Lue keskustelun säännöt.
Miksi olette epätyydyttävisssä parisuhteissa?
Minun päähäni ei mahdu, miksi olisin vuosikausia suhteessa, josta en saa mitään irti. Puhumattakaan, että harkitsisin avioliittoa tällaisen ihmisen kanssa. Does not compute. Minä haluan suhteelta intohimoa, romantiikkaa, seksiä, välittämistä, yhteistä laatuaikaa ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Tällä palstalla moni nainen ei saa mitään näistä? Miksi?
Kommentit (259)
Elin pitkään epätyydyttävässä suhteessa. Liittoa piti pystyssä lapset joiden ympärillä elämä pyöri ja työorientoituneisuus, molemmat samalla alalla, olimme kuin työtovereita vaikka työpaikat erit. Keskenämme meillä ei ollut juurikaan parisuhdetta, joskus harvoin seksiä, mutta aika pitkään aikaan se ei haitannut. Kun lapset kasvoivat ja töissä se suurin nälkä oli tyydytetty alkoi elämässä havaita ne aukot. Yritettiin pariterapiaa mutta kaksi luonteeltaan ja tarpeiltaan hyvin erilaista ihmistä ei enää kyennyt kohtaamaan, juututtiin kulkemaan samoja molemmille kehnoja polkuja. Erottiin vielä kun teinit olivat kotona, oppivat kulkemaan kahden kodin väliä. Nyt molemmat huomattavasti onnellisempia elämässään eikä nuoret aikuiset lapset näytä saaneen musertavia haavoja erosta ja ovat erittäin hyvissä väleissä molempien vanhempien kanssa, ymmärsivät miksi erosimme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei suhteen passivoituminen ole mikään vakio, kuten moni asian selittää.
Olen ollut yli 10 vuotta mieheni kanssa ja edelleen seksi on hyvää, olemme toistemme parhaita ystäviä, nauramme paljon yhdessä, tapaamme ystäviämme yhdessä. Lapsia on, vaikeitakin aikoja on ollut, mutta jos vaikea (tai passiivinen, eli mielestäni parisuhteen kannalta vaikea ja tylsä) aika vain jatkuisi loputtomiin, olisi jotain vialla pahasti.
Mielestäni on tärkeintä, että yhdessä on hauskaa! Ettei vain suoriteta arkea yhdessä ja jaeta arjen tehtäviä.
Vierailija kirjoitti:
Eipä tuo vaihtamalla parane kirjoitti:
Koska olen sitoutunut, ja ymmärrän, ettei parisuhde aina ole sitä ruusuilla tanssimista. En myöskään usko että kelpaisin kenellekkään muulle, eikä minulla ole vertailukohtaa paremmasta. Me myös täydennämme toisiamme. Ei tämä ihan täydellinen suhde ole, muttei huonokaan. Paljon mukavampi vaihtoehto kuin (iki)sinkkuus.
Kuulostaapa loistavalta. Pidät suhteessa olemista sinkkuutta parempana vaihtoehtona vain siksi että kuvittelet, ehkä ympäristön aivopesun takia, sinkkuuden olevan automaattisesti jotenkin surkeaa elämää. Puuttuu juuri se sisäinen rauha ja hyvä olo josta 184 kirjoitti. Sen onnen ja turvan voi löytää ihan itsestään, voisi varmaan monen kohdalla parantaa vähitellen sitä parisuhdettakin jos voisi siirtää fokusta siitä mitä minä toiselta haluaisin, vähän siihen mitä minä voisin ehkä toiselle antaa.
Toisille toimii sinkkuus, mutta minä koen oloni paremmaksi näin. Kumpikin antaa suhteeseen jotain, ja saa siitä jotain. En kommentoi kuin omaa tilannettani. Ei ollut tarkoitus tuomita ketään, joten otetaampas nyt ne herneet pois sieltä nenästä ja jatketaan elämää.
Vierailija kirjoitti:
Koska rakastan poikaystävääni. Koska hän on hyväsydämisin ja kärsivällisin mies jota olla voi. Koska en usko että realistisesti löytäisin ketään, kuka kestäisi minua sekä kuka olisi niin hyvä kokonaisuus itse.
