hiipuminen olisi ollut rauhanomaisempi vaihtoehto, koska hänellä on tapana tuoda hyvin aktiivisesti solidaarisuuttaan esille erityisesti riitatilanteissa. Todellisuudessa hän sovittelemalla pyrki vähentämään omaa osuuttaan riitatilanteissa, ja sysäämään vastuuta toisten niskaan.

Olen lyönyt välit lapsuudenystävään. Viimeisen kerran tapasin kun hän kutsui minut syntymäpäivilleen alkoholin merkeissä. Kertoili koko juhlaporukalle kaikki henkilökohtaisimmat asiani menneisyydestäni, pyynnöistäni huolimatta ei lopettanut ja sai minut lopulta itkemään. Sen jälkeen julisti, että lapsellista kun aikuinen nainen itkee, ei pidä kuulemma jäädä roikkumaan menneisyyteen. Ja itku ei kyllä tullut menneisyyteni vuoksi vaan järkytyksestä kuinka hän käyttäytyi. En ole sen koommin tavannut. Yhteisiltä tutuilta on yrittänyt udella tekemisiäni ja on päivitellyt että mikähän minulle on tullut kun en pidä mitään yhteyttä.

"Ystävyytemme muuttuu jos _sinä_ alat seurustelemaan." oli sellainen uhkaus että silmäni aukesivat tämän ihmisen suhteen. 

Vierailija kirjoitti:

Olen, kerran.

Tämä ystävä oli vaan niin raskas. Eihän hän itselleen mitään voi, mutta oli siis ilmeieesti masentunut ja negatiivisin ihminen jonka olen tavannut. Hän etsi aina minun ja muiden puheista jotain piiloviestejä, oli siis aivan vainoharhainen. Riitaa tuli, koska hän ymmärsi (halusi ymmärtää) aina kaiken väärin.

Jaksoin monta vuotta. Sitten vaan enää en. Olin vain roskis, johon hän kaatoi loppumatonta pahaa oloaan eikä suostunut missään näkemään mitään hyvää ikinä.

Koin kyllä syyllisyyttä siitäkin, etten enää jaksanut. Hän vaan vei minustakin kaikki voimavarat.

Et sitten voinut sanoa tätä suoraan hänelle, jotta tilanne olisi edes voinut mennä parempaan suuntaan. Miksi näistä(kään) asioista ei voi puhua vaan ollaan vaan hiljaa?

Olen pikkuhiljaa erkaantunut tahallani yhdestä ystävästäni. En jaksanut kuunnella tuota jatkuvaa elämääni arvostelemista, kaksnaamaista asennetta jossa kaksistaan pidetään minun puoltani mutta selän takana nauretaan ongelmilleni, kerjätään lainaa eikä makseta koskaan. Myrkyllisistä ihmisistä kuuluu päästää irti.

Minuun on pari ystävää katkaissut välinsä. Olin tajuamattani nuorempana todella raskasta seuraa. Olin sosiaalisesti todella kömpelö, saatoin möläytellä tosi kurjasti, join ihan liikaa ja aiheutin kiusallisia tilanteita. Olen täysin ansainnut välien katkaisut. Olisipa vaan joku kertonut rehellisesti suoraan päin naamaa millainen vatipää olin. Nyt tekisi mieli ottaa yhteyttä ja pyytää anteeksi, en vaan kehtaa enää alkaa kaivelemaan vanhoja juttuja.

Kerran. Oltiin lukiossa läheisiä, mutta ystävä alkoi katkeroitua kun ei saanut elämässä oikein mitään aikaan teini-iän jälkeen. Minulla taas meni paremmin ja sain yliopistossa uusia kavereita. Kiitokseksi tästä kaveri yritti sabotoida orastavaa parisuhdettani, jotta minullakin olisi mennyt yhtä huonosti kuin hänellä.

Sinnittelin jonkun aikaa, mutta lopulta päätin katkaista välit yksipuolisesti sanomatta mitään. Emme ole puhuneet 7 vuoteen. Emme ole myöskään nähneet toisiamme. 

Syy katkoon ei ollut kuitenkaan pelkästään tuo sabotointi, hänestä oli muutenkin tullut todella rasittava ihminen. Hän syytti kaikkia muita ongelmistaan, mutta ei tehnyt mitään muuttaakseen omaa tilannettaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen, kerran.

Tämä ystävä oli vaan niin raskas. Eihän hän itselleen mitään voi, mutta oli siis ilmeieesti masentunut ja negatiivisin ihminen jonka olen tavannut. Hän etsi aina minun ja muiden puheista jotain piiloviestejä, oli siis aivan vainoharhainen. Riitaa tuli, koska hän ymmärsi (halusi ymmärtää) aina kaiken väärin.

Jaksoin monta vuotta. Sitten vaan enää en. Olin vain roskis, johon hän kaatoi loppumatonta pahaa oloaan eikä suostunut missään näkemään mitään hyvää ikinä.

Koin kyllä syyllisyyttä siitäkin, etten enää jaksanut. Hän vaan vei minustakin kaikki voimavarat.

Et sitten voinut sanoa tätä suoraan hänelle, jotta tilanne olisi edes voinut mennä parempaan suuntaan. Miksi näistä(kään) asioista ei voi puhua vaan ollaan vaan hiljaa?

Riippuu todella paljon henkilöstä. Kaikille ei vain voi sanoa. Ystävyys tuskin myöskään ikinä palautuisi ennalleen, sen jälkeen, kun toinen pamauttanut mitä mieltä tästä oikeasti on.  Siksi joskus on vain parempi katkaista välit ja jättää ystävyys taakse, kuin nostaa asioita esille, kuvittelen, että ystävän käytös ja sitä myöden ystävyys muuttuisi paremmaksi. On oikeasti henkilöitä, jotka näkevät itsensä ja omat tekemisensä todella vääristyneesti. Kokevat esim. että toiset tekevät kiusaa, kun oikeasti se ongelma on usein itsessä. Tällaisille ihmisille on aivan turha ottaa mitään epäkohtia esille, koska vastauksena saisivat haukkuryöpyn niskaasi siitä, kuinka paha henkilö itse olet. 

Nuoruuden ystävääni viilensin välejä joitain vuosia sitten, koska hänestä kasvoi aikuisena todella kilpailunhaluinen. Käytti hirvittävästi aikaa näyttääkseen ja vaikuttaakseen paremmalta kuin me muut. Jotenkin kuvittelin, että tämä ei koskenut minua, että me olisimme olleet tasaveroiset kuitenkin. Että minua hän ei parjaa selän takana. Kunnes menin kihloihin ja tämä ystäväni raivostui, mehän olimme olleet vähemmän aikaa yhdessä kuin hän ja miehensä. Miksi minä sain esitellä kihlasormusta ja hän yhä odottelee? Silloin tajusin, että ihan samalla tavalla se arvostelee minua kuin muitakin.

Toinen ystävä jäi, koska lopulta meidän mielenkiinnon kohteet oli hyvin erilaiset. Nuorenpana olimme läheisiä, mutta aikuisiällä ongelmaksi muodostui alkoholi. Minulle siis. En juurikaan juo. Hän taas tahtoi aina yhdistää alkoholin ja kaverit. Kahvilla ei voinut käydä, aina kaljalla. Leffassa ei voinut käydä jos ei ryypännyt jälkeen päin. Viikollakin olisi ollut kiva ottaa lasi vinkkua kun jutellaan. Pyysin häntä joskus mökille kanssani ja ryyppäämiseksihän se meni. Pikkuhiljaa välit karisi kun en jaksa sitä ainaista juomista, juomisesta puhumista tai krapulalounastamista - baarissa tietysti. Sääli, koska kyseessä yksi hienoimmista tapaamistani ihmisistä.

”Sarjaghostaaja” kuulostat hieman ex-ystävältäni. Tai minulle tärkeä ystävä, jonka kanssa olimme tiiviisti noin vuoden ajan, lopetti ”ystävyytemme”. Pääasiassa olin hänen tukenaan hänen ihmissuhdeongelmissaan, mutta koin hänet tärkeäksi. Jälkikäteen olen saanut kuulla, että osa hänen kertomistaan asioista on ollut valetta, mutta silloin uskoin, että välillämme on aito ystävyys ja luotto.

Ensin hän etääntyi hieman, kun yhteinen koulumme loppui eikä minusta ollut hänen sosiaalisen statuksensa nostossa enää hyötyä ja sitten yhtäkkiä koko homma vain oli loppu. Hän toki ”selitti” asian messengerissä, ja syy oli, ettei hän vain enää välittänyt minusta ystävänä tarpeeksi ja hänelle tuli uuden koulun kautta uusia ihmisiä elämään. Tapaamiseen hän ei suostunut.

Menin ystävyytemme loppumisesta täysin hajalle, koska minä välitin hänestä tosi paljon. Olen syyllistänyt itseäni asiasta paljon, koska tietysti tivasin häneltä syitä. Varmasti tivadin liikaa. En vain suostunut luovuttamaan. Olen todella surullinen, vaikka jälkikäteen olen saanut tietää hänestä asioita, joita en ystävyyshuumassa huomannut. Hän on tehnyt samalla tavalla toisellekin ihmiselle. Kyllästynyt ja kadonnut. Mitä sanotte, voisiko kyseessä olla jokin persoonallisuushäiriö?

Olen nyt yrittänyt kirjallisuudesta selvittää asiaa ja hakea selitystä, vaikka totta kai tiedän, etten voi tehdä diagnoosia. Haen vain jonkinlaista selitystä. Hänellä on masennustausta ja terapiasuhde. En tiedä, onko hänellä mitään persoonallisuushäiriödiagnoosia, mutta mainitsemasi epävakaa persoonallisuushäiriö sopisi ainakin osittain häneen. Pahimmalta tuntuu tunteettomuus ja kylmyys. Tuntuu, ettei hän tunne mitään. Ja pahalta tuntuu myös se, että koen valtavaa syyllisyyttä. Tunnen olevani syyllinen ystävyytemme loppumiseen. :,((

Onko muilla vastaavia kokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on selkeä periaate ystävien kanssa. Niiden pitäisi olla YSTÄVÄLLISIÄ mua kohtaan. Olen joutunut katkaisemaan aika monta ihmissuhdetta sen takia, että en ole kokenut "ystävää" ystävälliseksi. En nyt tietenkään yhdestä kerrasta näin tee, vaan jatkuvasta käytöksestä. Yhden kanssa oltiin muutama vuosi ystäviä ja oli oikein mukavaa. Kun en kerran suostunut toimimaan hänen toivomallaan tavalla, hän muuttui äkäiseksi ja mielenosoituksellisesti. Tätä jatkui pari vuotta. Haihduin tästä ihmissuhteesta ja nyt hän kiekuttelee kaikille, miten voin toimia näin. Toinen henkilö taas aina piikitteli minua, en hänen seurassaan näyttänyt että olisi sen enempää koskettanut. Mutta lopulta lopetin ihmissuhteen aika seinään. Nyt taas olen ystävä yhden ihmisen kanssa, joka on suoraan sanoen aika meuhkaaja ja negatiivinen monesta asiasta (on tietysti hyviäkin aikoja). Olen miettinyt, kannattaako tätä jatkaa. Toisin sanoen olen aika herkkä ja en muuta toivo ystävyyssuhteilta, kuin että toista osa puolta KOHDELLAAN HYVIN JA ARVOSTAVASTI. En ota vastaan piikittelyä, vittuilua, negatiivisuutta, äkäisyytta tai halveksuntaa. Teenkö oikein?

Sanalla sanoen: et. Ei ystävyys ole synonyymi ystävällisyydelle. Vieraille ihmisille ollaan ystävällisiä esim. kaupassa, mutta ystävien kesken ollaan juuri sellaisia kuin ollaan. Aina ei ole hyvä päivä, eikä aina todellakaan tarvitse olla ystävän kanssa samaa mieltä. Ystävyys kuitenkin kestää erimielisyydet, kunhan ne selvitetään heti.

Eiköhän jokainen saa ihan itse päättää ja rajata millaisia ystävyyssuhteita haluaa pitää yllä. Käsittämätöntä ajatella, että aikuinen ihminen kuvittelee voivansa vittuilla ja halveksua ystäviään, tai ylipäätään ketään läheisiään. 

Mä muistan kun kerran yksi lapsuudenkaveri tuli käymään mun uudessa vuokrakämpässä. Haukkui siellä aivan jokaisen kohdan. EIkä siinä sinänsä mitään, en mä sitä ollut sisutanut tai mitään, mutta helvetti soikoon mun kotiani ei tulla arvostelemaan. Päätin ettei tuo ihminen enää astu kotiini, ja se päätös on pitänyt.

Ja siis totta kai ystävillä saa olla huonoja päiviä ja pidempiäkin murheisia kausia elämässä. Totta kai tuen ja autan. Mutta sitten jos ystävä alkaa purkamaan pahaa oloaan minuun, ei minulle, sitä en siedä.