Masennuksesta nuorena sairaseläkkeelle? Kokemuksia?

Samaa taustaa (tosin oma lapsuus perus hyväksikäyttö/alkoholismi tyyppistä ei mitään ennenkuulumatonta), kuntoutustuella olen ollut mutten varsinaisella eläkkeellä enkä noin nuorena kyllä hakeutuisikaan loppuiäkseni, ei sillä muutamallasadalla eurolla kuussa ole kivaa montaakymmentä vuotta elellä. Myös kun kaverit menee opiskelemaan, valmistuu, hankkii perheet ja on töissä niin siinäpä sitten yksikseen viettää päivät telkkarin seurassa kun mihinkään ei ole varaakaan. Ei siis ehdoinntahdoin kannata tuohon lähteä.

No ei jumalauta, ihan oikeesti! Ei muutakun töihin vaan!

Miten olet löytänyt poikaystävän?

Miksi olet öisin lenkillä? Kuuluuko se "omaan päivärutiiniisi"?

Kyllä se on vihonviimeinen vaihtoehto. 

Elää syrjäytyneenä vuosikymmenet, jos ei sitä ennen itsemurhaan päädy. 

Näitä on nähty ja varmaan itsekin ymmärrät, että yhtä ainutta hyvää kokemusta ei asiasta ole. 

Jos vielä yrittäisit ammattilaisten voimin kuntoutua? Oma tahto on se tärkein. Mitä haluat elämältä? Kukaan ei voi sanoa, että unohda menneet, mutta voit oppia elämään taustasi kanssa. Keskity nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. 

Koita nyt vielä ennen kuin luovutat! Elämästäsi voi tulla noin todella tylsää!

<3

Vierailija kirjoitti:

Samaa taustaa (tosin oma lapsuus perus hyväksikäyttö/alkoholismi tyyppistä ei mitään ennenkuulumatonta), kuntoutustuella olen ollut mutten varsinaisella eläkkeellä enkä noin nuorena kyllä hakeutuisikaan loppuiäkseni, ei sillä muutamallasadalla eurolla kuussa ole kivaa montaakymmentä vuotta elellä. Myös kun kaverit menee opiskelemaan, valmistuu, hankkii perheet ja on töissä niin siinäpä sitten yksikseen viettää päivät telkkarin seurassa kun mihinkään ei ole varaakaan. Ei siis ehdoinntahdoin kannata tuohon lähteä.

Voisitko selittää tyhmälle mikä on kuntoutustuki?

Ihmisraato.

Jos olet joku helluntailainen perverssi salakatselija niin varmaan sun kannattaakin jäädä.

Seinäjoella näin. 

Ville!

Toisin kuin toitotetaan ja kuvitellaan yleisesti pysyvälle sairaseläkkeelle ei noin vain hypätä ja päästä, Ensin on vuosia oltava hoitosuhde lääkäriin ja mielenterveyspolille. On oltava useita lääkekokeiluja on oltava kutoutus- koulutus- ja työkokeiluja ja näiden kaikkien on epäonnistuttava kunnolla ilman että itse aktiivisesti "lyöt läskiksi" kaiken.  On pyrittävä itse aktiivisesti terveeksi otettava kaikki apu ja lääkkeet vastaan ja niiden on epäonnistuttava. Pelkkä keskivaikea/ vaikea masennus tuskin riittää siihen että saat eläkkeen ainakaan pysyvää. On oltava jotain todella hankalaa ongelmaa joka todella vaikeasti jatkuvasti estää sun työskentelyn opiskelun elämisen osana yhteiskuntaa. 

Voit unohtaa saman tein ajatuksen (haaveen?) sairauseläkkeestä nuorena masennuksen vuoksi. "Pelkällä" masennusdiagnoosilla ei nykyään pysyvälle eläkkeelle käytännössä pääse - jos eläke myönnettäisiin psyykkisin syin, masennuksen lisäksi pitäisi olla joku muukin vakavammaksi katsottu sairaus (vaikkapa skitsofrenia tai vaikea-asteinen kaksisuuntainen mielialahäiriö). 

Lisäksi pysyvä eläke on käytännössä mahdoton ajatus etenkin nuorelle ihmiselle, jos kaikkea mahdollista kuntoutusta ei ole koetettu ensin (psykiatrinen hoito, terapia, asianmukainen lääkitys, ammatillinen kuntoutus, työ- tai koulutuskokeilut jne jne). Sairauslomalla voi olla 300 arkipäivän ajan, tämän jälkeen edessä on määräaikainen työkyvyttömyyseläke eli kuntoutustuki. Ja kuntoutustuella sitten erinäisiä kuntoutusyrityksiä.

Eläkkeelle joka tapauksessa pitkä tie, eikä pysyvä eläke nuorena todellakaan ole mikään tavoittelemisen arvoinen asia. Eläkkeesi olisi pieni, ja joutuisit todellakin viettämään loppuelämäsi minimi-sosiaaliturvan varassa. Lisäksi mitä todennäköisimmin sosiaalietuuksien suhteellinen taso tulee todennäköisesti ainoastaan laskemaan vuosien saatossa, kun väestön huoltisuhde muuttuu aina vaan epäedullisempaan suuntaan.

Minusta sinun kannattaisi ennemminkin miettiä, mistä voisit hakea ihan oikeaa apua sairauteesi ja sosiaalisiin ongelmiisi. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet öisin lenkillä? Kuuluuko se "omaan päivärutiiniisi"?

Kuuluu :D niin hullulta kun se kuulostaakin, mutta mulle on ihan ylitsepääsemätön ajatus lähteä juoksemaan keskelle ihmisvilinää, asun siis kaupungin keskustassa. Illalla/yöllä 10-01 paljon vähemmän ihmisiä liikkeellä, ja jotenkin todella rauhottavaa se hiljaisuus ja pimeys :) suosittelen kokeilemaan! "Päivän" lempihetkeni.

Ja poikaystävän olen löytänyt jo nuorena, ensirakkaus, tosin välissä oltiin vuosia erossa. Hän käy normaalisti töissä jne. Mutta ymmärtää tilanteeni, ei tuomitse ja rakastaa minua vioista huolimatta. Ja ilman häntä tuskin olisin edes enää hengissä.

Vierailija kirjoitti:

Jos olet joku helluntailainen perverssi salakatselija niin varmaan sun kannattaakin jäädä.

Seinäjoella näin. 

Minusta yksittäistapausten nostaminen, joka on oikein räikeästi esillä kotimaisessa lehdistössä, ei ole merkityksellistä vaan kokonaisuus ratkaisee. Kysymys on laajemmin siitä, onko laittomasti/oikeudetta maassaolijat maalle tärkeä resurssi vai ei? Kyllä muutamaa professoriakin ilman voi olla jos päätös kokonaisuutena on järkevä. Suomessakin on nostettu esiin menestyjiä kansanrymistä, joissa noin 80% on työttömiä, eikä siinä mitään, mukavahan on aina kuulla jos jollainen menee hyvin, mutta kyllä silti on nähtävä metsä puilta! Ei ole merkitystä sillä onko jotkut "koneinsinöörejä", jos selkeästi suurin osa ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Onko kenelläkään kokemuksia sairaseläkkeelle jäämisestä nuorena, pitkän ja vaikean masennuksen jälkeen? Kuinka nopeasti/helposti sujui, ja mitä kokeiltu ennen sitä?

Itse siis ollut masentunut jo 13v saakka, elämässä tapahtunut todella järkyttäviä asioita joita ei varmasti monelle ole käynyt Suomessa jne. Pelkään liikkua ulkona yksin tai jopa seurassa, ulkopuolisille puhuminen on ihan ylitsepääsemättömän vaikeaa jne. Teininä kävin psykiatrilla ja lääkäreissä, viikon kai olin jopa psykiatrisella hoidossa. Sitten kuitenkin alkoi ahistaa lääkärissä ramppaaminen ja lääkkeiden jatkuva tuputus (mielestäni ihmisen kokemiin asioihin ei lääkkeet ainakaan auta) joten jätin kaikki sikseen. Nyt elän oman päivärutiinini mukaan suht siedettävää elämää, en käytä enää päihteitä (jotka tuli siis teininä mukaan todella rajusti), uskallan jopa liikkua kotoota ulkona poikaystävän kanssa ja öisin lenkillä. Ystäviä on tasan 2, joille puhun enimmäkseen fbssä, muut ovat kaikonneet. Itse olen tyytyväinen elämääni näin, enkä millään jaksaisi mitään lääkäriruljanssia koska se ei mihinkään johda. Nyt kuitenkin kela pakottaa joko siihen tai työkkäriin. Työkykyinen en usko koskaan olevani, välillä saatan siis ahdistua niin paljon että alan esimerkiksi itkeä täydessä bussissa.

Kokemuksia, ohjeita, apua? Ja siis vähän päälle parikymppinen olen.

Itse olen maanis-depressiivisen. Ei kai siitä ole kysymys, vaan siitä onko tuo kestävä tapa ajatella. Kyllä minäkin haluaisin mielummin loikoilla ja kiertää ympäri maailmaa jos se olisi mahdollista, mutta missä olisimme jos kaikki ajattelisivat samoin!? Jos ei kaikki, niin missä kohtaa menisi se raja että kuinka suurelle prosentille tällainen elämäntyyli olisi OK. 10%, 20%?

Toki voitaisiin ajatella että koulunkäyntikin on turhaa, koska voimme keskittyä vain omaan selviytymeseen, metsästäjä keräilijä tyyliin, ja kenties se oliskin oikeampi tapa ihmisen elää. Kehitys, jos sitä sellaiseksi halutaan nimittään, edellyttää kyllä koulutusta ja työntekoa. Näin se vain on, että en sitten tiedä että kummalla puolella aitaa ne marjat ovat happamia!?

Eläkkeelle pääsy tarkoittaisi sitä, että olet kyvytön minkäänlaisesn opiskeluun tai työntekoon. Todennäköisesti sulla on kuitenkin toimintakykyä. Nämä ketkä sun ikäisenä on eläkkeellä masennuksen vuoksi niin on kyllä kokeiltu ihan kaikki.

Mä en halunnut eläkkeelle, mutta eläkeyhtiö ehdotti sitä, kun kuntoutustuelle haettiin jatkoa. Oli aika pakkorako, kun eläkeyhtiö ei suostunut maksamaan kuntoutustutkimuksia yms., kun oli sitä mieltä, että olen liian huonokuntoinen kuntoutukseen. 26-vuotiaana potkasivat eläkkeelle. Ihan järjetöntä! Onneksi ehdin olla palkkatyössä, niin eläke ei ole ihan surkea. Tämä on huonoin vaihtoehto silti. Olisi halunnut kuntoutustutkimuksiin, kuntoutukseen ja tehdä osa-aikatöitä edes vaikka tunnin viikossa ;).

Mulla oli taustalla psykoottinen masennus. Varmaan vaikea-asteisella oisin päässyt kuntoutukseen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet öisin lenkillä? Kuuluuko se "omaan päivärutiiniisi"?

Voihan se ollakin, mutta hyvän valitsivat! Tänäkin päivänä olisi tarvetta sellaiselle joka saa asioita aikaiseksi ja näkee metsän puilta.

Olin 34 vuotias kun jouduin eläkkeelle masennuksen sekä pakko-oireisen häiriön takia.

T: Mies 38 vuotta