Ettekö te "ydinperheen" vanhemmat oikeasti kaipaa lapsivapaata aikaa?

No olis ihmiset onnellisia jos on se onnellinen ydinperhe. On sekin arvokasta että on pitkään saman ihmisen kanssa ja jos ei ole riitoja paljon joita lapset joutus kattoo ja sit tulis ero. Itse jouduin lapsena kärsimään liian pitkään vanhempien riidoista, sitten erosta ja lopulta vanhempien biletyksestäkin ennen kuin uudet löysivät. Eli vaikka ydinperheessä olisi vanhemmilla vähemmän omaa aikaa niin kannattaa muistaa että asiassa on monta puolta.

Kannattaa aina erota, jotta saa lapsivapaita. Eihän niistä lapsista niin kannata välittää. Kasvavat millaisiksi kasvavat. Kuitenkin eroavat itse, sitten kun heillä on omia lapsia. Laittavat vahingon kiertämään.

Jos on parisuhteessa ilman lapsia, kannattaa sittenkin erota, jotta saa mies-/naisvapaata.

Riippuu varmasti paljon myös lapsista, kaipaako lapsivapaata ja kuinka paljon. Omani (4- ja 7-vuotiaat) ovat olleet jo melko pienestä hyvin leikkiviä ja keskenään viihtyviä eivätkä ole olleet ahdistavuuteen saakka intensiivisiä iholla. Näin olen myös kotiäitivuosina saanut hengähtää kesken päivän omissa ajatuksissani, kun lapset ovat leikkineet yksin/keskenään tai kuunnelleet satuja/musiikkia jne. 

Sama viikonloppuisin ja iltaisin kun koko perhe on yhdessä, usein puuhaamme kukin omiamme ja välillä taas juttelemme/leikimme/luemme/liikumme yhdessä lasten kanssa. Tuntuu, että jotkut lapset vaativat jatkuvaa vanhemman huomiota, mikä varmasti väsyttää vanhempaa. Tuollaista ominaisuutta ei välttämättä saa lapsesta ns. off-tilaan, vaan toiset vaan ovat vaativampia temperamentiltaan. Toisaalta myös tunnollisimmat vanhemmat, jotka vaativat itseltään vanhempina jatkuvaa läsnäoloa, väsyvät helpommin lasten kanssa ja tarvitsevat vastapainoksi omaa aikaa enemmän, mikä on ihan ymmärrettävää. 

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että lapsivapaan ajan kaipuuseen vanhemmilla johtaa osittain tämä nykyinen lapsiperhekulttuuri, jota ei ollut vielä muutama vuosikymmen sitten. Jopa esikouluikäisten lasten vanhempien "kuuluu" hössöttää koko ajan lastensa kintereillä ja keksiä näille koko ajan tekemistä. Älypuhelinsukupolvilapsilla ei ole enää mielikuvitusta ja kärsivällisyyttä, ja lapsi tarvitsee vielä taaperoiänkin jälkeen jatkuvasti vanhemman apua ja kannustusta keskittyäkseen jonkin tekemiseen. Ennen oli tavallista, että perhe kokoontui arkisin ruokapöydän ääreen keskustelemaan, ja torstai-iltana vanhemmat veivät lapsia luistelemaan, lauantaisin uimahalliin. Keittiön pöydän ääressä piirtelevien lasten tuotoksia käytiin välillä ihailemassa ja kehumassa, mutta 4- ja 6-vuotiaiden äiti ehti hyvin syventyä pitkiksi ajoiksi vaikkapa kirjan lukemiseen ilman mitään puolison hoitovastuun mahdollistamaa "omaa aikaa". Nykyään lapset riekkuvat jatkuvasti kintereillä huomionkipeinä ja levottomina, ja vanhemmat ovat miltei yhtä meluisia häslääjiä ja touhottajia kuin jälkikasvunsa, koko ajan sanoittamassa näiden leikkejä ja yrittämässä estää lapsia tylsistymästä. Isojenkin lasten vanhemmat voivottelevat marttyyreinä, miten ei ole ehtinyt edes Salkkareita katsoa moneen päivään. Ei ole ihme, että moni tuollaista meininkiä seuratessaan jää vapaaehtoisesti lapsettomaksi, ja moni vanhempi kaipaa sitä omaa aikaa. Ennen sitä omaa aikaa oli päivittäin jonkin verran suunnilleen kaikilla muilla, paitsi vauvojen ja erityislasten äideillä, joten olihan sellaista arkea helpompi kestää. Lapsissa on toki luonne-eroja, mutta itsenäisyyteen ja kärsivällisyyteen kannustaminen eivät todellakaan ole nykyään muodissa, vaan tänä lässynlässyn-aikakautena rauhallista perhe-elämää pidetään kylmänä vanhemmuutena.

