Miksi olette epätyydyttävisssä parisuhteissa?

Rahan takia. Jos itse löytäisin työn jota voisin tehdä selkäkivuista huolimatta, eroaisin samantien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oo ketjua lukenut,mutta aloitukseen totean että koin 21 vuotiaaksi mennessä riittävästi intohimoon perustuvaa suhdetta. Ei sellaisessa toiminut arki, kokoajan oli riitaa ja räiskyvää helvettiä (toki paratiisiakin). Haluan elää hyvää, laadukasta elämää, en kaipaa turhaa draamaa. Siksi päädyin parisuhteeseen ihmisen kanssa, jonka kanssa elämä on helppoa.

Mutta tosiaan intohimo, yhteiset kiinnostuksen kohteet ja syvälliset keskustelut puuttuvat. Myönnän että olen lähes koko suhteen ajan tasapainoillut ajatuksen "ollakko vaiko eikö olla" kanssa. Mutta tämä on niin helppoa etten ole nähnyt riittävän isoa syytä lähteä. Ja jos saan tuon ajatuksen hiljennettyä, olen ihan onnellinen tässä.

Mä en taas tota kestäisi. Olen kuitenkin mies ja 35. Ei vaan kestä suhteessa missä ei ole mitään intohimoa. Aina löytää jonkun jota kohtaan olisi sitä intohimoa, ehkä molemminpuolistakin. Ehkä ne lapset sitten liimaa parit yhteen, tästä en tiedä mitään. 

Kuinka pitkään tuollainen intohimosuhde sitten parhaimmillaan kestää? Mun kokemus on ollut että sellainen suhde on todella kuluttava, monella eri tasolla.

Intohimo vaihtelee tilanteiden mukaan, sillä intohimollakin on oma tehtävä saattaa ihmisiä yhteen. Pidemmällä tähtäimellä parisuhteeseeen tulee paljon muutakin arvokasta, sillä jatkuva huuma kuluttaa myös ihmistä. Se vaatii voimavaransa ja ihmisen keskittymiskyvyn, niin ihanaa kuin se onkin. Ei resurssit riitä kaikkeen.

Intohimonkin voi löytää uudelleen omaa puolisoaan kohtaan, jos näkee vaivaa. Useimmat eivät. Aletaan tietoisesti tai tiedostamatta etsimään toisesta vikoja, joita käyttää sitten selityksenä kun hypätään toisen matkaan. Tuollainen valinta on nykyään sitten muka tavoiteltavaa ja "rohkeaa". No kukin valitsee oman tiensä.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni syyt voi tämän ketjun perusteella tiivistää kahteen pääkohtaan:

- Epätietoisuus siitä, mikä juuri minut tekee onnelliseksi. Jos kaikki muutkin elävät näin, niin eikö minunkin kuuluisi olla onnellinen näin? Ehkä elämän vain kuuluukin olla tällaista eikä se asioita muuttamalla sen paremmaksi tule? Tosiasia on, että vain sinä itse voit tietää, millainen elämä sinut tekee onnelliseksi – eivät ne kaikki muut. Monelle varmaan käy niin, että ei ole tullut tätä ajatelleeksi ajoissa ja on vasta myöhemmin tajunnut, ettei tämä parisuhde tyydytäkään itseä vaikka ehkä ulospäin näyttääkin hyvältä tai ainakin samalta kuin kaikilla muilla. Monen elämä oikeasti tulisi muutosten myötä onnellisemmaksi – mutta niiden tekemiseen puuttuu uskallus ja viitseliäisyys. On paljon helpompaa vain ajelehtia elämän läpi peruskaavalla semityytyväisenä. Parisuhteen päättäminen tietäisi suurimmalle osalle uusia asumis-, talous- ja muita käytännön järjestelyjä, joiden eteen pitää nähdä vähän vaivaa ja niihin liittyy ehkä epävarmuuksiakin. Onko sillä onnellisuudella siis niin väliä, kun elämä on ihan siedettävää näinkin?

- Ajatus siitä, että parisuhteen ylläpitäminen on lasten parhaaksi. Hyvin monet tuntuvat ajattelevan, että on lasten etu antaa heidän kasvaa mieluummin valheessa kuin kahdessa eri kodissa. Ymmärrettävästi monet pelkäävät lapsen ikävöivän ollessaan erossa toisesta vanhemmastaan. Usein taidetaan ajatella, että jatkuva fyysinen läsnäolo on yhtä kuin hyvä vanhemmuus. Lapsella voi aivan hyvin olla kaksi rakastavaa, huolehtivaa ja kaikin tavoin hyvää vanhempaa vaikka he eivät molemmat olisikaan fyysisesti yhtä aikaa läsnä lapsen elämässä. Henkisesti voi silti olla koko ajan läsnä. Varmasti lapsi kärsii, jos vanhemmat eivät eron jälkeen pysty tulemaan keskenään toimeen, mutta tällaisissa tapauksissa se elo parisuhteessakaan ei varmaan kovin auvoista ole ollut ja lapsi joutuisi riitoja tai vanhempiensa välistä kylmyyttä siinäkin kokemaan. Jotkut myös tuntuvat ajattelevan, että olisi lapselle jotenkin huipputärkeää kokea, että hänen vanhempansa rakastavat toisiaan. Ja jos näin ei olekaan (enää), pitää sitten feikata vaikka oltaisiinkin oikeasti enemmän kaveripohjalla. Lapselle kuitenkin oikeasti on ensisijaisesti tärkeää tuntea vanhempien rakastavan häntä itseään eikä fiilistellä vahempiensa välistä rakkautta. Entä sitten, kun se lapsi jossain vaiheessa, isompana tai pienempänä, tajuaa tai saa tietää vanhempiensa valehdelleen hänelle (ja itselleen) näin tärkeästä asiasta – eikö se sitten aiheuta kärsimystä ja anna väärää mallia hänen omille parisuhteilleen?

En ymmärrä yhtään tätä erojen romantisoimista ja varsinkin kun se tehdään lasten hyvinvoinnin kustannuksella. Todella harva onnistuu mihinkään rakentaviin, terveellisiin eroihin. Eron aikana myös tyypillisesti vanhemmat katsovat omia tuntemuksiaan etupäässä, lapset jäävät jalkoihin. Ja sitten kun se uus kumppani tulee.... Se vasta viekin huomion. Lapselta usein edellytetään et hänenkin pitäisi siihen uuteen kumppaniin "ihastua".

Eroavat vanhemmat ovat hyvin hyvin hyvin usein aivan älyttömän itsekkäitä. Miettikää vaan lähipiireinne eroja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun päähäni ei mahdu, miksi olisin vuosikausia suhteessa, josta en saa mitään irti. Puhumattakaan, että harkitsisin avioliittoa tällaisen ihmisen kanssa. Does not compute. Minä haluan suhteelta intohimoa, romantiikkaa, seksiä, välittämistä, yhteistä laatuaikaa ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Tällä palstalla moni nainen ei saa mitään näistä? Miksi?

No ei saa moni mieskään kaikkea mitä haluaa. Seksi on meillä melkoinen harvinaisuus nykyisin ja vaimo suhtautuu siihen kuten kotitöihin, eli vaikka ei kiinnosta niin pakkohan sitä on joskus tehdä. Olkoon, selviän pornolla ja omalla kädellä luonnollisista tarpeistani. Naisilla on sellainen periaate että miehen pitää ansaita seksi, joten ei kiinnosta pätkääkään alkaa lämmittelemään jotain uutta naista parisuhteeseen, ei oikeasti ole sen vaivan arvoista. Joten koska nykyinen on luotettava täysjärkinen kumppani ja olemme melkein kaikissa asioissa joksenkin samolla linjoilla, niin elellään tässä sitten muuten vain ystävinä, vaikka intohimo on yksipuolista ja minäkin olen sen tukahduttanut, ehkä se siitä sammuu kokonaan ja lakkaa vaivaamasta mieltä.

t. Mies

Kyllä tämä on päinvastoin. Missä ne kiihkeät miehet on?

Itse en uskalla lähteä suhteesta, koska jäisin aivan tyhjän päälle. Ja mies kyllä puhuisi lapset itselleen. Käyttäisi hyväkseen vakavaa masennustani. Eikä minulla ole voimiakaan lähteä.

koska:

- uskon että 95% parisuhteista on välillä hyvinkin epätyydyttäviä ja arkisia. Jopa vituttavia, koska niissä joutuu kohtaamaan sekä omat että sen toisen puutteet ja itsekkyyden.

- koska ajoittaisesta vittumaisuudesta huolimatta haluan jakaa elämäni jonkun kanssa. Se tuo turvaa itselle, toiselle, lapsille, isovanhemmille jne. Sekä taloudellista että henkistä turvaa pystyn tarjoamaan enemmän näin kuin sinkkuna. 

- En halua olla sinkku enkä osaa kuvitella, että jonkun toisen kanssa parisuhde olisi yhtään tämän parempi, joten en harkitse mitään uutta etsintää markkinoilla.

- Joskus meillä on myös tosi mukavaa yhdessä. Ja toisaalta pidän myös riitelystä ja naljailusta... toisen kanssa omaa luonnettaan voi kehittää ihan toisella tapaa kuin yksinään / vaihtuvissa suhteissa. 

Käytännön etujen takia.

Sunkin ymmärrys (ehkä) kasvaa kun kokemusta ja vuosia karttuu.

Elämästä ei aina tule sellaista kuin luulit, eikä läheskään kaikki mitä sulle tapahtuu ole vallassasi.

Vain hyvin nuori tai tyhmä luulee niin. Tai se jolla on toistaiseksi ollut onni myötä.

Siksi pidän ihmisistä, jotka ovat eläneet myös vaikeuksista läpi.

He ymmärtävät, että elämä koostuu harmaan eri sävyistä, ja että siedettävä on uusi hyvä.

realisti kirjoitti:

koska:

- uskon että 95% parisuhteista on välillä hyvinkin epätyydyttäviä ja arkisia. Jopa vituttavia, koska niissä joutuu kohtaamaan sekä omat että sen toisen puutteet ja itsekkyyden.

- koska ajoittaisesta vittumaisuudesta huolimatta haluan jakaa elämäni jonkun kanssa. Se tuo turvaa itselle, toiselle, lapsille, isovanhemmille jne. Sekä taloudellista että henkistä turvaa pystyn tarjoamaan enemmän näin kuin sinkkuna. 

- En halua olla sinkku enkä osaa kuvitella, että jonkun toisen kanssa parisuhde olisi yhtään tämän parempi, joten en harkitse mitään uutta etsintää markkinoilla.

- Joskus meillä on myös tosi mukavaa yhdessä. Ja toisaalta pidän myös riitelystä ja naljailusta... toisen kanssa omaa luonnettaan voi kehittää ihan toisella tapaa kuin yksinään / vaihtuvissa suhteissa. 

Tämä kuulostaa ihan realistiselta. Minä nimittäin en tarvitse parisuhdetta tunteakseni oloni turvalliseksi, pärjään sinkkuna oikein hyvin, tiedän omasta kokemuksista hyvän parisuhteen valtaisan eron epätyydyttävään parisuhteeseen verrattuna enkä voi sietää riitelyä tai naljailua. Näistä syistä en myöskään huonoon suhteeseen jää. Sinun lähtökohdistasi ymmärrän hyvin, miksi ajattelet toisin.

Vierailija kirjoitti:

Elämästä ei aina tule sellaista kuin luulit, eikä läheskään kaikki mitä sulle tapahtuu ole vallassasi.

Parisuhteessa oleminen tai siitä lähteminen on

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämästä ei aina tule sellaista kuin luulit, eikä läheskään kaikki mitä sulle tapahtuu ole vallassasi.

Parisuhteessa oleminen tai siitä lähteminen on

Niin on. Mutta tässä olikin puhe syistä, miksi jää tai lähtee.

Snaijaatko?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun päähäni ei mahdu, miksi olisin vuosikausia suhteessa, josta en saa mitään irti. Puhumattakaan, että harkitsisin avioliittoa tällaisen ihmisen kanssa. Does not compute. Minä haluan suhteelta intohimoa, romantiikkaa, seksiä, välittämistä, yhteistä laatuaikaa ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Tällä palstalla moni nainen ei saa mitään näistä? Miksi?

Tuolla ajatusmaailmalla et ikinä löydä kunnon elämänkumppania

Jos en saa suhteelta intohimoa, romantiikkaa, seksiä, välittämistä, yhteistä laatuaikaa ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita, olen mieluummin yksin. Kuten vanha sanonta kuuluu: tyhjän saa pyytämättäkin!

Mä en taas ikinä vois ryhtyä tällaisen ihmisen kanssa suhteeseen. Olis kamalaa, jos ei vois luottaa siihen, että toinen pysyy rinnalla myös vaikeina aikoina kun nuo em. asiat enemmän tai vähemmän kärsii. Ihmiset on erilaisia. Itse arvostan luottamusta ja sitoutumista ja vaivannäköä.

Arvostat sitoutumista ja vaivannäköä, mutta et ole valmis sitoutumaan siihen, että vaalit parisuhteessa intohimoa, romantiikkaa, seksiä ja välittämistä tai näkemään vaivaa, jotta yhteistä laatuaikaa ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita riittää?

Kuten sanottu: tyhjän saa pyytämättäkin.

Kolmas syy on se, että uskoo että omalla toiminnallaan voi vaikuttaa siihen miten tyydyttävä tai epätyydyttävä se suhde on, ja että elämänratkaisuja ei voi tehdä lyhyen tähtäimen onnellisuuden perusteella. Että elämässä voi olla opittavaa ja tärkeitä uhrauksia tehtävänä, ja että pitkä parisuhde johon on sitoutunut hyvässä ja pahassa, on yksi voimakkaimmista sellaisista asioista, joka voi pakottaa kohtaamaan ikäviä totuuksia itsestä ja elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oo ketjua lukenut,mutta aloitukseen totean että koin 21 vuotiaaksi mennessä riittävästi intohimoon perustuvaa suhdetta. Ei sellaisessa toiminut arki, kokoajan oli riitaa ja räiskyvää helvettiä (toki paratiisiakin). Haluan elää hyvää, laadukasta elämää, en kaipaa turhaa draamaa. Siksi päädyin parisuhteeseen ihmisen kanssa, jonka kanssa elämä on helppoa.

Mutta tosiaan intohimo, yhteiset kiinnostuksen kohteet ja syvälliset keskustelut puuttuvat. Myönnän että olen lähes koko suhteen ajan tasapainoillut ajatuksen "ollakko vaiko eikö olla" kanssa. Mutta tämä on niin helppoa etten ole nähnyt riittävän isoa syytä lähteä. Ja jos saan tuon ajatuksen hiljennettyä, olen ihan onnellinen tässä.

Mä en taas tota kestäisi. Olen kuitenkin mies ja 35. Ei vaan kestä suhteessa missä ei ole mitään intohimoa. Aina löytää jonkun jota kohtaan olisi sitä intohimoa, ehkä molemminpuolistakin. Ehkä ne lapset sitten liimaa parit yhteen, tästä en tiedä mitään. 

Kuinka pitkään tuollainen intohimosuhde sitten parhaimmillaan kestää? Mun kokemus on ollut että sellainen suhde on todella kuluttava, monella eri tasolla.

Kyllä ne jotain 3-12kk voi kestää? Mitä sitten? Ainakin minun 'paras' suhde oli aika täyttä onnea sen 6 kuukautta. Eri elämäntilanne vain sitten lopulta (3 vuoden jälkeen) ajoi erilleen. Mutta oli ne 6 kk aika täydellisiä. Sinun mielestäsi pitäisi perustaa perhe jonkun kivan tyypin kanssa jonka kanssa on sama elämäntilanne ja elämänarvot? Kuulostaa pahalta minun korvaani. Ihmiset ovat erilaisia :)

Kyllä se kestää, jos kumpikaan ei tee anteeksiantamatonta.

Miehillä on tapana valittaa, kun nainen alkaa välttää seksiä.

Ei ne halut mihinkään itsestään haihdu. Mutta jos mies rupeaa asennoitumaan naiseen itsestäänselvyytenä ja käyttäytyy sen mukaisesti, niin seksi loppuu tai muuttuu kiusalliseksi.

Miehet, tajutkaa tämä, niin ei tarvitse ruikuttaa kun vaimo ei halua!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se vaihtamalla parane; suo siellä, vetelä täällä. Siksi.

Hyvin kirjoitettu 😂 Ne ei nämä lapsettomat sinkut ymmärrä, ettei se rakastuminen ikuisesti kestä. Jokaiseen pitkään parisuhteeseen mahtuu monenlaisia aikoja. Siksi.

Entäs naimisissa muttei lapsia? Meilläkin on omat syymme jäädä, toistaiseksi, avioliittoon, joka osoittautui virheeksi. Ulkopuolinen ei tiedä mistä kaikesta on kyse. Siksi sieltä kehän ulkopuolelta huutelu on tyhmää.

