Sivut

Kommentit (1289)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odottanut kaksi vuotta että elämäni rakkaus eroaisi ja valitsisi minut. Torjunut kaikki muut koska en saa häntä mielestä ja liki erakoitunut koska pelkään että joku ystäväni huomaa miksen edes halua tutustua keneenkään. En kehtaa tunnustaa kenellekään.

Älä jää odottamaan enää hetkeksikään - toinen on jo valintansa tehnyt! Mene eteenpäin elämässä, niin kyllä se ajan kanssa helpottaa.

Kannattaa ajatella myös sitä, että et oikeasti voi tietää, toimisiko suhde teidän välillä kuitenkaan. Olet vain muodostanut siitä vuosien kuluessa omassa mielessäsi jonkinlaisen ihannemielikuvan, ja on todella epätodennäköistä, että se pitäisi paikkaansa. Vasta parisuhteessa saa tietää, millainen toinen oikeasti on.

Samalla mielikuvituksella, jolla vahvistat ihastustasi, voit myös laimentaa sitä. Kuvittele hänet mielessäsi nalkuttamaan ja raivoamaan sinulle aivan turhanpäiväisistä asioista. Kuvittele hänet nössönä törppönä, joka tekee kaiken äitinsä mieliksi sinusta välittämättä. Tällaiset helpottivat minun oloani nopeasti varatun ihastuksen kohdalla. :D

Mä odotin 7 v
Tapailin kyllä muita, kävin treffeillä jne, mutta jos tää 1 olisi napsauttanut sormia, olisin mennyt.

Sitten tapasin mieheni ja tämä alkuperäinen unohtui.

Mä unohdin vasta kun olin ollut ja reilun vuoden nykyisen mieheni kanssa :D En toki olisi mennyt jos sormia olisi napsauttanut, koska itse laitoin stopin, mutta yli vuoden jouduiin tekemään tosissani töitä etten lipsu haikeisiin ajatuksiin miehestä joka todellisuudessa ei ollut yhtään sellainen kuin aluksi luulin.

  • ylös 27
  • alas 2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin epätoivoinen

Petin 10-v avioliittomme lopussa miestäni ja perhettäni salasuhteessa. En voinut sille mitään, ihastuin niin kovin työyhteisössä tapaamaani mieheen Tein väärin tietysti, ei omassa miehessäni ollut mitään vikaa. Jätin mieheni, joka hajosi henkisesti tekoni vuoksi ja koen siitä voimakasta syyllisyyttä. Minun oli kuitenkin tehtävä tämä, jotta näkisin, tuleeko suhteestani mitään tämän ihastukseni kanssa. Olemme nyt olleet tiiviisti yhdessä yli vuoden. Kaduttaako kysymykseen vastaan kyllä ja ei. Tottakai harmittaa se, että lapsetkin ikävöivät isäänsä, mutta niin... Olin kai epätoivoinen ihastukseni kanssa.

  • ylös 13
  • alas 57
Vierailija

Olin epätoivoinen kirjoitti:
Petin 10-v avioliittomme lopussa miestäni ja perhettäni salasuhteessa. En voinut sille mitään, ihastuin niin kovin työyhteisössä tapaamaani mieheen Tein väärin tietysti, ei omassa miehessäni ollut mitään vikaa. Jätin mieheni, joka hajosi henkisesti tekoni vuoksi ja koen siitä voimakasta syyllisyyttä. Minun oli kuitenkin tehtävä tämä, jotta näkisin, tuleeko suhteestani mitään tämän ihastukseni kanssa. Olemme nyt olleet tiiviisti yhdessä yli vuoden. Kaduttaako kysymykseen vastaan kyllä ja ei. Tottakai harmittaa se, että lapsetkin ikävöivät isäänsä, mutta niin... Olin kai epätoivoinen ihastukseni kanssa.

Siis sinä jätit, mutta veit lapsetkin?

  • ylös 36
  • alas 11
Olin epätoivoinen

Vierailija kirjoitti:
Olin epätoivoinen kirjoitti:
Petin 10-v avioliittomme lopussa miestäni ja perhettäni salasuhteessa. En voinut sille mitään, ihastuin niin kovin työyhteisössä tapaamaani mieheen Tein väärin tietysti, ei omassa miehessäni ollut mitään vikaa. Jätin mieheni, joka hajosi henkisesti tekoni vuoksi ja koen siitä voimakasta syyllisyyttä. Minun oli kuitenkin tehtävä tämä, jotta näkisin, tuleeko suhteestani mitään tämän ihastukseni kanssa. Olemme nyt olleet tiiviisti yhdessä yli vuoden. Kaduttaako kysymykseen vastaan kyllä ja ei. Tottakai harmittaa se, että lapsetkin ikävöivät isäänsä, mutta niin... Olin kai epätoivoinen ihastukseni kanssa.

