Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Muita yksinäisiä? Tai te jotka ette ole, kertokaa mistä olette löytäneet aikuisiällä ystäviä?
Olen niin yksinäinen enkä tiedä mistä voisin saada kavereita. ;( On mulla miesystävä ja vanhemmat joiden seurassa vietän aikaa mutta ei muita. Usein olenkin tämän asian kanssa ihan ok, mutta välillä tulee huonoja hetkiä jolloin kaipaisi tyttökavereiden seuraa.
Koulusta, harrastuksista, työpaikoista yms ei ole mistään jäänyt käteen yhtäkään ystävää. Olen todella huono tutustumaan ihmisiin, ujo ja aina ollut porukasta vähän ulkopuolella. Sosiaaliset tilanteet kuormittavat ihan kamalasti ja toivoisinkin ettei tarvitsisi enää tutustua uusiin ihmisiin vaan voisi suoraan hypätä siihen vaiheeseen kun on hyvä ystävä jonka kanssa voi olla täysin oma itsensä.
Olin ala-asteella koulukiusattu ja vielä yläasteellakin lievästi. En tiedä voiko se olla osa syy tähän tilanteeseen.
Mistä te noin 20-30 vuotiaat olette löytäneet aikuisiällä ystäviä? Varsinkin te jotka olette myös ujoja?
Kommentit (195)
Vierailija kirjoitti:
Kyläilykulttuuri taitaa olla vaan kuollut.
Tuo johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että sukulaiset, ystävät, kaverit ja tuttavat eivät asu enää kovin lähellä. Kun puolen tunnin kahvittelua varten menee matkoihin aikaa tunti suuntaansa (ihan normaalia julkisilla pääkaupunkiseudulla) eli koko reissuun 2,5 tuntia, sen puolen tunnin kahvittelun vuoksi ei nähdä järkeväksi lähteä. Varsinkaan arkisin töiden jälkeen ja erityisesti, jos perheessä on lapsia, jotka on laitettava ajoissa nukkumaan. Monissa perheissä on arkisin vain pari kolme tuntia aikaa ennenkuin lasten iltatoimet pitää aloittaa. Siinä ajassa pitää myös ehtiä laittaa ruoka ja syödä. Ja viettää aikaa lasten kanssa. Isompien lasten kohdalla on enemmän aikaa ennen lasten nukkumaanmenoa, mutta siihen aikaan pitää mahduttaa myös lasten harrastukset ja niihin kuskaaminen. Lisäksi työelämä on muuttunut eli ihmiset tekevät töitä hyvin eri aikaan vuorokaudesta. Tilanne oli aivan toinen silloin, kun suurin osa teki töitä klo 8-16 eikä sen paremmin aikuisilla kuin lapsillakaan ollut kodin ulkopuolisia harrastuksia. Ainakaan sellaisia, joihin lapsia olisi pitänyt lähteä kuljettamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla katkes välit kavereihin siinä 20-vuotiaana ison parisuhdesekoilun jälkeen. Nyt 35v eikä ole kyllä ketään kaveria jäljellä, töissä on työkavereita mutten vietä heidän kanssaan vapaalla aikaa. Ei jotenkin edes kiinnosta enää, en oikein osaa olla ihmisten kanssa kuin töissä. Haluaisin kyllä palata ajassa sen 15v ja tehdä asiat toisin.
Suurin osa suomalaisista ei edes halua isoa kaveriporukkaa tai paljoa ystäviä. Moni ei kaipaa näitä yhtäkään. Suomalaisille riittää yleensä oikein hyvin omat läheiset sekä 1-3 ystävää tai kaveria. Emme ole niin sosiaalisia, että haluaisimme olla jatkuvasti muiden kanssa tekemisissä. Moni saa kiintiönsä täyteen muita ihmisiä töissä eivätkä sen vuoksi halua vielä vapaa-ajallaankin olla muiden kanssa tekemisissä. Sen vuoksi yksinäisen tulisikin etsiä ystäviä ja kavereita muista yksinäisistä, jotka kaipaavat ystävää tai kaveria.