Meillä on just noin niin kuin ennenaikaan! Viiden vanhasta lakkasin olemasta esikoiselle seurana pihalla, keskimmäinen oli neljän ja kuopus vuosia myöhemmin pihan lasten/ sisarusten seurassa reilun kolmen vanhana. Toki käydään yhdessä pyöräilemässä, kävelyllä, potkitaan palloa ym., mutta pääasiassa järjestävät itsensä viihdytyksen. Puuhailen pihatöitä tai kotitöitä. Lapsilla on rajat ja säännöt. Säännöllisin väliajoin kurkin, että kaikki on ok, mutta en joka kerta ota kontaktia. Sisällä ollessa voin syventyä esim. lukemaan, kun kuulen koko ajan mitä tapahtuu, mutta myös sisällä puuhataan päivittäin jotain yhdessä: kotitöitä, pelejä, lukemista... Mutta en leikitä. Jos meno äityy ihan hulluksi, sitten ohjaan johonkin rauhallisempaa tekemiseen.

Selvät rajat ja säännöt ja sitten sopivan löysästi ohjaksia, molemmin puolinen luottamus, törttöilystä seuraamuksia ja lasten kanssa on todella helppo toimia! Kyllähän ne änkyröi säännöllisin ajoin, mutta en mitään lampaita kasvatakaan. Aah, miten kliseistä, mutta rajoja ja rakkautta.

Ja niin. Tämä on hyvä aloittaa (ikätasoisesti) heti kun pieni tutkimusmatkailija lähtee liikkeelle ja alkaa itse tahtoa. En tiedä, onko koskaan liian myöhäistä, mutta helpommalla pääsee kun heti aloittaa.

Kyllä kaivataan. Kahdestaan oleminen onkin harvinaista herkkua. Kyllä sen kestää kun tietää että sen aika tulee vielä. n. 10v ja uusi yhteinen kahdenkeskinen elämä alkaa :)

Kaipaan, ja sitä myös saamme. Toiset isovanhemmat ovat lähellä, ja ottavat lapset koska tahansa. Tosin saamme työmatkoillakin omaa aikaa. Tulisin hulluksi, jos en koskaan saisi olla yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Minä ja mies oltu yhdessä pian 15v. Kaksi lasta 7v ja 3v. Ja kyllä sitä omaa ja ihan vain kahdenkeskistä aikaakin kaipaa ihan helve***i.

Tilanne on meillä se, että kuljetaan ristiin töissä ja mummoja tai muita tukiverkkoja ei lähellä ole. Ja kun ei ole totuttu apua saamaan, niin ei sitä enää osaa edes pyytää. Onneksi lapset nyt niin isoja, että matkustelu koko porukalla on jo mukavaa (toisin kuin vauva-aikana).

Minulla on aivan kamala mummokateus näitä pareja kohtaan, jotka "vain" kerran kuussa saavat vapaan illan keskenään tmv. Aina se vihlaisee kun uimahallissa on mummo lapsien kanssa. Onhan meidänkin lapsilla se miehen äiti 10km päässä, mutta rapajuoppo oli miehen ollessa pieni ja tekemisissä ei olla. Minusta jopa pahempi näin, kuin että olisi kuollut koko eukko. Tietää, että olisi olemassa edes jonkinlainen mahdollisuus, että meilläkin voisi olla normaali isovanhempi arjessa.

