Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Hahmotatko miltä näytät muiden silmissä?
13.08.2017 |
Itselläni ei ole koskaan ollut realistista, selkeää tai varmaa kuvaa omasta ulkomuodostani.
Mulla on ollut vaihtoehtoisia mielikuvia siitä miltä ehkä näytän, ja nämä mielikuvat on ristiriidassa keskenään. Yhdessä mahdollisuudessa näyttäisin transvestiittimieheltä, toisessa vähän Iina Kuustoselta, kolmannessa säikyltä mulkosilmäiseltä sukupuolettomalta nukelta... jne. Toisen käsityksen mukaan ulkonäköni on "pehmeä ja lempeä" ja jonkin toisen käsityksen mukaan taas "kova, kylmä, julma". Ei mitään hajua missä todellisuus seisoo.
Miten teillä, tiedättekö kunnolla miltä näytätte muiden silmissä? En tiedä osasinko esittää tätä kysymystä edes oikein, toivottavasti tajuatte mitä tarkoitan.
Itselleni tämä aiheuttaa mm. sen, etten oikein voi meikata niin paljon kun haluaisin, koska en hahmota mikä naamaani sopii ja mikä ei. On siis turvallisempaa olla meikkaamatta, koska sitten näyttää ainakin jotenkin normaalilta, kun taas jos meikkaan, niin en tiedä miltä näytän, mahdollisesti siis oudolta ja epänormaalilta. (Olen kokenut että tuijotetaan enemmän, kun naamassa on meikkiä, ja en koe tuijotusta mitenkään ihastelevaksi.)
Toinen ongelma on, etten kehtaa pitää tosi naisellisia vaatteita, kuten mekkoja, enkä korkokenkiä, koska jos näytän liian miesmäiseltä, niin en välttämättä näytä "uskottavalta" ja pelkään ihmisten näkevän, ettei tuo pukeutumistyyli sovi mulle yhtään. En siis voi vain päättää olla naisellinen vaatetuksen avulla, koska pohjalla pitäisi olla siihen sopiva ulkonäkö, enkä tiedä onko mulla, ei varmaan.
Kolmas ongelma on, etten tiedä miten käyttäytyä ihmisten edessä, koska en tiedä miltä näytän. Voinko tehdä jonkin ison ilmeen, voinko pestä toisen edessä hampaat, voinko haukotella, voinko nauraa avoimesti, voinko tanssia... vai näytänkö ihan järkyttävältä...
Neljäs ongelma on, etten tiedä millä "tasolla" tai mitä "tyyppiä" olen ulkonäöllisesti. En osaa verrata itseäni muihin, en tiedä miltä heihin verrattuna näytän. En tiedä yhtään millaisen mielikuvan musta saa ulkonäön kautta (voisin kuvitella että tylsän, koska hiuksissani on oma tavanomainen väri ja vaatteeni ovat värittömiä). En tiedä minkä "näköiseen" seuraan kuulun. Olenko nuorekas, mummomainen, outo, tavallinen...?
Viides ongelma on, etten voi lähennellä ketään, koska en tiedä miten outo ajatus se olisi toisen silmissä, että tämän näköinen tulee kohti. En tiedä millaisten miesten silmissä olisin "varteen otettava" ja ketkä taas nauraisivat mielessään, että WTF.
Nää nyt oli tällasia irrallisia juttuja, mutta ylipäätään ärsyttää, kun ei pysty katsomaan itseään muiden silmin. Vaikka miten katsoisi itseään otettuja valokuvia tms. Näytän kaikissa valokuvissa melkein eri ihmiseltä, peilistäkin katsoo eri näköinen ihminen paikasta ja valaistuksesta riippuen. En vain näe itseäni, ja se ärsyttää!
Kommentit (107)
Mä en oikein ymmärrä tuota etteikö näe miltä meikki näyttää tai vaatteet näyttää, edes valokuvasta. Sen ymmärrän että ei näe omaa kroppaansa "muiden silmin" kuin ehkä kuvista. Minä olen ollut toistakymmentä vuotta 130kg, ja jo satakiloisena ja 20 vuotta nuorempana näytin kuvissa aika kauhealta, vaikka peilistä katsoessa ei ollut mikään paha.
