Lue keskustelun säännöt.
Eikö pettäjällä ole elämässään kauhea stressi?
06.07.2017 |
Luulisi olevan. Miten elää valheessa, koko ajan huono omatunto mieltä nakertaen, valheet, salailu, kiinni jäämisen pelko - eikö se ole äärettömän stressaavaa ja uuvuttavaa? Eikö omanarvontunne murene, kun aikuisena ihmisenä ei pysty rehelliseen elämään? Eihän valehtelu ole kypsän ja tasapainoisen ihmisen merkki.
Kommentit (217)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on ihmisillä konseptit sekaisin. Pettämistä on kahdenlaista, vihan lietsomaa kostoa ja rakkauden tuottamaa hyvinvointia lisäävää toimintaa. Ensimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolisten suhteiden tarkoitus on nöyryyttää, kerätä aseita ja harhaanjohtaa. Jälkimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolinen suhde voi auttaa "pettävää" osapuolta olemaan parempi kumppani tai vaatimaan itselleen parempaa kohtelua. Pettämisen tarvehan yleensä syntyy vaille jäämisen tunteesta; joko se voi purkautua vihaisena kostona, tai muutoskeskeisenä itsetutkiskeluna, missä uusi suhde on pelkkä muutoksen väline.
Koko termi "pettäminen" on lisäksi aika älytön ja pelkkä ympäristön sanelema kulttuurinen normi, jonka merkitys ei ole vakio. Se vihjaa, että kumppanisi omistaa ruumiisi ja halusi ja hänellä on valta määrätä niiden käytöstä. Tämä ajatus on vanhaa perua ja biologisten perusviettien synnyttämä (naaras ei halua että uros suuntaa resurssejaan muihin naaraisiin tai jälkeläisiin; uros ei halua joutua hoivaamaan toisen uroksen jälkeläisiä), mikä on nykyään ehkäisyn aikakautena aika turha jäännös. Mielestäni on aika itsekästä edes vaatia toista olemaan "pettämättä". Millä oikeudella sinä haluat riistää kumppaniltasi ne mielihyvän ja onnen hetket, mitä joku toinen voisi tarjota hänelle? Kumpi teistä onkaan itsekäs - sinä rajoittaessasi, vai kumppanisi määrätessään omasta kehostaan?
Kyllä henkinen lojaliteetti on paljon tärkeämpää kuin fyysinen monogamia. Jos pelkäät niin kovasti, että kumppanisi fyysinen suhde romuttaa nykyisen liittosi, tee itsestäsi niin korvaamaton kumppani, että parisi ei ole järkeä vaihtaa "parempaan". Mikäli et tähän ole motivoitunut ja silti odotat kumppanisi rajoittavan sekä standardejaan että tarpeitaan, niin suosittelen sinua ihan oikeasti miettimään, kuka on se itsekäs osapuoli tässä yhtälössä.Tämä.
Olen tässä jo pitkään miettinyt olenko itsekäs (siis minä-minä) kun lähes 20v jälkeen haluan enemmän läheisyyttä ja hellyyttä mieheltäni. Vaativa, ahne, aina vonkaamassa? Mieheni on ihana mutta ei ymmärrä hellyyden päälle mitään. Ei silitä poskea, ei sivele hiuksia, rakastellessakin siirtyy tosi nopeasti vesirajalle. Keskusteltu on, ehdotettu kompromissia, itketty, vaadittu, toivottu ... jne jne eikä mikään muutu. Kun toinen ei sitä tarvitse niin ei sitä myöskään halua antaa. Silti rakas ihminen jonka kanssa haluan jakaa elämäni. Olen myös sanonut suoraan että läheisyys on mulle elinehto enkä pysty enää elämään ilman sitä.
Siispä hankin sen muualta - olenko itsekäs (siis minä-minä)? Tutun rakkaan ihmisen kanssa jonka olen tuntenut jo nuoruudessani. Joka rakastaa sitä että saa sivellä mun hiuksia ja ihoa, jaksaa vaikka tuntikausia vain istua sylikkäin nuuskimassa mun tuoksuani ja suukottelemassa niskaani (herkin paikkani jonka myös mieheni tietää mutta ei ole koskaan koskenut!).
Meillä molemmilla on sama tilanne kotona, seksielämä hiipuu eikä ole sellaista kuin tarvitsemme - molemmat olemme voimakkaasti seksuaalisia ihmisiä. Toisiltamme saamme sen puuttuvan palasen ja taas olemme kotona parempia puolisoita kun emme vonkaa emmekä vaadi. Olemme rentoja, hyväntuulisia ja jaksamme keskittyä perhe-elämään kun mikään ei hierrä välejämme. Annamme puolisoille kaiken mitä he vain voivat toivoa ja haluta, olemme hyviä kumppaneita arjessa ja juhlassa.
Kyllä. Olemme pettäjiä mutta en koe pettäväni kun puolisoni ei jää vaille mitään tämän takia. En ole koskaan salannut tekemisiäni mutta emme myöskään ole kovin montaa kertaa tästä ystävyydestä puhuneetkaan.
Jää mies ilman aikaasi jonka annat toiselle miehelle. Toivottavasti jäätte kiinni ja tulee tupla-avioerot. Ai että kun nautin aina kun näin käy. 😁
Itseasiassa ei jää ilman edes sitä aikaa. Tapaamme vain kun molempien puolisot on työmatkoilla.
Kauanko aiot kulissia pitää vielä pystyssä? Sehän se on, pelkkä perheen ja suhteen irvikuva. Todennäköisesti miehesi dippailee työreissuillaan toisia naisia, koska sun koskettaminen ei kiinnosta. Sehän miehelle suotakoon, eikö?
En vahdi miestäni. Jos pettää reissuillaan niin ok. En omista häntä enkä ole mustasukkainen. Avainsana on: kunhan ei ole parisuhteesta pois.
Olemme jo suhteen alussa sopineet että tästä suhteesta ei seksi lopu ilman hyvää syytä. Jos loppuu on oikeus hakea muualta. Nyt on se hetki. Muuten suhteemme on ihana ja olemme toistemme parhaat ystävät ja kumppanit, emme riitele ja haaveilemme tulevaisuudesta ja vanhenemisesta yhdessä, suunnitelmia on paljon. Rakastamme toisiamme.
