Miksi olette epätyydyttävisssä parisuhteissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde on vain niin iso juttu elämässä, että sen pitäisi olla mieluinen. AP

Tottakai, jos vain voisi valita rusinat pullasta. Mitäs sitten kun sen parisuhteen pohjalle on kaksikymmentä vuotta rakentunut perhettä, sukua, ystäväpiiriä, harrastuksia, kotia ja matkoja, omaisuuutta. Jos keikutat venettä siksi ettet saa seksiä ja kahdenkeskisiä viini-illallisia, hajoaa kaikki, tavalla jota ei voi korjata.

Itse erosin koska sen lisäksi miehen alkoholinkäyttö paheni, mutta vielä vuosien päästäkin suren elämää jonka menetin samalla.

Tämän takia en rakenna koskaan mitään pelkästään toisen ihmisen varaan. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Haluan, että minulla on aina myös omia harrastuksia, ystäviä jne. Perhe ja osa sukulaisista tulee toki myös kumppanin mukana, mutta minä olen myös oma itsenäinen ihminen.

Et näemmä pysty kuvittelemaan, miten kahden ihmisen elämät nivoutuu yhteen kahdessakymmenessä vuodessa.

Exällä on lapsia edellisestä liitosta. Olin mukana kasvattamassa heistä aikuisia, autoin opintojen alussa, ensimmäisissä työpaikoissa, tutustuin heidän poikaystäviinsä. Eron jälkeen he ovat jouruneet valitsemaan puolensa, enkä todennäköisesti pääse heidän häihin, en lasten ristiäisiin, en hoitamaan lapsia.

Exän kanssa yatävystyimme monien ihmisten kanssa yhdessä noiden vuosien aikana. Hänen työkaverien vaimoista tuli minun ystäviä, minun koulukaverien miehistä hänen ystäviä. Ystävieni lapset ovat myös eksäni kummilapsia. Kaikki joutuvat valitsemaan puolensa, kumpi kutsutaan rippijuhliin, rapujuhliin tai mökille.

Harrastimme yksien ystävien kanssa veneilyä, toisten kanssa laskettelua, kolmansien kanssa musiikkia ja teatteria. Sama juttu, valinta edessä.

Rakensimme yhdessä kotia, mökkiä, kaikki se on pitänyt myydä.

Tottakai minulla on edelleen ystäviä, sukulaisia, harrastuksia, työ, mutta kyllä koko elämä on pitänyt rakentaa uudelleen.

Haluaisin kuulla, miten itse olet kahdenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen onnistunut pitämään kaksi erillistä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Täällä paljastuu selkeästi että akat on rahan perässä.

Niinhän sinä luulet.

Meillä oli talot ja tavarat. Mies varmaan kuvitteli juuri noin, eikä yrittänytkään hakea apua juomiseensa. Yhden hänen juopottelureissunsa jälkeen lähdin mukanani vai lapsi, ja tavarat jotka oli käsilaukussani, omalla autollani. Hetkeäkään en ole katunut. Hän on kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun päähäni ei mahdu, miksi olisin vuosikausia suhteessa, josta en saa mitään irti. Puhumattakaan, että harkitsisin avioliittoa tällaisen ihmisen kanssa. Does not compute. Minä haluan suhteelta intohimoa, romantiikkaa, seksiä, välittämistä, yhteistä laatuaikaa ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Tällä palstalla moni nainen ei saa mitään näistä? Miksi?

Tuolla ajatusmaailmalla et ikinä löydä kunnon elämänkumppania

Jos en saa suhteelta intohimoa, romantiikkaa, seksiä, välittämistä, yhteistä laatuaikaa ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita, olen mieluummin yksin. Kuten vanha sanonta kuuluu: tyhjän saa pyytämättäkin!

