Soittaisinko äidille ja kertoisin, miten kuormittava hän oli kun olin hänen valtansa alla?

Kaksi sanaa: päästä irti!

Koeta nyt vihdoin käsittää, että äitisi halusi sulokkaan tytön, ei sinunlaistasi kirveellä veistettyä. Ei hän sinua vihaa, mutta ei liiemmin kiinnykään sinuun koska olet hiukan rujo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en koskaan kertonut äidille, koska hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti. Ei vain onnistunut siinä kovin hyvin... Mutta mä ymmärrän, että hän oli itse saanut sellaisen kasvatuksen, ettei niillä lähtökohdilla, yhdistettynä hänen luonteeseensa, välttämättä tule kovin hyvää tulosta.

Toki jätin kertomatta myös siksi, että siitä olisi tullut aivan hirveä riita, eikä mikään olisi silti muuttunut.

Olen itse selvinyt omaa elämääni parempaan suuntaan. 

On ehkä hiukan eri asia, jos äitisi silloin kuuntelee sinuakin edes joskus, vai?

ap

Äiti on kuollut. En usko, että kuuntelee. Mutta mulla on nyt täysi vapaus tehdä elämälläni just mitä haluan.

Tarkoitin tätä: "hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti". Eli kun olitte kanssakäymisissä kun olit hänen valtansa alla ja lapsi.

ap

Niin? Äidin käsitys tästä oli se, että tehdään lapsesta tietynlainen, jotta kaikki näkevät, miten hyvä äiti hänellä on. Harmi, että se oli aikana kaukana siitä, mitä mä oikeasti olin.

Joo joo, mulla oli samaa, totta kai, narsistiset äidit. Mutta kuunteliko sun äiti koskaan sinua, kun sanoit, että olet selvinnyt parempaan suuntaan, niin hän ainakin jätti sulle tilaa mennä suuntaan, jota hän i määrää siis. Kuunteli siis tavallaan jonkin verran, eikä siinäkin vaiheessa kulkenut perässäsi määräilemässä.

En osannut sanoa äidilleni, että "älä sano mulle, mitä tehdä", koska kukaan ei ollut koskaan antanut mulle tukea panna äidille hanttiin ja ei syyllistyä siitä, että olen itse vain vaikea.

ap

Mä vaan hankkiuduin lopulta hänestä niin kauas, että ei päässyt tulemaan perässä.

Eikö hän jatkanut mitätöintiäsi pääsi sisällä, minne menitkin? Mulla oli niin. Aivan turha tehdä mitään, äiti oli jo tehnyt kaikesta tiettäväksi, että en ole hyvä ihminen.

ap

Jatkoi, tietysti. Viimeistään siinä äidin kuolinvuoteella tuli kuitenkin ihan selväksi, että mun pitää itse hoitaa itseni ja elää näitten asioiden kanssa parhaan kykyni mukaan. Äiti jatkoi omalla linjallaan hamaan loppuun asti.

Jatkoi omalla linjallaan, mutta vaatiko hän, että sun on oltava sillä samalla linjalla? Mulla oli silleen, että en ollut saanut sitten kai hyväksyntää muualta (en tiedä asuiko teillä isä kotona, meillä ei asunut), joten en "pystynyt" tuohon ja hiukan vituttaa jos keulit olevasi parempi siksi mulle.

ap

Vierailija kirjoitti:

Kaksi sanaa: päästä irti!

Miten "päästetään irti" hyväksynnän tunteen puutteesta?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en koskaan kertonut äidille, koska hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti. Ei vain onnistunut siinä kovin hyvin... Mutta mä ymmärrän, että hän oli itse saanut sellaisen kasvatuksen, ettei niillä lähtökohdilla, yhdistettynä hänen luonteeseensa, välttämättä tule kovin hyvää tulosta.

Toki jätin kertomatta myös siksi, että siitä olisi tullut aivan hirveä riita, eikä mikään olisi silti muuttunut.

Olen itse selvinyt omaa elämääni parempaan suuntaan. 

On ehkä hiukan eri asia, jos äitisi silloin kuuntelee sinuakin edes joskus, vai?

ap

Äiti on kuollut. En usko, että kuuntelee. Mutta mulla on nyt täysi vapaus tehdä elämälläni just mitä haluan.

Tarkoitin tätä: "hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti". Eli kun olitte kanssakäymisissä kun olit hänen valtansa alla ja lapsi.

ap

Niin? Äidin käsitys tästä oli se, että tehdään lapsesta tietynlainen, jotta kaikki näkevät, miten hyvä äiti hänellä on. Harmi, että se oli aikana kaukana siitä, mitä mä oikeasti olin.

Joo joo, mulla oli samaa, totta kai, narsistiset äidit. Mutta kuunteliko sun äiti koskaan sinua, kun sanoit, että olet selvinnyt parempaan suuntaan, niin hän ainakin jätti sulle tilaa mennä suuntaan, jota hän i määrää siis. Kuunteli siis tavallaan jonkin verran, eikä siinäkin vaiheessa kulkenut perässäsi määräilemässä.

