Lue keskustelun säännöt.
Lapseton, mikä SINUA järkyttää eniten lapsiperhearjessa?
22.07.2017 |
Vanhemmilta kysyttiin tätä jo, joten kysytään lapsettomiltakin.
Minua eniten on järkyttänyt, miten sotkuista ja äänekästä on ihan kahden lapsen normaalitaloudessakin, ja miten kaksi introverttivanhempaa voivat olla aivan helisemässä vilkkaan ja tarvitsevan pikkulapsen kanssa.
Myös päivähoitomaksujen suuruus yllätti.
Kommentit (471)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan 75% kaikista täällä kerrotuista järkytyksenaiheista johtuu vanhempien kyvyttömyydestä kasvattaa lapsiaan ja siitä, että vanhemmat itse ovat luopuneet omasta elämästä ja alkaneet elämään lapsensa kautta. Toinen ääripää ei taas ole miettinyt mitä lapsen hankkiminen vaatii ja siksi burnoutissa itkevät oman elämän menetystä ja eivät jaksa tehdä mitään, joka näkyy lasten häiriökäyttäytymisenä.
Itsellä paljon sisarusten lapsia, joiden kanssa vietän paljon aikaa. Kyllä jos lapset kasvattaa oikein (eikä ole mitään kehityshäitiöitä/adhd/muu) ei ne todellakaan ole riehuvia, huutavia ja sotkivia sontiaisia. Sisarukseni ovat totettaneet kasvatusperiaatetta, jossa lapset opetetaan arvostamaan muita sekä tavaroita jo alusta alkaen, siivoamaan jälkensä alle 3 vuotiaana ja aikuisten päälle ei puhuta eikä riehuta kuin omassa huoneessa/pihaleikeissä.
Kaikki sisarukseni ovat lapsien aikana edenneet työssään, valmistuneet koulutuksista ja perustaneet yrityksiä, matkustaneet ympäri maailmaa ja eipä ne lapset ole sitä estäneet. Aika paljon on omasta viitsimisestä kiinni.
Mutta sitähän se on kyse, omien voimavarojen siirtämistä ja viitseliäisyydestä. Jos on luonteeltaan laiskempaa sorttia ja on mukavempaa herätä myöhään, keskittää rahansa ja aikansa itseen, niin parempi on siinä tilanteessa olla tekemättä niitä lapsia. Niistä niitä mölyäviä, huonokäytöksisiä kouluhäirikkönatiaisia kasvaa.
T.Lapseton yläasteen ope, jonka mielestä joka kolmannen vanhemman ei olisi pitänyt hankkia lapsia ollenkaan.
Minua järkyttää nimenomaan se kasvatustyön, vaivannäön ja uhrausten määrä, joka vaaditaan, jotta lapsista tulee jotenkuten tolkullisia. Se on toinen työ normaalin päivätyön päälle.
Olen myös opettaja ja allekirjoitan arviosi tuon joka kolmannen vanhemman virhevalinnan osalta.
Itse olen ajatellut tämän hieman toisella tavalla.
Jos vanhempi on itse "tolkun ihminen", hänen lapsensakin saa hyvän mahdollisuuden tulla sellaiseksi, ilman valtavaa työtä. Riittää, että hänellä on se vahva tolkullinen aikuinen siinä esimerkkinä ja mallina. Ja on itsekästäkin kuvitella että joku tekemällä saisi varmuudella hyviä lapsia, hairahtuvat ne hyvätkin tekemään virheitä koska vain ihmisiä lapsetkin ovat.
Eli uskon että riittää se, että vanhempi on tehnyt sen suuren työn itsensä kanssa ja on itse tolkun ihminen. Silloin ei tarvitse nähdä sitä lasten kasvatustakaan valtavana työmaana, vaikka tietysti kaikki asiat elämässä vaativat hieman panostusta.
Kun perustus on kunnossa, saa siihen melko helpolla pystytettyä kestävän tönön. Jos perustus on pielessä, ei siihen riitä mikään aika, vaiva tai taikatemput, että kunnon talon siihen saat.
