Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Olen päättänyt kaksi kaveruussuhdetta. Eka tuli tutuksi mieheni kaverin vaimona. Vaikea luonne, jonka tulkitsin surkean lapsuuden osattomuuden ja heikon itsetunnon aiheuttamaksi. Yritin kovasti hänen negatiivisuuttaan jaksaa, mutta kun muut kaveripiirimme naiset jättäytyivät pois järkkäämistäni illanvietoista tämän henkilön takia, ja kuultuani hänen arvostelleen selkäni takana ulkonäköäni, kotiani, tarjottavia jne. soitin hänelle ja kerroin pahoittaneeni mieleni nyt lopultakin niin, etten enää jaksanut hänen kanssaan olla tekemisissä. Päätös oli minulle vaikea ja kuullessani hänen itkevän puheluni aikana, tunsin itseni roistoksi. Pidin kuitenkin kiinni päätöksestäni. Olemme kyllä vaihtaneet kuulumisia tai no, olen kuunnellut mitä hänelle kuuluu vuosien hiljaiselon jälkeen, mutta emme ole tavanneet ainakaan 20 vuoteen.

Toisen 'ystävän' lemppasin, kun hän löi lyötyä, eli suhtautui vaikeaan elämäntilanteeseeni kylmästi, jopa ilkkuen tyhmyyttäni. Tein asian hänelle täysin selväksi. Ystävyteen kuuluu empatia, vaikkei asioista oltaisikaan samaa mieltä. Ilkkuminen ja vahingonilo eivät kuulu ystävyyteen.

En liioin pidä yhteyttä ihmisiin, jotka halusta kertovat kuulumisensa, mutta eivät milloinkaan kysy, mitä minulle kuuluu. Olen olemassa, mutta passiivisena.

otti yhteyttä kun iso perhe tarvitsi majoitusta Hesassa. Ei kiitos enää

Pistin välit poikki kun läheinen ystäväni valehteli suhteesta mun uuteen mieheen.

Mies itse oli kertonut mulle kaiken heidän aiemmasta salasuhteestaan, mutta ystäväni väitti heidän olevan vain kurssikavereita. Vielä siinäkin vaiheessa kun sanoin että tiedän totuuden.

Asialla ei olisi ollut mitään väliä, koska se oli tapahtunut ennen meidän suhdetta, mutta en siedä valehtelua. Lisäksi kävi mielessä että ystäväni salasi asian ehkä siksi että halusi jatkaa suhdetta mun selän takana.

Huvittavinta on että ennen meidän suhdetta kaverini usein kännipäissään kertoi into piukeana ihastuksestaan tähän mieheen. Mutta kun me alettiin seurustella, kyseessä olikin vain kurssikaveri.

Ystäväni oli varattu ja petti miestään jatkuvasti, eli harjaantunut valehtelija.

Ilmoitin viestillä, että emme ole mielestäni enää kavereita ja että kaikkea hyvää, mutta en halua olla enää missään yhteyksissä.

Hän ottaa silti tasaisin väliajoin yhteyttä, yleensä en vastaa mitään. En ymmärrä miksei luovuta jo, itse en kehtaisi roikkua tuolla tavalla.

Tapaamiset olivat aina sitä, että hän kehui itseään ja perhettään, saavutuksiaan ja menestyneitä ystäviään. Lisäksi kuittaili minun elämästäni ja läheisistäni, joista ei oikeastaan edes tiennyt mitään, sillä kuvitteli, että olen samanlainen kuin 15 vuotta sitten. Ei osoittanut mitään aitoa mielenkiintoa minua ja nykyistä elämääni kohtaan. Tuntui, että olen lähinnä hänen itsetuntoaan pönkittävä vertailukohta sille, miten menestynyt (muka) hän on.

Varsinaisesti en katkaissut välejä, yhteydenpitoa vähensin niin että lopulta ei enää olla oltu moniin vuosiin tekemisissä. Kyseessä oli silloinen paras ystäväni, joka oli aina vieroksunut työntekoa ja mieluummin vaan oli työttömänä kotona. Autoin häntä jonkin verran rahallisesti ja se oli mulle ok koska mulla oli siihen mahdollisuus.

Ystäväni alkoi seurustella erään miehen kanssa, joka myös oli työtön. Ensin mies oli minua kohtaan todella mukava ja olin onnellinen ystäväni puolesta. Pikkuhiljaa mies kuitenkin alkoi pyytää minulta rahaa myös, sanoi ettei heillä ollut ruokaa tms. Ajoittain heille jonkun verran rahaa annoinkin, pyysin kyllä että maksaisivat takaisin koska oma taloudellinen tilanteeni ei enää sallinut rahan antamista. Aina tuli vaan nyyhkytarinoita siitä miten ruokaa ei ollut ja olivat taas joutuneet dyykkaamaan roskiksia eikä kissallekaan ollut ruokaa. Lopulta kävi ilmi että raha ei todellakaan mennyt ruokaan, vaan baareihin ja pilven polttamiseen.

Usein kävi myös niin että porukalla mentiin baariin tms. ja aina minä olin se joka kaiken tarjosi. Viimeinen niitti oli se kun kyseinen mies alkoi haukkua silloista poikaystävääni koska poikaystäväni ei hyväksynyt huumeiden käyttöä ja kieltäytyi polttamasta pilveä. Sanoin ystävälleni että en todellakaan aio olla enää hyväksikäytettävänä enkä aio rahaa heille enää antaa ja mikäli hän haluaa edelleen olla ystäväni niin rahan pyytämisen olisi loputtava. Ei loppunut, joten minä lopetin yhteydenpidon. Hauskinta tässä on se, että kyseinen mies vielä muutama vuosi sitten pyysi multa rahaa lainaksi, jostain syystä en lainannut.

Edellinen jatkaa vielä. Katkaisin siis ystävääni välit koska hän ei nähnyt miehensä tai omassa toiminnassaan mitään vikaa, vaan hänestä oli ihan ok jatkuvasti pyytää rahaa ja ottaa yhteyttä vaan sillon kun tarvittiin rahaa tai vaikka kyytiä jonnekin.

Vierailija kirjoitti:

Myös miten olette sen tehneet, ilmoititteko että "nyt ei enää nähdä" vai hävisittekö vain elämästä?

Kännisoittelut mihin vuorokaudenaikaan hyvänsä. Esto päälle. En jaksa kuunnella kenekään kännisiä jorinoita.

Katkaisin välit ystävääni. Hän seilaa kamalasta suhteesta toiseen ja olen aina ollut paikalla hänelle.

Mitta täyttyi kun hän kertoi olevansa raskaana miehelle, joka katseli vierestä pahoinpitelyäni.

Toisen ystävän kohdalla ”ystävyys” muodostui niin raskaaksi ja pelottavaksi, etten enää jaksanut.

Vierailija kirjoitti:

Eihän se jestas sentään ole mitään neuvottelua vaan sitä että osoitat kiusaajalle oman arvosi ja paikkasi. Pois kävelemällä alistut kiusaajallesi ja hän jää tyytyväisenä myhäilemään koska hänen tavoitteensa on saavutettu. Eli sinun loukkaaminen, järkyttäminen ja pois ajaminen.

Voitte kohdella minua niin ala-arvoisesti kuin kykenette, enkä sano mitään. Voitte olla silti varmoja, että en unohda koskaan mitään ja tilaisuuden koittaessa maksan kaiken takaisin korkojen kera. En järjestä ikävyyksiä kellekään, joka ei niitä ansaitse. Jokaisella on kuitenkin heikot kohtansa ja olen hyvin tarkkanäköinen niiden suhteen. Olen äärimmäisen pitkävihainen ja äärimmäisen armoton.

Yhteen katkaisin välit kokonaan kun en enää kestänyt, ja siinä samassa meni pari muutakin..

Tämän käytös muuttui inhottavaksi kun tapasin mieheni. Yritti sabotoida suhdetta jo alkumetreillä valehtelemalla miehelleni, että olemme hänen kanssaan lesbosuhteessa. Suuttui myös ihan ihme jutuista.

