Mistä johtuu joidenkin lapsiperheiden "kaaos"

Vierailija kirjoitti:

Minä taas olen usein miettinyt, että miksi monen lapsettoman elämä on yhtä kaaosta. Kämppä on sotkuinen, ruuanlaittoon ei ole aikaa, osaamista tai motivaatiota, vaan syödään kaikkea sellaista, jota ei tulisi mieleenikään tarjota lapsille. Liikkua ei jakseta, vaan muutaman kilometkin matelukin jo suuri saavutus. Ulkoilen lasten kanssa päivittäin ja teen pitkiä kävelylenkkejä. Eräs sinkkuystävä oli seuranani ja teimme noin 2,5 km hidastempoisen maisemakävelyn, jonka jälkeen ystäväni totesi että ollaan kyllä kävelty tänään tosi paljon ja että on ihan poikki..

Ja monien lapsettomien kanssa tapaamisia on vaikea sopia, kun elämä tuntuu olevan sellaista säätöä, että aina on kiire sinne ja tänne... Lapsiperheiden kanssa taas tapaamisia on helppo sopia, kun päivässä on tietyt rutiinit ja ei olla koko ajan säntäämässä sinne sun tänne. 

Ja kun joku jää äityslomalle, niin usein työssäkäyvän työtaakka on aivan valtava ja koko ajan valitetaan työn raskautta ja unohdetaan täysin, että kyllä se äitislomalainenkin on töissä käynyt ja silti elämästä ja arkiaskareista selvinnyt. Itse rakastan äitiyttä, mutta ei se elämä kotonakaan aina ruusuilla tanssimista ole. Mietitään vaikka, että että kun 7 kk univelka painaa päälle, niin ei sitä aina jaksa täydellä teholla imuria ja pölyrättiä heilutella, vaikka siihen joskus aikaa olisikin :) 

Voi se lapsetonkin olla eri syistä stressaantunut ja väsynyt.

Joillakin oma elämä on juuri ja juuri hallinnassa, jos sitäkään, miten ihmeessä se tasoittuisi lasten myötä?! Kun hyvin hallitussakin elämässä lapset mullistaa kaiken. :))

Vierailija kirjoitti:

Joitakin ei vain kiinnosta kasvatus ja syy-seuraussuhteiden havannointi. En itsekkään ole mikään täydellinen vanhempi. Kuitenkin jos jokin ongelma ilmenee, niin hankin tietoa asiasta ja ratkaisukeinoja. Maailma on täynnä asiantuntijuutta ja kasvatusoppaita. Olen huomannut, että monet turtuu tilanteeseen ja ratkaisu on se tyyliä huutaminen, mitätöinti, ilkeästi puhuminen jne. Kun ei avaimia muuhun ole. Onnekkaita on ne perheet, joiden kummankin vanhempien kodissa oli hyvä ja samansuuntainen kasvatus. Silloin kaikki tulee luonnostaan.

Mun mieheni veljen perhe on tällainen kaaosperhe. Oltiin anoppilassa useamman päivän ajan samaa aikaa ja kyllä mulla napsahti hermot muutamaan otteeseen. Käytös ihan hirveää, huutamista, lällättämistä, lyömistä.. Vanhemmilta puuttuu johdonmukainen käytös, toisin sanoen kakarat riekkuu kunnes jompi kumpi ärähtää. Varmaan tosi hyvä perusturvallisuuden tunne tällaisessa perheessä.. Lapsille huudetaan epämääräisiä käskyjä jostakin yläilmoista sen sijaan, että pysäyttäisi sen lapsen ja sanoisi tiukan rauhallisesti silmiin katsoen "Älä huuda, minua sattuu korviin ja se tuntuu pahalta". Eniten ärsyttää kun rivien välistä tulee kommenttia, että helppoa se on meidän kun niin rauhalliset lapset. Todellisuudessa hyvään käytökseen on käytetty paljon tunteja, hikeä, verta ja kyyneleitä vuosien saatossa.

Jotkut ihmiset ei vaan halua kehittää itseään, edes vanhempina.

