Lue keskustelun säännöt.
"Anna on käynyt 77 kertaa ekoilla treffeillä kahden vuoden aikana!"
05.09.2017 |
Kommentit (235)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
77 kertaa, eikä kukaan kelpaa. Selevä.
Entäs, kun joku läpäiseekin tämän nillittäjän seulan, niin parin kuukauden tapailun jälkeen vasta alkaakin paljastua toisesta uusia asioita. Silloin tuo eukko juoksee taas karkuun ja kovaa.
Pitäisi ensin löytää mies joka olisi käynyt läpi 77 naista, mutta valitsisi Annan. Mietittekö naiset ikinä montako pariskuntaa syntyisi, jos miehet olisivat yhtä ronkeleita? Tyyliin naiselle kelpaisi 1/100:sta. Jos tälle miehelle ei tämä nainen kelpaisikaan, niin käytäisiin taas läpi vaikka 100 ja toivottaisiin, että josko nyt olisi ok puolin ja toisin. Naiset välillä kertovat miten miehille kelpaa kuka tahansa. Ei ole varaa odottaa mitään uniikkia lumihiutaletta, jos meinaa jonkun suhteen joskus saada.
En ole koskaan tuntenut tarvetta tehdä kokonaista sukupuolta koskevia yleistyksiä yhden, nirsoudestaan jo kuuluisaksi käyneen henkilön perusteella, joten en ole myöskään koskaan ajatellut, montako parisuhdetta syntyisi, jos miehet olisivat yhtä ronkeleita kuin tämä Anna. En ymmärrä miksi moista pitäisi miettiä, kun suurin osa sen enempää miehistä kuin naisistakaan tuskin on yhtä ronkeleita.
En tosin itsekään olisi halunnut miestä, joka olisi kelpuuttanut suhteeseen kenet tahansa, ja joka seurustelisi minun kanssani vain siksi, että kunhan on joku. Olen kuitenkin sen verran "ronkeli" että itse pariudun rakkaudesta ja samaa edellytän mieheltäkin. En seurustelisi miehen kanssa, josta en välitä sen enempää kuin kenestä tahansa muustakaan miehestä, enkä halua myöskään olla "ihan sama kuka nainen" omalle miehelleni. Onneksi olen löytänyt miehen, joka on kuitenkin sen verran "uniikki lumihiutale", että rakastan juuri häntä ja näen hänessä jotain sen verran spesiaalia muihin miehiin verrattuna, että haluan nimenomaan hänet. Ilman tällaista tunnetta olisin sinkku.
Luuletko löytäneesi ainoan miehen jonka kanssa olisit voinut tuntea noin?
En tietenkään luule. Olen nelikymppinen ja seurustellut kolmesti ennen tätä miestä. Jokaista seurustelukumppaniani rakastin, yksikään ei ollut "vain joku kunhan nyt jonkun suhteeseen sai". Koko ajatus kumppaninvalinnasta tuollaisella perusteella on minulle täysin vieras. En näe syytä seurustella ihmisen kanssa, jota kohtaan ei tunne mitään erityistä. Minä haluan aitoa sitoumusta, en vain kumppania jonka voi heivata heti kun joku "parempi" tulee vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
77 kertaa, eikä kukaan kelpaa. Selevä.
Entäs, kun joku läpäiseekin tämän nillittäjän seulan, niin parin kuukauden tapailun jälkeen vasta alkaakin paljastua toisesta uusia asioita. Silloin tuo eukko juoksee taas karkuun ja kovaa.
Pitäisi ensin löytää mies joka olisi käynyt läpi 77 naista, mutta valitsisi Annan. Mietittekö naiset ikinä montako pariskuntaa syntyisi, jos miehet olisivat yhtä ronkeleita? Tyyliin naiselle kelpaisi 1/100:sta. Jos tälle miehelle ei tämä nainen kelpaisikaan, niin käytäisiin taas läpi vaikka 100 ja toivottaisiin, että josko nyt olisi ok puolin ja toisin. Naiset välillä kertovat miten miehille kelpaa kuka tahansa. Ei ole varaa odottaa mitään uniikkia lumihiutaletta, jos meinaa jonkun suhteen joskus saada.
Tässä se taas tulee, miehille on tärkeintä, että saisi jonkun suhteen. En minä ainakaan halua olla miehelle vain hätävara, joka vaihdetaan tilaisuuden tullen parempaan. Hyvää kannattaa odottaa eikä olla jonkun kanssa vain siksi, että olisi edes joku.
Naisethan niitä eroja ottavat suurimmaksi osaksi. Musta tuntuu, että miehet osaavat suhtautua naisiin ihmisinä eivätkä vain jonain listana eri ominaisuuksia, kuten naiset. "Haluan miehen, joka on X, Y, Z ja N, ja jos hän kesken suhteen lakkaa olemasta jotain noista (esim. saa potkut), niin sitten eroan."
Uskon, että se kumppanin "hyvyys" tulee toden teolla ilmi vasta siinä vaiheessa, kun ollaan jo parisuhteessa. Jos hakee vain sitä ulkoisesti ja muodollisesti parasta Annan tapaan (mm. rugby-pelaajan vartalo pitää olla eikä hän muutenaan kuulemma aio tyytyä kuin parhaaseen mieheen), niin luultavasti missaa sen henkilön, joka olisi hänelle oikeasti sopivin.
Naiset ottavat eroja juuri siksi, että huomaavat olevansa miehilleen "vain joku". Miehelle on loppujen lopuksi aivan yhdentekevää, oletko Mäkisen Liisa, Virtasen Pirkko vai Lahtisen Jaana. Kunhat olet joku. Naiselle ei suhteeseen riitä, että hän on "vain joku".
Idea onkin juuri siinä, että ne yhteiset kokemukset ja yhdessä vietetty aika tekevät teistä toisillenne erityiset. "Jossain alla maan, ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan", sanoi Juha Tapio. Mäkisen Liisa on joku Mäkisen Liisa vain suhteen alussa, sitten hänestä tulee The Mäkisen Liisa - ainutlaatuinen nainen, jota ei voi kukaan Pirkko tai Jaana korvata.
Ja sitten kun se Liisa ei ollutkaan sopiva eikä näin käynyt ja tulee ero.
Niinkin voi tietysti käydä. Silti, välillä tulee mietittyä, että kummassakohan tapauksessa eron riski on suurempi: silloin kun aluksi ollaan vain Mäkisiä ja Virtasia, "jotkut vaan", epätäydellisiä mutta riittävän hyviä ja lähdetään siltä pohjalta rakentamaan yhteistä tulevaisuutta se kummankin epätäydellisyys huomioon ottaen vai silloin kun löytyy se "täydellinen" jonka odotetaan olevan yhtä täydellinen myös ne seuraavat 50 vuotta?
Tuossa on vain se ongelma, että suhteessa elämisen pitäisi olla parempaa kuin sinkkuna elämisen. Jonkun "ihan kivan " kanssa se ei ole. "Ihan kivaa " seuraa löytyy sukulaisista ja kavereistakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
77 kertaa, eikä kukaan kelpaa. Selevä.
Entäs, kun joku läpäiseekin tämän nillittäjän seulan, niin parin kuukauden tapailun jälkeen vasta alkaakin paljastua toisesta uusia asioita. Silloin tuo eukko juoksee taas karkuun ja kovaa.
Pitäisi ensin löytää mies joka olisi käynyt läpi 77 naista, mutta valitsisi Annan. Mietittekö naiset ikinä montako pariskuntaa syntyisi, jos miehet olisivat yhtä ronkeleita? Tyyliin naiselle kelpaisi 1/100:sta. Jos tälle miehelle ei tämä nainen kelpaisikaan, niin käytäisiin taas läpi vaikka 100 ja toivottaisiin, että josko nyt olisi ok puolin ja toisin. Naiset välillä kertovat miten miehille kelpaa kuka tahansa. Ei ole varaa odottaa mitään uniikkia lumihiutaletta, jos meinaa jonkun suhteen joskus saada.
Tässä se taas tulee, miehille on tärkeintä, että saisi jonkun suhteen. En minä ainakaan halua olla miehelle vain hätävara, joka vaihdetaan tilaisuuden tullen parempaan. Hyvää kannattaa odottaa eikä olla jonkun kanssa vain siksi, että olisi edes joku.
Naisethan niitä eroja ottavat suurimmaksi osaksi. Musta tuntuu, että miehet osaavat suhtautua naisiin ihmisinä eivätkä vain jonain listana eri ominaisuuksia, kuten naiset. "Haluan miehen, joka on X, Y, Z ja N, ja jos hän kesken suhteen lakkaa olemasta jotain noista (esim. saa potkut), niin sitten eroan."
Uskon, että se kumppanin "hyvyys" tulee toden teolla ilmi vasta siinä vaiheessa, kun ollaan jo parisuhteessa. Jos hakee vain sitä ulkoisesti ja muodollisesti parasta Annan tapaan (mm. rugby-pelaajan vartalo pitää olla eikä hän muutenaan kuulemma aio tyytyä kuin parhaaseen mieheen), niin luultavasti missaa sen henkilön, joka olisi hänelle oikeasti sopivin.