Ei tämä mammojen yksinäisyys kovin raastavalta vaikuta, kun suurimmalla osalla vaikuttaa olevan parisuhde tai jopa omia lapsia samassa taloudessa.
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä mammojen yksinäisyys kovin raastavalta vaikuta, kun suurimmalla osalla vaikuttaa olevan parisuhde tai jopa omia lapsia samassa taloudessa.
Joo ei... kyselkääpä joltain miehiltä mitä todellinen yksinäisyys on. Ei välttämättä mitään ihmiskontakteja, ehkä kaupan kassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäviä ja kavereita kaipaavilta olisi kiva kuulla, mitä te ystävyydeltä ja kaveruudelta odotatte?
Itselläni ei ole ystäviä ollut lapsuuden jälkeen. Pari huonoa kaveria vaan, jotka ovat pettäneet luottamuksen. Muuten olen ollut yksin ja en edes osaa kuvitella miltä tuntuisi jos olisi ystäviä. Itsestä löytyviä vikoja ovat alun varovaisuus ja ujous. Luottamus on mennyt monet kerrat ja ihmisistä on paljon enemmän huonoja kokemuksia kuin hyviä. Itsekään en jaksaisi käyttää energiaa huonoon ystävyyteen vaan pitäisi löytyä se yhteenkuuluvuuden tunne. En jaksa mitään pinnallista. Sen takia olen vähän kuin ristiriidassa eli haluaisin ystäviä, mutta pelkään että tulee taas epäonnistuminen. En tiedä silti osaisinko olla kiinnostava ystävä, toisaalta olen kyllä ystävällinen, empaattinen ja luotettava. Yksinäisyys on kyllä paras sana kuvaamaan elämääni. On pakko vaan ajatella, että minulle on käynyt huono tuuri kiusaamisen ja ihmisten suhteen. Ilman niitä olisin varmasti lähempänä sitä omaa todellista itseäni. Nyt haluaisin vihdoinkin elää sitä unelmaa eli olisi niitä kavereita ja voisi viimeinkin tehdä niitä toisille itsestään selviä asioita muiden kanssa. Minulla ei ole ollut sellaista elämää ja yksin ei ole harmi kyllä tullut oikein mitään kivaa tehtyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystäviä ja kavereita kaipaavilta olisi kiva kuulla, mitä te ystävyydeltä ja kaveruudelta odotatte?
Minulla on aviomies ja äiti, jonka kanssa olen hyvin läheinen.
Kuitenkin en voi olla toivomatta, että olisi joku kaveri, jonka kanssa voisi käydä joskus ostoksilla, kävelyllä, leffassa, kahvilla...
Lapsuuden kavereiden kanssa olemme etääntyneet, tuntuu että yhteydenpito on melko yksipuolista.
Minulla on useita harrastuksia ja olen ollut vuosia samassa työpaikassa, mutta ei sieltä ystäviä tai kavereita ole tullut.
Olen mielestäni ystävällinen ja auttavainen, tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa, mutta silti kukaan ei halua olla enempää kuin hyvän päivän tuttu.
Tuntuu siltä, että jotain vikaa minussa on.
Esim. saatan jutella työkaverien kanssa paljonkin meitä yhdistävistä asioista ja meillä vaikuttaa olevan oikein mukavaa - ja sen jälkeen katson vierestä kun he lähtevät yhdessä työpäivän jälkeen oluelle, pyytävät mukaan kaikki muut paitsi minut.
Töissä minulta salaa on kerran pidetty pikkujoulut ja toisen kerran minua ei ainoana kutsuttu erään työkaverin läksiäisiin.
Jostainhan tämä johtuu - tietäisi vain mistä.
Kuitenkin nämä samat ihmiset tuntuvat juttelevan minulle työpäivän aikana ihan mielellään.
Minua on aikanaan kiusattu koulussa vuosia. Ehkä sen takia huomaamattani pidän suojakuorta ympärilläni ja karkoitan ihmisiä? En osaa sanoa, voi kun tietäisi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäviä ja kavereita kaipaavilta olisi kiva kuulla, mitä te ystävyydeltä ja kaveruudelta odotatte?