Ongelmina meillä /minulla on se että seksimme on lähinnä miehen tyydyttämistä. En saa orgasmia millään ja se syö minua, mutta olen tottunut jo kohtalooni. Mies on lopettanut yrittämästä myös ja se surettaa. Mutta kun en vain tiedä mistä tykkään ja miten joku toinen sen voisi minulle tuottaa. Ainoa keino minun saada on suihkulla. Kyllä se kiristää aina välillä, välillä taas en edes ajattele sitä. Ehkä en vain ole niin seksuaalinen ihminen. Olen 27 ja poikaystäväni 31.
En kai koskaan tule saamaan tajunnanräjäyttävää seksiä, mutta en näe sitä syyksi jättää ihmistä joka on paras ystäväni, suurin rakkauteni ja hyvä ihminen.
Kuin minä olisin tuon kirjoittanut.
Jos aion koskaan saada lapsia, niin nyt on liian myöhäistä vaihtaa naista. Tähän lisäksi vielä taloudelliset syyt. Siinäpä se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun päähäni ei mahdu, miksi olisin vuosikausia suhteessa, josta en saa mitään irti. Puhumattakaan, että harkitsisin avioliittoa tällaisen ihmisen kanssa. Does not compute. Minä haluan suhteelta intohimoa, romantiikkaa, seksiä, välittämistä, yhteistä laatuaikaa ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Tällä palstalla moni nainen ei saa mitään näistä? Miksi?
Oletko itse kaikin puolin tyydyttävässä suhteessa ja kuinka pitkään sitä on kestänyt, missä tilanteessa olette nyt ja miltä tulevaisuus vaikuttaa?
Tulevaisuuden YH-äidiltä kuullostaa tämä AP :D Tuota, mitä haluat, kutsutaan alkuhuumaksi. En ihmettele, jos avioeroja tulee 50% tahdilla, jos naisten odotukset on tätä tasoa. "Mulle kelpaa ainoastaan täydellisyys!". Onnea täydellisyyden etsintää. Voisit sitten samalla vaikka keksiä fuusiovoiman ja yrittää aikamatkustamista.
Onnellista, yksinäistä loppuelämää. Täydellistä ihmistä ei vastaan tule, vaikka miten joku rakkauslääkäri uskottelisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun päähäni ei mahdu, miksi olisin vuosikausia suhteessa, josta en saa mitään irti. Puhumattakaan, että harkitsisin avioliittoa tällaisen ihmisen kanssa. Does not compute. Minä haluan suhteelta intohimoa, romantiikkaa, seksiä, välittämistä, yhteistä laatuaikaa ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Tällä palstalla moni nainen ei saa mitään näistä? Miksi?
Oletko itse kaikin puolin tyydyttävässä suhteessa ja kuinka pitkään sitä on kestänyt, missä tilanteessa olette nyt ja miltä tulevaisuus vaikuttaa?
Tulevaisuuden YH-äidiltä kuullostaa tämä AP :D Tuota, mitä haluat, kutsutaan alkuhuumaksi. En ihmettele, jos avioeroja tulee 50% tahdilla, jos naisten odotukset on tätä tasoa. "Mulle kelpaa ainoastaan täydellisyys!". Onnea täydellisyyden etsintää. Voisit sitten samalla vaikka keksiä fuusiovoiman ja yrittää aikamatkustamista.
Onnellista, yksinäistä loppuelämää. Täydellistä ihmistä ei vastaan tule, vaikka miten joku rakkauslääkäri uskottelisi.
Näin se on. Välillä tosin saattaa vastaan kävellä jotain uutta. Parisuhteet joskus päättyy. Jotenkin se olisi erilaista niille joilla ei ole lapsia mutta kaikissa meissä on puutteita ja vikoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuttu kaveri juttuihin mitä ei yksin halua tehdä, kiva kämppis, taloudellinen etu, tottumus.
Riittääkö?
Kavereiden kaa voi tehdä juttuja yhdessä. Lasten kanssa voi tehdä juttuja yhdessä. Jopa ex-puolison kanssa voi edelleen tehdä juttuja yhdessä - jos huvittaa. Taloudellisesti varmasti jokainen työssäkäyvä suomalainen pärjää ihan yksinkin, vaikka olisi pari lasta elätettävänä exän elatustukien avullakin.
Kuka jää suhteeseen, ellei pääsyy ole syvä rakkaus? Mihin ihmeeseen historia ja tottumus riittävät, kun kuitenkin eletään vain tätä päivää ja katsotaan tästä eteenpäin eikä menneessä voi elää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu kaveri juttuihin mitä ei yksin halua tehdä, kiva kämppis, taloudellinen etu, tottumus.