Se tosin lohduttaa, että miehen äiti tuntuu kärsivän, miten jää väliin omien lastenlastensa elämästä. Oikein hänelle; itse on kuoppansa kaivanut kun pullo tärkeämpi.

Kerran tai kaksi vuodessa minun vanhempani ottavat lapsemme ja silloin vietämme aikaa kahdestaan ja yksin. Viimeksi öljyttiin terassi, käytiin syömässä ulkona jne. Ihan vaan nautittiin, miten helppoa oli se kolme päivää.

Omat lapset on aivan mahtavia ja en vaihtaisi tätä vaikka voisin. Silti tässä on minulle ja miehelle aivan tarpeeksi työsarkaa ja sterilisaatiossa on jo käyty.

Minulle ja miehelle tämä yh:iden "lapsivapaata joka toinen viikonloppu" olisi ruhtinaallista. Siinähän tulee noin 24 lapsivapaata viikonloppua vuodessa; saman verran kuin meillä 25-vuodessa ;) Vuorotellen toki harrastamme ja välillä käymme illanistujaisissa toki, mutta emme yhdessä.

En käsitä sitä etä tarvisi omista lapsista vapaata.

Me emme koskaan kaivanneet lapsivapaata kun lapsemme olivat pieniä. Vuorotellen käytiin esim työpaikan illanvietoissa. Ulkopuolista apua ei ollut eikä pyydetty. Lapset veimme mahdollisimman myöhään aamulla hoitoon ja haimme heti pois kun pystyi.

Parasta aikaa oli olla yhdessä koko perheen keta oltiin sitten kotona tai vaikka kesälomamatkalla

Voi mikä mummokateus iski! Meillä ei isovanhemmat halunneet mukaan perheemme elämään lainkaan, eikä muita hoitajia ole. Molemmilla yksi sisarus, veloja, jotka eivät lapsista tykkää eivätkä hoida rahastakaan. Toiset isovanhemmat ilmoittivat että kukin hoitakoon omansa, olemme päättäneet olla auttamatta. Toiset sanoivat että nyt keskitymme itseemme ja nautimme elämästä.

Kummatkaan isovanhemmat eivät ole koskaan aittaneet tai osallistuneet, ei siis läy lasten synttäreillä, jouluna, tms....siis ikinä.

Ystäviä löytyy 300km päästä ja heilläkin uuvuttava lapsiarki päällä.

Minulle hoitajan saaminen on vaikeaa koska en luota mihinkään 15v MLL teiniin. Jos olisi joku luotettava aikuinen taho niin voisin harkita. Koska yksi lapsista on pieni taapero, niin tuntemattomalle hoitajalle en uskalla jättää.

Meillä ei siis ole ketään, ei yhtään ketään, joka auttaisi joskus. En ymmärrä miten tätä on niin vaikea ymmärtää. En ole ollut 12 vuoteen yhtään kahdenkeskistä yötä mieheni kanssa. Teeffeille olemme päässet n. 2h ajaksi tänä aikana neljä kertaa. Eli lapsivapaata on kerran kolmessa vuodessa 2h. Tämä tekee hulluksi, olen ihan poikki.

En ymmärtä itsekkäitä paskoja isovanhempia. Jos niillä pn 364pv omaa nauttimisaikaa vuodessa, niin olisiko se 1pv vuodessa liikaa toivottu lastenöasten hoitamiseen? No, on se, apua ei ole tullut vaikka on pyydetty. On myös yritetty ostaa vaihtokaupalla ('maalaamme mökin vastineeksi') ja pyydetty apua rahaakin vastaan. Ei tule apua, ei. Ei edes hätätilanteessa. Synnyttämässäkin olen joutunut käymään yksin (2 nuorinta), ei ollut ketään kuka hoitaisi joten isän piti jäädä kotiin ja minä yksin synnärille.

Minua vituttaa tämä asia aivan valtavasti ja katkeroitunutkin taidan olla. Mutta sukua vaan ei saa muutettua ja on pakko hampaita kiristellen kestää tilanne. Välit isovanhempiin on jo aika jäätävät, en minäkään jaksa yhteyksiä pitää kun niitä ei meidän perhe kiinnosta. Soittavat kerta vuoteen joulun alla ja joulukortti tulee . Siinä niiden rakastava välittäminen.

Vierailija kirjoitti:

Voi mikä mummokateus iski! Meillä ei isovanhemmat halunneet mukaan perheemme elämään lainkaan, eikä muita hoitajia ole. Molemmilla yksi sisarus, veloja, jotka eivät lapsista tykkää eivätkä hoida rahastakaan. Toiset isovanhemmat ilmoittivat että kukin hoitakoon omansa, olemme päättäneet olla auttamatta. Toiset sanoivat että nyt keskitymme itseemme ja nautimme elämästä.

Kummatkaan isovanhemmat eivät ole koskaan aittaneet tai osallistuneet, ei siis läy lasten synttäreillä, jouluna, tms....siis ikinä.

Ystäviä löytyy 300km päästä ja heilläkin uuvuttava lapsiarki päällä.

Minulle hoitajan saaminen on vaikeaa koska en luota mihinkään 15v MLL teiniin. Jos olisi joku luotettava aikuinen taho niin voisin harkita. Koska yksi lapsista on pieni taapero, niin tuntemattomalle hoitajalle en uskalla jättää.

Meillä ei siis ole ketään, ei yhtään ketään, joka auttaisi joskus. En ymmärrä miten tätä on niin vaikea ymmärtää. En ole ollut 12 vuoteen yhtään kahdenkeskistä yötä mieheni kanssa. Teeffeille olemme päässet n. 2h ajaksi tänä aikana neljä kertaa. Eli lapsivapaata on kerran kolmessa vuodessa 2h. Tämä tekee hulluksi, olen ihan poikki.

En ymmärtä itsekkäitä paskoja isovanhempia. Jos niillä pn 364pv omaa nauttimisaikaa vuodessa, niin olisiko se 1pv vuodessa liikaa toivottu lastenöasten hoitamiseen? No, on se, apua ei ole tullut vaikka on pyydetty. On myös yritetty ostaa vaihtokaupalla ('maalaamme mökin vastineeksi') ja pyydetty apua rahaakin vastaan. Ei tule apua, ei. Ei edes hätätilanteessa. Synnyttämässäkin olen joutunut käymään yksin (2 nuorinta), ei ollut ketään kuka hoitaisi joten isän piti jäädä kotiin ja minä yksin synnärille.

Minua vituttaa tämä asia aivan valtavasti ja katkeroitunutkin taidan olla. Mutta sukua vaan ei saa muutettua ja on pakko hampaita kiristellen kestää tilanne. Välit isovanhempiin on jo aika jäätävät, en minäkään jaksa yhteyksiä pitää kun niitä ei meidän perhe kiinnosta. Soittavat kerta vuoteen joulun alla ja joulukortti tulee . Siinä niiden rakastava välittäminen.

Kuulostaa ihan käsittämättömältä ja ennen kaikkea tosi surulliselta lasten kannalta. Itse kasvoin hyvin tiiviissä yhteydessä isovanhempieni kanssa, ja samoin ovat omat lapseni kasvaneet. Jos vanhempani eivät näe lapsia viikkoon, tulevat käymään, ja muksut (nyt jo 11 ja 14) viettävät hyvin mielellään viikonloppuja ja lomia mummun ja papan kanssa. Tulevat myös aina apuun, jos apua tarvitaan esim. työmatkojen tai sairastamisen vuoksi. Kauempana oleviin isovanhempiin pitävät tiiviisti puhelimella yhteyttä.

