Soittaisinko äidille ja kertoisin, miten kuormittava hän oli kun olin hänen valtansa alla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en koskaan kertonut äidille, koska hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti. Ei vain onnistunut siinä kovin hyvin... Mutta mä ymmärrän, että hän oli itse saanut sellaisen kasvatuksen, ettei niillä lähtökohdilla, yhdistettynä hänen luonteeseensa, välttämättä tule kovin hyvää tulosta.

Toki jätin kertomatta myös siksi, että siitä olisi tullut aivan hirveä riita, eikä mikään olisi silti muuttunut.

Olen itse selvinyt omaa elämääni parempaan suuntaan. 

On ehkä hiukan eri asia, jos äitisi silloin kuuntelee sinuakin edes joskus, vai?

ap

Äiti on kuollut. En usko, että kuuntelee. Mutta mulla on nyt täysi vapaus tehdä elämälläni just mitä haluan.

Tarkoitin tätä: "hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti". Eli kun olitte kanssakäymisissä kun olit hänen valtansa alla ja lapsi.

ap

Niin? Äidin käsitys tästä oli se, että tehdään lapsesta tietynlainen, jotta kaikki näkevät, miten hyvä äiti hänellä on. Harmi, että se oli aikana kaukana siitä, mitä mä oikeasti olin.

Joo joo, mulla oli samaa, totta kai, narsistiset äidit. Mutta kuunteliko sun äiti koskaan sinua, kun sanoit, että olet selvinnyt parempaan suuntaan, niin hän ainakin jätti sulle tilaa mennä suuntaan, jota hän i määrää siis. Kuunteli siis tavallaan jonkin verran, eikä siinäkin vaiheessa kulkenut perässäsi määräilemässä.

En osannut sanoa äidilleni, että "älä sano mulle, mitä tehdä", koska kukaan ei ollut koskaan antanut mulle tukea panna äidille hanttiin ja ei syyllistyä siitä, että olen itse vain vaikea.

ap

Mä vaan hankkiuduin lopulta hänestä niin kauas, että ei päässyt tulemaan perässä.

Eikö hän jatkanut mitätöintiäsi pääsi sisällä, minne menitkin? Mulla oli niin. Aivan turha tehdä mitään, äiti oli jo tehnyt kaikesta tiettäväksi, että en ole hyvä ihminen.

ap

Jatkoi, tietysti. Viimeistään siinä äidin kuolinvuoteella tuli kuitenkin ihan selväksi, että mun pitää itse hoitaa itseni ja elää näitten asioiden kanssa parhaan kykyni mukaan. Äiti jatkoi omalla linjallaan hamaan loppuun asti.

Jatkoi omalla linjallaan, mutta vaatiko hän, että sun on oltava sillä samalla linjalla? Mulla oli silleen, että en ollut saanut sitten kai hyväksyntää muualta (en tiedä asuiko teillä isä kotona, meillä ei asunut), joten en "pystynyt" tuohon ja hiukan vituttaa jos keulit olevasi parempi siksi mulle.

ap

Huolehdi lapsistasi ja siivoa.

Joo heti kun saan mieheni luottamuksen.

ap

Toivotavasti miehesi ja palsesi tajuavat irroittautua sinusta, toisin kuin sinä äidistäsi.

No, siinähän ovat sitten ilman äitiä ja siivoojaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti taas jatkaa omahyväistä marinaansa ja meidän kuormittamistaan.

Miksi otat taakkaa vastaan?

ap

En otakaan. Ivaan sinua, koska katson että olet haitaksi ympäristöllesi. Et sinä minua pysty taakoittamaan, vaikka sellaista toimintasi on. En ole lapsesi enkä miehesi, joten toimintasi ei oikeasti minuun vaikuta. Pidän sinua vain sairastapauksena, jonka olisi parasta erakoitua johonkin lähiöyksiöön kymmenen kissan kanssa. Sen jälkeen et vahingoittaisi ketään muuta lähelläsi.

No miksi sitten mariset, että kuormitan sinua?

Ja ivaat? Ja kehtaat arvostella mua suhtautumisestani lapsiini? Mene itseesi, ihme omahyväinen henkilö. Pidä minua omien ennakkoluulojesi ja rajoittuneisuutesi vuoksi vaikka sairaana, et ole kuitenkaan tutustunut ilmeisesti kiusattuihin ihmisiin tunnistaaksesi eron heissä ja sairaissa.

ap

Voisin huomioida kommenttisi marisemisesta, ellei se tulisi sinulta, koko palstan ykkösmarisijalta. :-)

Ja kyllä, ihan omien viestiesi pohjalta kehtaan arvostella sinua. En lähde uhriutumisretoriikkaasi mukaan. Olet tällä palstalla se, jonka kaikista eniten soisi erakoituvan ja syrjäytyvän yhteisöstä, koska tuota vain pahaa.

Niin, elikkä palstailet täällä toivoen pahaa muille. Säälin sinua.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti taas jatkaa omahyväistä marinaansa ja meidän kuormittamistaan.

Miksi otat taakkaa vastaan?

ap

En otakaan. Ivaan sinua, koska katson että olet haitaksi ympäristöllesi. Et sinä minua pysty taakoittamaan, vaikka sellaista toimintasi on. En ole lapsesi enkä miehesi, joten toimintasi ei oikeasti minuun vaikuta. Pidän sinua vain sairastapauksena, jonka olisi parasta erakoitua johonkin lähiöyksiöön kymmenen kissan kanssa. Sen jälkeen et vahingoittaisi ketään muuta lähelläsi.

No miksi sitten mariset, että kuormitan sinua?

Ja ivaat? Ja kehtaat arvostella mua suhtautumisestani lapsiini? Mene itseesi, ihme omahyväinen henkilö. Pidä minua omien ennakkoluulojesi ja rajoittuneisuutesi vuoksi vaikka sairaana, et ole kuitenkaan tutustunut ilmeisesti kiusattuihin ihmisiin tunnistaaksesi eron heissä ja sairaissa.

ap

Voisin huomioida kommenttisi marisemisesta, ellei se tulisi sinulta, koko palstan ykkösmarisijalta. :-)

Ja kyllä, ihan omien viestiesi pohjalta kehtaan arvostella sinua. En lähde uhriutumisretoriikkaasi mukaan. Olet tällä palstalla se, jonka kaikista eniten soisi erakoituvan ja syrjäytyvän yhteisöstä, koska tuota vain pahaa.

Ja tämäkään ei anna kovin vakuuttavaa kuvaa sinusta, tai siis se kertoo nimenomaan sinusta, mitä sanot minusta viestieni pohjalta. On monia, jotka ovat alkaneet tukea minua viestieni pohjalta. Sinä valitset ivata.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hnm. Eipä se äidin haukkuminen oikeastaan paljoa auta. Siitä saattaa tulla vaan itselle paha mieli, kun kuormitti äitiään liikaa sillä haukkumisellakin vielä. Useimmiten (ei ihan aina) äiti tekee parhaansa niillä eväillä kuin itse on saanut. Hän saattaa olla itse vaurioitunut omassa lapsuudestaan tai puoliso on haasteellinen. Mulla on oma esimerkki masentuneelta äidistä. Ei ole helppoa ollut mulla eikä hänellä.

Etkö nyt ihan ymmärtänyt lukemaasi, kun se on niin päin, että äitini on kuormittanut minua käytöksellään, en minä häntä, vaikka hän syyttikin minua oman elämänsä kuormituksista, jotka eivät liittyneet minuun mitenkään? Tai sillä lailla, että lapsi jos kuormittaa vanhempaa, olemalla lapsi, mutta se ei ole lapsen vika.

Voi älä siellä hurskastele, että mä tässä surisin kuormitanko mä häntä sen kaiken jälkeen! Ei haittaa vaikka se kuolis sellaiseen puheluun.

ap

Minusta on turhaa kuormittaa äitiä haukkumalla häntä jossain puhelussa totaalisesti. Rakentava keskustelu on eri juttu.

Rakentava keskustelu ihmisen kanssa, jonka mielestä on vain yhdellä lailla oikeita lapsia, ja omansa kun ei ole sellainen tätä saa haukkua ja arvostella armotta? Ja huom. olen vasta saamassa apua ajatukseen, etten ole viallinen vain siksi, koska hänlle en ole jotain.

ap

Se vinkki täältä palstalta, että äitini on narsisti(nen), auttoi tämän avun hakemiseen suuntautumisessa. Kiitos niille kirjoittajille edelleen hirveästi.

ap

Ole hyvä. Vinkki oli avuksi, jotta perehtyisit itse alueeseen, ottaisit selvää ja ymmärtäisit. Oletin, että ymmärtäminen olisi tuonut sulle itsetuntosi vahvistusta ja olisit ymmärtänyt, että sinulla on oma elämä, olet oma persoonasi etkä ole äitisi jatke. Sitä voi kutsua myös napanuoran katkaisuksi, aikuistumiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaksi sanaa: päästä irti!

Miten "päästetään irti" hyväksynnän tunteen puutteesta?

ap

Hyväksymällä hyväksynnän tunteen puute. Lopettamalla menneestä jankkaaminen ja suuntautumalla tulevaisuuteen. Hanki vaikka lemmikki, se hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Mene metsään lenkille. Lue hyvä kirja. Mieti, mistä asioista nautit ja lisää niitä elämääsi.

Minun äitini lempifraasini minulle lapsena oli: "Sinä et sitten kestä minkäännäköistä arvostelua!". On ikävää, etten osannut lapsena vastata: "Kerropa äiti, miksi sinun ylipäätään pitää jatkuvasti arvostella minua?" Minulle on jo "lahja" se, että ymmärrän tällaisen arvostelun vaikutukset itsetuntooni ja käytökseeni. Olen sisimmässäni helvetin heikko ja epävarma, ja ovathan ne ikäviä tunteita. Mutta ei se minua kokonaan määritä. Ja hei, ainakin tiedän, miltä sellainen tuntuu, ja voin antaa lapselleni sellaisia sanoja, joita olisin itsekin lapsena kaivannut ja tarvinnut

Vierailija kirjoitti:

Ihminen joka loppuikänsä uhriutuu eikä   mene eteenpäin on typerä. Sinä aikana (vuosia) jona olet täällä kitissyt äidistäsi moni muu olisi  jo käsitellyt traumansa ja mennyt eteenpäin. Mutta et sinä koska olet huomiohakuinen marttyyri.

Tuo on tosin melkoisen karkeasti sanottu mutta siinä on vankan totuuden siemen.

Se mitä minä tekisin nyt, jos en jo vuosia sitten olisi tehnyt, on, että vierailisin äitini luona. Asiallisesti mutta päättäväisesti kertoisin haluavani keskustella asiat halki.

Jos äitisi ei siihen suostu, tai alkaa syytellä ja vierittää vastuuta toisille ja paeta tilanteesta, tee oma kantasi selväksi selkeästi ja päättäväisesti ja pidä siitä kiinni. Sen jälkeen, jos ja kun sinulla tuntuu noinkin syvät traumat jääneet, hakeudu keskusteluapuun. On täysin hedelmätöntä ja turhaa jäädä piehtaroimaan vanhoihin asioihin joita ei enää voi muuttaa. On jo korkea aika katsoa eteenpäin, ei taakse! Hyväksy, että menneisyys oli mitä oli, tulevaisuuden ja tämän hetken määräät sinä. Haavat ja traumat kannattaa kuitenkin käsitellä jotta ne eivät jää pinnan alle kirvelemään.

Taitaa olla niin, että äiti-haavat on ne syvimmät ja kipeimmät haavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hnm. Eipä se äidin haukkuminen oikeastaan paljoa auta. Siitä saattaa tulla vaan itselle paha mieli, kun kuormitti äitiään liikaa sillä haukkumisellakin vielä. Useimmiten (ei ihan aina) äiti tekee parhaansa niillä eväillä kuin itse on saanut. Hän saattaa olla itse vaurioitunut omassa lapsuudestaan tai puoliso on haasteellinen. Mulla on oma esimerkki masentuneelta äidistä. Ei ole helppoa ollut mulla eikä hänellä.

Etkö nyt ihan ymmärtänyt lukemaasi, kun se on niin päin, että äitini on kuormittanut minua käytöksellään, en minä häntä, vaikka hän syyttikin minua oman elämänsä kuormituksista, jotka eivät liittyneet minuun mitenkään? Tai sillä lailla, että lapsi jos kuormittaa vanhempaa, olemalla lapsi, mutta se ei ole lapsen vika.

Voi älä siellä hurskastele, että mä tässä surisin kuormitanko mä häntä sen kaiken jälkeen! Ei haittaa vaikka se kuolis sellaiseen puheluun.

ap

Minusta on turhaa kuormittaa äitiä haukkumalla häntä jossain puhelussa totaalisesti. Rakentava keskustelu on eri juttu.

Rakentava keskustelu ihmisen kanssa, jonka mielestä on vain yhdellä lailla oikeita lapsia, ja omansa kun ei ole sellainen tätä saa haukkua ja arvostella armotta? Ja huom. olen vasta saamassa apua ajatukseen, etten ole viallinen vain siksi, koska hänlle en ole jotain.

ap

Se vinkki täältä palstalta, että äitini on narsisti(nen), auttoi tämän avun hakemiseen suuntautumisessa. Kiitos niille kirjoittajille edelleen hirveästi.

ap

Ole hyvä. Vinkki oli avuksi, jotta perehtyisit itse alueeseen, ottaisit selvää ja ymmärtäisit. Oletin, että ymmärtäminen olisi tuonut sulle itsetuntosi vahvistusta ja olisit ymmärtänyt, että sinulla on oma elämä, olet oma persoonasi etkä ole äitisi jatke. Sitä voi kutsua myös napanuoran katkaisuksi, aikuistumiseksi.

Ei se nyt niin vaan käy, että heti tiedostaessaan vauriotkin paranee.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaksi sanaa: päästä irti!

Miten "päästetään irti" hyväksynnän tunteen puutteesta?

ap

Hyväksymällä hyväksynnän tunteen puute. Lopettamalla menneestä jankkaaminen ja suuntautumalla tulevaisuuteen. Hanki vaikka lemmikki, se hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Mene metsään lenkille. Lue hyvä kirja. Mieti, mistä asioista nautit ja lisää niitä elämääsi.

Minun äitini lempifraasini minulle lapsena oli: "Sinä et sitten kestä minkäännäköistä arvostelua!". On ikävää, etten osannut lapsena vastata: "Kerropa äiti, miksi sinun ylipäätään pitää jatkuvasti arvostella minua?" Minulle on jo "lahja" se, että ymmärrän tällaisen arvostelun vaikutukset itsetuntooni ja käytökseeni. Olen sisimmässäni helvetin heikko ja epävarma, ja ovathan ne ikäviä tunteita. Mutta ei se minua kokonaan määritä. Ja hei, ainakin tiedän, miltä sellainen tuntuu, ja voin antaa lapselleni sellaisia sanoja, joita olisin itsekin lapsena kaivannut ja tarvinnut <3

Mun elämäni tavoite ei ole elää siksi lemmikin kanssa, että äitini on vaurioittanut mun elämääni. Sori vaan, mutta tuo ei ollut auttavaa. Mä haluan parantua, en vain sopeutua paskaan.

ap

Ja miten muutenkaan pitäisi hyväksyä hyväksynnän puute? Eli jos joku lyö mua, niin se ei ole paha asia, jos mä vain keksin, että hei, mä hyväksyn tän! Niin sithän se olikin ihan okei. Lapsi joutuukin toimimaan noin, koska lapsi ei voi elää 24/7 tuntien elävänsä ristiriidassa. Mä koitan just päästä pois siitä hyväksynnästä, ettei mua voi hyväksyä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hnm. Eipä se äidin haukkuminen oikeastaan paljoa auta. Siitä saattaa tulla vaan itselle paha mieli, kun kuormitti äitiään liikaa sillä haukkumisellakin vielä. Useimmiten (ei ihan aina) äiti tekee parhaansa niillä eväillä kuin itse on saanut. Hän saattaa olla itse vaurioitunut omassa lapsuudestaan tai puoliso on haasteellinen. Mulla on oma esimerkki masentuneelta äidistä. Ei ole helppoa ollut mulla eikä hänellä.

