Lue keskustelun säännöt.
Lapsuutesi kirjatrauma?
Mistä kirjasta sait lapsena "trauman"? Luitko jonkin aikuisten kirjan liian aikaisin? Tai ahdistuitko opettavaisista moraalisaarnoista, joissa tuhmille lapsille kävi huonosti? Jaetaan tähän kokemukset karmeimmista kirjamuistoista. :D
Kommentit (953)
Luin 15-vuotiaana Amerikan Psykon. Ne rottajutut, huhhuh. Vieläkin muistan ne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Grimmin (?) satu Aasinnahka kun isä haluaa hyväksikäyttää tytärtään, mutta tämä pääsee pakenemaan. En siinä iässä edes ymmärtänyt mistä oli kysymys ja ihmettelin kovasti
Ranskalaisen Charles Perrault'n satu jo 1600-luvulta. Tästäkin on olemassa elokuva, tyttärenä Catherine Deneuve.
Nämä satoja vuosia vanhat saduthan ovat aikuisille kerottuja tarinoita, aikaan ennen tositeeveetä ja Salkkareita.
Hyvin nuorena opin lukemaan ja täällä on tullut esiin monta tuttua kirjaa.
Hyvin pienenä pelkäsin Tammen kultaisten kirjojen ( Mikki Hiiren kuuraketti) Jopi Jalkapuolta.
Samoin muistan ahdistavana, itkettävänä kirjana ohuen kuvakirjan nimeltä Ville Vasikka ja Liisamaija. Siinä Liisamaija ( piikatyttö) hoitaa Ville Vasikkaa ja sitten heidät erotetaan. Liisamaija sairastuu ja paranee vasta, kun Ville tuodaan hänen luokseen.
Hyvästä lopusta huolimatta vasikan erottaminen ensin äitilehmästä ja sitten Liisamaijasta sattui sydämeen niin kovasti..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin lapsena todella paljon ja ala-asteiässä myös aikuisten kirjoja. Kerran nappasin vanhempieni kirjahyllystä teoksen Portnoyn tauti. Oli aika erikoinen lukukokemus.Lukiessa tiesi, että tekee nyt jotain sopimatonta.
Itse luin sen varhaisteininä. Päähenkilö mm. masturboi jääkaapissa olevaa jauhelihamöykkyä keinovaginana käyttäen. Siitä kai tehtiin ruokaa myöhemmin.
Se oli maksanpala, ei jauhelihamöykky.
Niin olikin, kiitos korjauksesta! Jauheliha olisikin varmaan hajonnut. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
TARZAN -lehti osasi joskus yllättää. Johtui kai siitä että sarjoja piirrettiin missä lie italiassa, espanjassa ja Meksikossa joissa Tarttu oli ehkä varttuneiden teinien lehti. Eikä lasten jollaisena se Suomessa miellettiin.
Aikuisen silmin näkee miten mainituissa maissa 1970-luvun lopussa ja 80-luvun alussa vallinnut kauhuelokuvien buumi tihkui Tartunkin lehdille. Oli zombieita, elävältä hautaamisia, paholaisenpalvontaa.. Selittyy ehkä sillä että moni Tarzania piirtänyt sarjakuvataiteilija teki päätyökseen kauhu- ja pornosarjakuvia.
Mutta Urpo Lahtisen Lehtimiehet Oy, joka julkaisi Tarzania 80-luvun ajan, mainosti lehteä pehmoleijonan päällä istuvilla söötillä pojalla ja tytöllä. Käsissään heillä on Tarzanin numero, jossa ehkä kaikkein satanistisin tietämäni Tarzan-tarina "Xingatun päivä".
Ekaluokalla aapinen. En liiemmin ole sen jälkeen lukenut ja hyvin olen pärjännyt. Aloitin poliittisen urani Vihreiden nuorissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisessa suomalaisessa uudessa lasten kirjassa on aina joku lapsi jolla kaksi isää tai äitiä. Tuollainen traumatisoi nykyajan lapsia.
Robinson Crusoe ala-asteella oli pientä pränttiä ja ns. pakkolukemiskirja. Ajattelin lapsena kuinka kauheata olisi olla yksin autiolla saarella. Mietin myös miten puista saisi haettua niitä kookospähkinöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edistyksellinen humanisti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta mutta totta
Jörö-Jukka ja muita tarinoita
Tiedon tuolla puolen
Kuolleet elävätNoidan käsikirja ei minua jostain syystä pelottanut, ja pidin siitä.
Olihan noissa Valittujen Palojen kirjoissa Uskomantonta, mutta totta ja Tiedon tuolla puolen pelottavia juttuja, mutta en onneksi traumatisoitunut. Olen aina ollut kiinnostunut oudoista jutuista.
Valitut Palat oli (lienee yhä) Neuvostovastainen lehti!
Meidän kodissamme ei sitä luettu.
Kansan Uutiset ja Ilmiantaja tulivat sen sijaan kestotilauksena.
Valitut palat on U.S.A:n konservatiivisiiven lehti.
