Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Masennuksesta nuorena sairaseläkkeelle? Kokemuksia?
05.09.2017 |
Onko kenelläkään kokemuksia sairaseläkkeelle jäämisestä nuorena, pitkän ja vaikean masennuksen jälkeen? Kuinka nopeasti/helposti sujui, ja mitä kokeiltu ennen sitä?
Itse siis ollut masentunut jo 13v saakka, elämässä tapahtunut todella järkyttäviä asioita joita ei varmasti monelle ole käynyt Suomessa jne. Pelkään liikkua ulkona yksin tai jopa seurassa, ulkopuolisille puhuminen on ihan ylitsepääsemättömän vaikeaa jne. Teininä kävin psykiatrilla ja lääkäreissä, viikon kai olin jopa psykiatrisella hoidossa. Sitten kuitenkin alkoi ahistaa lääkärissä ramppaaminen ja lääkkeiden jatkuva tuputus (mielestäni ihmisen kokemiin asioihin ei lääkkeet ainakaan auta) joten jätin kaikki sikseen. Nyt elän oman päivärutiinini mukaan suht siedettävää elämää, en käytä enää päihteitä (jotka tuli siis teininä mukaan todella rajusti), uskallan jopa liikkua kotoota ulkona poikaystävän kanssa ja öisin lenkillä. Ystäviä on tasan 2, joille puhun enimmäkseen fbssä, muut ovat kaikonneet. Itse olen tyytyväinen elämääni näin, enkä millään jaksaisi mitään lääkäriruljanssia koska se ei mihinkään johda. Nyt kuitenkin kela pakottaa joko siihen tai työkkäriin. Työkykyinen en usko koskaan olevani, välillä saatan siis ahdistua niin paljon että alan esimerkiksi itkeä täydessä bussissa.
Kokemuksia, ohjeita, apua? Ja siis vähän päälle parikymppinen olen.
Kommentit (119)
Vierailija kirjoitti:
Voit unohtaa saman tein ajatuksen (haaveen?) sairauseläkkeestä nuorena masennuksen vuoksi. "Pelkällä" masennusdiagnoosilla ei nykyään pysyvälle eläkkeelle käytännössä pääse - jos eläke myönnettäisiin psyykkisin syin, masennuksen lisäksi pitäisi olla joku muukin vakavammaksi katsottu sairaus (vaikkapa skitsofrenia tai vaikea-asteinen kaksisuuntainen mielialahäiriö).
Lisäksi pysyvä eläke on käytännössä mahdoton ajatus etenkin nuorelle ihmiselle, jos kaikkea mahdollista kuntoutusta ei ole koetettu ensin (psykiatrinen hoito, terapia, asianmukainen lääkitys, ammatillinen kuntoutus, työ- tai koulutuskokeilut jne jne). Sairauslomalla voi olla 300 arkipäivän ajan, tämän jälkeen edessä on määräaikainen työkyvyttömyyseläke eli kuntoutustuki. Ja kuntoutustuella sitten erinäisiä kuntoutusyrityksiä.
Eläkkeelle joka tapauksessa pitkä tie, eikä pysyvä eläke nuorena todellakaan ole mikään tavoittelemisen arvoinen asia. Eläkkeesi olisi pieni, ja joutuisit todellakin viettämään loppuelämäsi minimi-sosiaaliturvan varassa. Lisäksi mitä todennäköisimmin sosiaalietuuksien suhteellinen taso tulee todennäköisesti ainoastaan laskemaan vuosien saatossa, kun väestön huoltisuhde muuttuu aina vaan epäedullisempaan suuntaan.
Minusta sinun kannattaisi ennemminkin miettiä, mistä voisit hakea ihan oikeaa apua sairauteesi ja sosiaalisiin ongelmiisi.
