Muita yksinäisiä? Tai te jotka ette ole, kertokaa mistä olette löytäneet aikuisiällä ystäviä?

Mäkin haluan enemmän ystäviä. Yksi tai kaksi on, mutta haluan tavata erilaisia ihmisiä.

suoli24

Spostiosoitteita kehiin, niin kirjoittelen, tutustutaan. Olen 3-kymppinen yksinäinen nainen pk-seudulta.

Voi kun saisi ystäviä. Työkavereissa on huipputyyppejä, mutta ovat todella suosittuja ja heillä paljon ystäviä ja menoja. Kokeiltu on pyytää kylään ja tapahtumiin. Eivät ehdi. Facen ystäväpalstoilla ei ole täältä kaupungista ketään. En halua mitään faceystäviä enkä sähköpostiystäviä, vaan ihan oikeita, joiden kanssa käydä joskus tapahtumissa ja joiden luo voi mennä käväiseen kahvilla.

Tuore ero takana ja puoliso ei todellakaan ollut ystäväni. Ei halunnut kuunnella minua eikä tukenut asioissa. Ei koskaan lähtenyt minnekään kanssani, vaan yksin olin tapahtumissa. Suhteen lopussa kävin yksin kaupassakin. Ei miehellä ollut mitään kiinnostusta edes lähteä kävelylle edes suhteen alkuaikana, kun oltiin muka rakastuneita. Luulin, että tuollainen käytös oli normaalia kunnes kasvoin kunnolla aikuiseksi, menin töihin ja tapasin uusia ihmisiä, joilla terveet parisuhteet, parisuhdeaikaa ja se puoliso todella oli ystävä myös.

Mä en kuulu aloittajan mainitsemaan ikähaarukkaan, mutta ystäväni kuului 10 vuotta sitten. Me "tapasimme" aikoinaan Kaksplussan keskustelupalstalla. Siellä oli tapana käyttää aina samaa nimimerkkiä, joten muiden palstalaisten jutut oli helppo tunnistaa. Huomasin jo aika varhain, että meillä oli hyvin paljon samanlaisia mielipiteitä ja ajatuksia. Kun tämä nuoren, eskari-ikäisen pojan äidin mies sitten sai Helsingistä töitä, koko perhe muutti Kuopiosta pääkaupunkiseudulle. Nainan oli vain pari vuotta vanhempi kuin oma tyttäreni ja mulla oli vielä kotona asuva teini-ikäinen poika. 

Meitä molempia kiinnosti mm ruuanlaitto ja tämä nainen kerran keskustelupalstalla kysyi, mistä Helsingistä löytyy parhaat etniset ruokakaupat. Lupasin, että kun he ovat muuttaneet, lähden oppaaksi tälle naiselle. Muistan varmaan koko elämäni sen päivän, kun pieni poika oli aivan innoissaan matkustaessaan ensimmäistä kertaa metrolla. Siitä se sitten lähti. Käytiin yhdessä kaupungilla, toreilla, markkinoilla ja erilaisissa pienissä ruokakaupoissa. Kumpikin piti kirpputoreista, joten aloimme käydä kirppiksilläkin yhdessä. Sitten tuli nämä Ravintolapäivät ja niissä aloimme käydä yhdessä. 

Kaveruuden kehittyminen ystävyydeksi kesti pari vuotta. Eskaripoika on jo ammattikoulua käyvä nuorimies. Tämän 10 vuoden aikana meille on kertynyt paljon yhteisiä kokemuksia, koska olemme tehneet paljon asioita yhdessä. Ja ystävyyden syventyessä kertoneet toisillemme vapautuneemmin niin iloista kuin suruistammekin. Joskus tapaamme ihan vaan kahvittelun merkeissä. Kun ystäväni perhe on ollut reissussa, mä olen käynyt heillä huolehtimassa lemmikkieläimistä. Itseasiassa ystäväni kotiavaimet ovat edelleenkin mulla viimeisen kissanhoitokeikan jäljiltä. Viestittelemme toisillemme Skypen kautta lähes päivittäin ja tapaamme aina, kun kummallakin on sopivasti aikaa. Ikäeroa meillä on siis yli 20 vuotta, mutta eipä se ole ystävyyttämme haitannut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töistä. Sieltä löytynyt paljon samanhenkisiä ihmisiä, osasta jopa tosiystäviksi asti.

