Pitäisikö isovanhemmille taata oikeus tavata lapsenlapsiaan? Isoäiti HS:lle: ”Kaikki suvun yhteydenotot on katkaistu”

Eikun vanhemmat eivät voisi ottaa vastaan uusia työmahdollisuuksia ulkomailta jos isovanhemmat kieltävät (vitsi)

Vierailija kirjoitti:

Ex-mieheni äiti on mielenkiintoinen tapaus. Tuohon aikaan (kymmenen vuotta sitten) esikoisemme oli 3-vuotias ja meille syntyi vauva. Anoppi oli aina ollut todella päälle päsmäri, halusi järjestää ristiäiset oman mielen mukaansa kotonaan ja yritti vaikuttaa lasten nimiin ynnä muuta.

Kun kuopus syntyi, oli anoppi virkavapaalla ja vei esikoista läheiseen leikkipuistoon päivisin kolmesti viikossa. Olimme juuri muuttaneet alueelle. Kuopus taisi olla nelisen kuukautta kun itse ensi kerran menin lasten kanssa puistoon johonkin taaperokerhoon, siellähän muut äidit tunnistivat meidän Väinön ja kysyivät että missä Väinön äiti on? Anoppi oli monta kuukautta sumuttanut uusia äitikavereitaan esittämällä lapseni äitiä. Myöhemmin selvisi että hän tosiaan oli uppoutunut äidinrooliinsa niin pahasti että oli kertonut kaikenlaisia tarinoita lapsensa vauva-ajan reflukseista ja vaikka mistä (lapsella ei ollut refluksia).

Välit meillä meni sitten poikki, mutta hän jatkoi häiriköintiä puhelimitse ja kirjeitse. Erosimme miehen kanssa myöhemmin ja noin vuosi erosta mies menehtyi onnettomuudessa. Ex-anoppi jatkoi vainoamista ja lähetteli minulle

Mm. Kirjeitä varustettuina teipatuilla kuvilla moottoripyöräjengien logoista 😆. Hänestä tehtiin rikosilmoitus. Nykyään asumme aivan eri paikkakunnalla eikä anopista ole kuulunut enää pariin vuoteen, en tiedä onko elossakaan. Mutta tällaiselle hullulle en tapaamisoikeutta antaisi, vaikka se olisi viimeinen tekoni.

Terkkuja tutuille jos tunnistavat....

Hyi kamala, tuo on yksi asia mitä pelkään rajattoman anoppini kanssa eniten. Lapsi on nyt 3-vuotias ja edelleen anoppi "vahingossa" kutsuu itseä äidiksi eikä mummoksi lapselle. Ei edes tavata erityisen usein, eikä ole ikinä hoitanut lasta, joten mulla on todella vaikea ymmärtää miten voi toisen lapselle (tuossa iässä) kutsua noin kauan itseä äidiksi vahingossa. Siis ymmärrän kyllä, kun kavereilla on samanikäisiä lapsia ja joutuu sanomaan "äiti auttaa" 100x päivässä, että se voi lipsahtaa suusta minunkin lapselle, mutta yli 60-v ihminen jonka äiti -hokemiskaudesta on kuitenkin yli 30 vuotta.

Olen muutenkin epäillyt jonkinlaista mt-ongelmaa, mutta eihän niitä puheeksi voi ottaa. Juuri tuota "äidin leikkimistä" olen havainnut vauva-ajasta lähtien, siis ihan meidän vanhempien seurassa. Taantuu jotenkin ihan silmissä siihen aikaan kun omat olivat pieniä, ja ikään kuin leikkisi mielikuvitusleikkiä että meidän lapsi on X pienenä. Ja tämän on mieskin huomannut, eikä siksi halua että äitinsä hoitaa lasta. Voisin vaan kuvitella, minkälaista meno olisi puistossa yksin lapsen kanssa.

Siis kyllä mä tavallaan ymmärrän, että joskus voi käydä niin että joku tuntematon olettaa sukulaislapsen olevan oma, ja sitten ei yksinkertaisesti saa sitä oikaistua koska tilanne tulee yllätyäen, mutta itsensä kutsuminen äidiksi ja tuollaisten tarinoiden keksiminen on kyllä ihan muuta. Ja tuskin puistomammat ovat kuitenkaan mummoikäistä suoraan olettaneet äidiksi, joten aloite tuohon on varmasti tullut anopiltasi.