Riittääkö?Kavereiden kaa voi tehdä juttuja yhdessä. Lasten kanssa voi tehdä juttuja yhdessä. Jopa ex-puolison kanssa voi edelleen tehdä juttuja yhdessä - jos huvittaa. Taloudellisesti varmasti jokainen työssäkäyvä suomalainen pärjää ihan yksinkin, vaikka olisi pari lasta elätettävänä exän elatustukien avullakin.
Kuka jää suhteeseen, ellei pääsyy ole syvä rakkaus? Mihin ihmeeseen historia ja tottumus riittävät, kun kuitenkin eletään vain tätä päivää ja katsotaan tästä eteenpäin eikä menneessä voi elää?
Oletko ollut yhdessäkään pitkässä parisuhteessa?
Ei kaveri ole samakuin kumppani. Ja tottakai historialla on merkittävä osuus kaikissa ihmissuhteissa, myös niissä ystävien keskeisissä! Tulevaisuuden haaveet on ankkuri, silloin puhalletaan samaan hiileen kun tahdotaan samoja asioita. Jos toinen alkaa vuosien jälkeen haluta elää erilaista arkea niin kyllä se vaikuttaa sinuunkin.
Ihmiset saattaa olla todellisia jääräpäitä, jämähdetään siihen jonka on nainut koska niin ajattelee olevan oikein, sitä kutsutaan myös velvollisuudeksi ja vastuuntunnoksi.
Pari joka on vuosia elänyt hyvässä liitossa, jossa ei ole alkoholismia, väkivaltaa ja arki sujuu niin sellaisesta voi olla vaikeaa lähteä, erityisesti jos ajattelee että tahtoo olla toiselle hyvä kumppani. Koita ymmärtää: kaikki ei vaan ajattele samanlailla kuin sinä.
En tahdo ottaa entisien miesten kanssa jotain "juttuja". Ei todellakaan suhteeni ole noin laimeita. Jos entisen kanssa voi kaveerata niin ei siinä mitään kiihkoa ole silloin ollut, sama kuin olisi kenen tahansa kaverinsa kanssa sitten, niinkö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yli 20 vuotta olin yhdessä miehen kanssa, jota rakastin. Sitten muutuimme iän myötä ja halusimme eri asioita. Erosimme, olemme ystäviä ja välillä edelleen vietämme aikaa perheenä, vaikka erosta on jo 4 vuotta ja molemmilla on uudet kumppanit.
Sanoit, että jos exän kanssa voi kaveerata, ei siinä ole mitään kiihkoa ollutkaan? Hassu ajatus. Meillä oli kiihkoa ja seksiä ihan koko avioliiton ajan, mutta muutoin syvällisempi rakkaus hiljalleen hiipui pois. Kuka eroaisi, jos yhä intohimoisesti rakastaisi? Ei kukaan. Kuka eronnut voi kaveerata exänsä kanssa? Monikin.
Kaveruus ja jopa kämppäkaveruus voivat jatkua erosta huolimatta, jos molemmat siihen kykenevät ja haluavat niin. Vaikka romanttinen rakkaus loppuu, lähimmäisen rakkaus säilyy jos niin haluaa. Avioliitot ovat romanttiselle rakkaudelle tärkeitä ja avioerot ovat tärkeitä, jos haluaa etsiä uuden kumppanin eikä pettää arvostamaansa puolisoaan.
Koita sinäkin siis ymmärtää se, mitä minulle heitit, kun taisi osua liian syvälle omiin pelkoihisi: kaikki eivät todellakaan ajattele kuten sinä.
Näissä tarinoissa ja viesteissä paistaa nimenomaan tämä nykysukupolven saamattomuus. Kaiken pitää olla täydellistä. Ja sitten, kun ei olekaan = ero. Tullut huomattua se asenne, että "parisuhteetkin päättyy" :D Joopajoo, ennen ne parisuhteet oli oikeasti pitkiä ja niihin panostettiin. Ei kyse ole mistään "sinkkuelämän kiertokulusta", vaan ihan puhtaasti siitä, että nykyihminen on niin laiska ja mukavuudenhaluinen, että se ajaa jo rakkaudenkin edelle. Helpompi ottaa ero, kuin panostaa parisuhteeseen.