Naiset ottavat eroja juuri siksi, että huomaavat olevansa miehilleen "vain joku". Miehelle on loppujen lopuksi aivan yhdentekevää, oletko Mäkisen Liisa, Virtasen Pirkko vai Lahtisen Jaana. Kunhat olet joku. Naiselle ei suhteeseen riitä, että hän on "vain joku".
Idea onkin juuri siinä, että ne yhteiset kokemukset ja yhdessä vietetty aika tekevät teistä toisillenne erityiset. "Jossain alla maan, ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan", sanoi Juha Tapio. Mäkisen Liisa on joku Mäkisen Liisa vain suhteen alussa, sitten hänestä tulee The Mäkisen Liisa - ainutlaatuinen nainen, jota ei voi kukaan Pirkko tai Jaana korvata.
Ja sitten kun se Liisa ei ollutkaan sopiva eikä näin käynyt ja tulee ero.
Niinkin voi tietysti käydä. Silti, välillä tulee mietittyä, että kummassakohan tapauksessa eron riski on suurempi: silloin kun aluksi ollaan vain Mäkisiä ja Virtasia, "jotkut vaan", epätäydellisiä mutta riittävän hyviä ja lähdetään siltä pohjalta rakentamaan yhteistä tulevaisuutta se kummankin epätäydellisyys huomioon ottaen vai silloin kun löytyy se "täydellinen" jonka odotetaan olevan yhtä täydellinen myös ne seuraavat 50 vuotta?
Minä odotin sitä täydellistä. Tietysti hänessä on asioita jotka ärsyttävät mutta minä kestän ne juuri siksi että hän on täydellinen kumppani muuten minulle. Pitkällä juoksulla en jaksaisi vierelläni ketä vaan samojen vikojen kanssa.
Vähemmän kuin kerran viikossa rehveillä, ei kait se mitenkään erityisen usein ole? vai
Vierailija kirjoitti:
Deittipalstat ovat täynnä tuollaisia annoja kaikissa ikäluokissa.
Täällä on yksi Anna, joka on ja oli hyvin nirso. Hyvää kannatti odottaa ja löysin vihdoin etsimäni:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
77 kertaa, eikä kukaan kelpaa. Selevä.
Entäs, kun joku läpäiseekin tämän nillittäjän seulan, niin parin kuukauden tapailun jälkeen vasta alkaakin paljastua toisesta uusia asioita. Silloin tuo eukko juoksee taas karkuun ja kovaa.
Pitäisi ensin löytää mies joka olisi käynyt läpi 77 naista, mutta valitsisi Annan. Mietittekö naiset ikinä montako pariskuntaa syntyisi, jos miehet olisivat yhtä ronkeleita? Tyyliin naiselle kelpaisi 1/100:sta. Jos tälle miehelle ei tämä nainen kelpaisikaan, niin käytäisiin taas läpi vaikka 100 ja toivottaisiin, että josko nyt olisi ok puolin ja toisin. Naiset välillä kertovat miten miehille kelpaa kuka tahansa. Ei ole varaa odottaa mitään uniikkia lumihiutaletta, jos meinaa jonkun suhteen joskus saada.
Tässä se taas tulee, miehille on tärkeintä, että saisi jonkun suhteen. En minä ainakaan halua olla miehelle vain hätävara, joka vaihdetaan tilaisuuden tullen parempaan. Hyvää kannattaa odottaa eikä olla jonkun kanssa vain siksi, että olisi edes joku.
Naisethan niitä eroja ottavat suurimmaksi osaksi. Musta tuntuu, että miehet osaavat suhtautua naisiin ihmisinä eivätkä vain jonain listana eri ominaisuuksia, kuten naiset. "Haluan miehen, joka on X, Y, Z ja N, ja jos hän kesken suhteen lakkaa olemasta jotain noista (esim. saa potkut), niin sitten eroan."
Uskon, että se kumppanin "hyvyys" tulee toden teolla ilmi vasta siinä vaiheessa, kun ollaan jo parisuhteessa. Jos hakee vain sitä ulkoisesti ja muodollisesti parasta Annan tapaan (mm. rugby-pelaajan vartalo pitää olla eikä hän muutenaan kuulemma aio tyytyä kuin parhaaseen mieheen), niin luultavasti missaa sen henkilön, joka olisi hänelle oikeasti sopivin.
Naiset ottavat eroja juuri siksi, että huomaavat olevansa miehilleen "vain joku". Miehelle on loppujen lopuksi aivan yhdentekevää, oletko Mäkisen Liisa, Virtasen Pirkko vai Lahtisen Jaana. Kunhat olet joku. Naiselle ei suhteeseen riitä, että hän on "vain joku".
Idea onkin juuri siinä, että ne yhteiset kokemukset ja yhdessä vietetty aika tekevät teistä toisillenne erityiset. "Jossain alla maan, ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan", sanoi Juha Tapio. Mäkisen Liisa on joku Mäkisen Liisa vain suhteen alussa, sitten hänestä tulee The Mäkisen Liisa - ainutlaatuinen nainen, jota ei voi kukaan Pirkko tai Jaana korvata.
Ja sitten kun se Liisa ei ollutkaan sopiva eikä näin käynyt ja tulee ero.
Niinkin voi tietysti käydä. Silti, välillä tulee mietittyä, että kummassakohan tapauksessa eron riski on suurempi: silloin kun aluksi ollaan vain Mäkisiä ja Virtasia, "jotkut vaan", epätäydellisiä mutta riittävän hyviä ja lähdetään siltä pohjalta rakentamaan yhteistä tulevaisuutta se kummankin epätäydellisyys huomioon ottaen vai silloin kun löytyy se "täydellinen" jonka odotetaan olevan yhtä täydellinen myös ne seuraavat 50 vuotta?
Tuossa on vain se ongelma, että suhteessa elämisen pitäisi olla parempaa kuin sinkkuna elämisen. Jonkun "ihan kivan " kanssa se ei ole. "Ihan kivaa " seuraa löytyy sukulaisista ja kavereistakin.
Miksi se ei voisi sitä ajan kanssa olla? Yhdysvalloissa on järjestettyjä avioliittoja (huom. ei sama kuin pakkoavioliitto) tutkittaessa huomattu, että tyypillisesti sellaisessa olevat parit ovat kyselyissä sitä onnellisempia, sitoutuneempia ja rakastuneempia kuin rakkausavioliitoissa olevat, mitä pidempään pari on ollut avioliitossa. Ainoastaan ensimmäisen 5 vuoden aikana rakkausavioliitot vievät voiton. Rakkausavioliitoissa onnellisuus ja tyytyväisyys tyypillisesti laskevat suhteen kestäessä, kun taas järjestetyissä on päin vastoin. Miksei sama ilmiö voisi toimia myös ns. järkiavioliitoissa joissa on valittu "riittävän hyvä" kumppani tai asetettu parisuhteen kriteereiksi vähän muutakin kuin alkuvaiheen kemia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
77 kertaa, eikä kukaan kelpaa. Selevä.
Entäs, kun joku läpäiseekin tämän nillittäjän seulan, niin parin kuukauden tapailun jälkeen vasta alkaakin paljastua toisesta uusia asioita. Silloin tuo eukko juoksee taas karkuun ja kovaa.
Pitäisi ensin löytää mies joka olisi käynyt läpi 77 naista, mutta valitsisi Annan. Mietittekö naiset ikinä montako pariskuntaa syntyisi, jos miehet olisivat yhtä ronkeleita? Tyyliin naiselle kelpaisi 1/100:sta. Jos tälle miehelle ei tämä nainen kelpaisikaan, niin käytäisiin taas läpi vaikka 100 ja toivottaisiin, että josko nyt olisi ok puolin ja toisin. Naiset välillä kertovat miten miehille kelpaa kuka tahansa. Ei ole varaa odottaa mitään uniikkia lumihiutaletta, jos meinaa jonkun suhteen joskus saada.
Tässä se taas tulee, miehille on tärkeintä, että saisi jonkun suhteen. En minä ainakaan halua olla miehelle vain hätävara, joka vaihdetaan tilaisuuden tullen parempaan. Hyvää kannattaa odottaa eikä olla jonkun kanssa vain siksi, että olisi edes joku.
Naisethan niitä eroja ottavat suurimmaksi osaksi. Musta tuntuu, että miehet osaavat suhtautua naisiin ihmisinä eivätkä vain jonain listana eri ominaisuuksia, kuten naiset. "Haluan miehen, joka on X, Y, Z ja N, ja jos hän kesken suhteen lakkaa olemasta jotain noista (esim. saa potkut), niin sitten eroan."
Uskon, että se kumppanin "hyvyys" tulee toden teolla ilmi vasta siinä vaiheessa, kun ollaan jo parisuhteessa. Jos hakee vain sitä ulkoisesti ja muodollisesti parasta Annan tapaan (mm. rugby-pelaajan vartalo pitää olla eikä hän muutenaan kuulemma aio tyytyä kuin parhaaseen mieheen), niin luultavasti missaa sen henkilön, joka olisi hänelle oikeasti sopivin.
Naiset ottavat eroja juuri siksi, että huomaavat olevansa miehilleen "vain joku". Miehelle on loppujen lopuksi aivan yhdentekevää, oletko Mäkisen Liisa, Virtasen Pirkko vai Lahtisen Jaana. Kunhat olet joku. Naiselle ei suhteeseen riitä, että hän on "vain joku".
Idea onkin juuri siinä, että ne yhteiset kokemukset ja yhdessä vietetty aika tekevät teistä toisillenne erityiset. "Jossain alla maan, ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan", sanoi Juha Tapio. Mäkisen Liisa on joku Mäkisen Liisa vain suhteen alussa, sitten hänestä tulee The Mäkisen Liisa - ainutlaatuinen nainen, jota ei voi kukaan Pirkko tai Jaana korvata.
Ja sitten kun se Liisa ei ollutkaan sopiva eikä näin käynyt ja tulee ero.
Niinkin voi tietysti käydä. Silti, välillä tulee mietittyä, että kummassakohan tapauksessa eron riski on suurempi: silloin kun aluksi ollaan vain Mäkisiä ja Virtasia, "jotkut vaan", epätäydellisiä mutta riittävän hyviä ja lähdetään siltä pohjalta rakentamaan yhteistä tulevaisuutta se kummankin epätäydellisyys huomioon ottaen vai silloin kun löytyy se "täydellinen" jonka odotetaan olevan yhtä täydellinen myös ne seuraavat 50 vuotta?
Tuossa on vain se ongelma, että suhteessa elämisen pitäisi olla parempaa kuin sinkkuna elämisen. Jonkun "ihan kivan " kanssa se ei ole. "Ihan kivaa " seuraa löytyy sukulaisista ja kavereistakin.
Miksi se ei voisi sitä ajan kanssa olla? Yhdysvalloissa on järjestettyjä avioliittoja (huom. ei sama kuin pakkoavioliitto) tutkittaessa huomattu, että tyypillisesti sellaisessa olevat parit ovat kyselyissä sitä onnellisempia, sitoutuneempia ja rakastuneempia kuin rakkausavioliitoissa olevat, mitä pidempään pari on ollut avioliitossa. Ainoastaan ensimmäisen 5 vuoden aikana rakkausavioliitot vievät voiton. Rakkausavioliitoissa onnellisuus ja tyytyväisyys tyypillisesti laskevat suhteen kestäessä, kun taas järjestetyissä on päin vastoin. Miksei sama ilmiö voisi toimia myös ns. järkiavioliitoissa joissa on valittu "riittävän hyvä" kumppani tai asetettu parisuhteen kriteereiksi vähän muutakin kuin alkuvaiheen kemia?
Minä olen onnellinen jo ilman parisuhdetta niin miksi lähtisin edes kokeilemaan tuota? Elämäni on nyt hyvä joten se ei kaipaa mitään "riittävän hyvää" lisäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
77 kertaa, eikä kukaan kelpaa. Selevä.
Entäs, kun joku läpäiseekin tämän nillittäjän seulan, niin parin kuukauden tapailun jälkeen vasta alkaakin paljastua toisesta uusia asioita. Silloin tuo eukko juoksee taas karkuun ja kovaa.
Pitäisi ensin löytää mies joka olisi käynyt läpi 77 naista, mutta valitsisi Annan. Mietittekö naiset ikinä montako pariskuntaa syntyisi, jos miehet olisivat yhtä ronkeleita? Tyyliin naiselle kelpaisi 1/100:sta. Jos tälle miehelle ei tämä nainen kelpaisikaan, niin käytäisiin taas läpi vaikka 100 ja toivottaisiin, että josko nyt olisi ok puolin ja toisin. Naiset välillä kertovat miten miehille kelpaa kuka tahansa. Ei ole varaa odottaa mitään uniikkia lumihiutaletta, jos meinaa jonkun suhteen joskus saada.
Tässä se taas tulee, miehille on tärkeintä, että saisi jonkun suhteen. En minä ainakaan halua olla miehelle vain hätävara, joka vaihdetaan tilaisuuden tullen parempaan. Hyvää kannattaa odottaa eikä olla jonkun kanssa vain siksi, että olisi edes joku.
Naisethan niitä eroja ottavat suurimmaksi osaksi. Musta tuntuu, että miehet osaavat suhtautua naisiin ihmisinä eivätkä vain jonain listana eri ominaisuuksia, kuten naiset. "Haluan miehen, joka on X, Y, Z ja N, ja jos hän kesken suhteen lakkaa olemasta jotain noista (esim. saa potkut), niin sitten eroan."
Uskon, että se kumppanin "hyvyys" tulee toden teolla ilmi vasta siinä vaiheessa, kun ollaan jo parisuhteessa. Jos hakee vain sitä ulkoisesti ja muodollisesti parasta Annan tapaan (mm. rugby-pelaajan vartalo pitää olla eikä hän muutenaan kuulemma aio tyytyä kuin parhaaseen mieheen), niin luultavasti missaa sen henkilön, joka olisi hänelle oikeasti sopivin.
Naiset ottavat eroja juuri siksi, että huomaavat olevansa miehilleen "vain joku". Miehelle on loppujen lopuksi aivan yhdentekevää, oletko Mäkisen Liisa, Virtasen Pirkko vai Lahtisen Jaana. Kunhat olet joku. Naiselle ei suhteeseen riitä, että hän on "vain joku".
Idea onkin juuri siinä, että ne yhteiset kokemukset ja yhdessä vietetty aika tekevät teistä toisillenne erityiset. "Jossain alla maan, ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan", sanoi Juha Tapio. Mäkisen Liisa on joku Mäkisen Liisa vain suhteen alussa, sitten hänestä tulee The Mäkisen Liisa - ainutlaatuinen nainen, jota ei voi kukaan Pirkko tai Jaana korvata.
Ja sitten kun se Liisa ei ollutkaan sopiva eikä näin käynyt ja tulee ero.
Niinkin voi tietysti käydä. Silti, välillä tulee mietittyä, että kummassakohan tapauksessa eron riski on suurempi: silloin kun aluksi ollaan vain Mäkisiä ja Virtasia, "jotkut vaan", epätäydellisiä mutta riittävän hyviä ja lähdetään siltä pohjalta rakentamaan yhteistä tulevaisuutta se kummankin epätäydellisyys huomioon ottaen vai silloin kun löytyy se "täydellinen" jonka odotetaan olevan yhtä täydellinen myös ne seuraavat 50 vuotta?
Mitä tämä epätäydellisyys/täydellisyys liittyy asiaan? Kysehän oli siitä, että mieskirjoittajan mukaan miehille riittää kunhan on joku ja naiskirjoittajat ovat sanoneet että heille se ei riitä. Rakkaudesta ja kiintymyksestä tässä on kyse, ei täydellisyydestä. Ei kukaan ole täydellinen. Rakastaahan voi aivan hyvin epätäydellistäkin ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
77 kertaa, eikä kukaan kelpaa. Selevä.
Entäs, kun joku läpäiseekin tämän nillittäjän seulan, niin parin kuukauden tapailun jälkeen vasta alkaakin paljastua toisesta uusia asioita. Silloin tuo eukko juoksee taas karkuun ja kovaa.
Pitäisi ensin löytää mies joka olisi käynyt läpi 77 naista, mutta valitsisi Annan. Mietittekö naiset ikinä montako pariskuntaa syntyisi, jos miehet olisivat yhtä ronkeleita? Tyyliin naiselle kelpaisi 1/100:sta. Jos tälle miehelle ei tämä nainen kelpaisikaan, niin käytäisiin taas läpi vaikka 100 ja toivottaisiin, että josko nyt olisi ok puolin ja toisin. Naiset välillä kertovat miten miehille kelpaa kuka tahansa. Ei ole varaa odottaa mitään uniikkia lumihiutaletta, jos meinaa jonkun suhteen joskus saada.
En ole koskaan tuntenut tarvetta tehdä kokonaista sukupuolta koskevia yleistyksiä yhden, nirsoudestaan jo kuuluisaksi käyneen henkilön perusteella, joten en ole myöskään koskaan ajatellut, montako parisuhdetta syntyisi, jos miehet olisivat yhtä ronkeleita kuin tämä Anna. En ymmärrä miksi moista pitäisi miettiä, kun suurin osa sen enempää miehistä kuin naisistakaan tuskin on yhtä ronkeleita.
En tosin itsekään olisi halunnut miestä, joka olisi kelpuuttanut suhteeseen kenet tahansa, ja joka seurustelisi minun kanssani vain siksi, että kunhan on joku. Olen kuitenkin sen verran "ronkeli" että itse pariudun rakkaudesta ja samaa edellytän mieheltäkin. En seurustelisi miehen kanssa, josta en välitä sen enempää kuin kenestä tahansa muustakaan miehestä, enkä halua myöskään olla "ihan sama kuka nainen" omalle miehelleni. Onneksi olen löytänyt miehen, joka on kuitenkin sen verran "uniikki lumihiutale", että rakastan juuri häntä ja näen hänessä jotain sen verran spesiaalia muihin miehiin verrattuna, että haluan nimenomaan hänet. Ilman tällaista tunnetta olisin sinkku.
Luuletko löytäneesi ainoan miehen jonka kanssa olisit voinut tuntea noin?
En tietenkään luule. Olen nelikymppinen ja seurustellut kolmesti ennen tätä miestä. Jokaista seurustelukumppaniani rakastin, yksikään ei ollut "vain joku kunhan nyt jonkun suhteeseen sai". Koko ajatus kumppaninvalinnasta tuollaisella perusteella on minulle täysin vieras. En näe syytä seurustella ihmisen kanssa, jota kohtaan ei tunne mitään erityistä. Minä haluan aitoa sitoumusta, en vain kumppania jonka voi heivata heti kun joku "parempi" tulee vastaan.
Eli toisinsanoen sinunkin miehesi on "joku vaan", yksi monista joka sinulle olisi kelvannut. Ainutlaatuisen hänestä tekee lähinnä sattuma, se että satuitte kohtaamaan sopivaan aikaan ja sopivassa paikassa. Eikä siinä sinänsä ole mitään vähäteltävää. Samoin kuin ei pitäisi olla siinäkään että jollakin se seula on harvempi ja niitä potentiaalisia kumppaneita joihin tilaisuuden tullen rakastua on enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
77 kertaa, eikä kukaan kelpaa. Selevä.
Entäs, kun joku läpäiseekin tämän nillittäjän seulan, niin parin kuukauden tapailun jälkeen vasta alkaakin paljastua toisesta uusia asioita. Silloin tuo eukko juoksee taas karkuun ja kovaa.
Pitäisi ensin löytää mies joka olisi käynyt läpi 77 naista, mutta valitsisi Annan. Mietittekö naiset ikinä montako pariskuntaa syntyisi, jos miehet olisivat yhtä ronkeleita? Tyyliin naiselle kelpaisi 1/100:sta. Jos tälle miehelle ei tämä nainen kelpaisikaan, niin käytäisiin taas läpi vaikka 100 ja toivottaisiin, että josko nyt olisi ok puolin ja toisin. Naiset välillä kertovat miten miehille kelpaa kuka tahansa. Ei ole varaa odottaa mitään uniikkia lumihiutaletta, jos meinaa jonkun suhteen joskus saada.
Tässä se taas tulee, miehille on tärkeintä, että saisi jonkun suhteen. En minä ainakaan halua olla miehelle vain hätävara, joka vaihdetaan tilaisuuden tullen parempaan. Hyvää kannattaa odottaa eikä olla jonkun kanssa vain siksi, että olisi edes joku.
Naisethan niitä eroja ottavat suurimmaksi osaksi. Musta tuntuu, että miehet osaavat suhtautua naisiin ihmisinä eivätkä vain jonain listana eri ominaisuuksia, kuten naiset. "Haluan miehen, joka on X, Y, Z ja N, ja jos hän kesken suhteen lakkaa olemasta jotain noista (esim. saa potkut), niin sitten eroan."
Uskon, että se kumppanin "hyvyys" tulee toden teolla ilmi vasta siinä vaiheessa, kun ollaan jo parisuhteessa. Jos hakee vain sitä ulkoisesti ja muodollisesti parasta Annan tapaan (mm. rugby-pelaajan vartalo pitää olla eikä hän muutenaan kuulemma aio tyytyä kuin parhaaseen mieheen), niin luultavasti missaa sen henkilön, joka olisi hänelle oikeasti sopivin.
Naiset ottavat eroja juuri siksi, että huomaavat olevansa miehilleen "vain joku". Miehelle on loppujen lopuksi aivan yhdentekevää, oletko Mäkisen Liisa, Virtasen Pirkko vai Lahtisen Jaana. Kunhat olet joku. Naiselle ei suhteeseen riitä, että hän on "vain joku".
Idea onkin juuri siinä, että ne yhteiset kokemukset ja yhdessä vietetty aika tekevät teistä toisillenne erityiset. "Jossain alla maan, ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan", sanoi Juha Tapio. Mäkisen Liisa on joku Mäkisen Liisa vain suhteen alussa, sitten hänestä tulee The Mäkisen Liisa - ainutlaatuinen nainen, jota ei voi kukaan Pirkko tai Jaana korvata.
Ja sitten kun se Liisa ei ollutkaan sopiva eikä näin käynyt ja tulee ero.
Niinkin voi tietysti käydä. Silti, välillä tulee mietittyä, että kummassakohan tapauksessa eron riski on suurempi: silloin kun aluksi ollaan vain Mäkisiä ja Virtasia, "jotkut vaan", epätäydellisiä mutta riittävän hyviä ja lähdetään siltä pohjalta rakentamaan yhteistä tulevaisuutta se kummankin epätäydellisyys huomioon ottaen vai silloin kun löytyy se "täydellinen" jonka odotetaan olevan yhtä täydellinen myös ne seuraavat 50 vuotta?
Tuossa on vain se ongelma, että suhteessa elämisen pitäisi olla parempaa kuin sinkkuna elämisen. Jonkun "ihan kivan " kanssa se ei ole. "Ihan kivaa " seuraa löytyy sukulaisista ja kavereistakin.
Miksi se ei voisi sitä ajan kanssa olla? Yhdysvalloissa on järjestettyjä avioliittoja (huom. ei sama kuin pakkoavioliitto) tutkittaessa huomattu, että tyypillisesti sellaisessa olevat parit ovat kyselyissä sitä onnellisempia, sitoutuneempia ja rakastuneempia kuin rakkausavioliitoissa olevat, mitä pidempään pari on ollut avioliitossa. Ainoastaan ensimmäisen 5 vuoden aikana rakkausavioliitot vievät voiton. Rakkausavioliitoissa onnellisuus ja tyytyväisyys tyypillisesti laskevat suhteen kestäessä, kun taas järjestetyissä on päin vastoin. Miksei sama ilmiö voisi toimia myös ns. järkiavioliitoissa joissa on valittu "riittävän hyvä" kumppani tai asetettu parisuhteen kriteereiksi vähän muutakin kuin alkuvaiheen kemia?
Minä olen onnellinen jo ilman parisuhdetta niin miksi lähtisin edes kokeilemaan tuota? Elämäni on nyt hyvä joten se ei kaipaa mitään "riittävän hyvää" lisäksi.
En tiedä miksi sinä lähtisit? Ehkä sinun ei kannatakaan? Joku toinen kuitenkin saattaa haluta parisuhteen tai perheen kovastikin ja joutuu pohtimaan näitä asioita muutenkin kuin vain kuriositeettina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
77 kertaa, eikä kukaan kelpaa. Selevä.
Entäs, kun joku läpäiseekin tämän nillittäjän seulan, niin parin kuukauden tapailun jälkeen vasta alkaakin paljastua toisesta uusia asioita. Silloin tuo eukko juoksee taas karkuun ja kovaa.
Pitäisi ensin löytää mies joka olisi käynyt läpi 77 naista, mutta valitsisi Annan. Mietittekö naiset ikinä montako pariskuntaa syntyisi, jos miehet olisivat yhtä ronkeleita? Tyyliin naiselle kelpaisi 1/100:sta. Jos tälle miehelle ei tämä nainen kelpaisikaan, niin käytäisiin taas läpi vaikka 100 ja toivottaisiin, että josko nyt olisi ok puolin ja toisin. Naiset välillä kertovat miten miehille kelpaa kuka tahansa. Ei ole varaa odottaa mitään uniikkia lumihiutaletta, jos meinaa jonkun suhteen joskus saada.
En ole koskaan tuntenut tarvetta tehdä kokonaista sukupuolta koskevia yleistyksiä yhden, nirsoudestaan jo kuuluisaksi käyneen henkilön perusteella, joten en ole myöskään koskaan ajatellut, montako parisuhdetta syntyisi, jos miehet olisivat yhtä ronkeleita kuin tämä Anna. En ymmärrä miksi moista pitäisi miettiä, kun suurin osa sen enempää miehistä kuin naisistakaan tuskin on yhtä ronkeleita.
En tosin itsekään olisi halunnut miestä, joka olisi kelpuuttanut suhteeseen kenet tahansa, ja joka seurustelisi minun kanssani vain siksi, että kunhan on joku. Olen kuitenkin sen verran "ronkeli" että itse pariudun rakkaudesta ja samaa edellytän mieheltäkin. En seurustelisi miehen kanssa, josta en välitä sen enempää kuin kenestä tahansa muustakaan miehestä, enkä halua myöskään olla "ihan sama kuka nainen" omalle miehelleni. Onneksi olen löytänyt miehen, joka on kuitenkin sen verran "uniikki lumihiutale", että rakastan juuri häntä ja näen hänessä jotain sen verran spesiaalia muihin miehiin verrattuna, että haluan nimenomaan hänet. Ilman tällaista tunnetta olisin sinkku.
Luuletko löytäneesi ainoan miehen jonka kanssa olisit voinut tuntea noin?
En tietenkään luule. Olen nelikymppinen ja seurustellut kolmesti ennen tätä miestä. Jokaista seurustelukumppaniani rakastin, yksikään ei ollut "vain joku kunhan nyt jonkun suhteeseen sai". Koko ajatus kumppaninvalinnasta tuollaisella perusteella on minulle täysin vieras. En näe syytä seurustella ihmisen kanssa, jota kohtaan ei tunne mitään erityistä. Minä haluan aitoa sitoumusta, en vain kumppania jonka voi heivata heti kun joku "parempi" tulee vastaan.
Eli toisinsanoen sinunkin miehesi on "joku vaan", yksi monista joka sinulle olisi kelvannut. Ainutlaatuisen hänestä tekee lähinnä sattuma, se että satuitte kohtaamaan sopivaan aikaan ja sopivassa paikassa. Eikä siinä sinänsä ole mitään vähäteltävää. Samoin kuin ei pitäisi olla siinäkään että jollakin se seula on harvempi ja niitä potentiaalisia kumppaneita joihin tilaisuuden tullen rakastua on enemmän.
Mikä tämä seula rakkaudelle on? Olen elämässäni tuntenut todella monia ihmisiä ja silti rakastunut vain kerran? Onko minulla nyt joka tiukka seula mistä kukaan ei pääse läpi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
77 kertaa, eikä kukaan kelpaa. Selevä.
Entäs, kun joku läpäiseekin tämän nillittäjän seulan, niin parin kuukauden tapailun jälkeen vasta alkaakin paljastua toisesta uusia asioita. Silloin tuo eukko juoksee taas karkuun ja kovaa.
Pitäisi ensin löytää mies joka olisi käynyt läpi 77 naista, mutta valitsisi Annan. Mietittekö naiset ikinä montako pariskuntaa syntyisi, jos miehet olisivat yhtä ronkeleita? Tyyliin naiselle kelpaisi 1/100:sta. Jos tälle miehelle ei tämä nainen kelpaisikaan, niin käytäisiin taas läpi vaikka 100 ja toivottaisiin, että josko nyt olisi ok puolin ja toisin. Naiset välillä kertovat miten miehille kelpaa kuka tahansa. Ei ole varaa odottaa mitään uniikkia lumihiutaletta, jos meinaa jonkun suhteen joskus saada.
Tässä se taas tulee, miehille on tärkeintä, että saisi jonkun suhteen. En minä ainakaan halua olla miehelle vain hätävara, joka vaihdetaan tilaisuuden tullen parempaan. Hyvää kannattaa odottaa eikä olla jonkun kanssa vain siksi, että olisi edes joku.
Naisethan niitä eroja ottavat suurimmaksi osaksi. Musta tuntuu, että miehet osaavat suhtautua naisiin ihmisinä eivätkä vain jonain listana eri ominaisuuksia, kuten naiset. "Haluan miehen, joka on X, Y, Z ja N, ja jos hän kesken suhteen lakkaa olemasta jotain noista (esim. saa potkut), niin sitten eroan."
Uskon, että se kumppanin "hyvyys" tulee toden teolla ilmi vasta siinä vaiheessa, kun ollaan jo parisuhteessa. Jos hakee vain sitä ulkoisesti ja muodollisesti parasta Annan tapaan (mm. rugby-pelaajan vartalo pitää olla eikä hän muutenaan kuulemma aio tyytyä kuin parhaaseen mieheen), niin luultavasti missaa sen henkilön, joka olisi hänelle oikeasti sopivin.
Naiset ottavat eroja juuri siksi, että huomaavat olevansa miehilleen "vain joku". Miehelle on loppujen lopuksi aivan yhdentekevää, oletko Mäkisen Liisa, Virtasen Pirkko vai Lahtisen Jaana. Kunhat olet joku. Naiselle ei suhteeseen riitä, että hän on "vain joku".
Idea onkin juuri siinä, että ne yhteiset kokemukset ja yhdessä vietetty aika tekevät teistä toisillenne erityiset. "Jossain alla maan, ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan", sanoi Juha Tapio. Mäkisen Liisa on joku Mäkisen Liisa vain suhteen alussa, sitten hänestä tulee The Mäkisen Liisa - ainutlaatuinen nainen, jota ei voi kukaan Pirkko tai Jaana korvata.
Ja sitten kun se Liisa ei ollutkaan sopiva eikä näin käynyt ja tulee ero.
Niinkin voi tietysti käydä. Silti, välillä tulee mietittyä, että kummassakohan tapauksessa eron riski on suurempi: silloin kun aluksi ollaan vain Mäkisiä ja Virtasia, "jotkut vaan", epätäydellisiä mutta riittävän hyviä ja lähdetään siltä pohjalta rakentamaan yhteistä tulevaisuutta se kummankin epätäydellisyys huomioon ottaen vai silloin kun löytyy se "täydellinen" jonka odotetaan olevan yhtä täydellinen myös ne seuraavat 50 vuotta?
Tuossa on vain se ongelma, että suhteessa elämisen pitäisi olla parempaa kuin sinkkuna elämisen. Jonkun "ihan kivan " kanssa se ei ole. "Ihan kivaa " seuraa löytyy sukulaisista ja kavereistakin.
Mitenkäs toteutat seksuaalisuuttasi kaverien ja sukulaisten kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
77 kertaa, eikä kukaan kelpaa. Selevä.
Entäs, kun joku läpäiseekin tämän nillittäjän seulan, niin parin kuukauden tapailun jälkeen vasta alkaakin paljastua toisesta uusia asioita. Silloin tuo eukko juoksee taas karkuun ja kovaa.
Pitäisi ensin löytää mies joka olisi käynyt läpi 77 naista, mutta valitsisi Annan. Mietittekö naiset ikinä montako pariskuntaa syntyisi, jos miehet olisivat yhtä ronkeleita? Tyyliin naiselle kelpaisi 1/100:sta. Jos tälle miehelle ei tämä nainen kelpaisikaan, niin käytäisiin taas läpi vaikka 100 ja toivottaisiin, että josko nyt olisi ok puolin ja toisin. Naiset välillä kertovat miten miehille kelpaa kuka tahansa. Ei ole varaa odottaa mitään uniikkia lumihiutaletta, jos meinaa jonkun suhteen joskus saada.
Tässä se taas tulee, miehille on tärkeintä, että saisi jonkun suhteen. En minä ainakaan halua olla miehelle vain hätävara, joka vaihdetaan tilaisuuden tullen parempaan. Hyvää kannattaa odottaa eikä olla jonkun kanssa vain siksi, että olisi edes joku.
Naisethan niitä eroja ottavat suurimmaksi osaksi. Musta tuntuu, että miehet osaavat suhtautua naisiin ihmisinä eivätkä vain jonain listana eri ominaisuuksia, kuten naiset. "Haluan miehen, joka on X, Y, Z ja N, ja jos hän kesken suhteen lakkaa olemasta jotain noista (esim. saa potkut), niin sitten eroan."
Uskon, että se kumppanin "hyvyys" tulee toden teolla ilmi vasta siinä vaiheessa, kun ollaan jo parisuhteessa. Jos hakee vain sitä ulkoisesti ja muodollisesti parasta Annan tapaan (mm. rugby-pelaajan vartalo pitää olla eikä hän muutenaan kuulemma aio tyytyä kuin parhaaseen mieheen), niin luultavasti missaa sen henkilön, joka olisi hänelle oikeasti sopivin.
Naiset ottavat eroja juuri siksi, että huomaavat olevansa miehilleen "vain joku". Miehelle on loppujen lopuksi aivan yhdentekevää, oletko Mäkisen Liisa, Virtasen Pirkko vai Lahtisen Jaana. Kunhat olet joku. Naiselle ei suhteeseen riitä, että hän on "vain joku".
Idea onkin juuri siinä, että ne yhteiset kokemukset ja yhdessä vietetty aika tekevät teistä toisillenne erityiset. "Jossain alla maan, ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan", sanoi Juha Tapio. Mäkisen Liisa on joku Mäkisen Liisa vain suhteen alussa, sitten hänestä tulee The Mäkisen Liisa - ainutlaatuinen nainen, jota ei voi kukaan Pirkko tai Jaana korvata.
Ja sitten kun se Liisa ei ollutkaan sopiva eikä näin käynyt ja tulee ero.
Niinkin voi tietysti käydä. Silti, välillä tulee mietittyä, että kummassakohan tapauksessa eron riski on suurempi: silloin kun aluksi ollaan vain Mäkisiä ja Virtasia, "jotkut vaan", epätäydellisiä mutta riittävän hyviä ja lähdetään siltä pohjalta rakentamaan yhteistä tulevaisuutta se kummankin epätäydellisyys huomioon ottaen vai silloin kun löytyy se "täydellinen" jonka odotetaan olevan yhtä täydellinen myös ne seuraavat 50 vuotta?
Tuossa on vain se ongelma, että suhteessa elämisen pitäisi olla parempaa kuin sinkkuna elämisen. Jonkun "ihan kivan " kanssa se ei ole. "Ihan kivaa " seuraa löytyy sukulaisista ja kavereistakin.
Miksi se ei voisi sitä ajan kanssa olla? Yhdysvalloissa on järjestettyjä avioliittoja (huom. ei sama kuin pakkoavioliitto) tutkittaessa huomattu, että tyypillisesti sellaisessa olevat parit ovat kyselyissä sitä onnellisempia, sitoutuneempia ja rakastuneempia kuin rakkausavioliitoissa olevat, mitä pidempään pari on ollut avioliitossa. Ainoastaan ensimmäisen 5 vuoden aikana rakkausavioliitot vievät voiton. Rakkausavioliitoissa onnellisuus ja tyytyväisyys tyypillisesti laskevat suhteen kestäessä, kun taas järjestetyissä on päin vastoin. Miksei sama ilmiö voisi toimia myös ns. järkiavioliitoissa joissa on valittu "riittävän hyvä" kumppani tai asetettu parisuhteen kriteereiksi vähän muutakin kuin alkuvaiheen kemia?
Minä olen onnellinen jo ilman parisuhdetta niin miksi lähtisin edes kokeilemaan tuota? Elämäni on nyt hyvä joten se ei kaipaa mitään "riittävän hyvää" lisäksi.
En tiedä miksi sinä lähtisit? Ehkä sinun ei kannatakaan? Joku toinen kuitenkin saattaa haluta parisuhteen tai perheen kovastikin ja joutuu pohtimaan näitä asioita muutenkin kuin vain kuriositeettina.
Itse mieluummin olisin yksin kun otan ihmisen, joka ei ole se mitä haluan😊 onneksi löysin mieheni jo!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
77 kertaa, eikä kukaan kelpaa. Selevä.
Entäs, kun joku läpäiseekin tämän nillittäjän seulan, niin parin kuukauden tapailun jälkeen vasta alkaakin paljastua toisesta uusia asioita. Silloin tuo eukko juoksee taas karkuun ja kovaa.
Pitäisi ensin löytää mies joka olisi käynyt läpi 77 naista, mutta valitsisi Annan. Mietittekö naiset ikinä montako pariskuntaa syntyisi, jos miehet olisivat yhtä ronkeleita? Tyyliin naiselle kelpaisi 1/100:sta. Jos tälle miehelle ei tämä nainen kelpaisikaan, niin käytäisiin taas läpi vaikka 100 ja toivottaisiin, että josko nyt olisi ok puolin ja toisin. Naiset välillä kertovat miten miehille kelpaa kuka tahansa. Ei ole varaa odottaa mitään uniikkia lumihiutaletta, jos meinaa jonkun suhteen joskus saada.
Tässä se taas tulee, miehille on tärkeintä, että saisi jonkun suhteen. En minä ainakaan halua olla miehelle vain hätävara, joka vaihdetaan tilaisuuden tullen parempaan. Hyvää kannattaa odottaa eikä olla jonkun kanssa vain siksi, että olisi edes joku.
Naisethan niitä eroja ottavat suurimmaksi osaksi. Musta tuntuu, että miehet osaavat suhtautua naisiin ihmisinä eivätkä vain jonain listana eri ominaisuuksia, kuten naiset. "Haluan miehen, joka on X, Y, Z ja N, ja jos hän kesken suhteen lakkaa olemasta jotain noista (esim. saa potkut), niin sitten eroan."
Uskon, että se kumppanin "hyvyys" tulee toden teolla ilmi vasta siinä vaiheessa, kun ollaan jo parisuhteessa. Jos hakee vain sitä ulkoisesti ja muodollisesti parasta Annan tapaan (mm. rugby-pelaajan vartalo pitää olla eikä hän muutenaan kuulemma aio tyytyä kuin parhaaseen mieheen), niin luultavasti missaa sen henkilön, joka olisi hänelle oikeasti sopivin.
Naiset ottavat eroja juuri siksi, että huomaavat olevansa miehilleen "vain joku". Miehelle on loppujen lopuksi aivan yhdentekevää, oletko Mäkisen Liisa, Virtasen Pirkko vai Lahtisen Jaana. Kunhat olet joku. Naiselle ei suhteeseen riitä, että hän on "vain joku".
Idea onkin juuri siinä, että ne yhteiset kokemukset ja yhdessä vietetty aika tekevät teistä toisillenne erityiset. "Jossain alla maan, ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan", sanoi Juha Tapio. Mäkisen Liisa on joku Mäkisen Liisa vain suhteen alussa, sitten hänestä tulee The Mäkisen Liisa - ainutlaatuinen nainen, jota ei voi kukaan Pirkko tai Jaana korvata.
Ja sitten kun se Liisa ei ollutkaan sopiva eikä näin käynyt ja tulee ero.
Niinkin voi tietysti käydä. Silti, välillä tulee mietittyä, että kummassakohan tapauksessa eron riski on suurempi: silloin kun aluksi ollaan vain Mäkisiä ja Virtasia, "jotkut vaan", epätäydellisiä mutta riittävän hyviä ja lähdetään siltä pohjalta rakentamaan yhteistä tulevaisuutta se kummankin epätäydellisyys huomioon ottaen vai silloin kun löytyy se "täydellinen" jonka odotetaan olevan yhtä täydellinen myös ne seuraavat 50 vuotta?
Tuossa on vain se ongelma, että suhteessa elämisen pitäisi olla parempaa kuin sinkkuna elämisen. Jonkun "ihan kivan " kanssa se ei ole. "Ihan kivaa " seuraa löytyy sukulaisista ja kavereistakin.
Miksi se ei voisi sitä ajan kanssa olla? Yhdysvalloissa on järjestettyjä avioliittoja (huom. ei sama kuin pakkoavioliitto) tutkittaessa huomattu, että tyypillisesti sellaisessa olevat parit ovat kyselyissä sitä onnellisempia, sitoutuneempia ja rakastuneempia kuin rakkausavioliitoissa olevat, mitä pidempään pari on ollut avioliitossa. Ainoastaan ensimmäisen 5 vuoden aikana rakkausavioliitot vievät voiton. Rakkausavioliitoissa onnellisuus ja tyytyväisyys tyypillisesti laskevat suhteen kestäessä, kun taas järjestetyissä on päin vastoin. Miksei sama ilmiö voisi toimia myös ns. järkiavioliitoissa joissa on valittu "riittävän hyvä" kumppani tai asetettu parisuhteen kriteereiksi vähän muutakin kuin alkuvaiheen kemia?
Minä olen onnellinen jo ilman parisuhdetta niin miksi lähtisin edes kokeilemaan tuota? Elämäni on nyt hyvä joten se ei kaipaa mitään "riittävän hyvää" lisäksi.
En tiedä miksi sinä lähtisit? Ehkä sinun ei kannatakaan? Joku toinen kuitenkin saattaa haluta parisuhteen tai perheen kovastikin ja joutuu pohtimaan näitä asioita muutenkin kuin vain kuriositeettina.
Todennäköisesti kun kaksi tälläistä ihmistä kohtaa he solmivat sen parisuhteen. Heitä saataa vain olla harvassa. Suurin osa taitaa haluta sitä rakkautta myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
77 kertaa, eikä kukaan kelpaa. Selevä.
Entäs, kun joku läpäiseekin tämän nillittäjän seulan, niin parin kuukauden tapailun jälkeen vasta alkaakin paljastua toisesta uusia asioita. Silloin tuo eukko juoksee taas karkuun ja kovaa.
Pitäisi ensin löytää mies joka olisi käynyt läpi 77 naista, mutta valitsisi Annan. Mietittekö naiset ikinä montako pariskuntaa syntyisi, jos miehet olisivat yhtä ronkeleita? Tyyliin naiselle kelpaisi 1/100:sta. Jos tälle miehelle ei tämä nainen kelpaisikaan, niin käytäisiin taas läpi vaikka 100 ja toivottaisiin, että josko nyt olisi ok puolin ja toisin. Naiset välillä kertovat miten miehille kelpaa kuka tahansa. Ei ole varaa odottaa mitään uniikkia lumihiutaletta, jos meinaa jonkun suhteen joskus saada.
Tässä se taas tulee, miehille on tärkeintä, että saisi jonkun suhteen. En minä ainakaan halua olla miehelle vain hätävara, joka vaihdetaan tilaisuuden tullen parempaan. Hyvää kannattaa odottaa eikä olla jonkun kanssa vain siksi, että olisi edes joku.
Naisethan niitä eroja ottavat suurimmaksi osaksi. Musta tuntuu, että miehet osaavat suhtautua naisiin ihmisinä eivätkä vain jonain listana eri ominaisuuksia, kuten naiset. "Haluan miehen, joka on X, Y, Z ja N, ja jos hän kesken suhteen lakkaa olemasta jotain noista (esim. saa potkut), niin sitten eroan."
Uskon, että se kumppanin "hyvyys" tulee toden teolla ilmi vasta siinä vaiheessa, kun ollaan jo parisuhteessa. Jos hakee vain sitä ulkoisesti ja muodollisesti parasta Annan tapaan (mm. rugby-pelaajan vartalo pitää olla eikä hän muutenaan kuulemma aio tyytyä kuin parhaaseen mieheen), niin luultavasti missaa sen henkilön, joka olisi hänelle oikeasti sopivin.
Naiset ottavat eroja juuri siksi, että huomaavat olevansa miehilleen "vain joku". Miehelle on loppujen lopuksi aivan yhdentekevää, oletko Mäkisen Liisa, Virtasen Pirkko vai Lahtisen Jaana. Kunhat olet joku. Naiselle ei suhteeseen riitä, että hän on "vain joku".