En taida sitten olla tolkullinen aikuinen, kun minusta tuossa olisi silti aivan valtavasti työtä. 😀
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olis varmaan kauheaa tajuta että on tehnyt tähän maailmaan juuri sellaisia tyyppejä, joita on koko elämänsä inhonnut.
Toisen kaverini lapsesta on taas kuoriutunut koulukiusaaja, vaikka molemmat vanhemmat ovat kunnollisia kansalaisia ja hyviä kasvattajia. En tiedä menikö heillä sittenkin kasvatuksessa jotain vikaan vai onko lapsi vain lähtökohtaisesti ollut viallinen (eihän murhaajienkaan vanhemmat varmaan ole lastaan opettaneet murhaamaan...)
Tää ei nyt varsinaisesti ole asia joka lapsiperhearjessa järkyttäisi. Mutta parin kaverin lapsen mielipiteissä on kyllä tullut sellaista tekstiä, että olen alkanut tarkkailla heidän vanhempiaan epäluuloisin silmin. Miten on, voiko lapsi puhua rajun sydämettömästi ja rasistisesti ilman että vanhemmat sen jollain tasolla siunaa?
Se, että koko ajan pitää huolehtia että (pienet) lapset eivät katoa jonnekin, jää auton alle tai huku uidessa. Huolehdin aivan hysteerisesti lemmikeistäni, en kestäisi jos olisi lapsia.
Pienten lasten kohdalla pelottaisi myös se se jatkuva väsymys. Kesätyöpaikassani oli yksi sijainen, jolla oli reilusti alle kouluikäinen lapsi ja uusi vauva tuloillaan (la joskus syyskuussa). Nainen oli jatkuvasti väsynyt ja ei meinannut jaksaa tulla aamuvuoroon. Hän sitten joutui lopettamaan kuukausi liian aikaisin ja sijaiselle piti hankki sijainen. Toinen työkaveri, nainen hänkin, jolla oli n. 8v ja 5v. lapset, oli kanssa koko ajan tosi väsynyt ja stressaantunut sekä hirmu usein työaikana joutu soittamaan lapsiinsa liittyviä puheluita. Ikää varmaa vähä päälle 30, mutta tummien silmänalusten ja kuivan ihon takia näytti nelikymppiseltä (toki voi olla joku sairaus, mutta epäilen että kiireinen arki aiheuttajana).
Vanhemmat lapset taas on järkyttävä menoerä.
Miljoona muutakin asiaa löytyis, mutta kyllä nuo on ne hirveimmät mun mielestä.
Ns. omaa aikaa ei ole enää ikinä. No, ehkä sitten kun lapset muuttavat pois, kun ovat jotain kakskymppisiä. Mutta sitten oletkin jo itse 100-vuotias, etkä jaksa enää tehdä mitään.
Järkyttyminen on ehkä väärä sana. Monesti olen ihan puhki, kun olen ollut lapsiperheessä. Tykkään lapsista ja myös hoidan lapsia vapaaehtoisesti. Meteliä, sotkemista, valtava kotitöiden määrä, lasten jatkuva riippuvuus ja samalla oman ajan puute. Kun palaan omaan siistiin, hiljaiseen ja viihtyisään kotiin, minulla on mahdollisuus tehdä mitä haluan, niin en vain ikinä halua sellaista arkea kuin lapsiperheissä. Ihmettelen ja kunnioitan niitä, jotka pystyvät tuohon 24/7...
(Hyvät puolet on lasten luonnollinen spontaanisuus, vilpittömät tunteiden osoitukset, ilo ja innostuminen, tykkään leikkiä ja hassutella lasten kanssa, uusien juttujen oppiminen tai opettaminen lapselle jne.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Järkyttyminen on ehkä väärä sana. Monesti olen ihan puhki, kun olen ollut lapsiperheessä. Tykkään lapsista ja myös hoidan lapsia vapaaehtoisesti. Meteliä, sotkemista, valtava kotitöiden määrä, lasten jatkuva riippuvuus ja samalla oman ajan puute. Kun palaan omaan siistiin, hiljaiseen ja viihtyisään kotiin, minulla on mahdollisuus tehdä mitä haluan, niin en vain ikinä halua sellaista arkea kuin lapsiperheissä. Ihmettelen ja kunnioitan niitä, jotka pystyvät tuohon 24/7...
