Lue keskustelun säännöt.
Oli elämäni suurin virhe tehdä lapsia
24.07.2017 |
Joo, en tiedä, missä mielenhäiriössä suostuin vielä toiseen lapseen, joka syntyy ihan lähiaikoina. Seuraavat kaksi vuotta elämästäni tulevat olemaan täyttä helvettiä, jos selviän niistä hengissä. Esikoinen ei edelleenkään nuku täysiä öitä, niin voin heittää hyvästit edes jonkinlaisille yöunille, kun toinen lapsi syntyy. Olen äärimmäisen kateellinen lapsettomalle ystävälleni, joka tajusi olla tekemättä ainuttakaan lasta. Miksi menin pilaamaan elämäni, mielenterveyteni ja parisuhteeni? Toisaalta jos hyvin käy, niin en selviä synnytyksestä, eikä tarvitsisi murehtia tulevia helvetillisiä kahta vuotta.
Kommentit (207)
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan minäminäminä-rummutus on saanut aikaan pian enemmän kuin ehkäisypilleri 60-luvulla. Omasta mukavuudesta ja omista haluista ei tingitä enää tippaakaan, oli kysymys sitten vanhan, sairaan tai lapsen hoitamisesta tai kaverin jeesaamisesta. Aina vain että mitä MINÄ haluan ja miltä MUSTA tuntuu just NYT. Siihen päälle muut järkyttävät vaatimukset, joita itselle asetetaan ja eihän lopputulemana VOI olla mitään muuta kuin että kaikki on pielessä, oon niin paska, että parempi ajaa kallioleikkausta päin kun jatkaa tätä jatkuvaa alamäkeä.
Herätkää ihmiset!
Minusta on aivan fantastista että nykyään nainen voi valita haluaako lisääntyä vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin nelikymppisenä olen niin onnellinen siitä että olen pitänyt pääni enkä ole lapsia tehnyt vaikka on pyydetty, kyselty ja ihmetelty.
En vaan halua. Se on maailman paras syy.
Täysin samoilla mietteillä. Elämä on hyvää.
Sano nyt sitten heti synnärillä että et tule jaksamaan tätä elämää kahden lapsen kanssa. Tilanteeseen puututaan heti. Mitä ajattelit että täällä itkeminen auttaa? Vai provoiletko huviksesi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan minäminäminä-rummutus on saanut aikaan pian enemmän kuin ehkäisypilleri 60-luvulla. Omasta mukavuudesta ja omista haluista ei tingitä enää tippaakaan, oli kysymys sitten vanhan, sairaan tai lapsen hoitamisesta tai kaverin jeesaamisesta. Aina vain että mitä MINÄ haluan ja miltä MUSTA tuntuu just NYT. Siihen päälle muut järkyttävät vaatimukset, joita itselle asetetaan ja eihän lopputulemana VOI olla mitään muuta kuin että kaikki on pielessä, oon niin paska, että parempi ajaa kallioleikkausta päin kun jatkaa tätä jatkuvaa alamäkeä.
Herätkää ihmiset!
Minusta on aivan fantastista että nykyään nainen voi valita haluaako lisääntyä vai ei.
Tottakai, mutta sitten kun ne lapset on kuitenkin hankittu itketään miten pitää HOITAA sitä vauvaa.. Ja laittaa RAHAA SIIHEN.. Ja se ei ymmärrä kun sanon että rauhoitu.. Jeesus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihan kirjaimellisesti itkettää nämä kommentit äideiltä jotka pitää lastensa saamista elämänsä suurimpana virheenä. Oma elämäni parani huomattavasti kun sain lapsen, joten en voi käsittää, en kerta kaikkiaan, tuollaisia kommentteja ja tunteita. Säälin lapsiparkoja jotka pyytämättään on päätyneet tuollaiselle äidille. Säälin miehiäkin jotka on tehneet lapsia tuollaisten naisten kanssa, jospa vain olisivat tienneet paremmin. Pyrin aina ymmärtämään erilaisia ihmisiä ja heidän valintojaan mutta nyt loppui ymmärrys ihan tyystin. Hävetkää!
Voihan se mieli muuttua kesken kaiken. Ensin unelmoi lapsesta ja sitten jossain vaiheessa ei enää jaksakaan.
Mieli muuttua??? Ei hyvää päivää! Lapsen saaminen on loppuelämän päätös ei mikään koiranpennun ostopäätös. Lapsia ei tehdä siksi että kun NYT haluttaa, voinhan sitten vuoden päästä antaa ne kiertoon. Kyseessä on IHMISLAPSI ja hänen ainutkertainen elämänsä. Kyllä voi olla maailma täynnä itsekkäitä ja lapsellisia "naisia". Kylmiä tunne-elämältään. Jos ei jaksa lapsiarkea, silloin levätään ja haetaan apua siihen hetkelliseen uupumukseen mutta lapsia ei hylätä minkään unenpuutteen vuoksi. Eikä lapsia siitä syyllistetä eikä kehuta palstoilla elämäni suurimmaksi virheeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uhrautumista en ymmärrä, mutta senkin ymmärrän, ettei aina vain lasten kanssa ole helppoa, eikä siinä saisi periksikään antaa..
Mutta ei todellakaan ole minun vikani, ettei joku lapsia saa, vaikka tahtoisikin. En voi kantaa syyllisyyttä ajatuksistani, sen takia, ettei joku ole lapsia saanut, halustaan huolimatta.
Jos kantaisin vielä siitäkin syyllisyyttä olisin jo melkoinen marttyyri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen täysin samaa mieltä.
Lapseni on nyt 16 vuotta ja heittänyt vessanpöntöstä alas kaiken sen raadannan, jota olen vuokseen nämä vuodet tehnyt. Ollut todella lähellä järjen menettäminen ja oikeasti psyykkisesti sairastuminen...niin tiukoilla olen ajoittain ollut. Kuitenkin olen jaksanut sillä, että lapsi kyllä viimeistään teini-iässä tajuaa ja kunnioittaa nyt ainakin sen verran, että ei käännä minulle selkäänsä. VAAN KUINKAS KÄVI! Ei vähäistäkään kunnioitusta, ei mitään...
Nyt kadun kahta asiaa: 1) miksi vitussa en tehnyt aborttia ja 2) miksi en vain luovuttanut ajoissa ja antanut penskaa sossun huostaan.
Sinne meni 16 vuotta. Käteen ei jäänyt mitään.
Käteen ei jäänyt mitään?
Puhut elämästä. Sitä tämä on..elämää.
Osta vaikka sijoitusasunto, jos jotain haluat jäävän käteen.En oikein ymmärrä tätä uhriajattelua. Se lapsesi on ihan eri kuin sinä.
Itse opin lapsilta paljon ja koko ajan opin itsestäni tässä lasten kasvatuksessa...miten epätäydellinen olen. Ja miten arvokasta on kokea vanhemmuus. Tätä on moneksi. Hyvää ja turhauttavaa. Mutta, että mitä jää käteen...elämää. Tämä meillä vaan on.
Katkeruus syö. Siitä ehkä olisi hyvä opetella uusiin asenteisiin...ja koeta ajatella vähän avarammin...tai mikä kenellekin sopii....itse ehkä ihmttelen tätä elämän omituisuutta ja ihmeellisyyttä enemmän kuin sinä.
Sinulla on taito nähdä asiat paketteina- itse näen ne seitteinä, jotka ovat yhteydessä.
Elämä on kummallinen.
Tämäpä juuri. Satunnaisena lukijana palstalla masentuu ja säikähtää suomalaisten henkisestä tilasta: hirveän paljon katkeruutta ja suoranaista vihaa. Onneksi tämä ei ole hyvä otos: ihmiset kirjoittavat kun on kehno olo, tämänkin aloituksen on todennäköisimmin tehnyt joku elämäänsä kyllästynyt vela itseään viihdyttääkseen. Kun tajuisivat ettei myrkyn valuttaminen palstalla auta omaa oloa, pikemminkin pahentaa. Ja tajuaisivat juuri ettei elämä ole joko/tai. Lapsien kanssa tai ilman voi tehdä paljon monenlaisia valintoja elämässä jotka vievät kohti parempaa tai pahempaa oloa. Niitä polun haarautumispaikkoja tulee jatkuvasti eteen. Yksi tärkeä olisi aloittaa itsestä: millä saisin oman oloni tässä elämäntilanteessa paremmaksi. Nukkuminen on yksi tärkeä, ja vanhemman lapsen voi opettaa esim. vanhempien lattialla olevan patjan avulla pikkuhiljaa pois viereentulemisesta (saat tulla äidin ja isän makuuhuoneeseen nukkumaan, mutta patjalle lattialle niin kaikki nukutaan paremmin). Itse saa valita haluaako olla katkera passiivinen vai positiivinen aktiivinen, tuon valinnan voi tehdä elämäntilanteesta riippumatta. Ne vakavasti sairaat jotka pitävät positiivisuutensa paranevat todennäköisemmin kuin katkerat passiiviset. Mutta jos ja kun haluaa jäädä masentumaan ja katkeroitumaan omista tai vanhempien valinnoista niin senkin saa tehdä, noita vuodatusketjuja ei kyllä jaksa täällä kuin vilkaista. Ja äkkiä muistuttaa itselleen, että tutkimusten mukaan suuri osa suomalaisia on onnellisia elämässään, ja ne perheelliset keskimäärin onnellisempia kuin yksinelävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En usko kyllä noihin uhrautumusäiteihin yhtään. Kyllä ne äidit 70-luvulla oli varmasti surkeampia kuin me.