En ymmärrä miksei mll tyttösiä voisi lapsenvahtina käyttää kun en ole koskaan kuullut huonoa palautetta niistä. Jaksavat vielä leikkiä lasten kanssa kun nuoria ovat. No ehkä jos bilettää haluaa miehen kanssa niin ei kehtaa aamulla krapulassa tulla kotiin jos palkattu hoitaja? Mut mielestäni biletys on yliarvostettua. Ja jos ei samat kaverit pysy enää kun ei voi bilettää niin sellasia ihmisiä ei tarvitse mun mielestä.

15v MML teini ei osaa elvyttää jos lapsi tukehtuu ruokaan. Ei huomaa vaaraa jos 2v tapero kiipeää kirjahyllyyn. Ei osaa välttämättä toimia hätätilan sattuessa. Saattaa olla älypuhelinta näpläävä whatsapp teini. En todellakaan uskaltaisi jättää lapsia tuollaiselle.

Mistään bilettämisestä ei ole kyse, ollaan yli 40v molemmat. Haluaison vaan edes kerran 10 vuoteen olla yhden illan miehen kanssa kaksin, edes yksi ilta vapaata rutiineista ja vastuista. Sukulaiselle olisin maksanut 200e yön yli hoidosta mutta ei halunnut auttaa.

Tiedän että MLL tytön saisi samaan hintaan mutta en ikinä antaisi itselleni anteeksi jos jotain tapahtuisi ja lapsi vaikka kuolisi. Mieluummin seuraavat 10v ilman parisuhdeaikaa kuin hoitajan laiminlyönnin takia menetetty lapsi.

Vierailija kirjoitti:

15v MML teini ei osaa elvyttää jos lapsi tukehtuu ruokaan. Ei huomaa vaaraa jos 2v tapero kiipeää kirjahyllyyn. Ei osaa välttämättä toimia hätätilan sattuessa. Saattaa olla älypuhelinta näpläävä whatsapp teini. En todellakaan uskaltaisi jättää lapsia tuollaiselle.

Mistään bilettämisestä ei ole kyse, ollaan yli 40v molemmat. Haluaison vaan edes kerran 10 vuoteen olla yhden illan miehen kanssa kaksin, edes yksi ilta vapaata rutiineista ja vastuista. Sukulaiselle olisin maksanut 200e yön yli hoidosta mutta ei halunnut auttaa.

Tiedän että MLL tytön saisi samaan hintaan mutta en ikinä antaisi itselleni anteeksi jos jotain tapahtuisi ja lapsi vaikka kuolisi. Mieluummin seuraavat 10v ilman parisuhdeaikaa kuin hoitajan laiminlyönnin takia menetetty lapsi.

Ei ne ole kaikki teinejä, itse asiassa harva on. Tunnen kaksi mMLL keikkaavaa, ovat keski- ikäisiä naisia, yt- neuvotteluissa poispotkittuja toimihenkilöitä. Ovat äitejä, toinen jo mummokin.

Kyllä kaipaan. Nyt kun lapset ovat isompia (9-v ja 12 -v), he ovat usein kavereillaan, joskus yökylässäkin eli olen alkanut saamaan omaa aikaa ihan mukavasti. Ainoa, mikä vieläkin mättää, on parisuhdeaika. Sitä ei vieläkään ole tarpeeksi, tai oikeammin sanottuna edes murto-osaa siitä, mutta elämä on valintoja eikä koskaan täydellistä eli enpä toisaalta valitakaan.

Kaksin arki sujuu hyvin eikä tunnu raskaalta. Siksi ei niin paljon kaipaa omaa aikaa. Käyn harrastamassa ja siivoan yksin omassa rauhassa. Sama ruuanlaitossa. Mies katsoo lapsia ja saan rauhassa keskittyä itsekseni ruuanlaittoon. Tunnen sen olevan omaa aikaani.

Vierailija kirjoitti:

Voi mikä mummokateus iski! Meillä ei isovanhemmat halunneet mukaan perheemme elämään lainkaan, eikä muita hoitajia ole. Molemmilla yksi sisarus, veloja, jotka eivät lapsista tykkää eivätkä hoida rahastakaan. Toiset isovanhemmat ilmoittivat että kukin hoitakoon omansa, olemme päättäneet olla auttamatta. Toiset sanoivat että nyt keskitymme itseemme ja nautimme elämästä.

