Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mistä johtuu joidenkin lapsiperheiden "kaaos"
15.07.2017 |
Itse olen vielä lapseton, mutta ystäväni lapsiperhearki on saanut minut hieman kammoksumaan ajatusta lapsista.
Vieraillessani meteli on aivan kamala. Vanhempi lapsi haluaa huomiota jatkuvasti. Huutaa, kyselee ja vinkuu. Nuorempi nyt on vielä niin pieni että siltä en nyt mitään käyttäytymistä odotakaan. Sitten se kaverini ainainen "valitus" siitä kuinka hädintuskin kerkeää siivota ja laittaa ruokaa, että siinä se päivä on mennytkin. Ainoa mahdollisuus on siivota kun pienempi nukkuu päikkäreitä. Ja tämä ystäväni on siis kotiäitinä vielä.
Olen miettinyt että miksi en muista että sukulaisperheeni lapsiperhearki olisi ollut noin kaaosta. Siellä oli vierrellessa suht hiljasta, mitä nyt lasten huoneesta jotain leikkimisen ääniä saattoi kuulua mutta en ikinä muista että lapset olisivat tulleet jalkoihin huutamaan ja mölyämään ja hakemaan huomiota. Kerran sitten juttelin tämän perheen äidin kans ja hän sanoi että heidän lapsiperhearki (3 lasta) on ollut suhteellisen mutkatonta ja on kokenut, että kotona ollessaan lapsien kanssa on aikaa ollut vaikka mihin.
Myös äitini hieman kauhistui kaverin perhearjesta ja kertoi että heräsi aina 7 maissa aamulla pikkuveljeni kanssa kun minä jatkoin unia sinne 10-11 aikoihin. Tällä välin pikkuveli oli katsellut piirettyjä ja leikkinyt, joten äitini oli tehnyt päivän ruoan valmiiksi, siistinyt paikkoja/siivonnut ja pessyt pyykkiäkin. Kun minä heräsin niin oli koko päivä aikaa tehdä ja touhuta ja ei enää tarvinnut miettiä arjenaskareita.
Joten miten te muut olette asian kokeneet? Onko teistä perheissä isoja eroja ja riippuuko se pitkälti vanhempien luonteista ja käyttäytymisestä ja myös kasvatuksesta, vai mistä? Itse en iki maailmassa voisi kuvitella että kuuntelisin lapsen jatkuvaa huomion hakua huutamisella. Itsekin muistan pienenä kun vanhemmat komensi leikkimään jos tulin keskeyttämään "aikuisten keskustelun" ja sitä myös toteltiin. Ymmärrän kyllä että lapsien luonteissakin on eroja mutta meidän perheessä tuo pikkuveli oli aivan hirveän tempperamenttinen ja vilkas lapsi ja silti äiti kokee että lapsiperhearki oli enemmänkin järjestelykysymys ja ei kokenut sitä millään tavalla todella raskaaksi (toki on aikoja millon on raskaampaa mutta yleensäottaen).
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tätä nyt alapeukutetaan? Pohdin vain lapsiperheiden eroja ja mistä se johtuu. Ja saa kai ihminen ärsyyntyä jatkuvasta metelistä ja kaaoksesta kun saa edes omaa sanaa kuulluksi ellei huuda?
Jos ainoa lapsiperhekontakti tällä hetkellä on ystäväniperhe niin tottakai se luonnollisesti hieman viillennyttää lapsien teko halua kun vierailu on aina yksi sirkus ja saa kuunnella lapsiperhearjen raskautta? Ennen en ole samanlaista kaaosta havainnut omassa lähipiirissäni, joten uusi juttu. Lomamatkoilla kylläkin.
Alapeukutetaan, koska sen sijaan että olisit ystäväsi tukena tämän haastavassa elämäntilanteessa, juoruilet ja puhut pahaa selän takana. Ei liity niinkään havaintoihisi lapsista. Minä tulisin surulliseksi, jos kuulisin jonkun "ystäväni" ajattelevan minusta ja elämästäni noin eikä yhtään tarjoavan tukea.
Anteeksi nyt vain mutta en ole puhunut mitään "pahaa" ystävästäni vaan miettinyt onko perheen arki oikeasti aina sellaista! Olen aina ollut tukena ja käynyt heidän kanssa puistossa ja kaupungilla ja auttanut siivoamisessa joskus kun olen käymässä. Ei tuo viestini kertonu mitään tuollaista asioista vaan käsitteli ainoastaan perheiden arjen hallintaa, että miten ne voivat olla niin erilaisia.
Ja toiselle kommentoijalle, en koskaan sanonut mitään sotkusta tai siitä miten siisteys määrittelee lapsiperheen. Heillä
on mielestäni aivan tavallinen lapsiperheen koti eikä mitenkään likainen. En itsekään ole maailman siistein ihminen niin siisteyttä en kyllä kenenkään kohdalla lähde arvostelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllähän ihmisillä myös unohtuu asiat. Oma äitini kerran puuskahti, että tehän ette itkeneet tai riidelleet lapsina koskaan. Niin varmaan.
Tässäkin kertjussa näkyy hyvin kuinka jotkut syyllistyvät ulkoa tulevista paineista. Se näkyy sitten kotona hermostumisena. Vanhemmuuden mittarit on nykyään kovat ja jos in itse epävarma, niin sitä yrittää elää niiden mukaan.
Vierailija kirjoitti:
En nyt saa lainattua tekstiä mutta en kirjoittanut että neljää tuntia piirrettyjä, se oli yksi asioista. Äitini ei ole eritellyt mitä kaikkea pikkuveljeni/he tekivät sen 4 tunnin aikana mutta sai kuulemma hommat hoidetuksi.
Ja anteeksi, en tajunnut tämän olevan niin negatiivinen aihe. Mietin vain perheiden erilaisuuksia ja mistä se riippuu. Ja myös teidän kokemuksia. Mutta kuten aina, avlla on turha saada järkevää keskustelua aikaan, lukuunottamatta joitain järkeviä kommentteja.
En näe siinä mitään pahaa jos olen keskustellut oman äitini kanssa meidän perhe-elämästä ja kertonut kaverini perhearjesta. Onko ihmisten arki jokin pyhä asia josta ei saa edes omalle äidille kertoa kun haluan kuulla miten hän on kokenut asiat? Ja totta, että elämä on ollut erilaista kun itse olen ollut lapsi ja maailma on muuttunut. Muille tästä asiasta en ole edes puhunut.
No mun kokemukseni on, että nimenomaan siihen aikaan, kun olin lapsi, oli ihan luonnollista, että lapset otetaan mukaan kotitöihin. Mulla on mukavia muistoja nyrkkipyykistä, siivouksesta ja leivonnasta. Samaan olen pyrkinyt itse, pienetkin lapset osaavat ja tykkäävät auttaa. Mutta kukin perhe tavallaan, äidilläsi varmaan arki pyöri parhaiten noin.
Ja sitten ihmetellään Suomen historiallisen alhaisia syntyvyyslukuja.
Kuka tänne lapsia hankkisi?
Kiitos järkevistä kommenteista. Olen taas hieman viisaampi. On valtava määrä erilaisia muuttujia, mitkä määrittelee minkälaiseksi se lapsiperhearki muotoutuu. Kenelläkään se ei varmasti oli jatkuvasti ruusuilla tanssimista, mutta joillakin se näköjään sujuu mutkattomammin kun toisilla, monista asioista riippuen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet oikeassa, ja tästä on tarkemmin keskusteltu täällä
http://www.vauva.fi/keskustelu/2915148/en-jaksa-kayda-lapsiperheissa-en… ...
Söpöjä nuo "kyllä ennen vanhaan"/"vanhemmuus hukassa"/"nykyvanhemmat"-kommentit. Niin sitä aika kultaa muistot, ja jokainen sukupolvi ajattelee nuoremmasta sukupolvesta tuolla tavalla. Nykyvanhemmat on kaikilla mittareilla parempia vanhempia kuin yksikään sukupolvi aiemmin: kuolemaan johtavat tapaturmat ovat harvinaisia kuten lasten kurituskin ja samalla aikuiset viettävät lastensa kanssa aikaa enemmän kuin koskaan ennen. Kasvatuskulttuuri on kieltämättä amerikkalaistunut, kun lapsiperheet ajetaan Hoplopeihin yms. lapsiperhepaikkoihin muiden elämää "häiritsemästä", jolloin lapset eivät opi ottamaan erilaisia ympäristöjä ja ihmisiä huomioon ja lapset ovat kaiken keskipisteenä.
Kysy siltä ystävältä. Älä pällistele selän takana ja mollaa äidillesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kyllähän ihmisillä myös unohtuu asiat. Oma äitini kerran puuskahti, että tehän ette itkeneet tai riidelleet lapsina koskaan. Niin varmaan.
