Lue keskustelun säännöt.
Oli elämäni suurin virhe tehdä lapsia
24.07.2017 |
Joo, en tiedä, missä mielenhäiriössä suostuin vielä toiseen lapseen, joka syntyy ihan lähiaikoina. Seuraavat kaksi vuotta elämästäni tulevat olemaan täyttä helvettiä, jos selviän niistä hengissä. Esikoinen ei edelleenkään nuku täysiä öitä, niin voin heittää hyvästit edes jonkinlaisille yöunille, kun toinen lapsi syntyy. Olen äärimmäisen kateellinen lapsettomalle ystävälleni, joka tajusi olla tekemättä ainuttakaan lasta. Miksi menin pilaamaan elämäni, mielenterveyteni ja parisuhteeni? Toisaalta jos hyvin käy, niin en selviä synnytyksestä, eikä tarvitsisi murehtia tulevia helvetillisiä kahta vuotta.
Kommentit (207)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksityiselle psykiatrille tai terkkarin päivystykseen mars. Saat ainakin asian hoidettua alkuun ennen lapsen syntymää. Neuvolasta saisit ajan heti ja tarvittaessa lääkityksen.
Ei se ole mitään masennusta, jos on tehnyt elämässä virheen ja katuu sitä.
Mielestäni äitien lääkitseminen ja hautaaminen mielisairaaloihin on naisvihaa, koska naiset ei muka ikinä, koskaan saa katua äitiyttä. Äitimyyttiä pidetään yllä hinnalla millä hyvänsä.
Äitiys on hirveää ja siihen liittyy paljon, paljon negatiivisia asioita monien mielestä, eikä se ole mielisairaus.
Ap ei vaikuta ollenkaan masentuneelta, vaan pettyneeltä valintaansa, mikä on normaalia, jos tekee väärän valinnan.
Elämä tuntuu olevan osalle liian hirveää meni se kuinka vaan. Kuinka kypsää on katkeroitua omista valinnoistaan, eikö järkevämpää olisi järjestää elämänsä mahdollisimman hyväksi noista nykyisistä lähtökohdista? Katselkaapa ympärille, eikö ne rasittavimmat pikkulapset monesti ole perheissä joissa vanhemmat ovat kireitä kuin viulunkieli, tiuskivia ja huutavia? Ja ne rauhallisimmat, "helpoimmat" lapset perheissä missä vanhemmat ovat tyytyväisiä itseensä, viihtyvät elämässään ja osaavat suhtautua lasten kiukutteluihin ja elämän hetkellisiin rasituksiin rauhallisesti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksityiselle psykiatrille tai terkkarin päivystykseen mars. Saat ainakin asian hoidettua alkuun ennen lapsen syntymää. Neuvolasta saisit ajan heti ja tarvittaessa lääkityksen.
Ei se ole mitään masennusta, jos on tehnyt elämässä virheen ja katuu sitä.
Mielestäni äitien lääkitseminen ja hautaaminen mielisairaaloihin on naisvihaa, koska naiset ei muka ikinä, koskaan saa katua äitiyttä. Äitimyyttiä pidetään yllä hinnalla millä hyvänsä.
Äitiys on hirveää ja siihen liittyy paljon, paljon negatiivisia asioita monien mielestä, eikä se ole mielisairaus.
Ap ei vaikuta ollenkaan masentuneelta, vaan pettyneeltä valintaansa, mikä on normaalia, jos tekee väärän valinnan.
Eli sinusta pitäisi olla yleisesti hyväksyttyä että omat lapsensa saa hylätä jos tuntuu ettei niitä enää Halua? Eikä tätä saa edes arvostella, koska hän nyt vain kyllästyi lapsiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä se kaksi vuotta tulee? Kun kirjoitit että elämä on helvettiä seuraavat kaksi vuotta.
Karkea arvio siitä kauanko kestää että toinen lapsi alkaa nukkua öitä edes jotenkuten. Ja sen jälkeen alkaa pahin pikkulapsiaika olla jo ohi. Esikoisen kanssa on jo välillä ihan hauska tehdä juttuja kun se alkaa tuntua jo ihmiseltä jonka kanssa jutella jne.
Ap
Jos et lastas vuoden ikään mennessä saa nukkumaan kokonaisia öitä niin peiliin kannattaa katsoa.