Nuorena ja hoikkana häpesin itseäni, olen aina ollut kömpelö ja jotenkin kuvittelin että olen lihava ja siksi en pärjää hiihto-tai juoksukilpailuissa, vaikka näin että pulskat tytöt juoksi mun ohi. En ollut koskaan se suosittu, ja yläasteella kukaan poika ei koskaan ollut minusta kiinnostunut.
Kun sain lapsen parikymppisenä, sen jälkeen en enää jaksanut välittää siitä mitä muut kenties minusta ajattelevat, tai että onko joku mies minusta kiinnostunut, tajusin että ulkonäöllä ei ole mitään väliä oikeasti, kunhan nyt ei ihan spurgulta näytä (ja haise). Aloin pukeutua kuten haluan, enkä käyttänyt enää "hoikentavaa" mustaa, vaikka aloin lihoa.
Kun olen näin lihava ja aika pitkä naiseksi niin tiedän olevani iso, mutta en sillä tavalla "tunne" itseäni lihavana, mun kädet ja jalat tuntuu vaan käsiltä ja jaloilta, hämmästyn kun näen kuinka ison tilan vien kun istun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ehdotan, että keskityt ihan muihin asioihin, kuin ulkonäkösi pohtimiseen.
Tee hauskoja asioita, lue kiinnostavia kirjoja, käy kävelemässä tai juoksemassa, syö terveellisesti ja tapaa kivoja ystäviäsi.
Siskoon vertaaminen on tarpeetonta ja turhaa. Ulkonäkö(-si) on oikeasti mitätön asia tässä maailmassa.
Käsittääkseni tässä ei niinkään pohdittu pääasiassa ulkonäköä, vaan sitä, miksei sitä hahmota kunnolla, mikä se on. Ihan normipäivä sinusta? Minä olisin huolissani, jos olisin ap ja hakisin apua, elimkäytännössä se olisi toivottavasti hyväksyntää ja tukea. Sen sä häneltä eväisit että mee vaan lenkille nönnönnööö.
Olipa hämmästyttävä kommentti.
Mielestäni aloittajan kannattaisi keskittyä johonkin muuhun, kuin ulkonäön turhaan miettimiseen. Hän voi tehdä sen joko keskittymällä muihin asioihin - tai menemällä juttelemaan jonkun kanssa, kuten sinä ehdotit.
Minulla ei ole psyykkistä sairautta, joten ehdotin asioita, joista hän voisi saada apua. Sinulla on ilmeisesti tietämystä toisenlaisesta tilanteesta, joissa keskustellaan ammattiauttajan kanssa.
Ehkä ap voi miettiä molempia tapoja, niin hän voi paremmin.
PS Itse asiassa käveleminen saa mielihyvähormonit liikkeelle jo 20 minuutin jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen aloitus. Minulla sama ongelma. En voi laittautua koska en näe miltä meikit ym näyttää. Eri päivinä olen erinäköinen. Minulla on dissosiaatiohäiriö. En ole tuota pitänyt sen oireena, en tiedä onko. Kiva kuulla että en olekaan ainoa jolla on tämä outo ongelma.
Lukaisin tästä Wikipediasta, ja aika vieraalta tuo minusta kuulostaa. En jotenkin usko että mulla olisi tätä, vaikka ehkä tämä mun ongelma voi olla osa tuota ikävää vaivaa niillä, joilla se on.
Mulla taitaa vain olla erittäin huono itsetuntemus ja liika yksityiskohtiin keskittyminen kokonaisuuden sijaan. Mitä tärkeämpi asia (ja mikäs omaa naamaa tärkeämpää, heh...?), niin sitä enemmän keskittyy yksityiskohtiin ja menettää ymmärryksen kokonaisuudesta.
Olenkin yrittänyt tietoisesti katsoa itseni vähemmän ja lyhyemmän ajan ja ajatella ulkonäöstäni, että olen ihminen jolla on ne pakolliset osat (silmät, nenä ym.) eli omaksua tällaista välinpitämättömyyttä. On ehkä vähentänyt rumuuden jatkuvaa ajattelua, mutta en kyllä hahmota itseäni sen paremmin.
Ap.
Mutta esim. eräässä kadonneen jäljillä jaksossa eräällä naisella oli kauhean kipeä kokemus, kun hänelle ei ollut kerrottu, että hän on adoptoitu, ja muutenkin kohtelu oli ollut huonoa siinä perheessä hänen kokemuksensa mukaan. Niin muistan, miten itku silmässä kuuntelin häntä, kun hän kertoi, miten shokkiin hän meni, kun hän kuuli, että hänet on adoptoitu. Ja että sen seurauksena VAIKKA HÄN KATSOI PEILIIN, NIIN HÄN EI NÄHNYT ITSEÄÄN (KASVOJA) SIELLÄ OLLENKAAN. Mietin silloin, voiko tuo olla totta, mutta hän kyllä kertoi sen vakuuttavasti. Olen sen jälkeen ymmärtänyt, että ilmiö on mahdollinen ja liittyy dissosiaatiohäiriöön. Eihän sen tartte olla joku klassinen disso, mutta sen sukua tuo saattaisi olla, ettei näe itseään....
1
En hahmota. Itselläni on vielä kaiken lisäksi sellainen outo mielipide, että vasen puoleni kasvoista on paremman näköinen kun oikea. Pyrin aina näyttäytymään ihmisten eessä niin että vasen puoleni on enemmän ihmisiin päin.
Joo tiedetään .. outoa on :D
Vierailija kirjoitti:
Ulkonäkö ei luo mitään arvoa. Ainoastaan pinnallisten tyhjäpäiden keskuudessa.
Sitten moni ihminen on pinnallinen tyhjäpää. Väitän että enemmistö ihmisistä ei vain huomaa, miten paljon ulkonäöllä (omalla ja etenkin muiden) on heille merkitystä.
Ei silleen, että muiden pitäisi olla kauniita, tyylikkäitä tms., vaan siedettävän/normaalin näköisiä ja ehkä myös suht mukavan näköisiä eli jos on ulkoisena piirteenä äkäisen näköinen silmien alue, niin ei välttämättä houkuttele olla tämän ihmisen kanssa paljon tekemisissä. :(
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kiliil kirjoitti:
En hahmota. Itselläni on vielä kaiken lisäksi sellainen outo mielipide, että vasen puoleni kasvoista on paremman näköinen kun oikea. Pyrin aina näyttäytymään ihmisten eessä niin että vasen puoleni on enemmän ihmisiin päin.
Joo tiedetään .. outoa on :D
Ai jaa! Mullakin muuten on toinen puoli eri näköinen kun toinen. Kukaan ei ole koskaan sanonut tästä mitään, mutta kun katson eri puolia vuorotellen, niin näen tavallaan ihan eri "ilmeen". Kun katson itseäni suoraan edestä, eroa en kuitenkaan juuri huomaa onneksi. Paitsi valokuvissa, sitten huomaan että toinen sierain on toista paljon isompi ja toinen kulmakarva eri korkeudella yms...
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ehdotan, että keskityt ihan muihin asioihin, kuin ulkonäkösi pohtimiseen.
Tee hauskoja asioita, lue kiinnostavia kirjoja, käy kävelemässä tai juoksemassa, syö terveellisesti ja tapaa kivoja ystäviäsi.
Siskoon vertaaminen on tarpeetonta ja turhaa. Ulkonäkö(-si) on oikeasti mitätön asia tässä maailmassa.
Käsittääkseni tässä ei niinkään pohdittu pääasiassa ulkonäköä, vaan sitä, miksei sitä hahmota kunnolla, mikä se on. Ihan normipäivä sinusta? Minä olisin huolissani, jos olisin ap ja hakisin apua, elimkäytännössä se olisi toivottavasti hyväksyntää ja tukea. Sen sä häneltä eväisit että mee vaan lenkille nönnönnööö.
Olipa hämmästyttävä kommentti.
Mielestäni aloittajan kannattaisi keskittyä johonkin muuhun, kuin ulkonäön turhaan miettimiseen. Hän voi tehdä sen joko keskittymällä muihin asioihin - tai menemällä juttelemaan jonkun kanssa, kuten sinä ehdotit.
Minulla ei ole psyykkistä sairautta, joten ehdotin asioita, joista hän voisi saada apua. Sinulla on ilmeisesti tietämystä toisenlaisesta tilanteesta, joissa keskustellaan ammattiauttajan kanssa.
Ehkä ap voi miettiä molempia tapoja, niin hän voi paremmin.
PS Itse asiassa käveleminen saa mielihyvähormonit liikkeelle jo 20 minuutin jälkeen.
Miten niin sen miettiminen, että hahmottaa mille näyttää (melko normaali asia minusta, ei mikään wow, kykenetsä siihen) on turhaa? Jos en itse hahmottaisi, mille näytän, olisin huolissani. Ja kyllä, olen huolissani siitä, etten hahmota onko käytökseni okei vai kamalaa, ja siksi olen terapiassa. Ja ps. mulle käveleminen ei ole koskaan tuonut mitään hyvää oloa. Ihmiset ovat siinäkin erilaisia. Ikävä kyllä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan tuttua minullekin. Itseä on tosin niin paljon haukuttu ulkonäöstä ( syystä tai ilman) että on vaikeaa hahmottaa ovatko ihmiset oikeassa sen suhteen. Yleensä ajattelen, etten usko heitä ja näen itseni olevan ihan ok. Toisaalta on paljon myös puutteita ulkonäössä, mutta niillehän en voi mitään. Ja minulla on ollut tuota dissosiaatiota jo yläkoulussa ollessa. Ei sitä ole koskaan ole virallisesti todettu. Yleensä tunnen itseni ja ympäröivän maailman välillä epätotena. Tuntuu, kun olisi jonkun usvan sisällä. Välillä omat kasvot näyttävät oudoilta ja tilanteet epätosilta. Silti todellisuudessa kyllä tiedän missä mennään ja kuka olen. Se tunne on vaan siellä taustalla. Toisaalta jos minun pitäisi piirtää oma kuvani tai kuvailla ulkonäköäni toisille niin olisi vaikeaa. Jotenkin oma olemus ei jää mieleen. Välillä tunnen itseni lihavaksi ja välillä laihaksi. Sitten joskus yöllä sängyssä maatessa tulee outo tunne, kun katsoo kättään. Täytyy oikein todeta, että juu, sehän on minun käteni, vaikka pimeässä oudolta näyttääkin. Nyt varmaan joku ajattelee minun olevan ihan sekaisin, mutta kyllä täällä vielä silti järjissään ollaan. Se sama epätodellinen olo on vaan vaivannut jo kohta 10 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ehdotan, että keskityt ihan muihin asioihin, kuin ulkonäkösi pohtimiseen.
Tee hauskoja asioita, lue kiinnostavia kirjoja, käy kävelemässä tai juoksemassa, syö terveellisesti ja tapaa kivoja ystäviäsi.
Siskoon vertaaminen on tarpeetonta ja turhaa. Ulkonäkö(-si) on oikeasti mitätön asia tässä maailmassa.
Käsittääkseni tässä ei niinkään pohdittu pääasiassa ulkonäköä, vaan sitä, miksei sitä hahmota kunnolla, mikä se on. Ihan normipäivä sinusta? Minä olisin huolissani, jos olisin ap ja hakisin apua, elimkäytännössä se olisi toivottavasti hyväksyntää ja tukea. Sen sä häneltä eväisit että mee vaan lenkille nönnönnööö.
Olipa hämmästyttävä kommentti.
Mielestäni aloittajan kannattaisi keskittyä johonkin muuhun, kuin ulkonäön turhaan miettimiseen. Hän voi tehdä sen joko keskittymällä muihin asioihin - tai menemällä juttelemaan jonkun kanssa, kuten sinä ehdotit.
Minulla ei ole psyykkistä sairautta, joten ehdotin asioita, joista hän voisi saada apua. Sinulla on ilmeisesti tietämystä toisenlaisesta tilanteesta, joissa keskustellaan ammattiauttajan kanssa.
Ehkä ap voi miettiä molempia tapoja, niin hän voi paremmin.
PS Itse asiassa käveleminen saa mielihyvähormonit liikkeelle jo 20 minuutin jälkeen.
En ole sulle aiemmin vastannut, mutta musta ap tässä yrittää selvitellä tuntemuksiaan / onko muilla samanlaisia ja siihen on jotenkin käsittämätöntä antaa neuvo että mene lenkille. Kun toinen hakee vertais- tai muuta tukea ajatuksilleen tai varmistuksia tuntemuksilleen. Se ihmetyttää. Totta kai lenkki voi helpottaa jos ahdistaa mutta aika perusteellisesti kirjoitetun aloituksen jälkeen tuntuu oudolta sanoa että "älä ajattele sitä vaan mee ulos ja liiku vähän".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen aloitus. Minulla sama ongelma. En voi laittautua koska en näe miltä meikit ym näyttää. Eri päivinä olen erinäköinen. Minulla on dissosiaatiohäiriö. En ole tuota pitänyt sen oireena, en tiedä onko. Kiva kuulla että en olekaan ainoa jolla on tämä outo ongelma.
Lukaisin tästä Wikipediasta, ja aika vieraalta tuo minusta kuulostaa. En jotenkin usko että mulla olisi tätä, vaikka ehkä tämä mun ongelma voi olla osa tuota ikävää vaivaa niillä, joilla se on.
Mulla taitaa vain olla erittäin huono itsetuntemus ja liika yksityiskohtiin keskittyminen kokonaisuuden sijaan. Mitä tärkeämpi asia (ja mikäs omaa naamaa tärkeämpää, heh...?), niin sitä enemmän keskittyy yksityiskohtiin ja menettää ymmärryksen kokonaisuudesta.
Olenkin yrittänyt tietoisesti katsoa itseni vähemmän ja lyhyemmän ajan ja ajatella ulkonäöstäni, että olen ihminen jolla on ne pakolliset osat (silmät, nenä ym.) eli omaksua tällaista välinpitämättömyyttä. On ehkä vähentänyt rumuuden jatkuvaa ajattelua, mutta en kyllä hahmota itseäni sen paremmin.
Ap.
Mutta esim. eräässä kadonneen jäljillä jaksossa eräällä naisella oli kauhean kipeä kokemus, kun hänelle ei ollut kerrottu, että hän on adoptoitu, ja muutenkin kohtelu oli ollut huonoa siinä perheessä hänen kokemuksensa mukaan. Niin muistan, miten itku silmässä kuuntelin häntä, kun hän kertoi, miten shokkiin hän meni, kun hän kuuli, että hänet on adoptoitu. Ja että sen seurauksena VAIKKA HÄN KATSOI PEILIIN, NIIN HÄN EI NÄHNYT ITSEÄÄN (KASVOJA) SIELLÄ OLLENKAAN. Mietin silloin, voiko tuo olla totta, mutta hän kyllä kertoi sen vakuuttavasti. Olen sen jälkeen ymmärtänyt, että ilmiö on mahdollinen ja liittyy dissosiaatiohäiriöön. Eihän sen tartte olla joku klassinen disso, mutta sen sukua tuo saattaisi olla, ettei näe itseään....
1
Mulle tuli kylmät väreet tosta isolla kirjoitetusta.