Tässäkin kertjussa näkyy hyvin kuinka jotkut syyllistyvät ulkoa tulevista paineista. Se näkyy sitten kotona hermostumisena. Vanhemmuuden mittarit on nykyään kovat ja jos in itse epävarma, niin sitä yrittää elää niiden mukaan.
Mun paineet ainakin tulee äidiltä, koska hän opetti, ettei minua voi kukaan rakastaa, ellen ole kuin hän ja se malli oli olla ilkeä minulle!!!! Minun olisi siis pitänyt sietää hymyssä suin ilkeää paskakohteluani ja opetella, että jos tämän siedän ja tästä vielä otan mallin, niin aaaaah, sitten minuakin voi joku lökäpöksyluuserihakkaaja varmaan rakastaa!!!!! (Koska en osaa kuvitellakaan yhtään tasokkaamman miehen käyttäytyvän niin). Samoin lapset, ne ei nyt voi mun äidi kasvatusmallin mukaan rakastaa minua, koska en alkanut käyttäytyä ja olla niin kuin äidin mielestä oli hyvä.
Ulkoisesta maailmasta en saa paineita, ainoa vaan, että huomaan monien siellä moittivan minua, kun seurauksina äidistä meillä on sotkuista ja olen kärsivä, voimaton äiti.
Vierailija kirjoitti:
En nyt saa lainattua tekstiä mutta en kirjoittanut että neljää tuntia piirrettyjä, se oli yksi asioista. Äitini ei ole eritellyt mitä kaikkea pikkuveljeni/he tekivät sen 4 tunnin aikana mutta sai kuulemma hommat hoidetuksi.
Ja anteeksi, en tajunnut tämän olevan niin negatiivinen aihe. Mietin vain perheiden erilaisuuksia ja mistä se riippuu. Ja myös teidän kokemuksia. Mutta kuten aina, avlla on turha saada järkevää keskustelua aikaan, lukuunottamatta joitain järkeviä kommentteja.
En näe siinä mitään pahaa jos olen keskustellut oman äitini kanssa meidän perhe-elämästä ja kertonut kaverini perhearjesta. Onko ihmisten arki jokin pyhä asia josta ei saa edes omalle äidille kertoa kun haluan kuulla miten hän on kokenut asiat? Ja totta, että elämä on ollut erilaista kun itse olen ollut lapsi ja maailma on muuttunut. Muille tästä asiasta en ole edes puhunut.
Omasta mielestäni ei ole ollenkaan negatiivinen aihe. Näitähän on hyvä pohtia, etenkin jos harkinnassa on joskus lisääntyä :)
Paljon voi vaikuttaa siihen miten paljon aikaa päivässä on mihinkin. Esimerkiksi tse olen mielummin lapseni kanssa kuin teen ruokaa ja tiskaan joten lapsen lounas tulee purkista. Joidenkin mielestä se on kauheeta ja pitäisi aina käyttää niitä lähituotettuja luomukasviksia ja onnelisen eläimen lihaa keitettynä.
Silloin se ruuanlaittoon käytetty aika on pois jostain muualta, luultavasti omista unista tai siivoamisesta . Itse olen todella huono organisoimaan mitään joten pyrin menemään aina sieltä missä aita on matalin, panostan sitten enemmän leikkimiseen ja lapsen ohjaamiseen.
Jokaisen pitää itse päättää millaiseksi vanhemmaksi haluaa kehittyä, ja kuitenkin ymmärtää se, että lapsi kasvattaa vanhemman :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on meteliä, jos on vieraita. Lapset aina alkaa riehaantumaan, jos tulee vieraita. Välillä on tosi hiljaisia hetkiä, kun toinen on pihalla ja toinen leikkii ulkona tai jos leikkivätkin yhdessä sisällä voi olla hiljasta. Jos alkaa meno olemaan kuin jostain eläintarhasta, sanon, että nyt on aika mennä ulos. Sekaista kyllä usein on, mutta sitä voi estää sillä, että on tosi järjestelmällinen. Eli siivoaa koko ajan. Tiskikoneeseen ei jätetä puhtaita, ei hetkeksikään. Ne nostetaan kaappiin ja jokainen astia sinne suoraan. Jos tavara on lattialla, se nostetaan. Jokaiselle on paikkansa ja se laitetaan sinne heti tarvittaessa. Mä en ole tällainen vaan olen laiska ja en jaksa. Saatan siivota vasta illalla tiskit, jotka on jääneet pöydälle. Äitinikin teki näin. Lattiat pitää pestä myös usein, koska hiekkaa kulkeutuu sisälle. Sitäkään en aina jaksa, enkä jaksa olla hitler lasten huoneessa. Pyykkiä tulee niin paljon, että sitäkin pitäisi olla koko ajan ripustamassa ja kasaamassa. Mä istun tietokoneella ja juon rauhassa kahvia. En jaksa nyt välittää. Olen aamuväsynyt. Nousen tästä, kun jaksan, siivoan ja mennään ulos.
Unenpuute aiheuttaa ainakin itselleni sen, että mihinkään toimeen on vaikea tarttua. Virkeänä ja hyvin levänneenä kotityöt ja siistiminen hoituu käden käänteessä, lapsiakin olisi varmasti näppärä paimentaa siinä ohessa. Mutta jos ei ole nukkunut useampaan vuorokauteen kunnolla (varmaan aika perus lapsiperheissä, erityisesti äideillä), pää ei kerta kaikkiaan toimi.
Itseäni jos häiritsisi kaaos jonkun kotona, alkaisin siistimään paikkoja. Laittaisin tiskikoneen pyörimään, tai tiskaisin. Jos mukulat huutavat, katsoisin silmiin ja sanoisin "Äläpä huuda. Tuo sattuu minua korviin. Sano asiasi normaalilla äänellä." Antaisin lapsille huomiota, jota he niin kipeästi tarvitsevat. Istuttaisin ystävättäreni alas, ja hieroisin hänen hartioitaan. Keräisin lelut laatikkoon, viikkaisin pyykit,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oma lapsuuteni oli erilainen kuin oman lapseni. äiti ja isä olivat päivätöissä ja iltaisin äiti keskittyi vain kodinhoitoon ja lapsiin. isä kuskasi lapsia harrastuksiin ja teki pihatöitä illat. meillä oli aina kavereita kylässä tai me oltiin kavereilla. ruoka-aika oli aina klo17 ja äiti oli loihtinut maittavan ruuan. kotikin oli siisti, mutta muistan teini-ikäisinä sen olleen sotkuinen kun ei sisarusten kanssa jaksettu siivota. vanhemmilla ei ollut masennusta tms. olivat supernormaaleita jos voi sanoa. aika unelma lapsuus. itse olen ajautunut yksinhuoltajaksi ja talous tiukilla sen takia. se vaikuttaa arkeen aika paljon. kaupasta ei voi ostaa mitä haluaisi ja koko ajan pitää miettiä mihin ruokaan on varaa. se on ahdistavaa ja huomaan iltatisin olevani väsynyt ja en niin läsnä kuin omat vanhempani olivat. välillä tuntuu ettei ole voimia tavat edes omia ystäviä vaan kaikki voima mene siihen että saan loihdittua ruokaa pöytään.
Ap, ehkäpä tästä loukkaannuttiin koska avauksessa/kommenteissasi on arvottava - ei niinkään aidon pohdiskeleva - sävy. Ja tyypillinen "sitten, kun minulla on lapsia"-ajattelukuvio: et voi kuvitella kuuntelevasi "lasten huomion hakua huutamalla", mutta tosiasiassa kaikki lapset mankuu joskus jotain enemmän tai vähemmän ja tulet sen huomaamaan, jos saat joskus lapsia.
Terv. Itsekin monta "sitten kun olen äiti"-juttua pyörtänyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet oikeassa, ja tästä on tarkemmin keskusteltu täällä
http://www.vauva.fi/keskustelu/2915148/en-jaksa-kayda-lapsiperheissa-en… ...
Söpöjä nuo "kyllä ennen vanhaan"/"vanhemmuus hukassa"/"nykyvanhemmat"-kommentit. Niin sitä aika kultaa muistot, ja jokainen sukupolvi ajattelee nuoremmasta sukupolvesta tuolla tavalla. Nykyvanhemmat on kaikilla mittareilla parempia vanhempia kuin yksikään sukupolvi aiemmin: kuolemaan johtavat tapaturmat ovat harvinaisia kuten lasten kurituskin ja samalla aikuiset viettävät lastensa kanssa aikaa enemmän kuin koskaan ennen. Kasvatuskulttuuri on kieltämättä amerikkalaistunut, kun lapsiperheet ajetaan Hoplopeihin yms. lapsiperhepaikkoihin muiden elämää "häiritsemästä", jolloin lapset eivät opi ottamaan erilaisia ympäristöjä ja ihmisiä huomioon ja lapset ovat kaiken keskipisteenä.