Etkö nyt ihan ymmärtänyt lukemaasi, kun se on niin päin, että äitini on kuormittanut minua käytöksellään, en minä häntä, vaikka hän syyttikin minua oman elämänsä kuormituksista, jotka eivät liittyneet minuun mitenkään? Tai sillä lailla, että lapsi jos kuormittaa vanhempaa, olemalla lapsi, mutta se ei ole lapsen vika.

Voi älä siellä hurskastele, että mä tässä surisin kuormitanko mä häntä sen kaiken jälkeen! Ei haittaa vaikka se kuolis sellaiseen puheluun.

ap

Minusta on turhaa kuormittaa äitiä haukkumalla häntä jossain puhelussa totaalisesti. Rakentava keskustelu on eri juttu.

Rakentava keskustelu ihmisen kanssa, jonka mielestä on vain yhdellä lailla oikeita lapsia, ja omansa kun ei ole sellainen tätä saa haukkua ja arvostella armotta? Ja huom. olen vasta saamassa apua ajatukseen, etten ole viallinen vain siksi, koska hänlle en ole jotain.

ap

Se vinkki täältä palstalta, että äitini on narsisti(nen), auttoi tämän avun hakemiseen suuntautumisessa. Kiitos niille kirjoittajille edelleen hirveästi.

ap

Ole hyvä. Vinkki oli avuksi, jotta perehtyisit itse alueeseen, ottaisit selvää ja ymmärtäisit. Oletin, että ymmärtäminen olisi tuonut sulle itsetuntosi vahvistusta ja olisit ymmärtänyt, että sinulla on oma elämä, olet oma persoonasi etkä ole äitisi jatke. Sitä voi kutsua myös napanuoran katkaisuksi, aikuistumiseksi.

Ei se nyt niin vaan käy, että heti tiedostaessaan vauriotkin paranee.

ap

Rakentava, eteenpäin vievä suhtautuminen vaurioihin on niiden ymmärtäminen ja sitä kautta korjaaminen. Ei alituinen jankkaaminen miljoonalla ketjulla, että äidin syy, äidin syy. Opettele ensin perusasioita: ottamaan vastaan neuvoja, toisten näkökulmia, opettele kommunikoimaan. Olet kuin lapsi karkkikaupassa, joka syö hyllystä ja kielloista huolimatta syö ja toistaa miksi en saisi syödä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hnm. Eipä se äidin haukkuminen oikeastaan paljoa auta. Siitä saattaa tulla vaan itselle paha mieli, kun kuormitti äitiään liikaa sillä haukkumisellakin vielä. Useimmiten (ei ihan aina) äiti tekee parhaansa niillä eväillä kuin itse on saanut. Hän saattaa olla itse vaurioitunut omassa lapsuudestaan tai puoliso on haasteellinen. Mulla on oma esimerkki masentuneelta äidistä. Ei ole helppoa ollut mulla eikä hänellä.

Etkö nyt ihan ymmärtänyt lukemaasi, kun se on niin päin, että äitini on kuormittanut minua käytöksellään, en minä häntä, vaikka hän syyttikin minua oman elämänsä kuormituksista, jotka eivät liittyneet minuun mitenkään? Tai sillä lailla, että lapsi jos kuormittaa vanhempaa, olemalla lapsi, mutta se ei ole lapsen vika.

Voi älä siellä hurskastele, että mä tässä surisin kuormitanko mä häntä sen kaiken jälkeen! Ei haittaa vaikka se kuolis sellaiseen puheluun.

ap

Minusta on turhaa kuormittaa äitiä haukkumalla häntä jossain puhelussa totaalisesti. Rakentava keskustelu on eri juttu.

Rakentava keskustelu ihmisen kanssa, jonka mielestä on vain yhdellä lailla oikeita lapsia, ja omansa kun ei ole sellainen tätä saa haukkua ja arvostella armotta? Ja huom. olen vasta saamassa apua ajatukseen, etten ole viallinen vain siksi, koska hänlle en ole jotain.

ap

Se vinkki täältä palstalta, että äitini on narsisti(nen), auttoi tämän avun hakemiseen suuntautumisessa. Kiitos niille kirjoittajille edelleen hirveästi.

ap

Ole hyvä. Vinkki oli avuksi, jotta perehtyisit itse alueeseen, ottaisit selvää ja ymmärtäisit. Oletin, että ymmärtäminen olisi tuonut sulle itsetuntosi vahvistusta ja olisit ymmärtänyt, että sinulla on oma elämä, olet oma persoonasi etkä ole äitisi jatke. Sitä voi kutsua myös napanuoran katkaisuksi, aikuistumiseksi.

Ei se nyt niin vaan käy, että heti tiedostaessaan vauriotkin paranee.

ap

Rakentava, eteenpäin vievä suhtautuminen vaurioihin on niiden ymmärtäminen ja sitä kautta korjaaminen. Ei alituinen jankkaaminen miljoonalla ketjulla, että äidin syy, äidin syy. Opettele ensin perusasioita: ottamaan vastaan neuvoja, toisten näkökulmia, opettele kommunikoimaan. Olet kuin lapsi karkkikaupassa, joka syö hyllystä ja kielloista huolimatta syö ja toistaa miksi en saisi syödä.

"Rakentava, eteenpäin vievä suhtautuminen vaurioihin" Mitä sä tällä tarkoitat?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hnm. Eipä se äidin haukkuminen oikeastaan paljoa auta. Siitä saattaa tulla vaan itselle paha mieli, kun kuormitti äitiään liikaa sillä haukkumisellakin vielä. Useimmiten (ei ihan aina) äiti tekee parhaansa niillä eväillä kuin itse on saanut. Hän saattaa olla itse vaurioitunut omassa lapsuudestaan tai puoliso on haasteellinen. Mulla on oma esimerkki masentuneelta äidistä. Ei ole helppoa ollut mulla eikä hänellä.

Etkö nyt ihan ymmärtänyt lukemaasi, kun se on niin päin, että äitini on kuormittanut minua käytöksellään, en minä häntä, vaikka hän syyttikin minua oman elämänsä kuormituksista, jotka eivät liittyneet minuun mitenkään? Tai sillä lailla, että lapsi jos kuormittaa vanhempaa, olemalla lapsi, mutta se ei ole lapsen vika.

Voi älä siellä hurskastele, että mä tässä surisin kuormitanko mä häntä sen kaiken jälkeen! Ei haittaa vaikka se kuolis sellaiseen puheluun.

ap

Minusta on turhaa kuormittaa äitiä haukkumalla häntä jossain puhelussa totaalisesti. Rakentava keskustelu on eri juttu.

Rakentava keskustelu ihmisen kanssa, jonka mielestä on vain yhdellä lailla oikeita lapsia, ja omansa kun ei ole sellainen tätä saa haukkua ja arvostella armotta? Ja huom. olen vasta saamassa apua ajatukseen, etten ole viallinen vain siksi, koska hänlle en ole jotain.

ap

Se vinkki täältä palstalta, että äitini on narsisti(nen), auttoi tämän avun hakemiseen suuntautumisessa. Kiitos niille kirjoittajille edelleen hirveästi.

ap

Ole hyvä. Vinkki oli avuksi, jotta perehtyisit itse alueeseen, ottaisit selvää ja ymmärtäisit. Oletin, että ymmärtäminen olisi tuonut sulle itsetuntosi vahvistusta ja olisit ymmärtänyt, että sinulla on oma elämä, olet oma persoonasi etkä ole äitisi jatke. Sitä voi kutsua myös napanuoran katkaisuksi, aikuistumiseksi.

Ei se nyt niin vaan käy, että heti tiedostaessaan vauriotkin paranee.

ap

Rakentava, eteenpäin vievä suhtautuminen vaurioihin on niiden ymmärtäminen ja sitä kautta korjaaminen. Ei alituinen jankkaaminen miljoonalla ketjulla, että äidin syy, äidin syy. Opettele ensin perusasioita: ottamaan vastaan neuvoja, toisten näkökulmia, opettele kommunikoimaan. Olet kuin lapsi karkkikaupassa, joka syö hyllystä ja kielloista huolimatta syö ja toistaa miksi en saisi syödä.

Ja miksi mun pitäisi ottaa vastaan neuvoja, jotka ovat vääriä? Ja mitä mä teen toisten näkökulmilla, jos ne eivät hahmota edes koko tilannettani? Tämä yksi valitsee ivata minua viestien perusteella, jotka eivät mitenkään anna koko kuvaa tapahtuneesta, ja ovat lisäksi henkilön, joka ei usko, että ansaitsee hyväksyntää (vaikkei se ole totta) kirjoittamia, niin miksi kuuntelisin sellaiselta pohjalta annettuja mielipiteitä, jos kuulija ei itse ymmärrä, että hänen tietonsa OTTAA KANTAA ovat liian vajavaiset?

ap

Voimia sulle ap. Kannattaa jutella äitisi kanssa. Asiat kasvavat liikaa mielessä, jos niitä ei saa selvennettyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hnm. Eipä se äidin haukkuminen oikeastaan paljoa auta. Siitä saattaa tulla vaan itselle paha mieli, kun kuormitti äitiään liikaa sillä haukkumisellakin vielä. Useimmiten (ei ihan aina) äiti tekee parhaansa niillä eväillä kuin itse on saanut. Hän saattaa olla itse vaurioitunut omassa lapsuudestaan tai puoliso on haasteellinen. Mulla on oma esimerkki masentuneelta äidistä. Ei ole helppoa ollut mulla eikä hänellä.

Etkö nyt ihan ymmärtänyt lukemaasi, kun se on niin päin, että äitini on kuormittanut minua käytöksellään, en minä häntä, vaikka hän syyttikin minua oman elämänsä kuormituksista, jotka eivät liittyneet minuun mitenkään? Tai sillä lailla, että lapsi jos kuormittaa vanhempaa, olemalla lapsi, mutta se ei ole lapsen vika.

Voi älä siellä hurskastele, että mä tässä surisin kuormitanko mä häntä sen kaiken jälkeen! Ei haittaa vaikka se kuolis sellaiseen puheluun.

ap

Minusta on turhaa kuormittaa äitiä haukkumalla häntä jossain puhelussa totaalisesti. Rakentava keskustelu on eri juttu.

Rakentava keskustelu ihmisen kanssa, jonka mielestä on vain yhdellä lailla oikeita lapsia, ja omansa kun ei ole sellainen tätä saa haukkua ja arvostella armotta? Ja huom. olen vasta saamassa apua ajatukseen, etten ole viallinen vain siksi, koska hänlle en ole jotain.

ap

Se vinkki täältä palstalta, että äitini on narsisti(nen), auttoi tämän avun hakemiseen suuntautumisessa. Kiitos niille kirjoittajille edelleen hirveästi.

ap

Ole hyvä. Vinkki oli avuksi, jotta perehtyisit itse alueeseen, ottaisit selvää ja ymmärtäisit. Oletin, että ymmärtäminen olisi tuonut sulle itsetuntosi vahvistusta ja olisit ymmärtänyt, että sinulla on oma elämä, olet oma persoonasi etkä ole äitisi jatke. Sitä voi kutsua myös napanuoran katkaisuksi, aikuistumiseksi.

