Soittaisinko äidille ja kertoisin, miten kuormittava hän oli kun olin hänen valtansa alla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hnm. Eipä se äidin haukkuminen oikeastaan paljoa auta. Siitä saattaa tulla vaan itselle paha mieli, kun kuormitti äitiään liikaa sillä haukkumisellakin vielä. Useimmiten (ei ihan aina) äiti tekee parhaansa niillä eväillä kuin itse on saanut. Hän saattaa olla itse vaurioitunut omassa lapsuudestaan tai puoliso on haasteellinen. Mulla on oma esimerkki masentuneelta äidistä. Ei ole helppoa ollut mulla eikä hänellä.

Etkö nyt ihan ymmärtänyt lukemaasi, kun se on niin päin, että äitini on kuormittanut minua käytöksellään, en minä häntä, vaikka hän syyttikin minua oman elämänsä kuormituksista, jotka eivät liittyneet minuun mitenkään? Tai sillä lailla, että lapsi jos kuormittaa vanhempaa, olemalla lapsi, mutta se ei ole lapsen vika.

Voi älä siellä hurskastele, että mä tässä surisin kuormitanko mä häntä sen kaiken jälkeen! Ei haittaa vaikka se kuolis sellaiseen puheluun.

ap

Minusta on turhaa kuormittaa äitiä haukkumalla häntä jossain puhelussa totaalisesti. Rakentava keskustelu on eri juttu.

Rakentava keskustelu ihmisen kanssa, jonka mielestä on vain yhdellä lailla oikeita lapsia, ja omansa kun ei ole sellainen tätä saa haukkua ja arvostella armotta? Ja huom. olen vasta saamassa apua ajatukseen, etten ole viallinen vain siksi, koska hänlle en ole jotain.

ap

Se vinkki täältä palstalta, että äitini on narsisti(nen), auttoi tämän avun hakemiseen suuntautumisessa. Kiitos niille kirjoittajille edelleen hirveästi.

ap

Ole hyvä. Vinkki oli avuksi, jotta perehtyisit itse alueeseen, ottaisit selvää ja ymmärtäisit. Oletin, että ymmärtäminen olisi tuonut sulle itsetuntosi vahvistusta ja olisit ymmärtänyt, että sinulla on oma elämä, olet oma persoonasi etkä ole äitisi jatke. Sitä voi kutsua myös napanuoran katkaisuksi, aikuistumiseksi.

Ei se nyt niin vaan käy, että heti tiedostaessaan vauriotkin paranee.

ap

Rakentava, eteenpäin vievä suhtautuminen vaurioihin on niiden ymmärtäminen ja sitä kautta korjaaminen. Ei alituinen jankkaaminen miljoonalla ketjulla, että äidin syy, äidin syy. Opettele ensin perusasioita: ottamaan vastaan neuvoja, toisten näkökulmia, opettele kommunikoimaan. Olet kuin lapsi karkkikaupassa, joka syö hyllystä ja kielloista huolimatta syö ja toistaa miksi en saisi syödä.

Ja miksi mun pitäisi ottaa vastaan neuvoja, jotka ovat vääriä? Ja mitä mä teen toisten näkökulmilla, jos ne eivät hahmota edes koko tilannettani? Tämä yksi valitsee ivata minua viestien perusteella, jotka eivät mitenkään anna koko kuvaa tapahtuneesta, ja ovat lisäksi henkilön, joka ei usko, että ansaitsee hyväksyntää (vaikkei se ole totta) kirjoittamia, niin miksi kuuntelisin sellaiselta pohjalta annettuja mielipiteitä, jos kuulija ei itse ymmärrä, että hänen tietonsa OTTAA KANTAA ovat liian vajavaiset?

ap

Miksi sitten kirjoitat asiasta keskustelupalstalle? Tai laittaisit nyt edes aloitukseesi varoituksen, että sitä ei saa kommentoida.