Silti isäni on oli ja on yhä lehden tilaaja!
Myös hänen isänsä oli VP:n tilaaja, vaikka oli kunnanvaltuustossa SKDL:n listoilla.
Lienee ollut aika erikoista, että tulee Kansan Tahto ja Valitut Palat samaan postilaatikkoon...
Vierailija kirjoitti:
Veljeni Leijonamieli. Siinähän on veljekset Joonatan ja Kaarle. Pikkuveli Kaarle eli Korppu on kuolemassa ilmeisesti tuberkuloosiin ja tietää sen itsekin, vaikka hänen ei ollut tarkoitus saada tietää sitä. Isoveli Joonatan lohduttaa Korppua sillä, että tämä pääsee kuoltuaan jonnekin ihmeelliseen paikkaan, jonka nimeä en muista kunnolla. Nangilima tai jotain sellaista. Siellä on leiritulien, satujen ja kaikenlaisten seikkailujen aikakausi. Korppu tahtoisi, että Joonatan pääsisi sinne ensin ja olisi siellä odottamassa Korppua kun tämä kuolee. Joonatan sanoo, että hän saattaa elää vielä vaikka 90 vuotta maan päällä ilman Korppua kun taas Korppu on siellä kuoleman jälkeisessä maailmassa odottamassa Joonatania.
Sitten syttyykin tulipalo, jossa Joonatan kuolee pelastaessaan Korppua ja menee sinne maahan mistä hän kertoi. Hän tulee valkoisena kyyhkysenä käymään Korpun luona lohduttamassa tätä ja kertomassa, että odottaa siellä Korppua. Sitten Korppukin kuolee ja pääse hänkin sinne maailmaan. Siellä heillä on oma talo, hevoset, kaniineja ja kaikki on hyvin. Korppukin on terve, osaa ratsastaa ja uida. Mutta siellä on paha hallitsija Tengil, jota vastaan Joonatan on yhtenä johtamassa jonkinlaista sotaa tämän kukistamiseksi. Siinä onnistutaankin, Tengil kuolee Joonatanin surmaamana ja tämän hallitsema lohikäärme Katla kuolee myös. Mutta Katlan tulenliekki polttaa Joonatania ja tämä halvaantuu. Kaarle ottaa Joonatanin selkäänsä ja hyppää alas jyrkänteeltä, jolloin he kuolevat taas päästen taas johonkin uuteen maailmaan, jossa kaikki on sitten ihan oikeasti hyvin.
Minua tuo pelotti lapsena. Siis ajatus, että kuoleman jälkeisessä elämässäkin pitää kuolla ja että siellä on kaikenlaisia pelottavia tyranneja ja tulta syökseviä lohikäärmeitä. Aikuisena sain tietää, että tuo kaikki tulipaljon ja Joonatankin kuoleman jälkeen olisi ollut korpun kuumehoureissa näkemää unta tai jotain. Sitten kun hän kirjan lopussa hyppää Joonatanin kanssa jyrkänteeltä ja huutaa, että "Näen valon, minä näen valon enkä enää pelkää" niin Korppu kuoleekin oikeasti vasta tuolloin. Eli hän kuollessaan siinä lopussa pääsee oikeasti kuoleman jälkeiseen maailmaan, näkee valon eikä enää pelkää. Mutta oikeasti minua pelotti kuolema kun luin tuon kirjan, erityisesti se että lapsikin voi kuolla. Ajatus siitä, että minäkin olen lapsi ja voin silti kuolla.
Ehkä on aika ajanut ohi tästä lastenkirjana.
Se kirjoitettiin aikana, jolloin oikeasti kuoli lapsia tuberkuloosiin ja muihin sairauksiin.
Kuolema, lastenkin, oli pelkona muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Assburger kirjoitti:
Ehkä on aika ajanut ohi tästä lastenkirjana.
Se kirjoitettiin aikana, jolloin oikeasti kuoli lapsia tuberkuloosiin ja muihin sairauksiin.
Kirja on kirjoitettu 1970-luvun Ruotsissa.
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Ehkä on aika ajanut ohi tästä lastenkirjana.
Se kirjoitettiin aikana, jolloin oikeasti kuoli lapsia tuberkuloosiin ja muihin sairauksiin.
Kirja on kirjoitettu 1970-luvun Ruotsissa.
Lingren syntyi 1905, joten eli puolet elämästään aikana, jolloin lasten kuoleminen sairauksiin oli tavallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Grimmin sadut vanha versio, töissä luin lapsille, onneksi olen lukija jonka silmät menee tekstiä eteenpäin nopeammin kuin suu lukee joten " siivosin" tekstiä lukiessani, luultavasti siinä punainen lanka katosi...toista satua en siitä kirjasta lukenut.... ääneen. Itsekseni luin ja ne sadut on nykyisin todella erilaisia.
Kiljusen herrasväen seikkailut. Siinä Kiljuset joutuivat johonkin outoon rinnakkaistodellisuuteen, jossa ainakin pojat kaulittiin liiskaksi, vanhemmille kasvoi tosi pitkät jalat ja muuta outoa. Varsinkin kuvitus oli ahdistavaa.