(Hyvät puolet on lasten luonnollinen spontaanisuus, vilpittömät tunteiden osoitukset, ilo ja innostuminen, tykkään leikkiä ja hassutella lasten kanssa, uusien juttujen oppiminen tai opettaminen lapselle jne.)
Minulla sama, mutta en tykkää olla vuorovaikutuksessa lasten kanssa tai edes käydä lapsiperheissä vierailulla. Ja sitten minulle sanotaan, että voi kun sinusta tulisi hyvä isä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Järkyttää on liian voimakas sana, mutta jotkut asiat kyllä ihmetyttävät. Esimerkiksi se, miksi jotkut vanhemmat antavat lapsen päättää ihan kaikesta. Jopa kaupassa kysytään pikkulapselta: "Mitäs Peppi haluaisi, että tänään syödä?" tai "Otetaanko Peppi puikulaleipää vai ruispaloja?". Luulisi pienen pään menevän ihan sekaisin, kun koko ajan pitää olla valitsemassa ja vielä asioissa joista ei ole juurikaan ymmärrystä. Toiveita voi tottakai joskus kysyä, mutta aikuisen pitää osata olla pääasiallinen päätöksentekijä.
Nämä vanhemmat on usein itse samanlaisen kasvatuksen tuloksia. Yleisesti olen sitä mieltä, että lapsia haluavien tulisi käydä pakollinen kurssi ihmisen kasvusta ja kehityksestä samoin kuin koiraa haluavien koiraeläimentuntemuskurssi.
Se satimessa oleminen. Et saa nukkua, et saa levätä, et saa syödä, juoda, käydä suihkussa tai istua vessassa tai lukea kirjaa tai valikoida banaaneja kaupassa rauhassa. Äitiäitiäiti ääääääää äitiäitiäiti non stoppina vuosikausia kaiken sen ajan kun et ole töissä. Hirveää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se kauhistuttaa, kun tulevat koko katraansa kanssa yökylään!!!
Sotku ja sotkeminen. Ymmärrän, että siivoaminen ei varmasti ole ensimmäisenä mielessä, kun on vaikkapa taistellut lapsukaisen nukkumaan. Siksi olen tyytyväinen lapsettomaan elämääni ja puhtaaseen kotiin. Käännetty
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
HS: oli juuri vihdoin totuus, maailma EI tarvi enää lisää ihmisiä. Nyt ihmisiä on 6 miljardia joista 5 miljardia elää köyhyydessä, tulevaisuudessa ihmisiä on 10 miljardia joista 9 miljardia elää kuin rotat.
On pulaa puhtaasta vedestä, puhtaasta ruuasta, on täysin järjetöntä tehdä lisää ihmisiä rajattuun maapalloon.
Lapsille tulee laittaa vero, 1000e kuussa yhdestä lapsesta, 5000e kuusta kahdesta ja kolmesta pitää laittaa linnaan tai maksaa 30 miljoonaa.
Sanos muuta. Aina jaksaa järkyttää se, että moni matalasti koulutettu tai elämän koulun käynyt ja käytöstavaton alimman luokan sossun elätti tai perusduunari katsoo, että omat geenit ovat niin erinomaisia ettei maailma voi tulla mitenkään toimeen ilman oman jälkikasvun hankkimista. Kovatuloisena tohtoriksi väitelleenä nettoveronmaksajana en silti katso, että minun tulisi osallistua maailman liikakansoittamiseen omia lapsia hankkimalla.