Siis sinä jätit, mutta veit lapsetkin?

Joo, tavallaan.. Oon lähihuoltaja, yhteishuoltajuus. Isä tapaa lapsiaan kyllä sovitusti.

  • ylös 7
  • alas 32
Vierailija

Sanoin lempishowpainijani olevan Stone Cold Steve Austin - koska luokallani ollut pellavapäinen ihastukseni oli maininnut hänet suosikikseen aiemmin. En seurannut showpainia oikeasti, äitini olisi ikinä antanut katsoa sellaisia myöhäisillan ohjelmia ala-asteella, joten kun minulta kysyttiin suosikkiottelua esitin saavani astmakohtauksen ja pakenin paikalta koska en osannut sanoa mitään.

En ikinä saanut häntä stone coldin fanituksella omakseni, mutta naurattaa edelleen yli 20 vuotta myöhemmin.

  • ylös 43
  • alas 2
Huh huh

Olin epätoivoinen kirjoitti:
Petin 10-v avioliittomme lopussa miestäni ja perhettäni salasuhteessa. En voinut sille mitään, ihastuin niin kovin työyhteisössä tapaamaani mieheen Tein väärin tietysti, ei omassa miehessäni ollut mitään vikaa. Jätin mieheni, joka hajosi henkisesti tekoni vuoksi ja koen siitä voimakasta syyllisyyttä. Minun oli kuitenkin tehtävä tämä, jotta näkisin, tuleeko suhteestani mitään tämän ihastukseni kanssa. Olemme nyt olleet tiiviisti yhdessä yli vuoden. Kaduttaako kysymykseen vastaan kyllä ja ei. Tottakai harmittaa se, että lapsetkin ikävöivät isäänsä, mutta niin... Olin kai epätoivoinen ihastukseni kanssa.

En voi muuta sanoa, kuin että aika kevyesti nykyään avioliitosta lähdetään, erotaan ja aiheutetaan paljon surua ja murhetta niin eksille kuin lapsillekin... Ja lisään vielä sen, että jos mies olisi kirjoittanut tänne vastaavan tekstin, niin hän ei saisi yhtään yläpeukkua kertomuksensa. Nää on niitä hetkiä, kun häpeän naisena joidenkin naisten puolesta. Sanoit, ettei miehessäni ollut mitään vikaa, eikä siis ilmeisesti liitossakaan... Päätit vaan haluta jotain muuta?

  • ylös 63
  • alas 14
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Lähdin munan perässä Venezuelaan.

Haaviston Pekkako se täällä kirjoittelee?

  • ylös 29
  • alas 10
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähdin munan perässä Venezuelaan.

Haaviston Pekkako se täällä kirjoittelee?

Mikä järki vastata muka hassunhauskasti, ja kun kukaan ei kommentoi typerää "vitsiä", tulla itse kommentoimaan sitä muka eri henkilönä.

  • ylös 24
  • alas 15
Kosh

Ostin ison taulutelevision, maton ja lakanat ja ollutlasin. Vieläkin riipoo. Naurettavaa. Olin ääliö. Onneksi ei tullut mitään.

  • ylös 15
  • alas 3
Vierailija

Värjäsin tummat hiukset vaaleiksi, koska tiesin hänen pitävän blondeista. Lisäks kävin salilla 5-6krt viikossa jotta sattumalta törmäisin häneen. Eipä meistä tullu koskaa paria. Näin 10v jälkeen oma käytös lähinnä huvittaa.

  • ylös 27
  • alas 3
Vierailija

Hakeudun seuraan, teen tikusta asiaa, en tajua jättää rauhaan, pyydän apua asiassa mihin en tarvii apua ja otan vastaan myös asiassa johon en oo pyytäny apua, naureskelen melkein kaikelle mitä tämä sanoo, naureskelen kovaan ääneen muidenkin sanomisille jos ihastus on lähellä, pukeudun nätisti tai söpösti tai tyylikkäästi, jään moneksi tunniksi (!) ylitöihin, korostan puheissani sinkkuutta, hymyilen koko ajan, asettaudun istumaan niin että näytän mahd hyvältä, puhun tavallista korkeammalla äänellä, tuijotan jos ollaan samassa huoneessa, moikkaan vaikka oltas kilometrin päässä toisistamme.. mitähä vielä

Kaikkee tätä kun tekee joka päivä niin tunnen itteni todella epätoivoiseksi eikä mies edes kohtele mua hyvin kuin ehkä 60 prosenttia yhteisestä ajasta, luultavasti vain naureskelee selän takana ja pyörittelee silmiään (enkä sano tätä itsesäälistä).

