Lue keskustelun säännöt.
Miksi olette epätyydyttävisssä parisuhteissa?
Minun päähäni ei mahdu, miksi olisin vuosikausia suhteessa, josta en saa mitään irti. Puhumattakaan, että harkitsisin avioliittoa tällaisen ihmisen kanssa. Does not compute. Minä haluan suhteelta intohimoa, romantiikkaa, seksiä, välittämistä, yhteistä laatuaikaa ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Tällä palstalla moni nainen ei saa mitään näistä? Miksi?
Kommentit (259)
Jos suhde on vain epätyydyttävä ja kaipaa jatkuvaa kiihkeää hehtua ja säpinää,on todella tyhmää menää avio-tai avoliittoon,,,,,,,sama arki tulee illoin varmasti eteen ennenkuin huomaatkaan.Ehdottomasti on silloin elettävä sinkkuna ja liihotella kukasta kukaan ja porkkanasta kesäkurpitsaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten takia. Menetän myös työni kohta ja tipun tyhjän päälle. Turvaverkkoja ei täällä minulle ole. Mies alkaa olla jo epärehellisyytensä lisäksi väkivaltainen, mutta yritän kestää. Arki on vaikeaa ja joudun salaamaan oman pahan oloni lapsilta. Odotan, että jokin ratkaisu tulisi vastaan. Hyvin yksinäistä tämä on.
Itsekään en ymmärrä. Riidellään jatkuvasti ja epäillään pettämistä puolin ja toisin, koska itsekin käydään vieraissa.
Missään nimessähän ei voida erota, tai olla vaikka avoimessa suhteessa, kun on pakko saada vain omistaa se toinen ja tehdä lastenkin elämästä helvittiä riidellessä.
Eletään vain kerran, eikä se tarkoita sitä että toisesta olisi pidettävä kynsin ja hampain kiinni hinnalla millä hyvänsä.
Ei se vaihtamalla parane; suo siellä, vetelä täällä. Siksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ketju sen todistaa turha haikailla turhia.
Miksi yksinelämisen valinneita kuitenkin tuomitaan ronkeleiksi sun muuta? Haluavatko kurjissa riitaisissa suhteissa olevat kaikki samaan ansaan?
Vierailija kirjoitti:
Ei se vaihtamalla parane; suo siellä, vetelä täällä. Siksi.
Hyvin kirjoitettu 😂 Ne ei nämä lapsettomat sinkut ymmärrä, ettei se rakastuminen ikuisesti kestä. Jokaiseen pitkään parisuhteeseen mahtuu monenlaisia aikoja. Siksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska suhde ei ole sysipaska ja kukaan ei ole täydellinen. On myös hyviä hetkiä ja hyviä ominaisuuksia. Seuraavassa parisuhteessa olisi sitten toiset ongelmat.
Just näin.
Vierailija kirjoitti:
Parisuhde on vain niin iso juttu elämässä, että sen pitäisi olla mieluinen. AP
Tässä tullaankin siihen, että koska me ihmiset ei olla (kukaan) täydellisiä, niin mitään täydellistä parisuhdetta ei ole olemassakaan. Niin kuin ei mitään täydellistä ihmissuhdetta ei ole olemassa. Sitten jokaisen täytyy vaan miettiä mitkä "taistelut" valitsee, mitkä on kynnyskysymyksiä elämässä ja missä voi antaa periksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua taas ihmetetyttää todella ihmiset, jotka eivät ole valmiita näkemään mitään vaivaa suhteen eteen... Millaista sellainen elämä on? Varmaan hyvin rankkaa ja epävarmaa ja ihmiset ovat kertakäyttökamaa.. Ei kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun päähäni ei mahdu, miksi olisin vuosikausia suhteessa, josta en saa mitään irti. Puhumattakaan, että harkitsisin avioliittoa tällaisen ihmisen kanssa. Does not compute. Minä haluan suhteelta intohimoa, romantiikkaa, seksiä, välittämistä, yhteistä laatuaikaa ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Tällä palstalla moni nainen ei saa mitään näistä? Miksi?
