Mitä röyhkeää teiltä on kysytty?

Onko minulla suruaika ?

Tykkäsin pitää mustaa hametta päälläni.

Kysyjänä oli naapuri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tuntuu olevan nykyään epäkohteliasta. Minkä takia ei saa kysyä mitään? Minä ainakin kysyn on se sitten moukkamaista tai mitä hyvänsä. En pahuuttani vaan uteliaisuuttani, en elä kuplassa. Ennen sanottiin ettei kysyvä tieltä eksy, ja ettei ole tyhmiä kysymyksiä eli kannustettiin ottamaan asioista selvää. Nyt se on täysin tuomittavaa ja saa nykyään ihmiset pois tolaltaan. Älytöntä.

Kysy pois vaan. Kunhan muistat sen, että osa ihmisistä ei välttämättä vastaa toivomallasi tavalla tai saattaa jättää vastaamatta kokonaan. Moukkamaiseen kysymykseen on aika todennäköistä saada moukkamainen vastaus.

Kysynkin, ja osaan kysyä fiksusti en ole moukka mutta en myöskään jätä kysymättä sen takia että pelkään ettei vastausta tule jos joku nirppanokka pitää kysymystäni moukkamaisena. Haloo hei, joka asiasta mielensäpahoittajalumihiutaleet, hankkikaa oikeesti elämä. Menkää töihin. Olen 60v ja ymmärrän elämästä varmasti enemmän kuin nämä jokaisen moukaksi leimaavat itkupillit.

No et näköjään ymmärrä jos sun pitää oikeasti pohtia noin yksinkertaista asiaa ääneen. Ei kaikki asiat kuulu sinulle, ei sun tarvitse tietää kaikkea. Mikään ei ole niin rasittavaa kuin uteleva ihminen ja sitä paitsi moneen kysymykseen löytyy vastaus oman pään sisältä jos vähänkään jaksaa miettiä asioita omaa napaa pidemmälle.

Tiedätkö miten vähän monia yleensäkään kiinnostaa esimerkiksi sinun asiat? Siis oikeesti,  ei paskan vertaa kiinnosta, pitää vain kysyä jotain ettei raukka närkästy kun ei mitään kysytä. Sitten ollaan että voi mitä kysyi ihan vääriä kysymyksiä kun olisin halunnut että kysyy tuosta ja tästä.  Oma napa on tärkein, ei mielensäpahoittajien uikutus kiinnosta pätkääkään. Hanki elämä. Sama.

Erilailla olen kokenut.

Teen terveydenhuollossa kiertävän sijaisen tehtäviä ja kun menen uuteen yksikköön, olen kohtelias ja pysyn työasioissa. Joka paikassa on naisia, jotka alkavat heti kysellä ne vakiot eli onko perhettä, onko lapsia, miks ei ole, onko tulossa, mistä oon kotoisin, missä olen aiemmin ollut töissä, olenko ollut pitkään naimisissa, no miksi edes olen naimisissa jos ei ole lapsiakaan jne jne jne. Ja mikä on mies ammatiltaan ja mitä ovat vanhemmat jne.

ja sitten kahvihuoneessa tarkastetaan evääni ja kysellään, että miks tollasta syöt ja etkö tiedä, ettei noi ole tervellisiä ja kalliitakin ovat, mutta sullapa mahtaakin olla rahaa kun ei niitä lapsiakaan ole että mikäs noita sitten on ostellessa jne jne.

Lyhyesti ja kohteliaasti vastailen, nopeesti käännän työasioihin, koska niistäkin rittäisi puhuttavaa, koska uusi paikka on mulle. Onnellinen olisin, jos juttujen aiheet pysyisivät työasioissa.

Toki täysi sivuuttaminen tuntuu ikävältä, se, ettei tervehditä eikä lainkaan huomioida, kuin ilmaa olis esim. tehtävienjakotilanteissa. Henk.koht.asioihin ei toivo kenenkään menevän.

