Mua ahdistaa kovasti se, kun lapseni haluaa koko ajan jotain

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuta asenteesi kokonaan, älä ärsyynny lapsen vajeesta, älä rajoita sitä, vaan hyväksy se.

Oon mä silleen koittanutkin hyväksyä,sen olemassa olon (en siis aina ostaa jotain) eli en sano lapselle, että "älä pyydä", vaikka jos niin tapahtuisikin, niin oishan se mulle helpompaa. Mutta jos lapsi vain mun huudon/käskyn/vaatimisen perusteella ei sitten pyytäisi asioita, niin mähän jäisin ihan pimentoon siitä, että onko hänellä niitä tarpeita enää edes, vaiko ei.

Vaikka en osaa ratkaista niitä, niin nyt mä "kivasti" tiedän, missä mennään.

ap

Just näin, kiltit lapset ei pyydä mitään, eikä saa mitään. Hienoa, että oot oivaltanu tän. Toivottavasti se isompi lapsi myös.

Niin no isomman kanssa on haastavampaa, hän on hyvin herkkä ja vetäytyy jos äiti väsyneenä tiuskaisee, että älä nyt. Siksi en enää ole väsyneenä kotona tiuskimassa. Toivottavasti poika saa enemmän sen esille, mitä toivoo. Mielestäni mieheni on hyvä sellaisen vastaanottamisessa, itse en joo ole. Vaikka kiva kuulla, jos teen sentään mielestäsi jotain oikeinkin.

ap

Aloita vaikka siitä, että oot läsnä sille lapselle. Ja kuuntelet, mitä se oikeesti pyytää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasva aikuiseksi, ala antaa, äläkä odota, että sun vajetta täytetään. Anna lapsellesi sitä mitä hän kaipaa. Se ei ole tavara, vaikka naamioituu siksi.

Justhan itse sanoit, tulkitset lapsen ilkeydeksi sen, että hän haluaa tavaraa, vaikka se on vain naamioitunut rakkauden pyyntö.

Enkä ala antaa, ei mulla oo mitään, mistä antaa. Silti mua kuuluu rakastaa. Ei ehkä sen lapsen, mutta jonkun.

ap

On kyllä traagista sen lapsen kannalta, että hän rakastaa sinua, mutta hänen rakkautensa ei kelpaa sinulle rakkaudeksi.

Ei, kyllä se kelpaa, mutta se ei riitä nyt parantamaan haavoistani, joita äitini teki. Kyllä mä olen myös lapsille osoittanut, että kaiken, mitä he haluavat minulle antaa, minä haluankin ja saan siitä voimia. Ainakin niinnhyvin kuin osaan, osoitan. Mullehän äitini kiukutteli, että en kuulemma rakasta häntä, joten tiedän, miltä se tuntuu. En nyt niin paljon rakastanutkaan, mutta kun en kuulemma edes pahoillanikaan ollut jos hänen mielensä pahoittui ja pyysin anteeksi. Hän oli kuin seinä, evvk, lapseni.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä olet jäänyt paitsi? Mitä ei ole ymmärretty? Sitä se lapses kaipaa. Anna sitä sille. Ole sinä se hyvä äiti, se joka ymmärtää.

No varmaan jotain itsen hyväksyntää ja sen mun vihan, että se oli suojelemaan mun ja äidin välejä, ei ilkeyttä, mutta minut leimattiin siinä ilkeäksi ja lisäksi mua rangaistiin.

ap

Usein naisen, jota on lapsena kohdeltu huonosti, on vaikea kohdella omia lapsia oikein vaikka yrittäisikin. Ei vaan näe niitä virheitä. Ja ketju jatkuu...

Itselläni oli karmea lapsuus, mutta olen käynyt aina jossain juttelemassa tai terapiassa ja opiskellut lasten kasvatusta aktiivisesti. Enkä ole ollut asioissa jyrkkä vaan ottanut tilanteet huumorilla ja rennosti.

Ap:n puheen takaa kaikuu katkeruus, aggressio ja viha.

Joko haet apua vaikka tk:sta tai sitten jatkat noin ja saat myöhemmin lapsilta palautetta kuten äitisikin.

Itse olen antanut äidilleni palautetta, hän ei toki myönnä mitään. Omat lapseni ovat sitä mieltä että olen huippumutsi.

Itsekkin olin lapsena tuollainen vinkuja kunnes vanhemmat keksi et teen kotitöitä = saan vähän rahaa. Ja tietenkin kaikki synttärirahat säästin niin sitten sain ostettua haluamani nuken. En enää vinkunut asioita kun tajusin ettei niitä minulle osteta.

Vierailija kirjoitti:

Aloita vaikka siitä, että oot läsnä sille lapselle. Ja kuuntelet, mitä se oikeesti pyytää.

En jaksa, mieli lähtee vaeltelemaan. Tai entä sitten, kun saan sen tietää, eikä minulla ole rahkeita toteuttaa sitä? Itkemme sitä sitten yhdessä? Nooot?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasva aikuiseksi, ala antaa, äläkä odota, että sun vajetta täytetään. Anna lapsellesi sitä mitä hän kaipaa. Se ei ole tavara, vaikka naamioituu siksi.

Justhan itse sanoit, tulkitset lapsen ilkeydeksi sen, että hän haluaa tavaraa, vaikka se on vain naamioitunut rakkauden pyyntö.

Enkä ala antaa, ei mulla oo mitään, mistä antaa. Silti mua kuuluu rakastaa. Ei ehkä sen lapsen, mutta jonkun.

ap

Et sä voikaan lapsen moodista antaa. Lapsi on lapsen tasalla ja voi antaa vain siltä tasolta. Ole aikuinen, niin voit antaa siltä tasolta.

Mun on oltava ensin se lapsi, että voin olla aikuinen. Ja mä oon nyt sitä. En kanna huolta enkä.vastuuta lapsistani arjessa, sitä tekee mieheni, lasten isä. Mä saan vaan olla vastuista vapaa ja parannella kaiken sen paskan, mitä mun syykseni on kaadettu. Mikä ei sitä edes ikinä ollut. Se, joka sen sinne kaatoi, vastaa tästä, en minä.

ap

Ota elämä omiin käsiin ja lakkaa syyttämästä äitiäsi. Voihan äitisikin syyttää omaa äitiään, ei siinä oo järkeä vaan syyttää edellistä lenkkiä. Oot äiti nyt, sulla on vastuita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasva aikuiseksi, ala antaa, äläkä odota, että sun vajetta täytetään. Anna lapsellesi sitä mitä hän kaipaa. Se ei ole tavara, vaikka naamioituu siksi.

Justhan itse sanoit, tulkitset lapsen ilkeydeksi sen, että hän haluaa tavaraa, vaikka se on vain naamioitunut rakkauden pyyntö.

Enkä ala antaa, ei mulla oo mitään, mistä antaa. Silti mua kuuluu rakastaa. Ei ehkä sen lapsen, mutta jonkun.

ap

Et sä voikaan lapsen moodista antaa. Lapsi on lapsen tasalla ja voi antaa vain siltä tasolta. Ole aikuinen, niin voit antaa siltä tasolta.

Mun on oltava ensin se lapsi, että voin olla aikuinen. Ja mä oon nyt sitä. En kanna huolta enkä.vastuuta lapsistani arjessa, sitä tekee mieheni, lasten isä. Mä saan vaan olla vastuista vapaa ja parannella kaiken sen paskan, mitä mun syykseni on kaadettu. Mikä ei sitä edes ikinä ollut. Se, joka sen sinne kaatoi, vastaa tästä, en minä.

ap

Harmi. Menet lapsiesi lapsuuden nyt ihan kokonaan. Et sinä parannu niin nopeasti että ehtisit mukaan enää. Lapset kasvavat ja toteavat, että se p*skamutsi saa pitää tunkkinsa ja kieltäytyvät seurastasi. Siihen meni sitten ne lapset.

Aikaa penee paljon, koska se jonka väität olevan vastuussa elämästäsi ei sitä vastuuta tule kantamaan ja itsehän sitä et halua tehdä. Tulet junnaamaan tässä sotkussa koko loppuelämäsi. Siis jos et vaihda asennetta, mutta sitähän sinä et tee.

Laitappa se korkki kiinni...on sunnuntai...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä olet jäänyt paitsi? Mitä ei ole ymmärretty? Sitä se lapses kaipaa. Anna sitä sille. Ole sinä se hyvä äiti, se joka ymmärtää.

No varmaan jotain itsen hyväksyntää ja sen mun vihan, että se oli suojelemaan mun ja äidin välejä, ei ilkeyttä, mutta minut leimattiin siinä ilkeäksi ja lisäksi mua rangaistiin.

ap

Usein naisen, jota on lapsena kohdeltu huonosti, on vaikea kohdella omia lapsia oikein vaikka yrittäisikin. Ei vaan näe niitä virheitä. Ja ketju jatkuu...

Itselläni oli karmea lapsuus, mutta olen käynyt aina jossain juttelemassa tai terapiassa ja opiskellut lasten kasvatusta aktiivisesti. Enkä ole ollut asioissa jyrkkä vaan ottanut tilanteet huumorilla ja rennosti.

Ap:n puheen takaa kaikuu katkeruus, aggressio ja viha.

Joko haet apua vaikka tk:sta tai sitten jatkat noin ja saat myöhemmin lapsilta palautetta kuten äitisikin.

Itse olen antanut äidilleni palautetta, hän ei toki myönnä mitään. Omat lapseni ovat sitä mieltä että olen huippumutsi.

Yllättääkö sinua, jos sanon, että tiedostin nämä ongelmani ekan kerran parikymppisenä ja olen siitä asti hakenut apua itselleni? Mutta ei kaikki terapiat ole sellaisia, että ne auttaa uhria oikein asioissa. Kaikki terapiat ei edes oivalla, että tässä on uhri. Mmm... että autapa siinä sitten itseäsi, kun ei ammattilaisetkaan ole osanneet.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloita vaikka siitä, että oot läsnä sille lapselle. Ja kuuntelet, mitä se oikeesti pyytää.

En jaksa, mieli lähtee vaeltelemaan. Tai entä sitten, kun saan sen tietää, eikä minulla ole rahkeita toteuttaa sitä? Itkemme sitä sitten yhdessä? Nooot?

ap

Sitten vaan ollaan sen asian kanssa hetki, hyväksyen. Ei sitä heti tarvi alkaa korjaamaan. Ei tarvi velloa ja märistä myöskään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasva aikuiseksi, ala antaa, äläkä odota, että sun vajetta täytetään. Anna lapsellesi sitä mitä hän kaipaa. Se ei ole tavara, vaikka naamioituu siksi.

Justhan itse sanoit, tulkitset lapsen ilkeydeksi sen, että hän haluaa tavaraa, vaikka se on vain naamioitunut rakkauden pyyntö.

Enkä ala antaa, ei mulla oo mitään, mistä antaa. Silti mua kuuluu rakastaa. Ei ehkä sen lapsen, mutta jonkun.

ap

Et sä voikaan lapsen moodista antaa. Lapsi on lapsen tasalla ja voi antaa vain siltä tasolta. Ole aikuinen, niin voit antaa siltä tasolta.

Mun on oltava ensin se lapsi, että voin olla aikuinen. Ja mä oon nyt sitä. En kanna huolta enkä.vastuuta lapsistani arjessa, sitä tekee mieheni, lasten isä. Mä saan vaan olla vastuista vapaa ja parannella kaiken sen paskan, mitä mun syykseni on kaadettu. Mikä ei sitä edes ikinä ollut. Se, joka sen sinne kaatoi, vastaa tästä, en minä.

ap

Harmi. Menet lapsiesi lapsuuden nyt ihan kokonaan. Et sinä parannu niin nopeasti että ehtisit mukaan enää. Lapset kasvavat ja toteavat, että se p*skamutsi saa pitää tunkkinsa ja kieltäytyvät seurastasi. Siihen meni sitten ne lapset.

Aikaa penee paljon, koska se jonka väität olevan vastuussa elämästäsi ei sitä vastuuta tule kantamaan ja itsehän sitä et halua tehdä. Tulet junnaamaan tässä sotkussa koko loppuelämäsi. Siis jos et vaihda asennetta, mutta sitähän sinä et tee.

Se on totta, niin mä menetänkin.

Mutta sekään ei ole niin hirveää, kuin se, että jos mä todella toistaisin mun äitini virheet ja aiheuttaisin lapsilleni samanlaista umpikujaa, kuin missä itse oon elellyt. Toki äiti ei ole kyllä yksin syy kaikkiin syihin, miksi umpikujaa on, toivon, että nekin syyt tulevat loistamaan poissaolollaan lasteni elämästä.

Totta helvetissä minua harmittaa ja myös satuttaa olla äiti olematta "äiti", siksikin tulee näitä asioita harmiteltua. Jos mua ei yhtään harmittais, niin mitä mä tässä sitten ihmettelisin? Mies jo hoitaa lapsia ja kaikki niin hyvin siinä kuin voi olla. Ei toki täydellistä, mutta...

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasva aikuiseksi, ala antaa, äläkä odota, että sun vajetta täytetään. Anna lapsellesi sitä mitä hän kaipaa. Se ei ole tavara, vaikka naamioituu siksi.

Justhan itse sanoit, tulkitset lapsen ilkeydeksi sen, että hän haluaa tavaraa, vaikka se on vain naamioitunut rakkauden pyyntö.

Enkä ala antaa, ei mulla oo mitään, mistä antaa. Silti mua kuuluu rakastaa. Ei ehkä sen lapsen, mutta jonkun.

ap

Et sä voikaan lapsen moodista antaa. Lapsi on lapsen tasalla ja voi antaa vain siltä tasolta. Ole aikuinen, niin voit antaa siltä tasolta.

Mun on oltava ensin se lapsi, että voin olla aikuinen. Ja mä oon nyt sitä. En kanna huolta enkä.vastuuta lapsistani arjessa, sitä tekee mieheni, lasten isä. Mä saan vaan olla vastuista vapaa ja parannella kaiken sen paskan, mitä mun syykseni on kaadettu. Mikä ei sitä edes ikinä ollut. Se, joka sen sinne kaatoi, vastaa tästä, en minä.

ap

Harmi. Menet lapsiesi lapsuuden nyt ihan kokonaan. Et sinä parannu niin nopeasti että ehtisit mukaan enää. Lapset kasvavat ja toteavat, että se p*skamutsi saa pitää tunkkinsa ja kieltäytyvät seurastasi. Siihen meni sitten ne lapset.

Aikaa penee paljon, koska se jonka väität olevan vastuussa elämästäsi ei sitä vastuuta tule kantamaan ja itsehän sitä et halua tehdä. Tulet junnaamaan tässä sotkussa koko loppuelämäsi. Siis jos et vaihda asennetta, mutta sitähän sinä et tee.

Ja siis kyllä äitini on vastuussa elämästäni, eikä niin, että mä vain väitän niin. Ja haluamisesta ei ole kiinni, ikävä kyllä kykenemisestä. Ja siinä terapeutit ei ole tehneet tämän paremmin. Turhaa sä minua syytät muiden teoista mulle.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloita vaikka siitä, että oot läsnä sille lapselle. Ja kuuntelet, mitä se oikeesti pyytää.

En jaksa, mieli lähtee vaeltelemaan. Tai entä sitten, kun saan sen tietää, eikä minulla ole rahkeita toteuttaa sitä? Itkemme sitä sitten yhdessä? Nooot?

ap

Sitten vaan ollaan sen asian kanssa hetki, hyväksyen. Ei sitä heti tarvi alkaa korjaamaan. Ei tarvi velloa ja märistä myöskään.

Se on helppo sanoa, että hyväksy. Mutta pikkuisen vaikeampi toteuttaa. Varsinkin, jos pitää päivästä toiseen hyväksyä se, ettei kykene asioihin, joihin muut kykenee tuosta vaan.

ap

Mun eka terapia ei edes tajunnut, että mä oon uhri. Ei siellä saanut mitään tulea siihen, että on uhri ja tarttis mitään tukea, asioihin, joista ei itse selviä.

ap

Olet aikuinen. Voit itse valita miten reagoit. Lapsilla ei vielä ole sitä kykyä.

Sinä valitset aktiivisesti olla poissa lastesi arjesta ja syytä vielä äitisi tästä valinnasta.

Luultavasti sinun lapsesi eivät halua olla yhteyksissä sinuun kun ovat aikuisia jos jatkat tätä rataa. Ja terapeutin apua he varmasti tulee tarvitsemaan jos aikuinen käyttäytyy tuolla tavalla vain siksi että he pienenä haluavat huomiota ja rakkautta .

Toinen on ilmeisesti jo luovuttanut kun ei enää puhu sinulle, vain "leikkii kiltisti yksin" .

Mä en myöskään itse ajatellut, että ois mitään asioita, joista mä en itse selviä. En mä ajatellut, että olen uhri. Vasta nyt oon alkanut ajatella, että onkohan asioita, joista mä,en itse selviä. Ja siis lähinnä tarkoitan nimenomaan ajatusten tasolla, ajatusten ja omien asenteitteni muutoksessa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Olet aikuinen. Voit itse valita miten reagoit. Lapsilla ei vielä ole sitä kykyä.

Sinä valitset aktiivisesti olla poissa lastesi arjesta ja syytä vielä äitisi tästä valinnasta.

Luultavasti sinun lapsesi eivät halua olla yhteyksissä sinuun kun ovat aikuisia jos jatkat tätä rataa. Ja terapeutin apua he varmasti tulee tarvitsemaan jos aikuinen käyttäytyy tuolla tavalla vain siksi että he pienenä haluavat huomiota ja rakkautta .

Toinen on ilmeisesti jo luovuttanut kun ei enää puhu sinulle, vain "leikkii kiltisti yksin" .

Miksi luulet, että voin valita, miten reagoin? Kun mä aikoinaan puolustin mun ja äitini välistä (minun kuvittelemaa, eihän sitä sitten loppujen lopuksi ollutkaan olemassa) rakkaussuhdetta, niin luuletko sä, että mä valitsin vapaasti, että raivostunpa nyt äidille, niin se huomaa, että mä rakastan sitä, enkä kestä tapaa, jolla se kohtelee minua? Luuletko, että mä valitsin sen tavan? Ja luuuletko sä, että olemme aikuisinakaan tietoisia kaikista vastaavista huonoista valinnoista reagoida, niin ettemme koskaan reagoi pöllösti, epätarkoituksenmukaisesti tai epäedullisesti?

Kasva aikuiseksi.

ap

Minä käytän edelleen vihaa sen osoittamiseen, että haluan, että minua rakastetaan. Siis täysin älytön keino, mutta näin se vaan menee.

ap

Minulle reagointi = tunne. Tai tunne= reagointi. Enkä näkisi mitään hedelmällistä siinä, että tuntisin yhtä, ja reagoisin toisella tavalla. Paitsi jos olisin valtiovierailuja isännöivä diplomaatti. Ja töissä on jossain määrin pakko turvautua siihen. Mutta omassa henk.koht. elämässäni? Ei.

ap