Aika outoa. Jotenkin tajuan, että tämä nainen ehkä menetti käsityksensä itsestään (ei enää tiedä kuka on, kun ei olekaan kuviteltujen vanhempiensa jälkeläinen) ja sitä kautta kadotti käsityksensä ulkomuodostaan. Ehkä hän oli ennen kuvitellut nähneensä ulkonäössään samoja piirteitä kun vanhemmissaan mutta nyt joutuisi näkemään kaiken toisin? En ole katsonut ohjelmaa, en tiedä miten siinä tämä mahdollisesti selitettiin, mutta tällainen tuli mieleen.
Ap.
Ja vielä tästä käytöksen hahmottamattomuudesta; hahmotan kyllä sen, jos käyttäydyn tahallani huonosti. Mutta sitä en, jos en meinaa mitään pahaa, niin että kuuluuko siitä tuomita vaiko ei. Tai kun aina sanotaan, että sitten pitää parantaa. Kun minusta ei voi olla täydellinen. Niin ei tiedä, kuuluuko minun nyt parantaa, vai onko niin, että vastapuoli ei ole ihan terve, jos suuttuu. Koska epäilen, ettei kasvattajani ihan ollut...
Kolmanneksi vielä voi olla niinkin, ettei minussa ole joskus kertakaikkiaan mitään vikaa, vaikka niin väitettäisiinkin, vaan se onkin puhtaasti kuulijassa. Mutta kun ei voi tietää, milloin on mitenkin. Paitsi jos tosiaan tahallani haluan vittuilla. Silloin tiedän, miten tein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ehdotan, että keskityt ihan muihin asioihin, kuin ulkonäkösi pohtimiseen.
Tee hauskoja asioita, lue kiinnostavia kirjoja, käy kävelemässä tai juoksemassa, syö terveellisesti ja tapaa kivoja ystäviäsi.
Siskoon vertaaminen on tarpeetonta ja turhaa. Ulkonäkö(-si) on oikeasti mitätön asia tässä maailmassa.
Käsittääkseni tässä ei niinkään pohdittu pääasiassa ulkonäköä, vaan sitä, miksei sitä hahmota kunnolla, mikä se on. Ihan normipäivä sinusta? Minä olisin huolissani, jos olisin ap ja hakisin apua, elimkäytännössä se olisi toivottavasti hyväksyntää ja tukea. Sen sä häneltä eväisit että mee vaan lenkille nönnönnööö.
Olipa hämmästyttävä kommentti.
Mielestäni aloittajan kannattaisi keskittyä johonkin muuhun, kuin ulkonäön turhaan miettimiseen. Hän voi tehdä sen joko keskittymällä muihin asioihin - tai menemällä juttelemaan jonkun kanssa, kuten sinä ehdotit.
Minulla ei ole psyykkistä sairautta, joten ehdotin asioita, joista hän voisi saada apua. Sinulla on ilmeisesti tietämystä toisenlaisesta tilanteesta, joissa keskustellaan ammattiauttajan kanssa.
Ehkä ap voi miettiä molempia tapoja, niin hän voi paremmin.
PS Itse asiassa käveleminen saa mielihyvähormonit liikkeelle jo 20 minuutin jälkeen.
En ole sulle aiemmin vastannut, mutta musta ap tässä yrittää selvitellä tuntemuksiaan / onko muilla samanlaisia ja siihen on jotenkin käsittämätöntä antaa neuvo että mene lenkille. Kun toinen hakee vertais- tai muuta tukea ajatuksilleen tai varmistuksia tuntemuksilleen. Se ihmetyttää. Totta kai lenkki voi helpottaa jos ahdistaa mutta aika perusteellisesti kirjoitetun aloituksen jälkeen tuntuu oudolta sanoa että "älä ajattele sitä vaan mee ulos ja liiku vähän".
Minä neuvoin häntä tavalla, joka auttaisi minua.
Te neuvoitte tavalla, josta olette itse tottuneet saamaan apua - ja toivottavasti saattekin.
Tärkeintä mielestäni on kirjoittajan hyvinvointi.
Vierailija kirjoitti:
Uskallatko ap kertoa suunnilleen minkä ikäinen olet? Itsellä varsinkin nuo kommenttisi meikkeihin/mekkoihin liittyen olivat hyvin tuttuja joskus nuorena (15-25v) mutta myöhemmin "löysin naisellisuuteni" (tosi kornia, tiedän, mutta en osaa sitä paremmin kuvata) ja tulikin ihan sellainen melkein-aina-hameissa-vaihe. Voi olla että ikä korjaa ainakin osaa näistä asioista jos olet vielä nuori <3
Olen 26.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastasin en, koska minua ei kiinnosta miltä näytän muiden silmissä. Tässä asiassa olen narsistinen ja rakastan itseäni. Olen mielestäni ihan s*tanan mahtavan näköinen. Loogisesti ajateltuna tiedän, että joidenkin mielestä jotkut piirteeni ym eivät ole normin mukaisesti "parhaita", mutta minusta niin ajattelevat ovat tylsiä idiootteja eikä heidän mielipiteellään ole väliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen aloitus. Minulla sama ongelma. En voi laittautua koska en näe miltä meikit ym näyttää. Eri päivinä olen erinäköinen. Minulla on dissosiaatiohäiriö. En ole tuota pitänyt sen oireena, en tiedä onko. Kiva kuulla että en olekaan ainoa jolla on tämä outo ongelma.
Lukaisin tästä Wikipediasta, ja aika vieraalta tuo minusta kuulostaa. En jotenkin usko että mulla olisi tätä, vaikka ehkä tämä mun ongelma voi olla osa tuota ikävää vaivaa niillä, joilla se on.
Mulla taitaa vain olla erittäin huono itsetuntemus ja liika yksityiskohtiin keskittyminen kokonaisuuden sijaan. Mitä tärkeämpi asia (ja mikäs omaa naamaa tärkeämpää, heh...?), niin sitä enemmän keskittyy yksityiskohtiin ja menettää ymmärryksen kokonaisuudesta.
Olenkin yrittänyt tietoisesti katsoa itseni vähemmän ja lyhyemmän ajan ja ajatella ulkonäöstäni, että olen ihminen jolla on ne pakolliset osat (silmät, nenä ym.) eli omaksua tällaista välinpitämättömyyttä. On ehkä vähentänyt rumuuden jatkuvaa ajattelua, mutta en kyllä hahmota itseäni sen paremmin.
Ap.
Mutta esim. eräässä kadonneen jäljillä jaksossa eräällä naisella oli kauhean kipeä kokemus, kun hänelle ei ollut kerrottu, että hän on adoptoitu, ja muutenkin kohtelu oli ollut huonoa siinä perheessä hänen kokemuksensa mukaan. Niin muistan, miten itku silmässä kuuntelin häntä, kun hän kertoi, miten shokkiin hän meni, kun hän kuuli, että hänet on adoptoitu. Ja että sen seurauksena VAIKKA HÄN KATSOI PEILIIN, NIIN HÄN EI NÄHNYT ITSEÄÄN (KASVOJA) SIELLÄ OLLENKAAN. Mietin silloin, voiko tuo olla totta, mutta hän kyllä kertoi sen vakuuttavasti. Olen sen jälkeen ymmärtänyt, että ilmiö on mahdollinen ja liittyy dissosiaatiohäiriöön. Eihän sen tartte olla joku klassinen disso, mutta sen sukua tuo saattaisi olla, ettei näe itseään....
1Mulle tuli kylmät väreet tosta isolla kirjoitetusta.
Aika outoa. Jotenkin tajuan, että tämä nainen ehkä menetti käsityksensä itsestään (ei enää tiedä kuka on, kun ei olekaan kuviteltujen vanhempiensa jälkeläinen) ja sitä kautta kadotti käsityksensä ulkomuodostaan. Ehkä hän oli ennen kuvitellut nähneensä ulkonäössään samoja piirteitä kun vanhemmissaan mutta nyt joutuisi näkemään kaiken toisin? En ole katsonut ohjelmaa, en tiedä miten siinä tämä mahdollisesti selitettiin, mutta tällainen tuli mieleen.