Minulla on aviomies ja äiti, jonka kanssa olen hyvin läheinen.
Kuitenkin en voi olla toivomatta, että olisi joku kaveri, jonka kanssa voisi käydä joskus ostoksilla, kävelyllä, leffassa, kahvilla...Lapsuuden kavereiden kanssa olemme etääntyneet, tuntuu että yhteydenpito on melko yksipuolista.
Minulla on useita harrastuksia ja olen ollut vuosia samassa työpaikassa, mutta ei sieltä ystäviä tai kavereita ole tullut.
Olen mielestäni ystävällinen ja auttavainen, tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa, mutta silti kukaan ei halua olla enempää kuin hyvän päivän tuttu.Tuntuu siltä, että jotain vikaa minussa on.
Esim. saatan jutella työkaverien kanssa paljonkin meitä yhdistävistä asioista ja meillä vaikuttaa olevan oikein mukavaa - ja sen jälkeen katson vierestä kun he lähtevät yhdessä työpäivän jälkeen oluelle, pyytävät mukaan kaikki muut paitsi minut.
Töissä minulta salaa on kerran pidetty pikkujoulut ja toisen kerran minua ei ainoana kutsuttu erään työkaverin läksiäisiin.
Jostainhan tämä johtuu - tietäisi vain mistä.
Kuitenkin nämä samat ihmiset tuntuvat juttelevan minulle työpäivän aikana ihan mielellään.Minua on aikanaan kiusattu koulussa vuosia. Ehkä sen takia huomaamattani pidän suojakuorta ympärilläni ja karkoitan ihmisiä? En osaa sanoa, voi kun tietäisi...
Jos sun pitäisi valita kahdesta (molempia ei voi saada): yksi kaveri, jonka kanssa käydä joskus shoppailemassa, ostoksilla, kävelyllä, leffassa ja kahvilla, vai porukka, jonka kanssa voisit käydä oluella ja erilaisissa juhlissa. Kumman valitsisit? Eli kumpi on sulle tärkeämpää: yksi kaveri vai tuntea kuuluvasi porukkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorempana halusin saada itselleni hyvin läheisen ystävän, jonka kanssa olisin voinut jakaa kaiken. Olisimme nauraneet samoille asioille, tehneet yhdessä meitä molempia kiinnostavia asioita ja toisen seura olisi kiinnostanut aina. Ongelma taisi olla siinä, että vaadin liikaa ystävyydeltä. Toisen olisi pitänyt olla niin samanlainen, että sellaisen löytäminen ei oikeastaan ollut edes todennäköistä. Tuntui että muilla oli sellaisia ystäviä, mutta itse en onnistunut löytämään. Olen oppinut, ettei ystävien kanssa tarvitse jakaa kaikkea, vaan riittää että on jotain merkityksellistä yhteistä. Sellaisia ihmisiä on ollut helpompi löytää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäviä ja kavereita kaipaavilta olisi kiva kuulla, mitä te ystävyydeltä ja kaveruudelta odotatte?
Minulla on aviomies ja äiti, jonka kanssa olen hyvin läheinen.
Kuitenkin en voi olla toivomatta, että olisi joku kaveri, jonka kanssa voisi käydä joskus ostoksilla, kävelyllä, leffassa, kahvilla...Lapsuuden kavereiden kanssa olemme etääntyneet, tuntuu että yhteydenpito on melko yksipuolista.
Minulla on useita harrastuksia ja olen ollut vuosia samassa työpaikassa, mutta ei sieltä ystäviä tai kavereita ole tullut.
Olen mielestäni ystävällinen ja auttavainen, tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa, mutta silti kukaan ei halua olla enempää kuin hyvän päivän tuttu.Tuntuu siltä, että jotain vikaa minussa on.
