Lue keskustelun säännöt.
Miten ymmärrätte sen vanhan sadun prinsessasta ja herneestä patjan alla? Mistä siinä on kyse?
En ole varma mikä on alkuperäinen versio, mutta luin tässä juuri lapselle yhtä uutta versiota, jossa kuningatar tahallaan laittoi prinsessakandidaattien patjojen alle kultaherneitä näitä testatakseen. Ensimmäiset nukkuivat yönsä hyvin, se "oikea prinsessa", joka saikin sitten puolisokseen vanhimman pojan, pahoitteli aamulla ettei saanut nukuttua ja on aivan mustelmilla.
En lapsenakaan oikein tajunnut tätä, eikö se ole huono asia olla noin ylimaallisen herkkä, että muka menee mustelmille eikä siis kestä sitä mitä normaalit ihmiset. Mutta nyt rupesin miettimään, että tarkoitetaanko tällä sitä, että jos huomaa jonkin epäkohdan, on hyvä rehellisesti kertoa omista havainnoistaan, vaikka ne tuntuisivat järkevästi ajatellen epätodennäköisiltä. Että elämä palkitsee sen joka on herkkä ja rehellinen? Se tuntuu hyvältä elämänohjeelta, eikö? Eli että... jos olisit vieraana ja saisit kymmenellä höyhenpatjalla pedatun sängyn jossa ei voi siis olla mitään vikaa, ja silti sänky vaivaisi niin paljon että et kerta kaikkiaan voi olla huomaamatta miten epämukava se sinulle on, oletko aamulla hiljaa vai kerrotko että näin kävi, kun et voi tietää miten isäntäväki asiaan suhtautuu. Sadun mukaan, jos tulkitsen tätä oikein, aina pitää kertoa, ei valittaen vaan asia asiana, ja isäntäväki voi tehdä tiedolla mitä haluaa. Kyseessä voi olla se yksi asia, jonka vain sinä pystyt huomaamaan. Vaikka ei ole helppoa olla se joka huomaa asioita joita muut eivät huomaa, sadun mukaan kannattaa olla rehellinen silti.
Kommentit (195)
En lukenut koko ketjua, mutta tarinan pointti on, että etsittiin aitoa PRINSESSAA, prinsessa = henkilö, joka hyväksyy vain parasta kohtelua, koska ajattelee, että hänellä on oikeus sitä saada. Prinssi siis nimenomaan halusi hienohelman, joka osaa käskyttää hovia ympärillään, eikä mukautuvaa hyväluontoista naista emännäksi. Tämä hienohelmaisuus edustaa mielestäni tarinassa äärimmäistä feminiinisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tarinassa vain naljaillaan herkkähipiäisille ja nirppanokkaisille "prinsessoille". Ei sen kummempaa tai syvempää opetusta, pottuillaan vain tyttölapsille jotka käyttäytyvät kuin olisivat prinsessoja.
Ja huom. oikeat kuninkaalliset eivät tietty ole välttämättä nirppiksiä, kyseessä metafora.
Hmm no jotenkin se p*nemiseen liittyy tietysti. Ja olisko munankipeä se aito prinsessa kun ei saa nukuttua. Aisaa vailla.
Kyllä se varmaan niin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jollain kirjallisuuden yliopistokurssilla luettiin tätä satua, ja muistelen että kurssia pitänyt tanskalainen olisi tutkinut tätä nimenomaista satua syvemminkin. Hänellä oli joku idea siitä että tarina kertoi neitsyydestä, mutta en sen tarkemmin muista hänen ajatuskulkujaan.
Siitähän ne melkein kaikki prinsessasadut kertoo
Mitkä esim.?
Lumikki: Koskematon neito nukkuu maailmasta eristettynä lasisessa arkussa, kunnes tulee prinssi, joka rynkyttää niin, että kuollutkin herää.
Prinsessa Ruusunen: Nuori neito, maailmasta eristetty, nukkuu kunnes prinssi herättää jne. Alkuperäisessä versiossa Ruusunen herää vasta synnytettyään prinssille kaksoset. Toinen vauvoista rintaa etsiessään imee äitinsä sormea, jolloin myrkkypiikki irtoaa ja Ruusunen herää. Sen jälkeen lopputarina pyörii sen ympärillä, pääseekö Ruusunen naimisiin hyväksikäyttäjänsä kanssa.
Tähkäpää: Koko tarina kertoo siitä, miten nuori neito yrittää ujuttaa miehen makuukammariinsa.
Pieni merenneito: Arielin täytyy repiä levälleen kirjaimellisesti yhteenkasvaneet jalkansa tavoitellakseen haluamaansa miestä.
Lumikissa on muuten myös aika vahva insestiteema. Lumikin äitipuoli inhoaa Lumikkia, koska pitää tätä kilpailijanaan. Muissakin saduissa, esim. Tuhkimossa, on ilkeitä äitipuolia, mutta niissä on yleensä aika selvää, että äitipuoli inhoaa tytärpuoltaan koska pitää tätä omien lastensa kilpailijana. Lumikissa tehdään sen sijaan todella selväksi, että äitipuoli pitää Lumikkia omana kilpailijanaan. Äitipuoli pelkää, että Lumikki voi kauneudellaan viedä hänen paikkansa. Miten se voisi tapahtua? No siten, että kuningas, Lumikin isä, heivaa eukkonsa pellolle ja ottaa tilalle... oman tyttärensä.
Minulla on muistikuva lapsuudesta että prinsessa ei hernettä tuntenut, vaan hiiri tai joku muu pikkueläin kertoi prinsessalle testistä ja näin hän osasi aamulla näytellä 🤔
Eikö kukaan muu tällaista muista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun muistelen Andersenin muita satuja, Ruma ankanpoikanen, Pieni merenneito ja Pieni tulitikkutyttö nyt ensiksi tulevat mieleen, niin yksi iso teema on erilaisuuden kokemus ja se, miten yhteisö tuohon erilaisuuteen suhtautuu. Ei yleensä mitenkään hyvin.
Tässä prinsessasadussa herkkyys käännetään ihailluksi ominaisuudeksi. Tavallaan kyseessä on se ruma ankanpoikanen, joka löytää joutsenperheensä. Mutta ei kyllä oikein vetoa tuo satu, kun prinsessaa ja hänen aiempia kärsimyksiään (missä lienee nukkunut!) ei mitenkään taustoiteta.
Ehkä Andersenilla pukkasi deadline päälle ja rapuloissaan ei parempaa keksinyt.
Jep. Tulihan niitä hutejakin. Mut jos on tehnyt niinkin hienon jutun kuin Ruma Ankanpoikanen, niin annettakoon hudit anteeksi. Andersen oli itse homo, erottui sillä tavalla muista ja tunsi olevansa osaamaton ja ruma ankka, kunnes näki joutsenia ja tajusi, et enhän minä ole ensinkään ankka vaan joutsen. Tämä on niin yleispätevä satu kaikille niille maailman ihmisille, jotka syystä tai toisesta tuntevat olevansa muuta kuin mitä pitäisi olla. Melkein jokaisen meistä on se oma itsensä löydettävä ja oma polku tallattava.
Minusta Rumassa ankanpoikasessa on aika ikävä viesti. Tarinan opetus on se, että jotkut ovat syntyjään muita parempia, ja se tulee lopulta esiin, vaikka muut eivät sitä paremmuutta heti tunnistaisikaan. Niistä oikeista ankanpoikasista ei koskaan voi tulla joutsenia, ja toisaalta joutsenenpoikasen ei tarvinnut tehdä mitään saavuttaakseen tämän hienomman aseman, hänhän oli syntynyt muita paremmaksi - joutseneksi.
Viesti on siis sama kuin Herneprinsessassa. Ylhäisyys on synnynnäinen ominaisuus, jota ei voi ansaita, mutta joka saattaa joskus olla valepuvussa. Totuus kuitenkin paljastuu aina (ja kyllä taviksia sitten harmittaa!)
Näiden satujen perusteella diagnosoisinkin Andersenilla olleen vakavan mutta yleisen marttyyri-Mary Sue -syndrooman. Sen tyypillisiä oireita ovat mm.:
- Kirjoittaa fanfiction-tarinoita, joiden koulukiusatun päähenkilön kiusaajat anovat tältä anteeksiantoa tajuttuaan, että tämä on oikeasti tosi kaunis, älykäs ja lahjakas, ja voitti sitä paitsi laulukilpailun.
- Haaveilee omista hautajaisistaan ja sepittää valmiiksi muiden muistopuheet, joiden teema on "kyllä meitä nyt surettaa kun emme tajunneet mikä enkeli keskuudessamme eli".
- Kirjoittaa nettipalstoille pitkiä valituksia siitä, miten tyhmiä ikätoverit ovat, koska ovat kiinnostuneita vääristä asioista, eivätkä ymmärrä, että minun kiinnostuksenkohteet on paljon parempia.
Ennenmuinoin oikeat prinsessat olivat kuninkaallisia joiden ei tarvinnut työtä tehdä. Kehonsa siis olivat herkkiä. Herne patjan alla ei rahvaan kehossa tuntunut, mutta oikea prinsessa sai mustelmat ja menetti yöunensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sadun opetus: vain oikea-arvoinen, jalosukuinen nuori nainen voi huomata kultaisen herneen patjansa alla. Tavallinen piika tai talonpojan tytär nukkuu hyvin vaikka perunasäkki vuoteenaan.
Älä siis koskaan kilpaile ylempisäätyisten, parempisyntyisten ihmisten kanssa, sillä heidän (hyvät) ominaisuutensa ovat periytyviä, etkä voi voittaa heitä millään tavalla.
Mutta eihän sadussa sanota mitään periytyvyydestä. Ei sanota mitä tarkoittaa todellinen prinsessa. Sanotaan että prinsessoja on vaikka kuinka paljon, mutta kukaan ei tunnu olevan oikea prinsessa. Sitten tulee pyytämättä ovelle tyttö, taas yksi prinsessa, joka näyttää miltä lie ryysyläiseltä, omasta mielestään on nimenomaan oikea prinsessa, ja sen sijaan että esim. etsisivät tytön vanhemmat ja pyytäisivät sukupuuta tai kruunua näytille, testaavat herneellä onko oikea prinsessa. Sukutaustaa ei ikinä selvitetä.
Eikö siinä opetus ole vähintäänkin jotakin tyyliin "älä anna ulkomuodon pettää" tms.
Prinsessan herkkyys nimen omaan paljastaa tämän syntyperän ja perhetaustan ylhäiseksi. Tavalliset tytöt ovat tottuneet sietämään kaikenlaista epämukavuutta. Vain kaikista ylhäisimmässä perheessä kasvanut tyttö voi olla niin hemmoteltu, niin passattu ja pumpuliin kääritty, ettei siedä minkäänlaista epämukavuutta. Edes pienen pientä hernettä valtavan patjakasan alla.
Eihän se ole hänen vikansa, että hänet on kasvatettu pumpulissa.
Nykyajan prinsessoilla on sukupuolesta riippumatta herne nenässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jollain kirjallisuuden yliopistokurssilla luettiin tätä satua, ja muistelen että kurssia pitänyt tanskalainen olisi tutkinut tätä nimenomaista satua syvemminkin. Hänellä oli joku idea siitä että tarina kertoi neitsyydestä, mutta en sen tarkemmin muista hänen ajatuskulkujaan.
Siitähän ne melkein kaikki prinsessasadut kertoo
Mitkä esim.?
Lumikki: Koskematon neito nukkuu maailmasta eristettynä lasisessa arkussa, kunnes tulee prinssi, joka rynkyttää niin, että kuollutkin herää.
Prinsessa Ruusunen: Nuori neito, maailmasta eristetty, nukkuu kunnes prinssi herättää jne. Alkuperäisessä versiossa Ruusunen herää vasta synnytettyään prinssille kaksoset. Toinen vauvoista rintaa etsiessään imee äitinsä sormea, jolloin myrkkypiikki irtoaa ja Ruusunen herää. Sen jälkeen lopputarina pyörii sen ympärillä, pääseekö Ruusunen naimisiin hyväksikäyttäjänsä kanssa.
Tähkäpää: Koko tarina kertoo siitä, miten nuori neito yrittää ujuttaa miehen makuukammariinsa.
Pieni merenneito: Arielin täytyy repiä levälleen kirjaimellisesti yhteenkasvaneet jalkansa tavoitellakseen haluamaansa miestä.
Lumikissa on muuten myös aika vahva insestiteema. Lumikin äitipuoli inhoaa Lumikkia, koska pitää tätä kilpailijanaan. Muissakin saduissa, esim. Tuhkimossa, on ilkeitä äitipuolia, mutta niissä on yleensä aika selvää, että äitipuoli inhoaa tytärpuoltaan koska pitää tätä omien lastensa kilpailijana. Lumikissa tehdään sen sijaan todella selväksi, että äitipuoli pitää Lumikkia omana kilpailijanaan. Äitipuoli pelkää, että Lumikki voi kauneudellaan viedä hänen paikkansa. Miten se voisi tapahtua? No siten, että kuningas, Lumikin isä, heivaa eukkonsa pellolle ja ottaa tilalle... oman tyttärensä.
Lumikissa on alunperin ollut paha äiti, tämä on myöhemmin vaihdettu äitipuoleksi.
Minusta se satu kertoo ilmastonmuutoksesta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun muistelen Andersenin muita satuja, Ruma ankanpoikanen, Pieni merenneito ja Pieni tulitikkutyttö nyt ensiksi tulevat mieleen, niin yksi iso teema on erilaisuuden kokemus ja se, miten yhteisö tuohon erilaisuuteen suhtautuu. Ei yleensä mitenkään hyvin.
Tässä prinsessasadussa herkkyys käännetään ihailluksi ominaisuudeksi. Tavallaan kyseessä on se ruma ankanpoikanen, joka löytää joutsenperheensä. Mutta ei kyllä oikein vetoa tuo satu, kun prinsessaa ja hänen aiempia kärsimyksiään (missä lienee nukkunut!) ei mitenkään taustoiteta.
Ehkä Andersenilla pukkasi deadline päälle ja rapuloissaan ei parempaa keksinyt.
Jep. Tulihan niitä hutejakin. Mut jos on tehnyt niinkin hienon jutun kuin Ruma Ankanpoikanen, niin annettakoon hudit anteeksi. Andersen oli itse homo, erottui sillä tavalla muista ja tunsi olevansa osaamaton ja ruma ankka, kunnes näki joutsenia ja tajusi, et enhän minä ole ensinkään ankka vaan joutsen. Tämä on niin yleispätevä satu kaikille niille maailman ihmisille, jotka syystä tai toisesta tuntevat olevansa muuta kuin mitä pitäisi olla. Melkein jokaisen meistä on se oma itsensä löydettävä ja oma polku tallattava.
Minusta Rumassa ankanpoikasessa on aika ikävä viesti. Tarinan opetus on se, että jotkut ovat syntyjään muita parempia, ja se tulee lopulta esiin, vaikka muut eivät sitä paremmuutta heti tunnistaisikaan. Niistä oikeista ankanpoikasista ei koskaan voi tulla joutsenia, ja toisaalta joutsenenpoikasen ei tarvinnut tehdä mitään saavuttaakseen tämän hienomman aseman, hänhän oli syntynyt muita paremmaksi - joutseneksi.
Viesti on siis sama kuin Herneprinsessassa. Ylhäisyys on synnynnäinen ominaisuus, jota ei voi ansaita, mutta joka saattaa joskus olla valepuvussa. Totuus kuitenkin paljastuu aina (ja kyllä taviksia sitten harmittaa!)
Näiden satujen perusteella diagnosoisinkin Andersenilla olleen vakavan mutta yleisen marttyyri-Mary Sue -syndrooman. Sen tyypillisiä oireita ovat mm.:
- Kirjoittaa fanfiction-tarinoita, joiden koulukiusatun päähenkilön kiusaajat anovat tältä anteeksiantoa tajuttuaan, että tämä on oikeasti tosi kaunis, älykäs ja lahjakas, ja voitti sitä paitsi laulukilpailun.
- Haaveilee omista hautajaisistaan ja sepittää valmiiksi muiden muistopuheet, joiden teema on "kyllä meitä nyt surettaa kun emme tajunneet mikä enkeli keskuudessamme eli".
- Kirjoittaa nettipalstoille pitkiä valituksia siitä, miten tyhmiä ikätoverit ovat, koska ovat kiinnostuneita vääristä asioista, eivätkä ymmärrä, että minun kiinnostuksenkohteet on paljon parempia.
Täytyy sanoa että olen osapuilleen samaa mieltä. Toisaalta olen sitä mieltä että jokainen satujen kohderyhmään kuuluva ankkakin kyllä identifioi itsensä joutseneksi jos on normaali ankka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun muistelen Andersenin muita satuja, Ruma ankanpoikanen, Pieni merenneito ja Pieni tulitikkutyttö nyt ensiksi tulevat mieleen, niin yksi iso teema on erilaisuuden kokemus ja se, miten yhteisö tuohon erilaisuuteen suhtautuu. Ei yleensä mitenkään hyvin.
Tässä prinsessasadussa herkkyys käännetään ihailluksi ominaisuudeksi. Tavallaan kyseessä on se ruma ankanpoikanen, joka löytää joutsenperheensä. Mutta ei kyllä oikein vetoa tuo satu, kun prinsessaa ja hänen aiempia kärsimyksiään (missä lienee nukkunut!) ei mitenkään taustoiteta.
Ehkä Andersenilla pukkasi deadline päälle ja rapuloissaan ei parempaa keksinyt.
Jep. Tulihan niitä hutejakin. Mut jos on tehnyt niinkin hienon jutun kuin Ruma Ankanpoikanen, niin annettakoon hudit anteeksi. Andersen oli itse homo, erottui sillä tavalla muista ja tunsi olevansa osaamaton ja ruma ankka, kunnes näki joutsenia ja tajusi, et enhän minä ole ensinkään ankka vaan joutsen. Tämä on niin yleispätevä satu kaikille niille maailman ihmisille, jotka syystä tai toisesta tuntevat olevansa muuta kuin mitä pitäisi olla. Melkein jokaisen meistä on se oma itsensä löydettävä ja oma polku tallattava.
Minusta Rumassa ankanpoikasessa on aika ikävä viesti. Tarinan opetus on se, että jotkut ovat syntyjään muita parempia, ja se tulee lopulta esiin, vaikka muut eivät sitä paremmuutta heti tunnistaisikaan. Niistä oikeista ankanpoikasista ei koskaan voi tulla joutsenia, ja toisaalta joutsenenpoikasen ei tarvinnut tehdä mitään saavuttaakseen tämän hienomman aseman, hänhän oli syntynyt muita paremmaksi - joutseneksi.
Viesti on siis sama kuin Herneprinsessassa. Ylhäisyys on synnynnäinen ominaisuus, jota ei voi ansaita, mutta joka saattaa joskus olla valepuvussa. Totuus kuitenkin paljastuu aina (ja kyllä taviksia sitten harmittaa!)
Näiden satujen perusteella diagnosoisinkin Andersenilla olleen vakavan mutta yleisen marttyyri-Mary Sue -syndrooman. Sen tyypillisiä oireita ovat mm.:
- Kirjoittaa fanfiction-tarinoita, joiden koulukiusatun päähenkilön kiusaajat anovat tältä anteeksiantoa tajuttuaan, että tämä on oikeasti tosi kaunis, älykäs ja lahjakas, ja voitti sitä paitsi laulukilpailun.
- Haaveilee omista hautajaisistaan ja sepittää valmiiksi muiden muistopuheet, joiden teema on "kyllä meitä nyt surettaa kun emme tajunneet mikä enkeli keskuudessamme eli".
- Kirjoittaa nettipalstoille pitkiä valituksia siitä, miten tyhmiä ikätoverit ovat, koska ovat kiinnostuneita vääristä asioista, eivätkä ymmärrä, että minun kiinnostuksenkohteet on paljon parempia.
Täytyy sanoa että olen osapuilleen samaa mieltä. Toisaalta olen sitä mieltä että jokainen satujen kohderyhmään kuuluva ankkakin kyllä identifioi itsensä joutseneksi jos on normaali ankka.
Minäkin olen osittain samaa mieltä, mutta näen tuossa myös lohtua siitä, että vaikka elämä potkisi päähän ja/tai olisi erilainen kuin muut, ei se tarkoita sitä, että olisit huonompi kuin muut tai etteikö olisi mahdollista, että erityisyyttäsi arvostettaisiin sopivassa kontekstissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun muistelen Andersenin muita satuja, Ruma ankanpoikanen, Pieni merenneito ja Pieni tulitikkutyttö nyt ensiksi tulevat mieleen, niin yksi iso teema on erilaisuuden kokemus ja se, miten yhteisö tuohon erilaisuuteen suhtautuu. Ei yleensä mitenkään hyvin.
Tässä prinsessasadussa herkkyys käännetään ihailluksi ominaisuudeksi. Tavallaan kyseessä on se ruma ankanpoikanen, joka löytää joutsenperheensä. Mutta ei kyllä oikein vetoa tuo satu, kun prinsessaa ja hänen aiempia kärsimyksiään (missä lienee nukkunut!) ei mitenkään taustoiteta.
Ehkä Andersenilla pukkasi deadline päälle ja rapuloissaan ei parempaa keksinyt.
Jep. Tulihan niitä hutejakin. Mut jos on tehnyt niinkin hienon jutun kuin Ruma Ankanpoikanen, niin annettakoon hudit anteeksi. Andersen oli itse homo, erottui sillä tavalla muista ja tunsi olevansa osaamaton ja ruma ankka, kunnes näki joutsenia ja tajusi, et enhän minä ole ensinkään ankka vaan joutsen. Tämä on niin yleispätevä satu kaikille niille maailman ihmisille, jotka syystä tai toisesta tuntevat olevansa muuta kuin mitä pitäisi olla. Melkein jokaisen meistä on se oma itsensä löydettävä ja oma polku tallattava.
Minusta Rumassa ankanpoikasessa on aika ikävä viesti. Tarinan opetus on se, että jotkut ovat syntyjään muita parempia, ja se tulee lopulta esiin, vaikka muut eivät sitä paremmuutta heti tunnistaisikaan. Niistä oikeista ankanpoikasista ei koskaan voi tulla joutsenia, ja toisaalta joutsenenpoikasen ei tarvinnut tehdä mitään saavuttaakseen tämän hienomman aseman, hänhän oli syntynyt muita paremmaksi - joutseneksi.
Viesti on siis sama kuin Herneprinsessassa. Ylhäisyys on synnynnäinen ominaisuus, jota ei voi ansaita, mutta joka saattaa joskus olla valepuvussa. Totuus kuitenkin paljastuu aina (ja kyllä taviksia sitten harmittaa!)
Näiden satujen perusteella diagnosoisinkin Andersenilla olleen vakavan mutta yleisen marttyyri-Mary Sue -syndrooman. Sen tyypillisiä oireita ovat mm.:
- Kirjoittaa fanfiction-tarinoita, joiden koulukiusatun päähenkilön kiusaajat anovat tältä anteeksiantoa tajuttuaan, että tämä on oikeasti tosi kaunis, älykäs ja lahjakas, ja voitti sitä paitsi laulukilpailun.
- Haaveilee omista hautajaisistaan ja sepittää valmiiksi muiden muistopuheet, joiden teema on "kyllä meitä nyt surettaa kun emme tajunneet mikä enkeli keskuudessamme eli".
- Kirjoittaa nettipalstoille pitkiä valituksia siitä, miten tyhmiä ikätoverit ovat, koska ovat kiinnostuneita vääristä asioista, eivätkä ymmärrä, että minun kiinnostuksenkohteet on paljon parempia.
Voisiko ideana olla myös erilaisuuden hyväksyminen yhteisössä.
Tarinahan kertoo prinsessan seksuaalisesta estyneisyydestä. Herne viittaa peniksen terskaosaan, jonka prinsessa on tuntevinaan joka paikassa vaikkei ole missään. Vain prinssi varusteineen voi pelastaa prinsessan
Prinsessana oleminen vaatii rahaa. Siksi pitää oppia tuntemaan paksu lompakko nopeasti parin kanssa pyörähdellessä. Tätä harjoitellaan herneellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jollain kirjallisuuden yliopistokurssilla luettiin tätä satua, ja muistelen että kurssia pitänyt tanskalainen olisi tutkinut tätä nimenomaista satua syvemminkin. Hänellä oli joku idea siitä että tarina kertoi neitsyydestä, mutta en sen tarkemmin muista hänen ajatuskulkujaan.
Siitähän ne melkein kaikki prinsessasadut kertoo
Mitkä esim.?
Lumikki: Koskematon neito nukkuu maailmasta eristettynä lasisessa arkussa, kunnes tulee prinssi, joka rynkyttää niin, että kuollutkin herää.
Prinsessa Ruusunen: Nuori neito, maailmasta eristetty, nukkuu kunnes prinssi herättää jne. Alkuperäisessä versiossa Ruusunen herää vasta synnytettyään prinssille kaksoset. Toinen vauvoista rintaa etsiessään imee äitinsä sormea, jolloin myrkkypiikki irtoaa ja Ruusunen herää. Sen jälkeen lopputarina pyörii sen ympärillä, pääseekö Ruusunen naimisiin hyväksikäyttäjänsä kanssa.
Tähkäpää: Koko tarina kertoo siitä, miten nuori neito yrittää ujuttaa miehen makuukammariinsa.
Pieni merenneito: Arielin täytyy repiä levälleen kirjaimellisesti yhteenkasvaneet jalkansa tavoitellakseen haluamaansa miestä.
Lumikissa on muuten myös aika vahva insestiteema. Lumikin äitipuoli inhoaa Lumikkia, koska pitää tätä kilpailijanaan. Muissakin saduissa, esim. Tuhkimossa, on ilkeitä äitipuolia, mutta niissä on yleensä aika selvää, että äitipuoli inhoaa tytärpuoltaan koska pitää tätä omien lastensa kilpailijana. Lumikissa tehdään sen sijaan todella selväksi, että äitipuoli pitää Lumikkia omana kilpailijanaan. Äitipuoli pelkää, että Lumikki voi kauneudellaan viedä hänen paikkansa. Miten se voisi tapahtua? No siten, että kuningas, Lumikin isä, heivaa eukkonsa pellolle ja ottaa tilalle... oman tyttärensä.
Jos äitipuoli inhoaa tytärtä koska pitää tätä kilpailijanaan, niin eihän hän nyt seksuaalisessa mielessä pidä tätä kilpailijanaan. Vaan kun mies antaa huomiota omalle tyttärelleen, on äitipuoli tästä kateellinen, hän haluaisi kaiken huomion, hän haluaisi olla tärkeämpi kuin tytär.
Ap:lle vastaus: Kiusaus, alistaminen, väkivalta, alemmalle paikkansa näyttäminen, mielisairaus/vaihdevuodet, perintö, ahne leski
VICTORY
Kyse on vihreiden salajuonesta valtaan nousemiseksi. Troijan hevonen onkin nyt herne!
Se joka tuntee herneen patjan alla on turhamainen diiva, joka huomaa kaiken ja valittaa kaikesta. On siis prinsessa.