(Muuten en halua ottaa ketjun aihepiiriin kantaa, koska kyseessä on niin vakava asia. Varsinaiseen mielipiteenmuodostukseen kompetenssini ei siis riitä, enhän ole edes tavannut ap:tä.) Mutta nämä menneiden vuosikymmenten uhrautuvat äidit... tästä olen täysin samaa mieltä. Itse olen syntynyt 50-luvulla, joten sen ajan kasvatustyyleistä on ihan omakohtaistakin kokemusta. Minä olen selvinnyt ihan kohtuullisesti, vaikka meilläkin oli käytössä ruumiillinen kuritus, pilkka ja muu sellainen. Mikäli joku olisi vaikkapa 60-luvulla puhunut jostakin kiintymysvanhemmuudesta, oman ikäiseni kasvattanut, sodan jaloista selvinnyt, sukupolvi olisi nauranut itsensä kipeäksi. Missään nimessä nykyajan nuorten aikuisten ei kannata romantisoida elämää 60- ja 70-luvuilla, vaan uskoa, kun sanon, että kaikki on tänä päivänä paremmin! Ja minä olen sentään kasvanut keskiluokkaisessa opettajaperheessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tännehän on tullut viestejä. Ensinnäkin, luuleeko joku oikeasti, etten olisi yrittänyt saada esikoista nukkumaan omassa sängyssään viimeiset 9 kk? Välillä oli jo parempi kausi, milloin lapsi nukkuikin enemmän omassa sängyssään, nyt on taas palattu huonompaan. Ja vaikeapa se on alkaa omaan huoneeseen toista käskyttää, kun en aina välttämättä edes havahdu siihen, että lapsi tulee yöllä viereen.
Ja mies voi olla auttamassa ainoastaan viikonloppuisin valvomisien sun muiden kanssa. Siihen nyt ei ole heti tulossa muutosta.
Eiköhän tällä tulevalla lapsella ole varmaan myös koliikki, refluksi ja allergiat nukkumisvamman lisäksi. Jos nyt ei pelkkä univaje riitä valituksen aiheeksi.
Ja miksikö tein toisen lapsen? Olin täysi idiootti, kun kuvittelin haluavani toisen ja luulin, että esikoinen nukkuisi jo nätisi 4-vuotiaana. Lapsille ei siis edelleenkään ole tulossa mitään kahden vuoden ikäeroa, niin kuin joku epäili, sillä sitä en olisi todellakaan jaksanut. Päätös oli ihan täysin omani, eikä siihen vaikuttanut mitkään muiden lisääntymiset.
Ja miksi antaisin lapset adoptioon, kun heillä on isä, joka voi heidät ottaa hoidettavakseen? Mitään viikko-viikko systeemejä en halua. En halua kyllä mitään uutta miestäkään ikinä saati lapsia enempää jatkossa, niin siitä on turha syyttää, että kiinnostaisi vain bilettää tms.
Ap
Siis haluat vaan lapsistasi eroon?
Niin koska olen huono äiti ja lapseni voivat paljon paremmin ilman minua isänsä kanssa.
Ap
Mene hyvä ihminen lähimpään mielenterveystoimistoon. Sinulla on ilmeisen vakava masennus. Voit parantua ja nauttia ihanista lapsistasi vielä. Toimi heti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Juuri näin. En tietenkään odota palvontaa, mutta kuvittelin ihan tosissani, että kyllä hän kasvettuaan jonkinlaista arvoa antaa sille, joka hänestä on huolehtinut aina..vaan ei, pikemminkin on antamatta minkäänlaista arvoa.
Hän on pyyhkinyt minut elämästään, käyttäytyy kuin mitään elämää minun kanssa ei olisi koskaan ollutkaan. Kyllä loukkaa, loukkaa niin saakelisti. Tekis jopa mieli kostaa, niin tyrmistynyt olen."
Jos lapsesi on teini-ikäinen on tuo käytös kehitykseen kuuluvaa normaalia käytöstä. Haluaa irtaantua sinusta ja kehittyä itsenäiseksi ihmiseksi. Hanki oma elämä harrastuksineen. Kyllä lapsi sinua arvostaa kunhan et ala kostamaan tai roikkumaan hänessä kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen täysin samaa mieltä.
Lapseni on nyt 16 vuotta ja heittänyt vessanpöntöstä alas kaiken sen raadannan, jota olen vuokseen nämä vuodet tehnyt. Ollut todella lähellä järjen menettäminen ja oikeasti psyykkisesti sairastuminen...niin tiukoilla olen ajoittain ollut. Kuitenkin olen jaksanut sillä, että lapsi kyllä viimeistään teini-iässä tajuaa ja kunnioittaa nyt ainakin sen verran, että ei käännä minulle selkäänsä. VAAN KUINKAS KÄVI! Ei vähäistäkään kunnioitusta, ei mitään...
Nyt kadun kahta asiaa: 1) miksi vitussa en tehnyt aborttia ja 2) miksi en vain luovuttanut ajoissa ja antanut penskaa sossun huostaan.
Sinne meni 16 vuotta. Käteen ei jäänyt mitään.
Kirjoitatpa rumasti. Käteen ei jäänyt mitään? Oliko lapsesi vauvanakin joku hirviö? Et koskaan rakastanut häntä? Kaikkina näinä vuosina et kokenut hetkeäkään mitään positiivista hänen kanssaan tai häntä kohtaan? Ei yhtäkään onnellista hetkeä ja muistoa?
No ei ihme, että lapsesi kääntää sinulle selkänsä. Vaikuttaa siltä, ettei hän ole koskaan saanut rakastavaa vanhempaa ja sitä myötä turvallista kotia. Ainakaan puheidesi perusteella, et lastasi ole rakastanut. Äly hoi älä jätä, jos lapses käytös on aina ollut yhtä kamalaa niin voit katsoo peiliin. Jos nuorempana ollut enkeli ja nyt 16 v. kapinoi niin se kuuluu asiaan. Sit jos käy liian rankaksi, niin ota sossuun yhteys ja hoidata oma masennuksesi/uupumuksesi pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tännehän on tullut viestejä. Ensinnäkin, luuleeko joku oikeasti, etten olisi yrittänyt saada esikoista nukkumaan omassa sängyssään viimeiset 9 kk? Välillä oli jo parempi kausi, milloin lapsi nukkuikin enemmän omassa sängyssään, nyt on taas palattu huonompaan. Ja vaikeapa se on alkaa omaan huoneeseen toista käskyttää, kun en aina välttämättä edes havahdu siihen, että lapsi tulee yöllä viereen.
Ja mies voi olla auttamassa ainoastaan viikonloppuisin valvomisien sun muiden kanssa. Siihen nyt ei ole heti tulossa muutosta.
Eiköhän tällä tulevalla lapsella ole varmaan myös koliikki, refluksi ja allergiat nukkumisvamman lisäksi. Jos nyt ei pelkkä univaje riitä valituksen aiheeksi.
Ja miksikö tein toisen lapsen? Olin täysi idiootti, kun kuvittelin haluavani toisen ja luulin, että esikoinen nukkuisi jo nätisi 4-vuotiaana. Lapsille ei siis edelleenkään ole tulossa mitään kahden vuoden ikäeroa, niin kuin joku epäili, sillä sitä en olisi todellakaan jaksanut. Päätös oli ihan täysin omani, eikä siihen vaikuttanut mitkään muiden lisääntymiset.
Ja miksi antaisin lapset adoptioon, kun heillä on isä, joka voi heidät ottaa hoidettavakseen? Mitään viikko-viikko systeemejä en halua. En halua kyllä mitään uutta miestäkään ikinä saati lapsia enempää jatkossa, niin siitä on turha syyttää, että kiinnostaisi vain bilettää tms.
Ap
Siis haluat vaan lapsistasi eroon?
Niin koska olen huono äiti ja lapseni voivat paljon paremmin ilman minua isänsä kanssa.
Ap
Mene hyvä ihminen lähimpään mielenterveystoimistoon. Sinulla on ilmeisen vakava masennus. Voit parantua ja nauttia ihanista lapsistasi vielä. Toimi heti!