Esim. saatan jutella työkaverien kanssa paljonkin meitä yhdistävistä asioista ja meillä vaikuttaa olevan oikein mukavaa - ja sen jälkeen katson vierestä kun he lähtevät yhdessä työpäivän jälkeen oluelle, pyytävät mukaan kaikki muut paitsi minut.
Töissä minulta salaa on kerran pidetty pikkujoulut ja toisen kerran minua ei ainoana kutsuttu erään työkaverin läksiäisiin.
Jostainhan tämä johtuu - tietäisi vain mistä.
Kuitenkin nämä samat ihmiset tuntuvat juttelevan minulle työpäivän aikana ihan mielellään.Minua on aikanaan kiusattu koulussa vuosia. Ehkä sen takia huomaamattani pidän suojakuorta ympärilläni ja karkoitan ihmisiä? En osaa sanoa, voi kun tietäisi...
Jos sun pitäisi valita kahdesta (molempia ei voi saada): yksi kaveri, jonka kanssa käydä joskus shoppailemassa, ostoksilla, kävelyllä, leffassa ja kahvilla, vai porukka, jonka kanssa voisit käydä oluella ja erilaisissa juhlissa. Kumman valitsisit? Eli kumpi on sulle tärkeämpää: yksi kaveri vai tuntea kuuluvasi porukkaan?
Varmaankin valitsisin sen porukan.
Kaipaisin seuraa nimenomaan sellaiseen ”pinnalliseen” tekemiseen silloin tällöin. Porukalla leffaan, oluelle, syömään hyvään ravintolaan, johonkin tapahtumaan jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäviä ja kavereita kaipaavilta olisi kiva kuulla, mitä te ystävyydeltä ja kaveruudelta odotatte?
Minulla on aviomies ja äiti, jonka kanssa olen hyvin läheinen.
Kuitenkin en voi olla toivomatta, että olisi joku kaveri, jonka kanssa voisi käydä joskus ostoksilla, kävelyllä, leffassa, kahvilla...Lapsuuden kavereiden kanssa olemme etääntyneet, tuntuu että yhteydenpito on melko yksipuolista.
Minulla on useita harrastuksia ja olen ollut vuosia samassa työpaikassa, mutta ei sieltä ystäviä tai kavereita ole tullut.
Olen mielestäni ystävällinen ja auttavainen, tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa, mutta silti kukaan ei halua olla enempää kuin hyvän päivän tuttu.Tuntuu siltä, että jotain vikaa minussa on.
Esim. saatan jutella työkaverien kanssa paljonkin meitä yhdistävistä asioista ja meillä vaikuttaa olevan oikein mukavaa - ja sen jälkeen katson vierestä kun he lähtevät yhdessä työpäivän jälkeen oluelle, pyytävät mukaan kaikki muut paitsi minut.
Töissä minulta salaa on kerran pidetty pikkujoulut ja toisen kerran minua ei ainoana kutsuttu erään työkaverin läksiäisiin.
Jostainhan tämä johtuu - tietäisi vain mistä.
Kuitenkin nämä samat ihmiset tuntuvat juttelevan minulle työpäivän aikana ihan mielellään.Minua on aikanaan kiusattu koulussa vuosia. Ehkä sen takia huomaamattani pidän suojakuorta ympärilläni ja karkoitan ihmisiä? En osaa sanoa, voi kun tietäisi...
Jos sun pitäisi valita kahdesta (molempia ei voi saada): yksi kaveri, jonka kanssa käydä joskus shoppailemassa, ostoksilla, kävelyllä, leffassa ja kahvilla, vai porukka, jonka kanssa voisit käydä oluella ja erilaisissa juhlissa. Kumman valitsisit? Eli kumpi on sulle tärkeämpää: yksi kaveri vai tuntea kuuluvasi porukkaan?
Varmaankin valitsisin sen porukan.
Kaipaisin seuraa nimenomaan sellaiseen ”pinnalliseen” tekemiseen silloin tällöin. Porukalla leffaan, oluelle, syömään hyvään ravintolaan, johonkin tapahtumaan jne.
