Lue keskustelun säännöt.
Masentunut (diagnosoidut) - kerro päivästäsi
01.10.2017 |
Mitä olet tänään tehnyt ja millaisissa fiiliksissä?
Onko sinulla minkäasteinen masennus?
Kommentit (283)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea masennus diagnoosina.
Heräsin jo neljän aikaan aamulla, enkä saanut enää nukuttua, kun hermoilin niin paljon psykiatrille menoa. Kamala ahdistus siitä, minkälainen tyyppi se on ja mitä tapahtuu. Olin helpottunut, kun hän osoittautui ihan miellyttäväksi nuorehkoksi naiseksi. Raskasta, mutta helpottavaa puhua tunnin verran kaikista kipeimmistä asioista elämässä. Sain päänsäryn kaikesta itkemisestä. Tulin kotiin kaupan kautta ja nyt makaan täysin uupuneena sohvalla. Kolme kuukautta lisää sairauslomaa toipumiseen ja itseni hoitamiseen. Olen väsynyt, mutta tyytyväinen, että olen saanut tehtyä jotakin oman elämäni parantamisen suhteen.Miten ihmeessä jotkut saa noin pitkiä sairaslomia "tuosta vaan". Anteeksi, ei tarkoita mollata sinua vaan ihmettelen yleisesti tätä systeemiä. Itse hakenut apua monta kertaa työterveyden kautta, aina on sairaslomat olleet 1-3 viikon mittaisia kerrallaan, sitten taas uudelleen lääkäriin ja samat sepustukset.
Tuo vie voimia tosi paljon, se että pitää aina käydä uudelleen ja uudelleen selittää kaikki miksi et ole työkykyinen. Viimeksi olin 2,5kk sairaslomalla ja "todistaakseni hulluuteni" piti ravata lääkärissä vähän väliä. Minnekään sieltä ei pääse kun en ole "tarpeeksi hullu."
Viimeksi kävi niin että sain ensin 4pv, sitten 2pv (!!!), sitten viikon, sitten taas viikon. Toi on niin kuluttavaa. Tarkoitukseni on päästä takaisin työelämään mahdollisimman nopeasti kun saan voimia (dg toistuva masennus joten tiedän jo mitä tää on ja mitä vaatii) mutta tuollainen edestakainen pomputtelu on kyllä väsyttävää :(
Ymmärrän sua todella hyvin. Mä kävin ensin terveyskeskuksen lääkärillä ja sain viikon sairauslomaa. Seuraavalla kerralla sain kaksi viikkoa ja sitten neljä viikkoa. Lähetteeni psyk.polille hylättiin. Kerran kävin terveyskeskuksen hoitajalla, joka oli sitä mieltä, että mun on päästävä polille ja uusi lähete on tehtävä. Yllätyin suuresti, kun maanantaina polin psykiatri soitti, että olisi vapaa aika keskiviikkona, kun minusta oli tehty kiireellinen lähete. Eli pääsin kuin pääsinkin hoitoon, vaikka ehdin jo manata tätä Suomen systeemiä. Pidän itseäni onneekkaana, kaikkia ei onnista näin. En tiedä mitä muuta sanoa kuin voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moi. Vaikea kirjoittaa mitään, kun ajattelen vaan että muut masentuneetkin vain tuomitsevat minut ihmisenä jos avaudun, mutta tuomitkaa sitten, halveksin kaikkea itsessäni muutenkin, ette voi voittaa! Hahaa.
Vakava masennus pohjana ja persoonallisuushäiriö ja psykoottisuutta ja varmasti liuta löytyis muitakin diagnooseja jos niitä alettaisiin tarkemmin kaivella.
Vuosikausia on jo jatkunut, pahentunut ja imenyt minusta kaiken toimintakyvyn. Elämänhallinnan ongelmistani on tullut laaja-alaisempia ja jo pitkään suunta on ollut kohti syvintä helvettiä. Olen alkanut päivittäiskäyttää huumeita, aluksi ne saivat olon tuntumaan sen verran paremmalta, että oli kerrankin syy nousta ylös ja pakottaa itsensä ulos. Mielenterveyssairaudet ja huumeet ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin hyvä kombo. Nykyään menee joka käyttökerrasta pää ihan sekaisin ja jos ennen olo oli päivästä toiseen surkeutta, nyt se on epäinhimillistä kärsimystä. Mulla vaan ei ole voimaa eikä itsehillintää pysyä kuivana. Olen ottanut viimekuukausina järkyttävät määrät lainoja huumeisiin, joihin ei todellakaan ole maksukykyä. En saa enää edes kaikkein tärkeimpiäkään asioita tehtyä, kuten avattua kirjeitä tai maksettua laskuja.