Tiedätkö, tuo silmiin katsominen ja tehokkaasti toruminen ha selittäminen ei vain tehoa kaikkiin lapsiin samalla tavalla. En minäkään ole mikään kasvatuksen mestari ja joskus mennään sieltä mistä aita on matalin, mutta silti pahoja ongelmia on vain ja ainoastaan yhden lapsen kanssa. Toisiin on tuo ns. normaali kasvatus, läsnäolo, ja vuorovaikutus riittänyt. Lapsi voi olla poikkeuksellisen vilkas tai tottelematon ja näin on varmaan monessa perheessä eroja ihan sisaruksissakin. Syynä jonkun lapsen poikkeuksellisen käyttäytymiseen voi olla myös muussakin kun täysi pieleen menneessä vuorovaikutuksessa tai kasvatuksessa. Meilläkin juuri tuo yksi lapsi joka on poikkeuksellisen haastava on tutkittavana koska on adhd ja muihinkin häiriöihin liittyviä piirteitä. Tuolloin on lapsessa yleensä myös muutakin "häikkää" kun pelkkä tuhmuus, vilkkaus, äänekkyys tai uhmakkuus. Mutta ne muut outoudet voi olla myöskin sellaisia että sellainen henkilö jon ei vietä lapsen kanssa 24h ei huomaa, ei ainakaan satunnaiset vierailijat. Se että lapsi ei päältäpäin näytä selvästi vammaiselta tai että osaa liikkua ja puhua normaalisti ei tarkoita että lapsella ei voisi olla esim. jotain neurologista kuten autismin kirjoa tai adhd:ta.

Nykyisin on some ja kaikki muut laitteet. Jos niihin jää vähän koukkuun niin arki on äkkiä kaaosta. Ennen luettiin sanomalehti aamulla ja siinä oli päivän media-annos.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu kovasti vanhempien yleisestä elämänhallinnasta. Vakaiden vanhempien lapset ovat yleensä vakaita.

Tarkoitat kai, että rankalla kädellä rankaisevien vanhempien lapset ovat hiljaisia.

yleensä lapsiperheiden elämä on paljon paremmassa järjestyksessä kuin lapsettomien, just saying...

-kodit puhtaampia, alkoa kuluu vähemmän, ruoka terveellisempää, harrastuksina ulkoilu & eri urheilulajit, telkusta katotaan vähemmän aivoja surkastuttavaa roskaa ja vanhemmat pystyvät huolehtimaan itsensä ja oman työnsä lisäksi myös lasten läksyt, kaverikyläilyt, hammaslääkärit, diskot, pyöräilyn/luistelun/uimisen opettelun ja jalkkisturnausten buffetit yms. Ravintolassa perheet eivät ryyppää tai öykkäröi ja itkevät lapset yritetään hyssyttää hiljaisiksi heti, jotta muilla asiakkailla säilyy rauha. Käytöstapoja harjoitellaan ahkerasti ja keskiverto lapsi osaa kiittää saamistaan lahjoista, antaa bussissa paikkansa vanhukselle, istua oppitunneilla hiljaisesti, hoitaa läksynsä ja auttaa kotitöissä sekä käy mukisematta kyläilemässä isovanhemmilla. Suurin osa lapsista kulkee puhtaissa ja ehjissä vaatteissa, hyvin ravittuina ja kiltteinä täällä joukossamme. Lapset harvemmin kadehtivat edes kaverin leluja, toisin kuin aikuiset naapurien ja sukulaisten autoja ja Thaimaan-lomia. Lapset myös kohtelevat toisiaan paremmin kuin aikuiset toisia aikuisia. Viha pakolaisia tai työttömiä kohtaan on aikuisten heiniä. Kaduilla kännäävät ja örisevät tyypit on yleensä ihan muita kuin lapsia tai lapsiperheen äitejä/isejä. Itseään täynnä olevat narsistit ja elämän hedonistit ovat usein myös muita kuin tavan isiä ja äitejä, jotka valvovat kuumeisen lapsen sängyn laidalla laulamassa tuuttulauluja ja tekemässä kylmiä pyyhekääröjä. Siinä ei ekana tule mieleen, että mitä vois taas itselleen saada jotain enemmän, parempaa ja isompaa. On vaan helvatin tyytyväinen, kun kuume viiden päivän päästä laskee, lapsi hymyilee taas ja koko perhe saa  nukkua rauhassa seuvaan yön, se riittää. Ja sit seuraavana aamuna pistetään pesukone pyörimään ja pestään kaikki viikon hikiset lakanat ja yöpuvut.

Me ollaan miehen kanssa sellasia semi-boheemeja, joka jo osaltaan tuo sellaista pientä kaaosta arkeen.

Lapsen kanssa ensimmäinen vuosi oli ihan hirveää kaaosta, koska hänellä oli vaikeita allergioita, jotka lähtivät selviämään vasta yli 1-vuotiaana. Emme käytännössä nukkuneet öisin lainkaan, päivisin jossain välissä tunnin-kaksi. Pienessä asunnossa ei auta, että toinen hytkyttelee huutavaa vauvaa pitkin kämppää, kun se kuitenkin kuuluu omiinkin korviin. Ei meillä ollut energiaa tehdä ruokaa tai siivota, oma hyvinvointikin meni ihan rempalleen.

Sen jälkeen lapsen suhteen elämä on tasoittunut valtavasti. Meillä on todella helppo kolme vuotias, jonka uhma on lähinnä sitä, että sanoo kaikkeen ei (mutta kuitenkin syö/nukkuu/käy potalla/leikkii jne mihin sitten sanookaan ei). Tällä hetkellä kuitenkin kaaosta luo minun työt ja miehen "laiskuus". Minä joudun tekemään joka sekunnin töitä, jonka vaan voi. Kaiken ajan mitä en ole lapsen kanssa, olen töissä. Kun mies viettää aikaa lapsen kanssa, he tekee kaikkea kivaa. Kun minä vietän aikaa lapsen kanssa, hoidan samalla siivouksen, pyykit, tiskit, ruuat, kaikki arjen asiat (laskut, lääkäriajat, päiväkotipaikan hakemiset jne). Aina ei jaksa, ja haluan vain heittäytyä olemaan lapsen kanssa. Silloin erityisesti meillä on sekaista, syödään valmisruokia jne. Meidän talouden tulot ovat myös täysin kiinni minun työstäni, joten se stressaa, enkä pysty hölläämään sitä osuutta. 

Kiitän kuitenkin kaikkia mahdollisia luojia siitä, että meillä on todella helppo lapsi, joka lähinnä leikkii ja nauraa. Muuten meillä olisi vielä pahempi kaaos. 

En ole koskaan nähnyt lapsperhe-elämää, joka olisi näyttänyt minusta millään tavalla siedettävältä. Lasten määrä ei ole ratkaiseva tekijä. Yksilapsisissakin perheissä on väninää, ylimääräisiä kotitöitä, jatkuvaa joutavaa neuvottelua ja kylässä ramppaavia lasten kavereita.

Lapsiperhearki ei ole kaikkia varten.

Vierailija kirjoitti:

yleensä lapsiperheiden elämä on paljon paremmassa järjestyksessä kuin lapsettomien, just saying...  

Lol. Ei. :D

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen ap:n kuvailema arki vaatii:

- terveitä, neuropsykologisesti ns. normaaleja lapsia

- terveet vanhemmat

- mielenterveydeltään terveet vanhemmat

- vakaat olot, ei esim. taloushuolia tai parisuhdeongelmia

- lasten sopivan temperamentin

- keskenään toimeen tulevat lapset

- ainakin toinen vanhempi kotona arkea pyörittämässä

- aikakoneen, jolla matkustaa takaisin aikaan jolloin lapset sai passittaa pois jaloista pihalle eikä vanhempien tarvinnut jatkuvasti viihdyttää, opettaa tai tunnekasvattaa lapsia, kuskata näitä harrastuksiin, hoitaa lasten koulu/muita asioita sähköisesti päivittäin, olla lastensa kanssa läsnä 24/7 ja tarjoilla ainoastaan laadukasta ja ravitsevaa luomua kasvisruokaa viisi kertaa päivässä

Paljon lapsiperheiden kanssa työskennelleenä ja nyt isoäitinä olen 100% samaa mieltä .

todella totta töriset.