Millaisia harrastuksesi ovat? Oletko kokeillut jotain sellaista harrastusta, jossa tehdään yhdessä asioita? Siis sellaista, jossa hyvä ryhmähenki olisi oleellinen asia koko lopputuloksen kannalta? Ei välttämättä mitään joukkueurheilua, mutta kuitenkin sellaista, missä yksilö on vain osa ryhmää ja kaikkien tulisi puhaltaa yhteen hiileen.
Tuo on yksi aika tärkeä tunnistaa itsestään, kun etsii sopivia ystäviä tai kavereita. Eli siis mitä ystävyydeltä tai kaveruudelta odottaa. Jos kaipaa porukalla tekemistä, sopivaa seuraa ei löydy sellaisista, jotka mieluummin taas viettävät aikaa kaverin kanssa kahdestaan. Ja päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Löydän ystäviä ihan joka paikasta. Mulla on päivittäin paljon ihmiskontakteja, joista voi sitten muodostua ystävyyssuhteita. Suurimmasta osasta ei, mutta välillä jonkun kanssa synkkaa paremmin ja/tai on paljon yhteistä. Minut tunnetaan monissa vakiopaikoissa, joissa käyn (kahvilat, yökerhot, jumpat, kirjasto) yms. Kun vaan juttelee paljon ihmisten kanssa ja on kiinnostunut heistä, niin siitä se lähtee! Pitää olla avointa mieltä. Meillä naapuritkin ovat olleet aina heti alusta alkaen enemmänkin tekemisissä kuin pelkkiä moikkaustuttuja.
Mistä mahtoi tulla alapeukku?
Koska vaikutat ärsyttävältä.
Mikähän tuossa oli ärsyttävää? Osaisiko joku peukuttaja perustella jotenkin. Yksi ihminen kertoi oman kokemuksensa, näitähän pyydettiin myös ihmisiltä, jotka eivät ole yksinäisiä! Noin moni pitää aivan neutraalia kommenttia omasta kokemuksestaan osoituksena ihmisen ärsyttävyydestä. Ei mikään ihme, että olette yksin, kun oikein etsimällä etsitte asioita mistä ärsyyntyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäviä ja kavereita kaipaavilta olisi kiva kuulla, mitä te ystävyydeltä ja kaveruudelta odotatte?
Minulla on aviomies ja äiti, jonka kanssa olen hyvin läheinen.
Kuitenkin en voi olla toivomatta, että olisi joku kaveri, jonka kanssa voisi käydä joskus ostoksilla, kävelyllä, leffassa, kahvilla...Lapsuuden kavereiden kanssa olemme etääntyneet, tuntuu että yhteydenpito on melko yksipuolista.
Minulla on useita harrastuksia ja olen ollut vuosia samassa työpaikassa, mutta ei sieltä ystäviä tai kavereita ole tullut.
Olen mielestäni ystävällinen ja auttavainen, tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa, mutta silti kukaan ei halua olla enempää kuin hyvän päivän tuttu.Tuntuu siltä, että jotain vikaa minussa on.
Esim. saatan jutella työkaverien kanssa paljonkin meitä yhdistävistä asioista ja meillä vaikuttaa olevan oikein mukavaa - ja sen jälkeen katson vierestä kun he lähtevät yhdessä työpäivän jälkeen oluelle, pyytävät mukaan kaikki muut paitsi minut.
Töissä minulta salaa on kerran pidetty pikkujoulut ja toisen kerran minua ei ainoana kutsuttu erään työkaverin läksiäisiin.
Jostainhan tämä johtuu - tietäisi vain mistä.
Kuitenkin nämä samat ihmiset tuntuvat juttelevan minulle työpäivän aikana ihan mielellään.Minua on aikanaan kiusattu koulussa vuosia. Ehkä sen takia huomaamattani pidän suojakuorta ympärilläni ja karkoitan ihmisiä? En osaa sanoa, voi kun tietäisi...