Kummatkaan isovanhemmat eivät ole koskaan aittaneet tai osallistuneet, ei siis läy lasten synttäreillä, jouluna, tms....siis ikinä.

Ystäviä löytyy 300km päästä ja heilläkin uuvuttava lapsiarki päällä.

Minulle hoitajan saaminen on vaikeaa koska en luota mihinkään 15v MLL teiniin. Jos olisi joku luotettava aikuinen taho niin voisin harkita. Koska yksi lapsista on pieni taapero, niin tuntemattomalle hoitajalle en uskalla jättää.

Meillä ei siis ole ketään, ei yhtään ketään, joka auttaisi joskus. En ymmärrä miten tätä on niin vaikea ymmärtää. En ole ollut 12 vuoteen yhtään kahdenkeskistä yötä mieheni kanssa. Teeffeille olemme päässet n. 2h ajaksi tänä aikana neljä kertaa. Eli lapsivapaata on kerran kolmessa vuodessa 2h. Tämä tekee hulluksi, olen ihan poikki.

En ymmärtä itsekkäitä paskoja isovanhempia. Jos niillä pn 364pv omaa nauttimisaikaa vuodessa, niin olisiko se 1pv vuodessa liikaa toivottu lastenöasten hoitamiseen? No, on se, apua ei ole tullut vaikka on pyydetty. On myös yritetty ostaa vaihtokaupalla ('maalaamme mökin vastineeksi') ja pyydetty apua rahaakin vastaan. Ei tule apua, ei. Ei edes hätätilanteessa. Synnyttämässäkin olen joutunut käymään yksin (2 nuorinta), ei ollut ketään kuka hoitaisi joten isän piti jäädä kotiin ja minä yksin synnärille.

Minua vituttaa tämä asia aivan valtavasti ja katkeroitunutkin taidan olla. Mutta sukua vaan ei saa muutettua ja on pakko hampaita kiristellen kestää tilanne. Välit isovanhempiin on jo aika jäätävät, en minäkään jaksa yhteyksiä pitää kun niitä ei meidän perhe kiinnosta. Soittavat kerta vuoteen joulun alla ja joulukortti tulee . Siinä niiden rakastava välittäminen.

Siis olet tulossa hulluksi, koska et suostu palkkaamaan lapsille hoitajaa? Tarvitaan vain google ja puhelin ja ensi viikonloppuna sinulla on lapsivapaata. Ongelmasi on se, että haluat hoitajaksi sukulaisen, jotta kukaan vieras ei näkisi perheenne toimintatapoja ja mahdollisesti tekisi lasua.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kaipaan. Nyt kun lapset ovat isompia (9-v ja 12 -v), he ovat usein kavereillaan, joskus yökylässäkin eli olen alkanut saamaan omaa aikaa ihan mukavasti. Ainoa, mikä vieläkin mättää, on parisuhdeaika. Sitä ei vieläkään ole tarpeeksi, tai oikeammin sanottuna edes murto-osaa siitä, mutta elämä on valintoja eikä koskaan täydellistä eli enpä toisaalta valitakaan.

Parisuhdeaika on reippaasti ylirummutettua. Normaaliin elämään kuuluu paljon muuta tärkeämpää. Jos suhdetta tarvitsee erityisesti parsia ja paikkailla hotellilomilla eikä arkea kestä, on asiat pielessä jo perustaltaan. Fiksu aikuinen ihminen tajuaa kyllä, että tärkeät asiat, kuten vanhemmistaan riippuvaisten lasten hyvinvointi, hoidetaan ykkösenä. 

Vierailija kirjoitti:

15v MML teini ei osaa elvyttää jos lapsi tukehtuu ruokaan. Ei huomaa vaaraa jos 2v tapero kiipeää kirjahyllyyn. Ei osaa välttämättä toimia hätätilan sattuessa. Saattaa olla älypuhelinta näpläävä whatsapp teini. En todellakaan uskaltaisi jättää lapsia tuollaiselle.