Terveydenhuoltoalalla on paljon näitä "kanaemoja", jotka puuttuvat kaikkien henkilökohtaisiin asioihin lapsiluvusta lounaseväisiin. Mitään muuta small talkia ei myöskään harrasteta kuin omien perhe- ja terveysasioiden vatvomista ja toisten perhe- ja terveysasioista utelua. Varsinkin naisen elämästä heillä on jyrkät ja vahvat mielipiteet, että oikean naisen kuuluu olla miehen kanssa naimisissa ja lapsia pitää olla. Pitää myös olla supersiisti, ei saa herkutella (tai jos herkutteleekin, niin sitä pitää itse kauhistella kovaäänisesti kaakattaen) ja mitään muuta ei oikein saisi harrastaa kuin jumppaa ja käsitöitä.

Tunnen alaa jonkin verran ja ennen alaan tutustumistani olin sitä mieltä, että nuo päällepäsmäröivät kanaemot ovat vain jotain urbaanilegendaa. Nyt tiedän, etteivät ole. Kaikissa työpaikoissa heitä ei tietenkään ole ja nuorempi polvi vaikuttaa olevan näiden asioiden suhteen hienotunteisempaa.

Vierailija kirjoitti:

Konsertissa väliajalla vieressä istunut täysin vieras, arviolta 75-80v mummo tiiraili sormustani ja kysyi olenko kihloissa vai naimisissa. Kihloissa, vastasin. "Mutta asutko miehen kanssa?" Öö, no kyllä. "Eli AVOsuhde", totesi mummo selvästi paheksuvasti ja kysyi vielä, että olenko normaalissa suhteessa miehen kanssa (?!) ja selosti vielä miten hänet oli kerran ajettu ulos jostain tilaisuudesta missä oli kertonut rehellisen mielipiteensä sateenkaarisuhteista. No ei herunut sympatiaa. Vaikka konsertti oli hyvä, niin tulin tosi pahalle tuulelle noin tökeröistä uteluista.

Tuohon normaalisuhteeseen olisit voinut vastata että tykätään kinky-jutuista, parinvaihdosta ja bdsm:stä.

Kuinka lyhyt oikein olet?

Vauva av aloitukset ovat usein röyhkeitä. Harva kysyy sellaista elävässä elämässä.

Ulkonäköä on kommentoitu, ja ihon kunnosta on kyselty vaikka mitä. En vieläkään tiedä, mitä ihmettä niihin kysymyksiin tulee vastata. Tiedän kyllä, että ihoni muuttuu punaiseksi viimassa ja/tai auringossa, kiitos vain kun kerroit. Joo, olen huomannut, että minulla on kasvoissa ihottumaa. Ei ole jäänyt huomaamatta. Ei, en ryyppää päivittäin, minulla on vain rosacea. 

Minulta eräs mummo kysyi kerran että mistä olen lähtöisin. Kyllä sitä luulisi vanhan naisihmisen jolla on itsellään useita lapsia ja lapsenlapsia tietävän mistä tähän maailmaan tullaan. Kunhan selvästi halusi vain minun mainitsevan v***n.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tuntuu olevan nykyään epäkohteliasta. Minkä takia ei saa kysyä mitään? Minä ainakin kysyn on se sitten moukkamaista tai mitä hyvänsä. En pahuuttani vaan uteliaisuuttani, en elä kuplassa. Ennen sanottiin ettei kysyvä tieltä eksy, ja ettei ole tyhmiä kysymyksiä eli kannustettiin ottamaan asioista selvää. Nyt se on täysin tuomittavaa ja saa nykyään ihmiset pois tolaltaan. Älytöntä.

Kysy pois vaan. Kunhan muistat sen, että osa ihmisistä ei välttämättä vastaa toivomallasi tavalla tai saattaa jättää vastaamatta kokonaan. Moukkamaiseen kysymykseen on aika todennäköistä saada moukkamainen vastaus.