Pelkästään sillä lapsella on voinut olla huono päivä (on vaikka nukkunut huonosti, syönyt huonosti tai tulossa kipeäksi), silloin lapsi tarvitsee enemmän huomiota. Jos olet käynyt heillä sen yhden kerran, et voi tietää millaista heidän perheen elämä tavallisesti on. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi tätä nyt alapeukutetaan? Pohdin vain lapsiperheiden eroja ja mistä se johtuu. Ja saa kai ihminen ärsyyntyä jatkuvasta metelistä ja kaaoksesta kun saa edes omaa sanaa kuulluksi ellei huuda?

Jos ainoa lapsiperhekontakti tällä hetkellä on ystäväniperhe niin tottakai se luonnollisesti hieman viillennyttää lapsien teko halua kun vierailu on aina yksi sirkus ja saa kuunnella lapsiperhearjen raskautta? Ennen en ole samanlaista kaaosta havainnut omassa lähipiirissäni, joten uusi juttu. Lomamatkoilla kylläkin.

Vähän samasta syystä kuin että saisit takuulla alapeukkuja jos kysyisit miksi ihmiset on erilaisia.

Mistäs kaaos meillä johtuu... Elämän tilanteesta. Olen koko lapsieni olemassaolon ajan elänyt joko opiskellen töiden ohessa tai remontoiden ja opiskellen tai ollut 24/7 tyylisesti työssä. Työni siis on hyvin epätyypillistä ja olen nyt vielä yrittäjä. Ensimmäistä kertaa koko aikuisen elämäni aikana nyt en ole raskaana, imetä tai opiskele. Meillä ei ole koskaan lasten olemassaoloaikana ollut kahta päivää pidempää vapaata. Nyt kesäaikana meillä ei ole puolta päivää pidempää vapaata. Lapset ovat työpaikalla mukana, ehkä yksi tai kaksi sellaista päivää voimme nipistää että pääsemme lasten kanssa jotain hauskaa tekemään perheenä. Olemme siis panostaneet siihen että vähän vapaa-ajan teemme ennemmin lasten kansa mukavia asioita kuin että järjestelisimme ja siivoilisimme taloa. Villakoirat eivät meitä haittaa, ja kun illalla auringonsäteessä tanssivat pölypallot alkavat ahdistaa, imuroin. Lapsemme ovat rauhallisia ja tottelevaisia normaaleja lapsia. Yksi lapsi on kroonisesti sairas ja se aiheuttaa lisää stressiä. Tärkeämpää kuin tip top koti, on hyvä parisuhde ja toisien kunnioitus. Kyllä me välillä siivotaan taloa, emme me lissa asu, mutta jos joku lapseton meille kylään tulee niin kyllähän tämä meininki hirvittää.

Oiskohan tästä syystä? Isi jätetty yksin lasten kanssa kotiin. 😂

Muista rakas Ap, että lapseton ihminen on AINA se paras kasvattaja, joka kaukaa kauhistelee muiden perhe-elämää. Omat muistosi omasta lapsuudestasi ovat vääristyneitä ja äitisi kokemuksetkin kullan reunaamia. Te olette nyt veljesi kanssa isoja jo, joten se aika tuntuu menneeseen katsottuna helpolta ja "sujuihan se ihan hyvin." Ei äitisi kerro tai muista miten itki riittämättömyyttä tai koki huonoa omatuntoa että antoi sinun nukkua myöhään tai valvoa pitkään. Etkä sinä voi muistaa omassa käytöksessäsi kenties lapsena ollutta ongelmallisuutta. Ja arvaas mitä, sulla on vielä käyttämättä se ässä hihasta, se tyhjä taulu. Nimittäin, ne sinun omat lapset. Nehän ei tietenkään koskaan tule tekemään samaa ja sinun oma perhe-elämäsi on rennosti hallittua ja organisoitua olematta kuitenkaan tiukkapipoista. Koska nyt vielä uskot, että sinulla ja omilla ominaisuuksillasi olisi suurikin rooli lastesi luonteen suhteen. Tulet ehkä vielä joskus yllättymään, niinkuin jokainen meistä äidiksi tulleista. Mutta en vielä kerro miten. Luen sen sitten aikanaan täältä Av.lta.