Tuolla ajatusmaailmalla et ikinä löydä kunnon elämänkumppania
Jos en saa suhteelta intohimoa, romantiikkaa, seksiä, välittämistä, yhteistä laatuaikaa ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita, olen mieluummin yksin. Kuten vanha sanonta kuuluu: tyhjän saa pyytämättäkin!
Mä en taas ikinä vois ryhtyä tällaisen ihmisen kanssa suhteeseen. Olis kamalaa, jos ei vois luottaa siihen, että toinen pysyy rinnalla myös vaikeina aikoina kun nuo em. asiat enemmän tai vähemmän kärsii. Ihmiset on erilaisia. Itse arvostan luottamusta ja sitoutumista ja vaivannäköä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oo ketjua lukenut,mutta aloitukseen totean että koin 21 vuotiaaksi mennessä riittävästi intohimoon perustuvaa suhdetta. Ei sellaisessa toiminut arki, kokoajan oli riitaa ja räiskyvää helvettiä (toki paratiisiakin). Haluan elää hyvää, laadukasta elämää, en kaipaa turhaa draamaa. Siksi päädyin parisuhteeseen ihmisen kanssa, jonka kanssa elämä on helppoa.
Mutta tosiaan intohimo, yhteiset kiinnostuksen kohteet ja syvälliset keskustelut puuttuvat. Myönnän että olen lähes koko suhteen ajan tasapainoillut ajatuksen "ollakko vaiko eikö olla" kanssa. Mutta tämä on niin helppoa etten ole nähnyt riittävän isoa syytä lähteä. Ja jos saan tuon ajatuksen hiljennettyä, olen ihan onnellinen tässä.
Vierailija kirjoitti:
En oo ketjua lukenut,mutta aloitukseen totean että koin 21 vuotiaaksi mennessä riittävästi intohimoon perustuvaa suhdetta. Ei sellaisessa toiminut arki, kokoajan oli riitaa ja räiskyvää helvettiä (toki paratiisiakin). Haluan elää hyvää, laadukasta elämää, en kaipaa turhaa draamaa. Siksi päädyin parisuhteeseen ihmisen kanssa, jonka kanssa elämä on helppoa.
Mutta tosiaan intohimo, yhteiset kiinnostuksen kohteet ja syvälliset keskustelut puuttuvat. Myönnän että olen lähes koko suhteen ajan tasapainoillut ajatuksen "ollakko vaiko eikö olla" kanssa. Mutta tämä on niin helppoa etten ole nähnyt riittävän isoa syytä lähteä. Ja jos saan tuon ajatuksen hiljennettyä, olen ihan onnellinen tässä.
Mä en taas tota kestäisi. Olen kuitenkin mies ja 35. Ei vaan kestä suhteessa missä ei ole mitään intohimoa. Aina löytää jonkun jota kohtaan olisi sitä intohimoa, ehkä molemminpuolistakin. Ehkä ne lapset sitten liimaa parit yhteen, tästä en tiedä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oo ketjua lukenut,mutta aloitukseen totean että koin 21 vuotiaaksi mennessä riittävästi intohimoon perustuvaa suhdetta. Ei sellaisessa toiminut arki, kokoajan oli riitaa ja räiskyvää helvettiä (toki paratiisiakin). Haluan elää hyvää, laadukasta elämää, en kaipaa turhaa draamaa. Siksi päädyin parisuhteeseen ihmisen kanssa, jonka kanssa elämä on helppoa.