Olisko sun miehellä kavereita joita voisitte yhessä tavata ja pääsisit ite laajentamaan tuttavapiiriä?

Niin ja tähän vielä lisätäkseni, olen 26v ja hyvät ystävät on löytynyt 40 ja 50v naisista. Että ei kannata katsella pelkästään oman ikäisiä.

Samaa mieltä. Vähän epäilen, että nämä yksinäisyyttään valittavat etsivät ystäviä sellaisista ihmisistä, joilla jo on paljon ystäviä, ja jotka eivät enää kaipaa yhtään lisää.

Kannattaa katsella ympärilleen vähän laajemmalla skaalalla, esim. elämäntilanteen ei välttämättä tarvitse olla samanlainen kuin itsellä. Voi olla paljonkin vanhempi tai nuorempi. Riittää, että muuten synkkaa.

Olen huomannut samaa. Mulle ystävyyssuhde on ihan jotain muuta kuin että parin kuukauden välein laitan viestiä kysellen kuulumisia ja tapaan pari kertaa vuodessa. Sellaista kutsun kaverisuhteeksi. Ystävän kanssa pidetään paljon tiiviimmin yhteyttä sekä viestittäen että tapaamalla. Mulla ainakin on muutakin elämää kuin ystävät enkä voi lyhentää työaikaani tai vähentää vanhempieni, sisarusteni tai lasteni kanssa viettämääni aikaa sen vuoksi, että olisin haalinut itselleni enemmän ystäviä kuin mihin mulla on aikaa. Uusi ystävyyssuhde on aina pois jostain muusta ja mun tapauksessani se olisi pois muilta ystäviltäni. Jos mulla ei olisi enää uusien ystävien vuoksi aikaa vanhoille ystävilleni, vanhat ystävyyssuhteeni hiipuisivat parissa vuodessa pois. Ja sitä en halua. Mulle on tullut uusia ystäviä sen mukaa kuin elämässäni muissa asioissa ajankäyttö on vähentynyt. Esim kun lapseni tulivat teini-ikään eivätkä enää tarvinneet mun aikaani yhtä paljon kuin pikkulapsena. Lapsiltani vapautuneen ajan saatoin käyttää uusille ystävilleni. Oma aikani lisääntyy myös, kun lapset muuttavat kotoa. Tällä hetkellä vanhempani ovat vielä elossa ja koska he ovat jo aika vanhoja (+-90v), haluan viettää heidän kanssaan aikaa niin pitkään kuin siihen on vielä mahdollisuus. Tulee vielä päivä, jolloin heitä ei enää ole ja multa vapautuu taas aikaa muuhun. Samoin, kun aikanaan jään vanhuuseläkkeelle eikä työ vie enää aikaani, mulla on entistä enemmän aikaa muillekin ihmisille. 

Olen monesti palstalta lukenut ihmettelyjä, miten niin ei ole aikaa uusille ystäville. Mulla ei ole aikaa sen vuoksi, että katson ystävyyden vievän enemmän aikaa kuin kaveruuden tai tuttavuuden. Monestihan saa palstalta lukea siitäkin, kun entinen ystävän on löytänyt uuden ystävän ja sen vuoksi yhteydenpito vanhaan ystävään vähenee. Aika monet pitävät tätä huonona asiana, mutta mahtavatko olla kuitenkin  samoja ihmisiä, joiden mielestä kuitenkin pitäisi aina ottaa elämäänsä uusia ja taas uusia ystäviä? Miten he ajattelevat yhtälön toimivan, kun vuorokaudessa on kuitenkin vain 24 tuntia? Lyhentämällä yöunia? Uudelle ystävälle käytettävä aika on aina pois jostain muusta ja jos se muu on vanhat ystävät, niin yhteydenpito vanhoihin ystäviin väkisinkin vähenee. Uusia ystäviä voikin löytää helpoiten sellaisista ihmisistä, joiden elämäntilanne on syystä tai toisesta juuri muuttunut ja joilla sen vuoksi olisi taas enemmän aikaa uusille ystäville. 

Itse olin hyvin yksinäinen lukiossa, eikä ollut oikeastaan yhtään ihmistä ketä olisin voinut kutsua "kaveriksi".

Sittemmin, nyt 25- vuotiaana, minulla on suhteellisen laaja kaveripiiri. Osa tuli opiskeluista, mutta suurin osa harrastuksista. Nimenomaan sellaisista, joissa on '"pakko" puhua ihmisten kanssa; omalla kohdallani teatteri ja vieraskielinen keskustelukerho.