Nyt kun on vielä aloitettu harkittu lukutaidottomien kehitysmaalaisten massasiirto länsimaihin, niin länsimaiden tulevaisuuskin alkaa olemaan aika lailla sinetöity. Vain hulluhan yksisuuntaiseen alamäkeen luisuvaan maailmaan enää lapsia haluaisi muutenkaan tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ettei saa nukkua aamulla pitkään. Kaiken muun kestäisin. Olen kokenut lapsiperhe-elämää ex-avopuolisoni kautta ja se oli ainut asia mikä toden teolla ärsytti. Vielä pienemmillä tietysti tämän päälle rikkinäiset yöunet.
tämä on kyllä ihan järjästelykysymys. Tietenkin voi aamulla nukkua pitkään, kun lapset esim leikkivät keskenään, ottavat itse aamupalaa ja touhuilevat omiaan. Harhakäsitys, ettei ihminen voisi nukkua pitkään jos on lapsia.
Ei erityislapsi tee mitään itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin yksi työtön tuttu tekee ilmiselvästi lapsia, kun ei saa töitä. Sitten mm. tupakoi imetysaikana (väitti, että nikotiini ehtii haihtua verestä) ja muutenkaan ei ole niitä, joiden soisi lisääntyvän. Erityisesti surettaa, että monet fiksut naiset eivät tee lapsia. Siihen varmaan on hyvät syyt, mutta juuri se parhain geeniperimä kuolee.
Kaikki järkytti/järkyttää edelleen kun tuttava pariskunnat ovat tehneet lapsia. Jo parin tunnin vierailun jälkeen olen aivan rättiväsynyt kun olen kuunnellut ja katsellut heillä pikkulasten menoa. En ymmärrä miten tuttavani jaksavat. Lapset ovat kaiketi ihan normaaleja, iloisia ja ihan hauskojakin ja vanhemmat pitävät heistä hyvää huolta. Mutta meno on silti minulle aivan liikaa. Tämä on vahvistanut näkemystäni siitä että itse en aio hankkia lapsia. Tiedän, että en pystyisi luopumaan omista harrastuksistani lasten takia enkä jaksaisi pyörittää edes yhden lapsen huushollia.
Vierailija kirjoitti:
Se satimessa oleminen. Et saa nukkua, et saa levätä, et saa syödä, juoda, käydä suihkussa tai istua vessassa tai lukea kirjaa tai valikoida banaaneja kaupassa rauhassa. Äitiäitiäiti ääääääää äitiäitiäiti non stoppina vuosikausia kaiken sen ajan kun et ole töissä. Hirveää.
Minä taas perheellisenä ihmettelen aina tätä, mulla on jopa kaksoset, mutta aina olen saanut rauhassa syödä, juoda, käydä suihkussa, lukea kirjaa, vahdata telkkaria ym. ja kauppaan olen ottanut lapset aniharvoin mukaan, vieläkin kun ovat jo 8v. ja ovat aina osanneet kaupassa käyttäytyä. Minä käyn kaupassa silloin kun mies tai esikoinen on kotona, toki nyt eivät tarvitse enää ketään kotiin pärjäävät päinsä. Kun olivat pieniä niin en tod. alkanut niitä pukea ym. ja yksin raahata kauppaan missä pitää raahata ne kauppakassit ja kissanhiekkasäkitkin. Miksi kukaan tekisi niin jos ei ole totaaliyh? Mulla on IBS ja todellakin kun ripulikohtaus tuli, niin juoksin vessaan ja sieltä ei kesken lähdetä, miehellä pitkät 11-13h työvuorot, joten olin lasten kanssa kotona tunteja yksin kun esikoinen oli koulussa tai jossain muualla.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki järkytti/järkyttää edelleen kun tuttava pariskunnat ovat tehneet lapsia. Jo parin tunnin vierailun jälkeen olen aivan rättiväsynyt kun olen kuunnellut ja katsellut heillä pikkulasten menoa. En ymmärrä miten tuttavani jaksavat. Lapset ovat kaiketi ihan normaaleja, iloisia ja ihan hauskojakin ja vanhemmat pitävät heistä hyvää huolta. Mutta meno on silti minulle aivan liikaa. Tämä on vahvistanut näkemystäni siitä että itse en aio hankkia lapsia. Tiedän, että en pystyisi luopumaan omista harrastuksistani lasten takia enkä jaksaisi pyörittää edes yhden lapsen huushollia.
