Lue keskustelun säännöt.
Lapseton, mikä SINUA järkyttää eniten lapsiperhearjessa?
22.07.2017 |
Vanhemmilta kysyttiin tätä jo, joten kysytään lapsettomiltakin.
Minua eniten on järkyttänyt, miten sotkuista ja äänekästä on ihan kahden lapsen normaalitaloudessakin, ja miten kaksi introverttivanhempaa voivat olla aivan helisemässä vilkkaan ja tarvitsevan pikkulapsen kanssa.
Myös päivähoitomaksujen suuruus yllätti.
Kommentit (471)
Työn ja lasten yhdistäminen. Siis lapset jo varhain aamulla päiväkotiin, sitten työpäivän jälkeen lasten kanssa kotiin, ruoanlaittoa ym. Tuntuu raskaalta. Olisin varmaan halunnut olla kotiäiti useita vuosia, jotta tuota härdelliä ei olisi tullut. Pidän kyllä lapsista tosi paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ymmärtänyt joitakin täällä esitettyjä pointteja.
- Aamuheräämiset... Joutuuhan sitä työssäkäyvänä lapsettomanakin heräämään aikaisin, usein jopa tunteja aikaisemmin kuin kotona olevat äidit. Jos ei ole yh voi viikonloppuisinkin nukkua vuorotellen pitempään. Ennen lasta heräsin töihin klo 5:30-6:00 nyt lapsi herättää vasta 8:00-9:00.
- Aamukiire... Lapsettomana aamut oli kiireisiä ja piti nopeasti lähteä töihin säässä kuin säässä, olispa ulkona sitten vielä pimeää, kylmää tai kosteaa. Nyt aamut on kiirettömiä ja kaikki tehdään omaan tahtiin.
- Rutiinit... Eikö lapsettomilla ole mitään tylsiä rutiineja jokapäiväisessä elämässään? Aamuheräämiset, työmatkat, töissä aina samat jutut, kotimatkat, ruokakaupassa käyminen, kodinhoito jne.
- Kuka sanoi että lapsellisen on pakko kokata, pyykkätä, siivota, pestä astioita joka päivä, vaikkei jaksaisi? Yhtä hyvin mekin voidaan luistaa välillä. Onhan olemassa pikapuuroa ja velliä, purkkiruokaa vauvoille, tuoreita hedelmiä ja vihanneksia, raejuustoa. Lasten vaatteet pyykätään siinä missä aikuistenkin.
- Oma aika... edelleenkin jos ei ole yh oman ajan voi järjestää, jos vuorottelee kumppanin kanssa tai sitten palkkaa lastenhoitajan tai pyytää isovanhemmilta apua.
- Vapaus... Jos on töissä niin merkittävä osa päivästä ei ole vapaasti käytettävissä. Talviaikaan se usein tarkoittaa sitä, että lähtee töihin silloin kun on vielä pimeää ja palaa kun on jo pimeää. Kesäaikaan kun on hyvät kelit joutuu taas istumaan jossain sisätiloissa. Kotiäidillä on omanlaista vapautta. Voi lähteä keskellä viikkoa keskipäivällä metsään kävelylle, uimaan, piknikille, kirjastoon, risteilylle jne. Monet paikat on viikonloppuisin ja juhlapyhinä kalliimpia ja vielä ruuhkaisiakin.
- Ruuhka-aikana liikkuminen... kotiäitinä voi välttää ruokakauppojen kassajonot, voi istua kahviloissa lempipöydissä, voi vallata koko porealtaan uimahallissa, eikä istua siinä 7:nä jonkun juopon vieressä, voi lähteä halvalle risteilylle.Minä koen olevani tällä hetkellä vapaampi kuin olin ennen ja vapaampi kuin moni ikäiseni lapseton. Nukun riittävästi (lapsi nukkuu 20:00-8:00) syön aamupalaa rauhassa, käyn ulkona kun huvittaa, minulla on myös sitä omaa aikaa kun mies auttaa, jolloin voin lukea kirjaa tai käydä ulkoilemassa, ollaan käyty jo pari kertaa 2-3 vk ulkomaanmatkoilla alle 1- vuotiaan kanssa.
Sulla on ilmeisesti vasta yksi alle 1-vuotias. Katsotaan kuinka hyvin homma sujuu jos meinaat vielä toisen tehdä siihen, puhumattakaan sitten kun palaat työelämään. Yksi ystäväni valvoi viisi vuotta erityislastensa kanssa, on jälkeenpäin miettinyt että miten selvisi järjissään. Toisella on kaksi pientä lasta ja haaveilee hetkestä, jolloin saa vain hiljaisuudessa lukea kirjaa jne. Arki pienten lasten kanssa on myös ihan erilaista kuin kiireinen aamu yksin, jos tarvii vaan duuniin lähteä.
Mulla ei juurikaan ole rutiineja eikä aikaisia aamuherätyksiä, olen työni järjestänyt niin että olen aika vapaa tekemään mitä haluan ja milloin haluan, se on mulle niin tärkeää. En tykkää olla riippuvainen mistään, en tykkää että minusta ollaan riippuvaisia. Lapsiperhearjessa ei mikään järkytä, mutta ei siinä mikään kiehdokaan.Kuka niitä lapsia käskee kymmeniä hankkimaan. Yksikin lapsi riittää eikä tarvitse ilman jäädä. Omani on kolmevuotias. Nukutaan pitkät unet yhdessä ja herätään hyvin nukkuneina päivään. Yhdessä mennään töihin, tosin hän jää matkan varrella päiväkotiin. Mies hakee tullessaan, joten voin olla töissä niin pitkään kuin haluan. Kotona kaksi aikuista pyörittää arkea, tosin tuon ikäinen jo itsekin on innokkaana pyykkärinä tai tiskikoneen täyttäjänä. Minä koen olevani aikuiseksi ihmiseksi suhteellisen vapaa. Varallisuuttakin on niin, että matkustelemaan pääsee jopa enempi kuin ennen lasta.
Jostain syystä minua ärsyttää tällainen argumentointi, jossa toisen kommentti viedään aivan överiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päättelen lapsellisten olevan elämäänsä tyytymättömiä, koska he valittavat jatkuvasti, vertailevat omaa elämäntilannettaan lapsettomien elämään ja ilmaisevat sanallisesti kateuttaan.
Lapsettomat eivät valita.
He ovat tyytyväisiä nyt, mutta monia pelottaa yksinäinen vanhuus.Lapselliset taas ovat tyytymättömiä nyt, mutta heidän toiveissaan siintää aika 20 vuoden päästä, jolloin voi taas elää itse sekä usko siitä, ettei päädy yksinään mätänemään hoitokotiin.
Kumpi parempi, se on jokaisen oma asia.
Kyllä, lapsettomat ovat tyytyväisiä ja sen näkee kaikissa kommenteissa. Vanhuudesta ei tarvitse huolehtia, koska heillä on ystävyyssuhteita eivätkä lapsetkaan tulisi välttämättä katsomaan vanhainkotiin. Perheelliset taas pelkästään menettävät, koska he ovat tyytymättömiä koko elämänsä ja sen lisäksi joutuvat todennäköisesti olemaan yksin vanhuudessaan.
Jostain syystä nämä sadat lapsettomat vauvapalstailijat eivät vaikuta tyytyväisiltä 😁
Miten niin?
Jotkut haluavat lapsen mutta eivät saa.
He ovat varmaan surullisia, tuskin tyytymättömiä.Useimmat taas eivät ole koskaan lapsia halunneetkaan ja tuntevat myötätuntoa, sääliä tai ärtymystä lapsiperheitä kohtaan.
Tai ovat vain yksinkertaisesti kiitollisia siitä, että se härdelli ei koske itseä.