Avioeroon suhtaudun samalla tavalla, kuin siihen, että tullaan maitojunalla intistä pois; pullamössösukupolven hommaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on parisuhde, vaan onko hyvä? 18v meni hyvin, mutta sitten mieheni osti mökin järven rannalta. Siitä asti on viettänyt paljon aikaa siellä. 1.5kk mökillä 1,5vk kotona tahtiin. Todistettavasti ei ole uskoton, kertoo vain pikkuhiljaa erakoituvan. Tunnen olevani hyvin yksinäinen. Onneksi on pari ystävää ja äiti. Välillä oikeastaan pidän yksinolemisesta.Tottumus? Pohtinut paljonkin,että muuttaisiko pois. Asuinpaikkani on mukava. Maalla,kauppa lähellä jne.. Kaipaisin kuitenkin ihmistä arkeeni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun päähäni ei mahdu, miksi olisin vuosikausia suhteessa, josta en saa mitään irti. Puhumattakaan, että harkitsisin avioliittoa tällaisen ihmisen kanssa. Does not compute. Minä haluan suhteelta intohimoa, romantiikkaa, seksiä, välittämistä, yhteistä laatuaikaa ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Tällä palstalla moni nainen ei saa mitään näistä? Miksi?
Oletko itse kaikin puolin tyydyttävässä suhteessa ja kuinka pitkään sitä on kestänyt, missä tilanteessa olette nyt ja miltä tulevaisuus vaikuttaa?
Tulevaisuuden YH-äidiltä kuullostaa tämä AP :D Tuota, mitä haluat, kutsutaan alkuhuumaksi. En ihmettele, jos avioeroja tulee 50% tahdilla, jos naisten odotukset on tätä tasoa. "Mulle kelpaa ainoastaan täydellisyys!". Onnea täydellisyyden etsintää. Voisit sitten samalla vaikka keksiä fuusiovoiman ja yrittää aikamatkustamista.
Onnellista, yksinäistä loppuelämää. Täydellistä ihmistä ei vastaan tule, vaikka miten joku rakkauslääkäri uskottelisi.
Ei tarvitse olla täydellinen, mutta pitäisi olla parempi kuin sinkkuna eläminen. Yllättävän harva pystyy tarjoamaan edes tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska suhde on monessa mielessä hyvä ja toimiva, enkä haluaisi heittää kaikkea sitä hukkaan vain tiettyjen epäkohtien vuoksi. Uskon, tai ainakin haluan uskoa että huonoja vaiheita tulee ja menee ja niistä selvitään. Pääasiassa suhde on kuitenkin hyvä ja olemme jo kokeneet paljon hyvää yhdessä ja myös selvinneet vaikeammistakin asioista.
Kun sitten mietin, että onko tämä sen arvoista vai pitäisikö minun vielä jatkaa sen oikean etsimistä, tajuan että mikään suhde ei ole täydellinen ja jokaisessa ihmisessä on epäkohtia. Jos lähtisin, päätyisinkö taas huomaamaan että suhde on lähes samanlainen mutta vain eri ihmisen kanssa? Olen myös vielä nuori ja epävarma itsestäni ja usein pelkään, etten edes löytäisi toista edes näin hyvää suhdetta tai ihmistä rinnalleni. Pelkään joskus, etten edes kelpaisi enää kenellekkään muulle.
Luin joskus jonkun teorian siitä, että mitä pidempään suhde on kestänyt, sitä vaikeampi siitä on lähteä vaikka voisi kuinka huonosti, koska ihmiselle on luontaista ajatella jotenkin, että kun tähän suhteeseen on nyt näin paljon panostettu aikaa ja vaivaa, niin ikäänkuin se menisi hukkaan erottaessa. Eli jos on 2 huonoa suhdetta ja molemmissa esim viimeiset 5 vuotta ollut yhtä huonoa, niin lyhyemmästä esim 10 vuoden suhteesta lähtee helpommin kuin 20 vuoden suhteesta ihan vain historian "investoinnin" vuoksi. Vaikka eihän jollain aiemmalla historialla ole merkitystä, jos kerran on jo pidempään voitu huonosti suhteessa.
Kunpa tuo tutkimus löytyisi vielä jostain. Se sai ajattelemaan, että mistä sitä oikeastaan pitää kiinni? Kaksikymppisenä koetuista kivoista hetkistä lomamatkoilla ja muista menneistä kohokohdista? Pitäisihän sen suhteen olla nykyhetkessä hyvä, jotta siihen kannattaa jäädä.
