Pitäisikö isovanhemmille taata oikeus tavata lapsenlapsiaan? Isoäiti HS:lle: ”Kaikki suvun yhteydenotot on katkaistu”

Vierailija kirjoitti:

Täällä on taas samat hirviöminiät vauhdissa. Joulun alla näitä usein täällä kuunnellaan. Ei kaikki maailman isoäidit voi olla vakavasti mielisairaita. Kyllä on Suomessa ilkeitä ihmisiä. Odotetaan taas sitä joulua, silloin näille miniöille kelpaa taas täydellinen joulu herkkuineen ja ilmaisine ylöspitoineen siellä vihatussa mummolassa. Näin kesäaikaan onkin onkin eri riidanaiheet , riidellään siitä kuka aikuisista lapsista saa parhaan makuuhuoneen siellä mökillä.  Onneksi minulla on ollut vain ihanat isovanhemmat, mutta ei heillä vanhuksilla sentään mitään hoitovelvollisuutta ole ollut. Jossain tapauksissa ehkä voisi olla parempi ettei lapsen perheellä olisi edes perinnössä sitä oikeutta edes lakiosaan. On hassua kuunnella  kuinka he odottava appivanhempien kuolemaa kuin lottoivottoa taivaalta.

Höpö höpö! Kukaan ei kenenkään kuolemaa toivo. Itse ainakin pidän appivanhemmistani, koska ovat normaaleja, mutta vanhempani taas pahoinpidelleet minua, joten appivanhempiin pidän yhteyttä, mutta vanhempiini en. En kuitenkaan toivo vanhemmileni mitään pahaa, mutta en halua enää satuttaa itseäni tai sitä, että he satuttavat perheenjäseniäni, joten yhteyttä ei siksi ole sinne eikä tule. Minua on satutettu henkisesti ja fyysisesti ja suojelen lapsiani! Siihen minulla on oikeus ja jopa velvollisuus!

Minusta pitää olla laki, jossa määrätään isovanhemmille tapaamisoikeus. Tässä talossa asuu nainen, jonka mies kuoli ja jäi pienet lapset. Nainen on ymmärtääkseni aika lailla katkaissut välit isovanhempiin miehen puolelta etenkin sen jälkeen, kun otti uuden avokin.

Jos nyt jotain pitäisi luvata, niin lapselle oikeus isovanhempien tapaamiseen, mutta ei sekään oikein ole, isovanhemmat kun eivät ole millään tavalla päätösvallassa siitä, tekevätkö heidän lapsensa lapsia vai eivät, joten ei heillekään voi mitään velvollisuuksia asettaa.

Joka tapauksessa lapsella on virallinen huoltaja, joka nämä päätökset tekee. Sitä pitää vain uskoa, että he toimivat lapsen parhaaksi.

Aina ei mene elämässä ne kuuluisat nallekarkit tasan ja henkilökemiat kohdalleen. Se on ikävää ja aikuisilta voi toivoa, että he osaisivat toimia keskenään lapsen edun mukaisesti. Jos näin ei kuitenkaan käy, ei sitä voi valtion toimesta pakottaa.

Vierailija kirjoitti:

Samalla lailla voidaan sitten varmaan määrätä myös isovanhemmat lastenhotoavuksi yms.

Ja elatusvelvollisiksi! Oho, yhtäkkiä ei enää kelpaakkaan...

Miten musta tuntuu, että nämä valittajat ovat niitä, jotka tekevät lapsia siksi, että "on sitten vanhana joku pitämässä huolta" ja samaan hengenvetoon valitetaan, kun velat ovat itsekkäitä.

Just saying.

Toivottavasti ei tule. Olen elänyt väkivaltaisen lapsuuden alkoholistivanhempieni kanssa. He menettivät lapsenlapsensa ihan omalla käytöksellään, juomalla kun lapset olivat siellä hoidossa. Eikä se juominen ole mitään siistiä pari saunaolutta lauantai-iltana tyyliin, vaan siellä juodaan keveästi 3-4 viikkoa putkeen ja maataan kuset ja paskat housuissa peseytymättä. Uskomatonta kyllä, moni ei edes tajua tätä. Selvinpäin aivan ilmiömäisiä esiintyjiä ja valehtelijoita. Sossuille menisi leikiten läpi nyyhkytarina kovasydämisestä tyttärestä, kuten nyt jo tälläistä tarinaa kertovat niille, jotka eivät tiedä totuutta.