No anteeksi. Sieltä, mistä mä tulen ihmiset ovat aika varovaisia menemään mestaroimaan muiden elämää. Siis isän suvun puoli.

ap

Oletin, että ihmisiä ihan kiinnostaisi keskustella asioista, joita tuon esille. Eikä mestroida ne selviksi kahdella lauseella halki poikki ja pinoon.

ap

Ap. Yksi asia on aika varma. Tällä keskustelupalstalla et saa muuta aikaiseksi kuin pahoitat mielesi ja suoraan sanottuna toistat traumaasi vänkäämällä ihmisten kanssa, joilla on joku ihan oma ongelma ja sitten sitä koetetaan korjata tai peittää tällä keskustelulla. Jos tämä alkuperäinen juttu on totta, hakeudu puhumaan siitä ammatti-ihmisen kanssa. Sillä lailla saat ehkä itsesi kuntoon. Sinne äitiin päin voi olla aika turha voimia haaskata. Omat rajat kannattaa opetella pitämään ja katkaista napanuora. Siihen saa apua sieltä ammattilaiselta. (Niille joiden oma rajojen pito ja napanuoran katkaisu on onnistunut aikoinaan hienosti, voin kertoa, että nämä asiat ovat vaikeita, jos siihen ei ole saanut tukea lapsena. Vähän samanlainen juttu kuin että, jos lapselle ei kukaan puhu hänen ollessaan pieni, hän ei opi puhumaan eikä se tuosta vaan onnistu isompanakaan.) 

Ihmiset joiden kanssa keskustelusta olisi sinulle jotain hyötyä, eivät todennäköisesti kykene lukemaan tätä vauva-palstaa ollenkaan. Itselläkin jää palstan lukeminen taas tälläkin kertaa muutamaan viestiin, kun ei vaan  pysty ihmisten ilkeyttä kohtaamaan enempää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Niin pahasti että on pilannut aikuisen elämäni"

Say what?

Jos kerta olet aikuinen, käsittelet ongelmasi ja jatkat eteenpäin. Toi on niin laiskan ihmisen puhetta että joku muu on pilannut sun elämäsi. 

On saattanut vaikeuttaa, kyllä, mutta jos nyt asut omillasi ja elätät itse itsesi, niin on turha lähteä vinkumaan että tää johtuu siitä että kun olin kuusi äiti sanoi pahasti. 

Ryhdistäydy hyvä ihminen.

Tiedätkös mitä. Tolla logiikalla pitäisi sanoa raiskatullekin, että ryhdistäydy. Tapetun puolisolle, että jatka elämääsi. Pyörätuoliin kolaroidulle, että lakkaa olemasta laiska ja ala kävellä. Jne. Oletko näistä kaikista muistakin esimerkeistä samaa mieltä? En tiedä aloittajan tilannetta, mutta aika moni ihminen on totaalisen romu aikuisena lapsuuden tapahtumien takia. Itsekin voisin omiani sinulle vähän avata. Jos edelleen olet vastauksesi mukaista mieltä, niin minäpä sanon sinulle, että ehkä sinun kannattaisi jotenkin yrittää avata oman elämäsi möröt, että ei tarvitse näin hirveästi säikähtää muiden ihmisten elämässa tapahtuneita ikäviä asioita. Niitä on tapahtunut monelle ihmiselle. Niistä on jäänyt jälkiä. Niitä on tapahtunut sinulle. Niistä on jäänyt jälkiä sinuunkin ja yhden sellaisen jäljen luimme kaikki tuosta vastauksestasi. Minullekin on sattunut asioita ja niiden seurauksia voitte lukea tästä vastauksesta. 

"kannattaisi jotenkin yrittää avata oman elämäsi möröt, että ei tarvitse näin hirveästi säikähtää muiden ihmisten elämässa tapahtuneita ikäviä asioita." Tämä oli hyvin sanottu. Monesti ihmiset vain aiheuttavat lisää pahaa ahdistuessaan toisten ongelmista ja halutessaan lakaista ne maton alle. En väitä ettenkö itsekin syyllistyisi samaan, mutta koitan olla sanomatta mitään, jos homma tulee liian lähelle.

Eniten mietin, miten kestän/suhtaudun omien lasteni ongelmiin ja vaikeuksiin ylireagoimatta täysin.

Itse asiassa kun nyt alan miettiä, niin moni asia elämässäni on paisunut ongelmaksi siksi, että äitininon halunnut niin epätoivoisesti päästä ongelmistani eroon, ettei niitä ole saanut olla ollenkaan. On siis ollut hyvin avuton käsitelemään normaalejakaan asioita, jolloin ne paisuvat. Huoh.

ap

Tässä kohtaa voisin sääliä äitiäni, vanhemmuus on vaikeaa ja raskastakin. Mutta en pysty, koska hän on alkanut hyvin pian syyttää minua siitä, että mulla on niitä vaikeuksia ja ongelmia. Elinois pitänyt olla ihan yli-ihminen ja kaikesta vaan osata ratkaisu antaa äidilleen, eikä omata tunteita, joihin asiat sattuu tms.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ap. Yksi asia on aika varma. Tällä keskustelupalstalla et saa muuta aikaiseksi kuin pahoitat mielesi ja suoraan sanottuna toistat traumaasi vänkäämällä ihmisten kanssa, joilla on joku ihan oma ongelma ja sitten sitä koetetaan korjata tai peittää tällä keskustelulla. Jos tämä alkuperäinen juttu on totta, hakeudu puhumaan siitä ammatti-ihmisen kanssa. Sillä lailla saat ehkä itsesi kuntoon. Sinne äitiin päin voi olla aika turha voimia haaskata. Omat rajat kannattaa opetella pitämään ja katkaista napanuora. Siihen saa apua sieltä ammattilaiselta. (Niille joiden oma rajojen pito ja napanuoran katkaisu on onnistunut aikoinaan hienosti, voin kertoa, että nämä asiat ovat vaikeita, jos siihen ei ole saanut tukea lapsena. Vähän samanlainen juttu kuin että, jos lapselle ei kukaan puhu hänen ollessaan pieni, hän ei opi puhumaan eikä se tuosta vaan onnistu isompanakaan.) 

Ihmiset joiden kanssa keskustelusta olisi sinulle jotain hyötyä, eivät todennäköisesti kykene lukemaan tätä vauva-palstaa ollenkaan. Itselläkin jää palstan lukeminen taas tälläkin kertaa muutamaan viestiin, kun ei vaan  pysty ihmisten ilkeyttä kohtaamaan enempää. 

Ymmärrän, ettei tästä ole sellaista rakentavaa hyötyä mutta mua kiinnostaa tietää mistä kaikesta ihmiset miettiikään syyllistää minua. Onko se totta? Oonko syyllinen niihin syytöksiin vai en. Rakentaminen ja hyvä tuntuu melkein epäansaitulta, koska olen saanu koko elämäni kuulla nujerrusta.

ap

Vierailija kirjoitti:

Oletin, että ihmisiä ihan kiinnostaisi keskustella asioista, joita tuon esille. Eikä mestroida ne selviksi kahdella lauseella halki poikki ja pinoon.

ap

Toisaalta kun ihmiset pyrkivät keskustelemaan asioista kertomalla omia kokemuksiaan, sinä mestaroit ne kahdella lauseella halki ja poikki. Huomaatko?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen soittanut. Rankkaa se oli. Vasta sen jälkeen pystyin vähitellen antamaan anteeksi äidilleni. Ymmärrän, ettei äidin omakaan elämä ole helppoa ollut. Nyt välit äitiin ovat etäiset, mutta olemme puheväleissä. En kuitenkaan puhu hänelle omista enkä perheeni sisäisistä asioista.

Minusta tuollainen on surullista. Oma tytär voi huonosti omassa perhe-elämänvaiheessaan, eikä äitiä vois aidosti paskaakaan enempää kiinnostaa, että auttais, tukis tai tekisi yhtikäs mitään lapsensa hyväksi.

ap

Olen sen surun käsitellyt, ja päässyt elämässäni eteenpäin. Toki minulla on oma sairauteni, johon tarvitsen tukea, mutta tiedän, ettei äitini pystyisi minua siinä tukemaan. Minusta olisi kohtuutonta edes vaatia häneltä sitä. Minulla on elämässäni ihmisiä, jotka pystyvät ja haluavat tukea minua.