Idea onkin juuri siinä, että ne yhteiset kokemukset ja yhdessä vietetty aika tekevät teistä toisillenne erityiset. "Jossain alla maan, ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan", sanoi Juha Tapio. Mäkisen Liisa on joku Mäkisen Liisa vain suhteen alussa, sitten hänestä tulee The Mäkisen Liisa - ainutlaatuinen nainen, jota ei voi kukaan Pirkko tai Jaana korvata.
Ja sitten kun se Liisa ei ollutkaan sopiva eikä näin käynyt ja tulee ero.
Niinkin voi tietysti käydä. Silti, välillä tulee mietittyä, että kummassakohan tapauksessa eron riski on suurempi: silloin kun aluksi ollaan vain Mäkisiä ja Virtasia, "jotkut vaan", epätäydellisiä mutta riittävän hyviä ja lähdetään siltä pohjalta rakentamaan yhteistä tulevaisuutta se kummankin epätäydellisyys huomioon ottaen vai silloin kun löytyy se "täydellinen" jonka odotetaan olevan yhtä täydellinen myös ne seuraavat 50 vuotta?
Tuossa on vain se ongelma, että suhteessa elämisen pitäisi olla parempaa kuin sinkkuna elämisen. Jonkun "ihan kivan " kanssa se ei ole. "Ihan kivaa " seuraa löytyy sukulaisista ja kavereistakin.
Miksi se ei voisi sitä ajan kanssa olla? Yhdysvalloissa on järjestettyjä avioliittoja (huom. ei sama kuin pakkoavioliitto) tutkittaessa huomattu, että tyypillisesti sellaisessa olevat parit ovat kyselyissä sitä onnellisempia, sitoutuneempia ja rakastuneempia kuin rakkausavioliitoissa olevat, mitä pidempään pari on ollut avioliitossa. Ainoastaan ensimmäisen 5 vuoden aikana rakkausavioliitot vievät voiton. Rakkausavioliitoissa onnellisuus ja tyytyväisyys tyypillisesti laskevat suhteen kestäessä, kun taas järjestetyissä on päin vastoin. Miksei sama ilmiö voisi toimia myös ns. järkiavioliitoissa joissa on valittu "riittävän hyvä" kumppani tai asetettu parisuhteen kriteereiksi vähän muutakin kuin alkuvaiheen kemia?
Minä olen onnellinen jo ilman parisuhdetta niin miksi lähtisin edes kokeilemaan tuota? Elämäni on nyt hyvä joten se ei kaipaa mitään "riittävän hyvää" lisäksi.
En tiedä miksi sinä lähtisit? Ehkä sinun ei kannatakaan? Joku toinen kuitenkin saattaa haluta parisuhteen tai perheen kovastikin ja joutuu pohtimaan näitä asioita muutenkin kuin vain kuriositeettina.
Todennäköisesti kun kaksi tälläistä ihmistä kohtaa he solmivat sen parisuhteen. Heitä saataa vain olla harvassa. Suurin osa taitaa haluta sitä rakkautta myös.
Miksi ihmeessä suhteessa ei voisi olla rakkautta vaikka siihen olisi alkuun lähdetykin ns. järkiperustein? Meneekö sinulta nyt rakkaus ja kemia/alkuhuuma sekaisin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
77 kertaa, eikä kukaan kelpaa. Selevä.
Entäs, kun joku läpäiseekin tämän nillittäjän seulan, niin parin kuukauden tapailun jälkeen vasta alkaakin paljastua toisesta uusia asioita. Silloin tuo eukko juoksee taas karkuun ja kovaa.
Pitäisi ensin löytää mies joka olisi käynyt läpi 77 naista, mutta valitsisi Annan. Mietittekö naiset ikinä montako pariskuntaa syntyisi, jos miehet olisivat yhtä ronkeleita? Tyyliin naiselle kelpaisi 1/100:sta. Jos tälle miehelle ei tämä nainen kelpaisikaan, niin käytäisiin taas läpi vaikka 100 ja toivottaisiin, että josko nyt olisi ok puolin ja toisin. Naiset välillä kertovat miten miehille kelpaa kuka tahansa. Ei ole varaa odottaa mitään uniikkia lumihiutaletta, jos meinaa jonkun suhteen joskus saada.
En ole koskaan tuntenut tarvetta tehdä kokonaista sukupuolta koskevia yleistyksiä yhden, nirsoudestaan jo kuuluisaksi käyneen henkilön perusteella, joten en ole myöskään koskaan ajatellut, montako parisuhdetta syntyisi, jos miehet olisivat yhtä ronkeleita kuin tämä Anna. En ymmärrä miksi moista pitäisi miettiä, kun suurin osa sen enempää miehistä kuin naisistakaan tuskin on yhtä ronkeleita.
En tosin itsekään olisi halunnut miestä, joka olisi kelpuuttanut suhteeseen kenet tahansa, ja joka seurustelisi minun kanssani vain siksi, että kunhan on joku. Olen kuitenkin sen verran "ronkeli" että itse pariudun rakkaudesta ja samaa edellytän mieheltäkin. En seurustelisi miehen kanssa, josta en välitä sen enempää kuin kenestä tahansa muustakaan miehestä, enkä halua myöskään olla "ihan sama kuka nainen" omalle miehelleni. Onneksi olen löytänyt miehen, joka on kuitenkin sen verran "uniikki lumihiutale", että rakastan juuri häntä ja näen hänessä jotain sen verran spesiaalia muihin miehiin verrattuna, että haluan nimenomaan hänet. Ilman tällaista tunnetta olisin sinkku.
Luuletko löytäneesi ainoan miehen jonka kanssa olisit voinut tuntea noin?
En tietenkään luule. Olen nelikymppinen ja seurustellut kolmesti ennen tätä miestä. Jokaista seurustelukumppaniani rakastin, yksikään ei ollut "vain joku kunhan nyt jonkun suhteeseen sai". Koko ajatus kumppaninvalinnasta tuollaisella perusteella on minulle täysin vieras. En näe syytä seurustella ihmisen kanssa, jota kohtaan ei tunne mitään erityistä. Minä haluan aitoa sitoumusta, en vain kumppania jonka voi heivata heti kun joku "parempi" tulee vastaan.
Eli toisinsanoen sinunkin miehesi on "joku vaan", yksi monista joka sinulle olisi kelvannut. Ainutlaatuisen hänestä tekee lähinnä sattuma, se että satuitte kohtaamaan sopivaan aikaan ja sopivassa paikassa. Eikä siinä sinänsä ole mitään vähäteltävää. Samoin kuin ei pitäisi olla siinäkään että jollakin se seula on harvempi ja niitä potentiaalisia kumppaneita joihin tilaisuuden tullen rakastua on enemmän.
Mikä tämä seula rakkaudelle on? Olen elämässäni tuntenut todella monia ihmisiä ja silti rakastunut vain kerran? Onko minulla nyt joka tiukka seula mistä kukaan ei pääse läpi?
Se seula on nippu tietoisia ja ja tiedostamattomia kriteereitä jotka vaikuttavat siihen rakastutko johonkin vai et. Miksi juuri sinä olet rakastunut elämässäsi vain kerran on sellainen kysymys johon on aavistuksen vaikea vastata vain kolmen anonyymipalastalle kirjoitettamasi lauseen perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
77 kertaa, eikä kukaan kelpaa. Selevä.
Entäs, kun joku läpäiseekin tämän nillittäjän seulan, niin parin kuukauden tapailun jälkeen vasta alkaakin paljastua toisesta uusia asioita. Silloin tuo eukko juoksee taas karkuun ja kovaa.
Pitäisi ensin löytää mies joka olisi käynyt läpi 77 naista, mutta valitsisi Annan. Mietittekö naiset ikinä montako pariskuntaa syntyisi, jos miehet olisivat yhtä ronkeleita? Tyyliin naiselle kelpaisi 1/100:sta. Jos tälle miehelle ei tämä nainen kelpaisikaan, niin käytäisiin taas läpi vaikka 100 ja toivottaisiin, että josko nyt olisi ok puolin ja toisin. Naiset välillä kertovat miten miehille kelpaa kuka tahansa. Ei ole varaa odottaa mitään uniikkia lumihiutaletta, jos meinaa jonkun suhteen joskus saada.
Tässä se taas tulee, miehille on tärkeintä, että saisi jonkun suhteen. En minä ainakaan halua olla miehelle vain hätävara, joka vaihdetaan tilaisuuden tullen parempaan. Hyvää kannattaa odottaa eikä olla jonkun kanssa vain siksi, että olisi edes joku.
Naisethan niitä eroja ottavat suurimmaksi osaksi. Musta tuntuu, että miehet osaavat suhtautua naisiin ihmisinä eivätkä vain jonain listana eri ominaisuuksia, kuten naiset. "Haluan miehen, joka on X, Y, Z ja N, ja jos hän kesken suhteen lakkaa olemasta jotain noista (esim. saa potkut), niin sitten eroan."
Uskon, että se kumppanin "hyvyys" tulee toden teolla ilmi vasta siinä vaiheessa, kun ollaan jo parisuhteessa. Jos hakee vain sitä ulkoisesti ja muodollisesti parasta Annan tapaan (mm. rugby-pelaajan vartalo pitää olla eikä hän muutenaan kuulemma aio tyytyä kuin parhaaseen mieheen), niin luultavasti missaa sen henkilön, joka olisi hänelle oikeasti sopivin.