En saa enää mitään hoitoa mt-ongelmiini, eikä minulle myönnetä sairaslomaa, sen jälkeen kun tein pahan virheen ja kerroin käytöstäni. Nyt hoitotahon mukaan : "hoito ei tehoa päihteiden käyttäjään" ja Kelan mukaan "lääkärinlausuntoni ei kelpaa, koska minulla myös huumeongelma niin ei pysty muka millään tietää että johtuvatko kaikki ongelmani päihteistä". A-klinikalle aikaa odotan, ja odotan, ja odotan.
Nyt mä olen sit kokonaan ulkona avun piiristä. Olen käytännössä lakannut yrittämästä ja tulevaisuudessa en näe mitään muuta lohdullista kuin että nistinä satun tietämään erään täysin kivuttoman tavan käydä untenmaille.
Vierailija kirjoitti:
Moi. Vaikea kirjoittaa mitään, kun ajattelen vaan että muut masentuneetkin vain tuomitsevat minut ihmisenä jos avaudun, mutta tuomitkaa sitten, halveksin kaikkea itsessäni muutenkin, ette voi voittaa! Hahaa.
Vakava masennus pohjana ja persoonallisuushäiriö ja psykoottisuutta ja varmasti liuta löytyis muitakin diagnooseja jos niitä alettaisiin tarkemmin kaivella.
Vuosikausia on jo jatkunut, pahentunut ja imenyt minusta kaiken toimintakyvyn. Elämänhallinnan ongelmistani on tullut laaja-alaisempia ja jo pitkään suunta on ollut kohti syvintä helvettiä. Olen alkanut päivittäiskäyttää huumeita, aluksi ne saivat olon tuntumaan sen verran paremmalta, että oli kerrankin syy nousta ylös ja pakottaa itsensä ulos. Mielenterveyssairaudet ja huumeet ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin hyvä kombo. Nykyään menee joka käyttökerrasta pää ihan sekaisin ja jos ennen olo oli päivästä toiseen surkeutta, nyt se on epäinhimillistä kärsimystä. Mulla vaan ei ole voimaa eikä itsehillintää pysyä kuivana. Olen ottanut viimekuukausina järkyttävät määrät lainoja huumeisiin, joihin ei todellakaan ole maksukykyä. En saa enää edes kaikkein tärkeimpiäkään asioita tehtyä, kuten avattua kirjeitä tai maksettua laskuja.
En saa enää mitään hoitoa mt-ongelmiini, eikä minulle myönnetä sairaslomaa, sen jälkeen kun tein pahan virheen ja kerroin käytöstäni. Nyt hoitotahon mukaan : "hoito ei tehoa päihteiden käyttäjään" ja Kelan mukaan "lääkärinlausuntoni ei kelpaa, koska minulla myös huumeongelma niin ei pysty muka millään tietää että johtuvatko kaikki ongelmani päihteistä". A-klinikalle aikaa odotan, ja odotan, ja odotan.
Nyt mä olen sit kokonaan ulkona avun piiristä. Olen käytännössä lakannut yrittämästä ja tulevaisuudessa en näe mitään muuta lohdullista kuin että nistinä satun tietämään erään täysin kivuttoman tavan käydä untenmaille.
Voimia!💜
Varmaan on vaikutusta sillä, jääkö sairauslomalle työstä, työttömänä, opiskelijana vai jostain muusta lähtötilanteesta.
Minulla on diagnosoitu vaikea masennus vuosia sitten ja olen ollut milloin mitäkin. "Työttömänä työnhakijana" (muodon vuoksi kirjoilla, pöljä systeemi) sain muistaakseni puolen vuoden sairauslomia, opiskellessa kesäkauden tai lukukauden mittaisia, sen verran kuin tarvitsin. Välillä en ollut yhtään mikään, silloinkin muistaakseni sairauslomaa määrättiin kunnon pätkä.
Jos on työsuhteessa, halutaan ja odotetaan kai että kyllä se tosta tokenee, viikko riittää. Kamalan stressaavaa tuollainen hyppyyttäminen eikä auta asiaa yhtään.
Ja hoitavissa tahoissa on eroja. Koen olleeni aika onnekas, kun en ole koskaan joutunut jonottamaan, vaan pääsin nopeasti silloin joskus terveyskeskuslääkärillä käytyäni psykiatrian polin asiakkaaksi, kanssani työskennelleet lukuisat ammattilaiset ovat kaikki olleet mukavia ja osaavia ja olen saanut hoitoa, tukea ja apua niin kuin olen sitä tuntenut tarvitsevani. Tämä pikkukaupungissa Lounais-Suomessa.
EI ole diagnosoitu kun en ole jaksanut käydä lässyttämässä. Istun hiljaisuudessa, lamppu palaa nurkassa, on sänky, telkkaria en katso, mitä tee - en mitään, odottelen varmaan kuolemaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heräsin 6:30, meikkasin, söin aamiaisen, ruokin ja lenkitin koirat, lähdin töihin. Päivä meni töissä normaalisti, kotiin tulin n. klo 16.15, lenkitin koirat ja aloin tehdä ystäväni vauvakutsuille vaippakakkua. Illalla menen vielä jääkiekkopeliin kaverin kanssa.
DG: sekamuotoinen ahdistus- ja masennustila, tällä hetkellä hyvä vaihe menossa, ja terapia on alkanut toimia. En itse missään vaiheessa ole tuntenut itseäni masentuneeksi, vaan aivan helvetin ahdistuneeksi, stressaantuneeksi ja uupuneeksi. Psykiatri kuitenkin diagnosoi minulla olevan ainakin lievää masennusta, ja luotan kyllä häneen. Tiedän pitkittyneen ahdistuksen ja stressin joskus laukaisevan masennuksen.
Minulla on diagnoosina pitkäaikainen masennus. Lääkärit ovat myös esitelleet kaikenlaisia vaihtoehtoja aspergerin oireyhtymästä erilaisiin persoonallisuushäiriöihin. Käytännössä olen jatkuvasti hiton väsynyt enkä oikein saa iloa mistään. Lääkkeitä on syöty jos jonkinlaisia.
Tänään heräsin aamukarvanteella mittaamaan verenpainetta ja nielemään pari lääkettä. Sitten nukuin ja torkuin puoleen päivään. Pyöräilin noin 18 kilsaa, kävin suihkussa ja söin vaimoni laittamaa ruokaa. Sää on täällä kaunis, mutta semmoista helvetin pakkopullaa tuo liikunta on. Sitten oli jalo tarkoitukseni lukea, mutta en jaksanut keskittyä, joten torkuin. Loppupäivä menee koneen äärellä, nukkumaan menen puolen yön aikaan. Käytännössä siis nukun noin puolet vuorokaudesta, eikä tuo liikunta esimerkiksi ole auttanut asiaan paskan vertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on diagnoosina pitkäaikainen masennus. Lääkärit ovat myös esitelleet kaikenlaisia vaihtoehtoja aspergerin oireyhtymästä erilaisiin persoonallisuushäiriöihin. Käytännössä olen jatkuvasti hiton väsynyt enkä oikein saa iloa mistään. Lääkkeitä on syöty jos jonkinlaisia.
Tänään heräsin aamukarvanteella mittaamaan verenpainetta ja nielemään pari lääkettä. Sitten nukuin ja torkuin puoleen päivään. Pyöräilin noin 18 kilsaa, kävin suihkussa ja söin vaimoni laittamaa ruokaa. Sää on täällä kaunis, mutta semmoista helvetin pakkopullaa tuo liikunta on. Sitten oli jalo tarkoitukseni lukea, mutta en jaksanut keskittyä, joten torkuin. Loppupäivä menee koneen äärellä, nukkumaan menen puolen yön aikaan. Käytännössä siis nukun noin puolet vuorokaudesta, eikä tuo liikunta esimerkiksi ole auttanut asiaan paskan vertaa.
Aamukarvanteella, mikäs se on?
Vierailija kirjoitti:
Moi. Vaikea kirjoittaa mitään, kun ajattelen vaan että muut masentuneetkin vain tuomitsevat minut ihmisenä jos avaudun, mutta tuomitkaa sitten, halveksin kaikkea itsessäni muutenkin, ette voi voittaa! Hahaa.
Vakava masennus pohjana ja persoonallisuushäiriö ja psykoottisuutta ja varmasti liuta löytyis muitakin diagnooseja jos niitä alettaisiin tarkemmin kaivella.
Vuosikausia on jo jatkunut, pahentunut ja imenyt minusta kaiken toimintakyvyn. Elämänhallinnan ongelmistani on tullut laaja-alaisempia ja jo pitkään suunta on ollut kohti syvintä helvettiä. Olen alkanut päivittäiskäyttää huumeita, aluksi ne saivat olon tuntumaan sen verran paremmalta, että oli kerrankin syy nousta ylös ja pakottaa itsensä ulos. Mielenterveyssairaudet ja huumeet ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin hyvä kombo. Nykyään menee joka käyttökerrasta pää ihan sekaisin ja jos ennen olo oli päivästä toiseen surkeutta, nyt se on epäinhimillistä kärsimystä. Mulla vaan ei ole voimaa eikä itsehillintää pysyä kuivana. Olen ottanut viimekuukausina järkyttävät määrät lainoja huumeisiin, joihin ei todellakaan ole maksukykyä. En saa enää edes kaikkein tärkeimpiäkään asioita tehtyä, kuten avattua kirjeitä tai maksettua laskuja.
En saa enää mitään hoitoa mt-ongelmiini, eikä minulle myönnetä sairaslomaa, sen jälkeen kun tein pahan virheen ja kerroin käytöstäni. Nyt hoitotahon mukaan : "hoito ei tehoa päihteiden käyttäjään" ja Kelan mukaan "lääkärinlausuntoni ei kelpaa, koska minulla myös huumeongelma niin ei pysty muka millään tietää että johtuvatko kaikki ongelmani päihteistä". A-klinikalle aikaa odotan, ja odotan, ja odotan.
Nyt mä olen sit kokonaan ulkona avun piiristä. Olen käytännössä lakannut yrittämästä ja tulevaisuudessa en näe mitään muuta lohdullista kuin että nistinä satun tietämään erään täysin kivuttoman tavan käydä untenmaille.
Olen ikuisesti katkera "terveydenhuollolle" joka kohtelee asiakkaitaan näin. Kirjoituksesi olisi voinut olla suoraan lapseni. Kun hän haki tuskaisaan oloonsa apua päihteillä, se leima otsassa oli ja pysyi eikä hän kelvannut hoitoon enää minnekään.
Lopulta hoitoa järjestyi, vääränlaista, liian myöhään tai mitä lie, jokatapauksessa hän ei enää jaksanut. Ihminen on niin paljon muutakin kuin se, mikä hänen näkyvin ongelmansa on. Usein mt - ongelmat ja päihdeongelma valitettavasti kulkee käsi kädessä ja minusta on väärin, ettei hoitoa saa molempiin yhtäaikaa. Lapsellenikin sanottiin, että on tervetullut psyk. hoidon pariin kun pääsee irti päihteistä ensin.
Päihdeklinikan tarjoama "apu" oli lähinnä vitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Heräsin aamulla hirveässä krapulassa, hotellista. Kaveri alasti jonkun miehen vieressä. Olin taas koittanut turruttaa pahan olon alkoholilla edes yhdeksi illaksi mikä on aina yhtä huono idea. Oksensin ympäri hotellin tiloja niin pahasti, että oksensin enää keltaista vatsahappoa. Nyt masentaa entistä enemmän. Lääkitykseni vuoksi minusta tuntuu, että alkoholi sekoittaa entistä pahemmin pään. Tämä on ihan paskaa.. En halua enää juoda alkoholia.
N24
Halaus sinulle. Muistan nuo ajat nuoruudesta. Iän myötä onneksi rauhoittuu 😚
Vierailija kirjoitti:
En tajua, miten yhtekskunta jaksaa vuosikaupalla elättää masentuneita? Miten on mahdollista olla vuosikymmeniä sairaslomalla?
Peukut teille, jotka edes yritätte jotakin. Suurin osa vaan makaa sohvalla, syö paskaa ja juo kaljaa.
Siivoaminen, työt, leipominen, liikkuminen - ylipäätänsä elämänlaadun noston yrittäminen - auttaisi aika montaa teistäkin "masentuneista".
Ole hyvä ja mene pois tästä ketjusta, et selvästikään ymmärrä yhtään mistä masennuksessa on kysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on todettu mm. vaikea masennus, on ollut useita vuosia...masentanut varmaan jo lapsesta saakka. Yleensä päivät ovat hyvin toistensa kaltaisia. Nyt on sellainen jakso, että en saa yöllä unta ja siksi heräänkin vasta keskipäivällä. Syön aamiaista, ruokin ja ulkoilutan koirat, tämän jälkeen palaan sisälle, menen luultavasti istumaan koneelle tai jos on "kauppapäivä" tai pitää hoitaa muita asioita alan valmistautua kauppaan...tähän saattaa mennä useita tunteja ja joskus menosta ei tule mitään. Kerran päivässä teen normisti lämpimän ruuan ja iltapäivällä onkin taas aika viedä koirat ulos, tiskata tiskit, tarvittaessa siistiä kotia tai käydä suihkussa ja olla lisää koneella myöhään yöhön. Ennen nukkumaanmenoa vien vielä kerran koirat pihalle ja siinä se. Pitkin päivää seuraa sellainen ahdistava alavireisyys ja toivottomuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otin eilen illalla ensimmäistä kertaa Ketipinorin, se määrätiin minulle uniongelmiin. Nukuttikin hyvin, 11h mutta tänään en ole kyennyt yhtään mihinkään!!
Tavoitteenani on päästä takaisin työelämään mutta en minä tuota lääkettä ainakaan työaamuisin voi käyttää.
Heräsin siis 09 ihan tokkurassa, kello oli soimassa ties kuinka pitkään olisin nukkunut ilman kelloa (en halua että vuorokausirytmi menee sekaisin).
Kahvia keitin ja siitä löhtien olen vaan makoillut kun tuntuu ettei vaan pysty tekemään mitään, ihan hirveää!
12v on kouluta poissa kun on kipeänä ja mikrossa meille puurot keitin äsken.
Ihan lamaannus olo. Miten toiset syö tätä lääkettä kymmenkertaisenkin määrän, kai siihen sitten tottuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua, miten yhtekskunta jaksaa vuosikaupalla elättää masentuneita? Miten on mahdollista olla vuosikymmeniä sairaslomalla?
Peukut teille, jotka edes yritätte jotakin. Suurin osa vaan makaa sohvalla, syö paskaa ja juo kaljaa.
Siivoaminen, työt, leipominen, liikkuminen - ylipäätänsä elämänlaadun noston yrittäminen - auttaisi aika montaa teistäkin "masentuneista".
Viestistäkin käy kyllä hyvin ilmi, ettet tiedä tästä aiheesta mitään, mutta kysynpä nyt kuitenkin: miten sinun mielestäsi masentuneen tulee toimia silloin, kun ei ihan aikuisten oikeasti jaksa siivota, leipoa, urheilla tai mennä sinne töihin? Jos ei jaksa käydä suihkussa ja kaikki itkettää, niin miten ja ennen kaikkea miksi sinne töihin mentäisiin? Olisiko sinusta ihan jees työnantajana, työtoverina tai vaikka asiakkaana, että masentunut tulee siivottomana töihin itkemään, nukkumaan tai tuijottamaan tyhjyyteen, eikä saa mitään aikaan?
En ole tuon viestin kirjoittaja, mutta haluaisin tietää, miten sitä saikkua jaksaa hakea jos ei jaksa käydä pesulla tai nousta sängystä. Eikö paljon työläämpää ole soittaa ja varata aika. Ja sitten mennä paikan päälle sinne lääkäriin ja selittää asiansa.
Ja eikö itseään voi pakottaa sinne suihkuun tai kävelylle ajattelemalla että se voi tuoda paremman olon? Yhtälailla jaksaa raahautua hakemaan sen lääkkeen, jotta tulisi parempi olo.
Mitä mieltä te masennuslääkkeitä syövät olette tästä? Mitä jos teidän masennus on kroonistunut lääkkeiden takia, ja se olisi mennyt ohi jo ajat sitten ilman lääkkeitä hyvällä terapialla?
Tänään on kyllä ollu niin stereotyyppinen masentuneen päivä et melkein huvittaa...
Menin eilen nukkumaan joskus neljän jälkeen. Ekan kerran heräsin joskus seittemältä selaamaan puhelinta mitä teinkin ehkä kymmeneen asti jolloin nukahdin uudelleen. 12 heräsin kelloon jonka sammutin. Heräsin klo 13 jälkeen mut kello oli yli kaksi ennen kun pääsin vihdoin ylös sängystä. Hengailin ja pelasin puhelimella.
Sit paistoin puolikkaan pakastepizzan ruoaksi ja otin lääkkeet. Tän jälkeen avasin koneen ja maksoin laskuja. Rahatilanne ahdistaa jatkuvasti. Kela oli sössinyt juttuja joten sinnekin pitää taas soittaa. Koneella menikin sitten aikaa noin puoli kuuteen jolloin aloin valmistautua terapiaan. Laitoin huulipunaa vaikka se ei mitään pelastanutkaan. Pesin hampaatkin ennen lähtöä. Menin julkisilla ja olin terapiassa ajoissa. Kerta tuntui turhalta koska terapeuttini ei ole hyvä mutta en ole jaksanut vaihtaa. Pian kaksivuotinen terapiani tosin jo loppuukin.
Terapian jälkeen kävelin kotiin ja kävin matkalla kaupassa ostamassa vähän sipsiä ja suklaata. Kotiin tultuani olin aika uupunut muutaman kilsan kävelystä joten menin suihkuun koska oli ällöttävä hikipossuinen olo. Pesin hiuksetkin. Sitten söin ne sipsit ja suklaat, ja nyt vähän ällöttää. Oon lukenut tässä puhelimella eri keskustelupalstoja suihkun jälkeen. Vielä ehkä piirrän tai luen vähän, sit dataan aamuyöhön varmaan taas koska unirytmini on aika vinksallaan.
Tänään oli parempi päivä kun ehkä viikkoon, on ahdistanut viime päivinä taas ihan hirveästi ja tuntuu etten saa henkeä. Oon joutunut pitkästä aikaa turvautumaan tarvittaessa otettaviin rauhoittaviin.
Masennus on kai nyt enää keskivaikea mutta toimeentulosta taistelu jne on taas pahentanut ahdistusta.
Silloin kun on hyviä päiviä niin luen, käyn kävelemässä tai uimassa, teen taidejuttuja ja kirjoitan kirjeitä.
Vierailija kirjoitti:
Diagnosoitu keskivaikea.
Aamulla Cipralex nassuun. Koululaiselle aamupala, kuopus päiväkotiin. Töihin. Töitten jälkeen päiväkodin kautta kotiin. Kotitöitä, lasten kanssa olemista. Kun lapset nukkumassa, opiskelua, yhteistä oleskelua mihen kanssa. Nukkumaan.
Ekan kerran masennusdiagnoosin sain v. 2000. Sen jälkeen uusiutunut niin monta kertaa, etten edes muista. Olen oppinut, että lääkitys heti kuntoon ja arjen rutiinien hoito ovat keinot selvitä eteenpäin.
juuri näin myös minulla, paitsi että lapset on isompia. Kaupan kautta töistä kotiin, kotitöitä ja ruuanlaittoa, koiran kanssa lenkki, vielä hetki av:lla ennen nukkumaan menoa.
Alkoholi on todella myrkkyä masentuneelle. Se pahentaa oloa todella paljon jo suht kohtuullisestikin juotuna.
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä te masennuslääkkeitä syövät olette tästä? Mitä jos teidän masennus on kroonistunut lääkkeiden takia, ja se olisi mennyt ohi jo ajat sitten ilman lääkkeitä hyvällä terapialla?
Kun se ei mennyt ohi ilman lääkkeitä. Vai kuinka kauan olisi pitänyt odottaa? En jaksa käsittää tätä lääkkeiden demonisointia, miettikääpä kuinka moni olisi edelleen masentunut tai päättänyt päivänsä ilman lääkkeitä.
Ja vielä se on lisättävä että melkein joka käyntikerralla eri hoitaja tai lääkäri (joka kerta on ensin mentävä hoitajalle päästäkseen lääkärille. Paska systeemi.)