Mä en taas ikinä vois ryhtyä tällaisen ihmisen kanssa suhteeseen. Olis kamalaa, jos ei vois luottaa siihen, että toinen pysyy rinnalla myös vaikeina aikoina kun nuo em. asiat enemmän tai vähemmän kärsii. Ihmiset on erilaisia. Itse arvostan luottamusta ja sitoutumista ja vaivannäköä.

Arvostat sitoutumista ja vaivannäköä, mutta et ole valmis sitoutumaan siihen, että vaalit parisuhteessa intohimoa, romantiikkaa, seksiä ja välittämistä tai näkemään vaivaa, jotta yhteistä laatuaikaa ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita riittää?

Kuten sanottu: tyhjän saa pyytämättäkin.

Äläpä laita sanoja suuhuni. Minä nimenomaan panostan noihin asioihin, mutta tajuan myös, että elämässä on erilaisia kausia. En lähde heti kävelemään, kun sellainen tilanne tulee eteen. Samoin ei voi muita pakottaa tuntemaan aina samalla tavalla. Parisuhde on vuorovaikutteista, eikä mikään yksipuolinen hyötysuhde.... Tätä eivät tajua ne, jotka ovat koko ajan uuden perässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oo ketjua lukenut,mutta aloitukseen totean että koin 21 vuotiaaksi mennessä riittävästi intohimoon perustuvaa suhdetta. Ei sellaisessa toiminut arki, kokoajan oli riitaa ja räiskyvää helvettiä (toki paratiisiakin). Haluan elää hyvää, laadukasta elämää, en kaipaa turhaa draamaa. Siksi päädyin parisuhteeseen ihmisen kanssa, jonka kanssa elämä on helppoa.

Mutta tosiaan intohimo, yhteiset kiinnostuksen kohteet ja syvälliset keskustelut puuttuvat. Myönnän että olen lähes koko suhteen ajan tasapainoillut ajatuksen "ollakko vaiko eikö olla" kanssa. Mutta tämä on niin helppoa etten ole nähnyt riittävän isoa syytä lähteä. Ja jos saan tuon ajatuksen hiljennettyä, olen ihan onnellinen tässä.

Mä en taas tota kestäisi. Olen kuitenkin mies ja 35. Ei vaan kestä suhteessa missä ei ole mitään intohimoa. Aina löytää jonkun jota kohtaan olisi sitä intohimoa, ehkä molemminpuolistakin. Ehkä ne lapset sitten liimaa parit yhteen, tästä en tiedä mitään. 

Kuinka pitkään tuollainen intohimosuhde sitten parhaimmillaan kestää? Mun kokemus on ollut että sellainen suhde on todella kuluttava, monella eri tasolla.

Kyllä ne jotain 3-12kk voi kestää? Mitä sitten? Ainakin minun 'paras' suhde oli aika täyttä onnea sen 6 kuukautta. Eri elämäntilanne vain sitten lopulta (3 vuoden jälkeen) ajoi erilleen. Mutta oli ne 6 kk aika täydellisiä. Sinun mielestäsi pitäisi perustaa perhe jonkun kivan tyypin kanssa jonka kanssa on sama elämäntilanne ja elämänarvot? Kuulostaa pahalta minun korvaani. Ihmiset ovat erilaisia :)

6 kk:n suhde :D tai 3 kk?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oo ketjua lukenut,mutta aloitukseen totean että koin 21 vuotiaaksi mennessä riittävästi intohimoon perustuvaa suhdetta. Ei sellaisessa toiminut arki, kokoajan oli riitaa ja räiskyvää helvettiä (toki paratiisiakin). Haluan elää hyvää, laadukasta elämää, en kaipaa turhaa draamaa. Siksi päädyin parisuhteeseen ihmisen kanssa, jonka kanssa elämä on helppoa.