En osannut sanoa äidilleni, että "älä sano mulle, mitä tehdä", koska kukaan ei ollut koskaan antanut mulle tukea panna äidille hanttiin ja ei syyllistyä siitä, että olen itse vain vaikea.

ap

Mä vaan hankkiuduin lopulta hänestä niin kauas, että ei päässyt tulemaan perässä.

Eikö hän jatkanut mitätöintiäsi pääsi sisällä, minne menitkin? Mulla oli niin. Aivan turha tehdä mitään, äiti oli jo tehnyt kaikesta tiettäväksi, että en ole hyvä ihminen.

ap

Jatkoi, tietysti. Viimeistään siinä äidin kuolinvuoteella tuli kuitenkin ihan selväksi, että mun pitää itse hoitaa itseni ja elää näitten asioiden kanssa parhaan kykyni mukaan. Äiti jatkoi omalla linjallaan hamaan loppuun asti.

Jatkoi omalla linjallaan, mutta vaatiko hän, että sun on oltava sillä samalla linjalla? Mulla oli silleen, että en ollut saanut sitten kai hyväksyntää muualta (en tiedä asuiko teillä isä kotona, meillä ei asunut), joten en "pystynyt" tuohon ja hiukan vituttaa jos keulit olevasi parempi siksi mulle.

ap

Mä en koskaan keuli kenellekään. Mutta jätetään tämä tähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en koskaan kertonut äidille, koska hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti. Ei vain onnistunut siinä kovin hyvin... Mutta mä ymmärrän, että hän oli itse saanut sellaisen kasvatuksen, ettei niillä lähtökohdilla, yhdistettynä hänen luonteeseensa, välttämättä tule kovin hyvää tulosta.

Toki jätin kertomatta myös siksi, että siitä olisi tullut aivan hirveä riita, eikä mikään olisi silti muuttunut.

Olen itse selvinyt omaa elämääni parempaan suuntaan. 

On ehkä hiukan eri asia, jos äitisi silloin kuuntelee sinuakin edes joskus, vai?

ap

Äiti on kuollut. En usko, että kuuntelee. Mutta mulla on nyt täysi vapaus tehdä elämälläni just mitä haluan.

Tarkoitin tätä: "hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti". Eli kun olitte kanssakäymisissä kun olit hänen valtansa alla ja lapsi.

ap

Niin? Äidin käsitys tästä oli se, että tehdään lapsesta tietynlainen, jotta kaikki näkevät, miten hyvä äiti hänellä on. Harmi, että se oli aikana kaukana siitä, mitä mä oikeasti olin.

Joo joo, mulla oli samaa, totta kai, narsistiset äidit. Mutta kuunteliko sun äiti koskaan sinua, kun sanoit, että olet selvinnyt parempaan suuntaan, niin hän ainakin jätti sulle tilaa mennä suuntaan, jota hän i määrää siis. Kuunteli siis tavallaan jonkin verran, eikä siinäkin vaiheessa kulkenut perässäsi määräilemässä.

En osannut sanoa äidilleni, että "älä sano mulle, mitä tehdä", koska kukaan ei ollut koskaan antanut mulle tukea panna äidille hanttiin ja ei syyllistyä siitä, että olen itse vain vaikea.

ap

Mä vaan hankkiuduin lopulta hänestä niin kauas, että ei päässyt tulemaan perässä.

Eikö hän jatkanut mitätöintiäsi pääsi sisällä, minne menitkin? Mulla oli niin. Aivan turha tehdä mitään, äiti oli jo tehnyt kaikesta tiettäväksi, että en ole hyvä ihminen.

ap

Jatkoi, tietysti. Viimeistään siinä äidin kuolinvuoteella tuli kuitenkin ihan selväksi, että mun pitää itse hoitaa itseni ja elää näitten asioiden kanssa parhaan kykyni mukaan. Äiti jatkoi omalla linjallaan hamaan loppuun asti.

Jatkoi omalla linjallaan, mutta vaatiko hän, että sun on oltava sillä samalla linjalla? Mulla oli silleen, että en ollut saanut sitten kai hyväksyntää muualta (en tiedä asuiko teillä isä kotona, meillä ei asunut), joten en "pystynyt" tuohon ja hiukan vituttaa jos keulit olevasi parempi siksi mulle.

ap

Huolehdi lapsistasi ja siivoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti taas jatkaa omahyväistä marinaansa ja meidän kuormittamistaan.

Miksi otat taakkaa vastaan?

ap

En otakaan. Ivaan sinua, koska katson että olet haitaksi ympäristöllesi. Et sinä minua pysty taakoittamaan, vaikka sellaista toimintasi on. En ole lapsesi enkä miehesi, joten toimintasi ei oikeasti minuun vaikuta. Pidän sinua vain sairastapauksena, jonka olisi parasta erakoitua johonkin lähiöyksiöön kymmenen kissan kanssa. Sen jälkeen et vahingoittaisi ketään muuta lähelläsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en koskaan kertonut äidille, koska hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti. Ei vain onnistunut siinä kovin hyvin... Mutta mä ymmärrän, että hän oli itse saanut sellaisen kasvatuksen, ettei niillä lähtökohdilla, yhdistettynä hänen luonteeseensa, välttämättä tule kovin hyvää tulosta.

Toki jätin kertomatta myös siksi, että siitä olisi tullut aivan hirveä riita, eikä mikään olisi silti muuttunut.