Epävakaa persoonallisuus on myös todettu. Ja periaatteessa raha-asiat ei ole mielestäni se suurin huoli, viimevuodet olen tullut toimeen ihan parillasadalla kuussa enkä usko että kuluni tästä nousevat, ellen sitten jotenkin pääse työelämään kiinni jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eläkkeelle et pääse ennen kuin sinulla on vuosia kestänyt hoitosuhde, kaikki lääkkeet käyty läpi ja joka ainoa kuntoutusmahdollisuus kokeiltu. Jos et sittenkään kuntoudu niin sitten sitä harkitaan vasta.
Nuorena sillä parilla sadalla tuleekin ehkä toimeen mutta kyllä pikkuyksiössä asuminen ja kävely/kirjasto ainoina harrastuksina vuosikymmenien ajan tekee vielä hullummaksi ja masentuneemmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit unohtaa saman tein ajatuksen (haaveen?) sairauseläkkeestä nuorena masennuksen vuoksi. "Pelkällä" masennusdiagnoosilla ei nykyään pysyvälle eläkkeelle käytännössä pääse - jos eläke myönnettäisiin psyykkisin syin, masennuksen lisäksi pitäisi olla joku muukin vakavammaksi katsottu sairaus (vaikkapa skitsofrenia tai vaikea-asteinen kaksisuuntainen mielialahäiriö).
Lisäksi pysyvä eläke on käytännössä mahdoton ajatus etenkin nuorelle ihmiselle, jos kaikkea mahdollista kuntoutusta ei ole koetettu ensin (psykiatrinen hoito, terapia, asianmukainen lääkitys, ammatillinen kuntoutus, työ- tai koulutuskokeilut jne jne). Sairauslomalla voi olla 300 arkipäivän ajan, tämän jälkeen edessä on määräaikainen työkyvyttömyyseläke eli kuntoutustuki. Ja kuntoutustuella sitten erinäisiä kuntoutusyrityksiä.
Eläkkeelle joka tapauksessa pitkä tie, eikä pysyvä eläke nuorena todellakaan ole mikään tavoittelemisen arvoinen asia. Eläkkeesi olisi pieni, ja joutuisit todellakin viettämään loppuelämäsi minimi-sosiaaliturvan varassa. Lisäksi mitä todennäköisimmin sosiaalietuuksien suhteellinen taso tulee todennäköisesti ainoastaan laskemaan vuosien saatossa, kun väestön huoltisuhde muuttuu aina vaan epäedullisempaan suuntaan.
Minusta sinun kannattaisi ennemminkin miettiä, mistä voisit hakea ihan oikeaa apua sairauteesi ja sosiaalisiin ongelmiisi.
Epävakaa persoonallisuus on myös todettu. Ja periaatteessa raha-asiat ei ole mielestäni se suurin huoli, viimevuodet olen tullut toimeen ihan parillasadalla kuussa enkä usko että kuluni tästä nousevat, ellen sitten jotenkin pääse työelämään kiinni jne.
Persoonallisuushäiriö ei myöskään edistä eläkkeelle pääsemistä. Ymmärrän kyllä sinänsä, että epävakaa persoonallisuushäiriö ja mielialaoireet yhdessä tekevät elämästäsi hankalaa. Siitä huolimatta sinun pitäisi hakeutua hoidon piiriin. Epävakaata persoonallisuushäiriötäkin voidaan hoitaa esim. DKT-terapian avulla. Ja yleensä jos ja kun persoonallisuushäiriön oireita saadaan kuriin, mielialaoireet alkavat lieventyä siinä mukana, toimintakyky parantua ja esim. opiskelu tai ammatillinen kuntoutus vaikuttaa mahdolliselta.
Missään nimessä sinulla ei ole mahdollisuutta "päästä" eläkkeelle nykytilanteessasi, kun et ole edes hoidon piirissä eikä ilmeisesti minkäänlaista kuntoutusta ole kokeiltu. Kuka sinulle edes kirjoittaisi lausunnon eläkkeestä? Ja Kelassa ei tulisi millään ilveellä menemään läpi, vaikka jostain sellaisen onnistuisit hankkimaankin.