Naiset ottavat eroja juuri siksi, että huomaavat olevansa miehilleen "vain joku". Miehelle on loppujen lopuksi aivan yhdentekevää, oletko Mäkisen Liisa, Virtasen Pirkko vai Lahtisen Jaana. Kunhat olet joku. Naiselle ei suhteeseen riitä, että hän on "vain joku".
Idea onkin juuri siinä, että ne yhteiset kokemukset ja yhdessä vietetty aika tekevät teistä toisillenne erityiset. "Jossain alla maan, ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan", sanoi Juha Tapio. Mäkisen Liisa on joku Mäkisen Liisa vain suhteen alussa, sitten hänestä tulee The Mäkisen Liisa - ainutlaatuinen nainen, jota ei voi kukaan Pirkko tai Jaana korvata.
Ja sitten kun se Liisa ei ollutkaan sopiva eikä näin käynyt ja tulee ero.
Niinkin voi tietysti käydä. Silti, välillä tulee mietittyä, että kummassakohan tapauksessa eron riski on suurempi: silloin kun aluksi ollaan vain Mäkisiä ja Virtasia, "jotkut vaan", epätäydellisiä mutta riittävän hyviä ja lähdetään siltä pohjalta rakentamaan yhteistä tulevaisuutta se kummankin epätäydellisyys huomioon ottaen vai silloin kun löytyy se "täydellinen" jonka odotetaan olevan yhtä täydellinen myös ne seuraavat 50 vuotta?
Tuossa on vain se ongelma, että suhteessa elämisen pitäisi olla parempaa kuin sinkkuna elämisen. Jonkun "ihan kivan " kanssa se ei ole. "Ihan kivaa " seuraa löytyy sukulaisista ja kavereistakin.
Miksi se ei voisi sitä ajan kanssa olla? Yhdysvalloissa on järjestettyjä avioliittoja (huom. ei sama kuin pakkoavioliitto) tutkittaessa huomattu, että tyypillisesti sellaisessa olevat parit ovat kyselyissä sitä onnellisempia, sitoutuneempia ja rakastuneempia kuin rakkausavioliitoissa olevat, mitä pidempään pari on ollut avioliitossa. Ainoastaan ensimmäisen 5 vuoden aikana rakkausavioliitot vievät voiton. Rakkausavioliitoissa onnellisuus ja tyytyväisyys tyypillisesti laskevat suhteen kestäessä, kun taas järjestetyissä on päin vastoin. Miksei sama ilmiö voisi toimia myös ns. järkiavioliitoissa joissa on valittu "riittävän hyvä" kumppani tai asetettu parisuhteen kriteereiksi vähän muutakin kuin alkuvaiheen kemia?
Minä olen onnellinen jo ilman parisuhdetta niin miksi lähtisin edes kokeilemaan tuota? Elämäni on nyt hyvä joten se ei kaipaa mitään "riittävän hyvää" lisäksi.
En tiedä miksi sinä lähtisit? Ehkä sinun ei kannatakaan? Joku toinen kuitenkin saattaa haluta parisuhteen tai perheen kovastikin ja joutuu pohtimaan näitä asioita muutenkin kuin vain kuriositeettina.
Todennäköisesti kun kaksi tälläistä ihmistä kohtaa he solmivat sen parisuhteen. Heitä saataa vain olla harvassa. Suurin osa taitaa haluta sitä rakkautta myös.
Miksi ihmeessä suhteessa ei voisi olla rakkautta vaikka siihen olisi alkuun lähdetykin ns. järkiperustein? Meneekö sinulta nyt rakkaus ja kemia/alkuhuuma sekaisin?
Kai se on mahdollista että se rakkaus pikkuhiljaa sieltä kasvaa. Uskoisin että todella epätodennäköistä. Rakastan minä myös kavereitani vaikka en heihin heti rakastunut vaan se vuosien aikana kasvoi mutta sitä rakkautta ei voi verrata siihen rakkauteen jota tunnen miestäni kohtaan. Aivan kuten rakastan lapsianikin eri tavalla kuin miestäni. Rakkautta on paljon erilaista.
Vierailija kirjoitti:
Keskustelu ennen tapaamista on yleensä ajanhukkaa. Syntyy vain kohtuuttomia odotuksia, joihin toinen ei pysty vastaamaan. Parempi vain tavata pian, jotta näkee, onko sitä kemiaa.
Mitä se kemia auttaa, jos on ihan erilaiset arvot ja tulevaisuuden suunnitelmat? Juuri tällaisia asioita on hyvä puida keskustelemalla. Jos mies on turkistarhaaja ja nainen vegaani, niin ei siinä mitkään kemiat auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
77 kertaa, eikä kukaan kelpaa. Selevä.
Entäs, kun joku läpäiseekin tämän nillittäjän seulan, niin parin kuukauden tapailun jälkeen vasta alkaakin paljastua toisesta uusia asioita. Silloin tuo eukko juoksee taas karkuun ja kovaa.
Pitäisi ensin löytää mies joka olisi käynyt läpi 77 naista, mutta valitsisi Annan. Mietittekö naiset ikinä montako pariskuntaa syntyisi, jos miehet olisivat yhtä ronkeleita? Tyyliin naiselle kelpaisi 1/100:sta. Jos tälle miehelle ei tämä nainen kelpaisikaan, niin käytäisiin taas läpi vaikka 100 ja toivottaisiin, että josko nyt olisi ok puolin ja toisin. Naiset välillä kertovat miten miehille kelpaa kuka tahansa. Ei ole varaa odottaa mitään uniikkia lumihiutaletta, jos meinaa jonkun suhteen joskus saada.
Tässä se taas tulee, miehille on tärkeintä, että saisi jonkun suhteen. En minä ainakaan halua olla miehelle vain hätävara, joka vaihdetaan tilaisuuden tullen parempaan. Hyvää kannattaa odottaa eikä olla jonkun kanssa vain siksi, että olisi edes joku.
Naisethan niitä eroja ottavat suurimmaksi osaksi. Musta tuntuu, että miehet osaavat suhtautua naisiin ihmisinä eivätkä vain jonain listana eri ominaisuuksia, kuten naiset. "Haluan miehen, joka on X, Y, Z ja N, ja jos hän kesken suhteen lakkaa olemasta jotain noista (esim. saa potkut), niin sitten eroan."
Uskon, että se kumppanin "hyvyys" tulee toden teolla ilmi vasta siinä vaiheessa, kun ollaan jo parisuhteessa. Jos hakee vain sitä ulkoisesti ja muodollisesti parasta Annan tapaan (mm. rugby-pelaajan vartalo pitää olla eikä hän muutenaan kuulemma aio tyytyä kuin parhaaseen mieheen), niin luultavasti missaa sen henkilön, joka olisi hänelle oikeasti sopivin.
Naiset ottavat eroja juuri siksi, että huomaavat olevansa miehilleen "vain joku". Miehelle on loppujen lopuksi aivan yhdentekevää, oletko Mäkisen Liisa, Virtasen Pirkko vai Lahtisen Jaana. Kunhat olet joku. Naiselle ei suhteeseen riitä, että hän on "vain joku".
Idea onkin juuri siinä, että ne yhteiset kokemukset ja yhdessä vietetty aika tekevät teistä toisillenne erityiset. "Jossain alla maan, ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan", sanoi Juha Tapio. Mäkisen Liisa on joku Mäkisen Liisa vain suhteen alussa, sitten hänestä tulee The Mäkisen Liisa - ainutlaatuinen nainen, jota ei voi kukaan Pirkko tai Jaana korvata.
Ja sitten kun se Liisa ei ollutkaan sopiva eikä näin käynyt ja tulee ero.
Niinkin voi tietysti käydä. Silti, välillä tulee mietittyä, että kummassakohan tapauksessa eron riski on suurempi: silloin kun aluksi ollaan vain Mäkisiä ja Virtasia, "jotkut vaan", epätäydellisiä mutta riittävän hyviä ja lähdetään siltä pohjalta rakentamaan yhteistä tulevaisuutta se kummankin epätäydellisyys huomioon ottaen vai silloin kun löytyy se "täydellinen" jonka odotetaan olevan yhtä täydellinen myös ne seuraavat 50 vuotta?
Tuossa on vain se ongelma, että suhteessa elämisen pitäisi olla parempaa kuin sinkkuna elämisen. Jonkun "ihan kivan " kanssa se ei ole. "Ihan kivaa " seuraa löytyy sukulaisista ja kavereistakin.
Mitenkäs toteutat seksuaalisuuttasi kaverien ja sukulaisten kanssa?
Ei "ihan kivan" kanssa toteutetakaan seksuaalisuutta. Seksuaalisuuden toteuttamiseen tarvitaan enemmän kuin että joku on "ihan kiva".
Yksi henkilö kirjoitti tuo viestin, ei kaikkien miesten edustaja, eikä hänkään sanonut, että naiset saa jaettua kahteen ryhmään, vaan hän kertoi kahden ääripään naisista.