  • ylös 33
  • alas 3
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olen laihduttanut, kuntoillut ja lisäksi ostanut 300 eurolla seksikkäitä uusia alusvaatteita sitä varten, jos päätyisimme sänkyyn ihastukseni kanssa.

Ja luultavasti emme koskaan sinne petiin päädy. Kumpikaan ei uskalla tehdä fyysistä aloitetta, tulemme kyllä muuten hyvin juttuun ja olen ihastunut. Mutta nuo sukkanauhat ja stay-upit ja pitsiset alusvaatteet taitavat olla ikuisesti vain omana ilona.

  • ylös 17
  • alas 3
Vierailija

Tein about 150 punaista sydäntä sähkökaappeihin, alikulkuihin jne. En onnistunut. Ymmärrän nyt monen terapiakerran jälkeen, että toimin väärin. Olisi pitänyt vaan soittaa.

  • ylös 21
  • alas 3
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
joojoojoojoojoojoojoo kirjoitti:
Aloituspostaajan tavoin hain yliopistoon samaa ainetta lukemaan - ja myös pääsin. Epätoivoista se ei sikäli ollut, että halusinkin päästä. Mutta hyödynsin tuoreen ihastukseni pääsykoekirjan muistiinpanoja, koska kirja sattui olemaan sama kuin edellisvuonnakin. Hyvät muistiinpanot yhdistettynä ihastumisen tuomaan energiaan ja motivaatioon olivat oikeastaan sisäänpääsyn edellytys. 

Mulla sama muuten paitsi että päädyin näin alalle joka ei kiinnostanut yhtään ja jolle ei ole lahjoja. Minusta tuli tietojenkäsittelytieteilijä miehen perässä, kun omat kiinnostukseni oli humanistisella puolella. Mutta miehen sain ja seurusteltiin 4 vuotta. Sitten hänen juominen paheni, tuli pettämisiä ja lähdin. Ja olen edelleen sillä alalla jolle miehen perässä opiskelin (ja inhoan sitä).

Pahoitteluni, mutta ei liity ketjuun.

Miksi ihmeessä et lähde sitten opiskelemaan kiinnostavaa alaa? Jos olet onistunut maisteriksi lukemaan epäkiinnostavalla alalla ihastuksen motivoimana, niin kai se vielä helpommin onnistuisi jos olisi aito kiinnostus alaan. Ja tietojenkäsittelytieteen kuvittelisi olevan helposti yhdistessävissä lähes minkä tahansa muun alan kanssa niin, että voisit hyötyä kummastakin osaamisesta ja olla joku erikoisspesialisti. Varmasti auttaisi työllistymisessä.

  • ylös 26
  • alas 3
Vierailija

Huh huh kirjoitti:
Olin epätoivoinen kirjoitti:
Petin 10-v avioliittomme lopussa miestäni ja perhettäni salasuhteessa. En voinut sille mitään, ihastuin niin kovin työyhteisössä tapaamaani mieheen Tein väärin tietysti, ei omassa miehessäni ollut mitään vikaa. Jätin mieheni, joka hajosi henkisesti tekoni vuoksi ja koen siitä voimakasta syyllisyyttä. Minun oli kuitenkin tehtävä tämä, jotta näkisin, tuleeko suhteestani mitään tämän ihastukseni kanssa. Olemme nyt olleet tiiviisti yhdessä yli vuoden. Kaduttaako kysymykseen vastaan kyllä ja ei. Tottakai harmittaa se, että lapsetkin ikävöivät isäänsä, mutta niin... Olin kai epätoivoinen ihastukseni kanssa.

En voi muuta sanoa, kuin että aika kevyesti nykyään avioliitosta lähdetään, erotaan ja aiheutetaan paljon surua ja murhetta niin eksille kuin lapsillekin... Ja lisään vielä sen, että jos mies olisi kirjoittanut tänne vastaavan tekstin, niin hän ei saisi yhtään yläpeukkua kertomuksensa. Nää on niitä hetkiä, kun häpeän naisena joidenkin naisten puolesta. Sanoit, ettei miehessäni ollut mitään vikaa, eikä siis ilmeisesti liitossakaan... Päätit vaan haluta jotain muuta?