Mutta tosiaan intohimo, yhteiset kiinnostuksen kohteet ja syvälliset keskustelut puuttuvat. Myönnän että olen lähes koko suhteen ajan tasapainoillut ajatuksen "ollakko vaiko eikö olla" kanssa. Mutta tämä on niin helppoa etten ole nähnyt riittävän isoa syytä lähteä. Ja jos saan tuon ajatuksen hiljennettyä, olen ihan onnellinen tässä.Mä en taas tota kestäisi. Olen kuitenkin mies ja 35. Ei vaan kestä suhteessa missä ei ole mitään intohimoa. Aina löytää jonkun jota kohtaan olisi sitä intohimoa, ehkä molemminpuolistakin. Ehkä ne lapset sitten liimaa parit yhteen, tästä en tiedä mitään.
Kuinka pitkään tuollainen intohimosuhde sitten parhaimmillaan kestää? Mun kokemus on ollut että sellainen suhde on todella kuluttava, monella eri tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oo ketjua lukenut,mutta aloitukseen totean että koin 21 vuotiaaksi mennessä riittävästi intohimoon perustuvaa suhdetta. Ei sellaisessa toiminut arki, kokoajan oli riitaa ja räiskyvää helvettiä (toki paratiisiakin). Haluan elää hyvää, laadukasta elämää, en kaipaa turhaa draamaa. Siksi päädyin parisuhteeseen ihmisen kanssa, jonka kanssa elämä on helppoa.
Mutta tosiaan intohimo, yhteiset kiinnostuksen kohteet ja syvälliset keskustelut puuttuvat. Myönnän että olen lähes koko suhteen ajan tasapainoillut ajatuksen "ollakko vaiko eikö olla" kanssa. Mutta tämä on niin helppoa etten ole nähnyt riittävän isoa syytä lähteä. Ja jos saan tuon ajatuksen hiljennettyä, olen ihan onnellinen tässä.Mä en taas tota kestäisi. Olen kuitenkin mies ja 35. Ei vaan kestä suhteessa missä ei ole mitään intohimoa. Aina löytää jonkun jota kohtaan olisi sitä intohimoa, ehkä molemminpuolistakin. Ehkä ne lapset sitten liimaa parit yhteen, tästä en tiedä mitään.
Kuinka pitkään tuollainen intohimosuhde sitten parhaimmillaan kestää? Mun kokemus on ollut että sellainen suhde on todella kuluttava, monella eri tasolla.
Kyllä ne jotain 3-12kk voi kestää? Mitä sitten? Ainakin minun 'paras' suhde oli aika täyttä onnea sen 6 kuukautta. Eri elämäntilanne vain sitten lopulta (3 vuoden jälkeen) ajoi erilleen. Mutta oli ne 6 kk aika täydellisiä. Sinun mielestäsi pitäisi perustaa perhe jonkun kivan tyypin kanssa jonka kanssa on sama elämäntilanne ja elämänarvot? Kuulostaa pahalta minun korvaani. Ihmiset ovat erilaisia :)
Mielestäni syyt voi tämän ketjun perusteella tiivistää kahteen pääkohtaan:
- Epätietoisuus siitä, mikä juuri minut tekee onnelliseksi. Jos kaikki muutkin elävät näin, niin eikö minunkin kuuluisi olla onnellinen näin? Ehkä elämän vain kuuluukin olla tällaista eikä se asioita muuttamalla sen paremmaksi tule? Tosiasia on, että vain sinä itse voit tietää, millainen elämä sinut tekee onnelliseksi – eivät ne kaikki muut. Monelle varmaan käy niin, että ei ole tullut tätä ajatelleeksi ajoissa ja on vasta myöhemmin tajunnut, ettei tämä parisuhde tyydytäkään itseä vaikka ehkä ulospäin näyttääkin hyvältä tai ainakin samalta kuin kaikilla muilla. Monen elämä oikeasti tulisi muutosten myötä onnellisemmaksi – mutta niiden tekemiseen puuttuu uskallus ja viitseliäisyys. On paljon helpompaa vain ajelehtia elämän läpi peruskaavalla semityytyväisenä. Parisuhteen päättäminen tietäisi suurimmalle osalle uusia asumis-, talous- ja muita käytännön järjestelyjä, joiden eteen pitää nähdä vähän vaivaa ja niihin liittyy ehkä epävarmuuksiakin. Onko sillä onnellisuudella siis niin väliä, kun elämä on ihan siedettävää näinkin?