Komppaan myös niitä, jotka kehottivat tutustumaan myös eri-ikäisiin ihmisiin. Suurin osa tuttavuuksistani on nimittäin minua enemmän tai vähemmän vanhempia; aika moni myös miehiä. Koen että enemmän yhteistä kuin useimmilla ikäluokkani naisilla.

Tarpeeksi monta kertaa kun saa pakit, niin ei kiinnosta itseään kaveriksi tyrkyttää.

Vierailija kirjoitti:

Tarpeeksi monta kertaa kun saa pakit, niin ei kiinnosta itseään kaveriksi tyrkyttää.

Mulla on paljon kavereita ja mun on helppo ystävystyä. En kuitenkaan oikein ymmärrä, mitä tarkoitat tuolla pakkien saamisella. Eihän muiden ihmisten kanssa olla tekemisissä sen vuoksi, että heistä saisi kavereita tai ystäviä, vaan siksi, että on joku tilanne, jossa ollaan muiden ihmisten kanssa tekemisissä (esim opiskelu, työ, harrastus tai vaikkapa keskustelupalsta tms). Heidän kanssaan ollaan ihan muista syistä kuin ystävystymistarkoituksessa. Joskus kuitenkin käy niin, että jonkun heistä kanssa tulee juteltua enemmän, löytyy yhteisiä mielenkiinnon kohteita  ja heitä tuleekin tavattua myös muulloin (yleensä siihen yhteiseen mielenkiinnon kohteeseen liittyen) kuin vain tämän alkuperäisen yhdessäolon syyn vuoksi. Tutustutaan. Ja siitä sitten kaveruus joko syntyy tai ei synny. Aivan kuten joistain kaveruuksista syntyy ystävyyksiä ja joistain ei. Ei se ole mikään päätös, että nytpä tuosta tulee kaverini ja tuosta ystäväni. Aika näyttää, mitä tapahtuu. 

Tämä ketju koskettaa tosi syvältä, koska kärsin nuorempana paljon yksinäisyydestä. Olin muuttanut uuteen kaupunkiin ja olin niin epävarma itsestäni, että eristäydyin enkä käynyt tapahtumissa. Nyt siitä on vuosia ja olen ihan tyytyväinen kaveri- ja ystäväpiiriini.

Sanoisin ap:lle ja muille yksinäisille, että ystäviä kannattaa etsiä omat kiinnostuksenkohteet edellä ja niin, että oikeasti lähtee ulos kotoa. Minä olen löytänyt paljon ystäviä opiskelujen, töiden, vapaaehtoistoiminnan ja järjestöjen kautta. Suosittelenkin järjestötoimintaa ja vapaaehtoistyötä erittäin vahvasti, jos omaa sosiaalista elämäänsä haluaa piristää. Se tuo paitsi kavereita myös merkityksen tunnetta elämään. Suosittelen googlaamaan, millaisia harrastus- tai yhteiskunnallisia yhdistyksiä paikkakunnaltasi löytyy. Olitpa kiinnostunut musiikista, ruoanlaitosta, eläintensuojelusta tai mistä tahansa, niin todennäköisesti löytyy joku yhdistys tai kerho, jossa voit tutustua muihin samanhenkisiin. Ja jos olet vahvasti poliittisesti sitoutunut, voit hakeutua oman puolueesi paikallisjärjestöjen toimintaan.

Ystävyyssuhteet eivät synny parissa viikossa, vaan joskus voi mennä vuosiakin. Ystävyyssuhteeseen ei riitä se, että käy kahvilla kerran kuussa, vaan vaaditaan tiiviimpää yhteydenpitoa. Kotiin jääminen on virhe, sillä ystävien löytäminen vaatii aktiivista osallistumista kodin ulkopuoliseen elämään. Elämän varrella kavereita myös tulee ja menee, ja vain harva ystävyyssuhde säilyy läpi elämän; niin on kaikilla. Ex-yksinäisenä haluan vielä painottaa, että on tärkeää, että oma itsetunto on kunnossa eikä vertaa itseään muihin, jos haluaa lisää ystäviä elämäänsä. Kaikki lähtee lopulta omasta päästä ja asenteesta.

Mä helposti tutustun ihmisiin mutta huomaan ettei ne ikinä pyydä mua mihinkään (uudet kaverit) vaan mä oon aina de pyytäjä. Sitten se kariutuu se suhde. tylsyydestä ei ole kyse, mulla on kaveri joka on luotettava mutta hiton tylsä, en oikein keksi aina puhuttavaa hänen kanssaan tai tekemistä. On tosi passiivinen

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju koskettaa tosi syvältä, koska kärsin nuorempana paljon yksinäisyydestä. Olin muuttanut uuteen kaupunkiin ja olin niin epävarma itsestäni, että eristäydyin enkä käynyt tapahtumissa. Nyt siitä on vuosia ja olen ihan tyytyväinen kaveri- ja ystäväpiiriini.

Sanoisin ap:lle ja muille yksinäisille, että ystäviä kannattaa etsiä omat kiinnostuksenkohteet edellä ja niin, että oikeasti lähtee ulos kotoa. Minä olen löytänyt paljon ystäviä opiskelujen, töiden, vapaaehtoistoiminnan ja järjestöjen kautta. Suosittelenkin järjestötoimintaa ja vapaaehtoistyötä erittäin vahvasti, jos omaa sosiaalista elämäänsä haluaa piristää. Se tuo paitsi kavereita myös merkityksen tunnetta elämään. Suosittelen googlaamaan, millaisia harrastus- tai yhteiskunnallisia yhdistyksiä paikkakunnaltasi löytyy. Olitpa kiinnostunut musiikista, ruoanlaitosta, eläintensuojelusta tai mistä tahansa, niin todennäköisesti löytyy joku yhdistys tai kerho, jossa voit tutustua muihin samanhenkisiin. Ja jos olet vahvasti poliittisesti sitoutunut, voit hakeutua oman puolueesi paikallisjärjestöjen toimintaan.

Ystävyyssuhteet eivät synny parissa viikossa, vaan joskus voi mennä vuosiakin. Ystävyyssuhteeseen ei riitä se, että käy kahvilla kerran kuussa, vaan vaaditaan tiiviimpää yhteydenpitoa. Kotiin jääminen on virhe, sillä ystävien löytäminen vaatii aktiivista osallistumista kodin ulkopuoliseen elämään. Elämän varrella kavereita myös tulee ja menee, ja vain harva ystävyyssuhde säilyy läpi elämän; niin on kaikilla. Ex-yksinäisenä haluan vielä painottaa, että on tärkeää, että oma itsetunto on kunnossa eikä vertaa itseään muihin, jos haluaa lisää ystäviä elämäänsä. Kaikki lähtee lopulta omasta päästä ja asenteesta.

Tämä on hyvä neuvo. Kun menee tekemään kiinnostamaansa asiaa A, tapaa muita ihmisiä, jotka myös ovat kiinnostuneet asiasta A. Ensimmäinen yhdistävä tekijä on jo valmiina. Kun siellä sitten juttelee muiden kanssa, voi huomata, että joku heistä on kiinnostunut myös asiasta B, josta itsekin on kiinnostunut. Ja voi ehdottaa, että tehtäisiin myös asiaa B yhdessä. Tässä kuitenkin kannattaa olla tarkkana. Toiselle voi sanoa joko "olen menossa asiaan B liittyvään tapahtumaan ensi viikon sunnuntaina, huvittaisko sua lähteä mukaan?" tai "ensi viikon sunnuntaina on asiaan B liittyvä tapahtuma, lähdetkö mun kanssani sinne?". Äkkiseltään ei ehkä huomaa, mikä ero näissä kahdessa tavassa on, mutta niissä on ihan oleellinen ero. Ensimmäinen tapa kertoo toiselle ihmiselle, että olet jokatapauksessa menossa B:hen. Hän voi siis aivan rauhassa miettiä ja vaikka lähempänä ajankohtaa ilmoittaa, tuleeko mukaasi vai ei. Jälkimmäinen tapa taas kertoo toiselle, että olisit menossa B:hen, JOS tämä toinen lähtee mukaasi. Toiselle tämä tarkoittaa, että hänen pitäisi sitoutua lähtemään mukaasi tai jos hän kieltäytyy, et sinäkään mene. Se on aika kiusallinen tilanne ihmisille, jotka ovat vasta vähän aikaa sitten edes tavanneet. Suurin osa ihmisistä ei halua sitoutua yhtään mihinkään puolituttujen kanssa eikä varsinkaan mihinkään sellaiseen, jonka peruuntuminen aiheuttaisi pahaa mieltä toiselle. Mutta jos asian voi jättää leijumaan ilmaan, saattaakin edellisenä iltana todeta, että oikeastaan mä voisinkin lähteä B:hen. Jos taas päättää, että ei lähde, sinä menet kuitenkin. B ei siis peruunni sinulta sen vuoksi, ettei toinen lähdekään mukaasi, vaan toisen mukaantulo olisi ollut ainoastaan kiva lisäbonus tuolle sunnuntaille, mutta ei ehto sille, että sinä voisit mennä B:hen. 