Oletko nyt varma, että olet päässyt eteenpäin?

En ole ap, vaan yksi, joka väittelee hänen kanssaan. Oma sairauteni ei johdu lapsuuteni traumoista. Niistä olen päässyt jo aikaa sitten yli. AP sensijaan näyttää uskovan, ettei voi päästä yli lapsuutensa traumoista ennen kuin hänen äitinsä muuttuu ihanneäidiksi.

En minä niinkään ajattele, en vain ole saanut mistään apua siihen, mitä minulle on tehty.

ap

Et sinä sitä apua ainakaan äidiltäsi saa.

Eeen. Toi onkin enemmän rankaisunhalua.

ap

Mitä hyötyä rankaisemisesta olisi? Paitsi jos rankaiset äitiäsi hylkäämällä hänet niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän on ehkä pilannut lapsuutesi, mutta ei aikuisuuttasi. Sinulla on valta päättää asioistasi, joten ota vastuu elämästäsi. 

Hänen vaikutuksensa on pilannut aikuiselämäänikin, turha vääntää nyt siellä paskaa valkoiseksi. Esim. äitiys. Miten kuvittelet sen onnistuvan näillä eväillä?

ap

Miksi ihmeessä sinä olet mennyt tekemään lapsia jos sinusta ei ole äidiksi heille? Et ole yhtään äitiäsi parempi!

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti aloittaja on ollut erittäin haasteellinen persoona jo pienestä alkaen ja äidin voimavarat on kulutettu loppuun. Äiti on ollut todennäköisesti aloittajan vuoksi jaksamisensa äärirajoilla vuosikausia.

Asiat ovat erilaisia mistä näkökulmasta niitä tarkastelee.

Nähtävästi AP:n mieskin on kyykähtänyt taakan alle. Aikaisemmin AP suhtautui mieheen semineutraalisti. Nyt näyttää mieskin olevan syyllinen vähän kaikkeen.

Kyllä on narsistin elämä helppoa kun kaikesta voi syyttää muita.

En jakanut tätä ketjua lukea kuin pari sivua ja nyt viimeisen sivun.

Ei kannata soittaa.

Jos on yhtään samantyyppinen kuin oma mutsini oli, niin ei vaan mene jakeluun. Ei ymmärrä siis mutsi.

Mulla meni myös nuorena aikuisena pitkään elämä pieleen kun olin tottunut elämään mutsini vallan alla. Muutin pois 16-vuotiaana, mutta siitä huolimatta hän ei minua erilliseksi ihmiseksi pystynyt tunnustamaan. Joo tiedän, että 18 on täysi-ikäisyyden raja.

Psyykkinen kehitykseni järkkyi varhaisteini-iässä ja osaltaan se on järkkynyt vieläkin, vaikka tiedän tasan tarkkaan faktat. Pystyn näkemään nämä asiat, mutta jos joku ulkopuolinenkin tulee ja käyttäytyy samaan tapaan kuin mutsini, niin heti on hiki pinnassa.

Oman mutsini osalta joskus 25-vuotiaana tajusin, että hän nyt ei mihinkään muuhun pystynyt minun suhteeni ja "annoin anteeksi". Mutsi on sen sorttinen, ettei keskustele. Tulkkaisi vain, että kaikkihan on nyt ihan hyvin. Sitä psyykkistä ja osin fyysistäkin pahoinpitelyä ei kai ollutkaan, kaikki oli vain minun kuvitelmaani, koska minullahan oli lapsesta saakka hyvä mielikuvitus.

Joskus mietin, että haluaisin puhua hänen kanssaan (on edelleen elossa, vaikka itse olen jo melkoisen vanha minäkin), mutta tiedän ettei vanhoja asioita kannata kaivaa. Ei hän mitään tunnustaisi tehneensä. 

Eräässä tilanteessa, kun tapahtumasta oli kulunut 15 vuotta, hän kiisti koskaan sanoneensa sitä, mitä hän oli sanonut ja joka himmensi elämäni pitkään. En ole käynyt terapiassa, mutta sen sijaan näytin omilla toimillani, opiskelullani ja muulla, että hänen päätelmänsä taisivat olla äkkiä temmattuja. En siis tehnyt näitä asioita näyttääkseni äidilleni, vaan siksi, että hän oli riistänyt minulta mahdollisuuksia, jotka muut saivat.