Mistä tiedät että muka kevyesti lähdetään? Mielestäni ei kenenkään tarvitse jäädä elämään esimerkiksi vain kaverisuhteessa jos elämässä haluaa kokea rakkautta ja intohimoa. Ja pettämistä on tapahtunut aina. Ennen se vain kai yritettiin pitää enemmän salassa koska ero ei ollut niin helppoa kuin nykyään ( tai ei se varmaan helppoa ole nykyäänkään) . Ei pidä aina tuomita nin helposti kun ei tiedä kenenkään elämästä ja tunteista mitään.

  • ylös 26
  • alas 14
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ihan kamalaa, ihastuin työkaveriini joka on mua 30 vuotta vanhempi, naimisissa ja lapset saman ikäisiä kuin mä.

En siis kylläkään kiinnostunut hänestä siinä mielessä että olisin halunnut hänet itselleni, musta oli kiva kuunnella juttuja hänen vaimostaan jne.

Kuitenkin tykkäsin olla hänen seurassaan ja ilmeisesti häntäkään ei mun läsnäolo häirinnyt kun aina isommassa porukassa jutellessa hän aina osoitti juttunsa mulle. Tai siis puhui kaikille, mutta katsoi useimmiten vain mua silmiin, varsinkin nauraessaan. Itse sitten koin velvollisuudekseni myös koko ajan katsoa häntä ja nauraa kaikille hänen jutuilleen.

Varmaan rupesin sitt tuntemaan vetoa häneen ton silmiin tuijottelun ja nauramisen takia, ja sen jälkeen halusin aina tehdä kaikki työtehtävät hänen kanssaan. Oltiin paljon kahden kesken ja ikinä ei tullu hiljasia hetkiä kun juttu luisti niin hyvin. En oo kenenkään muun kanssa hymyilly/nauranu niin paljoa :) Joskus ajelin töistä kotiin samaa reittiä kuin hän vaikka hän asui eri suunnassa kuin mä.

Nyt en ole ollut enää kuukausiin samassa työpaikassa, mutta joskus tulee lenkkeiltyä vanhan työpaikan lähettyvillä jos törmäisin häneen. En tajua mikä mua vaivaa, en oikeesti edes halua olla hänen kanssaan mutta silti vaan hymyilyttää kaikki pienetkin jopa turhan päiväset muistot häneen liittyen.

Ei hemmetti, aloin lukee ketjua tänään alusta ja oon kirjottanu ton tekstin vuonna 2017 ja nyt oon ihan tismalleen samassa tilanteessa, eri työpaikka ja ihastus mutta tämäkin nykyinen "ihastuksen kohde" on on mua 30 vuotta vanhempi ja lapset saman ikäisiä kuin mä :DD Vaimo on tälläkin, ei vaan ikinä puhu hänestä. En tosin ole ihan samalla tavalla ihastunut kun nyt pelkästään kyseessä on vain se että tunnen häneen seksuaalista vetoa ja vietän ihan liikaa aikaa hänen kanssa mutta en kyllä oo vapaa-ajalla mitää yrittäny stalkata enkä haluakaan. Ja nyt tämän tyypin kanssa riidellään aika paljon että ehkä vain joka toinen päivä hymyilen kun ajattelen häntä ;D Voi voi mä oon ihan toivoton tapaus

  • ylös 18
  • alas 6
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Huh huh kirjoitti:
Olin epätoivoinen kirjoitti:
Petin 10-v avioliittomme lopussa miestäni ja perhettäni salasuhteessa. En voinut sille mitään, ihastuin niin kovin työyhteisössä tapaamaani mieheen Tein väärin tietysti, ei omassa miehessäni ollut mitään vikaa. Jätin mieheni, joka hajosi henkisesti tekoni vuoksi ja koen siitä voimakasta syyllisyyttä. Minun oli kuitenkin tehtävä tämä, jotta näkisin, tuleeko suhteestani mitään tämän ihastukseni kanssa. Olemme nyt olleet tiiviisti yhdessä yli vuoden. Kaduttaako kysymykseen vastaan kyllä ja ei. Tottakai harmittaa se, että lapsetkin ikävöivät isäänsä, mutta niin... Olin kai epätoivoinen ihastukseni kanssa.

En voi muuta sanoa, kuin että aika kevyesti nykyään avioliitosta lähdetään, erotaan ja aiheutetaan paljon surua ja murhetta niin eksille kuin lapsillekin... Ja lisään vielä sen, että jos mies olisi kirjoittanut tänne vastaavan tekstin, niin hän ei saisi yhtään yläpeukkua kertomuksensa. Nää on niitä hetkiä, kun häpeän naisena joidenkin naisten puolesta. Sanoit, ettei miehessäni ollut mitään vikaa, eikä siis ilmeisesti liitossakaan... Päätit vaan haluta jotain muuta?