Kysynkin, ja osaan kysyä fiksusti en ole moukka mutta en myöskään jätä kysymättä sen takia että pelkään ettei vastausta tule jos joku nirppanokka pitää kysymystäni moukkamaisena. Haloo hei, joka asiasta mielensäpahoittajalumihiutaleet, hankkikaa oikeesti elämä. Menkää töihin. Olen 60v ja ymmärrän elämästä varmasti enemmän kuin nämä jokaisen moukaksi leimaavat itkupillit.

No et näköjään ymmärrä jos sun pitää oikeasti pohtia noin yksinkertaista asiaa ääneen. Ei kaikki asiat kuulu sinulle, ei sun tarvitse tietää kaikkea. Mikään ei ole niin rasittavaa kuin uteleva ihminen ja sitä paitsi moneen kysymykseen löytyy vastaus oman pään sisältä jos vähänkään jaksaa miettiä asioita omaa napaa pidemmälle.

Tiedätkö miten vähän monia yleensäkään kiinnostaa esimerkiksi sinun asiat? Siis oikeesti,  ei paskan vertaa kiinnosta, pitää vain kysyä jotain ettei raukka närkästy kun ei mitään kysytä. Sitten ollaan että voi mitä kysyi ihan vääriä kysymyksiä kun olisin halunnut että kysyy tuosta ja tästä.  Oma napa on tärkein, ei mielensäpahoittajien uikutus kiinnosta pätkääkään. Hanki elämä. Sama.

Erilailla olen kokenut.

Teen terveydenhuollossa kiertävän sijaisen tehtäviä ja kun menen uuteen yksikköön, olen kohtelias ja pysyn työasioissa. Joka paikassa on naisia, jotka alkavat heti kysellä ne vakiot eli onko perhettä, onko lapsia, miks ei ole, onko tulossa, mistä oon kotoisin, missä olen aiemmin ollut töissä, olenko ollut pitkään naimisissa, no miksi edes olen naimisissa jos ei ole lapsiakaan jne jne jne. Ja mikä on mies ammatiltaan ja mitä ovat vanhemmat jne.

ja sitten kahvihuoneessa tarkastetaan evääni ja kysellään, että miks tollasta syöt ja etkö tiedä, ettei noi ole tervellisiä ja kalliitakin ovat, mutta sullapa mahtaakin olla rahaa kun ei niitä lapsiakaan ole että mikäs noita sitten on ostellessa jne jne.

Lyhyesti ja kohteliaasti vastailen, nopeesti käännän työasioihin, koska niistäkin rittäisi puhuttavaa, koska uusi paikka on mulle. Onnellinen olisin, jos juttujen aiheet pysyisivät työasioissa.

Toki täysi sivuuttaminen tuntuu ikävältä, se, ettei tervehditä eikä lainkaan huomioida, kuin ilmaa olis esim. tehtävienjakotilanteissa. Henk.koht.asioihin ei toivo kenenkään menevän.

Terveydenhuoltoalalla on paljon näitä "kanaemoja", jotka puuttuvat kaikkien henkilökohtaisiin asioihin lapsiluvusta lounaseväisiin. Mitään muuta small talkia ei myöskään harrasteta kuin omien perhe- ja terveysasioiden vatvomista ja toisten perhe- ja terveysasioista utelua. Varsinkin naisen elämästä heillä on jyrkät ja vahvat mielipiteet, että oikean naisen kuuluu olla miehen kanssa naimisissa ja lapsia pitää olla. Pitää myös olla supersiisti, ei saa herkutella (tai jos herkutteleekin, niin sitä pitää itse kauhistella kovaäänisesti kaakattaen) ja mitään muuta ei oikein saisi harrastaa kuin jumppaa ja käsitöitä.

Tunnen alaa jonkin verran ja ennen alaan tutustumistani olin sitä mieltä, että nuo päällepäsmäröivät kanaemot ovat vain jotain urbaanilegendaa. Nyt tiedän, etteivät ole. Kaikissa työpaikoissa heitä ei tietenkään ole ja nuorempi polvi vaikuttaa olevan näiden asioiden suhteen hienotunteisempaa.

Meillä tällainen tättähäärä utelee kaikkien sairauslomatkin huolestumisen varjolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työkaveri sanoi ettei mikään ole ihanampaa kuin keinuttaa omaa lasta sylissä. Hänellä on 3 aikuista lasta. Minä taas olen lapseton. :(

Tuohan oli työkaveiltasi toteamus, miten sinua muka loukattiin?

Sama jos mun työtoveri sanoisi, ettei mikään ole ihanampaa kuin kehräävä kissa vieressä aamuisin, niin pitääkö mun loukkaantua koska minulla ei ole kissaa?

Onhan tuo nyt typerä ja ajattelematon kommentti työkaverilta.

Asiakaspalvelijana ollessa asiakas kysyi olenko mies vai nainen. Ja ei vain kerran vaan vielä kahden eri asiakkaan toimesta. Jos ihmisestä ei osaa päällepäin sanoa kumpaa sukupuolta on niin miksi siitä pitää kysyä? Minäkin ihan viimeisellä raskauden kolmanneksella ja tunteet pinnassa. Kai olen sitten niin miehisen näköinen. Ei kyllä mukavalta tuntunut.

"Miksi olet noin lyhyt? Haluatko aina näyttää lapsen pituiselta?"

Tuota noin, ihan hyvä kysymys. Ihan kuin itse mahtaisin pituudelleni jotain...  En vain kasva 153 cm mitasta enempää, vaikka kuinka haluaisin. Vanhempanikin ovat lyhyitä, isäkin aika lyhyt miesten mittakaavassa. Eli iha perinnöllinen juttu. En mielelläni tahdo näyttää lapsen pituiselta, mutta minkäs tälle voi.

"Ootsä jotenkin vammainen?"

No en ole, vaikka asperger diagnoosi onkin.

Minulta on udeltu ihon kunnosta (kiitos vain, olen atoopikko ja se näkyy naamasta, mutta minä en kysy toisten mt-ongelmista, vaikka se näkyisi käytöksestä).

Myös painoa on kysytty. Sitä en myöskään kerro kenellekään muulle kuin lääkärille, jos se on hoidon kannalta oleellista. Millekään suksimyyjille en suoraan painoani kerro, heidän tehtävä on osata arvioida se.

Työnantaja on suoraan udellut työkyvystäni ja sairauksistani kaikkea sellaista, joka ei hänelle kuulu. Hänen ei oikeasti tarvitsisi kysyä kuin sairauslomatodistusta, jos satun olen sairaana (enkä todellakaan ole usein).

Vierailija kirjoitti:

Asiakaspalvelijana ollessa asiakas kysyi olenko mies vai nainen. Ja ei vain kerran vaan vielä kahden eri asiakkaan toimesta. Jos ihmisestä ei osaa päällepäin sanoa kumpaa sukupuolta on niin miksi siitä pitää kysyä? Minäkin ihan viimeisellä raskauden kolmanneksella ja tunteet pinnassa. Kai olen sitten niin miehisen näköinen. Ei kyllä mukavalta tuntunut.

"Kumpaa sukupuolta edustat?" "Ovatko vanhempasi serkuksia keskenään?" Tällaisia itse olen kysellyt, joskus törpöiltä ventovierailta. Saan hyvät naurut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiakaspalvelijana ollessa asiakas kysyi olenko mies vai nainen. Ja ei vain kerran vaan vielä kahden eri asiakkaan toimesta. Jos ihmisestä ei osaa päällepäin sanoa kumpaa sukupuolta on niin miksi siitä pitää kysyä? Minäkin ihan viimeisellä raskauden kolmanneksella ja tunteet pinnassa. Kai olen sitten niin miehisen näköinen. Ei kyllä mukavalta tuntunut.

"Kumpaa sukupuolta edustat?" "Ovatko vanhempasi serkuksia keskenään?" Tällaisia itse olen kysellyt, joskus törpöiltä ventovierailta. Saan hyvät naurut.

Sama täällä. Normisettiä, kun seisoo autolla liikennevaloissa, ja vierusautoilija vilkuttelee keskaria.

Yksi juopponainen tuli baarissa pöytääni ja katsoi ilkeesti ja halveksien ja kysyi aggressiiviseen sävyyn "Miten susta on tullut noin lihava?"

Sitten alkoi tivata mitä syön, en vastannut mitään niin alkoi valistaa ettei sipsejä kannata syödä joka päivä. "Kun mun poika tulee mun luo me saatetaan ostaa yksi sipsipussi kahteen pekkaan, mutta ei se kerralla kulu, saattaa kestää monta viikkoa plaaplaa".

Onneksi kaverini joka tuli pöytään (mies joka tunsi sen juopon) puolusti minua ja käski sen naisen pitää leipäläpensä kiinni ja huolehtimaan vaan omista asioistaan, joissa oliskin vähän enemmän huolehtimista.

Vierailija kirjoitti:

Asiakaspalvelijana ollessa asiakas kysyi olenko mies vai nainen. Ja ei vain kerran vaan vielä kahden eri asiakkaan toimesta. Jos ihmisestä ei osaa päällepäin sanoa kumpaa sukupuolta on niin miksi siitä pitää kysyä? Minäkin ihan viimeisellä raskauden kolmanneksella ja tunteet pinnassa. Kai olen sitten niin miehisen näköinen. Ei kyllä mukavalta tuntunut.

😂😂😂

On kysytty myös onko 2 lapsellani sama isä. Samassa keskustelussa hän ihmetteli miten voi erota jos on lapsia, täytynyt olla jotain vakavaa ja yritti miettiä yksikseen hyväksyttävää syytä erolle kun lopetin vastailun. Tämä nettitreffipalstalla. Tuntui hölmöltä joutua tilivelvolliseksi erostaan vieraalle noin alkuvaiheessa. Varsinkin kun tuntui että "heppoinen" tai "vakava" syy oli molemmat hänelle vääriä syitä erota. Vaikka olin sinut eron kanssa, tuo tuntui röyhkeältä, selitellä eronsa syitä vain koska on lapsia. Se kertoo toki ihmisestä miksi on eronnut, mutta niin kertoo moni muukin asia, josta olisi suositeltavampaa keskustella. Varsinkin kun ero on ollutta ja mennyttä...

Miten sinulla on noin ohuet hiukset? Syötkö riittävän monipuolisesti jne... Kärsin ja tiedän, että hiukseni ovat ohuet ilman että joku ulkopuolinen sen mulle kertoo ja joo, jos jollain ruokavaliolla ne tuuhenis, niin ehkä olisin ihan aikuisena ihmisenä sen jo tehnyt. En voi sille mitään ja se nyt ei iloista mieltä tee, kun joku ottaa asiakseen ryhtyä ruotimaan asiaa. En tajua miksi, jos itse pystyisin vaikuttamaan, niin hiukseni ihan oikeasti olisivat täysin erilaiset.

Seurustelin hyvin tienaavan minua vanhemman lapsettoman miehen kanssa useita vuosia. Minulla oli lapsi ja olin yhdessä vaiheessa työtön, jolloin rahat oli tiukilla. Varsinkin kun työttömyyttä edelsi vuosien opiskelu, jolloin ei juuri säästöjä kertynyt. Kerran mainitsin erään asian yhteydessä ohimennen että minulla on vain muutama euro tilillä, johon hän päivitteli järkyttyneenä miten se on mahdollista, meni lähes tolaltaan. Ei varmaan aikuisena saisi olla asiat noin huonosti tottahan se on, mutta tämä nyt oli tilanteeni silloin. Sain kyllä seuraavana päivänä rahaa, jos se tarinasta tekee hyväksyttävämmän, laskin aina että rahat riittää seuraaviin tukiin. Elin pitkään kädestä suuhun ja luulin että moni muukin tilanteessani eläisi, ilmeisesti ei. Olin alle 30v, oletin ettei kaikilla silloin ole vielä rahatilanne tasaantunut, varsinkin jos on opiskellut ja tehnyt lapsen samassa rytäkässä.