Olen itse selvinyt omaa elämääni parempaan suuntaan. 

On ehkä hiukan eri asia, jos äitisi silloin kuuntelee sinuakin edes joskus, vai?

ap

Äiti on kuollut. En usko, että kuuntelee. Mutta mulla on nyt täysi vapaus tehdä elämälläni just mitä haluan.

Tarkoitin tätä: "hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti". Eli kun olitte kanssakäymisissä kun olit hänen valtansa alla ja lapsi.

ap

Niin? Äidin käsitys tästä oli se, että tehdään lapsesta tietynlainen, jotta kaikki näkevät, miten hyvä äiti hänellä on. Harmi, että se oli aikana kaukana siitä, mitä mä oikeasti olin.

Joo joo, mulla oli samaa, totta kai, narsistiset äidit. Mutta kuunteliko sun äiti koskaan sinua, kun sanoit, että olet selvinnyt parempaan suuntaan, niin hän ainakin jätti sulle tilaa mennä suuntaan, jota hän i määrää siis. Kuunteli siis tavallaan jonkin verran, eikä siinäkin vaiheessa kulkenut perässäsi määräilemässä.

En osannut sanoa äidilleni, että "älä sano mulle, mitä tehdä", koska kukaan ei ollut koskaan antanut mulle tukea panna äidille hanttiin ja ei syyllistyä siitä, että olen itse vain vaikea.

ap

Mä vaan hankkiuduin lopulta hänestä niin kauas, että ei päässyt tulemaan perässä.

Eikö hän jatkanut mitätöintiäsi pääsi sisällä, minne menitkin? Mulla oli niin. Aivan turha tehdä mitään, äiti oli jo tehnyt kaikesta tiettäväksi, että en ole hyvä ihminen.

ap

Jatkoi, tietysti. Viimeistään siinä äidin kuolinvuoteella tuli kuitenkin ihan selväksi, että mun pitää itse hoitaa itseni ja elää näitten asioiden kanssa parhaan kykyni mukaan. Äiti jatkoi omalla linjallaan hamaan loppuun asti.

Jatkoi omalla linjallaan, mutta vaatiko hän, että sun on oltava sillä samalla linjalla? Mulla oli silleen, että en ollut saanut sitten kai hyväksyntää muualta (en tiedä asuiko teillä isä kotona, meillä ei asunut), joten en "pystynyt" tuohon ja hiukan vituttaa jos keulit olevasi parempi siksi mulle.

ap

Mä en koskaan keuli kenellekään. Mutta jätetään tämä tähän.

No, mä kuulen ton sellaisena. "Mä pääsin irti, kyllä jos säkin oisit syytön, oisit jo päässyt".

ap

Asiantuntijat ovat sanoneet, että mielenterveyspotilaiden harhoihin ei pidä mennä mukaan. Siitä huolimatta aina tämä ihminen saa satoja kommentteja aloituksiinsa, jotka jauhavat  tätä samaa aihetta. Onkohan viisasta kannustaa häntä pysymään noissa kuvitelmissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti taas jatkaa omahyväistä marinaansa ja meidän kuormittamistaan.

Miksi otat taakkaa vastaan?

ap

En otakaan. Ivaan sinua, koska katson että olet haitaksi ympäristöllesi. Et sinä minua pysty taakoittamaan, vaikka sellaista toimintasi on. En ole lapsesi enkä miehesi, joten toimintasi ei oikeasti minuun vaikuta. Pidän sinua vain sairastapauksena, jonka olisi parasta erakoitua johonkin lähiöyksiöön kymmenen kissan kanssa. Sen jälkeen et vahingoittaisi ketään muuta lähelläsi.

No miksi sitten mariset, että kuormitan sinua?

Ja ivaat? Ja kehtaat arvostella mua suhtautumisestani lapsiini? Mene itseesi, ihme omahyväinen henkilö. Pidä minua omien ennakkoluulojesi ja rajoittuneisuutesi vuoksi vaikka sairaana, et ole kuitenkaan tutustunut ilmeisesti kiusattuihin ihmisiin tunnistaaksesi eron heissä ja sairaissa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en koskaan kertonut äidille, koska hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti. Ei vain onnistunut siinä kovin hyvin... Mutta mä ymmärrän, että hän oli itse saanut sellaisen kasvatuksen, ettei niillä lähtökohdilla, yhdistettynä hänen luonteeseensa, välttämättä tule kovin hyvää tulosta.

Toki jätin kertomatta myös siksi, että siitä olisi tullut aivan hirveä riita, eikä mikään olisi silti muuttunut.

Olen itse selvinyt omaa elämääni parempaan suuntaan. 

On ehkä hiukan eri asia, jos äitisi silloin kuuntelee sinuakin edes joskus, vai?

ap

Äiti on kuollut. En usko, että kuuntelee. Mutta mulla on nyt täysi vapaus tehdä elämälläni just mitä haluan.

Tarkoitin tätä: "hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti". Eli kun olitte kanssakäymisissä kun olit hänen valtansa alla ja lapsi.

ap

Niin? Äidin käsitys tästä oli se, että tehdään lapsesta tietynlainen, jotta kaikki näkevät, miten hyvä äiti hänellä on. Harmi, että se oli aikana kaukana siitä, mitä mä oikeasti olin.

Joo joo, mulla oli samaa, totta kai, narsistiset äidit. Mutta kuunteliko sun äiti koskaan sinua, kun sanoit, että olet selvinnyt parempaan suuntaan, niin hän ainakin jätti sulle tilaa mennä suuntaan, jota hän i määrää siis. Kuunteli siis tavallaan jonkin verran, eikä siinäkin vaiheessa kulkenut perässäsi määräilemässä.

En osannut sanoa äidilleni, että "älä sano mulle, mitä tehdä", koska kukaan ei ollut koskaan antanut mulle tukea panna äidille hanttiin ja ei syyllistyä siitä, että olen itse vain vaikea.

ap

Mä vaan hankkiuduin lopulta hänestä niin kauas, että ei päässyt tulemaan perässä.

Eikö hän jatkanut mitätöintiäsi pääsi sisällä, minne menitkin? Mulla oli niin. Aivan turha tehdä mitään, äiti oli jo tehnyt kaikesta tiettäväksi, että en ole hyvä ihminen.

ap

Jatkoi, tietysti. Viimeistään siinä äidin kuolinvuoteella tuli kuitenkin ihan selväksi, että mun pitää itse hoitaa itseni ja elää näitten asioiden kanssa parhaan kykyni mukaan. Äiti jatkoi omalla linjallaan hamaan loppuun asti.

Jatkoi omalla linjallaan, mutta vaatiko hän, että sun on oltava sillä samalla linjalla? Mulla oli silleen, että en ollut saanut sitten kai hyväksyntää muualta (en tiedä asuiko teillä isä kotona, meillä ei asunut), joten en "pystynyt" tuohon ja hiukan vituttaa jos keulit olevasi parempi siksi mulle.

ap

Mä en koskaan keuli kenellekään. Mutta jätetään tämä tähän.

No, mä kuulen ton sellaisena. "Mä pääsin irti, kyllä jos säkin oisit syytön, oisit jo päässyt".

ap

Tämä kommenttisi kertookin paljon siitä miksi suhteesi äitiisi on se mikä se on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en koskaan kertonut äidille, koska hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti. Ei vain onnistunut siinä kovin hyvin... Mutta mä ymmärrän, että hän oli itse saanut sellaisen kasvatuksen, ettei niillä lähtökohdilla, yhdistettynä hänen luonteeseensa, välttämättä tule kovin hyvää tulosta.

Toki jätin kertomatta myös siksi, että siitä olisi tullut aivan hirveä riita, eikä mikään olisi silti muuttunut.

Olen itse selvinyt omaa elämääni parempaan suuntaan. 

On ehkä hiukan eri asia, jos äitisi silloin kuuntelee sinuakin edes joskus, vai?

ap

Äiti on kuollut. En usko, että kuuntelee. Mutta mulla on nyt täysi vapaus tehdä elämälläni just mitä haluan.

Tarkoitin tätä: "hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti". Eli kun olitte kanssakäymisissä kun olit hänen valtansa alla ja lapsi.

ap

Niin? Äidin käsitys tästä oli se, että tehdään lapsesta tietynlainen, jotta kaikki näkevät, miten hyvä äiti hänellä on. Harmi, että se oli aikana kaukana siitä, mitä mä oikeasti olin.

Joo joo, mulla oli samaa, totta kai, narsistiset äidit. Mutta kuunteliko sun äiti koskaan sinua, kun sanoit, että olet selvinnyt parempaan suuntaan, niin hän ainakin jätti sulle tilaa mennä suuntaan, jota hän i määrää siis. Kuunteli siis tavallaan jonkin verran, eikä siinäkin vaiheessa kulkenut perässäsi määräilemässä.

En osannut sanoa äidilleni, että "älä sano mulle, mitä tehdä", koska kukaan ei ollut koskaan antanut mulle tukea panna äidille hanttiin ja ei syyllistyä siitä, että olen itse vain vaikea.

ap

Mä vaan hankkiuduin lopulta hänestä niin kauas, että ei päässyt tulemaan perässä.

Eikö hän jatkanut mitätöintiäsi pääsi sisällä, minne menitkin? Mulla oli niin. Aivan turha tehdä mitään, äiti oli jo tehnyt kaikesta tiettäväksi, että en ole hyvä ihminen.

ap

Jatkoi, tietysti. Viimeistään siinä äidin kuolinvuoteella tuli kuitenkin ihan selväksi, että mun pitää itse hoitaa itseni ja elää näitten asioiden kanssa parhaan kykyni mukaan. Äiti jatkoi omalla linjallaan hamaan loppuun asti.

Jatkoi omalla linjallaan, mutta vaatiko hän, että sun on oltava sillä samalla linjalla? Mulla oli silleen, että en ollut saanut sitten kai hyväksyntää muualta (en tiedä asuiko teillä isä kotona, meillä ei asunut), joten en "pystynyt" tuohon ja hiukan vituttaa jos keulit olevasi parempi siksi mulle.

ap

Huolehdi lapsistasi ja siivoa.

Joo heti kun saan mieheni luottamuksen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen soittanut. Rankkaa se oli. Vasta sen jälkeen pystyin vähitellen antamaan anteeksi äidilleni. Ymmärrän, ettei äidin omakaan elämä ole helppoa ollut. Nyt välit äitiin ovat etäiset, mutta olemme puheväleissä. En kuitenkaan puhu hänelle omista enkä perheeni sisäisistä asioista.

Minusta tuollainen on surullista. Oma tytär voi huonosti omassa perhe-elämänvaiheessaan, eikä äitiä vois aidosti paskaakaan enempää kiinnostaa, että auttais, tukis tai tekisi yhtikäs mitään lapsensa hyväksi.

ap

Olen sen surun käsitellyt, ja päässyt elämässäni eteenpäin. Toki minulla on oma sairauteni, johon tarvitsen tukea, mutta tiedän, ettei äitini pystyisi minua siinä tukemaan. Minusta olisi kohtuutonta edes vaatia häneltä sitä. Minulla on elämässäni ihmisiä, jotka pystyvät ja haluavat tukea minua.

Se onkin eri asia, kun sairautesi ei johdu äidistäsi, mutta kyllä mun kuormittuneisuus ja se, etteen jaksa on mun äitini peruja ihan täysin. Eri asioita, korjaisi sen, minkä on hajottanut, eikä lokkeilisi mun välittämisen ja rakkauden toivossa!

ap

Narsistinen ihminen ei pysty korjaamaan toista ihmistä. Hän on itse niin rikki.

Luulen, että aikanaan pystyt hyväksymään sen, että äitisi on mitä on, ja että se ei muutu.

Mutta ensin tunnet oikeutettua katkeruutta, vihaa ja surua. voivat olla myös toisessa järjestyksessä.

Ootko selvitellyt miksi äidillesi on kehittynyt narsismi? Mulla auttoi se, kun tajusin kuinka kaukaa se vaurio tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en koskaan kertonut äidille, koska hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti. Ei vain onnistunut siinä kovin hyvin... Mutta mä ymmärrän, että hän oli itse saanut sellaisen kasvatuksen, ettei niillä lähtökohdilla, yhdistettynä hänen luonteeseensa, välttämättä tule kovin hyvää tulosta.

Toki jätin kertomatta myös siksi, että siitä olisi tullut aivan hirveä riita, eikä mikään olisi silti muuttunut.

Olen itse selvinyt omaa elämääni parempaan suuntaan. 

On ehkä hiukan eri asia, jos äitisi silloin kuuntelee sinuakin edes joskus, vai?

ap

Äiti on kuollut. En usko, että kuuntelee. Mutta mulla on nyt täysi vapaus tehdä elämälläni just mitä haluan.

Tarkoitin tätä: "hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti". Eli kun olitte kanssakäymisissä kun olit hänen valtansa alla ja lapsi.

ap

Niin? Äidin käsitys tästä oli se, että tehdään lapsesta tietynlainen, jotta kaikki näkevät, miten hyvä äiti hänellä on. Harmi, että se oli aikana kaukana siitä, mitä mä oikeasti olin.

Joo joo, mulla oli samaa, totta kai, narsistiset äidit. Mutta kuunteliko sun äiti koskaan sinua, kun sanoit, että olet selvinnyt parempaan suuntaan, niin hän ainakin jätti sulle tilaa mennä suuntaan, jota hän i määrää siis. Kuunteli siis tavallaan jonkin verran, eikä siinäkin vaiheessa kulkenut perässäsi määräilemässä.

En osannut sanoa äidilleni, että "älä sano mulle, mitä tehdä", koska kukaan ei ollut koskaan antanut mulle tukea panna äidille hanttiin ja ei syyllistyä siitä, että olen itse vain vaikea.

ap

Mä vaan hankkiuduin lopulta hänestä niin kauas, että ei päässyt tulemaan perässä.

Eikö hän jatkanut mitätöintiäsi pääsi sisällä, minne menitkin? Mulla oli niin. Aivan turha tehdä mitään, äiti oli jo tehnyt kaikesta tiettäväksi, että en ole hyvä ihminen.

ap

Jatkoi, tietysti. Viimeistään siinä äidin kuolinvuoteella tuli kuitenkin ihan selväksi, että mun pitää itse hoitaa itseni ja elää näitten asioiden kanssa parhaan kykyni mukaan. Äiti jatkoi omalla linjallaan hamaan loppuun asti.

Jatkoi omalla linjallaan, mutta vaatiko hän, että sun on oltava sillä samalla linjalla? Mulla oli silleen, että en ollut saanut sitten kai hyväksyntää muualta (en tiedä asuiko teillä isä kotona, meillä ei asunut), joten en "pystynyt" tuohon ja hiukan vituttaa jos keulit olevasi parempi siksi mulle.

ap

Mä en koskaan keuli kenellekään. Mutta jätetään tämä tähän.

No, mä kuulen ton sellaisena. "Mä pääsin irti, kyllä jos säkin oisit syytön, oisit jo päässyt".

ap

Tämä kommenttisi kertookin paljon siitä miksi suhteesi äitiisi on se mikä se on.

Mitä se sinusta kertoo?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti taas jatkaa omahyväistä marinaansa ja meidän kuormittamistaan.

Miksi otat taakkaa vastaan?

ap

En otakaan. Ivaan sinua, koska katson että olet haitaksi ympäristöllesi. Et sinä minua pysty taakoittamaan, vaikka sellaista toimintasi on. En ole lapsesi enkä miehesi, joten toimintasi ei oikeasti minuun vaikuta. Pidän sinua vain sairastapauksena, jonka olisi parasta erakoitua johonkin lähiöyksiöön kymmenen kissan kanssa. Sen jälkeen et vahingoittaisi ketään muuta lähelläsi.

No miksi sitten mariset, että kuormitan sinua?

Ja ivaat? Ja kehtaat arvostella mua suhtautumisestani lapsiini? Mene itseesi, ihme omahyväinen henkilö. Pidä minua omien ennakkoluulojesi ja rajoittuneisuutesi vuoksi vaikka sairaana, et ole kuitenkaan tutustunut ilmeisesti kiusattuihin ihmisiin tunnistaaksesi eron heissä ja sairaissa.

ap

Voisin huomioida kommenttisi marisemisesta, ellei se tulisi sinulta, koko palstan ykkösmarisijalta. :-)

Ja kyllä, ihan omien viestiesi pohjalta kehtaan arvostella sinua. En lähde uhriutumisretoriikkaasi mukaan. Olet tällä palstalla se, jonka kaikista eniten soisi erakoituvan ja syrjäytyvän yhteisöstä, koska tuota vain pahaa.

En todella soittaisi, enkä soittanut, sillä äiditkin ovat vain ihmisiä, omine vahvuuksineen ja heikkouksineen, jota olen itsekin.

Ja mitä auttaa piehtaroida menneisyydessä, kun elettyä elämää ei voi uudestaan elää, vaan menen uutta kohti ja yritän olla parempi ja vahvempi ihminen kuin äitini, ilman syyttelyä. Ja se on kannattanut, koska meillä on nyt läheiset ja lämpimät välit ja äitini on lapselleni korvaamaton ja lämmin. Ehkä hänkin on oppinut jotain elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en koskaan kertonut äidille, koska hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti. Ei vain onnistunut siinä kovin hyvin... Mutta mä ymmärrän, että hän oli itse saanut sellaisen kasvatuksen, ettei niillä lähtökohdilla, yhdistettynä hänen luonteeseensa, välttämättä tule kovin hyvää tulosta.

Toki jätin kertomatta myös siksi, että siitä olisi tullut aivan hirveä riita, eikä mikään olisi silti muuttunut.

Olen itse selvinyt omaa elämääni parempaan suuntaan. 

On ehkä hiukan eri asia, jos äitisi silloin kuuntelee sinuakin edes joskus, vai?

ap

Äiti on kuollut. En usko, että kuuntelee. Mutta mulla on nyt täysi vapaus tehdä elämälläni just mitä haluan.

Tarkoitin tätä: "hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti". Eli kun olitte kanssakäymisissä kun olit hänen valtansa alla ja lapsi.

ap

Niin? Äidin käsitys tästä oli se, että tehdään lapsesta tietynlainen, jotta kaikki näkevät, miten hyvä äiti hänellä on. Harmi, että se oli aikana kaukana siitä, mitä mä oikeasti olin.

Joo joo, mulla oli samaa, totta kai, narsistiset äidit. Mutta kuunteliko sun äiti koskaan sinua, kun sanoit, että olet selvinnyt parempaan suuntaan, niin hän ainakin jätti sulle tilaa mennä suuntaan, jota hän i määrää siis. Kuunteli siis tavallaan jonkin verran, eikä siinäkin vaiheessa kulkenut perässäsi määräilemässä.

En osannut sanoa äidilleni, että "älä sano mulle, mitä tehdä", koska kukaan ei ollut koskaan antanut mulle tukea panna äidille hanttiin ja ei syyllistyä siitä, että olen itse vain vaikea.

ap

Mä vaan hankkiuduin lopulta hänestä niin kauas, että ei päässyt tulemaan perässä.

Eikö hän jatkanut mitätöintiäsi pääsi sisällä, minne menitkin? Mulla oli niin. Aivan turha tehdä mitään, äiti oli jo tehnyt kaikesta tiettäväksi, että en ole hyvä ihminen.

ap

Jatkoi, tietysti. Viimeistään siinä äidin kuolinvuoteella tuli kuitenkin ihan selväksi, että mun pitää itse hoitaa itseni ja elää näitten asioiden kanssa parhaan kykyni mukaan. Äiti jatkoi omalla linjallaan hamaan loppuun asti.

Jatkoi omalla linjallaan, mutta vaatiko hän, että sun on oltava sillä samalla linjalla? Mulla oli silleen, että en ollut saanut sitten kai hyväksyntää muualta (en tiedä asuiko teillä isä kotona, meillä ei asunut), joten en "pystynyt" tuohon ja hiukan vituttaa jos keulit olevasi parempi siksi mulle.

ap

Mä en koskaan keuli kenellekään. Mutta jätetään tämä tähän.

No, mä kuulen ton sellaisena. "Mä pääsin irti, kyllä jos säkin oisit syytön, oisit jo päässyt".

ap

Tämä kommenttisi kertookin paljon siitä miksi suhteesi äitiisi on se mikä se on.

Mitä se sinusta kertoo?

ap

Luet herkästi toisten puheisiin sellaista mitä niissä ei ole, koska epäilet että sinua väheksytään. Se antee aiheen arvella, että äitisi ei väheksynyt sinua kuten luulet, vaan kyse on oman pääsi sisäisestä itseväheksynnästä. Teet niin, koska et ole viehättävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen soittanut. Rankkaa se oli. Vasta sen jälkeen pystyin vähitellen antamaan anteeksi äidilleni. Ymmärrän, ettei äidin omakaan elämä ole helppoa ollut. Nyt välit äitiin ovat etäiset, mutta olemme puheväleissä. En kuitenkaan puhu hänelle omista enkä perheeni sisäisistä asioista.

Minusta tuollainen on surullista. Oma tytär voi huonosti omassa perhe-elämänvaiheessaan, eikä äitiä vois aidosti paskaakaan enempää kiinnostaa, että auttais, tukis tai tekisi yhtikäs mitään lapsensa hyväksi.

ap

Olen sen surun käsitellyt, ja päässyt elämässäni eteenpäin. Toki minulla on oma sairauteni, johon tarvitsen tukea, mutta tiedän, ettei äitini pystyisi minua siinä tukemaan. Minusta olisi kohtuutonta edes vaatia häneltä sitä. Minulla on elämässäni ihmisiä, jotka pystyvät ja haluavat tukea minua.

Se onkin eri asia, kun sairautesi ei johdu äidistäsi, mutta kyllä mun kuormittuneisuus ja se, etteen jaksa on mun äitini peruja ihan täysin. Eri asioita, korjaisi sen, minkä on hajottanut, eikä lokkeilisi mun välittämisen ja rakkauden toivossa!

ap

Narsistinen ihminen ei pysty korjaamaan toista ihmistä. Hän on itse niin rikki.

Luulen, että aikanaan pystyt hyväksymään sen, että äitisi on mitä on, ja että se ei muutu.

Mutta ensin tunnet oikeutettua katkeruutta, vihaa ja surua. voivat olla myös toisessa järjestyksessä.

Ootko selvitellyt miksi äidillesi on kehittynyt narsismi? Mulla auttoi se, kun tajusin kuinka kaukaa se vaurio tulee.

En, mielenkiintoinen kysymys kyllä, mutta toisin kuin kaikki muut läheiseni äiti ei ole koskaan juurikaan muistellut lapsuuttaan. Hän on kertonut faktoja sieltä, mutta ei omia muistojaan. Juurikaan. Kai hän on joutunut kärsimään jonkunlaista avuttomuutta ja yksinselviytymisen pelkoa ja joutunutkin selviytymään yksin paljon jo pienenä, ja sitten elämä jossain vaiheessa parantui, mikä antoi äidille ehkä harhan, että "kaikki on hyvin, mitäpä niitä asioita enää käsittelemään". Ja ehkei kunnon käsittelyapua olisi ollut olemassakaan, minunkin on ollut hyvin vaikeaa saada apua josta on mihinkään, vaikka aloin hakea sitä 1997. Eli melkein 2000-luvulla. Psykiatria voi haistaa vittu sitä itseään, miten vähän ymmärtävät narsistisen kohtelun uhreja.

Mutta vielä ei ole kovin hedelmällistä miettiä miksi sain kärsiä äitini ongelmista, vaan koittaa saada oma itsetunto kondikseen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en koskaan kertonut äidille, koska hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti. Ei vain onnistunut siinä kovin hyvin... Mutta mä ymmärrän, että hän oli itse saanut sellaisen kasvatuksen, ettei niillä lähtökohdilla, yhdistettynä hänen luonteeseensa, välttämättä tule kovin hyvää tulosta.

Toki jätin kertomatta myös siksi, että siitä olisi tullut aivan hirveä riita, eikä mikään olisi silti muuttunut.

Olen itse selvinyt omaa elämääni parempaan suuntaan. 

On ehkä hiukan eri asia, jos äitisi silloin kuuntelee sinuakin edes joskus, vai?

ap

Äiti on kuollut. En usko, että kuuntelee. Mutta mulla on nyt täysi vapaus tehdä elämälläni just mitä haluan.

Tarkoitin tätä: "hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti". Eli kun olitte kanssakäymisissä kun olit hänen valtansa alla ja lapsi.

ap

Niin? Äidin käsitys tästä oli se, että tehdään lapsesta tietynlainen, jotta kaikki näkevät, miten hyvä äiti hänellä on. Harmi, että se oli aikana kaukana siitä, mitä mä oikeasti olin.

Joo joo, mulla oli samaa, totta kai, narsistiset äidit. Mutta kuunteliko sun äiti koskaan sinua, kun sanoit, että olet selvinnyt parempaan suuntaan, niin hän ainakin jätti sulle tilaa mennä suuntaan, jota hän i määrää siis. Kuunteli siis tavallaan jonkin verran, eikä siinäkin vaiheessa kulkenut perässäsi määräilemässä.

En osannut sanoa äidilleni, että "älä sano mulle, mitä tehdä", koska kukaan ei ollut koskaan antanut mulle tukea panna äidille hanttiin ja ei syyllistyä siitä, että olen itse vain vaikea.

ap

Mä vaan hankkiuduin lopulta hänestä niin kauas, että ei päässyt tulemaan perässä.

Eikö hän jatkanut mitätöintiäsi pääsi sisällä, minne menitkin? Mulla oli niin. Aivan turha tehdä mitään, äiti oli jo tehnyt kaikesta tiettäväksi, että en ole hyvä ihminen.

ap

Jatkoi, tietysti. Viimeistään siinä äidin kuolinvuoteella tuli kuitenkin ihan selväksi, että mun pitää itse hoitaa itseni ja elää näitten asioiden kanssa parhaan kykyni mukaan. Äiti jatkoi omalla linjallaan hamaan loppuun asti.

Jatkoi omalla linjallaan, mutta vaatiko hän, että sun on oltava sillä samalla linjalla? Mulla oli silleen, että en ollut saanut sitten kai hyväksyntää muualta (en tiedä asuiko teillä isä kotona, meillä ei asunut), joten en "pystynyt" tuohon ja hiukan vituttaa jos keulit olevasi parempi siksi mulle.

ap

Huolehdi lapsistasi ja siivoa.

Joo heti kun saan mieheni luottamuksen.

ap

Toivotavasti miehesi ja palsesi tajuavat irroittautua sinusta, toisin kuin sinä äidistäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en koskaan kertonut äidille, koska hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti. Ei vain onnistunut siinä kovin hyvin... Mutta mä ymmärrän, että hän oli itse saanut sellaisen kasvatuksen, ettei niillä lähtökohdilla, yhdistettynä hänen luonteeseensa, välttämättä tule kovin hyvää tulosta.

Toki jätin kertomatta myös siksi, että siitä olisi tullut aivan hirveä riita, eikä mikään olisi silti muuttunut.

Olen itse selvinyt omaa elämääni parempaan suuntaan. 

On ehkä hiukan eri asia, jos äitisi silloin kuuntelee sinuakin edes joskus, vai?

ap

Äiti on kuollut. En usko, että kuuntelee. Mutta mulla on nyt täysi vapaus tehdä elämälläni just mitä haluan.

Tarkoitin tätä: "hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti". Eli kun olitte kanssakäymisissä kun olit hänen valtansa alla ja lapsi.

ap

Niin? Äidin käsitys tästä oli se, että tehdään lapsesta tietynlainen, jotta kaikki näkevät, miten hyvä äiti hänellä on. Harmi, että se oli aikana kaukana siitä, mitä mä oikeasti olin.

Joo joo, mulla oli samaa, totta kai, narsistiset äidit. Mutta kuunteliko sun äiti koskaan sinua, kun sanoit, että olet selvinnyt parempaan suuntaan, niin hän ainakin jätti sulle tilaa mennä suuntaan, jota hän i määrää siis. Kuunteli siis tavallaan jonkin verran, eikä siinäkin vaiheessa kulkenut perässäsi määräilemässä.

En osannut sanoa äidilleni, että "älä sano mulle, mitä tehdä", koska kukaan ei ollut koskaan antanut mulle tukea panna äidille hanttiin ja ei syyllistyä siitä, että olen itse vain vaikea.

ap

Mä vaan hankkiuduin lopulta hänestä niin kauas, että ei päässyt tulemaan perässä.

Eikö hän jatkanut mitätöintiäsi pääsi sisällä, minne menitkin? Mulla oli niin. Aivan turha tehdä mitään, äiti oli jo tehnyt kaikesta tiettäväksi, että en ole hyvä ihminen.

ap

Jatkoi, tietysti. Viimeistään siinä äidin kuolinvuoteella tuli kuitenkin ihan selväksi, että mun pitää itse hoitaa itseni ja elää näitten asioiden kanssa parhaan kykyni mukaan. Äiti jatkoi omalla linjallaan hamaan loppuun asti.

Jatkoi omalla linjallaan, mutta vaatiko hän, että sun on oltava sillä samalla linjalla? Mulla oli silleen, että en ollut saanut sitten kai hyväksyntää muualta (en tiedä asuiko teillä isä kotona, meillä ei asunut), joten en "pystynyt" tuohon ja hiukan vituttaa jos keulit olevasi parempi siksi mulle.

ap

Mä en koskaan keuli kenellekään. Mutta jätetään tämä tähän.

No, mä kuulen ton sellaisena. "Mä pääsin irti, kyllä jos säkin oisit syytön, oisit jo päässyt".

ap

Tämä kommenttisi kertookin paljon siitä miksi suhteesi äitiisi on se mikä se on.

Mitä se sinusta kertoo?

ap

Luet herkästi toisten puheisiin sellaista mitä niissä ei ole, koska epäilet että sinua väheksytään. Se antee aiheen arvella, että äitisi ei väheksynyt sinua kuten luulet, vaan kyse on oman pääsi sisäisestä itseväheksynnästä. Teet niin, koska et ole viehättävä.

Tämä kirveelläveistämisjankuttaja on vakkariteolli ketjuissani, joka kuvittelee, että mulla on ongelmia itsetunnossa sen, miltä näytän, suhteen. Vaikka ei ole siinä alueella, en koe, että ihmissuhteeni rakentuu mun kasvonluitteni ympärille, olivat ne missin tai naapurintytön.

ap