Jos sun pitäisi valita kahdesta (molempia ei voi saada): yksi kaveri, jonka kanssa käydä joskus shoppailemassa, ostoksilla, kävelyllä, leffassa ja kahvilla, vai porukka, jonka kanssa voisit käydä oluella ja erilaisissa juhlissa. Kumman valitsisit? Eli kumpi on sulle tärkeämpää: yksi kaveri vai tuntea kuuluvasi porukkaan?
Varmaankin valitsisin sen porukan.
Kaipaisin seuraa nimenomaan sellaiseen ”pinnalliseen” tekemiseen silloin tällöin. Porukalla leffaan, oluelle, syömään hyvään ravintolaan, johonkin tapahtumaan jne.
Aikuisiällä tuollaisen porukan löytäminen on vaikeaa. Mitä useammasta ihmisestä on kyse, sitä harvemmin löytyy sellainen ajankohta, joka sopisi kaikille. Työelämässäkin huomaa, että mitä isompi joukko on saatava koolle samaan palaveriin, sitä vaikeampaa on kaikille sopivan ajankohdan löytäminen. Usein tällaisetkin porukat ovat varsin pinnallisia ja tarkoitan siis ihmissuhteeltaan pinnallisia eli mukaan lähdetään vain, jos ei satu olemaan muutakaan tekemistä. Porukalla leffaan, oluelle tms lähtemistä ei pidetä kovin tärkeänä vaan osallistutaan, jos se sattuu sopimaan, mutta ei muuteta omia suunnitelmia tällaisen porukalla tehtävän asian vuoksi. Aika usein porukat hajoavat, koska yhä useammin ja useammin joku puuttuu tai jollekin muullekin, joka on aiemmin ollut innokas osallistumaan, alkaa tulla tärkeämpääkin tekemistä.
Hei,
Ystävä on kuin asperiini - se auttaa.
Tiedän, että joillekin tämäkin on liian suuri kynnys ylitää mutta kokeillaanpa silti. Ajattelin, että meitä on täällä valitettavan monta yksinäistä, joten käännetään se nyt meille kaikille ystävää kaipaaville eduksi. Perustetaan nyt WhatsApp -ryhmä. Laitan tähän sähköposti osoitteen : asperiini2u@gmail.com. Tuonne kun laitat viestiä niin lisään sinut ryhmään.
Itse olen lapseton 34-vuotias nainen Helsingistä. Olen sosiaalinen ja toiset huomioon ottava. Tomera ja puhelias. Ja yksinäinen. Jospa me saataisiin kasaan porukka, jossa jokainen löytäis sen oman tavan olla mukana. Jos se on vaan se WhatsApp-ryhmässä viestittely niin sekin käy, toiset taas kaipaa kahvittelu ja "juoruamis" -seuraa, joku kaveria kirpparille, ja toinen herkkulauantain ystävää, joka jakaa sen karkkipussin. Lapsettomat ja lapselliset, kotiäidit, työttömät ja työssäkäyvät, nyt meillä siis sinulla on ihan tuhannen taalan paikka vaikuttaa omaan elämääsi ja myös jonkun toisen elämään. Laitathan viestiä niin saadaan ryhmä kasaan. Jos tämä sinusta tuntuu tyhmälle idealle, niin olet siitä huolimatta tervetullut mukaan.
Minä olen 70-vuotias mummo ja ollut yksinäinen koko ikäni.Nyt olen harrastuksen myötä löytänyt ihanan ystävän itselleni.
Ymmärrän kyllä sen ihmetyksen että miten muka sellainen ihminen voi olla yksinäinen jolla on kumppani, mutta niin se vain on. Ei yksinäisyys aina tarkoita sitä että on ihan täysin yksin. Kumppanilla on kuitenkin oma työnsä, omat menonsa ja omat juttunsa vaikka yhteistä aikaakin vietettäisiin. Oma kumppani tekee välillä pitkää päivää ja tulee vasta illalla kotiin, lisäksi tietenkin haluaa työpäivän jälkeen rentoutua omissa oloissaan ja esim pelailla tai lähteä muihin omiin harrastuksiinsa. Vaikka itse viihdyn hyvin yksin niin kyllä se ystävien puute näkyy tällaisina hetkinä, olisi kiva lähteä johonkin jonkun kanssa mutta sellaista ihmistä ei ole.