En lukenut koko ketjua. Mutta mitäs jos perhe muuttaa esimerkiksi ulkomaille? Pitääkö perheen hommata isovanhemmille/lapsille säännöllisesti matkaliput tapaamisia varten?

Vanhemmilla on lapsistaan kasvatusvastuu ja oikeus päättää lapsiin liittyvistä asioista. Jos joku hyvin pieni % vanhemmista ei anna lasten tavata isovanhempia itsekkäistä syistä, ei sen vuoksi pidä lakeja alkaa vääntämään. Uskon, että useimmiten tapaamattomuudelle on hyvä syy, koska enemmistö ihmisistä tuntee omat vanhempansa sekä oikeasti ajattelevat omien lastensa parasta kaikissa asioissa.

Eihän isovanhemmilla ole mitään sanomista siihenkään, onko lapsenlapsia ylipäätään vai ei. Pitäisikö isovanhempien saada osallistua myös perhesuunnitteluun?

Lisäksi, ei lapsi ole mikään heittopussi, että on oikeus ja velvollisuus tavata sitä ja tätä sukulaista. Esimerkiksi uusperheessä voi olla jo paljonkin väsyttävää rientoa siinä, että lapsi tapaa omia biologisia vanhempia ja sisaruksiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvitelkaa nykyäidit itsenne siihen tulevaisuuteen, jossa olette itse mummoja. Vai onnistuuko se?

Entä , jos teille siunaantuu miniä/vävy tai edellisten omat vanhemmat ja he kaikki alkavat syrjimään teitä ja estämään lastenlasten tapaamiset. Keinoilla millä hyvänsä. Tyydytte osaanne mieli hyvin?

KYLLÄ. Jos olisin epäonnistunut oman lapseni kasvatuksessa niin pahasti ettei hänkään haluaisi pitää minuun yhteyttä tai päästää lapsiaan lähelleni, niin tyytyisi osaani. Mitä väliä minun surullani on, jos toinen vaihtoehto on tuottaa kärsimystä rakkaimmilleni? Rakkauteni lastani kohtaan tulee aina olemaan voimakkaampi kuin mikään negatiivinen tunne, ja juuri siksi ymmärrän päästää irti jos se on kaikkien parhaaksi.

Siinä sitä puhutaan kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Ei aina tarvitse olla niin suurta epäonnistumista kun yhteydenpito jää vähäiseksi tai kokonaan.

Mutta onneksi sinä olet niin ylevä ja kirkasotsainen että heti ymmärrät pysyä loitolla vaikket yhtään tietäisi miksi lapsesi ei halua yhteyttä pitää.

Minä toivon että äitini kuolisi.

Ja helvetti vie että tällainenkin kiusaamisen keino piti vielä tulla pään päälle riippumaan. Kaiken entisen kammottavuuden lisäksi. Eikö ne edelliset painajaiset riitä?

Me muutamme ulkomaille, jos tällainen laki tulee.

En tiedä, miten selviän jos moinen pakkolaki tulee. Olen katkaissut välini vanhempiini hyvästä syystä. En halua enää olla osa sitä maailmaa jota he elävät, enkä halua että lapseni vedetään mukaan senkaltaiseen elämään. He varmasti nauttisivat suuresti tilanteesta ja käyttäisivät "oikeuttaan" sumeilematta.

Meinasin juuri ennen tätä artikkelia tehdä avauksen aiheesta, koska nämä artikkelit alkavat jo ahdistaa. Näissä puhutaan koko ajan vain aikusten oikeuksista tapaamisiin, eikä välitetä siitä mitä siellä taustalla oikeasti on. Omat vanhempani pidän loitolla, koska asuessani kotona isäni kommentoi painoani ja ulkonäköäni jatkuvasti ja en halua ottaa mitään riskiä, että isäni pääsisi kommentoimaan lastani ja aiheuttamaan myös hänelle syömishäiriön.

