Mua ahdistaa kovasti se, kun lapseni haluaa koko ajan jotain

Olen katsonut you tubesta Nevi *jonkun* videoita narsismista. Ne ovat todella osuvia. Esim. video jossa puhutaan harhakäsityksistä narsistin uhrista. Harmi vaan, että Nevin kokemukset narsistisesta parisuhteesta ovat aika erilaisia kuin minun kokemukseni luonnehäiriöisen lapsena, mutta on niissä sellaisia oivalluksiakin, joista saa välillä nauraa, niin surkuhupaisia huomioita siellä on.

Että esimerkiksi uhri. Että millainen se on. Ihmisten mielissä uhri on siis joku avuton reppana, eikä käsitetä, että se on ainoastaan asema, jossa henkilö on narsistin takia, eikä kerro mitään henkilön luonteesta, tai voimista tai vastuunkannosta, joka on uhrin asemaan joutunut.

Että kamalaa, kun joku vaan käyttääkin itsestään sanaa uhri! Kun se menee ihmisten mielissä siksi, että hän saa olla sitten vastuuton, avuton ressukka! Vaikka sanoisin, että 90% mua uhriudesta syyttävistä ovat luultavasti mua heikompia jne.

Että auto-onnettomuuteenkin uhriksi voi joutua vain heikko ihminen, ei ku öööö, mitenköhän se menikään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Minulle reagointi = tunne. Tai tunne= reagointi. Enkä näkisi mitään hedelmällistä siinä, että tuntisin yhtä, ja reagoisin toisella tavalla. Paitsi jos olisin valtiovierailuja isännöivä diplomaatti. Ja töissä on jossain määrin pakko turvautua siihen. Mutta omassa henk.koht. elämässäni? Ei.

ap

No silloin sinun valintasi on juuri se että annat tunteet viedä etkä mieti seurauksia.

Jos valitset toisen ajattelutavan, esim huomaat että jotain ärsyttää, mutta valitset aktiivisesti olla reagoimatta lastesi läheisyydessä.

Voit sanoa "äiti tarvitsee nyt viiden minuutin tauko" ja menet ulos viideksi minuutiksi. Kun tulet takaisin, tunne on luultavasti heikompi etkä ole yhtä ärsyyntynyt kuin menit ulos.

Kärsivällisyys on valinta, kuten myös huutaminen.

Jos käyt terapiassa, oletteko yhtään jutelleet tällaisista toimintatavoista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle reagointi = tunne. Tai tunne= reagointi. Enkä näkisi mitään hedelmällistä siinä, että tuntisin yhtä, ja reagoisin toisella tavalla. Paitsi jos olisin valtiovierailuja isännöivä diplomaatti. Ja töissä on jossain määrin pakko turvautua siihen. Mutta omassa henk.koht. elämässäni? Ei.

ap

No silloin sinun valintasi on juuri se että annat tunteet viedä etkä mieti seurauksia.

Jos valitset toisen ajattelutavan, esim huomaat että jotain ärsyttää, mutta valitset aktiivisesti olla reagoimatta lastesi läheisyydessä.

Voit sanoa "äiti tarvitsee nyt viiden minuutin tauko" ja menet ulos viideksi minuutiksi. Kun tulet takaisin, tunne on luultavasti heikompi etkä ole yhtä ärsyyntynyt kuin menit ulos.

Kärsivällisyys on valinta, kuten myös huutaminen.

Jos käyt terapiassa, oletteko yhtään jutelleet tällaisista toimintatavoista?

Mutta kun en ole mikään diplomaatti, niin miksi minä käyttäytyisin noin? Minunhan pitäisi sitten näytellä koko ajan, ja olla jotain, mitä en ole.

ap

Ja siis Nevin kommenteissa narsistikumppanin uhreista oli pääpointtina se, että narsistin uhriksi ei hakeudu heikko ja alostuva ihminen, joka siis saisi syyttää itseään siitä, että mitäs hakeutui siihen, koska narsisti ei ensin ole lainkaan paha, kamala eikä ikävä ihminen, vaan mukava, miellyttävä, huomaavainen ja ihana, joka sitten myöhemmintäysin muuttuu, kun uhrinon ansassa. Sama narsistien lapsilla tietenkin, että heitä ei voi syyttää uhrin asemaan joutumisesta, koska emme valitse itse vanhempiamme.

Seuraavaksi taas sanotaan, että voit lopettaa uhrina olon kun aikuistut, johon sanoisin, että ahaa, no en kyllä mielestäni ole voinut. Enhän edes tajunnut, että olin uhri, enkä myöskään ole saanut mitään apua sen lopettamiseen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle reagointi = tunne. Tai tunne= reagointi. Enkä näkisi mitään hedelmällistä siinä, että tuntisin yhtä, ja reagoisin toisella tavalla. Paitsi jos olisin valtiovierailuja isännöivä diplomaatti. Ja töissä on jossain määrin pakko turvautua siihen. Mutta omassa henk.koht. elämässäni? Ei.

ap

No silloin sinun valintasi on juuri se että annat tunteet viedä etkä mieti seurauksia.

Jos valitset toisen ajattelutavan, esim huomaat että jotain ärsyttää, mutta valitset aktiivisesti olla reagoimatta lastesi läheisyydessä.

Voit sanoa "äiti tarvitsee nyt viiden minuutin tauko" ja menet ulos viideksi minuutiksi. Kun tulet takaisin, tunne on luultavasti heikompi etkä ole yhtä ärsyyntynyt kuin menit ulos.

Kärsivällisyys on valinta, kuten myös huutaminen.

Jos käyt terapiassa, oletteko yhtään jutelleet tällaisista toimintatavoista?

"Kärsivällisyys on valinta, kuten myös huutaminen. " Tääsäkin on se ongelma, että jos mulla on yhtään mitään tavoitteita kasvatuksessani, niin jos olen hiljaa (=kärsivällinen), niin tiedän, etten kasvata lasta sitten ollenkaan. Jos taas huudan ja koitan saada sanomani perille, aiheutan traumoja eikä sanomakaan mene perille.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle reagointi = tunne. Tai tunne= reagointi. Enkä näkisi mitään hedelmällistä siinä, että tuntisin yhtä, ja reagoisin toisella tavalla. Paitsi jos olisin valtiovierailuja isännöivä diplomaatti. Ja töissä on jossain määrin pakko turvautua siihen. Mutta omassa henk.koht. elämässäni? Ei.

ap

No silloin sinun valintasi on juuri se että annat tunteet viedä etkä mieti seurauksia.

Jos valitset toisen ajattelutavan, esim huomaat että jotain ärsyttää, mutta valitset aktiivisesti olla reagoimatta lastesi läheisyydessä.

Voit sanoa "äiti tarvitsee nyt viiden minuutin tauko" ja menet ulos viideksi minuutiksi. Kun tulet takaisin, tunne on luultavasti heikompi etkä ole yhtä ärsyyntynyt kuin menit ulos.

Kärsivällisyys on valinta, kuten myös huutaminen.

Jos käyt terapiassa, oletteko yhtään jutelleet tällaisista toimintatavoista?

Eikä mulla se tunnelaan ole heikompi vaikka oisin ulkona koko päivän. Vääryys on vääryys on vääryys. Jos lapsi toimii niin että syntyy tunne vääryydestä, vaikka se olisi miten epäjärkevä tunne, niin se suututtaa minua ihan yhtä paljon oli siitä päivä tai tunti.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle reagointi = tunne. Tai tunne= reagointi. Enkä näkisi mitään hedelmällistä siinä, että tuntisin yhtä, ja reagoisin toisella tavalla. Paitsi jos olisin valtiovierailuja isännöivä diplomaatti. Ja töissä on jossain määrin pakko turvautua siihen. Mutta omassa henk.koht. elämässäni? Ei.

ap

No silloin sinun valintasi on juuri se että annat tunteet viedä etkä mieti seurauksia.

Jos valitset toisen ajattelutavan, esim huomaat että jotain ärsyttää, mutta valitset aktiivisesti olla reagoimatta lastesi läheisyydessä.

Voit sanoa "äiti tarvitsee nyt viiden minuutin tauko" ja menet ulos viideksi minuutiksi. Kun tulet takaisin, tunne on luultavasti heikompi etkä ole yhtä ärsyyntynyt kuin menit ulos.

Kärsivällisyys on valinta, kuten myös huutaminen.

Jos käyt terapiassa, oletteko yhtään jutelleet tällaisista toimintatavoista?

Mutta kun en ole mikään diplomaatti, niin miksi minä käyttäytyisin noin? Minunhan pitäisi sitten näytellä koko ajan, ja olla jotain, mitä en ole.

ap

Lapsesi takia sinun täytyy hillitä itsesi ja käyttäytyä aikuisen tavalla.

Et ole uhri kun olet lapsesi kanssa. Olet heidän äitinsä, ja sinulla on velvollisuus opettaa heitä miten aikuinen käyttäytyy.

Aikuinen ihminen ei tee ihan kaikki mitä tulee mieleen. Se tarkoittaa myös sitä, että vaikka jotain ärsyttää, aikuinen ihminen valitsee koska on syytä riidellä ja koska on parempi anna asian olla tai keskustella neutraalisti asiasta.

Jos lapsesi ei saa toimintamalleja kotona, he eivät osaa käyttäytyä yhteiskunnassa aikuisena. Ei esim 40-vuotias tilintarkastaja voi mennä pomolle huutamaan että asiakas on tyhmä kun ehdotettu tapaamispäivää ei käy. Pikkulapsi käyttäytyy näin.

Eikä mulla se tunnelaan ole heikompi vaikka oisin ulkona koko päivän. Vääryys on vääryys on vääryys. Jos lapsi toimii niin että syntyy tunne vääryydestä, vaikka se olisi miten epäjärkevä tunne, niin se suututtaa minua ihan yhtä paljon oli siitä päivä tai tunti.

ap

Ehkä vihanhallintaterapia olisi vaihtoehto sinulle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle reagointi = tunne. Tai tunne= reagointi. Enkä näkisi mitään hedelmällistä siinä, että tuntisin yhtä, ja reagoisin toisella tavalla. Paitsi jos olisin valtiovierailuja isännöivä diplomaatti. Ja töissä on jossain määrin pakko turvautua siihen. Mutta omassa henk.koht. elämässäni? Ei.

ap

No silloin sinun valintasi on juuri se että annat tunteet viedä etkä mieti seurauksia.

Jos valitset toisen ajattelutavan, esim huomaat että jotain ärsyttää, mutta valitset aktiivisesti olla reagoimatta lastesi läheisyydessä.

Voit sanoa "äiti tarvitsee nyt viiden minuutin tauko" ja menet ulos viideksi minuutiksi. Kun tulet takaisin, tunne on luultavasti heikompi etkä ole yhtä ärsyyntynyt kuin menit ulos.

Kärsivällisyys on valinta, kuten myös huutaminen.

Jos käyt terapiassa, oletteko yhtään jutelleet tällaisista toimintatavoista?

Mutta kun en ole mikään diplomaatti, niin miksi minä käyttäytyisin noin? Minunhan pitäisi sitten näytellä koko ajan, ja olla jotain, mitä en ole.

ap

Lapsesi takia sinun täytyy hillitä itsesi ja käyttäytyä aikuisen tavalla.

Et ole uhri kun olet lapsesi kanssa. Olet heidän äitinsä, ja sinulla on velvollisuus opettaa heitä miten aikuinen käyttäytyy.

Aikuinen ihminen ei tee ihan kaikki mitä tulee mieleen. Se tarkoittaa myös sitä, että vaikka jotain ärsyttää, aikuinen ihminen valitsee koska on syytä riidellä ja koska on parempi anna asian olla tai keskustella neutraalisti asiasta.

Jos lapsesi ei saa toimintamalleja kotona, he eivät osaa käyttäytyä yhteiskunnassa aikuisena. Ei esim 40-vuotias tilintarkastaja voi mennä pomolle huutamaan että asiakas on tyhmä kun ehdotettu tapaamispäivää ei käy. Pikkulapsi käyttäytyy näin.

No en mäkään noin käytäydy, en tajua, kuka ei osaa hillitä itseään töissä. Läheisten kanssa taas sitä ei jaksa. Ei minunkaan äitini hillinnyt itseään mua kohtaan enkä mä silti räyhää missään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ihan samanlainen mankuja, jolle ei meinaa mennä millään jakeluun, että meillä ei ole varaa ostaa kaikkea, mitä hän haluaa. Rahan arvoa ei vielä ymmärrä, vaikka siitä on puhuttu miljoona kertaa. Erona teidän tilanteeseen on se, että kyseinen lapsi on 12-vuotias ja hänen haluamansa asiat ovat puhelimia, pleikkapelejä, tietokoneita (tää on uusin, hän haluaa joululahjaksi jonkun supermegatietokoneen, jonka sanoo kokoavansa itse osista).

Sinänsä kannatan tuota tietokoneasiaa, onhan se tänä päivänä todella hyvä taito ja kehittävääkin puuhaa. Mutta kun ei noihin ole oikeasti varaa, enkä minäkään halua kasvattaa materialisti-kermapersettä, joka saa kaiken mitä haluaa. Vaikea tilanne, kun yrittää samalla keksiä jotain, mikä motivoisi tekemään koulussa parhaansa ja käyttäytymään hyvin muutenkin.

Minä manguin suunnilleen tuon ikäisenä Pleikkaria ja supermegatietokonetta, jonka kokoaisin itse. Minulle sanottiin, että mene kesätöihin. Menin ja sain niillä rahoilla ostettua supermegatietokoneeni. Pleikkariin eivät rahani riittäneet. Lopetin mankumisen ja opin rahan arvon.

No niin, lopeta nyt toi marina. Unohda se äitis. Se ei rakastanut sua ja muilla on ihanat vanhemmat jotka tukee ja nyt ne elämässään menestyneitä. Katkeraa. Voi voi, elämä ei ole reilua. Tolla marinalla et muuta saavuta kuin, että kukaan ei jaksa enää.

Olen tuntenut narsistin uhreja ja ne on valitettavasti kyllä rasittavaa porukkaa. Jauhaa siitä samasta narsistista vuodesta toiseen... Heistä itsestään on tullut narsisteja, kuten sinustakin huomaa. Olet vain uhri, uhri, uhri, uhri. Niin väärin tehtiin sinua kohtaan. No niin tehtiin. Nyt oot samanlainen kuin äitis.

Vierailija kirjoitti:

No niin, lopeta nyt toi marina. Unohda se äitis. Se ei rakastanut sua ja muilla on ihanat vanhemmat jotka tukee ja nyt ne elämässään menestyneitä. Katkeraa. Voi voi, elämä ei ole reilua. Tolla marinalla et muuta saavuta kuin, että kukaan ei jaksa enää.

Olen tuntenut narsistin uhreja ja ne on valitettavasti kyllä rasittavaa porukkaa. Jauhaa siitä samasta narsistista vuodesta toiseen... Heistä itsestään on tullut narsisteja, kuten sinustakin huomaa. Olet vain uhri, uhri, uhri, uhri. Niin väärin tehtiin sinua kohtaan. No niin tehtiin. Nyt oot samanlainen kuin äitis.

En ole saanut apua siihen, miten en olisi. Ihan älytöntä syyttää siitä minua.

ap

Vierailija kirjoitti:

Parrakas nainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parrakas nainen kirjoitti:

Eipä se lapsi itse itseään ole tehnyt. Katsopa peiliin, siellä on toinen tekijöistä.

No mitenkään en oo tässä nyt sitä lasta syyttänyt siitä, miltä musta tuntuu. Se vain tosiaan aiheuttaa sen ilmenemisen, mutta se ei takoita, että ois lapsen syy.

ap

Lapsista on toki riesaa ja murhetta mutta myös iloa ja onnea. Mikään huvireissu lasten kasvattaminen ei ole. Harmi, ettei neuvolassa kerrota kuinka raskasta touhua se kokonaisuudessaan on. Vaikka kerrottaisiin, niin kukapa ensimmäistään odottava osaisi kuvitella, mitä se touhu loppujen lopuksi on. Ole tyytyväinen, että lapsesi vain pyytää ja kitisee eikä vedä piriä torin nurkissa.

Voisin ollakin, jos ois jotain takeita, ettei niin tule ikinä käymään. Tai muuta kamalaa ja ikävää.

ap

Takeita ei ole, mutta toivottavasti mitään sellaista ei koskaan tule tapahtumaan. Lähisukulaiseni lapsi menehtyi onnettomuudessa alta kouluikäisenä. Siitä sain jonkin verran perspektiiviä omiin "ongelmiini" lasten kanssa. Eli loppujen lopuksi minullaoli kaikki aivan hemmetin hyvin vaikka kakaroiden kanssa saikin painia jos jonkinlaisten teiniangstien ja kiukutteluiden kanssa.

Jos onnettomuudenkaan uhria ei kukaan hoida niin eihän hän siinä itse itseään pysty parantamaan.

ap

Ei lapsi tarvitse euroa joka päivä!

Ei lapsi tarvitse eikä edes halua ja pyydä mitään materiaa, jos hän saa tarpeeksi vanhemman läsnäoloa, jos hänen kanssaan leikitään ja ollaan ja tehdään kaikkea yhdessä. Sitä lapsi haluaa oikeasti ja tarvitsee. 

Näin kirjoitti:

Ei lapsi tarvitse euroa joka päivä!

Ei lapsi tarvitse eikä edes halua ja pyydä mitään materiaa, jos hän saa tarpeeksi vanhemman läsnäoloa, jos hänen kanssaan leikitään ja ollaan ja tehdään kaikkea yhdessä. Sitä lapsi haluaa oikeasti ja tarvitsee. 

En ole ollut äiti, joka jaksaisi leikkiä lapsen kanssa.

ap

Mun 8-vuotias serkku on ihan samanlainen. Setäni ja tämän avovaimo saivat kullannuppunsa melko vanhoina (39 & 41-vuotiaina).

Ymmärrän hyvin, että haluavat tarjota lapselleen parasta, myöskin taloudellinen tilanne on heillä on vakaa, mikä mahdollistaa monet laivamatkat tallinnaan/tukholmaan.

Kaikella on kuitenkin rajansa, poika vinkuu leluesitteistä ties mitä pienoismalleja ja toinen vanhemmista (isä) ostaa tälle kaiken, mitä tämä pikku lurjus tajuaa pyytää.

Joka helvetin kerta, kun sinne menee niin paikat on täynnä uutta roinaa ja lapsi vaan vinkuu lisää, myöskin röyhkeästi rahaa sukulaisiltaan.

No, jokainen taplaa tyylilään. Jos mulla joskus on lapsia, niin pidän huolta ettei siitä tule samanlaista.

Vierailija kirjoitti:

Jos onnettomuudenkaan uhria ei kukaan hoida niin eihän hän siinä itse itseään pysty parantamaan.

ap

Oletko ollut onnettomuudessa?

Jos et: katse eteenpäin ja unohda menneitä.

Et voi miettiä tätä uhriasiaa joka ikinen päivä! Se tuhoaa elämäsi. Ja miehesi elämää. Ja lasten elämää.

Voit päättää että olet uhrin roolissa silloin kun olet terapiassa, muuten olet pärjäävä aikuinen nainen jolla on kaksi lasta. "Fake it 'til you make it" jos tuntuu oudolta.

Miksi hankit lapsia kun et ole kiinnostunut heistä?

Sitä se lapsi haluaa, että kohtaat sen. Kuulet ja näet, huomioit hänet ja hänen tarpeensa, siis pelkästään hyväksyt hänen olemassaolonsa. Siinä on jo paljon, vaikka se onkin lapselta vähän vaadittu. Sen JÄLKEEN vasta mietitään, onko keinoja ja mahdollisuuksia toteuttaa ne pyynnöt ja miten. Ja onko ne edes oikeasti tarpeellisia kaikki. Mieti miten aikuinen toimISI. Fake it until you make it.

Ja siitä toisesta lapsesta oisin enemmän huolissani, siitä joka on halunsa jo piilottanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos onnettomuudenkaan uhria ei kukaan hoida niin eihän hän siinä itse itseään pysty parantamaan.

ap

Oletko ollut onnettomuudessa?

Jos et: katse eteenpäin ja unohda menneitä.

Et voi miettiä tätä uhriasiaa joka ikinen päivä! Se tuhoaa elämäsi. Ja miehesi elämää. Ja lasten elämää.

Voit päättää että olet uhrin roolissa silloin kun olet terapiassa, muuten olet pärjäävä aikuinen nainen jolla on kaksi lasta. "Fake it 'til you make it" jos tuntuu oudolta.

Miksi hankit lapsia kun et ole kiinnostunut heistä?

No onhan se nyt aikamoinen onnettomuus, jos lapsi koittaa säilyttää äitiinsä tunneyhteyden, ja äiti päätyy rankaisemaan siitä mottien, että lapsi on viallinen. Etkö tajua, että se vertautuu auto-onnettuuden uhriin, rikki vain ei mene luita ja kudoksia, vaan henkisiä asioita? Nekin voidaan korjata, mutta ei se uhrin tehtävä ole, kuten ei kukaan auto-onnettomuudenkaan uhri selviäisi ilman apua, jos törmäys on liian paha.

ap