Ap.
Tätä minäkin mietin, että shokki, jossa aivojen näkösignaaleja välittävät hermot eivät vain tehneet tehtäväänsä, koska henkilöllä ei ollut kapasitettia käsitellä asiaa tai jotain sellaista. En muista selitettiinkö muuten kuin että sanoikohan henkilö, että apua saatuaan kasvotkin palautuivat peiliin ja hän voi hyvin kuvauksien aikana
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ehdotan, että keskityt ihan muihin asioihin, kuin ulkonäkösi pohtimiseen.
Tee hauskoja asioita, lue kiinnostavia kirjoja, käy kävelemässä tai juoksemassa, syö terveellisesti ja tapaa kivoja ystäviäsi.
Siskoon vertaaminen on tarpeetonta ja turhaa. Ulkonäkö(-si) on oikeasti mitätön asia tässä maailmassa.
Käsittääkseni tässä ei niinkään pohdittu pääasiassa ulkonäköä, vaan sitä, miksei sitä hahmota kunnolla, mikä se on. Ihan normipäivä sinusta? Minä olisin huolissani, jos olisin ap ja hakisin apua, elimkäytännössä se olisi toivottavasti hyväksyntää ja tukea. Sen sä häneltä eväisit että mee vaan lenkille nönnönnööö.
Olipa hämmästyttävä kommentti.
Mielestäni aloittajan kannattaisi keskittyä johonkin muuhun, kuin ulkonäön turhaan miettimiseen. Hän voi tehdä sen joko keskittymällä muihin asioihin - tai menemällä juttelemaan jonkun kanssa, kuten sinä ehdotit.
Minulla ei ole psyykkistä sairautta, joten ehdotin asioita, joista hän voisi saada apua. Sinulla on ilmeisesti tietämystä toisenlaisesta tilanteesta, joissa keskustellaan ammattiauttajan kanssa.
Ehkä ap voi miettiä molempia tapoja, niin hän voi paremmin.
PS Itse asiassa käveleminen saa mielihyvähormonit liikkeelle jo 20 minuutin jälkeen.
En ole sulle aiemmin vastannut, mutta musta ap tässä yrittää selvitellä tuntemuksiaan / onko muilla samanlaisia ja siihen on jotenkin käsittämätöntä antaa neuvo että mene lenkille. Kun toinen hakee vertais- tai muuta tukea ajatuksilleen tai varmistuksia tuntemuksilleen. Se ihmetyttää. Totta kai lenkki voi helpottaa jos ahdistaa mutta aika perusteellisesti kirjoitetun aloituksen jälkeen tuntuu oudolta sanoa että "älä ajattele sitä vaan mee ulos ja liiku vähän".
Minä neuvoin häntä tavalla, joka auttaisi minua.
Te neuvoitte tavalla, josta olette itse tottuneet saamaan apua - ja toivottavasti saattekin.
Tärkeintä mielestäni on kirjoittajan hyvinvointi.
Mutta eihän hän ole sinä. Jos et edes tunnista hänen asioissaan samoja ongelmia kuin itselläsi, niin miksi ihmeessä neuvot häntä tavoila jotka auttaisivat sinua?
Ääliö, olet juuri kuin mun äiti!
1
Suurin osa ihmisistä voi mun puolesta olla tyhjäpäisiä idiootteja. Mitä se minuun tulee, ei mitään. Itse pidän itseäni ihan ok näköisenä. Joskus jopa nättinä. Ei vaan ole mitään tarvetta tehdä siitä mitään numeroa.
Hei tarvii kysyä, onko kellään muulla ikinä ollut sellaista ongelmaa kuin mulla, kun mä ostan itselleni liian isoja vaatteita? Tajuan vasta jonkin ajan kuluttua että eihän nää ole lainkaan mun kokoisia.. t.disso
Alue: Aihe vapaa
Ulkonäkö ei luo mitään arvoa. Ainoastaan pinnallisten tyhjäpäiden keskuudessa.