Vielä toissakesänä en osannut varoa kun vierailin luonaan. Menin viereiseen tuoliin istumaan ja hän nipisti minua. Minä nipistin nyt takaisin. Seuraavalla kerralla pidin huolta siitä, että istuimeni oli kaukana hänen tuolistaan. Käyn pari kertaa vuodessa. Puhelimessa puhutaan paskaa ja viimeksi vittuili taas ....

Käytän itseni purkamiseen päiväkirjasysteemiä. Kirjoitan joskus monta sivua  yhtä kyytiä. En tietenkään mutsista aina, mutta muustakin. Se auttaa, kun sen oksentaa "paperille" moneen kertaan.

Jos sun äitiä ei ole ennenkään kiinnostanut miltä susta tuntuu nii miksi sitä kiinnostaisi nyt? Et tule saamaan äidiltäsi haluamaasi. Toki voi helpottaa, että huudat hälle/kerrot omista kokemuksista, mutta jos sä oikeasti haluat eteenpäin niin sen jälkeen sun täytyy päästää irti. Sä et voi ketään pakottaa pyytää sulta anteeksi. Sekin täytyy hyväksyä, että vanhemmat eivät välttämättä rakastaneet, mutta itse voi rakastaa ja ainakaan ei pidä toistaa vanhempien virheitä. Äitiyteen voi saada muutakin tukea kuin oma äiti. Miehesi ei varmasti pysty heti satasella luottamaan, mutta ehkä pikku hiljaa. On myös ehkä hyvä ettet heti ota täyttä vastuuta, koska se voi myös kuormittaa paljon. Miehellesi ei tästä kannata olla vihainen, hänen ensisijainen tehtävä on ajatella lastenne parasta. He eivät voi toimia sinun terapialeluina. Ymmärrät varmasti itsekkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en koskaan kertonut äidille, koska hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti. Ei vain onnistunut siinä kovin hyvin... Mutta mä ymmärrän, että hän oli itse saanut sellaisen kasvatuksen, ettei niillä lähtökohdilla, yhdistettynä hänen luonteeseensa, välttämättä tule kovin hyvää tulosta.

Toki jätin kertomatta myös siksi, että siitä olisi tullut aivan hirveä riita, eikä mikään olisi silti muuttunut.

Olen itse selvinyt omaa elämääni parempaan suuntaan. 

On ehkä hiukan eri asia, jos äitisi silloin kuuntelee sinuakin edes joskus, vai?

ap

Äiti on kuollut. En usko, että kuuntelee. Mutta mulla on nyt täysi vapaus tehdä elämälläni just mitä haluan.

Tarkoitin tätä: "hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti". Eli kun olitte kanssakäymisissä kun olit hänen valtansa alla ja lapsi.

ap

Niin? Äidin käsitys tästä oli se, että tehdään lapsesta tietynlainen, jotta kaikki näkevät, miten hyvä äiti hänellä on. Harmi, että se oli aikana kaukana siitä, mitä mä oikeasti olin.

Joo joo, mulla oli samaa, totta kai, narsistiset äidit. Mutta kuunteliko sun äiti koskaan sinua, kun sanoit, että olet selvinnyt parempaan suuntaan, niin hän ainakin jätti sulle tilaa mennä suuntaan, jota hän i määrää siis. Kuunteli siis tavallaan jonkin verran, eikä siinäkin vaiheessa kulkenut perässäsi määräilemässä.

En osannut sanoa äidilleni, että "älä sano mulle, mitä tehdä", koska kukaan ei ollut koskaan antanut mulle tukea panna äidille hanttiin ja ei syyllistyä siitä, että olen itse vain vaikea.

ap

Mä vaan hankkiuduin lopulta hänestä niin kauas, että ei päässyt tulemaan perässä.

Eikö hän jatkanut mitätöintiäsi pääsi sisällä, minne menitkin? Mulla oli niin. Aivan turha tehdä mitään, äiti oli jo tehnyt kaikesta tiettäväksi, että en ole hyvä ihminen.

ap

Jatkoi, tietysti. Viimeistään siinä äidin kuolinvuoteella tuli kuitenkin ihan selväksi, että mun pitää itse hoitaa itseni ja elää näitten asioiden kanssa parhaan kykyni mukaan. Äiti jatkoi omalla linjallaan hamaan loppuun asti.

Jatkoi omalla linjallaan, mutta vaatiko hän, että sun on oltava sillä samalla linjalla? Mulla oli silleen, että en ollut saanut sitten kai hyväksyntää muualta (en tiedä asuiko teillä isä kotona, meillä ei asunut), joten en "pystynyt" tuohon ja hiukan vituttaa jos keulit olevasi parempi siksi mulle.

ap

Mä en koskaan keuli kenellekään. Mutta jätetään tämä tähän.

No, mä kuulen ton sellaisena. "Mä pääsin irti, kyllä jos säkin oisit syytön, oisit jo päässyt".

ap

Tämä kommenttisi kertookin paljon siitä miksi suhteesi äitiisi on se mikä se on.

Mitä se sinusta kertoo?

ap

Luet herkästi toisten puheisiin sellaista mitä niissä ei ole, koska epäilet että sinua väheksytään. Se antee aiheen arvella, että äitisi ei väheksynyt sinua kuten luulet, vaan kyse on oman pääsi sisäisestä itseväheksynnästä. Teet niin, koska et ole viehättävä.

Tämä kirveelläveistämisjankuttaja on vakkariteolli ketjuissani, joka kuvittelee, että mulla on ongelmia itsetunnossa sen, miltä näytän, suhteen. Vaikka ei ole siinä alueella, en koe, että ihmissuhteeni rakentuu mun kasvonluitteni ympärille, olivat ne missin tai naapurintytön.

ap

No kun et ole oikein edes naapuritytön tasoa. Enkä ole muuten pariin kuukauteen ketjujasi kommentoinutkaan. Se siitä vakitrolliudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletin, että ihmisiä ihan kiinnostaisi keskustella asioista, joita tuon esille. Eikä mestroida ne selviksi kahdella lauseella halki poikki ja pinoon.

ap

Toisaalta kun ihmiset pyrkivät keskustelemaan asioista kertomalla omia kokemuksiaan, sinä mestaroit ne kahdella lauseella halki ja poikki. Huomaatko?

No siis jos en omassa ketjussani saa ymmärrystä, niin ei ole voimia siinä alkaa keskustella vain muiden tilanteista. Jos he tekisivät oman ketjun siellä olisi helpompi suhtautua heidän tarpeittensa pohjalta.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti taas jatkaa omahyväistä marinaansa ja meidän kuormittamistaan.

Miksi otat taakkaa vastaan?

ap

En otakaan. Ivaan sinua, koska katson että olet haitaksi ympäristöllesi. Et sinä minua pysty taakoittamaan, vaikka sellaista toimintasi on. En ole lapsesi enkä miehesi, joten toimintasi ei oikeasti minuun vaikuta. Pidän sinua vain sairastapauksena, jonka olisi parasta erakoitua johonkin lähiöyksiöön kymmenen kissan kanssa. Sen jälkeen et vahingoittaisi ketään muuta lähelläsi.

No miksi sitten mariset, että kuormitan sinua?

Ja ivaat? Ja kehtaat arvostella mua suhtautumisestani lapsiini? Mene itseesi, ihme omahyväinen henkilö. Pidä minua omien ennakkoluulojesi ja rajoittuneisuutesi vuoksi vaikka sairaana, et ole kuitenkaan tutustunut ilmeisesti kiusattuihin ihmisiin tunnistaaksesi eron heissä ja sairaissa.

ap

Voisin huomioida kommenttisi marisemisesta, ellei se tulisi sinulta, koko palstan ykkösmarisijalta. :-)

Ja kyllä, ihan omien viestiesi pohjalta kehtaan arvostella sinua. En lähde uhriutumisretoriikkaasi mukaan. Olet tällä palstalla se, jonka kaikista eniten soisi erakoituvan ja syrjäytyvän yhteisöstä, koska tuota vain pahaa.