Lopulta hän alkoi lukea kaikkea sanomaani ja tekemääni rivien välistä, ikäänkuin olisin tehnyt kaiken elämässäni vain vittuillakseni hänelle. Tyyppi pimahti täysin. Pitkään oli kiusaantunut tunnelma, tuntui siltä kuin hän olisi vihainen jostain muttei myöntänyt mitään.

Kun sitten koitin selvittää että mitä olen tehnyt ansaitakseni tuota ihme kohtelua, hän kavereineen räjähti täysin ja tilanne levisi käsiin. Olin yhtäkkiä uhriutuva draama kuningatar, ei heillä mitään mua vastaan muka ollut mutta yritin vaan kehittää draamaa.

Sitten ei enää pidetty yhteyttä.

Vuosi siitä näin heidät kännissä, ja paljastivat silloin olleensa suuttuneita kun olin aina vaan mieheni kanssa. Ihan ihme syy suuttua. Ja sitten vielä väittivät, että kuvittelen kaiken.

Silloin tajusin, etten halua tommoisia draamailevia akkoja elämääni.

Minulla on ollut muutama ystävä, tai ehkä ennemminkin kaveri, joista tajusin, että ottavat yhteyttä minuun ainoastaan silloin, kun haluavat hyötyä minusta jotenkin. Itse halusin seuraa esimerkiksi lenkille tai muuten iltaa viettämään. Kaveri otti yhteyttä, kun halusi autokyydin, ilmaiseksi tietenkin, vaikka bussipysäkki oli vieressä ja hyvät bussiyhteydet, tai halusi lainata minun tavaroita tai tarvitsi apua jossakin asiassa. Opettelin sanomaan ei, jos kaveri pyysi kyytiä sellaiseen paikkaan, mihin en muutenkin ollut menossa, enkä enää pyytänyt lenkille ym. Ei mennyt kauan, kun hänestäkän ei kuulunut enää mitään.

Mulla on joitakin ystäviä vain jäänyt vähemmälle yhteydenpidolle puolin ja toisin. Kiinnostuksen kohteet ovat muuttuneet joko molemmilla tai toisella eikä ole enää samalla tavalla yhteistä.

Yhteen petyin isommin tässä jokin aika sitten. Tai no, pidemmän aikaa miettinyt onko ko. ystävyydessä mitään järkeä enää. Vuodet muuttaneet molempia ja minusta yhteinen sävel ollut viime aikoina hukassa. Ollaan oltu lapsuudesta asti ystäviä ja nykyään sanon tai ehdotan mitä tahansa, mikään ei käy.

Kun on nähty, mulla ei ole enää luonteva olo hänen kanssaan. Mielummin hän tekee jotain jonkun toisen kanssa, lähinnä varmaan kun joutuisi hiukan näkemään vaivaa jos saman tekisi minun kanssani (asutaan naapurikunnissa). Jos hän tulossa minulle, ne tapaamiset sovittu aina niin, että kiertää muut kotikaupungissani asuvat sukulaisensa ensin, minulle tulee viimeisenä, jo ihan kypsänä kyläilyihin ja tapaaminen on lyhyt kun on jo kiire kotiin. Olen ehdottanut josko tulisi erikseen käymään, olisi aikaa vaihtaa kuulumisia, mutta kuulemma kätevämpi näin. Ymmärrän toisaalta, toisaalta en, kun oikeasti sitten ei ole aikaa tavata kunnolla.

Kamelin selkä siis katkesi, kun otti itse pitkästä aikaa yhteyttä ja ehdotti tapaamista hyvissä ajoin ja tuntui olevan todella kiinnostunut tapaamaan, vaikkakin tähän yhteyteen taas oli muiden tapaamisia sovittu. Oli yhteydessä useaan kertaan, selvisi samalla että tarvitsisi apua eräässä asiassa (ei yllättänyt). No, ennen sovittua tapaamista selvisi ettei voida haluamassaan asiassa auttaa. Fine. Tuli tapaamispäivä ja odottelin, ei kuulu, ei näy. Kunnes tuli kepeä viesti et sorry, unohdin kokonaan, toisen kerran sit.