Muistelin juuri lapsuuden ihania kesiä ja ennen vanhaan -menoa kun pienenä koululaisena kävimme puistoruokailussa emmekä tarvinneet jatkuvaa viihdytystä. Sitten rupesin miettimään että hetkinen, muistan selvästi että vietimme kesää "Tiinan" ja "Lauran" kanssa keskenämme, mutta Tiinahan muutti pois jo ennen tokaluokan joulua.
Kysyin äidiltäni ja hän vahvisti että näin tosiaan oli, kolme kahdeksanvuotiasta oli pitkät kesäpäivät keskenään, avain kaulasta roikkumassa. Eikä vanhemmiltani ollut vanhemmuus hukassa, vaan töissä piti käydä.
Minun lapsiperhearjesta on jo aikaa, lähes parikymmentä vuotta. Olen erittäin epäjärjestelmällinen ihminen luonnostani ja alku oli ihan kaaosta. Kyllästyin kaaokseen ja sen hallitsemattomuuteen ja tein meille aikataulun, johon merkkasin kellonajat mitä tehdään mihinkin aikaan, tyyliin klo 6 vauvan imetys ja huolto, klo 7.30 aamupala ja oma kahvi, klo 9 ulos satoi tai paistoi, klo 10 vauvan huoltoa ja lounaan valmistelu, klo 11.30 lounas jne. Se helpotti itseäni ja sain pikkuhiljaa arjen hallintaan ja lapsetkin rauhoittui siinä sivussa, kun tottuivat, että arjessa on tietty rytmi eikä ollut päätöntä kaahottamista ja äidin komentelua.
Mutta perheissä on eroja ja kukin hoitaa lapsiperhearkensa miten parhaimmaksi näkee ja kokee, mutta aikataulutus toimi meillä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tätä nyt alapeukutetaan? Pohdin vain lapsiperheiden eroja ja mistä se johtuu. Ja saa kai ihminen ärsyyntyä jatkuvasta metelistä ja kaaoksesta kun saa edes omaa sanaa kuulluksi ellei huuda?
Jos ainoa lapsiperhekontakti tällä hetkellä on ystäväniperhe niin tottakai se luonnollisesti hieman viillennyttää lapsien teko halua kun vierailu on aina yksi sirkus ja saa kuunnella lapsiperhearjen raskautta? Ennen en ole samanlaista kaaosta havainnut omassa lähipiirissäni, joten uusi juttu. Lomamatkoilla kylläkin.
Alapeukutetaan siksi että ketju tuntuu olevan täynnä näitä elämänhallinnattomia kaaoksessaeläjiä joiden herkkä nahka ei kestä edes pientä kritiikinpihausta. Ilmeisesti pitäisi teeskennellä että kaoottisuus on normaalia ja ainoastaan natsivanhemmilla on rauhallista kotona.
Sitten kun minä olen äiti, ajattelin itsekin. Äitiyteen pääsemiseen meni pitkään (tahaton lapsettomuus kesti vuosia), mutta lopulta siihen pääsin. Lapsi on nyt kolme ja kuulkaa: olen pitänyt pääni.
Lapsi on vilkas, todella vikkelä ja uhmaikäkin aluillaan. Minä pidän silti pääni, sillä seurauksella että lapsi osaa ikäisekseen käyttäytyä vaadittaessa, hänellä on selvä päivärytmi, hän saa huonolla käytöksellä huomiota jne. En siedä esimerkiksi ruokapöydässä huutamista ja sikailua yhtään.
Moni vanhempi ei vain viitsi kasvattaa, vaan myötäilee lapsiaan. Tuloksena on just näitä padeilla ja karkeilla lahjottuja vinkujia, joita kukaan ei jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Sitten kun minä olen äiti, ajattelin itsekin. Äitiyteen pääsemiseen meni pitkään (tahaton lapsettomuus kesti vuosia), mutta lopulta siihen pääsin. Lapsi on nyt kolme ja kuulkaa: olen pitänyt pääni.
Lapsi on vilkas, todella vikkelä ja uhmaikäkin aluillaan. Minä pidän silti pääni, sillä seurauksella että lapsi osaa ikäisekseen käyttäytyä vaadittaessa, hänellä on selvä päivärytmi, hän saa huonolla käytöksellä huomiota jne. En siedä esimerkiksi ruokapöydässä huutamista ja sikailua yhtään.
Moni vanhempi ei vain viitsi kasvattaa, vaan myötäilee lapsiaan. Tuloksena on just näitä padeilla ja karkeilla lahjottuja vinkujia, joita kukaan ei jaksa.
Jess. Yhden pienen lapsen besserwisser-äiti bongattu.
Alue: Aihe vapaa
tää oli hyvä! ja tää on totta.