Ja tämäkään ei anna kovin vakuuttavaa kuvaa sinusta, tai siis se kertoo nimenomaan sinusta, mitä sanot minusta viestieni pohjalta. On monia, jotka ovat alkaneet tukea minua viestieni pohjalta. Sinä valitset ivata.

ap

Kyllä niin valitsen. Sinä olet tietoisesti ja tarkoituksella paha. Vetoat, että sinulle oltiin pahoja, niin muuta et osaa. Minua ei kiinnosta syysi ja menneisyytesi, koska ne ovat mennyttä. Minua kiinnostaa enemmän se itseriittoinen pahuus, jota välität eteenpäin. Siksi olet ivattava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän on ehkä pilannut lapsuutesi, mutta ei aikuisuuttasi. Sinulla on valta päättää asioistasi, joten ota vastuu elämästäsi. 

Hänen vaikutuksensa on pilannut aikuiselämäänikin, turha vääntää nyt siellä paskaa valkoiseksi. Esim. äitiys. Miten kuvittelet sen onnistuvan näillä eväillä?

ap

Miksi ihmeessä sinä olet mennyt tekemään lapsia jos sinusta ei ole äidiksi heille? Et ole yhtään äitiäsi parempi!

En nähnyt vanhemmuuden kaikkia aspekteja lapsettomana enkä tulevaa mieheni ja minun välistä vuorovaikutusta.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen soittanut. Rankkaa se oli. Vasta sen jälkeen pystyin vähitellen antamaan anteeksi äidilleni. Ymmärrän, ettei äidin omakaan elämä ole helppoa ollut. Nyt välit äitiin ovat etäiset, mutta olemme puheväleissä. En kuitenkaan puhu hänelle omista enkä perheeni sisäisistä asioista.

Minusta tuollainen on surullista. Oma tytär voi huonosti omassa perhe-elämänvaiheessaan, eikä äitiä vois aidosti paskaakaan enempää kiinnostaa, että auttais, tukis tai tekisi yhtikäs mitään lapsensa hyväksi.

ap

Olen sen surun käsitellyt, ja päässyt elämässäni eteenpäin. Toki minulla on oma sairauteni, johon tarvitsen tukea, mutta tiedän, ettei äitini pystyisi minua siinä tukemaan. Minusta olisi kohtuutonta edes vaatia häneltä sitä. Minulla on elämässäni ihmisiä, jotka pystyvät ja haluavat tukea minua.

Oletko nyt varma, että olet päässyt eteenpäin?

En ole ap, vaan yksi, joka väittelee hänen kanssaan. Oma sairauteni ei johdu lapsuuteni traumoista. Niistä olen päässyt jo aikaa sitten yli. AP sensijaan näyttää uskovan, ettei voi päästä yli lapsuutensa traumoista ennen kuin hänen äitinsä muuttuu ihanneäidiksi.

En minä niinkään ajattele, en vain ole saanut mistään apua siihen, mitä minulle on tehty.

ap

Et sinä sitä apua ainakaan äidiltäsi saa.

Eeen. Toi onkin enemmän rankaisunhalua.

ap

Mitä hyötyä rankaisemisesta olisi? Paitsi jos rankaiset äitiäsi hylkäämällä hänet niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Tuntisi nahoissaan mille se on tuntnut, minkä katsoi oikeaksi toiminnaksi minua kohtaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti taas jatkaa omahyväistä marinaansa ja meidän kuormittamistaan.

Miksi otat taakkaa vastaan?

ap

En otakaan. Ivaan sinua, koska katson että olet haitaksi ympäristöllesi. Et sinä minua pysty taakoittamaan, vaikka sellaista toimintasi on. En ole lapsesi enkä miehesi, joten toimintasi ei oikeasti minuun vaikuta. Pidän sinua vain sairastapauksena, jonka olisi parasta erakoitua johonkin lähiöyksiöön kymmenen kissan kanssa. Sen jälkeen et vahingoittaisi ketään muuta lähelläsi.

No miksi sitten mariset, että kuormitan sinua?