Oikeasti tuntui äärimmäisen pahalta huomata, että olikin kiinnostusta tavata vain sen asian tiimoilta missä apua tarvitsi. Nimittäin, olen sata varma siitä, että jos olisimme mieheni kanssa voineet auttaa ko. asiassa, hän ei taatusti olisi unohtanut tulla. Nyt kun apua ei ollutkaan tähän saatavilla, tapaaminen ei ollut tärkeä enää. Helppo unohtaa. Itse mietin, että miten voi tapaamisen, jonka itse on alunperin ehdottanut ja josta ollut useasti yhteydessä, unohtaa. En käsitä, mutta yhteydenotto ohareita hän on kyllä tehnyt vuosien varrella useasti. Sanonut soittavansa esim. seuraavana päivänä, mutta mitään ei kuulu kuukausiin.

Sit mä olen se kurja joka ei vastaa kun halusi asiasta jutella. Soitti mulle töihin, missä en voi ollenkaan puhua henkilökohtaisia, enkä edes halua, kun kaikki työkaverit kuulee kaikki. Ystäväni todellakin tietää tämän. Jos oikeasti olisi halunnut puhua, olisi ollut mahdollista soittaa minulle esim. koko se pitkä viikonloppu kun tämä unohtaminen tapahtui. Tiesi että olen kotona. Ei, yhteyttä otetaan vasta kun tiedetään että en voi vastata. Ennenkin soittanut mulle töihin ja olen selittänyt miksi siellä en voi höpötellä, kuten haluaisi. Olen ehdottanut takaisin, että soitan hänelle illalla, eipä tämä käy.

Miksi siis jaksaisin tavata ihmistä, jolle oikeasti minä, mielipiteeni, asiani ja tunteeni ovat täysin yhdentekeviä. Kun historiaamme kunnolla mietin, niin näin on tainnut enempi vähempi olla aina.

Vierailija kirjoitti:

Sisko katkaisi välit, ilmeisesti ihan vaan koska huvitti (?) ja kaveri katkaisi välit koska aloin seurustelemaan, sanoi syyksi ettei halua kuulla minun olevan onnellinen, kun ei itse ole. Loukkasi tosi paljon, kun luulin että ollaan aina oltu iloisia toistemme puolelta.

Kyllä siskollasi joku syy on ollut. Toinen asia on sitten se miltä se vaikkapa sivulliselta näyttää, kenessä on suurin " vika".

Vierailija kirjoitti:

Epäaitous, moraalittomuus, teennäisyys, totaalinen sokeus omalle käytökselleen, kateus ja pahanpuhuminen seläntakana-kasvokkain niin hyvää pataa että.

Tämä! Tässä selkeät syyt, miksi myös minä katkaisin välini yhteen ystävään. Valitettavasti siinä meni myös koko ystäväpiiri hänen ympäriltään, koska tämä ihminen mustamaalasi minua joka suuntaan. En jaksanut enää kuunnella muiden selityksiä/ihmettelyjä, kun eivät tajunneet että kyseessä oli kiero narsisti, joka halusi aiheuttaa draamaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaveri katkaisi välit täysin yllättäen tässä joku aika sitten. Hävisi vaan ja lakkasi vastaamasta yhteydenottoihin. Mitään riitaa ei ollut eikä mitään. Hajosin henkisesti täysin koska luotin häneen ja hän pisti haavoittuvaisimpaan kohtaani. Olisin toivonut suoraa puhetta.

Kyllä mä olen aina syyn kertonut tai jonkun lopetusviestin laittanut jos olen hylännyt ystäviä. Vihamieskin ansaitsee tietää miksi ihmissuhde päättyy. Tiedän että häviäminen ja on julmaa henkistä väkivaltaa, ja saa sen hylätyn putoamaan syvään kuiluun ja estää pääsemästä koskaan elämässä eteenpäin kun jää vaan miettimään syitä. Aina sanonut ihmiselle josta haluan eroon että nyt tämä on loppu. Reilu peli erotessakin.

Kaikkia asioita ei voi ilmoittaa tekstiviestillä. Esimerkiksi kateus tai ilkeys. Kyllä jokainen ihminen osaa jossain määrin katsoa peiliin, jos ystävyys on loppunut. Ei aikuisten ihmisten tarvitse selitellä, jos on esimerkiksi itse tullut kohdelluksi huonosti. Ei vihamiehelle olla mitään velkaa, jos syy on täysin hänessä.