Mutta tosiaan intohimo, yhteiset kiinnostuksen kohteet ja syvälliset keskustelut puuttuvat. Myönnän että olen lähes koko suhteen ajan tasapainoillut ajatuksen "ollakko vaiko eikö olla" kanssa. Mutta tämä on niin helppoa etten ole nähnyt riittävän isoa syytä lähteä. Ja jos saan tuon ajatuksen hiljennettyä, olen ihan onnellinen tässä.

Mä en taas tota kestäisi. Olen kuitenkin mies ja 35. Ei vaan kestä suhteessa missä ei ole mitään intohimoa. Aina löytää jonkun jota kohtaan olisi sitä intohimoa, ehkä molemminpuolistakin. Ehkä ne lapset sitten liimaa parit yhteen, tästä en tiedä mitään. 

Kuinka pitkään tuollainen intohimosuhde sitten parhaimmillaan kestää? Mun kokemus on ollut että sellainen suhde on todella kuluttava, monella eri tasolla.

Kyllä ne jotain 3-12kk voi kestää? Mitä sitten? Ainakin minun 'paras' suhde oli aika täyttä onnea sen 6 kuukautta. Eri elämäntilanne vain sitten lopulta (3 vuoden jälkeen) ajoi erilleen. Mutta oli ne 6 kk aika täydellisiä. Sinun mielestäsi pitäisi perustaa perhe jonkun kivan tyypin kanssa jonka kanssa on sama elämäntilanne ja elämänarvot? Kuulostaa pahalta minun korvaani. Ihmiset ovat erilaisia :)

Kyllä se kestää, jos kumpikaan ei tee anteeksiantamatonta.

Miehillä on tapana valittaa, kun nainen alkaa välttää seksiä.

Ei ne halut mihinkään itsestään haihdu. Mutta jos mies rupeaa asennoitumaan naiseen itsestäänselvyytenä ja käyttäytyy sen mukaisesti, niin seksi loppuu tai muuttuu kiusalliseksi.

Miehet, tajutkaa tämä, niin ei tarvitse ruikuttaa kun vaimo ei halua!

Höpsis! Kyllä haluttomuudessa on molemmilla vastuunsa! Jännä juttu, et kukaan ei puhu vastaavasti naiselle, jonka mies on haluton. Silloinkin vika on miehessä. Kyllä molempien pitää osata katsoa peiliin tässä asiassa. Naiset pitää ihan samalla tavalla omia miehiään itsestäänselvyyksinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde on vain niin iso juttu elämässä, että sen pitäisi olla mieluinen. AP

Tottakai, jos vain voisi valita rusinat pullasta. Mitäs sitten kun sen parisuhteen pohjalle on kaksikymmentä vuotta rakentunut perhettä, sukua, ystäväpiiriä, harrastuksia, kotia ja matkoja, omaisuuutta. Jos keikutat venettä siksi ettet saa seksiä ja kahdenkeskisiä viini-illallisia, hajoaa kaikki, tavalla jota ei voi korjata.

Itse erosin koska sen lisäksi miehen alkoholinkäyttö paheni, mutta vielä vuosien päästäkin suren elämää jonka menetin samalla.

Tämän takia en rakenna koskaan mitään pelkästään toisen ihmisen varaan. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Haluan, että minulla on aina myös omia harrastuksia, ystäviä jne. Perhe ja osa sukulaisista tulee toki myös kumppanin mukana, mutta minä olen myös oma itsenäinen ihminen.

Et näemmä pysty kuvittelemaan, miten kahden ihmisen elämät nivoutuu yhteen kahdessakymmenessä vuodessa.

Exällä on lapsia edellisestä liitosta. Olin mukana kasvattamassa heistä aikuisia, autoin opintojen alussa, ensimmäisissä työpaikoissa, tutustuin heidän poikaystäviinsä. Eron jälkeen he ovat jouruneet valitsemaan puolensa, enkä todennäköisesti pääse heidän häihin, en lasten ristiäisiin, en hoitamaan lapsia.