Viikonloppuisin vietät omaa aikaa ja lataat akut kun lapset on miehelläs. Kyllä se vauvakin pulloruokinnalla hengissä säilyy ja ihan onnelliseksi kasvaa. Vai oletko niitä marttyyri-äitejä, jotka uhraa kaiken itsestään lapsille ("näin toimii hyvä äiti") ja sit väsyy ja katkeroituu ja lapset saa syyn niskoilleen. Voi yäk! Väsynyt saa olla ja onkin jokainen äiti mut silloin pitää osata ottaa omaa aikaa ja apua vastaan! Jos et niin tee niin silloin ei musta ole oikeus kitistä väsymystään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä se kaksi vuotta tulee? Kun kirjoitit että elämä on helvettiä seuraavat kaksi vuotta.
Karkea arvio siitä kauanko kestää että toinen lapsi alkaa nukkua öitä edes jotenkuten. Ja sen jälkeen alkaa pahin pikkulapsiaika olla jo ohi. Esikoisen kanssa on jo välillä ihan hauska tehdä juttuja kun se alkaa tuntua jo ihmiseltä jonka kanssa jutella jne.
Ap
Jos et lastas vuoden ikään mennessä saa nukkumaan kokonaisia öitä niin peiliin kannattaa katsoa.
Luuletko ihan oikeasti että siihen voi aina vaikuttaa miten hyvin lapsi nukkuu? Esikoisella on jo pidempään ollut oma huone. On pimennysverhot ja kehuttu ja palkittu kun on nukkunut omassa huoneessa. Silti ei vielä joka yö mene putkeen. Kävin katsomassa peiliin. Näkyi ilmeisesti surkea ja epäonnistunut äiti. Jee.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen täysin samaa mieltä.
Lapseni on nyt 16 vuotta ja heittänyt vessanpöntöstä alas kaiken sen raadannan, jota olen vuokseen nämä vuodet tehnyt. Ollut todella lähellä järjen menettäminen ja oikeasti psyykkisesti sairastuminen...niin tiukoilla olen ajoittain ollut. Kuitenkin olen jaksanut sillä, että lapsi kyllä viimeistään teini-iässä tajuaa ja kunnioittaa nyt ainakin sen verran, että ei käännä minulle selkäänsä. VAAN KUINKAS KÄVI! Ei vähäistäkään kunnioitusta, ei mitään...
Nyt kadun kahta asiaa: 1) miksi vitussa en tehnyt aborttia ja 2) miksi en vain luovuttanut ajoissa ja antanut penskaa sossun huostaan.
Sinne meni 16 vuotta. Käteen ei jäänyt mitään.
Kirjoitatpa rumasti. Käteen ei jäänyt mitään? Oliko lapsesi vauvanakin joku hirviö? Et koskaan rakastanut häntä? Kaikkina näinä vuosina et kokenut hetkeäkään mitään positiivista hänen kanssaan tai häntä kohtaan? Ei yhtäkään onnellista hetkeä ja muistoa?
No ei ihme, että lapsesi kääntää sinulle selkänsä. Vaikuttaa siltä, ettei hän ole koskaan saanut rakastavaa vanhempaa ja sitä myötä turvallista kotia. Ainakaan puheidesi perusteella, et lastasi ole rakastanut. Äly hoi älä jätä, jos lapses käytös on aina ollut yhtä kamalaa niin voit katsoo peiliin. Jos nuorempana ollut enkeli ja nyt 16 v. kapinoi niin se kuuluu asiaan. Sit jos käy liian rankaksi, niin ota sossuun yhteys ja hoidata oma masennuksesi/uupumuksesi pois.
Ehkä en ole rakastanut. Jostain mielenhäiriöstä johtuen kuitenkin laittanut hänet kaiken edelle. Ja tilanne on nyt sitten se, että lapsi ei halua edes tavata kuin pakotettuna.
Elämä on. Paskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tännehän on tullut viestejä. Ensinnäkin, luuleeko joku oikeasti, etten olisi yrittänyt saada esikoista nukkumaan omassa sängyssään viimeiset 9 kk? Välillä oli jo parempi kausi, milloin lapsi nukkuikin enemmän omassa sängyssään, nyt on taas palattu huonompaan. Ja vaikeapa se on alkaa omaan huoneeseen toista käskyttää, kun en aina välttämättä edes havahdu siihen, että lapsi tulee yöllä viereen.
Ja mies voi olla auttamassa ainoastaan viikonloppuisin valvomisien sun muiden kanssa. Siihen nyt ei ole heti tulossa muutosta.
Eiköhän tällä tulevalla lapsella ole varmaan myös koliikki, refluksi ja allergiat nukkumisvamman lisäksi. Jos nyt ei pelkkä univaje riitä valituksen aiheeksi.
Ja miksikö tein toisen lapsen? Olin täysi idiootti, kun kuvittelin haluavani toisen ja luulin, että esikoinen nukkuisi jo nätisi 4-vuotiaana. Lapsille ei siis edelleenkään ole tulossa mitään kahden vuoden ikäeroa, niin kuin joku epäili, sillä sitä en olisi todellakaan jaksanut. Päätös oli ihan täysin omani, eikä siihen vaikuttanut mitkään muiden lisääntymiset.
Ja miksi antaisin lapset adoptioon, kun heillä on isä, joka voi heidät ottaa hoidettavakseen? Mitään viikko-viikko systeemejä en halua. En halua kyllä mitään uutta miestäkään ikinä saati lapsia enempää jatkossa, niin siitä on turha syyttää, että kiinnostaisi vain bilettää tms.
Ap
Siis haluat vaan lapsistasi eroon?
Niin koska olen huono äiti ja lapseni voivat paljon paremmin ilman minua isänsä kanssa.
Ap
Jos lapset nukkuvat paremmin isän johdolla niin miksi ihmeessä ette ole käyttäneet tätä asiaa hyväksenne?
Luitko ollenkaan mitä kirjoitin? Isä voi auttaa yövalvomisissa ainoastaan viikonloppuisin. Ja mikään irtiotto ei nyt onnistu koko yöksi ainakaan vuoteen. Lapsi syntyy viikon sisällä niin sittenpä olen sidottuna kotiin.
Ap
Teillä on ollut neljä vuotta aikaa hoitaa esikoisen nukkuminen kuntoon ja sinun purkaa viikolla tulleet univelat sillä, kun mies hoitaa yökukkujaa viikonloppuisin. Mutta jos ei haluu, niin ei haluu. Mutta pari positiivista ajatusta:
1) aikuinen ihminen voi käyttää ainoastaan 100 % ajastaan lapsiin. Jos käytit sen jo esikoiseen, tuo määrä ei kasva yhtään kun kakkonen, kolmonen jne. on syntynyt.
2) jos valvot kaiket yöt esikoisen kanssa, et valvo sen enempää, vaikka lapsia on enemmän.
Ottakaa au pair.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Nykäisee provojonnen mopoautosta tulpat *
Vierailija kirjoitti:
Eli sinusta pitäisi olla yleisesti hyväksyttyä että omat lapsensa saa hylätä jos tuntuu ettei niitä enää Halua? Eikä tätä saa edes arvostella, koska hän nyt vain kyllästyi lapsiin.
Miehillehän tämä on aina ollut yleisesti hyväksyttyä.
Kuinka moni muuten teistä on laittamassa lapsiinsa kyllästynyttä isää lääkitykselle, ja mielisairaalaan? Niinpä.
Ja minkä takia mies ei joudu lääkitykselle, kun pettyy isyyteen? Koska se on MIES. Se on silti 50% vastuussa siitä lapsesta yhtä paljon kuin nainen, mutta kukaan ei ole kiinnostunut tunkemaan isiä mielisairaaloihin aivopesuun, jotta saadaan joku isyysmyytti pönkitettyä.
Miettikää itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen täysin samaa mieltä.
Lapseni on nyt 16 vuotta ja heittänyt vessanpöntöstä alas kaiken sen raadannan, jota olen vuokseen nämä vuodet tehnyt. Ollut todella lähellä järjen menettäminen ja oikeasti psyykkisesti sairastuminen...niin tiukoilla olen ajoittain ollut. Kuitenkin olen jaksanut sillä, että lapsi kyllä viimeistään teini-iässä tajuaa ja kunnioittaa nyt ainakin sen verran, että ei käännä minulle selkäänsä. VAAN KUINKAS KÄVI! Ei vähäistäkään kunnioitusta, ei mitään...