Mistä tiedät että muka kevyesti lähdetään? Mielestäni ei kenenkään tarvitse jäädä elämään esimerkiksi vain kaverisuhteessa jos elämässä haluaa kokea rakkautta ja intohimoa. Ja pettämistä on tapahtunut aina. Ennen se vain kai yritettiin pitää enemmän salassa koska ero ei ollut niin helppoa kuin nykyään ( tai ei se varmaan helppoa ole nykyäänkään) . Ei pidä aina tuomita nin helposti kun ei tiedä kenenkään elämästä ja tunteista mitään.

Niinpä, ei voi yleistää koskemaan kaikkia. Kunkin liitosta tiedämme vain sen, minkä osalliset itse kertovat. Mitä siihen lisäämme, kertoo meistä itsestämme.

Tämä palsta on täynnä kertomuksia kuinka mies ei kommunikoi, ei huomioi edes merkkipäivinä, on itsekäs, ei ota vastuuta perhe-elämästä vaan nainen joustaa ja tukee miehen uran mukaan. Katselee aikuisviihdettä mieluummin kuin sänkytouhuja. On juttuja astetta vakavammista, eli henkistä väkivaltaa,  raha-asioiden hoitamattomuutta ja liikaa alkoholia jne.

Jostain syystä tämän ketjun tarinoissa jätetyt osapuolet ovat hyviä, eikä liitossa ole ollut ongelmia.

Ilmeisesti epätoivoiseksi ei sitten lasketa jos läheisyyden puutteessa on altis ihastumaan muihin, vai?

  • ylös 21
  • alas 4
Vierailija

Menin hammaslääkäriin...

Mut aikoinaan liittyi kans opiskeluun. Tavattiin jossain opiskelijabileissä ja sitten pikkutunneilla tuli myönnettyä ettei kumpikaan opiskellut unelmapaikassaan. Päätin sitten hulluna lukea pääsykokeisiin, preppauskurssi ja pääsin sisälle. Niin pääsi ihastuksenikin, selvis syksyllä. Tää oli lankapuhelinten ja paperikirjeiden aikaan, en tienny hänestä mitään.
Selvis sitten sekin, että ihastus seurusteli ns vakavissaan, hienosta perheestä molemmat ja kovasti odotettiin nuoren parin häitä. Ihastus oli opinahjossa kovin nolona kun oli flirtannu ja sillai mun kaa.

Miten tässä sitten kävi.
Mies pääsi vielä toiseenkin paikkaan opiskelee, ku ei voinu olla mun kaa samassa paikassa, Aina bileissä halus olla mun kaa ja ei, voi, huh-huh sitä draaman määrää ! Huhun mukaan hän ei valmistunu mistään koskaan, naisystävä sai lopulta tarpeekseen. Mies meni naimisiin rikkaan vanhemman naisen kaa, ja ovat edelleen yhdessä.

Mä valmistuin monen mutkan kautta kahdesta paikasta, ja edelleen odotan sitä oikeata. Stalkkaan huonon parisuhteen jälkeen ihania miehiä ja tunnen taas eläväni !

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin rakkauskirjeen mutta onneksi olin sen verran ujo etten uskaltanut sujauttaa sitä ihastukseni pulpettiin. Piilotin kirjeen myöhemmin kotona ja unohdin asian tyystin.

Puoli vuotta myöhemmin paras ystäväni, joka hänkin oli kirjoittanut kirjeen ihastukselleen mutta harmikseen hänen ihastuksensa ei pitänyt kirjeestä ollenkaan, oli asiasta pettyneenä mennyt lörpöttelemään minun kirjeestä toiselle kaverilleni, joka oli vielä isompi hölösuu. Noh, tietysti ihastukseni sai kuulla juorun enkä ikinä unohda sitä inhoa joka hänen kasvoilleen syttyi. Tietysti kielsin koko asian ja kotiin päästyäni tuhosin koko kirjeen.

Pari vuotta myöhemmin ihastuksestani tuli isoin kiusaajani ja loputkin ihastukseni rippeet kuolivat sen saman tien.

En ole sen koommin ihastunut kehenkään ja vaikka seurustelusuhteeni ovat sisältäneet lämpöä ja kestäneet vuosia, niistä on aina puuttunut se tietynlainen... "je ne sais quoi".

On ikävää, kun tietää miltä ihastuminen tuntuu mutta sen kokeminen uudelleen on lähes mahdottomuus. </3

Tää ei ole epätoivoista vaan surullista. :(   Kirjoittaja tuskin enää lukee tätä ketjua mutta voimia sinne.

  • ylös 21
  • alas 3

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla