Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Masennuksesta nuorena sairaseläkkeelle? Kokemuksia?
05.09.2017 |
Onko kenelläkään kokemuksia sairaseläkkeelle jäämisestä nuorena, pitkän ja vaikean masennuksen jälkeen? Kuinka nopeasti/helposti sujui, ja mitä kokeiltu ennen sitä?
Itse siis ollut masentunut jo 13v saakka, elämässä tapahtunut todella järkyttäviä asioita joita ei varmasti monelle ole käynyt Suomessa jne. Pelkään liikkua ulkona yksin tai jopa seurassa, ulkopuolisille puhuminen on ihan ylitsepääsemättömän vaikeaa jne. Teininä kävin psykiatrilla ja lääkäreissä, viikon kai olin jopa psykiatrisella hoidossa. Sitten kuitenkin alkoi ahistaa lääkärissä ramppaaminen ja lääkkeiden jatkuva tuputus (mielestäni ihmisen kokemiin asioihin ei lääkkeet ainakaan auta) joten jätin kaikki sikseen. Nyt elän oman päivärutiinini mukaan suht siedettävää elämää, en käytä enää päihteitä (jotka tuli siis teininä mukaan todella rajusti), uskallan jopa liikkua kotoota ulkona poikaystävän kanssa ja öisin lenkillä. Ystäviä on tasan 2, joille puhun enimmäkseen fbssä, muut ovat kaikonneet. Itse olen tyytyväinen elämääni näin, enkä millään jaksaisi mitään lääkäriruljanssia koska se ei mihinkään johda. Nyt kuitenkin kela pakottaa joko siihen tai työkkäriin. Työkykyinen en usko koskaan olevani, välillä saatan siis ahdistua niin paljon että alan esimerkiksi itkeä täydessä bussissa.
Kokemuksia, ohjeita, apua? Ja siis vähän päälle parikymppinen olen.
Kommentit (119)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorena sillä parilla sadalla tuleekin ehkä toimeen mutta kyllä pikkuyksiössä asuminen ja kävely/kirjasto ainoina harrastuksina vuosikymmenien ajan tekee vielä hullummaksi ja masentuneemmaksi.
Kun ihminen sairastuu ettei enään ole työkykyinen ja työkyvyttömyyseläke on edessä ei siinä katsota pikkuyksiötä tai miten tulevaisuudessa taloudellisesti toimeen tulee.
Ja kyllä meillä ns. nuorilla eläkeläisillä on toimintaa kuten keskusteluryhmiä, liikuntaryhmiä, askarteluryhmiä ym. Yllättävän moni meistä seurustelee ja viettää aktiivista aikaa.
Rahallisesti on tiukkaa mutta toimeen tulee. Itselleni vuokran jälkeen jää käteen vajaat 700 euroa/kk. Ja se on raha mikä ei katoa mihinkään , eikä tarvitse kuukausittain tehdä hakemuksia ym.
Itse saan 450 kuussa josta menee satanen vuokraan, ja olen pärjännyt mainiosti. Toki kokkaamme yhdessä poikaystävän kanssa ja jaamme jotkut kulut. Puhelin liittymää en edes omista vain netin. Harrastuksena lenkkeilen koiran kanssa, ja teen jumppaharjoituksia kotona. Tykkään myös opiskella kieliä ja puhunkin viittä kieltä sujuvasti. Kavereita on muutama jonka kanssa lähinnä pidämme yhteyttä fbssä, välillä kahvilla toistemme kotona jne. Mutta enempää en koe edes tarvitsevani.
Rahallisesti siis en tarvitse paljoa, enkä usko tähän tulevan muutosta. Myöskin jos vain pysymme mieheni kanssa yhdessä tulemme todennäköisesti muuttamaan ulkomaille noin kolmekymppisinä, eli siellä pärjää vielä vähemmällä. Ap
Entä jos koittaakin se päivä, ettei poikaystäväsi olekaan sinua tukemassa (ja elättämässä)?
Ja hyvät ihmiset, älkää tuudittautuko siihen auvoon, että sosiaaliturva tulee säilymään ennallaan. Syöjiä siitä säkistä on koko ajan enemmän.
Mikset hakeutuisi opiskelemaan noita kieliä sen verran että saisit tutkinnon tehtyä? Helppo homma kun kerran isaat jo. Sitten voisit tehdä kääntäjän töitä, niitä voi tehdä vaikka keskellä yötä kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja siis tämä,suunnitelma, että elelläänpä suomalaisen sosiaaliturvan turvin tulevaisuudessa ulkomailla on -anteeksi vain -aivan järjetön!