Kaikki aikuisiän ystävät koulujen ja opiskeluiden jälkeen olen saanut töistä. Nykyisistä ja entisistä työkavereista on vuosien varrella tullut hyviä ystäviä. Jotenkin vaan kun viettää joka päivä sen 8h samanhenkisten ihmisten kanssa aikaa, heihin tutustuu ja muuttuu läheiseksi. Tässäkin täytyy toki olla varovainen, on ihmisiä jotka eivät tahdo muuttaa työkaveruutta vapaa-ajan ystävyydeksi ja tämäkin on ok.

Suomi ensin toiminnasta.

Minä en edes etsi ystäviä enää. Käyn säännöllisesti vapaaehtoistyössä ja tapaan siellä samanhenkisiä ihmisiä, kerran tai kaksi viikossa. Tässä on se hyöty, että minulla ei ole mitään velvollisuuksia näitä ihmisiä kohtaan, en tiedä, jaksaisinko mitään epämääräisiä tapaamisia kuitenkaan. 

Minulla on miesystävä. Vanhempiani näen noin kahden kuukauden välein. Miehen vanhempia muutaman kerran kuussa. Heidän kanssaan en keskustele (en uskalla, osaa enkä halua), vastaan jos kysytään jotain. En koe olevani mitenkään yksinäinen. Tuntuu jopa että sosiaalisia kontakteja on liian paljon. Miehen seura riittäisi, enkä sitäkään jatkuvast tarvitse.

Alakoulun alussa vielä tutustuin luokkalaisiin, mutta 5.luokalla kaverisuhteet lakkasivat olemasta. En sen koommin tutustunut koulukavereihin.

No, vähän säälittäväähän tämä on. En ole ekaluokan jälkeen ystävystynyt kenenkään kanssa, vaan kahden saman kaverin kanssa oltiin sieltä asti tiivis kolmikko, kunnes välit meni muutama vuosi sitten poikki. Uusia ystäviä en saanut ja näitä vanhoja on hirveä ikävä. Ainoat juttukaverini ovat kylmäkiskoiset työtoverini, joilta saa ehkä puristettua jokusen nihkeän sanan päivässä, vanhempani, jotka asuvat toisella paikkakunnalla ja kissani, joka onkin paras ja ainoa ystäväni.

Tuntuu vähän siltä, että hauskanpito on minun osaltani ohi. Ennen vietettiin mökkiviikonloppuja, leffailtoja, pitkiä kävelylenkkejä ja baarikierroksia tyttöporukalla. Naurettiin, heitettiin läppää, puhuttiin kaikkea syvällisestä paskaan, pelattiin videopelejä... nykyään istun kaikki illat yksin kotona, höpöttelen kissalle ja mietin seuraavaa työpäivää. Ehkä voisin ensi viikonloppuna tehdä jotain oikein hauskaa, vaikka pakata kissan autoon ja mennä vanhemmilleni. Saatais olla isommalla porukalla.

Aika surkealtahan tämä kuulostaa 26-vuotiaan elämäksi, vaikea kuvitella, että joillakin asiat ovat vielä huonommin. Minulla on sentään työpaikka, vanhemmat vielä elossa ja elämäntilanne sallii lemmikin pitämisen.

Kyläilykulttuuri taitaa olla vaan kuollut.

Ystäviä olen saanut kaikista kouluista, kaikista työpaikoista, kuntosalilta, tanssista, poliittisesta toiminnasta...

Minäkin olen saanut ystäviä koulusta, työpaikalta, harrastuksista MUTTA kun harrastuspaikan ovi sulkeutuu, töistä lähtee, koulu loppuu - ei ystäviä.

Eli en ole tainnutkaan saada ystäviä.

PKS-45 kelpaisko?