Trust me, tiedän mistä puhun. Olen psykiatriapuolen sosiaalityöntekijä, ja näiden asioiden kanssa tekemisissä päivittäin. Jollain tavalla ymmärrän myös, miksi haluaisit pitkän ja hankalan hoito/kuntoutusprosessin sijaan vaan päästä eläkkeelle ja olla rauhassa, mutta se ei ole tapauksessasi ollenkaan realistista kertomasi perusteella. Eikä muutenkaan hyvä vaihtoehto, vaikka se tällä hetkellä sellaiselta sinusta ihan ymmärrettävästi saattaakin vaikuttaa. Olet vielä tosi nuori ja vasta aivan elämäsi alussa. Paljon ehtii vielä muuttua, jos vaan annat itsellesi mahdollisuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Not gonna happen. Kuntoutustuelle saatat päästä, mutta se vaatii pitkän ja monimaosem ramppaamisen lääkärissä, pitkän sairasloman ja todellisen kyvyttömyyden elämään. Ja parin vuoden kuluttua sut latsotaan kuntoutuneeksi ja sama ruljanssi alkaa alusta jos et olekaan kunnossa.
Mielekkäämpää on oikeasti yrittää kuntoutua jos vain mitään rahkeita on.
Musta kuulostaa, että sussa ei ole pahemmin muuta vikaa kuin ettei huvita. Sori nyt vaan.
Vierailija kirjoitti:
Terapiaan siitä!
T: Terapeutti
Ennen kävin parikin vuotta, muistaakseni kolmella erillä psykiatrilla. Kukaan ei osannut auttaa mitenkään. Yksi oli todella ymmärtäväinen hieman vanhempi rouva joka oli todella kiinnostunut ja liikuttunut tarinastani ja kokemuksistani, mutta ei osannut mitenkään auttaa tai sanoa juuta tai jaata. Välillä tuntuu että hän oli jopa utelias. Johonkin tyttöryhmiin sai käymään pariksi kerraksi mutta tuntui että se vaan sai oloa pahemmaksi.
Toiset sama juttu, kukaan ei osaa sanoa juuta tai jaata, lääkkeitä tuputettiin (joita en siis aio ikinä ryhtyä syömään), ja jotain hengitysharjoituksia yms. Joten lopulta jätin koko leikin kesken :/ ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit unohtaa saman tein ajatuksen (haaveen?) sairauseläkkeestä nuorena masennuksen vuoksi. "Pelkällä" masennusdiagnoosilla ei nykyään pysyvälle eläkkeelle käytännössä pääse - jos eläke myönnettäisiin psyykkisin syin, masennuksen lisäksi pitäisi olla joku muukin vakavammaksi katsottu sairaus (vaikkapa skitsofrenia tai vaikea-asteinen kaksisuuntainen mielialahäiriö).
Lisäksi pysyvä eläke on käytännössä mahdoton ajatus etenkin nuorelle ihmiselle, jos kaikkea mahdollista kuntoutusta ei ole koetettu ensin (psykiatrinen hoito, terapia, asianmukainen lääkitys, ammatillinen kuntoutus, työ- tai koulutuskokeilut jne jne). Sairauslomalla voi olla 300 arkipäivän ajan, tämän jälkeen edessä on määräaikainen työkyvyttömyyseläke eli kuntoutustuki. Ja kuntoutustuella sitten erinäisiä kuntoutusyrityksiä.
Eläkkeelle joka tapauksessa pitkä tie, eikä pysyvä eläke nuorena todellakaan ole mikään tavoittelemisen arvoinen asia. Eläkkeesi olisi pieni, ja joutuisit todellakin viettämään loppuelämäsi minimi-sosiaaliturvan varassa. Lisäksi mitä todennäköisimmin sosiaalietuuksien suhteellinen taso tulee todennäköisesti ainoastaan laskemaan vuosien saatossa, kun väestön huoltisuhde muuttuu aina vaan epäedullisempaan suuntaan.
Minusta sinun kannattaisi ennemminkin miettiä, mistä voisit hakea ihan oikeaa apua sairauteesi ja sosiaalisiin ongelmiisi.