Vierailija kirjoitti:

[ En sitten tiedä, onko tuon jankkaajan perheessä ihan normimeininkiä uhkailla ja kiristää milloin milläkin, jotta saadaan toinen osapuoli hallintaan. Ei ole ihan terve riitelymalli.

Joissain perheissä näin tosiaan on. Itselleni oli kulttuurishokki huomata miehen perheessä tämä toimintatapa. Tuollaisten ihmisten kanssa pärjää vain, jos heiltä ei tarvitse mitään. Sitä käytetään aina kun mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunnan pitäisi selvittää ovatko nämä lempatut isovanhemmat oikeasti lapsille sopivaa seuraa. Eiköhän sossurahoja voisi käyttää akuutimpaankin.

Itse olin paljon aika hullujen isovanhempieni kanssa pienenä, ei tehnyt hyvää lapselle. Oma isäni on alkoholisti ja erittäin ahdistavaa seuraa lapsenlapsille.

Herraisä miten älytöntä, että oikein yhteiskunnan tehtäväksi tämäkin...Niin kamalaa kuin se yksittäisten isovanhempien kannalta olisikin, niin ei heillä ole mitään sanomista siihen, saavatko tavata lapsenlapsiaan vai ei. Johan sen sanoo maalaisjärkikin. Ihan sama koskee tätejä, enoja, setiä ja serkkuja. 

Mitä seuraavaksi? Pedofiilit alkavat vaatia oikeutta tavata lapsia, mieluiten ihan kaikkia? Lapset nostavat aikuisena syytteitä vanhempiaan vastaan, kun ovat jääneet vaille oikeutta käydä koulua x, johon varaa olisi ollut, mut vanhemmat laittoi kouluun y? Lapset haastavat aikuisena vanhempansa oikeuteen, kun nämä kehtasivat köyhinä ihmisenä tehdä lapsia ja näin aiheuttaa lapsilleen syvät traumat? Avatkaa vain Pandoran lipas...

Ja narsistien ja muiden mielenvikaisten lasten pitää alkaa dokumentoida sitä kaltoinkohtelua jo lapsena, jotta varmasti on tarpeeksi todistusaineistoa vielä aikuisenakin, ettei heidän lapsensa joudu saman uhriksi?

Eihän edes vanhemmilla ole oiekutta tavata lapsiaan, vaam se oikeus on lapsen oikeus tavata vnhempaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[ En sitten tiedä, onko tuon jankkaajan perheessä ihan normimeininkiä uhkailla ja kiristää milloin milläkin, jotta saadaan toinen osapuoli hallintaan. Ei ole ihan terve riitelymalli.

Joissain perheissä näin tosiaan on. Itselleni oli kulttuurishokki huomata miehen perheessä tämä toimintatapa. Tuollaisten ihmisten kanssa pärjää vain, jos heiltä ei tarvitse mitään. Sitä käytetään aina kun mahdollista.

Muistan oman kulttuurishokkini kun oltiin anoppilassa ja anoppi yhtäkkiä alkoi huutaa rääkyen aivan yllättäin asiasta joka oli jo puhuttu selväksi aikaa sitten. Mies kertoi myöhemmin, että se on ihan tavallista, äitinsä on aina ollut "tempperamenttinen" (lue epävakaa). Jouduin sillon vain poistumaan vauvan kanssa paikalta koska pyynnöistä huolimatta huuto vain jatkui.

Myöhemmin tämän käytösmallin jo toistuessa jouduin sanomaan, että me ei lapsen kanssa enää voida tulla kylään jos käytös ei muutu, yllättävän rauhallisesti on käyttäytynyt sen jälkeen, huutaa sitten vain pojalleen puhelimessa eikä minun tai vauvan kuullen.

Ja ei tuo mummo ei hoida lasta yksin koskaan oli laki mikävaan.

En ymmärrä, millä logiikalla isovanhemmilla olisi mitään oikeuksia lapsenlapseensa. He eivät ole sitä lasta tehneet, se ei ole heidän vastuullaan millään tavalla, eikä heillä ole mitään oikeuksia vaatia yhtään mitään.

Eri keskustelu on sitten se, onko hyvä, että lapsella on monia luotettavia aikuisia ja sukulaisia ympärillään jne. Tietenkin on. Mutta että isovanhemmilla olisi jotain OIKEUKSIA toisten lapseen? Ei ole. Paitsi sitten siinä tapauksessa, jos lapsi otetaan vanhemmilta huostaan tai he kuolevat. Sitten tulisi ensin katsoa lähisukulaisia, että voisivatko ottaa ennen kuin lähetetään jonnekin laitokseen.

Kyllä omat vanhemmat ovat ihan täysin päätäntävallassa siitä, ketä oma lapsi näkee ja miten paljon. Jos jollakulla on nokan koputtamista, voi yrittää keskustella itse tai tehdä lasun jos siihen on aihetta. Mutta aikamoisena aivopieruna pidän jotain automaattisen näkemisoikeuden jakamista näin heppoisin perustein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ajattelen, että lapsen etu on tavata isovanhempiaan jos heistä ei ole vaaraa. .

Ongelma on vain siinä, että kuinka ja kuka määrittelisi ovatko isovanhemmat vastuullisia vai eivät. Eli yhteiskunnan resurssejahan näihin varmaan käytettäisiin.

Olen samaa mieltä: missään muotoa ei ole syytä käyttää yhteiskunnan resursseja tähän. Hyvän isonvanhempisuhteen varmistaa siten, että hoitaa lapsensa hyvin ja käyttäytyy asiallisesti kun he lisääntyvät. Ongelmia tulee kun isovanhempi yrittää alkaa pyörittää lastensa perhettä. Meillä kesti valtataistelu kolmisen vuotta, mutta lopulta voitin sillä anoppi kai tajusi, että vastus on liian kova ja panokset liian isot. Kaikki eivät kuitenkaan luovuta. Jos et saa tavata lastenlastasi, ensimmäisenä neuvona on, että mene itseesi ja kysy nuorelta perheeltä kuinka voisit olla heille parhaiten avuksi ja tyydy siihen mitä saat. Kun pelaat perheen säännöillä, olen varma, että lopulta saat itsekin enemmän. 

Meillä äiti ei saa siskonlapsia luokseen, jos ei suostu ottamaan myös siskon miehen (leski) ja tämän uuden vaimon lasta. Siksi 13v ja 11v näkevät isoäitiä harvoin, koska tämä on jo 75v eikä jaksaisi villiä 4v ikäistä. Mutta kun täytyy olla tasapuolinen! Riitaa on tullut siitäkin, kun äitini on ostanut biologisille lapsenlapsilleen puhelimia, fillareita jne. Näitä saa antaa vain sillä ehdolla, että perheen kuopus 4v saa saman summan rahaa. Taas se tasapuolisuus. KUitenkaan perheen äidin vanhempien ei tarvitse lahjoa perheen esiteinejä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä äiti ei saa siskonlapsia luokseen, jos ei suostu ottamaan myös siskon miehen (leski) ja tämän uuden vaimon lasta. Siksi 13v ja 11v näkevät isoäitiä harvoin, koska tämä on jo 75v eikä jaksaisi villiä 4v ikäistä. Mutta kun täytyy olla tasapuolinen! Riitaa on tullut siitäkin, kun äitini on ostanut biologisille lapsenlapsilleen puhelimia, fillareita jne. Näitä saa antaa vain sillä ehdolla, että perheen kuopus 4v saa saman summan rahaa. Taas se tasapuolisuus. KUitenkaan perheen äidin vanhempien ei tarvitse lahjoa perheen esiteinejä.

No onneksi mummu voi kutsua koko perheen kylään tai mennä itse kyläilemään, tulee sitten tavattua sitä omaakin lasta eikä tarvitse rasittua vastuusta vieraasta lapsesta joka kieltämättä voi tuntua raskaalta jo nuoremmallekin. Ja hyvähän se on, että lapset oppivat arvostamaan mummua ihmisenä eikä lahjakoneena kun ei anna sitten kenellekkään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Kuolemantapaukset ovat tietysti ikäviä ja suuressa surussa ihan asiallisetkin välit voivat repeillä, syystä tai toisesta. Tämä ei ole kuitenkaan paikka isovanhemman alkaa esittää mitään vaatimuksia perheelle, joka on juuri menettänyt äidin tai isän ja miehen tai vaimon. Toimimalla hienotunteisesti, sopivasti auttamalla ja olemalla ystävällinen ja empaattinen välitkin säilyvät ja suurimman surun mentyä, varmasti tapaamiset jne ovat taas aikuisten kesken sovittavissa. 

Ja se on vaan hyväksyttävä, että kuolema muuttaa tilannetta. Jos ennen esimerkiksi oma (kuollut) tytär on käynyt useita kertoja viikossa, ei voi samaa edellyttää tyttären mieheltä, vaan tämän on annettava itse löytää sellainen yhteydenpidon malli, mikä tuntuu luontevalta ja mitä voi jatkaakin, vaikka jossain vaiheessa kuvioon tulisi uusi vaimo ja perhe. On tietysti ikävää, että yhteydenpito vähenee lapsiin, mutta kun olosuhteet muuttuvat, täytyy niihin sopeutua eikä painostaa väkisin pysymään entisessä.

Tässäkin jutussa vaikutti siltä, että isovanhemmat olisivat halunneet säilyttää varsin suuren "vallan" lastenlapsiinsa ja heidän elämään. Ei mitenkään yllättävää, että se ei käynyt isälle ja äitipuolelle. Isovanhempien olisi pitänyt pysyä roolissaan isovanhempina niin ehkä saisivat tavata lapsia. Osa isovanhemmista saattaa esimerkiksi esittää vaatimuksia kuinka paljon lasten pitää heidän kanssaa viettää aikaa.

Ihania nää kirjoitukset joissa tiedetään siskon miehen uuden vaimon vanhempienkin asiat ilman epäilyksen häivääkään, että asiat ei ehkä aina oelkaan just niin kuin viidakkorumpu kertoo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuolemantapaukset ovat tietysti ikäviä ja suuressa surussa ihan asiallisetkin välit voivat repeillä, syystä tai toisesta. Tämä ei ole kuitenkaan paikka isovanhemman alkaa esittää mitään vaatimuksia perheelle, joka on juuri menettänyt äidin tai isän ja miehen tai vaimon. Toimimalla hienotunteisesti, sopivasti auttamalla ja olemalla ystävällinen ja empaattinen välitkin säilyvät ja suurimman surun mentyä, varmasti tapaamiset jne ovat taas aikuisten kesken sovittavissa. 

Ja se on vaan hyväksyttävä, että kuolema muuttaa tilannetta. Jos ennen esimerkiksi oma (kuollut) tytär on käynyt useita kertoja viikossa, ei voi samaa edellyttää tyttären mieheltä, vaan tämän on annettava itse löytää sellainen yhteydenpidon malli, mikä tuntuu luontevalta ja mitä voi jatkaakin, vaikka jossain vaiheessa kuvioon tulisi uusi vaimo ja perhe. On tietysti ikävää, että yhteydenpito vähenee lapsiin, mutta kun olosuhteet muuttuvat, täytyy niihin sopeutua eikä painostaa väkisin pysymään entisessä.

Tässäkin jutussa vaikutti siltä, että isovanhemmat olisivat halunneet säilyttää varsin suuren "vallan" lastenlapsiinsa ja heidän elämään. Ei mitenkään yllättävää, että se ei käynyt isälle ja äitipuolelle. Isovanhempien olisi pitänyt pysyä roolissaan isovanhempina niin ehkä saisivat tavata lapsia. Osa isovanhemmista saattaa esimerkiksi esittää vaatimuksia kuinka paljon lasten pitää heidän kanssaa viettää aikaa.

Aivan. Mummo kiilannut itsensä ns sijaisäidiksi ja sitten taistellut verisesti asemastaan. Oikein klassista läheisriippuvaisen käytöstä: isketään kun toinen on heikoilla.