Ja miten sinä kuvittelet pystyväsi elämään siellä ulkomailla sitten, ahdistumatta? Halvoissa maissa naisen asema on jotain ihan eri luokkaa kuin täällä.
Alkuun tarinasi herätti empatiaa mutta viimeisimmistä viesteistä tulee vain eläkehakuisuus mieleen ja helpon rahan toive.
Sanoisin, että aika moni meistä töissäkäyvistäkin hyvin mielellään vaan elelisi sitä omaa elämää, omalla rytmillään, rauhassa vastuilta, jos joku muu sen elämän maksaisi.
Usein kai traumatisoitunut mieluiten elää pienissä tutuissa ympyröissä hiljaista elämää, mutta kun et ole vielä ollut traumaterapiassa niin voitkin huomata jossain vaiheessa että eihän sellainen elämä ollut mitä oikeasti halusit vaan traumojen sanelemaa. Ja se poikaystävä voi häipyä valitettavasti milloin tahansa. Been there done that enemmn tai vähemmän. Ja joo en minäkään aikoinaan miettinyt että "jäänpä kuntoutustuelle" vaan taisin lähinnä miettiä itsaria ja minut vain laitettiin sellaiselle, mutta jos on kapasiteettia punnita eri vaihtoehtoja niin suorilta käsin en valitsisi loppuiän tukia, nyt kun olen pakon edessä niillä pitempään elänyt (työttömänä).
Sulla on mies ja olet masentunut? No huh huh...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei jumalauta, ihan oikeesti! Ei muutakun töihin vaan!
Sulla ei taida olla kokemusta vaikeasta masennuksesta? Joillekkin ihmisille on oikeesti vaikeeta jopa se sängystä ylös pääseminen moniin päiviin saati sitten peseytyminen jne. Ja vaikka kuinka haet apua et sitä saa kunnolla ennen kuin pimahdat ja teet jotain jollekkin muulle...
Työnteko auttaa masennukseen,kaikki toiminta joka vie ajatukset itsestä pois auttaa masennuksen paranemisessa.
Asiat ei parane kotiin käpertymällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorena sillä parilla sadalla tuleekin ehkä toimeen mutta kyllä pikkuyksiössä asuminen ja kävely/kirjasto ainoina harrastuksina vuosikymmenien ajan tekee vielä hullummaksi ja masentuneemmaksi.
Kun ihminen sairastuu ettei enään ole työkykyinen ja työkyvyttömyyseläke on edessä ei siinä katsota pikkuyksiötä tai miten tulevaisuudessa taloudellisesti toimeen tulee.
Ja kyllä meillä ns. nuorilla eläkeläisillä on toimintaa kuten keskusteluryhmiä, liikuntaryhmiä, askarteluryhmiä ym. Yllättävän moni meistä seurustelee ja viettää aktiivista aikaa.
Rahallisesti on tiukkaa mutta toimeen tulee. Itselleni vuokran jälkeen jää käteen vajaat 700 euroa/kk. Ja se on raha mikä ei katoa mihinkään , eikä tarvitse kuukausittain tehdä hakemuksia ym.
Noilla perusteilla kykenee aivan hyvin myös työelämään.
Sinuna lähtisin kokeilemaan jotain verkko/monimuototyyppistä opiskelua jossa
suurin osa hommista hoituu kotona, ja varsinkin jos jo nyt pystyt opiskelemaan kieliä itsenäisesti, pystyt varmasti siihenkin. Hankit hyvän lääkärikontaktin jonka kanssa mietit mahdollista lääkehoitoa/terapiaa kelan tukemana. Sinulla on vielä toivoa, vaikka elämä omassa mukavassa kuviossa on kiva, siihen kyllästyy vuosien mittaan. Syrjäydyt ja sen jälkeen kynnys lähteä liikenteeseen on paljon korkeampi. Sinulla on myös sosiaalinen turvaverkko mitä monella ei ole ollenkaan, eli monia hyviä asioita tilanteestasi löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja ota huomioon, lääkkeiden vaikutusaika on pitkä, eli haluttu vaste saadaan usein vasta useamman kuukauden kokeilulla, ei vain muutamien päivien tai viikkojen käytöllä.