Netistä olen itse ne harvat ystäväni löytänyt, mutta varsinkin näin nuorena moni ystävyyssuhde katkeaa siihen kun lähdetään eri paikkakunnalle kumppanin tai opiskelupaikan perässä. Jos ystävyys ei ole kestänyt kovin montaa vuotta (tai edes kuukautta) niin hurjan pitkä välimatka on yleensä suuri este, kummallakaan ei ole tarpeeksi syvää sidettä toiseen että jaksettaisi pitää yhteyttä välimatkasta huolimatta ja näkemiset onnistuisi muutenkin vain hyvin harvoin. Lisäksi netissä on helppoa heti jutun alussa vain kadota tai jättää viestittely lyhyeen kun aikaa tai kiinnostusta ei löydykään tarpeeksi, siitä on tullut ihan normi käyttäytymistä eikä sitä tarvitse selitellä. Tuntuu vaan turhauttavalta käydä kymmenien ihmisten kanssa se sama tutustumisvaihe uudestaan ja uudestaan läpi kun sitten lopulta harvoin siitä jutusta tulee mitään sen pidempää.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä sen ihmetyksen että miten muka sellainen ihminen voi olla yksinäinen jolla on kumppani, mutta niin se vain on. Ei yksinäisyys aina tarkoita sitä että on ihan täysin yksin. Kumppanilla on kuitenkin oma työnsä, omat menonsa ja omat juttunsa vaikka yhteistä aikaakin vietettäisiin. Oma kumppani tekee välillä pitkää päivää ja tulee vasta illalla kotiin, lisäksi tietenkin haluaa työpäivän jälkeen rentoutua omissa oloissaan ja esim pelailla tai lähteä muihin omiin harrastuksiinsa. Vaikka itse viihdyn hyvin yksin niin kyllä se ystävien puute näkyy tällaisina hetkinä, olisi kiva lähteä johonkin jonkun kanssa mutta sellaista ihmistä ei ole.
Netistä olen itse ne harvat ystäväni löytänyt, mutta varsinkin näin nuorena moni ystävyyssuhde katkeaa siihen kun lähdetään eri paikkakunnalle kumppanin tai opiskelupaikan perässä. Jos ystävyys ei ole kestänyt kovin montaa vuotta (tai edes kuukautta) niin hurjan pitkä välimatka on yleensä suuri este, kummallakaan ei ole tarpeeksi syvää sidettä toiseen että jaksettaisi pitää yhteyttä välimatkasta huolimatta ja näkemiset onnistuisi muutenkin vain hyvin harvoin. Lisäksi netissä on helppoa heti jutun alussa vain kadota tai jättää viestittely lyhyeen kun aikaa tai kiinnostusta ei löydykään tarpeeksi, siitä on tullut ihan normi käyttäytymistä eikä sitä tarvitse selitellä. Tuntuu vaan turhauttavalta käydä kymmenien ihmisten kanssa se sama tutustumisvaihe uudestaan ja uudestaan läpi kun sitten lopulta harvoin siitä jutusta tulee mitään sen pidempää.
Omalla kohdallani olen arvioinut, että sadasta mukavalta tuntuvasta ihmisestä, joihin olen tutustunut, enintään kahdeksasta voi tulla kavereitani ja kahdesta ystäviäni. Eli paljon pitää ensin tavata ja tutustua ennenkuin varsinaiset ystävät löytyvät.
Alue: Aihe vapaa
Eikö esim. (netti) videopelien piireistä voisi löytyä uusia ystäviä. Tietenkin voi olla vähän miespainotteista mutta kuitenkin. En tiedä löytyisikö jostakin Facebookista tai jostakin naispelaajille kohtaamispaikkoja.
Tietenkin tämä on netin välityksellä, mutta jos etäisyyttä ei ole liikaa niin eihän se mikään estä tapaamasta livenä.
M28