Yritin muuten lukea Kiljusia uudestaan aikuisena, mutta siitä ei tullut mitään. Se jatkuva kiljuminen ja koheltaminen rupesi tuskastuttamaan jo muutaman sivun jälkeen :D
Sitten oli pari sarjakuva-albumia, jotka tekivät erityisen vaikutuksen. Taisi olla Kingin lyhyistä tarinoista kuvitettu Creepshow, josta päällimmäisinä meteoriitin tuoman taudin tartuttama mies, joka rupesi kasvamaan ruohoa, torakoiden hyökkäys ja hukutettujen rakastavaisten paluu kostamaan.
Toinen oli Ranxerox New Yorkissa. Päähenkilö oli kyborgi, joka lähinnä hakkasi ihmisiä. Albumissa oli hyvin realistinen ja tarkka, lähes valokuvamainen piirrosjälki. Lentelevät hampaat, vääntyvät nenät ja murtuvat niskat inhottavien ääniefektien kera ovat syöpyneet pysyvästi mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Kiljusen herrasväen seikkailut. Siinä Kiljuset joutuivat johonkin outoon rinnakkaistodellisuuteen, jossa ainakin pojat kaulittiin liiskaksi, vanhemmille kasvoi tosi pitkät jalat ja muuta outoa. Varsinkin kuvitus oli ahdistavaa.
Yritin muuten lukea Kiljusia uudestaan aikuisena, mutta siitä ei tullut mitään. Se jatkuva kiljuminen ja koheltaminen rupesi tuskastuttamaan jo muutaman sivun jälkeen :D
Sitten oli pari sarjakuva-albumia, jotka tekivät erityisen vaikutuksen. Taisi olla Kingin lyhyistä tarinoista kuvitettu Creepshow, josta päällimmäisinä meteoriitin tuoman taudin tartuttama mies, joka rupesi kasvamaan ruohoa, torakoiden hyökkäys ja hukutettujen rakastavaisten paluu kostamaan.
Toinen oli Ranxerox New Yorkissa. Päähenkilö oli kyborgi, joka lähinnä hakkasi ihmisiä. Albumissa oli hyvin realistinen ja tarkka, lähes valokuvamainen piirrosjälki. Lentelevät hampaat, vääntyvät nenät ja murtuvat niskat inhottavien ääniefektien kera ovat syöpyneet pysyvästi mieleen.
Kiljusen herrasväki kuvaa hyvin sen kirjoitusajan viihdekuvastoa. Mykkäfilmit, piirretyt elokuvat ja sarjakuvat.
Nykyään tehdään todella halpaa digischeissea.
Cicciolinan muistelmat ala-asteiässä. Tai se trauma syntyi siitä, kun vanhemmat yllättävät minut ja kaverini leikkimästä Cicciolinaa. Tuohon aikaan ns. pyllyleikeistä nousi aina hirveä haloo.
En kyllä tiedä olenko jo ketjuun vuosia sitten kirjoittanut, mutta MMM-kirjat.
Eli Mitä Missä Milloin-vuosikirjat.
Sain aina lukea ja katsoa televisiosta ihan mitä vain (s.1973) ja kirjoissakin ahmin Christiet ja Kingit jo ala-asteella. Ainoat mistä olen saanut traumoja on tosiaan tositapahtumat ja muistan jostain MMM-kirjasta, ehkä vuodelta 1980 jne, missä oli pohjapiirrustustus siitä missä olivat ruumiit ja missä olivat piilossa olevat ihmiset, kun joku tappoi talossa monta ihmistä. Tästä näin painajaisia vuosia, että yritin itse piiloutua ja verhot heiluvat tuulessa. Myös Jack the Ripper-kirjasta sain kammon kun ne valokuvat ruumiista olivat liikaa, vaikka tietysti todella rakeisia jne sen aikaisilla laitteilla. Yök.
Vierailija kirjoitti:
Unihiekkaa-kirja. Siinä oli opettavaisia varsin outoja tarinoita, kuvitus aivan kamala. Ne stoorit on jääneet mieleen kyllä. Jostain 70-80-luvun taitteesta epäilen kirjan olleen.
Minullakin oli tuo Unihiekkaa, samoin "jatko-osat" Unipuu ja Unilintu. Niiden alaotsikko oli hyvänyön satuja. Nehän olivat aika lyhyitä kai sillä ajatuksella, että ovat "vain" iltasatuja. Itse kyllä pidin niistä ja olen lukenut lapsillenikin. Äitini on kertonut, ettei minulle kannattanut kyllä juuri illalla lukea, sillä mielikuvitukseni lähti vain laukkaamaan, ja nuo sadut olivat yleensäkin aika lempeitä. En varmaan olisi nukkunut koskaan, jos minulle olisi luettu jotain Grimmin satuja :)
Se oli maksanpala, ei jauhelihamöykky.