Minkälaisia harrastuksia sulla on kun niistä pitäisi lapsen takia luopua??? Ryyppääminen? Yksinpurjehdusmaailmanympäri? No senkin ajan voi ukko olla lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Se, että lapset laitetaan jo alle vuoden ikäisenä järkyttävän meluisaan päiväkotiin, koska kuvitellaan, että lapsesta ei kehity normaalia ellei hän saa varhaiskasvatusta laitoksessa.
Joillekin päivähoito on luonnollisesti ainut vaihtoehto, jos ei ole taloudellisesti mahdollista jäädä kotihoitoon. Se on sitten eri asia. Mutta pelkästään varhaiskasvatuksen "välttämättömyyden" vuoksi en päiväkotiin laittamista ymmärrä.
Ohis: En tiedä olenko poikkeus, mutta mua taas on aina harmittanut ettei mua laitettu päiväkotiin, vaan äiti hoiti kotona (sen minkä masennukseltaan jaksoi). Totuin niin olemaan omissa oloissani ja puuhailemaan itsekseni, että oli ihan kaamea shokki mennä eskariin ja ala-asteelle kun en tuntenut ketään, kaveriporukat olivat pitkälti jo muotoutuneet ja ympärillä oli yhtäkkiä kamalasti hälinää. Tunsin itseni vuosia ihan outolinnuksi kaikessa ujoudessani.
Aiheeseen: Johtuu ehkä osittain noista lapsuusajan kokemuksista, mutta olen edelleen aika introvertti ja ahdistaa ajatus, että jaloissa pyörisi vuosikausia joku sellainen joka tarvitsee mua niin kokonaisvaltaisesti. Ei raukeita aamu-unia, ei rauhallisia lukuhetkiä, ei spontaaneja reissuunlähtöjä, ei hiljaisuutta, rajoitetummin mahdollisuuksia nauttia läheisyydestä ja seksistä. Ikuisesti lapsen kautta sidoksissa ihmisiin, joihin ei välttämättä jossakin kohtaa enää haluaisi. Eksponentiaalisesti kotitöitä ja huolehtimista, että Sirkka-Pekalla on koulussa oikeina päivinä lelu, sukset tai kurahousut. Puhumattakaan kaikista kasvatuspaineista, kun tuntuu etten oikein saanut kummaltakaan vanhemmalta eväitä tai mallia hyvään vanhemmuuteen. En ota riskiä, että toisin maailmaan lapsen jolle en sitten kuitenkaan jaksaisi tai kykenisi olemaan sellainen äiti kuin mielestäni pitäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ettei saa nukkua aamulla pitkään. Kaiken muun kestäisin. Olen kokenut lapsiperhe-elämää ex-avopuolisoni kautta ja se oli ainut asia mikä toden teolla ärsytti. Vielä pienemmillä tietysti tämän päälle rikkinäiset yöunet.
tämä on kyllä ihan järjästelykysymys. Tietenkin voi aamulla nukkua pitkään, kun lapset esim leikkivät keskenään, ottavat itse aamupalaa ja touhuilevat omiaan. Harhakäsitys, ettei ihminen voisi nukkua pitkään jos on lapsia.
Ei erityislapsi tee mitään itse.
Niin, myöskään vammainen aikuinen ei tee mitään itse. Mutta se on toki aika harvinaista. Ei nyt ehkä kuulu tähän keskusteluun.
Pakko sanoa, että lisäksi se nimi jota naisen pitäisi puolustaa, on samalla tavalla periytetty isän puolen sukuhaaran nimi. Johtuu tietysti myös siitä että elättäjänä mies on halunnut itsensä ja roolinsa tunnustettavan (eikä siinä mitään pahaa siinä tunnustamisessa olekaan).
Vaan pitäisikö aikuisten valita itselleen kokonaan uusi sukunimi? Kyllähän nykyajan arkistot niistä esi-isitä huolen pitää: