Lapsena kuritettu, miten suhtaudut asiaan nykyään?

Kiinnostaisi kuulla ap:n ja muiden syntymävuodet.

Niin ja sitä olen miettinyt, että ei se kurittaminen mielestäni muuttanut käytöstäni, eli en koe, että siitä olisi ollut mitään erityistä hyötyä. Tiesin kyllä, että ei saa myöhästyä tai lintsata, enkä siis olisi tarvinnut kurittamista oppiakseni, mikä on oikein tai väärin. Kyse oli enemmänkin ajattelemattomuudesta.

Tavallaan olen piiskan saamisesta ylpeä, mutta toisaalta huvittaa se impulsiivinen tunnekontrollittomuus, jonka vallassa minua lyötiin milloin milläkin tarkoitukseen sopivalla astalolla tekemisistäni virheistä.

M vm 1974

Haluaisin sanoa, että asialla ei ole merkitystä ja että en traumatisoitunut, mutta valitettavasti en voi. Kohtasin tuota hyvin harvoin, mutta edelleen muistan sen lamaannuttavan pelon ja ymmärtämättömyyden, koska en sinänsä ollut edes tahallani tehnyt mitään väärää. Olen 100 %:n varma, että jos vanhempani pääsisivät ajassa taaksepäin, he eivät olisi tehneet sitä.

Nainen vm 1974. 16-17 vuotiaana saatettiin vielä paiskoa seinälle jos tulin 10min myöhässä kotiintuloajasta. En todellakaan voi suhtautua positiivisesti varsinkaan vanhenevaan isääni. Ei aikomustakaan koskea häntä missään hoivaamismielessä ikinä.  Toivottavasti hän kuolee ennen äitiäni.

Suhtaudun tuomitsevasti. Olin ihan kiltti ja hiljainen tyttö, enemmänkin lukutoukka kuin villikko, mutta onnistuin saamaan usein sekä risusta että vyöstä paljaalle perseelle. Syyt on näin jälkeenpäin ajatellen aivan mitättömiä: en tullut suoraan koulusta kotiin, tulin myöhässä ruokapöytään tms. En voi ymmärtää mitä varten tuollaisista piti hakata. Muuten vanhempani oli ihan rakastavia, enkä koe että lapsuuteni olisi ollut turvaton tai väkivaltainen. Eivät myöskään tapelleet keskenään. Mutta ne oli itse saaneet tiukan uskonnollisen kasvatuksen, ja varmaan kuvittelivat että piiskaaminen oli oikea kasvatustapa. Tämä tapahtui 60-70 luvun vaihteessa.

Tuo onkin varmaan hankala asia käsitellä, jos on ollut muuten hyvät olot perheessä, mutta silti on kuritettu. Olisi helpompi tuomita vanhemmat alimpaan hel-ettiin, jos olisi ollut muutenkin huonot oltavat kuten mielivaltaista väkivaltaa tai alkoholismia tai vastaavaa.

Traumoja, masennusta. N1971.

Mä en ymmärrä tuota, että lapsi on tehnyt jotain rangaistavaa. Mä en muista, että olisin koskaan tehnyt.

Nainen vm. 79. Koin jo lapsena mieletöntä raivoa ja häpeää ja itseni todella nöyryytetyksi. Selkäsaunan jälkeen komennettiin huoneeseen ja siellä mietin todella rumia ajatuksia vanhemmistani, myös siskoni on myöhemmin kertonut miten toivoi vanhempien kuolemaa tms. Vielä suurempi lapsuuden trauma mulla on kylläkin siitä henkisestä kylmyydestä ja siitä ettei mitään vaivauduttu selittämään tms., auktoriteetillä "koska minä sanon" mentiin pitkälle teini-ikään. Muutin kotoa pois (ulkomaille) lakkiaisista seuraavana päivänä. Muistan vielä miten äitini ylpeänä kertoi että HÄNTÄ ei ikinä lyödä, yksikin lyönti niin hän pakkaisi kamansa ja lähtisi. Mutta minua kyllä sai paiskoa. Miettikää nyt, ihan oikeesti: housut alas ja perseelle vyöllä.

Sain tukkapöllyä ja remmiä usein, mutta kunnon syistä. Ei pikkujutuista tullut kuin toruja. En muistele siis pahalla. Olen vuosikertaa 1981.

Olen syntynyt kasarin lopulla, eikä mua piiskattu koskaan. Joskus hyvin pienenä (todennäköisesti alle 4- tai 5-vuotiaana) sain pari kertaa luunapin tai mua tukistettiin, mutta nämäkin olivat harvinaisia tapauksia.

En myöskään muista, että kukaan lapsuudenkavereista olisi puhunut fyysisestä kurituksesta. Se oli siis aika harvinaista ainakin omassa tuttavapiirissäni. Vasta lukiossa tutustuin yhteen tyttöön, joka oli saanut ihan piiskaa kotona.

En näe, että fyysisestä kurituksesta juurikaan mitään hyötyä olisi, usein se vain katkeroittaa ja saa lapset halveksimaan ja pelkäämään vanhempiaan.

Vierailija kirjoitti:

Sain tukkapöllyä ja remmiä usein, mutta kunnon syistä. Ei pikkujutuista tullut kuin toruja. En muistele siis pahalla. Olen vuosikertaa 1981.

Mitä nämä kunnon syyt ovat ja miksi otit pataan? Oletan siis, että teit tahallasi väärin ja tiesit joutuvasi siitä mukiloiduksi.

Aika paljon haittaa, ei oikeastaan mitään hyötyä. Toisaalta ymmärrän, että kaikilla aikuisilla (varsinkaan vanhemmilla sukupolvilla) ei ole ollut välttämättä parempaa taitoa kasvattaa lasta. Kansakoulu käyty, ei mitään kasvatusoppaita, jos jotain neuvoja sai ns. ammattilaisilta lehdissä ja TV:ssä, niin nekin ohjeet olivat "perinteisiä" (fyysinen kuritus, vauvan jättäminen yksin huutamaan ettei totuteta syliin jne)...

Itse olen kasarilapsi ja kaupunkilainen, mutta vanhempani maalta vaatimattomista oloista. Ymmärrän hyvin, miksi he ovat lapsuudessaan oppineet hyvin tiukan kasvatusmallin. Vanhemmat tehneet pitkiä työpäiviä, ja kotina on ollut yksi huone + ulkovessa... Saattaisi sitä nykypäivän aikuinenkin väsyneenä suuttua, jos tilaa on joku 30 neliötä ja lauma lapsia melskaa.

Sekä vanhempani että isovanhempani ovat puolustelleet fyysistä kuritusta, mutta itse suhtaudun kriittisesti. Tosiasiassa tämä ns. kuritus on enemmän kertonut siitä, että isällä tai äidillä on nyt pinna kireällä kuin siitä, että lapsi on tehnyt väärin. Kuritus ei siis meillä eikä ilmeisesti vanhempieni lapsuudessakaan ole ollut johdonmukaista, vaan enemmän liittynyt kurittajan huonoon päivään.

En hyväksy ollenkaan ja tuomitsen täysin kaiken väkivallan. En ole isäni kanssa tekemisissä, eikä hän ole koskaan nähnyt lapsenlapsiaan. Vm. 72.

70-luvun alkupuolella olen syntynyt. Vitsasta tai remmistä tuli aina, jos myöhästyi, väitti vastaan vanhemmille tai sattui muuten jotain. Esim. uudet housut rikkoontuivat, kun kaaduin, niin sain selkäsaunan. Remmin solki sattui sikana ja risulla lyötiin niin lujaa, että pyllylle ja takareisiin nousi punaisia turvonnwita juovia. Tukkapölly oli sit kevytversio, ihan vaan pelkkä olemassa oloni ärsytti äitiäni siinä määrin, että piti vähän pöläyttää.

Ja jep, ehkä jotain traumoja on tullut. Pelkään vieläkin virheiden tekemistä. En uskalla puhua työpaikan kahvipöydässä oikein mitään. Pelkään reaktioita siihen, jos avaan suuni ja sanon jotain tyhmää.

Ja enpä aio äitiäni hoitaa, kun on siinä vaiheessa, että apua tarvisi. Tai pitäisköhän antaa avuttomalle, toisista riippuvaiselle takaisin. Tukkapölky jo ei ole samaa mieltä. Rikkoontunut astia ja vähän koivuherraa perseelle.. no joo, mustaa huumoria. Tikullakaan en äitiini koskisi..

Risusta tuli pari kertaa ja ihan syystä.

70-luvun alkupuolella olen syntynyt. Vitsasta tai remmistä tuli aina, jos myöhästyi, väitti vastaan vanhemmille tai sattui muuten jotain. Esim. uudet housut rikkoontuivat, kun kaaduin, niin sain selkäsaunan. Remmin solki sattui sikana ja risulla lyötiin niin lujaa, että pyllylle ja takareisiin nousi punaisia turvonnwita juovia. Tukkapölly oli sit kevytversio, ihan vaan pelkkä olemassa oloni ärsytti äitiäni siinä määrin, että piti vähän pöläyttää.

Ja jep, ehkä jotain traumoja on tullut. Pelkään vieläkin virheiden tekemistä. En uskalla puhua työpaikan kahvipöydässä oikein mitään. Pelkään reaktioita siihen, jos avaan suuni ja sanon jotain tyhmää.

Ja enpä aio äitiäni hoitaa, kun on siinä vaiheessa, että apua tarvisi. Tai pitäisköhän antaa avuttomalle, toisista riippuvaiselle takaisin. Tukkapölky jo ei ole samaa mieltä. Rikkoontunut astia ja vähän koivuherraa perseelle.. no joo, mustaa huumoria. Tikullakaan en äitiini koskisi..

Vierailija kirjoitti:

Aika paljon haittaa, ei oikeastaan mitään hyötyä. Toisaalta ymmärrän, että kaikilla aikuisilla (varsinkaan vanhemmilla sukupolvilla) ei ole ollut välttämättä parempaa taitoa kasvattaa lasta. Kansakoulu käyty, ei mitään kasvatusoppaita, jos jotain neuvoja sai ns. ammattilaisilta lehdissä ja TV:ssä, niin nekin ohjeet olivat "perinteisiä" (fyysinen kuritus, vauvan jättäminen yksin huutamaan ettei totuteta syliin jne)...

Itse olen kasarilapsi ja kaupunkilainen, mutta vanhempani maalta vaatimattomista oloista. Ymmärrän hyvin, miksi he ovat lapsuudessaan oppineet hyvin tiukan kasvatusmallin. Vanhemmat tehneet pitkiä työpäiviä, ja kotina on ollut yksi huone + ulkovessa... Saattaisi sitä nykypäivän aikuinenkin väsyneenä suuttua, jos tilaa on joku 30 neliötä ja lauma lapsia melskaa.

Sekä vanhempani että isovanhempani ovat puolustelleet fyysistä kuritusta, mutta itse suhtaudun kriittisesti. Tosiasiassa tämä ns. kuritus on enemmän kertonut siitä, että isällä tai äidillä on nyt pinna kireällä kuin siitä, että lapsi on tehnyt väärin. Kuritus ei siis meillä eikä ilmeisesti vanhempieni lapsuudessakaan ole ollut johdonmukaista, vaan enemmän liittynyt kurittajan huonoon päivään.

Miksi kaikki olettaa suomalaisten olleen noin sivistymättömiä vielä 30-40 vuotta sitten? Kyll oli paljon enemmän sivistyneitä ihmisiä, kuin tuollaisia juntteja, melkein kaikilla kavereilla oli korkeakoulutetut vanhemmat jo silloin.

Pahinta ei ollut ruumiillinen kipu vaan täydellinen arvottomuudentunne ja kokemus, etten kelpaa vanhemmille enkä ole rakastettu. Kelpasin kun toin kotiin kymppejä.

Tästä seurasi se, etten ole kahdessa pitkässä suhteessani kyennyt vastaanottamaan rakkautta enkä luottamaan kumppaniini.

Seurasi myös kohtuuton suorittaminen, joka johti toistuviin masennuksiin ja burnouteihin.