Epävakaa persoonallisuus on myös todettu. Ja periaatteessa raha-asiat ei ole mielestäni se suurin huoli, viimevuodet olen tullut toimeen ihan parillasadalla kuussa enkä usko että kuluni tästä nousevat, ellen sitten jotenkin pääse työelämään kiinni jne.
Persoonallisuushäiriö ei myöskään edistä eläkkeelle pääsemistä. Ymmärrän kyllä sinänsä, että epävakaa persoonallisuushäiriö ja mielialaoireet yhdessä tekevät elämästäsi hankalaa. Siitä huolimatta sinun pitäisi hakeutua hoidon piiriin. Epävakaata persoonallisuushäiriötäkin voidaan hoitaa esim. DKT-terapian avulla. Ja yleensä jos ja kun persoonallisuushäiriön oireita saadaan kuriin, mielialaoireet alkavat lieventyä siinä mukana, toimintakyky parantua ja esim. opiskelu tai ammatillinen kuntoutus vaikuttaa mahdolliselta.
Missään nimessä sinulla ei ole mahdollisuutta "päästä" eläkkeelle nykytilanteessasi, kun et ole edes hoidon piirissä eikä ilmeisesti minkäänlaista kuntoutusta ole kokeiltu. Kuka sinulle edes kirjoittaisi lausunnon eläkkeestä? Ja Kelassa ei tulisi millään ilveellä menemään läpi, vaikka jostain sellaisen onnistuisit hankkimaankin.
Trust me, tiedän mistä puhun. Olen psykiatriapuolen sosiaalityöntekijä, ja näiden asioiden kanssa tekemisissä päivittäin. Jollain tavalla ymmärrän myös, miksi haluaisit pitkän ja hankalan hoito/kuntoutusprosessin sijaan vaan päästä eläkkeelle ja olla rauhassa, mutta se ei ole tapauksessasi ollenkaan realistista kertomasi perusteella. Eikä muutenkaan hyvä vaihtoehto, vaikka se tällä hetkellä sellaiselta sinusta ihan ymmärrettävästi saattaakin vaikuttaa. Olet vielä tosi nuori ja vasta aivan elämäsi alussa. Paljon ehtii vielä muuttua, jos vaan annat itsellesi mahdollisuuden.
Kiitos asiallisista ja kannustavista viesteistä! :)
Nimenomaan haluaisin vaan olla rauhassa ja elää elämääni oman parhaaksi kokemani rutiinin tapaan jonka avulla oon vihdoin saanut kokea onnen hetkiä elämässä, muuttaa ehkä jonnekkin kauas pois kaupungista, ja tosiaan ilman mitään hirveetä lääkäreissä ja sairaaloissa ramppaamista mitä pelkään muutenkin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiaan siitä!
T: Terapeutti
Ennen kävin parikin vuotta, muistaakseni kolmella erillä psykiatrilla. Kukaan ei osannut auttaa mitenkään. Yksi oli todella ymmärtäväinen hieman vanhempi rouva joka oli todella kiinnostunut ja liikuttunut tarinastani ja kokemuksistani, mutta ei osannut mitenkään auttaa tai sanoa juuta tai jaata. Välillä tuntuu että hän oli jopa utelias. Johonkin tyttöryhmiin sai käymään pariksi kerraksi mutta tuntui että se vaan sai oloa pahemmaksi.
Toiset sama juttu, kukaan ei osaa sanoa juuta tai jaata, lääkkeitä tuputettiin (joita en siis aio ikinä ryhtyä syömään), ja jotain hengitysharjoituksia yms. Joten lopulta jätin koko leikin kesken :/ ap
Sanon nyt ihan suoraan, että jos et valitse hoidon/kuntoutuksen vaihtoehtoa, ei oikein jää jäljelle kuin toimeentulotuen varassa eläminen. Ja jossain vaiheessa Kelan/sosiaalitoimen kauttakin tullaan sinua tuuppimaan lääkärin vastaanotolle ja hoidon piiriin, koska toimeentulotukea ei ole tarkoitettu pitkäaikaiseksi tukimuodoksi vaan sinun pitäisi hakeutua sairauslomalle, jos et ole työ- tai opiskelukykyinen.
Toinen vaihtoehto on sitten työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuminen, mutta jonkinlaiseen kuntoutukseen, työkokeiluun, kuntouttavaan työtoimintaan tai opiskelupaikan hakemiseen sinut tullaan sitäkin kautta ohjaamaan.
Ei ole mahdollista tuosta vaan jättäytyä syrjään yhteiskunnan toiminnasta ilman edes minkäänlaista yritystä kouluttautua, työllistyä ja huolehtia taloudellisesti omasta toimeentulostaan, ellei ole oikeasti todella vaikeasti sairas jo nuorella iällä. Tai ellet sitten vaihtoehtoisesti pysty elättämään itseäsi ilman yhteiskunnan maksamia sosiaalietuuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei jumalauta, ihan oikeesti! Ei muutakun töihin vaan!
Sulla ei taida olla kokemusta vaikeasta masennuksesta? Joillekkin ihmisille on oikeesti vaikeeta jopa se sängystä ylös pääseminen moniin päiviin saati sitten peseytyminen jne. Ja vaikka kuinka haet apua et sitä saa kunnolla ennen kuin pimahdat ja teet jotain jollekkin muulle...
Psykiatri ei ole sama asia kuin persoonallisuushäiröistä tietävä psykoterapeutti, ei mikään ihme ettet ole saanut kummoista apua. Ainahan voit olla työttömänä jos et halua tehdä mitään, eikä nyt ole suurta pelkoa työllistymisestäkään. Mutta ennemmin tai myöhemmin kyllä puudut siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiesithän myös, että epävakaan persoonallisuushäiriön oireet usein lievittyvät ikääntymisen myötä? Olet nyt kyseisen persoonallisuushäiriön kannalta tietyllä tavalla tosi hankalassa iässä ja vaiheessa, mutta sinulla on kaikki mahdollisuus saada apua oikeanlaisen terapian ja hyvän terapiasuhteen kautta.
Ja todellakin myös oireet saattavat hyvinkin alkaa lieventyä, kun saat vähän enemmän ikää - usein siinä kolmenkympin korvilla. Tulevaisuutesi ei tarvitse olla lainkaan synkkä tai toivoton, sinulla on kaikki mahdollisuudet kuntoutua opiskelu- ja työelämään. Älä ainakaan anna periksi ennen kuin olet yrittänyt sitkeästi. Olet ihan liian nuori siihen!
Ymmärrän, että haluaisit vaan olla rauhassa ja masentaa. Miksi et ole kokeillut lääkkeitä? Ennen kuin eläkkeelle pääsisit niin pitää olla kokeiltuna kyllä oikeasti kaikki keinot ja näyttöä siitä, että susta ei oo töihin eikä kouluun ei tänään eikä myöhemminkään. Miksi et halua yrittää kuntoutua työkykyisemmäksi? Voisithan hyvin vaikka kuntoutua siihen pisteeseen, että jaksaisit osa-aikatyössä. Esimerkiksi jos tekisit keikkatyötä oman jaksamisen mukaan ja saisit soviteltua työmarkkinatukea vaikkapa. Millä rahalla oikein elät nyt, työmarkkinatuella..? Itse näen työssäni paljon nuoria, jotka työkyvyttömiä mielenterveysongelmien takia. Sieltä on enää vaikea nousta työelämään ja kohtalot on oikeasti aika surullisia. Niiden kanssa on yritetty sitä sun tätä lääkettä ja koulutusta ja työkokeilua jne, mutta eivät selviä oikein mistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet niin nuori, näin parikymmentä vuotta vanhemman ihmisen näkökulmasta tuossa iässä on vielä kaikki mahdollisuudet avoinna. Yritä vielä, älä luovuta. Vaikka tuntuisi toivottomalta, se tunne voi muuttua. Yritä löytää se hoitomuoto ja ihminen joka auttaa juuri sinua. Sinuna kokeilisin myös lääkkeet, itsekin olen kokeillut ja omasta kokemuksestani ne auttavat todella paljon juuri sosiaalisiin pelkotiloihin, itsestäni tekivät paljon sosiaalisemman. Nämä kaikki kannattaa kokeilla juuri nyt, kun olet vielä nuori. Ota pieniä askelia kerrallaan. Hienoa että poikaystäväsi tukee sinua. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Terapiaan siitä!
T: Terapeutti
Kaikki ei pääse terapiaan. Minä kävin 5 kertaa juttelemassa psykologin kanssa ja vastaus oli " Yksityiseltä puolelta saat terapian " Kelalta kävin kysymässä siitä niin vastaus oli " Ei katsota sinun hyötyvän siitä " . Kuusi vuotta olin kuntoutustuella ja sinä aikana kahdessa eri kuntouttavassa työpaikassa sekä 3 eri kurssia missä keksittiin napille tarina ja maalarinteipistä tehdyllä yhden neliömetrin alueella halailtiin toisiamme.
T: Eläkeläinen
Vierailija kirjoitti:
Nuorena sillä parilla sadalla tuleekin ehkä toimeen mutta kyllä pikkuyksiössä asuminen ja kävely/kirjasto ainoina harrastuksina vuosikymmenien ajan tekee vielä hullummaksi ja masentuneemmaksi.
Kun ihminen sairastuu ettei enään ole työkykyinen ja työkyvyttömyyseläke on edessä ei siinä katsota pikkuyksiötä tai miten tulevaisuudessa taloudellisesti toimeen tulee.
Ja kyllä meillä ns. nuorilla eläkeläisillä on toimintaa kuten keskusteluryhmiä, liikuntaryhmiä, askarteluryhmiä ym. Yllättävän moni meistä seurustelee ja viettää aktiivista aikaa.
Rahallisesti on tiukkaa mutta toimeen tulee. Itselleni vuokran jälkeen jää käteen vajaat 700 euroa/kk. Ja se on raha mikä ei katoa mihinkään , eikä tarvitse kuukausittain tehdä hakemuksia ym.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että haluaisit vaan olla rauhassa ja masentaa. Miksi et ole kokeillut lääkkeitä? Ennen kuin eläkkeelle pääsisit niin pitää olla kokeiltuna kyllä oikeasti kaikki keinot ja näyttöä siitä, että susta ei oo töihin eikä kouluun ei tänään eikä myöhemminkään. Miksi et halua yrittää kuntoutua työkykyisemmäksi? Voisithan hyvin vaikka kuntoutua siihen pisteeseen, että jaksaisit osa-aikatyössä. Esimerkiksi jos tekisit keikkatyötä oman jaksamisen mukaan ja saisit soviteltua työmarkkinatukea vaikkapa. Millä rahalla oikein elät nyt, työmarkkinatuella..? Itse näen työssäni paljon nuoria, jotka työkyvyttömiä mielenterveysongelmien takia. Sieltä on enää vaikea nousta työelämään ja kohtalot on oikeasti aika surullisia. Niiden kanssa on yritetty sitä sun tätä lääkettä ja koulutusta ja työkokeilua jne, mutta eivät selviä oikein mistään.
Haluaisin toki yrittää, mutta ainakaan tällä hetkellä se ei ole mahdollista. Töihin haluaisin, ja haluaisin edes kokeilla, mutta koskaan en ole ammattia itselleni opiskellut eli varmaankin kouluun pitäisi ekana mennä.