Minä en ymmärrä miksi pitää moralisoida tuota yhtä asiaa. Jos teidän liitto toimii ja ootte tyytyväisiä niin mitä se kelleen muulle kuuluu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on ihmisillä konseptit sekaisin. Pettämistä on kahdenlaista, vihan lietsomaa kostoa ja rakkauden tuottamaa hyvinvointia lisäävää toimintaa. Ensimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolisten suhteiden tarkoitus on nöyryyttää, kerätä aseita ja harhaanjohtaa. Jälkimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolinen suhde voi auttaa "pettävää" osapuolta olemaan parempi kumppani tai vaatimaan itselleen parempaa kohtelua. Pettämisen tarvehan yleensä syntyy vaille jäämisen tunteesta; joko se voi purkautua vihaisena kostona, tai muutoskeskeisenä itsetutkiskeluna, missä uusi suhde on pelkkä muutoksen väline.
Koko termi "pettäminen" on lisäksi aika älytön ja pelkkä ympäristön sanelema kulttuurinen normi, jonka merkitys ei ole vakio. Se vihjaa, että kumppanisi omistaa ruumiisi ja halusi ja hänellä on valta määrätä niiden käytöstä. Tämä ajatus on vanhaa perua ja biologisten perusviettien synnyttämä (naaras ei halua että uros suuntaa resurssejaan muihin naaraisiin tai jälkeläisiin; uros ei halua joutua hoivaamaan toisen uroksen jälkeläisiä), mikä on nykyään ehkäisyn aikakautena aika turha jäännös. Mielestäni on aika itsekästä edes vaatia toista olemaan "pettämättä". Millä oikeudella sinä haluat riistää kumppaniltasi ne mielihyvän ja onnen hetket, mitä joku toinen voisi tarjota hänelle? Kumpi teistä onkaan itsekäs - sinä rajoittaessasi, vai kumppanisi määrätessään omasta kehostaan?
Kyllä henkinen lojaliteetti on paljon tärkeämpää kuin fyysinen monogamia. Jos pelkäät niin kovasti, että kumppanisi fyysinen suhde romuttaa nykyisen liittosi, tee itsestäsi niin korvaamaton kumppani, että parisi ei ole järkeä vaihtaa "parempaan". Mikäli et tähän ole motivoitunut ja silti odotat kumppanisi rajoittavan sekä standardejaan että tarpeitaan, niin suosittelen sinua ihan oikeasti miettimään, kuka on se itsekäs osapuoli tässä yhtälössä.Tämä.
Olen tässä jo pitkään miettinyt olenko itsekäs (siis minä-minä) kun lähes 20v jälkeen haluan enemmän läheisyyttä ja hellyyttä mieheltäni. Vaativa, ahne, aina vonkaamassa? Mieheni on ihana mutta ei ymmärrä hellyyden päälle mitään. Ei silitä poskea, ei sivele hiuksia, rakastellessakin siirtyy tosi nopeasti vesirajalle. Keskusteltu on, ehdotettu kompromissia, itketty, vaadittu, toivottu ... jne jne eikä mikään muutu. Kun toinen ei sitä tarvitse niin ei sitä myöskään halua antaa. Silti rakas ihminen jonka kanssa haluan jakaa elämäni. Olen myös sanonut suoraan että läheisyys on mulle elinehto enkä pysty enää elämään ilman sitä.
Siispä hankin sen muualta - olenko itsekäs (siis minä-minä)? Tutun rakkaan ihmisen kanssa jonka olen tuntenut jo nuoruudessani. Joka rakastaa sitä että saa sivellä mun hiuksia ja ihoa, jaksaa vaikka tuntikausia vain istua sylikkäin nuuskimassa mun tuoksuani ja suukottelemassa niskaani (herkin paikkani jonka myös mieheni tietää mutta ei ole koskaan koskenut!).
Meillä molemmilla on sama tilanne kotona, seksielämä hiipuu eikä ole sellaista kuin tarvitsemme - molemmat olemme voimakkaasti seksuaalisia ihmisiä. Toisiltamme saamme sen puuttuvan palasen ja taas olemme kotona parempia puolisoita kun emme vonkaa emmekä vaadi. Olemme rentoja, hyväntuulisia ja jaksamme keskittyä perhe-elämään kun mikään ei hierrä välejämme. Annamme puolisoille kaiken mitä he vain voivat toivoa ja haluta, olemme hyviä kumppaneita arjessa ja juhlassa.
Kyllä. Olemme pettäjiä mutta en koe pettäväni kun puolisoni ei jää vaille mitään tämän takia. En ole koskaan salannut tekemisiäni mutta emme myöskään ole kovin montaa kertaa tästä ystävyydestä puhuneetkaan.
Jää mies ilman aikaasi jonka annat toiselle miehelle. Toivottavasti jäätte kiinni ja tulee tupla-avioerot. Ai että kun nautin aina kun näin käy. 😁
Itseasiassa ei jää ilman edes sitä aikaa. Tapaamme vain kun molempien puolisot on työmatkoilla.
Kauanko aiot kulissia pitää vielä pystyssä? Sehän se on, pelkkä perheen ja suhteen irvikuva. Todennäköisesti miehesi dippailee työreissuillaan toisia naisia, koska sun koskettaminen ei kiinnosta. Sehän miehelle suotakoon, eikö?
En vahdi miestäni. Jos pettää reissuillaan niin ok. En omista häntä enkä ole mustasukkainen. Avainsana on: kunhan ei ole parisuhteesta pois.
Olemme jo suhteen alussa sopineet että tästä suhteesta ei seksi lopu ilman hyvää syytä. Jos loppuu on oikeus hakea muualta. Nyt on se hetki. Muuten suhteemme on ihana ja olemme toistemme parhaat ystävät ja kumppanit, emme riitele ja haaveilemme tulevaisuudesta ja vanhenemisesta yhdessä, suunnitelmia on paljon. Rakastamme toisiamme.
Ethän sä sitten petä, jos teillä on tuollainen sopimus. Miksi näihin ketjuhin tulee aina ne sössöttämään joilla on avoin suhde tai lupa harrastaa seksiä muiden kanssa. Pettämistä on se, että tietää ettei toinen hyväksy missään tapauksessa seksiä. muiden kanssa ja siitä seuraa ero.
Meillä ei ole avointa suhdetta vaan lähtökohtinen olettamus jonka mukaan parisuhteen pitää tyydyttää molempien tarpeita. Varmasti mieheni suuttuisi jos saisi tietää eikä välttämättä ymmärtäisi vaikka olen jo 6v hänelle samasta asiasta puhunut. Muistin että tämä on ollut isompi ongelma vasta pari vuotta mutta löysin vanhan päiväkirjamerkinnän jossa tosiaan 6v sitten jo surin samaa asiaa ja kävimme sitä silloinkin läpi. Eli jos ei kompromissiin ole suostuttu 6 vuodessa tuskin tämä puoli suhteesta koskaan muuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on ihmisillä konseptit sekaisin. Pettämistä on kahdenlaista, vihan lietsomaa kostoa ja rakkauden tuottamaa hyvinvointia lisäävää toimintaa. Ensimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolisten suhteiden tarkoitus on nöyryyttää, kerätä aseita ja harhaanjohtaa. Jälkimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolinen suhde voi auttaa "pettävää" osapuolta olemaan parempi kumppani tai vaatimaan itselleen parempaa kohtelua. Pettämisen tarvehan yleensä syntyy vaille jäämisen tunteesta; joko se voi purkautua vihaisena kostona, tai muutoskeskeisenä itsetutkiskeluna, missä uusi suhde on pelkkä muutoksen väline.
Koko termi "pettäminen" on lisäksi aika älytön ja pelkkä ympäristön sanelema kulttuurinen normi, jonka merkitys ei ole vakio. Se vihjaa, että kumppanisi omistaa ruumiisi ja halusi ja hänellä on valta määrätä niiden käytöstä. Tämä ajatus on vanhaa perua ja biologisten perusviettien synnyttämä (naaras ei halua että uros suuntaa resurssejaan muihin naaraisiin tai jälkeläisiin; uros ei halua joutua hoivaamaan toisen uroksen jälkeläisiä), mikä on nykyään ehkäisyn aikakautena aika turha jäännös. Mielestäni on aika itsekästä edes vaatia toista olemaan "pettämättä". Millä oikeudella sinä haluat riistää kumppaniltasi ne mielihyvän ja onnen hetket, mitä joku toinen voisi tarjota hänelle? Kumpi teistä onkaan itsekäs - sinä rajoittaessasi, vai kumppanisi määrätessään omasta kehostaan?
Kyllä henkinen lojaliteetti on paljon tärkeämpää kuin fyysinen monogamia. Jos pelkäät niin kovasti, että kumppanisi fyysinen suhde romuttaa nykyisen liittosi, tee itsestäsi niin korvaamaton kumppani, että parisi ei ole järkeä vaihtaa "parempaan". Mikäli et tähän ole motivoitunut ja silti odotat kumppanisi rajoittavan sekä standardejaan että tarpeitaan, niin suosittelen sinua ihan oikeasti miettimään, kuka on se itsekäs osapuoli tässä yhtälössä.Tämä.
Olen tässä jo pitkään miettinyt olenko itsekäs (siis minä-minä) kun lähes 20v jälkeen haluan enemmän läheisyyttä ja hellyyttä mieheltäni. Vaativa, ahne, aina vonkaamassa? Mieheni on ihana mutta ei ymmärrä hellyyden päälle mitään. Ei silitä poskea, ei sivele hiuksia, rakastellessakin siirtyy tosi nopeasti vesirajalle. Keskusteltu on, ehdotettu kompromissia, itketty, vaadittu, toivottu ... jne jne eikä mikään muutu. Kun toinen ei sitä tarvitse niin ei sitä myöskään halua antaa. Silti rakas ihminen jonka kanssa haluan jakaa elämäni. Olen myös sanonut suoraan että läheisyys on mulle elinehto enkä pysty enää elämään ilman sitä.
Siispä hankin sen muualta - olenko itsekäs (siis minä-minä)? Tutun rakkaan ihmisen kanssa jonka olen tuntenut jo nuoruudessani. Joka rakastaa sitä että saa sivellä mun hiuksia ja ihoa, jaksaa vaikka tuntikausia vain istua sylikkäin nuuskimassa mun tuoksuani ja suukottelemassa niskaani (herkin paikkani jonka myös mieheni tietää mutta ei ole koskaan koskenut!).
Meillä molemmilla on sama tilanne kotona, seksielämä hiipuu eikä ole sellaista kuin tarvitsemme - molemmat olemme voimakkaasti seksuaalisia ihmisiä. Toisiltamme saamme sen puuttuvan palasen ja taas olemme kotona parempia puolisoita kun emme vonkaa emmekä vaadi. Olemme rentoja, hyväntuulisia ja jaksamme keskittyä perhe-elämään kun mikään ei hierrä välejämme. Annamme puolisoille kaiken mitä he vain voivat toivoa ja haluta, olemme hyviä kumppaneita arjessa ja juhlassa.
Kyllä. Olemme pettäjiä mutta en koe pettäväni kun puolisoni ei jää vaille mitään tämän takia. En ole koskaan salannut tekemisiäni mutta emme myöskään ole kovin montaa kertaa tästä ystävyydestä puhuneetkaan.
Jää mies ilman aikaasi jonka annat toiselle miehelle. Toivottavasti jäätte kiinni ja tulee tupla-avioerot. Ai että kun nautin aina kun näin käy. 😁
Itseasiassa ei jää ilman edes sitä aikaa. Tapaamme vain kun molempien puolisot on työmatkoilla.
Kauanko aiot kulissia pitää vielä pystyssä? Sehän se on, pelkkä perheen ja suhteen irvikuva. Todennäköisesti miehesi dippailee työreissuillaan toisia naisia, koska sun koskettaminen ei kiinnosta. Sehän miehelle suotakoon, eikö?
En vahdi miestäni. Jos pettää reissuillaan niin ok. En omista häntä enkä ole mustasukkainen. Avainsana on: kunhan ei ole parisuhteesta pois.
Olemme jo suhteen alussa sopineet että tästä suhteesta ei seksi lopu ilman hyvää syytä. Jos loppuu on oikeus hakea muualta. Nyt on se hetki. Muuten suhteemme on ihana ja olemme toistemme parhaat ystävät ja kumppanit, emme riitele ja haaveilemme tulevaisuudesta ja vanhenemisesta yhdessä, suunnitelmia on paljon. Rakastamme toisiamme.
Ethän sä sitten petä, jos teillä on tuollainen sopimus. Miksi näihin ketjuhin tulee aina ne sössöttämään joilla on avoin suhde tai lupa harrastaa seksiä muiden kanssa. Pettämistä on se, että tietää ettei toinen hyväksy missään tapauksessa seksiä. muiden kanssa ja siitä seuraa ero.
Meillä ei ole avointa suhdetta vaan lähtökohtinen olettamus jonka mukaan parisuhteen pitää tyydyttää molempien tarpeita. Varmasti mieheni suuttuisi jos saisi tietää eikä välttämättä ymmärtäisi vaikka olen jo 6v hänelle samasta asiasta puhunut. Muistin että tämä on ollut isompi ongelma vasta pari vuotta mutta löysin vanhan päiväkirjamerkinnän jossa tosiaan 6v sitten jo surin samaa asiaa ja kävimme sitä silloinkin läpi. Eli jos ei kompromissiin ole suostuttu 6 vuodessa tuskin tämä puoli suhteesta koskaan muuttuu.
Ehkä väsymys yksinkertaisesti on miehelle tämä kuuluisa hyvä syy? Jos ei vain yksinkertaisesti jaksa, ei se ole pihtaamista. Pihtaamista se on sitten, kun tekee itselläkin mieli, mutta ihan vain toista kiusatakseen ei pura halujaan siihen toiseen halukkaaseen.
Vierailija kirjoitti:
Peliongelma, työnarkomania ja alkoholismi ovat sairauksia. Pettäminen taas on merkki epärehellisestä ja löyhämoraalisesta luonteesta, etenkin vuosia jatkuessaan.
Kyllä seksiaddiktiokin on diagnoosi. Ei, kaikki pettäjät ei ole seksiaddikteja mut eipä ole kaikki pelaajat, dokaajat tai työnarkomaanitkaan sairaita.
Tuo ei siis taaskaan millään tavalla vastannut kysymykseen miksi vieraan kanssa pannut puoliso on mätäpaise mutta talot ja autot pelannut tai dokannut reppana jota täytyy ymmärtää.
Mun mielestä mikä tahansa toiminta jolla rikkoo luottamuksen on yhtä paha. Ehkä melko pieni paha on se jos käy välillä vieraissa, eri asia jos on tunteita mukana
Jännä, että pettämisen kautta löytyy kumppani perheelliselle. Mutta vapaalle nätille, työssäkäyvälle naiselle, jolla lapsia, ni ei..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut ketjua, mutta voin sanoa kokemuksesta, että hyvin stressaavaa on. Kaikin tavoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, tottakai mun mies "omistaa" mun kehoni rakastelumielessä. Tottakai olen vain hänen, siitähän suhteessani on kysymys. Totta kai hän tietää mitä haluan, koska olen sen hänelle tuonut eri tavoin ilmi. Tottakai hän on paras koskemaan minua, sillä hänet olen valinnut. Minä haluan ettei mieheni halua jakaa minua kenenkään kanssa, ja että hän ei itse halua olla jaettavana.Parisuhtteita on toki monenlaisia, ja toiset taas haluavat jakaa kumppaninsa. Toivottavasti vain ovat valinneet kumppanin joka on samalla aaltopituudella :)
Joo tuollaiset alistamis/alistumisjutut ovat ilman muuta ok, jos niistä on sovittu. Mutta lähtökohtaisesti kukaan ei voi olettaa omistavansa parisuhdekumppaniaan. Ei seksin eikä muidenkaan asioiden suhteen.
Blaah. Mikä alistumis? Päteehän tuo kaikkiin sopimuksiin, joita luotettavat ihmiset tekevät keskenään, ilman mitään alistamisia.
Jos sovin, että tapaamme kaverin kanssa huomenna klo 18, niin en voi lähtökohtaisesti vaatia, että hän saapuu paikalle. En omista hänen aikaansa. Vedän kuitenkin omat johtopäätökseni, jos hän jättää saapumatta ja ilmoittamatta.
Paikalle saapumista sovittuun aikaan voi vaatia. Sen sijaan on olemassa syy, miksi esimerkiksi "aviorikos" ei ole juridisesti millään tavalla sanktioitavissa: on joitakin asioita, kuten oma henki, terveys ja juurikin seksuaalisuus, jotka ovat niin merkityksellisiä, että niistä ei katsota voitavan sitovasti luopua. Asiaa voi ajatella niinkin päin, että ihmisen biologinen tarve seksikumppaneihin on niin vahva, että "pettämättömyydestä" keskenään sopivat ihmiset itse asiassa jo sopimusta tehdessään tietävätkin, että moisella sopimuksella ei ole merkitystä.
Ai paikalle saapumista voi vaatia, mutta pettämättömyyttä ei voi vaatia? Yhtä vähän juridisesti sanktioitavia ne on molemmat. Tottakai sillä sopimuksella on merkitystä. Vaikkei juridisesti, niin moraalisesti ja ihmisten välisen luotettavuuden vuoksi. Ei noi sun perustelut nyt oikeen ota tulta alleen.
Kyllä paikalle saapumatta jättäminen on sanktioitavissa esim. vahingonkorvauksella. Eri asia on, että hengailutapaamiselta feidaaminen ei taloudellista vahinkoa yleensä aiheuttane. Mutta jos vaikkapa elinkeinoelämässä henkilö jättää tulematta tapaamiseen, minkä seurauksena muille koituu menetyksiä esim. turhien matkakulujen muodossa, kyllä siitä voi joutua korvauksia maksamaan. Tai jos lapsen vanhempi ei ole lasta vastassa sovittuun aikaan, kyseeseen voi tulla jopa rangaistus heitteillepanosta. Teemana nyt siis se, että velvollisuus tulla sovittuun paikkaan sovittuun aikaan on sellainen asia, jonka laiminlyönti ainakin joissain tilanteissa voi johtaa seuraamuksiin.
Sen sijaan lupaus pidättäytyä seksistä ei ole millään lailla sanktioitavissa, koska kyse on korostetun henkilökohtaisesta asiasta.
Aikamoiseen juridiikkaan vedit nyt parisuhteen moraalin. Varmaan huomasit, että kirjoitin ihan kaverin tapaamisesta. Joka tapauksessa kyse on yhdessä sovituista asioista, joita välinpitämättömät ihmiset saattavat rikkoa, ja aiheuttaa näin välien rikkoontumisia.
Kyllä kyllä. En tiedä, osaanko nyt enää selvemmin selittää, mutta:
1. On sellaisia sitoumuksia, joita yhteiskunnassamme odotetaan myös noudatettavan. Esimerkkeinä sitoutuminen ilmestyä tiettyyn paikkaan, maksaa takaisin rahalaina tai pidättäytyä työnantajan liikesalaisuuden paljastamisesta. Tällaisten sitoumusten hyväksyttävyyden tunnistaa siitä, että ne ainakin joissakin olosuhteissa ovat täytäntöönpantavissa tai niiden laiminlyönti muuten sanktioitavissa.
2. On sellaisia sitoumuksia, joita yhteiskunnassamme ei odoteta noudatettavan, koska ne koskevat henkilökohtaisia asioita, joita koskevan määräysvallan aina tulee olla henkilöllä itsellään. Esimerkiksi testamenttilupaus, suostumus vakavia vammoja aiheuttavaan väkivaltaan tai selibaattilupaus. Tällaisia asioita koskevia sitoumuksia voi rikkoa vapaasti ilman sanktioita, joten niitä pidetään yhteiskunnassamma merkityksettöminä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä petin, koska kerrankin tunsin olevani haluttu omana itsenäni. Oma mies keskittyi vaan itseensä ja jätti mulle vastuun lapsista ja kodista. Kaikki läheisyys liittyi seksiin, mistä en saanut nautintoa. Toisen miehen kanssa seksi oli toissijaista. Enimmäkseen oltiin sylikkäin ja juteltiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on ihmisillä konseptit sekaisin. Pettämistä on kahdenlaista, vihan lietsomaa kostoa ja rakkauden tuottamaa hyvinvointia lisäävää toimintaa. Ensimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolisten suhteiden tarkoitus on nöyryyttää, kerätä aseita ja harhaanjohtaa. Jälkimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolinen suhde voi auttaa "pettävää" osapuolta olemaan parempi kumppani tai vaatimaan itselleen parempaa kohtelua. Pettämisen tarvehan yleensä syntyy vaille jäämisen tunteesta; joko se voi purkautua vihaisena kostona, tai muutoskeskeisenä itsetutkiskeluna, missä uusi suhde on pelkkä muutoksen väline.
Koko termi "pettäminen" on lisäksi aika älytön ja pelkkä ympäristön sanelema kulttuurinen normi, jonka merkitys ei ole vakio. Se vihjaa, että kumppanisi omistaa ruumiisi ja halusi ja hänellä on valta määrätä niiden käytöstä. Tämä ajatus on vanhaa perua ja biologisten perusviettien synnyttämä (naaras ei halua että uros suuntaa resurssejaan muihin naaraisiin tai jälkeläisiin; uros ei halua joutua hoivaamaan toisen uroksen jälkeläisiä), mikä on nykyään ehkäisyn aikakautena aika turha jäännös. Mielestäni on aika itsekästä edes vaatia toista olemaan "pettämättä". Millä oikeudella sinä haluat riistää kumppaniltasi ne mielihyvän ja onnen hetket, mitä joku toinen voisi tarjota hänelle? Kumpi teistä onkaan itsekäs - sinä rajoittaessasi, vai kumppanisi määrätessään omasta kehostaan?
Kyllä henkinen lojaliteetti on paljon tärkeämpää kuin fyysinen monogamia. Jos pelkäät niin kovasti, että kumppanisi fyysinen suhde romuttaa nykyisen liittosi, tee itsestäsi niin korvaamaton kumppani, että parisi ei ole järkeä vaihtaa "parempaan". Mikäli et tähän ole motivoitunut ja silti odotat kumppanisi rajoittavan sekä standardejaan että tarpeitaan, niin suosittelen sinua ihan oikeasti miettimään, kuka on se itsekäs osapuoli tässä yhtälössä.Tämä.
Olen tässä jo pitkään miettinyt olenko itsekäs (siis minä-minä) kun lähes 20v jälkeen haluan enemmän läheisyyttä ja hellyyttä mieheltäni. Vaativa, ahne, aina vonkaamassa? Mieheni on ihana mutta ei ymmärrä hellyyden päälle mitään. Ei silitä poskea, ei sivele hiuksia, rakastellessakin siirtyy tosi nopeasti vesirajalle. Keskusteltu on, ehdotettu kompromissia, itketty, vaadittu, toivottu ... jne jne eikä mikään muutu. Kun toinen ei sitä tarvitse niin ei sitä myöskään halua antaa. Silti rakas ihminen jonka kanssa haluan jakaa elämäni. Olen myös sanonut suoraan että läheisyys on mulle elinehto enkä pysty enää elämään ilman sitä.
Siispä hankin sen muualta - olenko itsekäs (siis minä-minä)? Tutun rakkaan ihmisen kanssa jonka olen tuntenut jo nuoruudessani. Joka rakastaa sitä että saa sivellä mun hiuksia ja ihoa, jaksaa vaikka tuntikausia vain istua sylikkäin nuuskimassa mun tuoksuani ja suukottelemassa niskaani (herkin paikkani jonka myös mieheni tietää mutta ei ole koskaan koskenut!).
Meillä molemmilla on sama tilanne kotona, seksielämä hiipuu eikä ole sellaista kuin tarvitsemme - molemmat olemme voimakkaasti seksuaalisia ihmisiä. Toisiltamme saamme sen puuttuvan palasen ja taas olemme kotona parempia puolisoita kun emme vonkaa emmekä vaadi. Olemme rentoja, hyväntuulisia ja jaksamme keskittyä perhe-elämään kun mikään ei hierrä välejämme. Annamme puolisoille kaiken mitä he vain voivat toivoa ja haluta, olemme hyviä kumppaneita arjessa ja juhlassa.
Kyllä. Olemme pettäjiä mutta en koe pettäväni kun puolisoni ei jää vaille mitään tämän takia. En ole koskaan salannut tekemisiäni mutta emme myöskään ole kovin montaa kertaa tästä ystävyydestä puhuneetkaan.
Jää mies ilman aikaasi jonka annat toiselle miehelle. Toivottavasti jäätte kiinni ja tulee tupla-avioerot. Ai että kun nautin aina kun näin käy. 😁
Itseasiassa ei jää ilman edes sitä aikaa. Tapaamme vain kun molempien puolisot on työmatkoilla.
Kauanko aiot kulissia pitää vielä pystyssä? Sehän se on, pelkkä perheen ja suhteen irvikuva. Todennäköisesti miehesi dippailee työreissuillaan toisia naisia, koska sun koskettaminen ei kiinnosta. Sehän miehelle suotakoon, eikö?
En vahdi miestäni. Jos pettää reissuillaan niin ok. En omista häntä enkä ole mustasukkainen. Avainsana on: kunhan ei ole parisuhteesta pois.
Olemme jo suhteen alussa sopineet että tästä suhteesta ei seksi lopu ilman hyvää syytä. Jos loppuu on oikeus hakea muualta. Nyt on se hetki. Muuten suhteemme on ihana ja olemme toistemme parhaat ystävät ja kumppanit, emme riitele ja haaveilemme tulevaisuudesta ja vanhenemisesta yhdessä, suunnitelmia on paljon. Rakastamme toisiamme.
Ethän sä sitten petä, jos teillä on tuollainen sopimus. Miksi näihin ketjuhin tulee aina ne sössöttämään joilla on avoin suhde tai lupa harrastaa seksiä muiden kanssa. Pettämistä on se, että tietää ettei toinen hyväksy missään tapauksessa seksiä. muiden kanssa ja siitä seuraa ero.
Meillä ei ole avointa suhdetta vaan lähtökohtinen olettamus jonka mukaan parisuhteen pitää tyydyttää molempien tarpeita. Varmasti mieheni suuttuisi jos saisi tietää eikä välttämättä ymmärtäisi vaikka olen jo 6v hänelle samasta asiasta puhunut. Muistin että tämä on ollut isompi ongelma vasta pari vuotta mutta löysin vanhan päiväkirjamerkinnän jossa tosiaan 6v sitten jo surin samaa asiaa ja kävimme sitä silloinkin läpi. Eli jos ei kompromissiin ole suostuttu 6 vuodessa tuskin tämä puoli suhteesta koskaan muuttuu.
Ehkä väsymys yksinkertaisesti on miehelle tämä kuuluisa hyvä syy? Jos ei vain yksinkertaisesti jaksa, ei se ole pihtaamista. Pihtaamista se on sitten, kun tekee itselläkin mieli, mutta ihan vain toista kiusatakseen ei pura halujaan siihen toiseen halukkaaseen.
Kyse on siis kosketuksesta. Seksiä meillä kyllä on jonkin verran mutta ei halailuja, suukotteluja eikä ihokosketusta kuten esim lusikassa nukkumista. Mikä mulla taas on ihan perustarve. Mulle on kamalaa kun en saa halailla ihmistä jota rakastan - miehen "paijaaminen" on lähinnä kuin koiranpennun rapsutusta. Ilman mitään intensiteettiä tai intohimoa.
Väsynyt ei ole, treenaa, syö hyvin, pitää kunnostaan huolta eikä anna töiden viedä liiaksi. On vielä nuorempi kuin minä. Niitäkin väsymyksen hetkiä on joskus ollut mutta ei enää vuosiin. Ei hän tahallaan sitä tee vaan koska ei tajua mitä kaipaan. Ei vaikka rautalangasta väännän. Miksi siis riitelisin jatkuvasti asiasta ja aiheuttaisin hänelle ahdistusta kun asian voi hoitaa diskreetisti muutenkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Joo tuollaiset alistamis/alistumisjutut ovat ilman muuta ok, jos niistä on sovittu. Mutta lähtökohtaisesti kukaan ei voi olettaa omistavansa parisuhdekumppaniaan. Ei seksin eikä muidenkaan asioiden suhteen."
Höpötipöppöö taas. Alistamisena voi pitää tietysti vaikkapa sitä että joku menee jonkun kanssa naimisiin. Normaali suhde jossa ollaan vain toistensa kanssa ei sitä ole, vaikka se kuinka itseä itkettäisi. Täytyy olla aika pahasti lukihäiriöinen jos saa tuosta tekstistä väännettyä jotain alistumisfantasioita.
"Mielenkiintoista olisikin tietää, mitä tapahtuisi, jos tämä mies pettäisi sinua nyt? Ajattelisitko, että katsopa, nyt onkin hänen aikansa kokea nämä pöljäilyt, että voi sitten seuraavalle olla parempi kumppani?"
Niin, mieheni kanssa kun olemme tavanneet ja tutustuneet, niin olemme huomanneet molempien käyneet samoja asioita läpi jo, ja tulleet molemmat itseksemme samaan lopputulokseen. Se tässä aikuisessa rakkaudessa onkin parasta. Ei tarvitse tarpeeksi kokeneena kummankaan enää kompastua niihin samoihin oksiin uudestaan ja uudestaan.
"Mielestäni minun roolini ei ole olla kumppanini siveyden vartija vaan haluan että hänkin voi saada elämältä kaikki haluamansa kokemukset, eikä hänen tarvitse tehdä päätöksiä hyvän parisuhteen tai kiinnostavien kokemuksien välillä."
Niin, toisille ne kiinnostavat kokemukset liittyvät vain ja ainoastaan seksiin. Jotkut ovat ennen parisuhdettaan kokeneet tarpeeksi kiinnostavia kokemuksia seksin saralla, ja nimen omaan haluavat olla vain yhden kumppanin kanssa. Meillä ei kummankaan tarvitse toisen moraalia vahtia, vaan kun toisemme löysimme, huomasimme olevamme asioista samaa mieltä. Tärkeintähän suhteessa on olla samaa mieltä sellaisista asioista jotka ovat tärkeitä. Ihan sama koskaa vaikka lasten hankintaa. Ikävää on jos toinen joutuu antamaan periksi itselle tärkeässä asiassa, tai että joudutaan siitä riitelemään jatkuvasti.
"Miksi olen parisuhteessa, vaikka olen pettänyt ja pettänen jatkossakin? Tämä kumppani on ainut henkilö, jonka kanssa näen itseni nyt ja tulevaisuudessa. Tämä ihminen on niin ihana ja ainutlaatuinen kaikin puolin, että hänen kanssaan minä haluan rakentaa yhteisen elämän. Haluan rakastaa häntä, huolehtia hänestä ja tukea häntä hänen kaikissa tavoitteissaan. Syytä pettämiseen en osaa edes antaa: minulle ei vain riitä yksi seksikumppani. Tunteita näihin pettämisiin ei liity lainkaan, panot on pelkkiä panoja."
Kannattaisiko olla sitä rakastamaansa kumppania kohtaan kuitenkin reilu ja antaa hänen päättää haluaako olla suhteessa pettävän kumppanin kanssa? Avoimet suhteet sellaisille joissa molemmat tietävät missä mennään, ei niin että toinen päättää toisen puolesta, ja valehtelee olevansa uskollinen.
" On sellaisia sitoumuksia, joita yhteiskunnassamme ei odoteta noudatettavan, koska ne koskevat henkilökohtaisia asioita, joita koskevan määräysvallan aina tulee olla henkilöllä itsellään. Esimerkiksi testamenttilupaus, suostumus vakavia vammoja aiheuttavaan väkivaltaan tai selibaattilupaus. Tällaisia asioita koskevia sitoumuksia voi rikkoa vapaasti ilman sanktioita, joten niitä pidetään yhteiskunnassamma merkityksettöminä."
Itse asiassa ei pidä paikkaansa tuo kohta väkivaltaan luvan antamisesta. Suomessa ei voi pyytää toista henkilöä vammauttamaan itseä. Itse voi itseään pahoinpidellä, mutta siitäkin suurella todennäköisyydellä joutuu osastolle jos se ilmi läheisille tulee. Suomen laki ei anna lupaa edes pyydettynä pahoinpidellä ketään.
Opettele vastaamaan siihen viestiin, jota kommenttisi koskee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kirjoitan niin kuin kirjoitan. Sinä voit opetella vastailemaan ihan niin kuin itse haluat :)
Vierailija kirjoitti:
"Joo tuollaiset alistamis/alistumisjutut ovat ilman muuta ok, jos niistä on sovittu. Mutta lähtökohtaisesti kukaan ei voi olettaa omistavansa parisuhdekumppaniaan. Ei seksin eikä muidenkaan asioiden suhteen."
Höpötipöppöö taas. Alistamisena voi pitää tietysti vaikkapa sitä että joku menee jonkun kanssa naimisiin. Normaali suhde jossa ollaan vain toistensa kanssa ei sitä ole, vaikka se kuinka itseä itkettäisi. Täytyy olla aika pahasti lukihäiriöinen jos saa tuosta tekstistä väännettyä jotain alistumisfantasioita.
"Mielenkiintoista olisikin tietää, mitä tapahtuisi, jos tämä mies pettäisi sinua nyt? Ajattelisitko, että katsopa, nyt onkin hänen aikansa kokea nämä pöljäilyt, että voi sitten seuraavalle olla parempi kumppani?"
Niin, mieheni kanssa kun olemme tavanneet ja tutustuneet, niin olemme huomanneet molempien käyneet samoja asioita läpi jo, ja tulleet molemmat itseksemme samaan lopputulokseen. Se tässä aikuisessa rakkaudessa onkin parasta. Ei tarvitse tarpeeksi kokeneena kummankaan enää kompastua niihin samoihin oksiin uudestaan ja uudestaan.
"Mielestäni minun roolini ei ole olla kumppanini siveyden vartija vaan haluan että hänkin voi saada elämältä kaikki haluamansa kokemukset, eikä hänen tarvitse tehdä päätöksiä hyvän parisuhteen tai kiinnostavien kokemuksien välillä."
Niin, toisille ne kiinnostavat kokemukset liittyvät vain ja ainoastaan seksiin. Jotkut ovat ennen parisuhdettaan kokeneet tarpeeksi kiinnostavia kokemuksia seksin saralla, ja nimen omaan haluavat olla vain yhden kumppanin kanssa. Meillä ei kummankaan tarvitse toisen moraalia vahtia, vaan kun toisemme löysimme, huomasimme olevamme asioista samaa mieltä. Tärkeintähän suhteessa on olla samaa mieltä sellaisista asioista jotka ovat tärkeitä. Ihan sama koskaa vaikka lasten hankintaa. Ikävää on jos toinen joutuu antamaan periksi itselle tärkeässä asiassa, tai että joudutaan siitä riitelemään jatkuvasti.
"Miksi olen parisuhteessa, vaikka olen pettänyt ja pettänen jatkossakin? Tämä kumppani on ainut henkilö, jonka kanssa näen itseni nyt ja tulevaisuudessa. Tämä ihminen on niin ihana ja ainutlaatuinen kaikin puolin, että hänen kanssaan minä haluan rakentaa yhteisen elämän. Haluan rakastaa häntä, huolehtia hänestä ja tukea häntä hänen kaikissa tavoitteissaan. Syytä pettämiseen en osaa edes antaa: minulle ei vain riitä yksi seksikumppani. Tunteita näihin pettämisiin ei liity lainkaan, panot on pelkkiä panoja."
Kannattaisiko olla sitä rakastamaansa kumppania kohtaan kuitenkin reilu ja antaa hänen päättää haluaako olla suhteessa pettävän kumppanin kanssa? Avoimet suhteet sellaisille joissa molemmat tietävät missä mennään, ei niin että toinen päättää toisen puolesta, ja valehtelee olevansa uskollinen.
" On sellaisia sitoumuksia, joita yhteiskunnassamme ei odoteta noudatettavan, koska ne koskevat henkilökohtaisia asioita, joita koskevan määräysvallan aina tulee olla henkilöllä itsellään. Esimerkiksi testamenttilupaus, suostumus vakavia vammoja aiheuttavaan väkivaltaan tai selibaattilupaus. Tällaisia asioita koskevia sitoumuksia voi rikkoa vapaasti ilman sanktioita, joten niitä pidetään yhteiskunnassamma merkityksettöminä."
Itse asiassa ei pidä paikkaansa tuo kohta väkivaltaan luvan antamisesta. Suomessa ei voi pyytää toista henkilöä vammauttamaan itseä. Itse voi itseään pahoinpidellä, mutta siitäkin suurella todennäköisyydellä joutuu osastolle jos se ilmi läheisille tulee. Suomen laki ei anna lupaa edes pyydettynä pahoinpidellä ketään.
Älytöntä lainata tekstiä tuolla tavalla ja sitten esittää tuollaisia out of context -kommentteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on ihmisillä konseptit sekaisin. Pettämistä on kahdenlaista, vihan lietsomaa kostoa ja rakkauden tuottamaa hyvinvointia lisäävää toimintaa. Ensimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolisten suhteiden tarkoitus on nöyryyttää, kerätä aseita ja harhaanjohtaa. Jälkimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolinen suhde voi auttaa "pettävää" osapuolta olemaan parempi kumppani tai vaatimaan itselleen parempaa kohtelua. Pettämisen tarvehan yleensä syntyy vaille jäämisen tunteesta; joko se voi purkautua vihaisena kostona, tai muutoskeskeisenä itsetutkiskeluna, missä uusi suhde on pelkkä muutoksen väline.Koko termi "pettäminen" on lisäksi aika älytön ja pelkkä ympäristön sanelema kulttuurinen normi, jonka merkitys ei ole vakio. Se vihjaa, että kumppanisi omistaa ruumiisi ja halusi ja hänellä on valta määrätä niiden käytöstä. Tämä ajatus on vanhaa perua ja biologisten perusviettien synnyttämä (naaras ei halua että uros suuntaa resurssejaan muihin naaraisiin tai jälkeläisiin; uros ei halua joutua hoivaamaan toisen uroksen jälkeläisiä), mikä on nykyään ehkäisyn aikakautena aika turha jäännös. Mielestäni on aika itsekästä edes vaatia toista olemaan "pettämättä". Millä oikeudella sinä haluat riistää kumppaniltasi ne mielihyvän ja onnen hetket, mitä joku toinen voisi tarjota hänelle? Kumpi teistä onkaan itsekäs - sinä rajoittaessasi, vai kumppanisi määrätessään omasta kehostaan?Kyllä henkinen lojaliteetti on paljon tärkeämpää kuin fyysinen monogamia. Jos pelkäät niin kovasti, että kumppanisi fyysinen suhde romuttaa nykyisen liittosi, tee itsestäsi niin korvaamaton kumppani, että parisi ei ole järkeä vaihtaa "parempaan". Mikäli et tähän ole motivoitunut ja silti odotat kumppanisi rajoittavan sekä standardejaan että tarpeitaan, niin suosittelen sinua ihan oikeasti miettimään, kuka on se itsekäs osapuoli tässä yhtälössä.
Tämä.
Olen tässä jo pitkään miettinyt olenko itsekäs (siis minä-minä) kun lähes 20v jälkeen haluan enemmän läheisyyttä ja hellyyttä mieheltäni. Vaativa, ahne, aina vonkaamassa? Mieheni on ihana mutta ei ymmärrä hellyyden päälle mitään. Ei silitä poskea, ei sivele hiuksia, rakastellessakin siirtyy tosi nopeasti vesirajalle. Keskusteltu on, ehdotettu kompromissia, itketty, vaadittu, toivottu ... jne jne eikä mikään muutu. Kun toinen ei sitä tarvitse niin ei sitä myöskään halua antaa. Silti rakas ihminen jonka kanssa haluan jakaa elämäni. Olen myös sanonut suoraan että läheisyys on mulle elinehto enkä pysty enää elämään ilman sitä.
Siispä hankin sen muualta - olenko itsekäs (siis minä-minä)? Tutun rakkaan ihmisen kanssa jonka olen tuntenut jo nuoruudessani. Joka rakastaa sitä että saa sivellä mun hiuksia ja ihoa, jaksaa vaikka tuntikausia vain istua sylikkäin nuuskimassa mun tuoksuani ja suukottelemassa niskaani (herkin paikkani jonka myös mieheni tietää mutta ei ole koskaan koskenut!).
Meillä molemmilla on sama tilanne kotona, seksielämä hiipuu eikä ole sellaista kuin tarvitsemme - molemmat olemme voimakkaasti seksuaalisia ihmisiä. Toisiltamme saamme sen puuttuvan palasen ja taas olemme kotona parempia puolisoita kun emme vonkaa emmekä vaadi. Olemme rentoja, hyväntuulisia ja jaksamme keskittyä perhe-elämään kun mikään ei hierrä välejämme. Annamme puolisoille kaiken mitä he vain voivat toivoa ja haluta, olemme hyviä kumppaneita arjessa ja juhlassa.
Kyllä. Olemme pettäjiä mutta en koe pettäväni kun puolisoni ei jää vaille mitään tämän takia. En ole koskaan salannut tekemisiäni mutta emme myöskään ole kovin montaa kertaa tästä ystävyydestä puhuneetkaan.Jää mies ilman aikaasi jonka annat toiselle miehelle. Toivottavasti jäätte kiinni ja tulee tupla-avioerot. Ai että kun nautin aina kun näin käy. 😁
Niin, tässä käy tosiaan ilmi, mikä on tuon "pettäminen on pahasta"-ajattelun takana. Se, että suhdetta laiminlyövällä kumppanilla olisi oikeus odottaa kerran itselleen kaappaamaltaan kumppanilta loputonta panostusta, vaikka ei itse tuo pöytään mitään. Jos kumppania lähestyy toinen, enemmän panostava henkilö, tämän tulee olla häpeissään siitä että hyväksyy enemmän tarjoavalta ehdokkaalta sen, mitä vanha ei anna edes pyydettäessä.
Hienot ilonaiheet sinulla muuten, olet varmasti kypsä ja mukava ihminen.Jos puoliso laiminlyö suhdetta, silloin erotaan, ei petetä. Aito vahingonilo paistaa ja kauas kun kiinnijäämisen hetki koittaa 😄👍
Itsellä ei kokemusta puolin eikä toisin tuollaisesta tilanteesta, mutta vahingonilo ei ole se tunne, mikä tulisi jos jollekin tutulle kävisi noin.
Jos joku heittäytyisi kaikin puolin kylmäksi parisuhteessa, jossa olisi lapsia. Silloin toiselle osapuolelle jäisi huonoja vaihtoehtoja, joista valita. Oikein vaihtoehdoista olisi siis ero. Vaikka jätettäisiin laskuista avioeron ja sen jälkeisen elämän vaikutukset lapsiinkin, niin sikahan tämä eroaja olisi suurella todennäköisyydellä kuitenkin, perheen ja yhteisön mielestä.
Mutta kai ihmiset sitten ilkkuvat jos toisten liitot kariutuvat ja/tai petetty järkyttyy jne.
Vierailija kirjoitti:
"Miksi olen parisuhteessa, vaikka olen pettänyt ja pettänen jatkossakin? Tämä kumppani on ainut henkilö, jonka kanssa näen itseni nyt ja tulevaisuudessa. Tämä ihminen on niin ihana ja ainutlaatuinen kaikin puolin, että hänen kanssaan minä haluan rakentaa yhteisen elämän. Haluan rakastaa häntä, huolehtia hänestä ja tukea häntä hänen kaikissa tavoitteissaan. Syytä pettämiseen en osaa edes antaa: minulle ei vain riitä yksi seksikumppani. Tunteita näihin pettämisiin ei liity lainkaan, panot on pelkkiä panoja."
Kannattaisiko olla sitä rakastamaansa kumppania kohtaan kuitenkin reilu ja antaa hänen päättää haluaako olla suhteessa pettävän kumppanin kanssa? Avoimet suhteet sellaisille joissa molemmat tietävät missä mennään, ei niin että toinen päättää toisen puolesta, ja valehtelee olevansa uskollinen.
Ei tietenkään kannattaisi. Kumppani ensinnäkin romahtaisi täysin. Pelkästään jo se sai hänet täysin raiteiltaan, kun ehdotin, että voisimme tapailla muitakin. Vedin ehdotukseni takaisin.
Toiseksi hän saattaisi jättää minut, jos tietäisi totuuden, mikä laskisi onnellisuuttani merkittävästi: totuuden kertominen ei siis minun näkökulmastani tosiaankaan ole kannattavaa.
Tiedostan täysin, että kertomatta jättäminen jätetyksi tulemisen pelosta on itsekästä. Mielestäni kaikki ihmiset ovat kuitenkin pohjimmiltaan ensisijaisesti kiinnostuneita omasta hyvinvoinnistaan, mutta kaikki eivät tiedosta tätä saati rohkene myöntää sitä. En myöskään näe syytä, miksi minun olisi kannattavaa tai edes tarpeellista asettaa jokin onnettomuutta tuottava moraalinen periaate (oman) onnellisuuden edelle. Miksi haluaisin olla onneton tai tuottaa kumppanille onnettomuutta edes hetkellisesti, kun voimme molemmat jatkaa elämää näin onnellisina?
Itse olen siinä harvinaisessa (?) ihmisryhmässä, joka ei tunne seksuaalista vetovoimaa kuin omaan kumppaniin. Moni ärtyy tällaisesta kannanotosta (että valehtelen, leikin yli-ihmistä tai moraaliapostolia), mutten mitään noista. On helppo olla uskollinen, kun muut ei kiinnosta eroottisessa mielessä yhtään. Oma kumppani kiinnostaa kyllä erittäin paljon - jo yli 25 vuoden ajan!
Ethän sä sitten petä, jos teillä on tuollainen sopimus. Miksi näihin ketjuhin tulee aina ne sössöttämään joilla on avoin suhde tai lupa harrastaa seksiä muiden kanssa. Pettämistä on se, että tietää ettei toinen hyväksy missään tapauksessa seksiä. muiden kanssa ja siitä seuraa ero.