Nyt kadun kahta asiaa: 1) miksi vitussa en tehnyt aborttia ja 2) miksi en vain luovuttanut ajoissa ja antanut penskaa sossun huostaan.
Sinne meni 16 vuotta. Käteen ei jäänyt mitään.
Kirjoitatpa rumasti. Käteen ei jäänyt mitään? Oliko lapsesi vauvanakin joku hirviö? Et koskaan rakastanut häntä? Kaikkina näinä vuosina et kokenut hetkeäkään mitään positiivista hänen kanssaan tai häntä kohtaan? Ei yhtäkään onnellista hetkeä ja muistoa?
Ei, vauvan kanssa oli ihanaa ja taaperon ja pikkulapsen ja koululaisen myös. Monta ihanaa ja hauskaa hetkeä, joita muistella. Mutta myös todella raskasta, yksinäistä ja vaativaa. Annoin kaikkeni. Olisin halunnut tehdä muutakin (itse), mutta mitään mahdollisuuksia ei ollut...paitsi luovuttaa lapsi eteenpäin. Joten ajattelin, että lapsi kasvettuaan kyllä muistaa ja pitää arvossa, mutta ei..
..ei minulla ole nyt mitään. Paitsi tietysti ihanat muistot (joita valitettavasti varjostaa sen hetkisen tilanteen tiukkuus)
Sulla on nyt täysin epärealistiset odotukset. Että teini-ikäinen osoittaisi jotain kiitollisuutta? Älä nyt viitsi. Teinin elämäntehtävä on kyseenalaistaa sut, sun kaikki mielipiteet, ideologiat ja valinnat. Et tule näkemään mitään ymmärrystä vuosikausiin.
Itse aloin ymmärtämään äitiäni vasta, kun sain omia lapsia (olin tosin nuori äiti näin suomalaiseksi). Sitä ennen todellakin kyseenalaistin kaiken, enkä muuten edelleenkään pidä kaikkia äitini valintoja oikeina tai edes parhaina mahdollisina. Sitä se tarkoittaa, että kasvaa aikuiseksi ja muodostaa omat mielipiteensä. Odotitko lapsestasi ymmärtäjää ja myötäeläjää? Odotit kuuta taivaalta. Tarkista odotuksesi realistisiksi, voit joskus löytää tyytyväisyyden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tännehän on tullut viestejä. Ensinnäkin, luuleeko joku oikeasti, etten olisi yrittänyt saada esikoista nukkumaan omassa sängyssään viimeiset 9 kk? Välillä oli jo parempi kausi, milloin lapsi nukkuikin enemmän omassa sängyssään, nyt on taas palattu huonompaan. Ja vaikeapa se on alkaa omaan huoneeseen toista käskyttää, kun en aina välttämättä edes havahdu siihen, että lapsi tulee yöllä viereen.
Ja mies voi olla auttamassa ainoastaan viikonloppuisin valvomisien sun muiden kanssa. Siihen nyt ei ole heti tulossa muutosta.
Eiköhän tällä tulevalla lapsella ole varmaan myös koliikki, refluksi ja allergiat nukkumisvamman lisäksi. Jos nyt ei pelkkä univaje riitä valituksen aiheeksi.
Ja miksikö tein toisen lapsen? Olin täysi idiootti, kun kuvittelin haluavani toisen ja luulin, että esikoinen nukkuisi jo nätisi 4-vuotiaana. Lapsille ei siis edelleenkään ole tulossa mitään kahden vuoden ikäeroa, niin kuin joku epäili, sillä sitä en olisi todellakaan jaksanut. Päätös oli ihan täysin omani, eikä siihen vaikuttanut mitkään muiden lisääntymiset.
Ja miksi antaisin lapset adoptioon, kun heillä on isä, joka voi heidät ottaa hoidettavakseen? Mitään viikko-viikko systeemejä en halua. En halua kyllä mitään uutta miestäkään ikinä saati lapsia enempää jatkossa, niin siitä on turha syyttää, että kiinnostaisi vain bilettää tms.
Ap
Siis haluat vaan lapsistasi eroon?
Niin koska olen huono äiti ja lapseni voivat paljon paremmin ilman minua isänsä kanssa.
Ap
Jos lapset nukkuvat paremmin isän johdolla niin miksi ihmeessä ette ole käyttäneet tätä asiaa hyväksenne?