Jep. Minäpä nappaan tästä esikoisen kainaloon ja lähden synnyttämään mielenterveystoimistoon. Ei taida viikon sisällä aikoja saada mihinkään, ja lapsen syntymän jälkeen en kyllä pääse mihinkään hetkeen, jos imettäminen onnistuu.
Ap
Yksityiselle psykiatrille tai terkkarin päivystykseen mars. Saat ainakin asian hoidettua alkuun ennen lapsen syntymää. Neuvolasta saisit ajan heti ja tarvittaessa lääkityksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä se kaksi vuotta tulee? Kun kirjoitit että elämä on helvettiä seuraavat kaksi vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Yksityiselle psykiatrille tai terkkarin päivystykseen mars. Saat ainakin asian hoidettua alkuun ennen lapsen syntymää. Neuvolasta saisit ajan heti ja tarvittaessa lääkityksen.
Ei se ole mitään masennusta, jos on tehnyt elämässä virheen ja katuu sitä.
Mielestäni äitien lääkitseminen ja hautaaminen mielisairaaloihin on naisvihaa, koska naiset ei muka ikinä, koskaan saa katua äitiyttä. Äitimyyttiä pidetään yllä hinnalla millä hyvänsä.
Äitiys on hirveää ja siihen liittyy paljon, paljon negatiivisia asioita monien mielestä, eikä se ole mielisairaus.
Ap ei vaikuta ollenkaan masentuneelta, vaan pettyneeltä valintaansa, mikä on normaalia, jos tekee väärän valinnan.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni äitien lääkitseminen ja hautaaminen mielisairaaloihin on naisvihaa, koska naiset ei muka ikinä, koskaan saa katua äitiyttä. Äitimyyttiä pidetään yllä hinnalla millä hyvänsä.
Tämä.
Edelleen näköjään jatkuu sama meininki kuin ennen vanhaan, kun mielisairaalat oli täynnä kotiäitejä. Silloin monien ihannoimmilla 50-60-luvuilla oli todella paljon äitejä, jotka ei vaan jaksaneet. Silloin raiskauskin oli laillinen avioliitossa, suomessakin.
Ja edelleen ollaan näköjään tunkemassa äitejä lääkityksen voimalla siihen yhteiskunnan äitiyskarsinaan.
Sun inhoama arkes on Sun lapsesi lapsuus!! Muista se.
Vierailija kirjoitti:
Mistä se kaksi vuotta tulee? Kun kirjoitit että elämä on helvettiä seuraavat kaksi vuotta.
Karkea arvio siitä kauanko kestää että toinen lapsi alkaa nukkua öitä edes jotenkuten. Ja sen jälkeen alkaa pahin pikkulapsiaika olla jo ohi. Esikoisen kanssa on jo välillä ihan hauska tehdä juttuja kun se alkaa tuntua jo ihmiseltä jonka kanssa jutella jne.
Ap
No, tuo Ap on ilmiselvästi provo ja hyvä niin.
Hän on kirjoituksellaan nostanut esille surullistakin surullisena todellisuuden.
Surullisuuden nimenomaan lapsen näkökulmasta.
Millaista on kasvaa ja varttua tuollaisessa tunneympäristössä??
Onneksi tilanne kuitenkin koskee vain pientä vähemmistöä,niitä jotka tällaisilla palstoilla ruokkivat toinen toisensa elämän surkeutta, muodostaen maailmankuvansa toisten samanlaisten elämäänsä tyytymättömien kanssa.
Vanhemmuuteen terveellä ihmisellä kuuluu ensisijaisesti jälkeläisiinsä kohdistuva ehdoton ja pyyteetön rakkaus ja suojelu.
Introvertit reppanat ovat valitettava ilmiö vanhempina ja kasvattajana.
Kaikki tahot, jotka ovat luotu turvaamaan lasten hyvinvointia herätkää ja unohtakaa loputon lässyttely ja paapominen äitien (joskus isiensä) osan kuormittavuudesta ja kurjuudesta.
Jo Yk.n Lastenoikeuksien julistus velvoittaa, mikäli lapsi joutuu elämään turvattomassa ympäristössä.
Ne jotka ovat sitoutuneet vanhemmuuteen ja aidosti satsaavat perheeseensä erottuvat joukosta. Eikä se ole mitenkää sidottu esim taloudelliseen asemaan jne.
Tämän kaiken näen työssäni lastentarhanopettajana.
Kun vanhempi tai vanhemmat voivat huonosti lapset voivat huonosti.