Exän kanssa yatävystyimme monien ihmisten kanssa yhdessä noiden vuosien aikana. Hänen työkaverien vaimoista tuli minun ystäviä, minun koulukaverien miehistä hänen ystäviä. Ystävieni lapset ovat myös eksäni kummilapsia. Kaikki joutuvat valitsemaan puolensa, kumpi kutsutaan rippijuhliin, rapujuhliin tai mökille.

Harrastimme yksien ystävien kanssa veneilyä, toisten kanssa laskettelua, kolmansien kanssa musiikkia ja teatteria. Sama juttu, valinta edessä.

Rakensimme yhdessä kotia, mökkiä, kaikki se on pitänyt myydä.

Tottakai minulla on edelleen ystäviä, sukulaisia, harrastuksia, työ, mutta kyllä koko elämä on pitänyt rakentaa uudelleen.

Haluaisin kuulla, miten itse olet kahdenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen onnistunut pitämään kaksi erillistä elämää.

Luuletko että hänestä on noin pitkään suhteeseen? Ei. Tuskin puhutaan edes vuosista...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun päähäni ei mahdu, miksi olisin vuosikausia suhteessa, josta en saa mitään irti. Puhumattakaan, että harkitsisin avioliittoa tällaisen ihmisen kanssa. Does not compute. Minä haluan suhteelta intohimoa, romantiikkaa, seksiä, välittämistä, yhteistä laatuaikaa ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Tällä palstalla moni nainen ei saa mitään näistä? Miksi?

Tuolla ajatusmaailmalla et ikinä löydä kunnon elämänkumppania

Jos en saa suhteelta intohimoa, romantiikkaa, seksiä, välittämistä, yhteistä laatuaikaa ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita, olen mieluummin yksin. Kuten vanha sanonta kuuluu: tyhjän saa pyytämättäkin!

Mä en taas ikinä vois ryhtyä tällaisen ihmisen kanssa suhteeseen. Olis kamalaa, jos ei vois luottaa siihen, että toinen pysyy rinnalla myös vaikeina aikoina kun nuo em. asiat enemmän tai vähemmän kärsii. Ihmiset on erilaisia. Itse arvostan luottamusta ja sitoutumista ja vaivannäköä.

Arvostat sitoutumista ja vaivannäköä, mutta et ole valmis sitoutumaan siihen, että vaalit parisuhteessa intohimoa, romantiikkaa, seksiä ja välittämistä tai näkemään vaivaa, jotta yhteistä laatuaikaa ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita riittää?

Kuten sanottu: tyhjän saa pyytämättäkin.

Äläpä laita sanoja suuhuni. Minä nimenomaan panostan noihin asioihin, mutta tajuan myös, että elämässä on erilaisia kausia. En lähde heti kävelemään, kun sellainen tilanne tulee eteen. Samoin ei voi muita pakottaa tuntemaan aina samalla tavalla. Parisuhde on vuorovaikutteista, eikä mikään yksipuolinen hyötysuhde.... Tätä eivät tajua ne, jotka ovat koko ajan uuden perässä.

Toista ei tosiaan voi pakottaa tuntemaan aina samalla. Esimerkiksi minua kohtaan ei ole mikään pakko kokea rakastavia, edes ysytävällisiä tunteita. Silloin ei vain voi olla suhteessa minun kanssani.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kuulla, miten itse olet kahdenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen onnistunut pitämään kaksi erillistä elämää.

Taitaa olla personaallisuuskysymys. Osalle itsenäisyys, vapaus ja henkilökohtainen reviiri ovat niin tärkeitä asioita, ettei mitään symbioottista suhdetta tavoitella, eikä sellaista pääse vahingossa muodostumaan.

Minulla ei ole vielä kahtakymppiä mittarissa naisystäväni kanssa, mutta en kyllä sanoisi meidän olevan edes matkalla kohti yhteistä elämää. Emme asu yhdessä, kummallakaan ei ole lapsia, näemme toistemme vanhempia ehkä kerran vuodessa, kummallakin on enimmäkseen omat kaveripiirit ja niin edelleen. Romanttinen suhteemme on meidän kahden juttu ja aina ollut jotenkin arjen yläpuolella.

Tähän on vanha kunnon vastaus:

Mieluummin parisuhteessa, kuin pari suhdetta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde on vain niin iso juttu elämässä, että sen pitäisi olla mieluinen. AP

Tottakai, jos vain voisi valita rusinat pullasta. Mitäs sitten kun sen parisuhteen pohjalle on kaksikymmentä vuotta rakentunut perhettä, sukua, ystäväpiiriä, harrastuksia, kotia ja matkoja, omaisuuutta. Jos keikutat venettä siksi ettet saa seksiä ja kahdenkeskisiä viini-illallisia, hajoaa kaikki, tavalla jota ei voi korjata.

Itse erosin koska sen lisäksi miehen alkoholinkäyttö paheni, mutta vielä vuosien päästäkin suren elämää jonka menetin samalla.

Tämän takia en rakenna koskaan mitään pelkästään toisen ihmisen varaan. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Haluan, että minulla on aina myös omia harrastuksia, ystäviä jne. Perhe ja osa sukulaisista tulee toki myös kumppanin mukana, mutta minä olen myös oma itsenäinen ihminen.

Et näemmä pysty kuvittelemaan, miten kahden ihmisen elämät nivoutuu yhteen kahdessakymmenessä vuodessa.

Exällä on lapsia edellisestä liitosta. Olin mukana kasvattamassa heistä aikuisia, autoin opintojen alussa, ensimmäisissä työpaikoissa, tutustuin heidän poikaystäviinsä. Eron jälkeen he ovat jouruneet valitsemaan puolensa, enkä todennäköisesti pääse heidän häihin, en lasten ristiäisiin, en hoitamaan lapsia.

Exän kanssa yatävystyimme monien ihmisten kanssa yhdessä noiden vuosien aikana. Hänen työkaverien vaimoista tuli minun ystäviä, minun koulukaverien miehistä hänen ystäviä. Ystävieni lapset ovat myös eksäni kummilapsia. Kaikki joutuvat valitsemaan puolensa, kumpi kutsutaan rippijuhliin, rapujuhliin tai mökille.

Harrastimme yksien ystävien kanssa veneilyä, toisten kanssa laskettelua, kolmansien kanssa musiikkia ja teatteria. Sama juttu, valinta edessä.

Rakensimme yhdessä kotia, mökkiä, kaikki se on pitänyt myydä.

Tottakai minulla on edelleen ystäviä, sukulaisia, harrastuksia, työ, mutta kyllä koko elämä on pitänyt rakentaa uudelleen.

Haluaisin kuulla, miten itse olet kahdenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen onnistunut pitämään kaksi erillistä elämää.

Luuletko että hänestä on noin pitkään suhteeseen? Ei. Tuskin puhutaan edes vuosista...

Niin. Sinä olet varmaan sitä mieltä, että minun suhteeni eivät ole oikeanlaisia ja ne ovat paskoja siitä syystä, että en välttämättä jaa elämääni vuosikausia jonkun kanssa. Voisin jakaa, mutta minä en yksinkertaisesti halua jäädä siihen tilanteeseen, että olen epätyydyttävässä suhteessa vuosia. Tottakai suhteessa menee joskus huonosti ja tilanne yritetään korjata, mutta elämä on ihan liian lyhyt olemaan onneton ihmissuhteen takia. Maailmassa on tarpeeksi murehdittavaa muutenkin. Olen tälläkin hetkellä parisuhteessa jossa rakastamme toisiamme, teemme yhteisiä asioita ja asumme yhdessä. Minusta on aika törkeää väittää, että minä en pysty parisuhteeseen, koska rakennan myös omia unelmia ja elämää. Se, että minun ja nykyisen kumppanini suhde on erilainen kuin sinun ei tarkoita sitä, ettenkö pystyisi suhteeseen. Se suhde on vain erilainen ehkä kuin sinun ja siinä ei ole mitään väärää. Minusta on aika kapeakatseista ajatella, että on vain yksi oikea parisuhdemalli ja jos siitä poikkeaa, niin se on tuomittavaa. Eläkää te sitä symbioosielämää. Ei siinä ole mitään pahaa. Minä kommentoin vain miten itse toimin. 

Eipä tuo vaihtamalla parane kirjoitti:

Koska olen sitoutunut, ja ymmärrän, ettei parisuhde aina ole sitä ruusuilla tanssimista. En myöskään usko että kelpaisin kenellekkään muulle, eikä minulla ole vertailukohtaa paremmasta. Me myös täydennämme toisiamme. Ei tämä ihan täydellinen suhde ole, muttei huonokaan. Paljon mukavampi vaihtoehto kuin (iki)sinkkuus.

Kuulostaapa loistavalta. Pidät suhteessa olemista sinkkuutta parempana vaihtoehtona vain siksi että kuvittelet, ehkä ympäristön aivopesun takia, sinkkuuden olevan automaattisesti jotenkin surkeaa elämää. Puuttuu juuri se sisäinen rauha ja hyvä olo josta 184 kirjoitti. Sen onnen ja turvan voi löytää ihan itsestään, voisi varmaan monen kohdalla parantaa vähitellen sitä parisuhdettakin jos voisi siirtää fokusta siitä mitä minä toiselta haluaisin, vähän siihen mitä minä voisin ehkä toiselle antaa.

Tuttu kaveri juttuihin mitä ei yksin halua tehdä, kiva kämppis, taloudellinen etu, tottumus.

Riittääkö?

Tykkään miehestäni, rakastan häntä, hän on perheenjäseneni. Joku jonka vieressä iho ihoa vasten olen nukkunut koko aikuisikäni, 18-vuotiaasta asti. Haluan että me kävellään käsi kädessä vielä vanhanakin. Tiedän että minun täytyy hänestä joskus luopua, mutta ei vielä.

Tämä painaa mulla vaakakupissa enemmän kuin se, että meillä ei ole seksiä ollenkaan, koskaan. Voisin haluta enemmän, mutta en meidän suhteen kustannuksella tai kenenkään muun kanssa. En varmaan itsekään ole kovinkaan seksuaalinen henkilö.

Vierailija kirjoitti:

Tykkään miehestäni, rakastan häntä, hän on perheenjäseneni. Joku jonka vieressä iho ihoa vasten olen nukkunut koko aikuisikäni, 18-vuotiaasta asti. Haluan että me kävellään käsi kädessä vielä vanhanakin. Tiedän että minun täytyy hänestä joskus luopua, mutta ei vielä.

Tämä painaa mulla vaakakupissa enemmän kuin se, että meillä ei ole seksiä ollenkaan, koskaan. Voisin haluta enemmän, mutta en meidän suhteen kustannuksella tai kenenkään muun kanssa. En varmaan itsekään ole kovinkaan seksuaalinen henkilö.

Mielestäni kuulostaa siltä, että olet kaikesta huolimatta tyytyväinen parisuhteeseesi. Et siis ole epätyydyttävässä parisuhteessa.

Minä näen epätyydyttäväksi sellaisen, jossa ihminen ei näe parisuhteessaan mitään hyvää, ei koe saavansa siitä mitään tai suhde vaikuttaa henkilöön negatiivisesti, tyyppi haukkuu puolisoaan jatkuvasti... MUTTA silti tyyppi ei silti jostain syystä/erinäisistä syistä eroa puolisostaan.

Koska rakastan poikaystävääni. Koska hän on hyväsydämisin ja kärsivällisin mies jota olla voi. Koska en usko että realistisesti löytäisin ketään, kuka kestäisi minua sekä kuka olisi niin hyvä kokonaisuus itse.

Ongelmina meillä /minulla on se että seksimme on lähinnä miehen tyydyttämistä. En saa orgasmia millään ja se syö minua, mutta olen tottunut jo kohtalooni. Mies on lopettanut yrittämästä myös ja se surettaa. Mutta kun en vain tiedä mistä tykkään ja miten joku toinen sen voisi minulle tuottaa. Ainoa keino minun saada on suihkulla. Kyllä se kiristää aina välillä, välillä taas en edes ajattele sitä. Ehkä en vain ole niin seksuaalinen ihminen. Olen 27 ja poikaystäväni 31.

En kai koskaan tule saamaan tajunnanräjäyttävää seksiä, mutta en näe sitä syyksi jättää ihmistä joka on paras ystäväni, suurin rakkauteni ja hyvä ihminen.

Mukamas fiksut naiset jäävät avioliittoihin usein vain taloudellisten pelkojensa vuoksi. Uskomatonta korkeastikoulutettujen naisten Suomessa vielä vuonna 2017.., Onko pinnallisuus kasvanut koulutustason mukana? Raha merkitsee enemmän kuin läheisyys ja rakkaus?

Paljon pahemmin ei voi vetäistä mattoa lastensa jalkojen alta kuin sinnittelemällä suhteessa ja eroamalla "kun viimeinenkin on lentänyt pesästä". Jättää kyllä traumat. Sama kuin sanoisit lapselle suoraan, että sinun pikkum*lkeron takia äiti ja isi pilasivat elämänsä.

Noin tekevä vanhempi vesittää lastensa kaikki muistot. Lapsi ei voi koskaan tietää olivatko ne hänen onnelliset muistonsa totta vai teatteria.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmas syy on se, että uskoo että omalla toiminnallaan voi vaikuttaa siihen miten tyydyttävä tai epätyydyttävä se suhde on, ja että elämänratkaisuja ei voi tehdä lyhyen tähtäimen onnellisuuden perusteella. Että elämässä voi olla opittavaa ja tärkeitä uhrauksia tehtävänä, ja että pitkä parisuhde johon on sitoutunut hyvässä ja pahassa, on yksi voimakkaimmista sellaisista asioista, joka voi pakottaa kohtaamaan ikäviä totuuksia itsestä ja elämästä.

Kaikkeen ei voi omalla toiminnalla vaikuttaa. On pahasta uskotella ihmisille, että pitää yrittää loputtomiin, ja jos ero tulee, et ole yrittänyt vaan riittävästi. Omalla toiminnalla ei voi vaikuttaa toisen riippuvuuksiin, henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan. Omalla toiminnalla ei voi vaikuttaa toisen persoonan muuttumiseen aineiden tai sairauden vuoksi.

Olen samaa mieltä, tietyin varauksin. Toista ei voi muuttaa eikä pakottaa muuttumaan, ja jos toinen haluaa syöksyä pohjalle tai ei halua yrittää nousta siinä missä itse pyrit elämässäsi parempaan, niin silloin on parasta erota eikä antaa toisen ongelmien jumittaa molempia. Joskus voi olla että se jätetyksi tuleminen on jopa hyväksi sille toiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde on vain niin iso juttu elämässä, että sen pitäisi olla mieluinen. AP

Tottakai, jos vain voisi valita rusinat pullasta. Mitäs sitten kun sen parisuhteen pohjalle on kaksikymmentä vuotta rakentunut perhettä, sukua, ystäväpiiriä, harrastuksia, kotia ja matkoja, omaisuuutta. Jos keikutat venettä siksi ettet saa seksiä ja kahdenkeskisiä viini-illallisia, hajoaa kaikki, tavalla jota ei voi korjata.