Tuntemani lapsiperheet ovat kyltymättömiä tarpeineen: mitään ei tunnu olevan riittävästi. Ei rahaa, aikaa, asuntoneliöitä, tavaraa...
Ainut suhtkoht tyytyväinen lapsiperhe on todella rikas. Mutta heillekin on olennaisen tärkeää, että autot ja asunto on isompia ja kalliimpia kuin kavereilla, ja tavara on todella tärkeää.
Lapsettomat tyytyvät vähempään - aidosti. He elävät rennommin ja ovat rauhallisia ja iloisia.Ainut mikä lapsettomuudessa arveluttaa, on yksinäinen vanhuus. Mutta ei edes se huoleta kaikkia.
Joten en tiedä, mistä päättelet lapsettomien olevan tyytymättömiä.Jokaisella on varmasti tuttavapiirissään lapsia, joista voi halutessaan 'nauttia' ja huokaista sitten helpotuksesta ja palata omaan mukavaan elämäänsä.
Monilla on myös kummilapsia.Jonkinlainen defenssi kuvailla kaikki lapsiperheet ihan painajaismaisiksi tai sitten vain liikut kovin omituisissa piireissä.
Ei ole minun vallassani, että lapsiperheet valittavat alituisesti osastaan ja vähättelevät muita.
Sitä on väsyttävää kuunnella, etenkin kun ne lapset on väen vängällä haluttu.
Eipä tunnu defenssit siinä enää auttavan.
Minua järkyttää se, että vanhemmat eivät tunnu nykyään kasvattavan lapsia ollenkaan. Isotkin lapset rääkyvät, huutavat, juoksevat ja tunkevat vittuilemaan kesken keskustelun. Oman suvun lapset ovat näistä onneksi poikkeus.
Minulle oli ainakin jo ihan taaperona selvästi opetettu, että kuuluu sanoa tervehtiä ja sanoa kiitos, ettei sisällä KOSKAAN juosta eikä huudeta (oikeastaan en keksi huvipuiston lisäksi ollenkaan paikkoja, joissa pitäisi huutaa), kaupassa ei kinuta mitään ja jos on pakkko keskeyttää aikuisten keskustelu, sanotaan: "anteeksi että häiritsen."
Lapsilta pitäisi vaatia ikätaso huomioiden huomaavaista käytöstä muiden ihmisten seurassa.
Se miten tyhmiksi erityisesti äidit muuttuvat saatuaan pesueen.
Nekin ja erityisesti ne, jotka etukäteen vaahtoavat miten lapsi ei sitten tule estämään mitään tekemisiä.
Äidit on hysteerisiä ja ahdistuneita. Isojakaan lapsia ei päästetä touhuamaan omiaan, vaan nonstop pitää olla puhelimen päässä.
Jos teini on 10 minuuttia teillä tietymättömillä, hälytetään poliisi.
Ei ihme, että äidit hukkaa oman elämänsä ja lapsista kasvaa avuttomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua järkyttää se, että vanhemmat eivät tunnu nykyään kasvattavan lapsia ollenkaan. Isotkin lapset rääkyvät, huutavat, juoksevat ja tunkevat vittuilemaan kesken keskustelun. Oman suvun lapset ovat näistä onneksi poikkeus.
Minulle oli ainakin jo ihan taaperona selvästi opetettu, että kuuluu sanoa tervehtiä ja sanoa kiitos, ettei sisällä KOSKAAN juosta eikä huudeta (oikeastaan en keksi huvipuiston lisäksi ollenkaan paikkoja, joissa pitäisi huutaa), kaupassa ei kinuta mitään ja jos on pakkko keskeyttää aikuisten keskustelu, sanotaan: "anteeksi että häiritsen."
Lapsilta pitäisi vaatia ikätaso huomioiden huomaavaista käytöstä muiden ihmisten seurassa.
Tähän on pakko kommentoida, että olin kaatua kumoon tyrmistyksestä, kun joukko teinipoikia teki kävelytiellä tilaa muille kulkijoille.
He olivat ruotsinkielisiä. Eikä ole eka kerta, kun olen huomannut tämän eron käytöstavoissa. Suomenkieliset on junttimaisempia sosiaaliryhmästä riippumatta.
Meillä
olisi paljon oppimista ruotsinkieliseltä vähemmistöltämme.
Vierailija kirjoitti:
Ei mikään, mikä koskisi kaikkien lapsiperheiden arkea. Perheitä kun on niin monenlaisia. Järkyttäviä minusta ovat vain rikokset ja muut vakavat laiminlyönnit. Normaalielämä ei järkytä.
Järjen sana!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin varma ennen että haluan äidiksi. Taisin olla väärässä. Olen tehnyt kotihoitoja pari-kolme vuotta ja lapsiperheen arki on auennut eri tavalla. Äidit ovat usein todella alistettuja, ja tekevät lasten eteen enemmän kuin isät. Isät saavat kaiken kunnian "perheen päinä", ja miestä arvostetaan aina perheen "julkisuuskuvassa" enemmän. Jotenkin vain se miten identiteetittömiä naiset ovat. Olet lastesi äiti, miehesi vaimo. Muutut nukkavieruksi, alistuneeksi, elottomaksi ja kehosi kuihtuu. Miehesi pettää vapaana ja itse mongerrat pyykkien ja lasten kanssa. Äitien työ on jatkuvaa, yksinkertaista ja kaikki valta menee perheessä edelleen miehelle.
Lisäksi muut äidit vahtaavat imetystä, synnytystapaasi, vaate- ja arvovalintoja. Äitys tekee naisesta miehen ja yhteiskunnan omaisuutta. Paluuta ei ole.
Saatko jotain palkkaa näistä miesvihan nostatuksistasi?
Outo kommentti. Ihan kuin kuvittelisit, että omistasi eroavat kokemukset eivät ole totta.
Ja että lapsiperheisiin tympääntyneitä on vain yksi henkilö.
Joo, ja mä en kirjoittanut viestiä johon yllä kommentoit, enkä saa palstailusta sen suurempaa palkkaa kuin sinäkään.
Se ettei kaikki vanhemmat tapa lapsiaan.
En aio lapsia hankkia juurikin sen hirveän kaaoselämän takia. Et ehdi syömään tai käymään vessassa kun ne riippakivet roikkuu kiinni vaatteissa (jos on ehtinyt pukea). Se ettei omaa elämää ole. Näytät aina ihan hirveältä kun et ehdi pitää ulkonäöstä huolta, vartalo menee synnytyksessä yleensä pilalle. En ota sellasta riskiä. Se, että kaikki se uhraus sen kakaran takia eikä hän sitä pätkääkään osaa arvostaa. Huhuh. En voi kuvitella mitään pahempaa kuin lasten hankkiminen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä järkyttää lapsiperhearjessa? Kaikki!
Vierailija kirjoitti:
Meteli eniten. Aina on joku kälättämässä, telkkari huutaa, kännykät huutavat, musiikki pauhaa, leluista lähtee älämölöä... en ole muutaman tuttavan kanssa puhunut vuosiin yhtään puhelua, jota ei keskeytä jokin lapsen "tärkeä" asia tai sitten keskustelukumppanin helvetillinen huuto, että "Anni-Pertikki ALAS SIELTÄ KIRJAHYLLYSTÄ!"
Jatkuvat sairastelut, varsinkin jos on monta lasta. Tauti käy kerran kaikki läpi ja sitten onkin jo seuraava tauti odottamassa. Yhdellä työkaverilla on pääsääntöisesti kahden viikon välein joku mukula kipeänä ja sitä myöten hän on saikulla.
Vapaa-ajan puute: Vanhemmat ovat nykyään täysin lapsiensa orjina. Me nykyiset kolmekymppiset kasvettiin "siinä sivussa", piti mennä jo ekaluokalla yksin kouluun ja vähän isompana omatoimisesti harrastukseen... Nyt kavereiden aika menee kakaroiden kiikuttamiseen sinne, tänne ja tuonne. Lopun aikaa ollaankin sitten joko hellan ääressä, pyykillä, vanhempainilloissa tai muussa lapseen liittyvässä. Mitään ei voi suunnitella tai sopia ja todennäköisesti kaikki sovittu peruuntuu, koska Joni-Marjaana täytyy viedä yllättäen johonkin tai sitten Toini-Annikki on kipeänä.
Olen itse heikkoina hetkinäni halunnut lapsia, mutta visiitti lapsiperheeseen AINA muistuttaa, että sitä oikeasti ollaan vuosikausien täysorjuudessa, etenkin, kun yhteiskunta on kehittymässä koko ajan lapsikeskeisemmäksi ja pikku pilttien tieltä täytyy kaikki tasoittaa.
Kauhulla odotan sitä, kun nämä nykylapset ovat aikuisia, kuinkahan päästään vialla mahtavat olla...
Totta joka sana.
Ja nyt vain odottamaan, miten joku närkästynyt äiti ihmettelee, miten "kummallinen lähipiiri ja negatiivinen asenne" y. o. kirjoittajalla on.
Just toi, että 30-40 vuotta sitten lapset kasvoivat siinä sivussa.
Nyt lapsiperheistä on tehty jotain ihme vähäosaisia ja vammaisia. Hyvähän heillä luulisi olevan: yksineläjät ovat oikeasti heikoimpia ja tarvitsisivat yksineläjän tulonsiirtoa.
Tuo puhelimessa puhuminen. Kun olin lapsi, käskettiin olemaan hiljaa, että äiti tai isä sai puhua rauhassa.
Nyt se on just tuota, mitä yllä kuvataan. Mulla on jopa yksi ex-tuttu, joka lopetti säännöllisesti puhelumme siihen, jos 13-v. tytär tuli kotiin.
Ensin se yritti supattaa, niin ettei tytär kuule, mutta myöhemmin tuli siihen tulokseen, että tytär voi traumatisoitua jo siitä, että äiti puhuu puhelimessa jonkun kanssa. Yh. En jaksanut, siksi ex.tuttu.
Samoin, olen kauhuissani mitä seuraa, kun nämä nykyiset 10- vuotiaat maailmannavat kännykäntuijottajat niskavammoineen ja mt.ongelmineen varttuvat aikuisiksi, ja ovat vuorossa ottamaan vastuun yhteiskunnasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykylasten taidot: osataan ottaa hyviä selfieitä ja päivittää somea.
Muut taidot, tiedot ja kiinnostuksen kohteet: ei ole. Voi kattoo googlesta ja youtubesta.
Ennen isäksi tuloa minulla ei ollut oikein kosketuspintaa lapsiin, ja en oikein osannut olla järkyttynyt mistään. Oli sellainen mielikuva, että lapset on dominoiva asia elämässä, mutta se oikein ilmenisi, niin se oli täysin mysteeri ja ei sitä tullut mietittyä. Ainoastaan yhdellä tuttavaperheellä oli siinä vaiheessa yksi lapsi, ja heidän elämänsä oli aika villiä tai lähinnä säätämistä, ei tosin lapsesta vaan perheenisän luonteesta johtuen mikä ilmeni sitten mm. parisuhdeongelmina. Sen verran harvakseltaan tavattiin niin eipä isoja mielikuvia lapsen elämästä ehtinyt tulla.
Nyt on lapsia ja moni tässä ketjussa kuvattu, joskin välillä aika synkästi tiivistetty kokemus lapsiperheen elämästä on totta ainakin omassa elämässä. Jatkuva kova meteli, sotku, elämän monimutkaisuus, plus lisättynä vielä vaimon henkiset ja fyysiset ongelmat (en jaksanut lukea ketjua kokonaan, ties vaikka joku olisi osannut pelätä puolison henkisiä ongelmia). Sivusta katsottuna meidän kotielämä on varmaan aika sekopäistä ja odotankin uteliaisuudella, hankkiiko eräs sopivaan ikään ja parisuhteeseen astunut vaimon lähipiirin naisihminen lapsia - ainakin ko. naisihmisen puoliso on asetettu meidän perhe-elämään osallistuneena kunnon happotestiin, mitä esimerkiksi oman lemmikkieläimen hankkiminen ei taatusti riittävästi paljasta.
Ehkä tämä ketju ilmentää ennen kaikkea sitä, että jos lapsien hankinta alkaa tulla ajankohtaiseksi, ei siinä kannata paljoa miettiä sitä, mikä järkyttää eniten vaan hypätä vaan suoraa uimaan. Pysyy sitä yleensä pinnalla tavalla tai toisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei koske kaikkia lapsiperheitä mutta olen ihmetellyt sitä, kuinka paljon lapsille syötetään herkkuja. Alle kouluikäisille ostetaan karkkia monta kertaa viikossa. Lisäksi herkkuja käytetään lasten hiljentämiseen niin että saa vaikka shoppailla rauhassa.
Toinen ihmetyksenaihe minulle on valtava rojun määrä. Lapsille ostetaan paljon todella hienoja vaatteita, joille ei ole käyttöä kuin muutaman kerran. Samoin ostetaan paljon leluja, jotka unohtuvat jo puolessa vuodessa.
Kaikki! Kersat haisee pahalta, sotkevat ja mölyävät aivan liikaa.
Ei mikään, eihän minun sitä tarvitse kuitenkaan kestää.
Se että äiti komentaa, huutaa, ojentaa lapsia rumasti julkisilla paikoilla ja vieressä seisoo isä joka ei laita tikkua ristiin lasten ohjaamiseksi.
Se, että lasten annetaan käyttäytyä huonosti.
Ylipäätään kurin puute joillain vanhemmilla.
Tai se että sanotaan "jätän sut tänne". Sen sijaan ottakaa ne kakarat kainaloon ja kantakaa vaikka väkisin autoon kun loputtomasti uhkailtaisiin. Semmonenhan on ihan katteetonta höpöttelyä.
Eniten järkyttää perheellisten kitinä elämänsä rankkuudesta.
Aivan eniten se, että kaikki oma elämä katoaa pois ja omat harrastukset joko on pakko unohtaa tai pitää tehdä hirveä säätö että saa edes sillon tällön harrastaa. Arki on etenki uhmaikäisen kanssa aivan hirveää jankkaamista ja jatkuvaa huutavan lapsen lohduttamista, kun kaikkea ei voi saada ja jotain rajoja pitäisi antaa. En kestä meteliä kovin hyvin. Oon muutaman kerran ollut päivän tai pari sen ikäsen hoitajana ja oon aina ollut ihan poikki sen jälkeen. Meinattiin jo ruveta vauvantekoon mutta niiden kokemusten jälkeen on kyllä joutunut miettimään uusiksi.
Kuka niitä lapsia käskee kymmeniä hankkimaan. Yksikin lapsi riittää eikä tarvitse ilman jäädä. Omani on kolmevuotias. Nukutaan pitkät unet yhdessä ja herätään hyvin nukkuneina päivään. Yhdessä mennään töihin, tosin hän jää matkan varrella päiväkotiin. Mies hakee tullessaan, joten voin olla töissä niin pitkään kuin haluan. Kotona kaksi aikuista pyörittää arkea, tosin tuon ikäinen jo itsekin on innokkaana pyykkärinä tai tiskikoneen täyttäjänä. Minä koen olevani aikuiseksi ihmiseksi suhteellisen vapaa. Varallisuuttakin on niin, että matkustelemaan pääsee jopa enempi kuin ennen lasta.