Mistään bilettämisestä ei ole kyse, ollaan yli 40v molemmat. Haluaison vaan edes kerran 10 vuoteen olla yhden illan miehen kanssa kaksin, edes yksi ilta vapaata rutiineista ja vastuista. Sukulaiselle olisin maksanut 200e yön yli hoidosta mutta ei halunnut auttaa.

Tiedän että MLL tytön saisi samaan hintaan mutta en ikinä antaisi itselleni anteeksi jos jotain tapahtuisi ja lapsi vaikka kuolisi. Mieluummin seuraavat 10v ilman parisuhdeaikaa kuin hoitajan laiminlyönnin takia menetetty lapsi.

Mistä tiedät, mitä isovanhempi tekisi? Ehkä hän tuijottaa puhelintaan ja ajattelee, että kyllä ne lapset pärjäävät. Missään ei ole sanottu, että isovanhemmuuteen kuuluu 100% omistautuminen lapsenlapsille.

En todellakaan pystyis olemaan lapsistani erossa joka toista viikkoa (jos esim.viikko-viikko-systeemi)... lapset 3 ja 5-vuotiaat. Omaa aikaa on iltaisin lasten mentyä nukkumaan ja välillä työ-tai kavereitten kaa reissuilla. Jos ei parisuhde toimi niin tietysti saa erota. Mutta kannustaisin kuitenkin ensisijaisesti miettimään kenen kaa lapsia alkaa tekemään....ja mihin elämäntilanteeseen. Henk.koht.en ymmärrä esim.perheitä, joissa erotaan kun lapsi(lapset) alle 3-vuotiaita..etenkään jos syy on tää "oma aika". Olisko kannattanut miettiä etukäteen haluaako lapsia vai omaa aikaa ja omia menoja jatkuvasti...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

15v MML teini ei osaa elvyttää jos lapsi tukehtuu ruokaan. Ei huomaa vaaraa jos 2v tapero kiipeää kirjahyllyyn. Ei osaa välttämättä toimia hätätilan sattuessa. Saattaa olla älypuhelinta näpläävä whatsapp teini. En todellakaan uskaltaisi jättää lapsia tuollaiselle.

Mistään bilettämisestä ei ole kyse, ollaan yli 40v molemmat. Haluaison vaan edes kerran 10 vuoteen olla yhden illan miehen kanssa kaksin, edes yksi ilta vapaata rutiineista ja vastuista. Sukulaiselle olisin maksanut 200e yön yli hoidosta mutta ei halunnut auttaa.

Tiedän että MLL tytön saisi samaan hintaan mutta en ikinä antaisi itselleni anteeksi jos jotain tapahtuisi ja lapsi vaikka kuolisi. Mieluummin seuraavat 10v ilman parisuhdeaikaa kuin hoitajan laiminlyönnin takia menetetty lapsi.

Mistä tiedät, mitä isovanhempi tekisi? Ehkä hän tuijottaa puhelintaan ja ajattelee, että kyllä ne lapset pärjäävät. Missään ei ole sanottu, että isovanhemmuuteen kuuluu 100% omistautuminen lapsenlapsille.

Siitä muistui tapaus 10 v takaa, kun löysin aamuvuorost tullessani naapurin 4 v kaksoset ison tien varresta menossa " isin luo", isän työpaikalle, tosi vilkkaaseen isoon kauppakeskukseen. Mummo oli hoitamassa, ja oli mennyt tekemään välipalaa, ja oli lähettänyt lapset pihalle leikkimään, ei antanut katsoa videoita. Lapset suurtui ja päätti mennä isille. Kun toin ne sieltä puolen kilsan päästä kotiin, niin mummo etsi hulluna pihoilta. Ja pyysi minulta, etten koskaan kerro vanhemmille.

En. Satunnaisesti yökylään mummolle. Silloinkin on ikävä.