- Ajatus siitä, että parisuhteen ylläpitäminen on lasten parhaaksi. Hyvin monet tuntuvat ajattelevan, että on lasten etu antaa heidän kasvaa mieluummin valheessa kuin kahdessa eri kodissa. Ymmärrettävästi monet pelkäävät lapsen ikävöivän ollessaan erossa toisesta vanhemmastaan. Usein taidetaan ajatella, että jatkuva fyysinen läsnäolo on yhtä kuin hyvä vanhemmuus. Lapsella voi aivan hyvin olla kaksi rakastavaa, huolehtivaa ja kaikin tavoin hyvää vanhempaa vaikka he eivät molemmat olisikaan fyysisesti yhtä aikaa läsnä lapsen elämässä. Henkisesti voi silti olla koko ajan läsnä. Varmasti lapsi kärsii, jos vanhemmat eivät eron jälkeen pysty tulemaan keskenään toimeen, mutta tällaisissa tapauksissa se elo parisuhteessakaan ei varmaan kovin auvoista ole ollut ja lapsi joutuisi riitoja tai vanhempiensa välistä kylmyyttä siinäkin kokemaan. Jotkut myös tuntuvat ajattelevan, että olisi lapselle jotenkin huipputärkeää kokea, että hänen vanhempansa rakastavat toisiaan. Ja jos näin ei olekaan (enää), pitää sitten feikata vaikka oltaisiinkin oikeasti enemmän kaveripohjalla. Lapselle kuitenkin oikeasti on ensisijaisesti tärkeää tuntea vanhempien rakastavan häntä itseään eikä fiilistellä vahempiensa välistä rakkautta. Entä sitten, kun se lapsi jossain vaiheessa, isompana tai pienempänä, tajuaa tai saa tietää vanhempiensa valehdelleen hänelle (ja itselleen) näin tärkeästä asiasta – eikö se sitten aiheuta kärsimystä ja anna väärää mallia hänen omille parisuhteilleen?
No ei kyllä oma miehenikään kauheasti petihommissa innostuisi jos emännästä on kehittynyt tuollainen luontaantyöntävä sotanorsu. Pakaratkin varmaan jotain suklaavanukasta!
Pirkkopvp
Koska seksi on niin hyvää, kestän kaiken muun. Muutakin hyvää on, mutta realiteetit suhteessa ovat sellaiset että en saa. enkä voi edes pyytää kaikkea mitä haluaisin ja tarvitsisin. Mutta näin hyvää seksiä en ole saanut koskaan.
Vaimo on ihan mukava kumppani, vaikka ei enää oikein sytytäkään. Meillä on hauskoja hetkiä. En haluaisi romuttaa elämäni parasta ystävyyssuhdetta eroamalla. Myös vaimo on sanonut, että olen hänen paras ystävänsä.
Lapset.
Taloudelliset syyt.
Yhteinen koti.
Muu yhteinen omaisuus.
Epäonnistumisen tunteiden pelko.
Elintason lasku.
Ja muutenkin: miksi pitäisi yrittää tavoitella jotakin intohimoista rakkaussuhdetta? Intohimo on paskaa. Se ei tuota pitkällä juoksulla mitään hyvää, enemmän hyvää tuottaa syvä ihmissuhde kaikkine vikoineenkin. Seksuaaiset tarpeet jokainen pystyy hoitamaan itse tykönään.
Lapset. Niiden vuoksi en halua erota + taloudellisesti on (kummallekkin) kannattavampaa pysyä yhdessä.
Olen ajatellut (kuin myös mies) että meidän aika tulee kun lapset on isompia....