Luitko ollenkaan mitä kirjoitin? Isä voi auttaa yövalvomisissa ainoastaan viikonloppuisin. Ja mikään irtiotto ei nyt onnistu koko yöksi ainakaan vuoteen. Lapsi syntyy viikon sisällä niin sittenpä olen sidottuna kotiin.
Ap
Teillä on ollut neljä vuotta aikaa hoitaa esikoisen nukkuminen kuntoon ja sinun purkaa viikolla tulleet univelat sillä, kun mies hoitaa yökukkujaa viikonloppuisin. Mutta jos ei haluu, niin ei haluu. Mutta pari positiivista ajatusta:
1) aikuinen ihminen voi käyttää ainoastaan 100 % ajastaan lapsiin. Jos käytit sen jo esikoiseen, tuo määrä ei kasva yhtään kun kakkonen, kolmonen jne. on syntynyt.
2) jos valvot kaiket yöt esikoisen kanssa, et valvo sen enempää, vaikka lapsia on enemmän.
Ottakaa au pair.
1)kolmatta ei enää ikinä tule
2) en valvo esikoisen kanssa kaikkia öitä. Välillä hän saattaa nukkua useamman yön jo putkeen omassa sängyssään. Välillä tulee viereen yöllä ja nukkuu siinä loppuyön. Vaikka nukahtaa siis nätisti itsekseen omaan sänkyynsä
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi kyllä vaistoaa jos on rasite vanhemmalle ja ei toivottu. Voi lapsi parka mikä alku elämälle. Näistä ikävä kyllä sitten kasvaa niitä ongelmanuoria ym. häirikköjä monesti. Ei lapsen vika.
"Vaihdetaan kaksi lasta ET-lehden kestotilaukseen"
Nimim. "Oma aika"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi kyllä vaistoaa jos on rasite vanhemmalle ja ei toivottu. Voi lapsi parka mikä alku elämälle. Näistä ikävä kyllä sitten kasvaa niitä ongelmanuoria ym. häirikköjä monesti. Ei lapsen vika.
Kumma kyllä ettei vielä ole tuo lapsi pilalla. Kaikki sanovat että on kovin iloinen ja nauravainen lähestulkoon aina. Olen kai sitten ollut hyvä peittämään tunteeni.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olen täysin samaa mieltä.
Lapseni on nyt 16 vuotta ja heittänyt vessanpöntöstä alas kaiken sen raadannan, jota olen vuokseen nämä vuodet tehnyt. Ollut todella lähellä järjen menettäminen ja oikeasti psyykkisesti sairastuminen...niin tiukoilla olen ajoittain ollut. Kuitenkin olen jaksanut sillä, että lapsi kyllä viimeistään teini-iässä tajuaa ja kunnioittaa nyt ainakin sen verran, että ei käännä minulle selkäänsä. VAAN KUINKAS KÄVI! Ei vähäistäkään kunnioitusta, ei mitään...
Nyt kadun kahta asiaa: 1) miksi vitussa en tehnyt aborttia ja 2) miksi en vain luovuttanut ajoissa ja antanut penskaa sossun huostaan.
Sinne meni 16 vuotta. Käteen ei jäänyt mitään.
"teini-iässä tajuaa ja kunnioittaa"
Niin miltä planeetalta olet kotoisin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen täysin samaa mieltä.
Lapseni on nyt 16 vuotta ja heittänyt vessanpöntöstä alas kaiken sen raadannan, jota olen vuokseen nämä vuodet tehnyt. Ollut todella lähellä järjen menettäminen ja oikeasti psyykkisesti sairastuminen...niin tiukoilla olen ajoittain ollut. Kuitenkin olen jaksanut sillä, että lapsi kyllä viimeistään teini-iässä tajuaa ja kunnioittaa nyt ainakin sen verran, että ei käännä minulle selkäänsä. VAAN KUINKAS KÄVI! Ei vähäistäkään kunnioitusta, ei mitään...
Nyt kadun kahta asiaa: 1) miksi vitussa en tehnyt aborttia ja 2) miksi en vain luovuttanut ajoissa ja antanut penskaa sossun huostaan.
Sinne meni 16 vuotta. Käteen ei jäänyt mitään.
Kirjoitatpa rumasti. Käteen ei jäänyt mitään? Oliko lapsesi vauvanakin joku hirviö? Et koskaan rakastanut häntä? Kaikkina näinä vuosina et kokenut hetkeäkään mitään positiivista hänen kanssaan tai häntä kohtaan? Ei yhtäkään onnellista hetkeä ja muistoa?
Ei, vauvan kanssa oli ihanaa ja taaperon ja pikkulapsen ja koululaisen myös. Monta ihanaa ja hauskaa hetkeä, joita muistella. Mutta myös todella raskasta, yksinäistä ja vaativaa. Annoin kaikkeni. Olisin halunnut tehdä muutakin (itse), mutta mitään mahdollisuuksia ei ollut...paitsi luovuttaa lapsi eteenpäin. Joten ajattelin, että lapsi kasvettuaan kyllä muistaa ja pitää arvossa, mutta ei..
..ei minulla ole nyt mitään. Paitsi tietysti ihanat muistot (joita valitettavasti varjostaa sen hetkisen tilanteen tiukkuus)
Sulla on nyt täysin epärealistiset odotukset. Että teini-ikäinen osoittaisi jotain kiitollisuutta? Älä nyt viitsi. Teinin elämäntehtävä on kyseenalaistaa sut, sun kaikki mielipiteet, ideologiat ja valinnat. Et tule näkemään mitään ymmärrystä vuosikausiin.
Itse aloin ymmärtämään äitiäni vasta, kun sain omia lapsia (olin tosin nuori äiti näin suomalaiseksi). Sitä ennen todellakin kyseenalaistin kaiken, enkä muuten edelleenkään pidä kaikkia äitini valintoja oikeina tai edes parhaina mahdollisina. Sitä se tarkoittaa, että kasvaa aikuiseksi ja muodostaa omat mielipiteensä. Odotitko lapsestasi ymmärtäjää ja myötäeläjää? Odotit kuuta taivaalta. Tarkista odotuksesi realistisiksi, voit joskus löytää tyytyväisyyden.
Odotin kapinaa ja vastarintaa, mielipide-eroista nyt puhumattakaan. Mutta en odottanut hänen sulkevan minua elämästään kokonaan. En odottanut osoittautuvani täysin merkityksettömäksi hänelle.
Ehkä tämä on tosiaan vaikeampi vaihe minulle kuin hänelle (jolla ei tunnu olevan mitään ongelmaa sen kanssa, että minä en hänen elämässään pyöri).
Ei kuule teini-iässä vielä osata arvostaa vanhempia. Henkinen kypsyys tulee myöhemmällä iällä.
0/5
Keksi parempia...
Jotkut tykkää lapsista, sä et haluu niitä hankkia, jätä normaalit rauhaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä se kaksi vuotta tulee? Kun kirjoitit että elämä on helvettiä seuraavat kaksi vuotta.
Karkea arvio siitä kauanko kestää että toinen lapsi alkaa nukkua öitä edes jotenkuten. Ja sen jälkeen alkaa pahin pikkulapsiaika olla jo ohi. Esikoisen kanssa on jo välillä ihan hauska tehdä juttuja kun se alkaa tuntua jo ihmiseltä jonka kanssa jutella jne.
Ap
Jos et lastas vuoden ikään mennessä saa nukkumaan kokonaisia öitä niin peiliin kannattaa katsoa.
Luuletko ihan oikeasti että siihen voi aina vaikuttaa miten hyvin lapsi nukkuu? Esikoisella on jo pidempään ollut oma huone. On pimennysverhot ja kehuttu ja palkittu kun on nukkunut omassa huoneessa. Silti ei vielä joka yö mene putkeen. Kävin katsomassa peiliin. Näkyi ilmeisesti surkea ja epäonnistunut äiti. Jee.
Ap
Miten nää lauseet tuntuvat niin tutuilta?
Sama temppuilija varmaan asialla.
Helppoa on vauva-aika ja pikkulapsiaika kun hoitaa oikein.
Ja neuvoja en anna koska on hyvä että joutuu pohtimaan itse missä mättää.
Ap:n lapsilla pitää olla oikeus hyvään elämään. Tuollaisella äidillä kuin ap, lapset eivät tee mitään. Joten ap häivy lapsiesi elämästä ja anna isän hoitaa heidät. Voitko sen verran ajatella lastesi parasta, he ovat syyttömiä. Lopeta vinkuminen ja ala järjestää asioita miehesi kanssa.