Harvoin kai ystävästä tulee suorastaan vihamies.

Harva tahallaan käyttäytyy huonosti ystäväänsä kohtaan eli ei tiedosta eikä tajua mitä on tehnyt väärin.

Ei varmasti olisi huono asia edes hiukan avata miksi ei enää halua olla tekemisissä.

Joskus erilaiset elämäntilanteet, toisella pieniä lapsia, toisella ei. Myös kiinnostuksenkohteet, harrastukset tekevät välimatkaa ystävien kesken.

Jos on yksipuolista yhteydenpito vaikuttaa asiaan.

"katkaista välit" naisten puhetta :D

Olen. Nuoruudessa minulla oli parikin "ystävää" hallitsevaa ja manipuloijaa. Yksi halusi aina, että kaikki menee hänen pillin mukaansa. Ei tykännyt että minulla oli muita kavereita vaan halusi, että me olimme ainoat ystävät. Hän Järjesti tilausuuksia, jossa istutti minut alas ja antoi palautetta miten olin käyttäytynyt baarissa huonosti ja jutellut liikaa miehille. Olin myös puhunut syvällisiä vaikka piti keskustella vain kevyitä asioita. Ja viiniäkin olin kaatanut pöydälle. Tämän ripityksen jälkeen lakkasin vastaamasta hänen yhteydenottoihinsa.

Yhtä hyvin epävakaata ystävää en enää jaksanut, kun hän höyrähti milloin mihinkin hopeavesiin ja yksisarvisiin ja deittaili milloin skitsofreenikko miehiä,yh isiä, varattuja tai pilvenpolttelijoita ja muita ja jauhoi aina vain näistä elämänrakkauksistaan. Hän aina sanoi, että kiva kun tulen käymään, koska hänellä on taas niin paljon kerrottavaa. Minä jouduin aina matkustamaan hänen luokseen kuuntelemaan hänen miesjuttujaan. Kerran taisi käydä itse luonani ja silloinkin keskittyi baarissa miesten iskentään. Minä olin vain esiliina. Minun tylsä tavallinen korkeakoulussa opiskelevan ja työssäkäyvän elämäni ei häntä kiinnostanut. Aina päädyttiin jauhamaan hänen kuvioitaan. Lopulta kyllästyin, kun hän alkoi puheissaan halveksia tavallisia työssäkäyviä "oravanpyörässä" juoksevia ihmisiä. Ja jätti omat opiskelut kesken aloittaen taas uudet opinnot ja samalla eleli tukien ja opintolainojen varassa kolmen lapsensa kanssa puhuen miten hölmöt ihmiset juoksee töissä ja oravanpyörässä. Joo taidettiin kasvaa erilleen.

Ystävä lopetti yhteydenpidon ja ystävyyden, sillä en lähettänyt hänelle Joulukorttia!

Ei siinä vielä mitään, mutta en muistanut kiittää häntä lähettämästään Joulukortista!

Hyvän lapsuudenkaverini kanssa pidin säännöllisesti yhteyttä ja pidin häntä hyvänäkin ystävänä. Yhteydenpito oli kuitenkin yksipuolisista. Minä soittelin ja kirjoittelin. Hän vastasi yhä harvemmin puheluihini tai vastasi soittavansa esim illalla takaisin "koska oli niin paljon kerrottavaa" ja sitten hän soittanut. Eikä vastannut. Sovittuja tapaamisiamme hän perui "Et kai pahastu, jos ei tänään mentäiskään. Raskas työviikko takana ja plaaplaa. Joskus myöhemmin sitte".

Jossain vaiheessa tajusin, että minä tässä tätä yhteyttä pidän yllä eikä hän tunnu niin innostuneelta. Päätin eräänä päivänä, että hän saa olla nyt se, joka seuraavaksi ottaa yhteyttä. Tästä on aikaa mennyt nyt varmaan 5 vuotta eikä pihahdustakaan ole kuulunut sieltä suunnalta.