Hmmm.. olen ollut nyt 15 vuotta määräaikaisella kuntoutustustuella. Muistaakseni silloin sanottiin, että kolmesta- viiteen vuoteeen on inhimillistä pitää ihmistä kunt. tuella. Sitten taas paradoksaalisesti esim. Kelan - korvaamaa ( n.40 - jotain per cent/nykyään se on toki noussut huimasti ) psykoterapiaa ei myönnettä eläkeläisille, oli ikää 19, tai 69. Ihan sama. Monia muitakin "ovia" sulkeutuu, jos olet eläkkeellä. En ymmärrä.6
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorena sillä parilla sadalla tuleekin ehkä toimeen mutta kyllä pikkuyksiössä asuminen ja kävely/kirjasto ainoina harrastuksina vuosikymmenien ajan tekee vielä hullummaksi ja masentuneemmaksi.
Kun ihminen sairastuu ettei enään ole työkykyinen ja työkyvyttömyyseläke on edessä ei siinä katsota pikkuyksiötä tai miten tulevaisuudessa taloudellisesti toimeen tulee.
Ja kyllä meillä ns. nuorilla eläkeläisillä on toimintaa kuten keskusteluryhmiä, liikuntaryhmiä, askarteluryhmiä ym. Yllättävän moni meistä seurustelee ja viettää aktiivista aikaa.
Rahallisesti on tiukkaa mutta toimeen tulee. Itselleni vuokran jälkeen jää käteen vajaat 700 euroa/kk. Ja se on raha mikä ei katoa mihinkään , eikä tarvitse kuukausittain tehdä hakemuksia ym.
Takuueläke on 760e, se luultavasti olisi ap:llakin, tietty asumistuki jos siihen on edellytyksiä, (siis puolison tulot jne. jos ei lähde jossain vaiheessa lätkimään), eli toimeentulorajoilla mennään. Ei ole yksinäiselle ainakaan pidemmän päälle helppoa.
Itselläni tosin on velkaa joten ei jää toimeentulonormiakaan ja vielähän tässä sätkitään, mutta en meinaa sätkiä vuosikymmeniä.
Eli sanoisin että yritä nyt vielä hyvä ap, kaikki mahdollinen, olet nuori ja sinulla on mahdollisuuksia ja näyttää siltä että ehkä jotain eväitäkin opiskeluun.
Noniin kaikki, höpslöps.
Ei pidä millään tapaa paikkaansa, että eläkkeelle jäätyä joutuisi kituuttamaan sillä muutamalla sadalla loppuelämäänsä. Ei edes kuntoutustuella. Noissa molemmissa, ihan kuten vaikkapa opintotuessa, on tuloraja, jonka alle saat tehdä töitä, ja ihan kivastikin vielä. Esimerkiksi 10 tuntia puhelinmyyntiä viikossa tuo mukavasti lisää taskurahaa.
Jos tuo tuloraja joskus ylittyy, niin sitten se on pois sinun eläkkeestäsi. Kuntoutustuella nyt ei "kannata" (jos näin haluaa sanoa) hirveästi tehdä duunia eikä missään tapauksessa kokopäiväisesti, jos tuet haluaa. Sitten sinut tietenkin todetaan oikein kyvykkääksi tehdä töitä ja naps, tuet katkaistaan.
Eläkeläisenä voi siis tehdä töitä, tietenkin. Mikään ei sinua estä. Eläkkeelle jääminen ei "syrjäytä" ketään, vaan voi elää ihan normaalia elämää. Tuolla on monia työkyvyttömiä ihan yliopiston penkillä tekemässä sen minkä pystyy vaikka pitämään vaan itsensä mukana elämän menossa.
Sitten vielä, että yleensä se, että toivoo pääsevänsä eläkkeelle, ei tarkoita sitä että haluaa "helppoa rahaa", vaan ihan oikeasti kroonisesti sairaan tarvetta olla taloudellisesti turvattu. Eli ei siis sitä riskiä, että vaikkapa kaksisuuntaisen maniassa ei pysty kiikuttamaan itseänsä sossuun viemään tiliotteita saati täyttelemään hakemuksia. On siis "turvassa", ja siksi ymmärrän että jotkut haikailevat eläkkeelle pääsystä. Ap:n eläke ei tulisi olemaan toimeentulotukea suurempi, joten ihan turhaa siitä haaveillakaan.
Ja se on totta, ettei Ap "pääsisi" eläkkeelle. Et seuraavaan kymmeneen vuoteen. Kuten sanottiin, sinun täytyy käydä läpi lääkkeet, psykoterapiat, tuhannet tutkimukset, ennen kuin edes harkitaan, jos masennusdiagnoosi siihen edes riittää (ei nykypäivänä riitä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noniin kaikki, höpslöps.
Ei pidä millään tapaa paikkaansa, että eläkkeelle jäätyä joutuisi kituuttamaan sillä muutamalla sadalla loppuelämäänsä. Ei edes kuntoutustuella. Noissa molemmissa, ihan kuten vaikkapa opintotuessa, on tuloraja, jonka alle saat tehdä töitä, ja ihan kivastikin vielä. Esimerkiksi 10 tuntia puhelinmyyntiä viikossa tuo mukavasti lisää taskurahaa.
Jos tuo tuloraja joskus ylittyy, niin sitten se on pois sinun eläkkeestäsi. Kuntoutustuella nyt ei "kannata" (jos näin haluaa sanoa) hirveästi tehdä duunia eikä missään tapauksessa kokopäiväisesti, jos tuet haluaa. Sitten sinut tietenkin todetaan oikein kyvykkääksi tehdä töitä ja naps, tuet katkaistaan.
Eläkeläisenä voi siis tehdä töitä, tietenkin. Mikään ei sinua estä. Eläkkeelle jääminen ei "syrjäytä" ketään, vaan voi elää ihan normaalia elämää. Tuolla on monia työkyvyttömiä ihan yliopiston penkillä tekemässä sen minkä pystyy vaikka pitämään vaan itsensä mukana elämän menossa.
Sitten vielä, että yleensä se, että toivoo pääsevänsä eläkkeelle, ei tarkoita sitä että haluaa "helppoa rahaa", vaan ihan oikeasti kroonisesti sairaan tarvetta olla taloudellisesti turvattu. Eli ei siis sitä riskiä, että vaikkapa kaksisuuntaisen maniassa ei pysty kiikuttamaan itseänsä sossuun viemään tiliotteita saati täyttelemään hakemuksia. On siis "turvassa", ja siksi ymmärrän että jotkut haikailevat eläkkeelle pääsystä. Ap:n eläke ei tulisi olemaan toimeentulotukea suurempi, joten ihan turhaa siitä haaveillakaan.
Ja se on totta, ettei Ap "pääsisi" eläkkeelle. Et seuraavaan kymmeneen vuoteen. Kuten sanottiin, sinun täytyy käydä läpi lääkkeet, psykoterapiat, tuhannet tutkimukset, ennen kuin edes harkitaan, jos masennusdiagnoosi siihen edes riittää (ei nykypäivänä riitä).
Jatkan vielä, että työkyvyttömyyseläkeläinen voi siis opiskella itsensä maisteriksi tai vaikka tohtoriksi jos niin haluaa ja jos se häneltä onnistuu, ihan niinkuin eläkeläiset noin yleensä. Kaikki on siis edelleen mahdollista.
Juurikin siksi työkyvyttömyyseläkkeelle on niin kova tunku. Voi olla ja elää elämää ihan rauhassa omaan tahtiinsa. Mutta se on kyllä harhaluulo, että sellainen joka ei ole jo kerryttänyt eläkettä ansiotyöllä, jotenkin saisi enemmän rahaa ja pääsisi taloudellisesti helpommalla.
Ei pääse. Mutta rauhan silloin saa, koska voi elellä (ja opiskella) sillä omalla tahdillaan ihan rauhassa ilman paineita siitä, että joutuu vaikeina kuukausina vaikkapa maksaa opintotuet takaisin kun ei yhtäkkiä pystykään kerryttämään tarpeeksi opintopisteitä, vaikkapa pitkän sairaalajakson takia.
Mutta on siis perseestä jos keskivaikeastikin masentuneet saati lenkkeilevät persoonallisuushäiriöiset tuolla jonottavat tätä "helpompaa" ja stressittömämpää elämää ja kiilaavat ohi, kun siellä jonossa on ihan oikeasti skitsofreenikoita, vaikeita kaksisuuntaisia mielialahäiriöitä ja uusiutuvia psykooseja toiveenaan saada edes tämän yhden asian pois alta siitä täydellisen kaoottisesta elämästään jota ovat vuosikaudet eläneet. Todella perseestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei jumalauta, ihan oikeesti! Ei muutakun töihin vaan!
Sulla ei taida olla kokemusta vaikeasta masennuksesta? Joillekkin ihmisille on oikeesti vaikeeta jopa se sängystä ylös pääseminen moniin päiviin saati sitten peseytyminen jne. Ja vaikka kuinka haet apua et sitä saa kunnolla ennen kuin pimahdat ja teet jotain jollekkin muulle...
Työnteko auttaa masennukseen,kaikki toiminta joka vie ajatukset itsestä pois auttaa masennuksen paranemisessa.
Asiat ei parane kotiin käpertymällä.
Paljonko tienaat tohtorina lääkäriasemalla antamalla tällaisia neuvoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noniin kaikki, höpslöps.
Ei pidä millään tapaa paikkaansa, että eläkkeelle jäätyä joutuisi kituuttamaan sillä muutamalla sadalla loppuelämäänsä. Ei edes kuntoutustuella. Noissa molemmissa, ihan kuten vaikkapa opintotuessa, on tuloraja, jonka alle saat tehdä töitä, ja ihan kivastikin vielä. Esimerkiksi 10 tuntia puhelinmyyntiä viikossa tuo mukavasti lisää taskurahaa.
No tota, kyllä usein silti joutuu kituuttamaan. Saahan sitä toki muutaman satasen tienata, mutta se on sitten ihan toinen juttu kuka saa töitä ja pystyy tekemään. Ei mielestäni ihan heti puhelinmyynti kuulosta ap:n hommalta, kuten ei yleensäkään masentuneiden tai ahdistuneiden.
Moikka AP, mulla on vähän samankaltainen tilanne kuin sulla. Vuosia masentuneena traumataustan jne. vuoksi. Nykyään olen niin huonossa kunnossa etten jaksa olla hoitokontaktissa missään, lääkkeitä syön kyllä ja reseptit uusin terkkarilääkärillä. Painan melkein 200kg koska poikaystäväni hoitaa ja passaa minua päivittäin ja kiikuttaa kaupasta minulle pyytämäni herkut. Tähän jamaan jouduin kun vuosia sitten loukkasin alaselän eikä se siitä koskaan parantunut kun en pystynyt sitoutumaan fysioterapiaan tai jumppaamiseen.
Tiedostan kyllä että itse olen kuoppani kaivanut. Tällä hetkellä vielä kuntoutustuella mutta koska en ole enää hoidossa niin minunkin on siirryttävä toimeentulon piiriin.
Ainoa asia joka minut pitää elossa on rakastava ja palvova poikaystävä ja kissat. Työkyvyttömyyseläkkeelle ei mullakaan ollut asiaa silloin kun vielä jaksoin olla hoitokontaktissa, koska se tosiaan vaatii sitoutumista erinäisiin projekteihin joihin minulla on energiaa tasan 0. Sori sekavasta tekstistä AP :) sulla on sentään toimiva kroppa vielä, toivottavasti pääset eteenpäin elämässäsi!
Vierailija kirjoitti:
Ja ota huomioon, lääkkeiden vaikutusaika on pitkä, eli haluttu vaste saadaan usein vasta useamman kuukauden kokeilulla, ei vain muutamien päivien tai viikkojen käytöllä.
Minkä lääkkeen puoliintumisaika on kuukausia? Vaikutus alkaa yleensä hitaasti siksi, että lääke tuhoaa reseptoreita ja sekoitattaa homeostaasia.
Eläkkeellä ei saa Kelan terapiaa kaiketi siksi että Kelan terapia on tarkoitettu työkykyisille tai sellaisille joiden katsotaan tulevan terapian avulla työkykyisiksi. Eli se on (työhön tai opiskeluun ja sitä kautta työhön) kuntouttavaa psykoterapiaa.
Mulle on ehdotettu osatyökyvyttömyyseläkettä, kun kokopäivätyökykyiseksi en luultavasti koskaan kuntoudu. Olen reilu kolmekymppinen ja koko aikuisikäni sairastanut 2-suuntaista mielialahäiriötä ja paniikkihäiriötä. Yksi yliopistotutkinto on ja teen mielelläni oman alan osa-aikaista työtä. Minulla on pitkiä masennusjaksoja (jopa vuosia kestäviä) ja tähän viimeisimpään ei ole tehonnut keskustelu eikä lääkkeet. Sähkö- tai magneettihoito olisi luultavasti seuraava vaihtoehto. Nuorena sairastin pari psykoosia.
Työkykyyn vaikuttavia ongelmia: krooninen väsymys, vaikeus keskittyä, häiriöherkkyys, olematon stressinsietokyky, vaikeus hahmottaa suuria kokonaisuuksia/erottaa olennainen, tosi huono itsetunto, aloitekyvyttömyys, luovan ajattelun/mielikuvituksen/omien mielipiteiden puute...Jopa remissiokausina suuri osa kognitiivisista oireista pysyy :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noniin kaikki, höpslöps.
Ei pidä millään tapaa paikkaansa, että eläkkeelle jäätyä joutuisi kituuttamaan sillä muutamalla sadalla loppuelämäänsä. Ei edes kuntoutustuella. Noissa molemmissa, ihan kuten vaikkapa opintotuessa, on tuloraja, jonka alle saat tehdä töitä, ja ihan kivastikin vielä. Esimerkiksi 10 tuntia puhelinmyyntiä viikossa tuo mukavasti lisää taskurahaa.
Jos tuo tuloraja joskus ylittyy, niin sitten se on pois sinun eläkkeestäsi. Kuntoutustuella nyt ei "kannata" (jos näin haluaa sanoa) hirveästi tehdä duunia eikä missään tapauksessa kokopäiväisesti, jos tuet haluaa. Sitten sinut tietenkin todetaan oikein kyvykkääksi tehdä töitä ja naps, tuet katkaistaan.
Eläkeläisenä voi siis tehdä töitä, tietenkin. Mikään ei sinua estä. Eläkkeelle jääminen ei "syrjäytä" ketään, vaan voi elää ihan normaalia elämää. Tuolla on monia työkyvyttömiä ihan yliopiston penkillä tekemässä sen minkä pystyy vaikka pitämään vaan itsensä mukana elämän menossa.
Sitten vielä, että yleensä se, että toivoo pääsevänsä eläkkeelle, ei tarkoita sitä että haluaa "helppoa rahaa", vaan ihan oikeasti kroonisesti sairaan tarvetta olla taloudellisesti turvattu. Eli ei siis sitä riskiä, että vaikkapa kaksisuuntaisen maniassa ei pysty kiikuttamaan itseänsä sossuun viemään tiliotteita saati täyttelemään hakemuksia. On siis "turvassa", ja siksi ymmärrän että jotkut haikailevat eläkkeelle pääsystä. Ap:n eläke ei tulisi olemaan toimeentulotukea suurempi, joten ihan turhaa siitä haaveillakaan.
Ja se on totta, ettei Ap "pääsisi" eläkkeelle. Et seuraavaan kymmeneen vuoteen. Kuten sanottiin, sinun täytyy käydä läpi lääkkeet, psykoterapiat, tuhannet tutkimukset, ennen kuin edes harkitaan, jos masennusdiagnoosi siihen edes riittää (ei nykypäivänä riitä).
Jatkan vielä, että työkyvyttömyyseläkeläinen voi siis opiskella itsensä maisteriksi tai vaikka tohtoriksi jos niin haluaa ja jos se häneltä onnistuu, ihan niinkuin eläkeläiset noin yleensä. Kaikki on siis edelleen mahdollista.
Juurikin siksi työkyvyttömyyseläkkeelle on niin kova tunku. Voi olla ja elää elämää ihan rauhassa omaan tahtiinsa. Mutta se on kyllä harhaluulo, että sellainen joka ei ole jo kerryttänyt eläkettä ansiotyöllä, jotenkin saisi enemmän rahaa ja pääsisi taloudellisesti helpommalla.
Ei pääse. Mutta rauhan silloin saa, koska voi elellä (ja opiskella) sillä omalla tahdillaan ihan rauhassa ilman paineita siitä, että joutuu vaikeina kuukausina vaikkapa maksaa opintotuet takaisin kun ei yhtäkkiä pystykään kerryttämään tarpeeksi opintopisteitä, vaikkapa pitkän sairaalajakson takia.
Mutta on siis perseestä jos keskivaikeastikin masentuneet saati lenkkeilevät persoonallisuushäiriöiset tuolla jonottavat tätä "helpompaa" ja stressittömämpää elämää ja kiilaavat ohi, kun siellä jonossa on ihan oikeasti skitsofreenikoita, vaikeita kaksisuuntaisia mielialahäiriöitä ja uusiutuvia psykooseja toiveenaan saada edes tämän yhden asian pois alta siitä täydellisen kaoottisesta elämästään jota ovat vuosikaudet eläneet. Todella perseestä.
Muuten asiallista tekstiä, mutta tuo viimeinen kappale kyllä osoitti aikamoista ymmärtämättömyyttä. Pelkät diagnoosit eivät aina kerro ihmisen toimintakyvystä ja elämänlaadusta kaikkea. Masennus yhdistettynä persoonallisuushäiriöön voi olla oikeasti hengenvaarallinen tila.
Alue: Aihe vapaa
Masennus ja pakko-oireinen häiriö.