Vierailija kirjoitti:

Meillä äiti ei saa siskonlapsia luokseen, jos ei suostu ottamaan myös siskon miehen (leski) ja tämän uuden vaimon lasta. Siksi 13v ja 11v näkevät isoäitiä harvoin, koska tämä on jo 75v eikä jaksaisi villiä 4v ikäistä. Mutta kun täytyy olla tasapuolinen! Riitaa on tullut siitäkin, kun äitini on ostanut biologisille lapsenlapsilleen puhelimia, fillareita jne. Näitä saa antaa vain sillä ehdolla, että perheen kuopus 4v saa saman summan rahaa. Taas se tasapuolisuus. KUitenkaan perheen äidin vanhempien ei tarvitse lahjoa perheen esiteinejä.

Olen pahoillani puolestasi, tuohan on kyykyttämistä. Ehkä isoäidin kannattaa vaan säästää rahaa lapsenlapsilleen ja antaa ne kun nämä ovat täysi-ikäisiä. Sitä uusi vaimo ei voi estää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ajattelen, että lapsen etu on tavata isovanhempiaan jos heistä ei ole vaaraa. .

Ongelma on vain siinä, että kuinka ja kuka määrittelisi ovatko isovanhemmat vastuullisia vai eivät. Eli yhteiskunnan resurssejahan näihin varmaan käytettäisiin.

Olen samaa mieltä: missään muotoa ei ole syytä käyttää yhteiskunnan resursseja tähän. Hyvän isonvanhempisuhteen varmistaa siten, että hoitaa lapsensa hyvin ja käyttäytyy asiallisesti kun he lisääntyvät. Ongelmia tulee kun isovanhempi yrittää alkaa pyörittää lastensa perhettä. Meillä kesti valtataistelu kolmisen vuotta, mutta lopulta voitin sillä anoppi kai tajusi, että vastus on liian kova ja panokset liian isot. Kaikki eivät kuitenkaan luovuta. Jos et saa tavata lastenlastasi, ensimmäisenä neuvona on, että mene itseesi ja kysy nuorelta perheeltä kuinka voisit olla heille parhaiten avuksi ja tyydy siihen mitä saat. Kun pelaat perheen säännöillä, olen varma, että lopulta saat itsekin enemmän. 

Hyvin kirjoitettu. Varmaan nämä valtataistelut lasten suhteen kärjistyvät miniä-anoppisuhteisiin. Minäkin olen omani käynyt. Anoppi olisi halunnut hoitaa vastasyntynyttä, päättää kuka tulee lasta milloinkin katsomaan, kummit, kuka lasta aikanaan hoitaa (aika myöhään ensimmäistä kertaa meni kenellekkään), kenelle lapsesta lähetetään kuulumisia ja kuvia, milloin ensimmäinen hiustenleikkuu tehdään, minkälaisia ulkovaatteita ja kenkiä lapsi käyttää. Lista on loputon. Kaiken esitti niin hyväntahtoisena muka, että oli vaikeaa ottaa aihe suoraan käsittelyyn. Aloin sitten itse olemaan jossain vaiheessa vähän koppava ja pienetkin vihjailut torppasin kylmästi, vaikka aihe ei edes olisi ollut mikään iso juttu. Nyt jo ok välit, mutta edelleen on asioita missä ei ymmärrä suvun ja perheen rajoja.

Ihan outoja tyyppejä. Hankkikaa lääkitys. Vihantunne heijastuu lapsiin.

No ei v®ttu tule ikinä tapahtumaan. Mitä sanktioita tästä muka säädettäisiin? Lapset huostaan jos ei tapaile mummua? Poliisit hakee lapset vaarille? Sallikaa mun nauraa...

Jotenkin pelottavaa, että eivät nämä määräilijä-mummot yms tajua, että he toimivat väärin. Ja että oikea tie olisi keskustelu, oman lapsen tai tämän kumppanin kohtelu tasavertaisena aikuisena ja tietty nöyryys, ei määräilyn ja pakottamisen kautta. Silläkö niitä hyviä ja läheisiä välejä rakennettaisiin, kuvitteleeko joku niin? "Nyt vietätte minun kanssa 3 tuntia, koska laki sanoo.." Ok, varmaan huippukivaa, luontevaa ja rentoa yhdessäoloa.

Ei pitäisi.