Mieheni äiti on narsisti. Annettu on mahdollisuuksia useamman kerran, vaan ei ole tullut mitään. Silloinkin kun oltiin väleissä, muisti aina mainita, että jokainen hoitaa omat lapsensa itse ja että hän voi ainoastaan hätätilanteessa tunnin vahtia. Ikinä ei ole vahtinut. Muutamalle ystävälle/yhteiselle tutulle, kuulemma näyttää kuvia meidän lapsesta (minun instasta otettuja) ja kertoo kuinka niin lapsenlapsi on se tärkein mummun oma kulta, ihan lapsi melkeen äidiksi häntä kutsuu.. Laitettiin tällä teemalla välit poikki, kun oli sukulaisille ja tuttaville tällaista selittänyt ja vielä perään lisännyt, että kun oma äiti hyljeksii lastaan, eikä osaa rakastaa ja lapsi puettu ja syötetty huonosti jne jne jne. Nyt kun ei olla väleissä on tämä artikkelin kaltainen viuraaja, kuinka hänet on vaan syyttömänä hylätty. 

Edellisen sukupolven vanhemmilla tuntuu kaikilla olevan enemmän tai vähemmän omia traumojaan, jotka teki heistä huonoja vanhempia ja sellaisia ihmisiä en kaipaa kauniin, positiivisen ja nauravaisen lapseni elämää pilaamaan.  Ei lasten kuulu olla vanhempien tai isovanhempien terapeutteja tai välineitä, johon puretaan oma paha olo. 

Wau. Isovanhemmat saa tavata lapsenlapsiaan jos ovat pitäneet hyvät välit heidän lapsiinsa ja lastensa puolisoon. Jos ovat itse siinä sössineet, niin miksi pitäisi olla oikeus nähdä lapsia. Kyllä siinä aina on joku (vaikka kuinka olisi ulkopuolisten mielestä huono) syy taustalla, jos tapaamiset ehdottomasti estetään vaikka toinen niitä pyytäisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ystävällisiä, lämpimiä isovanhempia kukaan halua lastenlasten elämästä poistaa! Hyvänen aika.

Mutta sitten on nämä äitini kaltaiset marttyyrit, joilla on kaksi naamaa. On se minkä tytär lapsineen näkee ja on se mikä vieraille näytetään. Ei kukaan ulkopuolinen voi nähdä eikä mitenkään uskoa mitä ulkokuoren alla onkaan, kun onhan isoäidillä aina niin paljon kuvia ja kehuja pikkuisista. Ja kertoo tietysti itsestään tarinaa mielettömänä isoäitinä. Totuus on, ettei haluaisi millään tulla käymään. Lapsia ei hoida, ei halua nähdä vaivaa, kun omat lapset on jo hoidettu ja kun on omatkin harrastukset. Jos ja kun tulee, istuu vartin riisumatta takkia, juo puolikkaan kupin kahvia ja ottaa lukemattomia kuvia lapsista, joita voi sitten näyttää kavereille ja kehuskella miten hyvä mummo on. Kun tytär väsyy tähän hylkäämiseen. Ei apua, ei tukea, yksin pitää lapset kasvattaa, ilman isovanhempien osallisuutta pienten elämään. Tytär toteaa ettei tarvitse tulla sitten ollenkaan, koska tapaamiset ovat harvinaisia ja silloinkin saa kokea pelkkää hylkäämistä, joka satuttaa rajusti ja isovanhemman joutuu vaatimalla pakottamaan perheen luo. Isoisä ei ole käynyt koskaan, koska lapsenlapset ovat tulleet olemaan hänen mielestään väärällä tavalla. Tämän jälkeen isovanhemmat marttyrisoituvat julkisesti, miten heidät on suljettu ulos. Tytär itkee kotona yksin, miten oma vanhempi hylkää eikä välitä, koska tärkeämpää on shoppailu, hieronnat, kunnan valtuustot, lautakunnat, vanhusten auttaminen jne jne kaikki mistä voi saada julkista kiitosta tai mielihyvää. Miten kukaan ulkopuolinen voisi uskoa tällaisen isoäidin jättävän tyttärensä yksin, kun hän joka paikassa muuten on niin antelias ja osallistuva.

Ei sun vanhempien ole pakko hoitaa sun lapsia, he todellakin on hoitaneet jo omat lapsensa. Näin se nyt vaan on.

En ole tuo jolle vastasit, mutta meillä vähän saman tapainen tilanne. Ja olen itsekkin saanut tuota kuulla että ei ole velvollisuutta hoitaa, mikä on aika itsestään selvää joten sen hokeminen ärsyttää. En usko että tuokaan kirjoittaja toivoo että isovanhemmat osallistuisivat lastenlasten elämään velvollisuudentunnosta, vaan toivoo aitoa välittämistä. Minusta on ihan inhimillistä tuntea pettymystä ja loukkaantumista kun oma äiti tai isä ei ole kiinnostunut lapsestaan ja hänen perheestään. Turha lyödä jo lyötyä tuossa asiassa hokemalla että ei ole velvollisuutta. Itse olen sitä mieltä että ne isovanhemmat tuossa eniten häviää kun suhde omiin lapsenlapsiin jää etäiseksi. Sellaista suhdetta minkä lapsenlapsiin saisi rakennettua lapsesta asti ei saa enää myöhemmin.

Minäkään en ole tuo kelle vastasit, mutta uskon silti että isovanhempien suhde lastenlapsiin voi olla hyvinkin läheinen vaikkeivät he missään välissä olisi vastuussa lastenhoidosta, vaan näkisivät vain lasten vanhempien mukana ollessa. Eivät siis menetä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on taas samat hirviöminiät vauhdissa. Joulun alla näitä usein täällä kuunnellaan. Ei kaikki maailman isoäidit voi olla vakavasti mielisairaita. Kyllä on Suomessa ilkeitä ihmisiä. Odotetaan taas sitä joulua, silloin näille miniöille kelpaa taas täydellinen joulu herkkuineen ja ilmaisine ylöspitoineen siellä vihatussa mummolassa. Näin kesäaikaan onkin onkin eri riidanaiheet , riidellään siitä kuka aikuisista lapsista saa parhaan makuuhuoneen siellä mökillä.  Onneksi minulla on ollut vain ihanat isovanhemmat, mutta ei heillä vanhuksilla sentään mitään hoitovelvollisuutta ole ollut. Jossain tapauksissa ehkä voisi olla parempi ettei lapsen perheellä olisi edes perinnössä sitä oikeutta edes lakiosaan. On hassua kuunnella  kuinka he odottava appivanhempien kuolemaa kuin lottoivottoa taivaalta.

Kaikki eivät suinkaan kirjoita miniän roolissa, vaan lapsen roolissa. Minä olen sulkenut isäni pois lasteni elämästä. Isäni on henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan taipuvainen alkoholisti, jota en halua lasteni elämään. En halua, että he joutuvat kokoamaan päänsä ja mielenterveytensä samalla tavalla kuin minä olen aikoinaan joutunut. Jos tällainen laki tulee ja isäni esittää jotain vaatimuksia, niin oikeudessa tavataan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ystävällisiä, lämpimiä isovanhempia kukaan halua lastenlasten elämästä poistaa! Hyvänen aika.

Mutta sitten on nämä äitini kaltaiset marttyyrit, joilla on kaksi naamaa. On se minkä tytär lapsineen näkee ja on se mikä vieraille näytetään. Ei kukaan ulkopuolinen voi nähdä eikä mitenkään uskoa mitä ulkokuoren alla onkaan, kun onhan isoäidillä aina niin paljon kuvia ja kehuja pikkuisista. Ja kertoo tietysti itsestään tarinaa mielettömänä isoäitinä. Totuus on, ettei haluaisi millään tulla käymään. Lapsia ei hoida, ei halua nähdä vaivaa, kun omat lapset on jo hoidettu ja kun on omatkin harrastukset. Jos ja kun tulee, istuu vartin riisumatta takkia, juo puolikkaan kupin kahvia ja ottaa lukemattomia kuvia lapsista, joita voi sitten näyttää kavereille ja kehuskella miten hyvä mummo on. Kun tytär väsyy tähän hylkäämiseen. Ei apua, ei tukea, yksin pitää lapset kasvattaa, ilman isovanhempien osallisuutta pienten elämään. Tytär toteaa ettei tarvitse tulla sitten ollenkaan, koska tapaamiset ovat harvinaisia ja silloinkin saa kokea pelkkää hylkäämistä, joka satuttaa rajusti ja isovanhemman joutuu vaatimalla pakottamaan perheen luo. Isoisä ei ole käynyt koskaan, koska lapsenlapset ovat tulleet olemaan hänen mielestään väärällä tavalla. Tämän jälkeen isovanhemmat marttyrisoituvat julkisesti, miten heidät on suljettu ulos. Tytär itkee kotona yksin, miten oma vanhempi hylkää eikä välitä, koska tärkeämpää on shoppailu, hieronnat, kunnan valtuustot, lautakunnat, vanhusten auttaminen jne jne kaikki mistä voi saada julkista kiitosta tai mielihyvää. Miten kukaan ulkopuolinen voisi uskoa tällaisen isoäidin jättävän tyttärensä yksin, kun hän joka paikassa muuten on niin antelias ja osallistuva.

Ei sun vanhempien ole pakko hoitaa sun lapsia, he todellakin on hoitaneet jo omat lapsensa. Näin se nyt vaan on.

En ole tuo jolle vastasit, mutta meillä vähän saman tapainen tilanne. Ja olen itsekkin saanut tuota kuulla että ei ole velvollisuutta hoitaa, mikä on aika itsestään selvää joten sen hokeminen ärsyttää. En usko että tuokaan kirjoittaja toivoo että isovanhemmat osallistuisivat lastenlasten elämään velvollisuudentunnosta, vaan toivoo aitoa välittämistä. Minusta on ihan inhimillistä tuntea pettymystä ja loukkaantumista kun oma äiti tai isä ei ole kiinnostunut lapsestaan ja hänen perheestään. Turha lyödä jo lyötyä tuossa asiassa hokemalla että ei ole velvollisuutta. Itse olen sitä mieltä että ne isovanhemmat tuossa eniten häviää kun suhde omiin lapsenlapsiin jää etäiseksi. Sellaista suhdetta minkä lapsenlapsiin saisi rakennettua lapsesta asti ei saa enää myöhemmin.

Minäkään en ole tuo kelle vastasit, mutta uskon silti että isovanhempien suhde lastenlapsiin voi olla hyvinkin läheinen vaikkeivät he missään välissä olisi vastuussa lastenhoidosta, vaan näkisivät vain lasten vanhempien mukana ollessa. Eivät siis menetä mitään.

Ei läheiseksi tule ilman että viettää aikaa yhdessä. Ei se vaan ole sama asia että tapaat lapsen silloin tällöin kahvipöydässä kuin että vietät oikeasti aikaa hänen kanssaan. Voihan tuollaiset pinnallisen kivat välit toki jollekkin riittää.

Mun äiti on kahden kesken uhannut tappaa sekä minut että lapseni. Toinen vaihtoehto oli että hän järjestää minut mielisairaalaan ja lapseni adoptioon, oli kuulemma "yhden puhelinsoiton päässä". Kaikki tämä kostotoimena minulle kun saan pitää lapseni, äidiltäni on kaikki huostaanotettu joten minultakin pitää, silloin vasta on reilua. Hänelle ei tulisi enää paha mieli kun joutuu katsomaan oman lapsensa äitiyttä.

On sanomattakin selvää että välimme ovat jäässä enkä ole päästänyt häntä sataa kilometriä lähemmäs itseäni saati lastani. Tälle hullulle pitäisi nyt sitten sallia tapaamisoikeus lapsenlapseen jotta saadaan hänenkin elämänsä pilattua ja sukupolvien ketju korjattua kun olen sen vuosikausien työllä saanut vihdoin poikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ystävällisiä, lämpimiä isovanhempia kukaan halua lastenlasten elämästä poistaa! Hyvänen aika.

Mutta sitten on nämä äitini kaltaiset marttyyrit, joilla on kaksi naamaa. On se minkä tytär lapsineen näkee ja on se mikä vieraille näytetään. Ei kukaan ulkopuolinen voi nähdä eikä mitenkään uskoa mitä ulkokuoren alla onkaan, kun onhan isoäidillä aina niin paljon kuvia ja kehuja pikkuisista. Ja kertoo tietysti itsestään tarinaa mielettömänä isoäitinä. Totuus on, ettei haluaisi millään tulla käymään. Lapsia ei hoida, ei halua nähdä vaivaa, kun omat lapset on jo hoidettu ja kun on omatkin harrastukset. Jos ja kun tulee, istuu vartin riisumatta takkia, juo puolikkaan kupin kahvia ja ottaa lukemattomia kuvia lapsista, joita voi sitten näyttää kavereille ja kehuskella miten hyvä mummo on. Kun tytär väsyy tähän hylkäämiseen. Ei apua, ei tukea, yksin pitää lapset kasvattaa, ilman isovanhempien osallisuutta pienten elämään. Tytär toteaa ettei tarvitse tulla sitten ollenkaan, koska tapaamiset ovat harvinaisia ja silloinkin saa kokea pelkkää hylkäämistä, joka satuttaa rajusti ja isovanhemman joutuu vaatimalla pakottamaan perheen luo. Isoisä ei ole käynyt koskaan, koska lapsenlapset ovat tulleet olemaan hänen mielestään väärällä tavalla. Tämän jälkeen isovanhemmat marttyrisoituvat julkisesti, miten heidät on suljettu ulos. Tytär itkee kotona yksin, miten oma vanhempi hylkää eikä välitä, koska tärkeämpää on shoppailu, hieronnat, kunnan valtuustot, lautakunnat, vanhusten auttaminen jne jne kaikki mistä voi saada julkista kiitosta tai mielihyvää. Miten kukaan ulkopuolinen voisi uskoa tällaisen isoäidin jättävän tyttärensä yksin, kun hän joka paikassa muuten on niin antelias ja osallistuva.

Ei sun vanhempien ole pakko hoitaa sun lapsia, he todellakin on hoitaneet jo omat lapsensa. Näin se nyt vaan on.

En ole tuo jolle vastasit, mutta meillä vähän saman tapainen tilanne. Ja olen itsekkin saanut tuota kuulla että ei ole velvollisuutta hoitaa, mikä on aika itsestään selvää joten sen hokeminen ärsyttää. En usko että tuokaan kirjoittaja toivoo että isovanhemmat osallistuisivat lastenlasten elämään velvollisuudentunnosta, vaan toivoo aitoa välittämistä. Minusta on ihan inhimillistä tuntea pettymystä ja loukkaantumista kun oma äiti tai isä ei ole kiinnostunut lapsestaan ja hänen perheestään. Turha lyödä jo lyötyä tuossa asiassa hokemalla että ei ole velvollisuutta. Itse olen sitä mieltä että ne isovanhemmat tuossa eniten häviää kun suhde omiin lapsenlapsiin jää etäiseksi. Sellaista suhdetta minkä lapsenlapsiin saisi rakennettua lapsesta asti ei saa enää myöhemmin.

Minäkään en ole tuo kelle vastasit, mutta uskon silti että isovanhempien suhde lastenlapsiin voi olla hyvinkin läheinen vaikkeivät he missään välissä olisi vastuussa lastenhoidosta, vaan näkisivät vain lasten vanhempien mukana ollessa. Eivät siis menetä mitään.

Ei läheiseksi tule ilman että viettää aikaa yhdessä. Ei se vaan ole sama asia että tapaat lapsen silloin tällöin kahvipöydässä kuin että vietät oikeasti aikaa hänen kanssaan. Voihan tuollaiset pinnallisen kivat välit toki jollekkin riittää.

Outo ajatus ettei läheiseksi ja tärkeäksi voi tulla jos lapsen vanhempi on paikalla. Meillä ei mummo hoida yksin lasta koska ei pystyisi nostamaan lasta tarvittaessa syliinsä. Kuitenkin molemmat, lapsi ja mummo, ovat innoissaan toisistaan kun tapaavat ja heillä on hyvä suhde ja ihan omat leikit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvitelkaa nykyäidit itsenne siihen tulevaisuuteen, jossa olette itse mummoja. Vai onnistuuko se?

Entä , jos teille siunaantuu miniä/vävy tai edellisten omat vanhemmat ja he kaikki alkavat syrjimään teitä ja estämään lastenlasten tapaamiset. Keinoilla millä hyvänsä. Tyydytte osaanne mieli hyvin?

KYLLÄ. Jos olisin epäonnistunut oman lapseni kasvatuksessa niin pahasti ettei hänkään haluaisi pitää minuun yhteyttä tai päästää lapsiaan lähelleni, niin tyytyisi osaani. Mitä väliä minun surullani on, jos toinen vaihtoehto on tuottaa kärsimystä rakkaimmilleni? Rakkauteni lastani kohtaan tulee aina olemaan voimakkaampi kuin mikään negatiivinen tunne, ja juuri siksi ymmärrän päästää irti jos se on kaikkien parhaaksi.

Siinä sitä puhutaan kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Ei aina tarvitse olla niin suurta epäonnistumista kun yhteydenpito jää vähäiseksi tai kokonaan.

Mutta onneksi sinä olet niin ylevä ja kirkasotsainen että heti ymmärrät pysyä loitolla vaikket yhtään tietäisi miksi lapsesi ei halua yhteyttä pitää.

Harmittaako kun et saanutkaan sellaista vastausta kuin halusit?

Jos kyse ei ole omasta epäonnistumisesta vanhempana ja isovanhempana, niin silloinkin tapaamattomuudelle on hyvä syy, esim. etäisyys.

Kokemuksesta kyllä puhunkin, enkä vain "ylevyyttäni ja kirkasotsaisuuttani": Olen sekä joutunut sulkemaan ihmisiä pois elämästäni, että tullut itse suljetuksi, ja sille on aina ollut hyvä syy. Tämä voi tietysti olla hankala ymmärtää sellaiselle ihmiselle joka ei ole tiedostava oman käytöksensä suhteen ja siten näkee vain oman pahanmielensä ja luulee omistavansa oikeudet toiseen ihmiseen.

Vierailija kirjoitti:

Minustakin kyllä tuntuu, että uutisessa oleva tarina äitipuolesta on niinkuin se kerrotaan. Että hänen käskystään on välit poikki, vaikka se kurjaa onkin. On varmasti myös niitä, jotka "piruuttaan" katkaisevat välit ilman mitään syytä, mutta usein siihen on hyvä syy. Mieluummin näin, ettei ole kelläkään lain tuomaa oikeutta, kuin se, että kaikilla olisi. Niitä huonoja isovanhempia on niin paljon enemmän. Tai sitten se, että tutkitaan kuka saa oikeuden ja kuka ei. Mites narsistit? He osaavat esittää niin hyvin, että saisivat heittämällä oikeuden. Minun mielestäni näin on parempi, vaikka se onkin julmaa hyviä isovanhempia kohtaan.

-Ap

Rivien välistä luin että mummo oli niin kontrolloiva ettei lasten isällä ja äitopuolella hermot sitä kestäneet. Ei lähestymiskieltoa ihan pienistä aleta miettimään.

Jos on omalla käytöksellään isovanhempi tuhonnut omienkin lasten hyvinvoinnin niin mikä oikeus hänellä olisi saada tuhota myös lastenlasten...