Itse erosin koska sen lisäksi miehen alkoholinkäyttö paheni, mutta vielä vuosien päästäkin suren elämää jonka menetin samalla.

Tämän takia en rakenna koskaan mitään pelkästään toisen ihmisen varaan. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Haluan, että minulla on aina myös omia harrastuksia, ystäviä jne. Perhe ja osa sukulaisista tulee toki myös kumppanin mukana, mutta minä olen myös oma itsenäinen ihminen.

Et näemmä pysty kuvittelemaan, miten kahden ihmisen elämät nivoutuu yhteen kahdessakymmenessä vuodessa.

Exällä on lapsia edellisestä liitosta. Olin mukana kasvattamassa heistä aikuisia, autoin opintojen alussa, ensimmäisissä työpaikoissa, tutustuin heidän poikaystäviinsä. Eron jälkeen he ovat jouruneet valitsemaan puolensa, enkä todennäköisesti pääse heidän häihin, en lasten ristiäisiin, en hoitamaan lapsia.

Exän kanssa yatävystyimme monien ihmisten kanssa yhdessä noiden vuosien aikana. Hänen työkaverien vaimoista tuli minun ystäviä, minun koulukaverien miehistä hänen ystäviä. Ystävieni lapset ovat myös eksäni kummilapsia. Kaikki joutuvat valitsemaan puolensa, kumpi kutsutaan rippijuhliin, rapujuhliin tai mökille.

Harrastimme yksien ystävien kanssa veneilyä, toisten kanssa laskettelua, kolmansien kanssa musiikkia ja teatteria. Sama juttu, valinta edessä.

Rakensimme yhdessä kotia, mökkiä, kaikki se on pitänyt myydä.

Tottakai minulla on edelleen ystäviä, sukulaisia, harrastuksia, työ, mutta kyllä koko elämä on pitänyt rakentaa uudelleen.

Haluaisin kuulla, miten itse olet kahdenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen onnistunut pitämään kaksi erillistä elämää.

Jos tutut joutuvat valitsemaan puolensa ettekä voi olla samoissa tilaisuuksissa, niin olette kyllä tosi huonosti hoitaneet eronne ja välinne.

Vierailija kirjoitti:

Koska rakastan poikaystävääni. Koska hän on hyväsydämisin ja kärsivällisin mies jota olla voi. Koska en usko että realistisesti löytäisin ketään, kuka kestäisi minua sekä kuka olisi niin hyvä kokonaisuus itse.

Ongelmina meillä /minulla on se että seksimme on lähinnä miehen tyydyttämistä. En saa orgasmia millään ja se syö minua, mutta olen tottunut jo kohtalooni. Mies on lopettanut yrittämästä myös ja se surettaa. Mutta kun en vain tiedä mistä tykkään ja miten joku toinen sen voisi minulle tuottaa. Ainoa keino minun saada on suihkulla. Kyllä se kiristää aina välillä, välillä taas en edes ajattele sitä. Ehkä en vain ole niin seksuaalinen ihminen. Olen 27 ja poikaystäväni 31.

En kai koskaan tule saamaan tajunnanräjäyttävää seksiä, mutta en näe sitä syyksi jättää ihmistä joka on paras ystäväni, suurin rakkauteni ja hyvä ihminen.

Läheskään kaikki naiset eivät saa orgasmia, joten ehkä kannattaa seksissä keskittyä siihen muuhun mielihyvään.

Jos rehellisiä ollaan, en minäkään ennen saanut orgasmia enkä oikein isompaa nautintoa seksistä. Joo, olihan se ihan kivaa se ajatus, että ollaan lähekkäin, mutta ei se oikein tuntunut hirveän hyvältä fyysisesti. Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen seksi alkoi vasta tuntua oikeasti hyvältä. Toisen lapsen syntymän jälkeen sain ensimmäisen orgasmin ja kolmannen lapsen myötä edelleen seksielämämme parani ja tuntui minusta yhä paremmalta.