Täällä paljastuu selkeästi että akat on rahan perässä.

Vierailija kirjoitti:

Täällä paljastuu selkeästi että akat on rahan perässä.

No niin kai se eksäkin kuvitteli ja ajatteli siksi voivansa sikailla miten vaan, kun oli ostettu yhteinen asunto. Hirveä poru, kun en ollutkaan niin epätoivoinen ja halusin asunnon myyntiin.

Sanotaan niin, ettei mies toistaiseksi ole ylittänyt sietorajaa, vaikka lähellä on ollutkin. Hänestä itsestään ei moiseen päätökseen ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se vaihtamalla parane; suo siellä, vetelä täällä. Siksi.

Hyvin kirjoitettu 😂 Ne ei nämä lapsettomat sinkut ymmärrä, ettei se rakastuminen ikuisesti kestä. Jokaiseen pitkään parisuhteeseen mahtuu monenlaisia aikoja. Siksi.

Entäs naimisissa muttei lapsia? Meilläkin on omat syymme jäädä, toistaiseksi, avioliittoon, joka osoittautui virheeksi. Ulkopuolinen ei tiedä mistä kaikesta on kyse. Siksi sieltä kehän ulkopuolelta huutelu on tyhmää.

Älä nyt viitsi. Jos teillä ei ole lapsia niin ero on helppo. Itse nautiskelen upeasta 25 v parisuhteesta lasten kanssa ja jossain vaiheessa nautimme myös lapsenlapsista. Siihen sinä katkeroitunut et pysty. Pitkässä parisuhteessa olevat tekevät töitä liittonsa eteen, muita voi kutsua laiskoiksi tässä suhteessa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde on vain niin iso juttu elämässä, että sen pitäisi olla mieluinen. AP

Tottakai, jos vain voisi valita rusinat pullasta. Mitäs sitten kun sen parisuhteen pohjalle on kaksikymmentä vuotta rakentunut perhettä, sukua, ystäväpiiriä, harrastuksia, kotia ja matkoja, omaisuuutta. Jos keikutat venettä siksi ettet saa seksiä ja kahdenkeskisiä viini-illallisia, hajoaa kaikki, tavalla jota ei voi korjata.

Itse erosin koska sen lisäksi miehen alkoholinkäyttö paheni, mutta vielä vuosien päästäkin suren elämää jonka menetin samalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde on vain niin iso juttu elämässä, että sen pitäisi olla mieluinen. AP

Tottakai, jos vain voisi valita rusinat pullasta. Mitäs sitten kun sen parisuhteen pohjalle on kaksikymmentä vuotta rakentunut perhettä, sukua, ystäväpiiriä, harrastuksia, kotia ja matkoja, omaisuuutta. Jos keikutat venettä siksi ettet saa seksiä ja kahdenkeskisiä viini-illallisia, hajoaa kaikki, tavalla jota ei voi korjata.

Itse erosin koska sen lisäksi miehen alkoholinkäyttö paheni, mutta vielä vuosien päästäkin suren elämää jonka menetin samalla.

Tämän takia en rakenna koskaan mitään pelkästään toisen ihmisen varaan. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Haluan, että minulla on aina myös omia harrastuksia, ystäviä jne. Perhe ja osa sukulaisista tulee toki myös kumppanin mukana, mutta minä olen myös oma itsenäinen ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Kolmas syy on se, että uskoo että omalla toiminnallaan voi vaikuttaa siihen miten tyydyttävä tai epätyydyttävä se suhde on, ja että elämänratkaisuja ei voi tehdä lyhyen tähtäimen onnellisuuden perusteella. Että elämässä voi olla opittavaa ja tärkeitä uhrauksia tehtävänä, ja että pitkä parisuhde johon on sitoutunut hyvässä ja pahassa, on yksi voimakkaimmista sellaisista asioista, joka voi pakottaa kohtaamaan ikäviä totuuksia itsestä ja elämästä.

Kaikkeen ei voi omalla toiminnalla vaikuttaa. On pahasta uskotella ihmisille, että pitää yrittää loputtomiin, ja jos ero tulee, et ole yrittänyt vaan riittävästi. Omalla toiminnalla ei voi vaikuttaa toisen riippuvuuksiin, henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan. Omalla toiminnalla ei voi vaikuttaa toisen persoonan muuttumiseen aineiden tai sairauden vuoksi.