Vierailija kirjoitti:
Luin joskus jonkun teorian siitä, että mitä pidempään suhde on kestänyt, sitä vaikeampi siitä on lähteä vaikka voisi kuinka huonosti, koska ihmiselle on luontaista ajatella jotenkin, että kun tähän suhteeseen on nyt näin paljon panostettu aikaa ja vaivaa, niin ikäänkuin se menisi hukkaan erottaessa. Eli jos on 2 huonoa suhdetta ja molemmissa esim viimeiset 5 vuotta ollut yhtä huonoa, niin lyhyemmästä esim 10 vuoden suhteesta lähtee helpommin kuin 20 vuoden suhteesta ihan vain historian "investoinnin" vuoksi. Vaikka eihän jollain aiemmalla historialla ole merkitystä, jos kerran on jo pidempään voitu huonosti suhteessa.
Kunpa tuo tutkimus löytyisi vielä jostain. Se sai ajattelemaan, että mistä sitä oikeastaan pitää kiinni? Kaksikymppisenä koetuista kivoista hetkistä lomamatkoilla ja muista menneistä kohokohdista? Pitäisihän sen suhteen olla nykyhetkessä hyvä, jotta siihen kannattaa jäädä.
En tiedä tutkimuksista, mutta tuo kuvaamasi ilmiö, jossa ihminen ei halua kääntyä takaisin tai lopettaa pelaamista, koska on jo sijoittanut hankkkeeseen paljon resursseja, on nimeltään "sunk cost fallacy".
Kannattaa kirjoittaa itselleen ylös päiväkirjaan tai muistilapulle, mitä asioita parisuhteelta haluaa, ja lukea se itselleen aika ajoin. Kun todellisuus ei enää vastaa toiveita, on aika tehdä jotakin, ja jos se ei auta, erota.
Vierailija kirjoitti:
Luin joskus jonkun teorian siitä, että mitä pidempään suhde on kestänyt, sitä vaikeampi siitä on lähteä vaikka voisi kuinka huonosti, koska ihmiselle on luontaista ajatella jotenkin, että kun tähän suhteeseen on nyt näin paljon panostettu aikaa ja vaivaa, niin ikäänkuin se menisi hukkaan erottaessa. Eli jos on 2 huonoa suhdetta ja molemmissa esim viimeiset 5 vuotta ollut yhtä huonoa, niin lyhyemmästä esim 10 vuoden suhteesta lähtee helpommin kuin 20 vuoden suhteesta ihan vain historian "investoinnin" vuoksi. Vaikka eihän jollain aiemmalla historialla ole merkitystä, jos kerran on jo pidempään voitu huonosti suhteessa.
Kunpa tuo tutkimus löytyisi vielä jostain. Se sai ajattelemaan, että mistä sitä oikeastaan pitää kiinni? Kaksikymppisenä koetuista kivoista hetkistä lomamatkoilla ja muista menneistä kohokohdista? Pitäisihän sen suhteen olla nykyhetkessä hyvä, jotta siihen kannattaa jäädä.
Tässä ajatuksessa on jonkin sortin järki. Kiitos jakamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Koska suhde on monessa mielessä hyvä ja toimiva, enkä haluaisi heittää kaikkea sitä hukkaan vain tiettyjen epäkohtien vuoksi. Uskon, tai ainakin haluan uskoa että huonoja vaiheita tulee ja menee ja niistä selvitään. Pääasiassa suhde on kuitenkin hyvä ja olemme jo kokeneet paljon hyvää yhdessä ja myös selvinneet vaikeammistakin asioista.
Kun sitten mietin, että onko tämä sen arvoista vai pitäisikö minun vielä jatkaa sen oikean etsimistä, tajuan että mikään suhde ei ole täydellinen ja jokaisessa ihmisessä on epäkohtia. Jos lähtisin, päätyisinkö taas huomaamaan että suhde on lähes samanlainen mutta vain eri ihmisen kanssa? Olen myös vielä nuori ja epävarma itsestäni ja usein pelkään, etten edes löytäisi toista edes näin hyvää suhdetta tai ihmistä rinnalleni. Pelkään joskus, etten edes kelpaisi enää kenellekkään muulle.
Juuri tätä minäkin tarkoitin, ja silti poljetaan alapeukulla. Miksi? Mielipiteitä ja kokemuksia tässä vaihdellaan, vai kuinka?
Tässä se oli kerrottu juuri kuten olisin itsekin kirjoittanut!
Loppujen lopuksi meillä on perheenä mukavaa ja turvallista ja emme haikaile mitään sen ihmeellisempää. En haluaisi ketään muuta miestä, näin on hyvä, vaikka ei suurta intohimoa enää olekaan, voihan se taas myöhemmin nostaa päätään :)