Taustallani on hyväksikäyttöä pienestä asti, ja kun asia tuli julki pienellä kylällä alkoi koulukiusaaminen yms. Teininä tulin todella julmasti raiskatuksi, ja muutenkin tuntuu että kaikki miehet elämassäni käyttivät minua hyväksi. Melkein vuoden olin liikkumatta kotoa _yhtään_ minnekkään, paitsi autolla juuri näihin lääkäritapaamisiin jne. Olen ollut muutamalla viikon sairaalajaksolla, ja terapiassa, muuta lääkärikontaktia ei ole ollut. Ja tosiaan siis julkisilla paikoilla liikkuminen aiheuttaa paniikkikohtauksen, tai saatan mennä muuten vain hysteeriseksi esimerkiksi alkaa itkeä yhtäkkiä. Tätä tapahtuu myös kotona ja esimerkiksi öisin herään usein painajaisiin. Harvoin menee päivääkään olematta ajattelematta minulle käyneitä asioita. Seksiä en pystynyt harrastamaan vuosiin, ja nykyisin saatan saada "paniikkikohtauksen" sen jälkeen ja alkaa itkeä ilman siis mitään syytä. Tuntemattomien miesten kanssa en pysty puhumaan ja esimerkiksi hississä olo ahdistaa heidän kanssa. Joten siis kouluun/työhön en tällä hetkellä koe pystyväni. Toki haluaisin elää normaalia elämää, mutta tuntuu ettei vaan jaksa. Välillä on parempia päiviä ja tunnelin päässä näkyy valoa :)
Lääkkeitä en halua syödä, koska en jotenkin luota niihin, pelottaa että nuppi sekoaa lopullisesti tms. Joskus kokeilin paniikkikohtauksiin saamaani lääkettä enkä huomannut vaikutusta, sama masennuslääkkeissä. Periaatteessa tunnen eläväni normaalia jopa ihan hyvää elämää, mutta omassa pienessä piirissäni. Ja siis sosiaalitoimen/kelan rahoilla olen elänyt viimeiset 5v, mutta nyt painostetaan hakeutumaan työkkäriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorena sillä parilla sadalla tuleekin ehkä toimeen mutta kyllä pikkuyksiössä asuminen ja kävely/kirjasto ainoina harrastuksina vuosikymmenien ajan tekee vielä hullummaksi ja masentuneemmaksi.
Kun ihminen sairastuu ettei enään ole työkykyinen ja työkyvyttömyyseläke on edessä ei siinä katsota pikkuyksiötä tai miten tulevaisuudessa taloudellisesti toimeen tulee.
Ja kyllä meillä ns. nuorilla eläkeläisillä on toimintaa kuten keskusteluryhmiä, liikuntaryhmiä, askarteluryhmiä ym. Yllättävän moni meistä seurustelee ja viettää aktiivista aikaa.
Rahallisesti on tiukkaa mutta toimeen tulee. Itselleni vuokran jälkeen jää käteen vajaat 700 euroa/kk. Ja se on raha mikä ei katoa mihinkään , eikä tarvitse kuukausittain tehdä hakemuksia ym.
Itse saan 450 kuussa josta menee satanen vuokraan, ja olen pärjännyt mainiosti. Toki kokkaamme yhdessä poikaystävän kanssa ja jaamme jotkut kulut. Puhelin liittymää en edes omista vain netin. Harrastuksena lenkkeilen koiran kanssa, ja teen jumppaharjoituksia kotona. Tykkään myös opiskella kieliä ja puhunkin viittä kieltä sujuvasti. Kavereita on muutama jonka kanssa lähinnä pidämme yhteyttä fbssä, välillä kahvilla toistemme kotona jne. Mutta enempää en koe edes tarvitsevani.
Rahallisesti siis en tarvitse paljoa, enkä usko tähän tulevan muutosta. Myöskin jos vain pysymme mieheni kanssa yhdessä tulemme todennäköisesti muuttamaan ulkomaille noin kolmekymppisinä, eli siellä pärjää vielä vähemmällä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiaan siitä!
T: Terapeutti
Kaikki ei pääse terapiaan. Minä kävin 5 kertaa juttelemassa psykologin kanssa ja vastaus oli " Yksityiseltä puolelta saat terapian " Kelalta kävin kysymässä siitä niin vastaus oli " Ei katsota sinun hyötyvän siitä " . Kuusi vuotta olin kuntoutustuella ja sinä aikana kahdessa eri kuntouttavassa työpaikassa sekä 3 eri kurssia missä keksittiin napille tarina ja maalarinteipistä tehdyllä yhden neliömetrin alueella halailtiin toisiamme.
T: Eläkeläinen
Saanko kysyä minkä vuoksi jouduit eläkkeelle?
Alue: Aihe vapaa
❤