Ei se nyt niin vaan käy, että heti tiedostaessaan vauriotkin paranee.

ap

Rakentava, eteenpäin vievä suhtautuminen vaurioihin on niiden ymmärtäminen ja sitä kautta korjaaminen. Ei alituinen jankkaaminen miljoonalla ketjulla, että äidin syy, äidin syy. Opettele ensin perusasioita: ottamaan vastaan neuvoja, toisten näkökulmia, opettele kommunikoimaan. Olet kuin lapsi karkkikaupassa, joka syö hyllystä ja kielloista huolimatta syö ja toistaa miksi en saisi syödä.

Ja sitäpaitsi sinä olet kuin äiti jota ei kiinnosta lapsensa syyt syödä sieltä hyllystä, vaan lapsi pitää vain tuomita. Siis jos puolustat äitiäni, joka on sellainen.

ap

Vierailija kirjoitti:

"Niin pahasti että on pilannut aikuisen elämäni"

Say what?

Jos kerta olet aikuinen, käsittelet ongelmasi ja jatkat eteenpäin. Toi on niin laiskan ihmisen puhetta että joku muu on pilannut sun elämäsi. 

On saattanut vaikeuttaa, kyllä, mutta jos nyt asut omillasi ja elätät itse itsesi, niin on turha lähteä vinkumaan että tää johtuu siitä että kun olin kuusi äiti sanoi pahasti. 

Ryhdistäydy hyvä ihminen.

Tiedätkös mitä. Tolla logiikalla pitäisi sanoa raiskatullekin, että ryhdistäydy. Tapetun puolisolle, että jatka elämääsi. Pyörätuoliin kolaroidulle, että lakkaa olemasta laiska ja ala kävellä. Jne. Oletko näistä kaikista muistakin esimerkeistä samaa mieltä? En tiedä aloittajan tilannetta, mutta aika moni ihminen on totaalisen romu aikuisena lapsuuden tapahtumien takia. Itsekin voisin omiani sinulle vähän avata. Jos edelleen olet vastauksesi mukaista mieltä, niin minäpä sanon sinulle, että ehkä sinun kannattaisi jotenkin yrittää avata oman elämäsi möröt, että ei tarvitse näin hirveästi säikähtää muiden ihmisten elämässa tapahtuneita ikäviä asioita. Niitä on tapahtunut monelle ihmiselle. Niistä on jäänyt jälkiä. Niitä on tapahtunut sinulle. Niistä on jäänyt jälkiä sinuunkin ja yhden sellaisen jäljen luimme kaikki tuosta vastauksestasi. Minullekin on sattunut asioita ja niiden seurauksia voitte lukea tästä vastauksesta. 

Vierailija kirjoitti:

Voimia sulle ap. Kannattaa jutella äitisi kanssa. Asiat kasvavat liikaa mielessä, jos niitä ei saa selvennettyä.

Joo ne kasvoivat, koska aniitä ei saanut selvennettyä, koska äitini onkin jonkin sortin luonnehäiriintynyt tapaus, joka siis ei ole hänen omaa syytään, se ei ole mun pointtini tässä. Mutta selvyyden sijaan sainkin lisää valheita ja kaasuvalotusta hänen taholtaan, josta ressukka koitin kovasti saada järkeä menetäen siksi omani siltä osin. Eikä luonnehäiriöistä haitannut yhtään läheisensä melkein sekoaminen kärsimiseen hänen hirveiydestän.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hnm. Eipä se äidin haukkuminen oikeastaan paljoa auta. Siitä saattaa tulla vaan itselle paha mieli, kun kuormitti äitiään liikaa sillä haukkumisellakin vielä. Useimmiten (ei ihan aina) äiti tekee parhaansa niillä eväillä kuin itse on saanut. Hän saattaa olla itse vaurioitunut omassa lapsuudestaan tai puoliso on haasteellinen. Mulla on oma esimerkki masentuneelta äidistä. Ei ole helppoa ollut mulla eikä hänellä.

Etkö nyt ihan ymmärtänyt lukemaasi, kun se on niin päin, että äitini on kuormittanut minua käytöksellään, en minä häntä, vaikka hän syyttikin minua oman elämänsä kuormituksista, jotka eivät liittyneet minuun mitenkään? Tai sillä lailla, että lapsi jos kuormittaa vanhempaa, olemalla lapsi, mutta se ei ole lapsen vika.

Voi älä siellä hurskastele, että mä tässä surisin kuormitanko mä häntä sen kaiken jälkeen! Ei haittaa vaikka se kuolis sellaiseen puheluun.

ap

Minusta on turhaa kuormittaa äitiä haukkumalla häntä jossain puhelussa totaalisesti. Rakentava keskustelu on eri juttu.

Rakentava keskustelu ihmisen kanssa, jonka mielestä on vain yhdellä lailla oikeita lapsia, ja omansa kun ei ole sellainen tätä saa haukkua ja arvostella armotta? Ja huom. olen vasta saamassa apua ajatukseen, etten ole viallinen vain siksi, koska hänlle en ole jotain.

ap

Se vinkki täältä palstalta, että äitini on narsisti(nen), auttoi tämän avun hakemiseen suuntautumisessa. Kiitos niille kirjoittajille edelleen hirveästi.

ap

Ole hyvä. Vinkki oli avuksi, jotta perehtyisit itse alueeseen, ottaisit selvää ja ymmärtäisit. Oletin, että ymmärtäminen olisi tuonut sulle itsetuntosi vahvistusta ja olisit ymmärtänyt, että sinulla on oma elämä, olet oma persoonasi etkä ole äitisi jatke. Sitä voi kutsua myös napanuoran katkaisuksi, aikuistumiseksi.

Ei se nyt niin vaan käy, että heti tiedostaessaan vauriotkin paranee.

ap

Rakentava, eteenpäin vievä suhtautuminen vaurioihin on niiden ymmärtäminen ja sitä kautta korjaaminen. Ei alituinen jankkaaminen miljoonalla ketjulla, että äidin syy, äidin syy. Opettele ensin perusasioita: ottamaan vastaan neuvoja, toisten näkökulmia, opettele kommunikoimaan. Olet kuin lapsi karkkikaupassa, joka syö hyllystä ja kielloista huolimatta syö ja toistaa miksi en saisi syödä.

"Rakentava, eteenpäin vievä suhtautuminen vaurioihin" Mitä sä tällä tarkoitat?

ap

Ota ihan itse selvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hnm. Eipä se äidin haukkuminen oikeastaan paljoa auta. Siitä saattaa tulla vaan itselle paha mieli, kun kuormitti äitiään liikaa sillä haukkumisellakin vielä. Useimmiten (ei ihan aina) äiti tekee parhaansa niillä eväillä kuin itse on saanut. Hän saattaa olla itse vaurioitunut omassa lapsuudestaan tai puoliso on haasteellinen. Mulla on oma esimerkki masentuneelta äidistä. Ei ole helppoa ollut mulla eikä hänellä.

Etkö nyt ihan ymmärtänyt lukemaasi, kun se on niin päin, että äitini on kuormittanut minua käytöksellään, en minä häntä, vaikka hän syyttikin minua oman elämänsä kuormituksista, jotka eivät liittyneet minuun mitenkään? Tai sillä lailla, että lapsi jos kuormittaa vanhempaa, olemalla lapsi, mutta se ei ole lapsen vika.

Voi älä siellä hurskastele, että mä tässä surisin kuormitanko mä häntä sen kaiken jälkeen! Ei haittaa vaikka se kuolis sellaiseen puheluun.

ap

Minusta on turhaa kuormittaa äitiä haukkumalla häntä jossain puhelussa totaalisesti. Rakentava keskustelu on eri juttu.

Rakentava keskustelu ihmisen kanssa, jonka mielestä on vain yhdellä lailla oikeita lapsia, ja omansa kun ei ole sellainen tätä saa haukkua ja arvostella armotta? Ja huom. olen vasta saamassa apua ajatukseen, etten ole viallinen vain siksi, koska hänlle en ole jotain.

ap

Se vinkki täältä palstalta, että äitini on narsisti(nen), auttoi tämän avun hakemiseen suuntautumisessa. Kiitos niille kirjoittajille edelleen hirveästi.

ap

Ole hyvä. Vinkki oli avuksi, jotta perehtyisit itse alueeseen, ottaisit selvää ja ymmärtäisit. Oletin, että ymmärtäminen olisi tuonut sulle itsetuntosi vahvistusta ja olisit ymmärtänyt, että sinulla on oma elämä, olet oma persoonasi etkä ole äitisi jatke. Sitä voi kutsua myös napanuoran katkaisuksi, aikuistumiseksi.

Ei se nyt niin vaan käy, että heti tiedostaessaan vauriotkin paranee.

ap

Rakentava, eteenpäin vievä suhtautuminen vaurioihin on niiden ymmärtäminen ja sitä kautta korjaaminen. Ei alituinen jankkaaminen miljoonalla ketjulla, että äidin syy, äidin syy. Opettele ensin perusasioita: ottamaan vastaan neuvoja, toisten näkökulmia, opettele kommunikoimaan. Olet kuin lapsi karkkikaupassa, joka syö hyllystä ja kielloista huolimatta syö ja toistaa miksi en saisi syödä.

"Rakentava, eteenpäin vievä suhtautuminen vaurioihin" Mitä sä tällä tarkoitat?

ap

Ota ihan itse selvää.

N pysty ottamaan selvää, mitä SINÄ sillä tarkoitat, ellet itse kerro mulle. Varmaan tiedät, kun kerran puhut siitä. Vai etkö tiedä, mitä neuvot muille?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hnm. Eipä se äidin haukkuminen oikeastaan paljoa auta. Siitä saattaa tulla vaan itselle paha mieli, kun kuormitti äitiään liikaa sillä haukkumisellakin vielä. Useimmiten (ei ihan aina) äiti tekee parhaansa niillä eväillä kuin itse on saanut. Hän saattaa olla itse vaurioitunut omassa lapsuudestaan tai puoliso on haasteellinen. Mulla on oma esimerkki masentuneelta äidistä. Ei ole helppoa ollut mulla eikä hänellä.

Etkö nyt ihan ymmärtänyt lukemaasi, kun se on niin päin, että äitini on kuormittanut minua käytöksellään, en minä häntä, vaikka hän syyttikin minua oman elämänsä kuormituksista, jotka eivät liittyneet minuun mitenkään? Tai sillä lailla, että lapsi jos kuormittaa vanhempaa, olemalla lapsi, mutta se ei ole lapsen vika.

Voi älä siellä hurskastele, että mä tässä surisin kuormitanko mä häntä sen kaiken jälkeen! Ei haittaa vaikka se kuolis sellaiseen puheluun.

ap

Minusta on turhaa kuormittaa äitiä haukkumalla häntä jossain puhelussa totaalisesti. Rakentava keskustelu on eri juttu.

Rakentava keskustelu ihmisen kanssa, jonka mielestä on vain yhdellä lailla oikeita lapsia, ja omansa kun ei ole sellainen tätä saa haukkua ja arvostella armotta? Ja huom. olen vasta saamassa apua ajatukseen, etten ole viallinen vain siksi, koska hänlle en ole jotain.

ap

Se vinkki täältä palstalta, että äitini on narsisti(nen), auttoi tämän avun hakemiseen suuntautumisessa. Kiitos niille kirjoittajille edelleen hirveästi.

ap

Ole hyvä. Vinkki oli avuksi, jotta perehtyisit itse alueeseen, ottaisit selvää ja ymmärtäisit. Oletin, että ymmärtäminen olisi tuonut sulle itsetuntosi vahvistusta ja olisit ymmärtänyt, että sinulla on oma elämä, olet oma persoonasi etkä ole äitisi jatke. Sitä voi kutsua myös napanuoran katkaisuksi, aikuistumiseksi.

Ei se nyt niin vaan käy, että heti tiedostaessaan vauriotkin paranee.

ap

Rakentava, eteenpäin vievä suhtautuminen vaurioihin on niiden ymmärtäminen ja sitä kautta korjaaminen. Ei alituinen jankkaaminen miljoonalla ketjulla, että äidin syy, äidin syy. Opettele ensin perusasioita: ottamaan vastaan neuvoja, toisten näkökulmia, opettele kommunikoimaan. Olet kuin lapsi karkkikaupassa, joka syö hyllystä ja kielloista huolimatta syö ja toistaa miksi en saisi syödä.

Ja miksi mun pitäisi ottaa vastaan neuvoja, jotka ovat vääriä? Ja mitä mä teen toisten näkökulmilla, jos ne eivät hahmota edes koko tilannettani? Tämä yksi valitsee ivata minua viestien perusteella, jotka eivät mitenkään anna koko kuvaa tapahtuneesta, ja ovat lisäksi henkilön, joka ei usko, että ansaitsee hyväksyntää (vaikkei se ole totta) kirjoittamia, niin miksi kuuntelisin sellaiselta pohjalta annettuja mielipiteitä, jos kuulija ei itse ymmärrä, että hänen tietonsa OTTAA KANTAA ovat liian vajavaiset?

ap

Miksi sitten kirjoitat asiasta keskustelupalstalle? Tai laittaisit nyt edes aloitukseesi varoituksen, että sitä ei saa kommentoida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Niin pahasti että on pilannut aikuisen elämäni"

Say what?

Jos kerta olet aikuinen, käsittelet ongelmasi ja jatkat eteenpäin. Toi on niin laiskan ihmisen puhetta että joku muu on pilannut sun elämäsi. 

On saattanut vaikeuttaa, kyllä, mutta jos nyt asut omillasi ja elätät itse itsesi, niin on turha lähteä vinkumaan että tää johtuu siitä että kun olin kuusi äiti sanoi pahasti. 

Ryhdistäydy hyvä ihminen.

Tiedätkös mitä. Tolla logiikalla pitäisi sanoa raiskatullekin, että ryhdistäydy. Tapetun puolisolle, että jatka elämääsi. Pyörätuoliin kolaroidulle, että lakkaa olemasta laiska ja ala kävellä. Jne. Oletko näistä kaikista muistakin esimerkeistä samaa mieltä? En tiedä aloittajan tilannetta, mutta aika moni ihminen on totaalisen romu aikuisena lapsuuden tapahtumien takia. Itsekin voisin omiani sinulle vähän avata. Jos edelleen olet vastauksesi mukaista mieltä, niin minäpä sanon sinulle, että ehkä sinun kannattaisi jotenkin yrittää avata oman elämäsi möröt, että ei tarvitse näin hirveästi säikähtää muiden ihmisten elämässa tapahtuneita ikäviä asioita. Niitä on tapahtunut monelle ihmiselle. Niistä on jäänyt jälkiä. Niitä on tapahtunut sinulle. Niistä on jäänyt jälkiä sinuunkin ja yhden sellaisen jäljen luimme kaikki tuosta vastauksestasi. Minullekin on sattunut asioita ja niiden seurauksia voitte lukea tästä vastauksesta. 

"kannattaisi jotenkin yrittää avata oman elämäsi möröt, että ei tarvitse näin hirveästi säikähtää muiden ihmisten elämässa tapahtuneita ikäviä asioita." Tämä oli hyvin sanottu. Monesti ihmiset vain aiheuttavat lisää pahaa ahdistuessaan toisten ongelmista ja halutessaan lakaista ne maton alle. En väitä ettenkö itsekin syyllistyisi samaan, mutta koitan olla sanomatta mitään, jos homma tulee liian lähelle.

Eniten mietin, miten kestän/suhtaudun omien lasteni ongelmiin ja vaikeuksiin ylireagoimatta täysin.

Itse asiassa kun nyt alan miettiä, niin moni asia elämässäni on paisunut ongelmaksi siksi, että äitininon halunnut niin epätoivoisesti päästä ongelmistani eroon, ettei niitä ole saanut olla ollenkaan. On siis ollut hyvin avuton käsitelemään normaalejakaan asioita, jolloin ne paisuvat. Huoh.

ap