Ja ivaat? Ja kehtaat arvostella mua suhtautumisestani lapsiini? Mene itseesi, ihme omahyväinen henkilö. Pidä minua omien ennakkoluulojesi ja rajoittuneisuutesi vuoksi vaikka sairaana, et ole kuitenkaan tutustunut ilmeisesti kiusattuihin ihmisiin tunnistaaksesi eron heissä ja sairaissa.

ap

Voisin huomioida kommenttisi marisemisesta, ellei se tulisi sinulta, koko palstan ykkösmarisijalta. :-)

Ja kyllä, ihan omien viestiesi pohjalta kehtaan arvostella sinua. En lähde uhriutumisretoriikkaasi mukaan. Olet tällä palstalla se, jonka kaikista eniten soisi erakoituvan ja syrjäytyvän yhteisöstä, koska tuota vain pahaa.

Ja tämäkään ei anna kovin vakuuttavaa kuvaa sinusta, tai siis se kertoo nimenomaan sinusta, mitä sanot minusta viestieni pohjalta. On monia, jotka ovat alkaneet tukea minua viestieni pohjalta. Sinä valitset ivata.

ap

Kyllä niin valitsen. Sinä olet tietoisesti ja tarkoituksella paha. Vetoat, että sinulle oltiin pahoja, niin muuta et osaa. Minua ei kiinnosta syysi ja menneisyytesi, koska ne ovat mennyttä. Minua kiinnostaa enemmän se itseriittoinen pahuus, jota välität eteenpäin. Siksi olet ivattava.

No ei se ainakaa tuollaisella suhtautumisella muutu, tuolla lailla olet vain samalla tasolla kuin ivattavasi.

ap

Älä vaan sano että olet se, joka vouhotti täällä siitä kuinka äiti oli lapsuudessa syyttänyt suuttumisesta jonkun riidan yhteydessä tms! Ja tätä yhtä suuttumista olit pohtinut aikuisikään asti etkä vaan voi antaa asian olla....

Jos olet sama ap niin ihan oikeasti hanki apua. Mene keskustelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos sun äitiä ei ole ennenkään kiinnostanut miltä susta tuntuu nii miksi sitä kiinnostaisi nyt? Et tule saamaan äidiltäsi haluamaasi. Toki voi helpottaa, että huudat hälle/kerrot omista kokemuksista, mutta jos sä oikeasti haluat eteenpäin niin sen jälkeen sun täytyy päästää irti. Sä et voi ketään pakottaa pyytää sulta anteeksi. Sekin täytyy hyväksyä, että vanhemmat eivät välttämättä rakastaneet, mutta itse voi rakastaa ja ainakaan ei pidä toistaa vanhempien virheitä. Äitiyteen voi saada muutakin tukea kuin oma äiti. Miehesi ei varmasti pysty heti satasella luottamaan, mutta ehkä pikku hiljaa. On myös ehkä hyvä ettet heti ota täyttä vastuuta, koska se voi myös kuormittaa paljon. Miehellesi ei tästä kannata olla vihainen, hänen ensisijainen tehtävä on ajatella lastenne parasta. He eivät voi toimia sinun terapialeluina. Ymmärrät varmasti itsekkin.

En mä nyt niin vihainen olekaan, vähän pettynyt vaan, mutta varmaan omiin kuvitelmiini auttamiskyvystä, ei mies niiden toteutumisesta vastuussa olekaan.

Mies ja nuorempi lapsista kävivät luonani muuten äsken. Puhelin oli ollut äänettömällä, kun halusin olla rauhassa. Mutta ihan kiva että tulivat.

ap

Vierailija kirjoitti:

Älä vaan sano että olet se, joka vouhotti täällä siitä kuinka äiti oli lapsuudessa syyttänyt suuttumisesta jonkun riidan yhteydessä tms! Ja tätä yhtä suuttumista olit pohtinut aikuisikään asti etkä vaan voi antaa asian olla....

Jos olet sama ap niin ihan oikeasti hanki apua. Mene keskustelemaan.

No miten joku rakastava vanhempi voi syyttää lastaan tämän tunteista? Hanki itse apua.

ap