Eikö pettäjällä ole elämässään kauhea stressi?

Vierailija kirjoitti:

Täällä on ihmisillä konseptit sekaisin. Pettämistä on kahdenlaista, vihan lietsomaa kostoa ja rakkauden tuottamaa hyvinvointia lisäävää toimintaa. Ensimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolisten suhteiden tarkoitus on nöyryyttää, kerätä aseita ja harhaanjohtaa. Jälkimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolinen suhde voi auttaa "pettävää" osapuolta olemaan parempi kumppani tai vaatimaan itselleen parempaa kohtelua. Pettämisen tarvehan yleensä syntyy vaille jäämisen tunteesta; joko se voi purkautua vihaisena kostona, tai muutoskeskeisenä itsetutkiskeluna, missä uusi suhde on pelkkä muutoksen väline.

Koko termi "pettäminen" on lisäksi aika älytön ja pelkkä ympäristön sanelema kulttuurinen normi, jonka merkitys ei ole vakio. Se vihjaa, että kumppanisi omistaa ruumiisi ja halusi ja hänellä on valta määrätä niiden käytöstä. Tämä ajatus on vanhaa perua ja biologisten perusviettien synnyttämä (naaras ei halua että uros suuntaa resurssejaan muihin naaraisiin tai jälkeläisiin; uros ei halua joutua hoivaamaan toisen uroksen jälkeläisiä), mikä on nykyään ehkäisyn aikakautena aika turha jäännös. Mielestäni on aika itsekästä edes vaatia toista olemaan "pettämättä". Millä oikeudella sinä haluat riistää kumppaniltasi ne mielihyvän ja onnen hetket, mitä joku toinen voisi tarjota hänelle? Kumpi teistä onkaan itsekäs - sinä rajoittaessasi, vai kumppanisi määrätessään omasta kehostaan?

Kyllä henkinen lojaliteetti on paljon tärkeämpää kuin fyysinen monogamia. Jos pelkäät niin kovasti, että kumppanisi fyysinen suhde romuttaa nykyisen liittosi, tee itsestäsi niin korvaamaton kumppani, että parisi ei ole järkeä vaihtaa "parempaan". Mikäli et tähän ole motivoitunut ja silti odotat kumppanisi rajoittavan sekä standardejaan että tarpeitaan, niin suosittelen sinua ihan oikeasti miettimään, kuka on se itsekäs osapuoli tässä yhtälössä.

Tämä.

Olen tässä jo pitkään miettinyt olenko itsekäs (siis minä-minä) kun lähes 20v jälkeen haluan enemmän läheisyyttä ja hellyyttä mieheltäni. Vaativa, ahne, aina vonkaamassa? Mieheni on ihana mutta ei ymmärrä hellyyden päälle mitään. Ei silitä poskea, ei sivele hiuksia, rakastellessakin siirtyy tosi nopeasti vesirajalle. Keskusteltu on, ehdotettu kompromissia, itketty, vaadittu, toivottu ... jne jne eikä mikään muutu. Kun toinen ei sitä tarvitse niin ei sitä myöskään halua antaa. Silti rakas ihminen jonka kanssa haluan jakaa elämäni. Olen myös sanonut suoraan että läheisyys on mulle elinehto enkä pysty enää elämään ilman sitä.

Siispä hankin sen muualta - olenko itsekäs (siis minä-minä)? Tutun rakkaan ihmisen kanssa jonka olen tuntenut jo nuoruudessani. Joka rakastaa sitä että saa sivellä mun hiuksia ja ihoa, jaksaa vaikka tuntikausia vain istua sylikkäin nuuskimassa mun tuoksuani ja suukottelemassa niskaani (herkin paikkani jonka myös mieheni tietää mutta ei ole koskaan koskenut!).

Meillä molemmilla on sama tilanne kotona, seksielämä hiipuu eikä ole sellaista kuin tarvitsemme - molemmat olemme voimakkaasti seksuaalisia ihmisiä. Toisiltamme saamme sen puuttuvan palasen ja taas olemme kotona parempia puolisoita kun emme vonkaa emmekä vaadi. Olemme rentoja, hyväntuulisia ja jaksamme keskittyä perhe-elämään kun mikään ei hierrä välejämme. Annamme puolisoille kaiken mitä he vain voivat toivoa ja haluta, olemme hyviä kumppaneita arjessa ja juhlassa.

Kyllä. Olemme pettäjiä mutta en koe pettäväni kun puolisoni ei jää vaille mitään tämän takia. En ole koskaan salannut tekemisiäni mutta emme myöskään ole kovin montaa kertaa tästä ystävyydestä puhuneetkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heh, tottakai mun mies "omistaa" mun kehoni rakastelumielessä. Tottakai olen vain hänen, siitähän suhteessani on kysymys. Totta kai hän tietää mitä haluan, koska olen sen hänelle tuonut eri tavoin ilmi. Tottakai hän on paras koskemaan minua, sillä hänet olen valinnut. Minä haluan ettei mieheni halua jakaa minua kenenkään kanssa, ja että hän ei itse halua olla jaettavana.Parisuhtteita on toki monenlaisia, ja toiset taas haluavat jakaa kumppaninsa. Toivottavasti vain ovat valinneet kumppanin joka on samalla aaltopituudella :)

Joo tuollaiset alistamis/alistumisjutut ovat ilman muuta ok, jos niistä on sovittu. Mutta lähtökohtaisesti kukaan ei voi olettaa omistavansa parisuhdekumppaniaan. Ei seksin eikä muidenkaan asioiden suhteen.

Blaah. Mikä alistumis? Päteehän tuo kaikkiin sopimuksiin, joita luotettavat ihmiset tekevät keskenään, ilman mitään alistamisia.

Jos sovin, että tapaamme kaverin kanssa huomenna klo 18, niin en voi lähtökohtaisesti vaatia, että hän saapuu paikalle. En omista hänen aikaansa. Vedän kuitenkin omat johtopäätökseni, jos hän jättää saapumatta ja ilmoittamatta.

Paikalle saapumista sovittuun aikaan voi vaatia. Sen sijaan on olemassa syy, miksi esimerkiksi "aviorikos" ei ole juridisesti millään tavalla sanktioitavissa: on joitakin asioita, kuten oma henki, terveys ja juurikin seksuaalisuus, jotka ovat niin merkityksellisiä, että niistä ei katsota voitavan sitovasti luopua. Asiaa voi ajatella niinkin päin, että ihmisen biologinen tarve seksikumppaneihin on niin vahva, että "pettämättömyydestä" keskenään sopivat ihmiset itse asiassa jo sopimusta tehdessään tietävätkin, että moisella sopimuksella ei ole merkitystä.

Ai paikalle saapumista voi vaatia, mutta pettämättömyyttä ei voi vaatia? Yhtä vähän juridisesti sanktioitavia ne on molemmat. Tottakai sillä sopimuksella on merkitystä. Vaikkei juridisesti, niin moraalisesti ja ihmisten välisen luotettavuuden vuoksi. Ei noi sun perustelut nyt oikeen ota tulta alleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on ihmisillä konseptit sekaisin. Pettämistä on kahdenlaista, vihan lietsomaa kostoa ja rakkauden tuottamaa hyvinvointia lisäävää toimintaa. Ensimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolisten suhteiden tarkoitus on nöyryyttää, kerätä aseita ja harhaanjohtaa. Jälkimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolinen suhde voi auttaa "pettävää" osapuolta olemaan parempi kumppani tai vaatimaan itselleen parempaa kohtelua. Pettämisen tarvehan yleensä syntyy vaille jäämisen tunteesta; joko se voi purkautua vihaisena kostona, tai muutoskeskeisenä itsetutkiskeluna, missä uusi suhde on pelkkä muutoksen väline.Koko termi "pettäminen" on lisäksi aika älytön ja pelkkä ympäristön sanelema kulttuurinen normi, jonka merkitys ei ole vakio. Se vihjaa, että kumppanisi omistaa ruumiisi ja halusi ja hänellä on valta määrätä niiden käytöstä. Tämä ajatus on vanhaa perua ja biologisten perusviettien synnyttämä (naaras ei halua että uros suuntaa resurssejaan muihin naaraisiin tai jälkeläisiin; uros ei halua joutua hoivaamaan toisen uroksen jälkeläisiä), mikä on nykyään ehkäisyn aikakautena aika turha jäännös. Mielestäni on aika itsekästä edes vaatia toista olemaan "pettämättä". Millä oikeudella sinä haluat riistää kumppaniltasi ne mielihyvän ja onnen hetket, mitä joku toinen voisi tarjota hänelle? Kumpi teistä onkaan itsekäs - sinä rajoittaessasi, vai kumppanisi määrätessään omasta kehostaan?Kyllä henkinen lojaliteetti on paljon tärkeämpää kuin fyysinen monogamia. Jos pelkäät niin kovasti, että kumppanisi fyysinen suhde romuttaa nykyisen liittosi, tee itsestäsi niin korvaamaton kumppani, että parisi ei ole järkeä vaihtaa "parempaan". Mikäli et tähän ole motivoitunut ja silti odotat kumppanisi rajoittavan sekä standardejaan että tarpeitaan, niin suosittelen sinua ihan oikeasti miettimään, kuka on se itsekäs osapuoli tässä yhtälössä.

Sulla on itselläsikin konseptit vähän sekaisin. Ihminen on henkinen ja fyysinen kokonaisuus. SInä erotat kokonaan seksin fyysiseksi suoritukseksi ja nautinnoksi, joka olisi erillään henkisestä uskollisuudesta. Useimmiten seksin harrastamisessa on kyse sekä henkisestä että fyysisestä tapahtumasta.
Se että vaatii uskollisuutta toiselta JA itseltään tarkoittaa, että olemme sitoutuneita vain toisiimme ja voimme luottaa toisiimme. Näin haluamme panostaa muissakin asioissa täysillä toisiimme. Jos koet nämä asiat jotenkin rajoittavina asioina elämässä, niin miksi edes ryhtyisit parisuhteeseen? Voisit elää joko yksin ja harrastaa seksiä kenen kanssa huvittaa, tai voisit elää kämppiksenä jonkun kanssa, jolloin olisit paljon vähemmän vastuussa toiselle mistään.

Sinä ajattelet noin, koska olet syntynyt milleniumajan länsimaalaiseen Suomeen, missä olet altistunut paikalliselle ajatuskulttuurille ja omaksunut sen osaksi omaa elämänkatsomustasi, tiedostamatta sitä itsekään. "Pettäminen" itsessään ei ole moraaliton teko. Itse asiassa se on hyvin luonnollinen teko, mitä tapahtuu sosiaalisesta kontekstista huolimatta kaikissa kulttuureissa ja kaikkina aikakausina. Seksin harrastaminen on nimenomaan fyysinen nautinto ja suoritus, olemmehan biologisia eläimiä. Seksin ja rakkauden tarkoitus on saada eläin tuottamaan ja hoivaamaan jälkeläisiä. Sinä itse olet luonut ympäristösi vaikutteiden kautta mielessäsi mielikuvan romanttisesta rakkaudesta, minkä yhdistät seksiin, mikä sitä kautta symboloi sinulle henkistä yhteyttä eikä pelkästään fyysistä aktia. Jos olisit syntynyt johonkin toiseen kulttuuriin, näin ei välttämättä olisi. Sinä toteutat siis suomalaista monogamiaa ajatuksillasi ja teoillasi, ja hyvä sinulle ja kumppanillesi, mikäli molemmat olette sitoutuneita samaan ajatusmaailmaan. On kuitenkin naiivia ajatella, että koska sinä olet sopeutunut kulttuuriympäristöösi, se olisi jotenkin eettisesti oikein - puhumattakaan siitä, että kenelläkään joka ei jaa sinun kokemustasi, ei olisi edes mitään syytä alkaa parisuhteeseen. Parisuhteen tarkoitus on biologisesti vain tuottaa ja hoivata jälkeläiset, mikä puolestaan ei ole tarve tai päämäärä, millä olisi mitään tekemistä suomalaisen historian perinnearvoympäristön kanssa.
Suosittelen sinua myös miettimään sitä, että vaikka olet nyt parisuhteessa, missä et "petä", olet todennäköisesti ollut parisuhteissa aiemminkin. Sinä siis petät kaikkia entisiä kumppaneitasi nykyisen kumppanisi kanssa; et vain tee sitä yhtäaikaisesti. Puhtaan monogaminen et kuitenkaan ole. Syy miksi normalisoit parisuhteesta toiseen siirtymistä, löytyy samaten sosiaalisesta ympäristöstäsi. Olet normalisoinut tietynlaisen polygamian, mutta et toisenlaista versiota siitä.

Totta ihmeessä olen altistunut kulttuurille, jossa elän. Sitähän kulttuurit nimenomaan ovat. Ohjaavat meidän käyttäytymistämme.

Et nyt taida ymmärtää, että pohjimmiltaan kyse on sopimuksen rikkomisesta. Vielä todella herkän asian suhteen suurimmalle osalle ihmisistä. Juurikin meidän kulttuurissamme. Siinä ei ole mitään naiivia, vaan se on hienoa ja kaunista pitää kiinni tuosta sopimuksesta. Se liimaa yhteen parin. En petä aiempia kumppaneitani, koska sopimuksemme, eli parisuhteemme, on yhteisymmärryksessä jo purettu. En tiedä, onko sinulla edes kokemusta pitkästä parisuhteesta, mutta käytännön kokemuksen kautta sen merkityksen huomaa parhaiten.

Sopimuksen rikkominen kenen välillä? Minun ja kumppanini? Sinun ja sinun kumppanisi? Sinun ja Suomen valtion?

Jos itsekin tiedostat olevasi oman kulttuurisi tulos, en ihan ymmärrä millä tavalla pettäminen on sinun mielestäsi epäeettistä - etiikalla kun ei ole juurikaan tekemistä kulttuurin eikä edes lakien takia. Toki on hienompaa jos pariskunta pystyy elämään täysin tyydyttävää ja onnellista arkea ilman muualle kohdistuvia tarpeita, mutta usein näin ei kuitenkaan ole, erityisesti vuosikymmenien pituisten suhteiden aikana. Ja jos tutkit pettämisen statistiikkaa, se on yleinen tapa tässäkin kulttuurissa. Hyvin iso osa ihmisistä on siis "sopimusrikkojia" - mutta jos tämänkaltaiset sopimukset ovat pelkästään ihmisten yhteistuumin ylläpitämiä arvoja, eikä iso osa ihmisistä noudata näitäkään sopimuksia, mitä oikeaa arvoa näillä sopimuksilla on? Keitä nämä sopimukset edes palvelevat ja kuka hyötyy siitä, että suhteessa ollaan fyysisesti uskollisia toiselle?

Lisäisin tähän, että tokihan olen itsekin pitkässä suhteessa, missä annamme toisillemme vapauden tehdä juuri niin kuin huvittaa. Mielestäni minun roolini ei ole olla kumppanini siveyden vartija vaan haluan että hänkin voi saada elämältä kaikki haluamansa kokemukset, eikä hänen tarvitse tehdä päätöksiä hyvän parisuhteen tai kiinnostavien kokemuksien välillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina näissä keskusteluissa tulee esiin sama. Pettäjältä kysytään jotain ja ihan kaikki vastaaminen kuitataan selittelyksi tai puolusteluksi. Eli mitään vastausta ei oikeasti edes haluta, halutaan vain paheksua ja halveksia.

No tässä keskustelussa tämä yksi pettäjä häipyi raukkamaisest paikalta, kun ei uskaltanut vastata yhteenkään kysymykseen, vaan teki juuri, kuten sanoit, alkoi syytellä heitä, jotka ovat eri mieltä ja asiallisesti kyseenalaistivat.

Pettävät ovat juuri sellaisia, pakoilevia lusmuja.

Olen erimieltä, asiallisesti hän kertoi kokemuksestaan, mutta vastaukset olivat kaikkea muuta kuin asiallisia, enkä ihmettele, että ei jaksanut vastata enempää.

Nämä keskustelut tuntuvat aina repivän petetyiksi tulleilta vanhat haavat auki ja omat negatiiviset tunteet puretaan sitten ihmisiin joilla ei ole mitään tekemistä omien pettymysten kanssa. Mitään aito pyrkimystä ymmärtää toisten ihmisten elämää ei valitettavasti ole.

Vaaditko sinä todella ymmärtämään heitä, jotka pettävät puolisoaan ja kehuvat että se ei haittaa, ja puoliso kyllä hyväksyy...paitsi, että ai niin, en ole kyllä kysynyt?

Mikään ei oikeuta pettämistä, syitä sille kyllä löytyy, pettäjä keksii lisää, jos jo esitetyt syyt eivät toimi.

Kysymyksessä on aina itsekään teko, jossa omaa etua haetaan muita polkemalla.

En ole pettämisen kohteeksi joutunut, joten kyllä näkemykseni perusteena on pelkästään moraaliset valinnat ja oikeudenmukaisuuden vaatimus.

Mikä aiheuttaa sinun näkemyksesi, ottaako sinulla tunteisiin? Uskon että joillakin pettäjillä omatunto joskus kolkuttelee, sinullakin?

Kukaan ei ole pyytänyt ymmärrystä tai oikeutusta. Tuossa vaan toinen yritti keskustella asiallisesti ja neutraalisti ja toinen ei siihen kyennyt. Toinen vastasi kysymyksiin mutta ilmeisen väärin koska toinen ei hyväksynyt vastauksia. Joskus pitäisi pystyä keskustelemaan asioista asioina eikä antaa omien tunteiden vaikuttaa, varsinkin kun kyseessä on jonkun täysin tuntemattoman ihmisen asia

Tässä keskustellaan pettämisestä. Toiset hyväksyy sen, siis ne petturit, toiset eivät. Sinä hyväksyt ja ymmärrät, minä en.

Minusta aikuiset ihmiset hoitavat parisuhteen ongelmat puhumalla, sinusta pettämällä.

Mielestäni pettäjä loukkaa puolisoaan, sinusta ei.

Minusta fiksu pyrkii hyvään, typerys pahaan. Sinusta ei.

Eihän tämä ole mitenkään vaikeaa.

Huvittavaa huomata, että te pettäjät ajattelette että asetumme teidän yläpuolelle kun '"moralisoimme". Eli myönnätte että joku on teidän yläpuolella, kun tekee oikein. Olette oikeassa, näinhän se onkin.

Ihminen voi valita, tekee oikein tai väärin. Vahvamoraaliset , itsensä tuntevat, itseään ja muita arvostavat valitsevat valitsevat oikein, heikko, egoistinen valitsee toisin.

Millä perusteella lokeroit minut pettäjäksi tai että hyväksyn sen?

Tähän jätti vastaamatta henkilö joka kovin kritisoi että joku toinen henkilö ei vastannut hänen kysymyksiinsä vaan poistui keskustelusta.

Ahdasmielinen, ei voi myöntää virhettään saati pyytää virhettä anteeksi. MOT.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heh, tottakai mun mies "omistaa" mun kehoni rakastelumielessä. Tottakai olen vain hänen, siitähän suhteessani on kysymys. Totta kai hän tietää mitä haluan, koska olen sen hänelle tuonut eri tavoin ilmi. Tottakai hän on paras koskemaan minua, sillä hänet olen valinnut. Minä haluan ettei mieheni halua jakaa minua kenenkään kanssa, ja että hän ei itse halua olla jaettavana.Parisuhtteita on toki monenlaisia, ja toiset taas haluavat jakaa kumppaninsa. Toivottavasti vain ovat valinneet kumppanin joka on samalla aaltopituudella :)

Joo tuollaiset alistamis/alistumisjutut ovat ilman muuta ok, jos niistä on sovittu. Mutta lähtökohtaisesti kukaan ei voi olettaa omistavansa parisuhdekumppaniaan. Ei seksin eikä muidenkaan asioiden suhteen.

Blaah. Mikä alistumis? Päteehän tuo kaikkiin sopimuksiin, joita luotettavat ihmiset tekevät keskenään, ilman mitään alistamisia.

Jos sovin, että tapaamme kaverin kanssa huomenna klo 18, niin en voi lähtökohtaisesti vaatia, että hän saapuu paikalle. En omista hänen aikaansa. Vedän kuitenkin omat johtopäätökseni, jos hän jättää saapumatta ja ilmoittamatta.

Paikalle saapumista sovittuun aikaan voi vaatia. Sen sijaan on olemassa syy, miksi esimerkiksi "aviorikos" ei ole juridisesti millään tavalla sanktioitavissa: on joitakin asioita, kuten oma henki, terveys ja juurikin seksuaalisuus, jotka ovat niin merkityksellisiä, että niistä ei katsota voitavan sitovasti luopua. Asiaa voi ajatella niinkin päin, että ihmisen biologinen tarve seksikumppaneihin on niin vahva, että "pettämättömyydestä" keskenään sopivat ihmiset itse asiassa jo sopimusta tehdessään tietävätkin, että moisella sopimuksella ei ole merkitystä.

Ai paikalle saapumista voi vaatia, mutta pettämättömyyttä ei voi vaatia? Yhtä vähän juridisesti sanktioitavia ne on molemmat. Tottakai sillä sopimuksella on merkitystä. Vaikkei juridisesti, niin moraalisesti ja ihmisten välisen luotettavuuden vuoksi. Ei noi sun perustelut nyt oikeen ota tulta alleen.

Kyllä paikalle saapumatta jättäminen on sanktioitavissa esim. vahingonkorvauksella. Eri asia on, että hengailutapaamiselta feidaaminen ei taloudellista vahinkoa yleensä aiheuttane. Mutta jos vaikkapa elinkeinoelämässä henkilö jättää tulematta tapaamiseen, minkä seurauksena muille koituu menetyksiä esim. turhien matkakulujen muodossa, kyllä siitä voi joutua korvauksia maksamaan. Tai jos lapsen vanhempi ei ole lasta vastassa sovittuun aikaan, kyseeseen voi tulla jopa rangaistus heitteillepanosta. Teemana nyt siis se, että velvollisuus tulla sovittuun paikkaan sovittuun aikaan on sellainen asia, jonka laiminlyönti ainakin joissain tilanteissa voi johtaa seuraamuksiin.

Sen sijaan lupaus pidättäytyä seksistä ei ole millään lailla sanktioitavissa, koska kyse on korostetun henkilökohtaisesta asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on ihmisillä konseptit sekaisin. Pettämistä on kahdenlaista, vihan lietsomaa kostoa ja rakkauden tuottamaa hyvinvointia lisäävää toimintaa. Ensimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolisten suhteiden tarkoitus on nöyryyttää, kerätä aseita ja harhaanjohtaa. Jälkimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolinen suhde voi auttaa "pettävää" osapuolta olemaan parempi kumppani tai vaatimaan itselleen parempaa kohtelua. Pettämisen tarvehan yleensä syntyy vaille jäämisen tunteesta; joko se voi purkautua vihaisena kostona, tai muutoskeskeisenä itsetutkiskeluna, missä uusi suhde on pelkkä muutoksen väline.

Koko termi "pettäminen" on lisäksi aika älytön ja pelkkä ympäristön sanelema kulttuurinen normi, jonka merkitys ei ole vakio. Se vihjaa, että kumppanisi omistaa ruumiisi ja halusi ja hänellä on valta määrätä niiden käytöstä. Tämä ajatus on vanhaa perua ja biologisten perusviettien synnyttämä (naaras ei halua että uros suuntaa resurssejaan muihin naaraisiin tai jälkeläisiin; uros ei halua joutua hoivaamaan toisen uroksen jälkeläisiä), mikä on nykyään ehkäisyn aikakautena aika turha jäännös. Mielestäni on aika itsekästä edes vaatia toista olemaan "pettämättä". Millä oikeudella sinä haluat riistää kumppaniltasi ne mielihyvän ja onnen hetket, mitä joku toinen voisi tarjota hänelle? Kumpi teistä onkaan itsekäs - sinä rajoittaessasi, vai kumppanisi määrätessään omasta kehostaan?

Kyllä henkinen lojaliteetti on paljon tärkeämpää kuin fyysinen monogamia. Jos pelkäät niin kovasti, että kumppanisi fyysinen suhde romuttaa nykyisen liittosi, tee itsestäsi niin korvaamaton kumppani, että parisi ei ole järkeä vaihtaa "parempaan". Mikäli et tähän ole motivoitunut ja silti odotat kumppanisi rajoittavan sekä standardejaan että tarpeitaan, niin suosittelen sinua ihan oikeasti miettimään, kuka on se itsekäs osapuoli tässä yhtälössä.

Tämä.

Olen tässä jo pitkään miettinyt olenko itsekäs (siis minä-minä) kun lähes 20v jälkeen haluan enemmän läheisyyttä ja hellyyttä mieheltäni. Vaativa, ahne, aina vonkaamassa? Mieheni on ihana mutta ei ymmärrä hellyyden päälle mitään. Ei silitä poskea, ei sivele hiuksia, rakastellessakin siirtyy tosi nopeasti vesirajalle. Keskusteltu on, ehdotettu kompromissia, itketty, vaadittu, toivottu ... jne jne eikä mikään muutu. Kun toinen ei sitä tarvitse niin ei sitä myöskään halua antaa. Silti rakas ihminen jonka kanssa haluan jakaa elämäni. Olen myös sanonut suoraan että läheisyys on mulle elinehto enkä pysty enää elämään ilman sitä.

Siispä hankin sen muualta - olenko itsekäs (siis minä-minä)? Tutun rakkaan ihmisen kanssa jonka olen tuntenut jo nuoruudessani. Joka rakastaa sitä että saa sivellä mun hiuksia ja ihoa, jaksaa vaikka tuntikausia vain istua sylikkäin nuuskimassa mun tuoksuani ja suukottelemassa niskaani (herkin paikkani jonka myös mieheni tietää mutta ei ole koskaan koskenut!).

Meillä molemmilla on sama tilanne kotona, seksielämä hiipuu eikä ole sellaista kuin tarvitsemme - molemmat olemme voimakkaasti seksuaalisia ihmisiä. Toisiltamme saamme sen puuttuvan palasen ja taas olemme kotona parempia puolisoita kun emme vonkaa emmekä vaadi. Olemme rentoja, hyväntuulisia ja jaksamme keskittyä perhe-elämään kun mikään ei hierrä välejämme. Annamme puolisoille kaiken mitä he vain voivat toivoa ja haluta, olemme hyviä kumppaneita arjessa ja juhlassa.

Kyllä. Olemme pettäjiä mutta en koe pettäväni kun puolisoni ei jää vaille mitään tämän takia. En ole koskaan salannut tekemisiäni mutta emme myöskään ole kovin montaa kertaa tästä ystävyydestä puhuneetkaan.

Jää mies ilman aikaasi jonka annat toiselle miehelle. Toivottavasti jäätte kiinni ja tulee tupla-avioerot. Ai että kun nautin aina kun näin käy. 😁

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on ihmisillä konseptit sekaisin. Pettämistä on kahdenlaista, vihan lietsomaa kostoa ja rakkauden tuottamaa hyvinvointia lisäävää toimintaa. Ensimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolisten suhteiden tarkoitus on nöyryyttää, kerätä aseita ja harhaanjohtaa. Jälkimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolinen suhde voi auttaa "pettävää" osapuolta olemaan parempi kumppani tai vaatimaan itselleen parempaa kohtelua. Pettämisen tarvehan yleensä syntyy vaille jäämisen tunteesta; joko se voi purkautua vihaisena kostona, tai muutoskeskeisenä itsetutkiskeluna, missä uusi suhde on pelkkä muutoksen väline.
Koko termi "pettäminen" on lisäksi aika älytön ja pelkkä ympäristön sanelema kulttuurinen normi, jonka merkitys ei ole vakio. Se vihjaa, että kumppanisi omistaa ruumiisi ja halusi ja hänellä on valta määrätä niiden käytöstä. Tämä ajatus on vanhaa perua ja biologisten perusviettien synnyttämä (naaras ei halua että uros suuntaa resurssejaan muihin naaraisiin tai jälkeläisiin; uros ei halua joutua hoivaamaan toisen uroksen jälkeläisiä), mikä on nykyään ehkäisyn aikakautena aika turha jäännös. Mielestäni on aika itsekästä edes vaatia toista olemaan "pettämättä". Millä oikeudella sinä haluat riistää kumppaniltasi ne mielihyvän ja onnen hetket, mitä joku toinen voisi tarjota hänelle? Kumpi teistä onkaan itsekäs - sinä rajoittaessasi, vai kumppanisi määrätessään omasta kehostaan?
Kyllä henkinen lojaliteetti on paljon tärkeämpää kuin fyysinen monogamia. Jos pelkäät niin kovasti, että kumppanisi fyysinen suhde romuttaa nykyisen liittosi, tee itsestäsi niin korvaamaton kumppani, että parisi ei ole järkeä vaihtaa "parempaan". Mikäli et tähän ole motivoitunut ja silti odotat kumppanisi rajoittavan sekä standardejaan että tarpeitaan, niin suosittelen sinua ihan oikeasti miettimään, kuka on se itsekäs osapuoli tässä yhtälössä.

Tämä.

Olen tässä jo pitkään miettinyt olenko itsekäs (siis minä-minä) kun lähes 20v jälkeen haluan enemmän läheisyyttä ja hellyyttä mieheltäni. Vaativa, ahne, aina vonkaamassa? Mieheni on ihana mutta ei ymmärrä hellyyden päälle mitään. Ei silitä poskea, ei sivele hiuksia, rakastellessakin siirtyy tosi nopeasti vesirajalle. Keskusteltu on, ehdotettu kompromissia, itketty, vaadittu, toivottu ... jne jne eikä mikään muutu. Kun toinen ei sitä tarvitse niin ei sitä myöskään halua antaa. Silti rakas ihminen jonka kanssa haluan jakaa elämäni. Olen myös sanonut suoraan että läheisyys on mulle elinehto enkä pysty enää elämään ilman sitä.

Siispä hankin sen muualta - olenko itsekäs (siis minä-minä)? Tutun rakkaan ihmisen kanssa jonka olen tuntenut jo nuoruudessani. Joka rakastaa sitä että saa sivellä mun hiuksia ja ihoa, jaksaa vaikka tuntikausia vain istua sylikkäin nuuskimassa mun tuoksuani ja suukottelemassa niskaani (herkin paikkani jonka myös mieheni tietää mutta ei ole koskaan koskenut!).

Meillä molemmilla on sama tilanne kotona, seksielämä hiipuu eikä ole sellaista kuin tarvitsemme - molemmat olemme voimakkaasti seksuaalisia ihmisiä. Toisiltamme saamme sen puuttuvan palasen ja taas olemme kotona parempia puolisoita kun emme vonkaa emmekä vaadi. Olemme rentoja, hyväntuulisia ja jaksamme keskittyä perhe-elämään kun mikään ei hierrä välejämme. Annamme puolisoille kaiken mitä he vain voivat toivoa ja haluta, olemme hyviä kumppaneita arjessa ja juhlassa.

Kyllä. Olemme pettäjiä mutta en koe pettäväni kun puolisoni ei jää vaille mitään tämän takia. En ole koskaan salannut tekemisiäni mutta emme myöskään ole kovin montaa kertaa tästä ystävyydestä puhuneetkaan.

Jää mies ilman aikaasi jonka annat toiselle miehelle. Toivottavasti jäätte kiinni ja tulee tupla-avioerot. Ai että kun nautin aina kun näin käy. 😁

Niin, tässä käy tosiaan ilmi, mikä on tuon "pettäminen on pahasta"-ajattelun takana. Se, että suhdetta laiminlyövällä kumppanilla olisi oikeus odottaa kerran itselleen kaappaamaltaan kumppanilta loputonta panostusta, vaikka ei itse tuo pöytään mitään. Jos kumppania lähestyy toinen, enemmän panostava henkilö, tämän tulee olla häpeissään siitä että hyväksyy enemmän tarjoavalta ehdokkaalta sen, mitä vanha ei anna edes pyydettäessä.

Hienot ilonaiheet sinulla muuten, olet varmasti kypsä ja mukava ihminen.

Sivusuhteessa ollessani stressasin ja pelkäsin lähinnä sitä, että petoskumppanini kyllästyisi minuun ja vaihtaisi minut toiseen. Parisuhdekumppanini tunteista ja petoksen mahdollisesti ilmitullessa uhkaavasta erosta en niin jaksanut välittää, tiesin pääseväni erosta yli ja ainakin kuvittelin sivusuhteeni ottavan minut avosylin luokseen, mikäli ero tulisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on ihmisillä konseptit sekaisin. Pettämistä on kahdenlaista, vihan lietsomaa kostoa ja rakkauden tuottamaa hyvinvointia lisäävää toimintaa. Ensimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolisten suhteiden tarkoitus on nöyryyttää, kerätä aseita ja harhaanjohtaa. Jälkimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolinen suhde voi auttaa "pettävää" osapuolta olemaan parempi kumppani tai vaatimaan itselleen parempaa kohtelua. Pettämisen tarvehan yleensä syntyy vaille jäämisen tunteesta; joko se voi purkautua vihaisena kostona, tai muutoskeskeisenä itsetutkiskeluna, missä uusi suhde on pelkkä muutoksen väline.Koko termi "pettäminen" on lisäksi aika älytön ja pelkkä ympäristön sanelema kulttuurinen normi, jonka merkitys ei ole vakio. Se vihjaa, että kumppanisi omistaa ruumiisi ja halusi ja hänellä on valta määrätä niiden käytöstä. Tämä ajatus on vanhaa perua ja biologisten perusviettien synnyttämä (naaras ei halua että uros suuntaa resurssejaan muihin naaraisiin tai jälkeläisiin; uros ei halua joutua hoivaamaan toisen uroksen jälkeläisiä), mikä on nykyään ehkäisyn aikakautena aika turha jäännös. Mielestäni on aika itsekästä edes vaatia toista olemaan "pettämättä". Millä oikeudella sinä haluat riistää kumppaniltasi ne mielihyvän ja onnen hetket, mitä joku toinen voisi tarjota hänelle? Kumpi teistä onkaan itsekäs - sinä rajoittaessasi, vai kumppanisi määrätessään omasta kehostaan?Kyllä henkinen lojaliteetti on paljon tärkeämpää kuin fyysinen monogamia. Jos pelkäät niin kovasti, että kumppanisi fyysinen suhde romuttaa nykyisen liittosi, tee itsestäsi niin korvaamaton kumppani, että parisi ei ole järkeä vaihtaa "parempaan". Mikäli et tähän ole motivoitunut ja silti odotat kumppanisi rajoittavan sekä standardejaan että tarpeitaan, niin suosittelen sinua ihan oikeasti miettimään, kuka on se itsekäs osapuoli tässä yhtälössä.

Tämä.

Olen tässä jo pitkään miettinyt olenko itsekäs (siis minä-minä) kun lähes 20v jälkeen haluan enemmän läheisyyttä ja hellyyttä mieheltäni. Vaativa, ahne, aina vonkaamassa? Mieheni on ihana mutta ei ymmärrä hellyyden päälle mitään. Ei silitä poskea, ei sivele hiuksia, rakastellessakin siirtyy tosi nopeasti vesirajalle. Keskusteltu on, ehdotettu kompromissia, itketty, vaadittu, toivottu ... jne jne eikä mikään muutu. Kun toinen ei sitä tarvitse niin ei sitä myöskään halua antaa. Silti rakas ihminen jonka kanssa haluan jakaa elämäni. Olen myös sanonut suoraan että läheisyys on mulle elinehto enkä pysty enää elämään ilman sitä.

Siispä hankin sen muualta - olenko itsekäs (siis minä-minä)? Tutun rakkaan ihmisen kanssa jonka olen tuntenut jo nuoruudessani. Joka rakastaa sitä että saa sivellä mun hiuksia ja ihoa, jaksaa vaikka tuntikausia vain istua sylikkäin nuuskimassa mun tuoksuani ja suukottelemassa niskaani (herkin paikkani jonka myös mieheni tietää mutta ei ole koskaan koskenut!).

Meillä molemmilla on sama tilanne kotona, seksielämä hiipuu eikä ole sellaista kuin tarvitsemme - molemmat olemme voimakkaasti seksuaalisia ihmisiä. Toisiltamme saamme sen puuttuvan palasen ja taas olemme kotona parempia puolisoita kun emme vonkaa emmekä vaadi. Olemme rentoja, hyväntuulisia ja jaksamme keskittyä perhe-elämään kun mikään ei hierrä välejämme. Annamme puolisoille kaiken mitä he vain voivat toivoa ja haluta, olemme hyviä kumppaneita arjessa ja juhlassa.

Kyllä. Olemme pettäjiä mutta en koe pettäväni kun puolisoni ei jää vaille mitään tämän takia. En ole koskaan salannut tekemisiäni mutta emme myöskään ole kovin montaa kertaa tästä ystävyydestä puhuneetkaan.

Jää mies ilman aikaasi jonka annat toiselle miehelle. Toivottavasti jäätte kiinni ja tulee tupla-avioerot. Ai että kun nautin aina kun näin käy. 😁

Niin, tässä käy tosiaan ilmi, mikä on tuon "pettäminen on pahasta"-ajattelun takana. Se, että suhdetta laiminlyövällä kumppanilla olisi oikeus odottaa kerran itselleen kaappaamaltaan kumppanilta loputonta panostusta, vaikka ei itse tuo pöytään mitään. Jos kumppania lähestyy toinen, enemmän panostava henkilö, tämän tulee olla häpeissään siitä että hyväksyy enemmän tarjoavalta ehdokkaalta sen, mitä vanha ei anna edes pyydettäessä.

Hienot ilonaiheet sinulla muuten, olet varmasti kypsä ja mukava ihminen.

Jos puoliso laiminlyö suhdetta, silloin erotaan, ei petetä. Aito vahingonilo paistaa ja kauas kun kiinnijäämisen hetki koittaa 😄👍

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heh, tottakai mun mies "omistaa" mun kehoni rakastelumielessä. Tottakai olen vain hänen, siitähän suhteessani on kysymys. Totta kai hän tietää mitä haluan, koska olen sen hänelle tuonut eri tavoin ilmi. Tottakai hän on paras koskemaan minua, sillä hänet olen valinnut. Minä haluan ettei mieheni halua jakaa minua kenenkään kanssa, ja että hän ei itse halua olla jaettavana.Parisuhtteita on toki monenlaisia, ja toiset taas haluavat jakaa kumppaninsa. Toivottavasti vain ovat valinneet kumppanin joka on samalla aaltopituudella :)

Joo tuollaiset alistamis/alistumisjutut ovat ilman muuta ok, jos niistä on sovittu. Mutta lähtökohtaisesti kukaan ei voi olettaa omistavansa parisuhdekumppaniaan. Ei seksin eikä muidenkaan asioiden suhteen.

Blaah. Mikä alistumis? Päteehän tuo kaikkiin sopimuksiin, joita luotettavat ihmiset tekevät keskenään, ilman mitään alistamisia.

Jos sovin, että tapaamme kaverin kanssa huomenna klo 18, niin en voi lähtökohtaisesti vaatia, että hän saapuu paikalle. En omista hänen aikaansa. Vedän kuitenkin omat johtopäätökseni, jos hän jättää saapumatta ja ilmoittamatta.

Paikalle saapumista sovittuun aikaan voi vaatia. Sen sijaan on olemassa syy, miksi esimerkiksi "aviorikos" ei ole juridisesti millään tavalla sanktioitavissa: on joitakin asioita, kuten oma henki, terveys ja juurikin seksuaalisuus, jotka ovat niin merkityksellisiä, että niistä ei katsota voitavan sitovasti luopua. Asiaa voi ajatella niinkin päin, että ihmisen biologinen tarve seksikumppaneihin on niin vahva, että "pettämättömyydestä" keskenään sopivat ihmiset itse asiassa jo sopimusta tehdessään tietävätkin, että moisella sopimuksella ei ole merkitystä.

Ai paikalle saapumista voi vaatia, mutta pettämättömyyttä ei voi vaatia? Yhtä vähän juridisesti sanktioitavia ne on molemmat. Tottakai sillä sopimuksella on merkitystä. Vaikkei juridisesti, niin moraalisesti ja ihmisten välisen luotettavuuden vuoksi. Ei noi sun perustelut nyt oikeen ota tulta alleen.

Kyllä paikalle saapumatta jättäminen on sanktioitavissa esim. vahingonkorvauksella. Eri asia on, että hengailutapaamiselta feidaaminen ei taloudellista vahinkoa yleensä aiheuttane. Mutta jos vaikkapa elinkeinoelämässä henkilö jättää tulematta tapaamiseen, minkä seurauksena muille koituu menetyksiä esim. turhien matkakulujen muodossa, kyllä siitä voi joutua korvauksia maksamaan. Tai jos lapsen vanhempi ei ole lasta vastassa sovittuun aikaan, kyseeseen voi tulla jopa rangaistus heitteillepanosta. Teemana nyt siis se, että velvollisuus tulla sovittuun paikkaan sovittuun aikaan on sellainen asia, jonka laiminlyönti ainakin joissain tilanteissa voi johtaa seuraamuksiin.

Sen sijaan lupaus pidättäytyä seksistä ei ole millään lailla sanktioitavissa, koska kyse on korostetun henkilökohtaisesta asiasta.

Aikamoiseen juridiikkaan vedit nyt parisuhteen moraalin. Varmaan huomasit, että kirjoitin ihan kaverin tapaamisesta. Joka tapauksessa kyse on yhdessä sovituista asioista, joita välinpitämättömät ihmiset saattavat rikkoa, ja aiheuttaa näin välien rikkoontumisia.

Vierailija kirjoitti:

Luulisi olevan. Miten elää valheessa, koko ajan huono omatunto mieltä nakertaen, valheet, salailu, kiinni jäämisen pelko - eikö se ole äärettömän stressaavaa ja uuvuttavaa? Eikö omanarvontunne murene, kun aikuisena ihmisenä ei pysty rehelliseen elämään? Eihän valehtelu ole kypsän ja tasapainoisen ihmisen merkki.

Ei mulla ainakaan ole. Petin kerran ja en usko, että tyyppi tulee ikinä vastaan. Muutenkin vituttaa, kun mies koko ajan pihtaa seksiä vedoten siihen, että on muka jatkuvasti väsynyt töiden takia. Tekisi mieli kysyä, voisko meillä olla avoin suhde ja välillä mietin vakavissani eroamista, mutten jaksa kaikkea siitä koituvaa draamapaskaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on ihmisillä konseptit sekaisin. Pettämistä on kahdenlaista, vihan lietsomaa kostoa ja rakkauden tuottamaa hyvinvointia lisäävää toimintaa. Ensimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolisten suhteiden tarkoitus on nöyryyttää, kerätä aseita ja harhaanjohtaa. Jälkimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolinen suhde voi auttaa "pettävää" osapuolta olemaan parempi kumppani tai vaatimaan itselleen parempaa kohtelua. Pettämisen tarvehan yleensä syntyy vaille jäämisen tunteesta; joko se voi purkautua vihaisena kostona, tai muutoskeskeisenä itsetutkiskeluna, missä uusi suhde on pelkkä muutoksen väline.Koko termi "pettäminen" on lisäksi aika älytön ja pelkkä ympäristön sanelema kulttuurinen normi, jonka merkitys ei ole vakio. Se vihjaa, että kumppanisi omistaa ruumiisi ja halusi ja hänellä on valta määrätä niiden käytöstä. Tämä ajatus on vanhaa perua ja biologisten perusviettien synnyttämä (naaras ei halua että uros suuntaa resurssejaan muihin naaraisiin tai jälkeläisiin; uros ei halua joutua hoivaamaan toisen uroksen jälkeläisiä), mikä on nykyään ehkäisyn aikakautena aika turha jäännös. Mielestäni on aika itsekästä edes vaatia toista olemaan "pettämättä". Millä oikeudella sinä haluat riistää kumppaniltasi ne mielihyvän ja onnen hetket, mitä joku toinen voisi tarjota hänelle? Kumpi teistä onkaan itsekäs - sinä rajoittaessasi, vai kumppanisi määrätessään omasta kehostaan?Kyllä henkinen lojaliteetti on paljon tärkeämpää kuin fyysinen monogamia. Jos pelkäät niin kovasti, että kumppanisi fyysinen suhde romuttaa nykyisen liittosi, tee itsestäsi niin korvaamaton kumppani, että parisi ei ole järkeä vaihtaa "parempaan". Mikäli et tähän ole motivoitunut ja silti odotat kumppanisi rajoittavan sekä standardejaan että tarpeitaan, niin suosittelen sinua ihan oikeasti miettimään, kuka on se itsekäs osapuoli tässä yhtälössä.

Sulla on itselläsikin konseptit vähän sekaisin. Ihminen on henkinen ja fyysinen kokonaisuus. SInä erotat kokonaan seksin fyysiseksi suoritukseksi ja nautinnoksi, joka olisi erillään henkisestä uskollisuudesta. Useimmiten seksin harrastamisessa on kyse sekä henkisestä että fyysisestä tapahtumasta.Se että vaatii uskollisuutta toiselta JA itseltään tarkoittaa, että olemme sitoutuneita vain toisiimme ja voimme luottaa toisiimme. Näin haluamme panostaa muissakin asioissa täysillä toisiimme. Jos koet nämä asiat jotenkin rajoittavina asioina elämässä, niin miksi edes ryhtyisit parisuhteeseen? Voisit elää joko yksin ja harrastaa seksiä kenen kanssa huvittaa, tai voisit elää kämppiksenä jonkun kanssa, jolloin olisit paljon vähemmän vastuussa toiselle mistään.

Sinä ajattelet noin, koska olet syntynyt milleniumajan länsimaalaiseen Suomeen, missä olet altistunut paikalliselle ajatuskulttuurille ja omaksunut sen osaksi omaa elämänkatsomustasi, tiedostamatta sitä itsekään. "Pettäminen" itsessään ei ole moraaliton teko. Itse asiassa se on hyvin luonnollinen teko, mitä tapahtuu sosiaalisesta kontekstista huolimatta kaikissa kulttuureissa ja kaikkina aikakausina. Seksin harrastaminen on nimenomaan fyysinen nautinto ja suoritus, olemmehan biologisia eläimiä. Seksin ja rakkauden tarkoitus on saada eläin tuottamaan ja hoivaamaan jälkeläisiä. Sinä itse olet luonut ympäristösi vaikutteiden kautta mielessäsi mielikuvan romanttisesta rakkaudesta, minkä yhdistät seksiin, mikä sitä kautta symboloi sinulle henkistä yhteyttä eikä pelkästään fyysistä aktia. Jos olisit syntynyt johonkin toiseen kulttuuriin, näin ei välttämättä olisi. Sinä toteutat siis suomalaista monogamiaa ajatuksillasi ja teoillasi, ja hyvä sinulle ja kumppanillesi, mikäli molemmat olette sitoutuneita samaan ajatusmaailmaan. On kuitenkin naiivia ajatella, että koska sinä olet sopeutunut kulttuuriympäristöösi, se olisi jotenkin eettisesti oikein - puhumattakaan siitä, että kenelläkään joka ei jaa sinun kokemustasi, ei olisi edes mitään syytä alkaa parisuhteeseen. Parisuhteen tarkoitus on biologisesti vain tuottaa ja hoivata jälkeläiset, mikä puolestaan ei ole tarve tai päämäärä, millä olisi mitään tekemistä suomalaisen historian perinnearvoympäristön kanssa.Suosittelen sinua myös miettimään sitä, että vaikka olet nyt parisuhteessa, missä et "petä", olet todennäköisesti ollut parisuhteissa aiemminkin. Sinä siis petät kaikkia entisiä kumppaneitasi nykyisen kumppanisi kanssa; et vain tee sitä yhtäaikaisesti. Puhtaan monogaminen et kuitenkaan ole. Syy miksi normalisoit parisuhteesta toiseen siirtymistä, löytyy samaten sosiaalisesta ympäristöstäsi. Olet normalisoinut tietynlaisen polygamian, mutta et toisenlaista versiota siitä.

Totta ihmeessä olen altistunut kulttuurille, jossa elän. Sitähän kulttuurit nimenomaan ovat. Ohjaavat meidän käyttäytymistämme.

Et nyt taida ymmärtää, että pohjimmiltaan kyse on sopimuksen rikkomisesta. Vielä todella herkän asian suhteen suurimmalle osalle ihmisistä. Juurikin meidän kulttuurissamme. Siinä ei ole mitään naiivia, vaan se on hienoa ja kaunista pitää kiinni tuosta sopimuksesta. Se liimaa yhteen parin. En petä aiempia kumppaneitani, koska sopimuksemme, eli parisuhteemme, on yhteisymmärryksessä jo purettu. En tiedä, onko sinulla edes kokemusta pitkästä parisuhteesta, mutta käytännön kokemuksen kautta sen merkityksen huomaa parhaiten.

Sopimuksen rikkominen kenen välillä? Minun ja kumppanini? Sinun ja sinun kumppanisi? Sinun ja Suomen valtion?

Jos itsekin tiedostat olevasi oman kulttuurisi tulos, en ihan ymmärrä millä tavalla pettäminen on sinun mielestäsi epäeettistä - etiikalla kun ei ole juurikaan tekemistä kulttuurin eikä edes lakien takia. Toki on hienompaa jos pariskunta pystyy elämään täysin tyydyttävää ja onnellista arkea ilman muualle kohdistuvia tarpeita, mutta usein näin ei kuitenkaan ole, erityisesti vuosikymmenien pituisten suhteiden aikana. Ja jos tutkit pettämisen statistiikkaa, se on yleinen tapa tässäkin kulttuurissa. Hyvin iso osa ihmisistä on siis "sopimusrikkojia" - mutta jos tämänkaltaiset sopimukset ovat pelkästään ihmisten yhteistuumin ylläpitämiä arvoja, eikä iso osa ihmisistä noudata näitäkään sopimuksia, mitä oikeaa arvoa näillä sopimuksilla on? Keitä nämä sopimukset edes palvelevat ja kuka hyötyy siitä, että suhteessa ollaan fyysisesti uskollisia toiselle?

Lisäisin tähän, että tokihan olen itsekin pitkässä suhteessa, missä annamme toisillemme vapauden tehdä juuri niin kuin huvittaa. Mielestäni minun roolini ei ole olla kumppanini siveyden vartija vaan haluan että hänkin voi saada elämältä kaikki haluamansa kokemukset, eikä hänen tarvitse tehdä päätöksiä hyvän parisuhteen tai kiinnostavien kokemuksien välillä.

Minun ja kumppanini välillä tai sinun ja kumppanisi tietenkin! Parisuhteen osapuolten kesken sovitaan asioita, kuten varmasti tiedät. Jos olette sopineet, että saa panna muita, niin silloin se on teidän yhteinen sääntönne. Meillä on sääntönä, ettei panna muita, tai muuten rikkoo yhdessä sovittuja asioita.

Ai keitä nämä palvelee. No niitä parisuhteen osapuolia. Minulle se on panokaverisuhde, jos elän henkilön kanssa joka panee ketä huvittaa. Sinulle se voi olla elämäsi paras parisuhde. Jos haluan kumppanini saavan kaikki mahdolliset kokemukset, niin annan hänen mennä menojaan ja etsin mielummin jonkun toisen. Pitkässä suhteessakin. Nämä ovat yhdessä sovittavia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on ihmisillä konseptit sekaisin. Pettämistä on kahdenlaista, vihan lietsomaa kostoa ja rakkauden tuottamaa hyvinvointia lisäävää toimintaa. Ensimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolisten suhteiden tarkoitus on nöyryyttää, kerätä aseita ja harhaanjohtaa. Jälkimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolinen suhde voi auttaa "pettävää" osapuolta olemaan parempi kumppani tai vaatimaan itselleen parempaa kohtelua. Pettämisen tarvehan yleensä syntyy vaille jäämisen tunteesta; joko se voi purkautua vihaisena kostona, tai muutoskeskeisenä itsetutkiskeluna, missä uusi suhde on pelkkä muutoksen väline.

Koko termi "pettäminen" on lisäksi aika älytön ja pelkkä ympäristön sanelema kulttuurinen normi, jonka merkitys ei ole vakio. Se vihjaa, että kumppanisi omistaa ruumiisi ja halusi ja hänellä on valta määrätä niiden käytöstä. Tämä ajatus on vanhaa perua ja biologisten perusviettien synnyttämä (naaras ei halua että uros suuntaa resurssejaan muihin naaraisiin tai jälkeläisiin; uros ei halua joutua hoivaamaan toisen uroksen jälkeläisiä), mikä on nykyään ehkäisyn aikakautena aika turha jäännös. Mielestäni on aika itsekästä edes vaatia toista olemaan "pettämättä". Millä oikeudella sinä haluat riistää kumppaniltasi ne mielihyvän ja onnen hetket, mitä joku toinen voisi tarjota hänelle? Kumpi teistä onkaan itsekäs - sinä rajoittaessasi, vai kumppanisi määrätessään omasta kehostaan?

Kyllä henkinen lojaliteetti on paljon tärkeämpää kuin fyysinen monogamia. Jos pelkäät niin kovasti, että kumppanisi fyysinen suhde romuttaa nykyisen liittosi, tee itsestäsi niin korvaamaton kumppani, että parisi ei ole järkeä vaihtaa "parempaan". Mikäli et tähän ole motivoitunut ja silti odotat kumppanisi rajoittavan sekä standardejaan että tarpeitaan, niin suosittelen sinua ihan oikeasti miettimään, kuka on se itsekäs osapuoli tässä yhtälössä.

Tämä.

Olen tässä jo pitkään miettinyt olenko itsekäs (siis minä-minä) kun lähes 20v jälkeen haluan enemmän läheisyyttä ja hellyyttä mieheltäni. Vaativa, ahne, aina vonkaamassa? Mieheni on ihana mutta ei ymmärrä hellyyden päälle mitään. Ei silitä poskea, ei sivele hiuksia, rakastellessakin siirtyy tosi nopeasti vesirajalle. Keskusteltu on, ehdotettu kompromissia, itketty, vaadittu, toivottu ... jne jne eikä mikään muutu. Kun toinen ei sitä tarvitse niin ei sitä myöskään halua antaa. Silti rakas ihminen jonka kanssa haluan jakaa elämäni. Olen myös sanonut suoraan että läheisyys on mulle elinehto enkä pysty enää elämään ilman sitä.

Siispä hankin sen muualta - olenko itsekäs (siis minä-minä)? Tutun rakkaan ihmisen kanssa jonka olen tuntenut jo nuoruudessani. Joka rakastaa sitä että saa sivellä mun hiuksia ja ihoa, jaksaa vaikka tuntikausia vain istua sylikkäin nuuskimassa mun tuoksuani ja suukottelemassa niskaani (herkin paikkani jonka myös mieheni tietää mutta ei ole koskaan koskenut!).

Meillä molemmilla on sama tilanne kotona, seksielämä hiipuu eikä ole sellaista kuin tarvitsemme - molemmat olemme voimakkaasti seksuaalisia ihmisiä. Toisiltamme saamme sen puuttuvan palasen ja taas olemme kotona parempia puolisoita kun emme vonkaa emmekä vaadi. Olemme rentoja, hyväntuulisia ja jaksamme keskittyä perhe-elämään kun mikään ei hierrä välejämme. Annamme puolisoille kaiken mitä he vain voivat toivoa ja haluta, olemme hyviä kumppaneita arjessa ja juhlassa.

Kyllä. Olemme pettäjiä mutta en koe pettäväni kun puolisoni ei jää vaille mitään tämän takia. En ole koskaan salannut tekemisiäni mutta emme myöskään ole kovin montaa kertaa tästä ystävyydestä puhuneetkaan.

Jää mies ilman aikaasi jonka annat toiselle miehelle. Toivottavasti jäätte kiinni ja tulee tupla-avioerot. Ai että kun nautin aina kun näin käy. 😁

Itseasiassa ei jää ilman edes sitä aikaa. Tapaamme vain kun molempien puolisot on työmatkoilla.

pettämisestä saamani nautinto on niin suuri että kaikki muu on toisarvoista <3

En nyt tiedä onko siitä stressi ja hirvee järjestely ja piilottelu. Jos nyt muutenkin osaa organisoida ja järjestää asioita muilla elämän osa-alueilla niin eiköhän tuokin suju ihan luontevasti

Ei ole stressiä. En oikeastaan edes ajattele asiaa kuin silloin tällöin.

Nuorempana seksuaalinen mielenkiinto säilyi omaa kumppania kohtaan vuodesta kahteen. Pettämisen jälkeen kiinnostus lopahti kokonaan, jolloin parisuhde oli parempi päättää. Nykyisessä suhteessa näin kolmenkympin kynnyksellä seksuaalinen mielenkiinto omaa kumppania kohtaan on jostain syystä säilynyt siitä huolimatta, että muitakin on tullut kokeiltua. Yhteistä taivalta oli takana jo muutama vuosi, kun suhteen ulkopuoliset suhteet alkoivat kiinnostaa.

Miksi olen parisuhteessa, vaikka olen pettänyt ja pettänen jatkossakin? Tämä kumppani on ainut henkilö, jonka kanssa näen itseni nyt ja tulevaisuudessa. Tämä ihminen on niin ihana ja ainutlaatuinen kaikin puolin, että hänen kanssaan minä haluan rakentaa yhteisen elämän. Haluan rakastaa häntä, huolehtia hänestä ja tukea häntä hänen kaikissa tavoitteissaan. Syytä pettämiseen en osaa edes antaa: minulle ei vain riitä yksi seksikumppani. Tunteita näihin pettämisiin ei liity lainkaan, panot on pelkkiä panoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on ihmisillä konseptit sekaisin. Pettämistä on kahdenlaista, vihan lietsomaa kostoa ja rakkauden tuottamaa hyvinvointia lisäävää toimintaa. Ensimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolisten suhteiden tarkoitus on nöyryyttää, kerätä aseita ja harhaanjohtaa. Jälkimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolinen suhde voi auttaa "pettävää" osapuolta olemaan parempi kumppani tai vaatimaan itselleen parempaa kohtelua. Pettämisen tarvehan yleensä syntyy vaille jäämisen tunteesta; joko se voi purkautua vihaisena kostona, tai muutoskeskeisenä itsetutkiskeluna, missä uusi suhde on pelkkä muutoksen väline.

Koko termi "pettäminen" on lisäksi aika älytön ja pelkkä ympäristön sanelema kulttuurinen normi, jonka merkitys ei ole vakio. Se vihjaa, että kumppanisi omistaa ruumiisi ja halusi ja hänellä on valta määrätä niiden käytöstä. Tämä ajatus on vanhaa perua ja biologisten perusviettien synnyttämä (naaras ei halua että uros suuntaa resurssejaan muihin naaraisiin tai jälkeläisiin; uros ei halua joutua hoivaamaan toisen uroksen jälkeläisiä), mikä on nykyään ehkäisyn aikakautena aika turha jäännös. Mielestäni on aika itsekästä edes vaatia toista olemaan "pettämättä". Millä oikeudella sinä haluat riistää kumppaniltasi ne mielihyvän ja onnen hetket, mitä joku toinen voisi tarjota hänelle? Kumpi teistä onkaan itsekäs - sinä rajoittaessasi, vai kumppanisi määrätessään omasta kehostaan?

Kyllä henkinen lojaliteetti on paljon tärkeämpää kuin fyysinen monogamia. Jos pelkäät niin kovasti, että kumppanisi fyysinen suhde romuttaa nykyisen liittosi, tee itsestäsi niin korvaamaton kumppani, että parisi ei ole järkeä vaihtaa "parempaan". Mikäli et tähän ole motivoitunut ja silti odotat kumppanisi rajoittavan sekä standardejaan että tarpeitaan, niin suosittelen sinua ihan oikeasti miettimään, kuka on se itsekäs osapuoli tässä yhtälössä.

Tämä.

Olen tässä jo pitkään miettinyt olenko itsekäs (siis minä-minä) kun lähes 20v jälkeen haluan enemmän läheisyyttä ja hellyyttä mieheltäni. Vaativa, ahne, aina vonkaamassa? Mieheni on ihana mutta ei ymmärrä hellyyden päälle mitään. Ei silitä poskea, ei sivele hiuksia, rakastellessakin siirtyy tosi nopeasti vesirajalle. Keskusteltu on, ehdotettu kompromissia, itketty, vaadittu, toivottu ... jne jne eikä mikään muutu. Kun toinen ei sitä tarvitse niin ei sitä myöskään halua antaa. Silti rakas ihminen jonka kanssa haluan jakaa elämäni. Olen myös sanonut suoraan että läheisyys on mulle elinehto enkä pysty enää elämään ilman sitä.

Siispä hankin sen muualta - olenko itsekäs (siis minä-minä)? Tutun rakkaan ihmisen kanssa jonka olen tuntenut jo nuoruudessani. Joka rakastaa sitä että saa sivellä mun hiuksia ja ihoa, jaksaa vaikka tuntikausia vain istua sylikkäin nuuskimassa mun tuoksuani ja suukottelemassa niskaani (herkin paikkani jonka myös mieheni tietää mutta ei ole koskaan koskenut!).

Meillä molemmilla on sama tilanne kotona, seksielämä hiipuu eikä ole sellaista kuin tarvitsemme - molemmat olemme voimakkaasti seksuaalisia ihmisiä. Toisiltamme saamme sen puuttuvan palasen ja taas olemme kotona parempia puolisoita kun emme vonkaa emmekä vaadi. Olemme rentoja, hyväntuulisia ja jaksamme keskittyä perhe-elämään kun mikään ei hierrä välejämme. Annamme puolisoille kaiken mitä he vain voivat toivoa ja haluta, olemme hyviä kumppaneita arjessa ja juhlassa.

Kyllä. Olemme pettäjiä mutta en koe pettäväni kun puolisoni ei jää vaille mitään tämän takia. En ole koskaan salannut tekemisiäni mutta emme myöskään ole kovin montaa kertaa tästä ystävyydestä puhuneetkaan.

Jää mies ilman aikaasi jonka annat toiselle miehelle. Toivottavasti jäätte kiinni ja tulee tupla-avioerot. Ai että kun nautin aina kun näin käy. 😁

Itseasiassa ei jää ilman edes sitä aikaa. Tapaamme vain kun molempien puolisot on työmatkoilla.

Kauanko aiot kulissia pitää vielä pystyssä? Sehän se on, pelkkä perheen ja suhteen irvikuva. Todennäköisesti miehesi dippailee työreissuillaan toisia naisia, koska sun koskettaminen ei kiinnosta. Sehän miehelle suotakoon, eikö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina näissä keskusteluissa tulee esiin sama. Pettäjältä kysytään jotain ja ihan kaikki vastaaminen kuitataan selittelyksi tai puolusteluksi. Eli mitään vastausta ei oikeasti edes haluta, halutaan vain paheksua ja halveksia.

No tässä keskustelussa tämä yksi pettäjä häipyi raukkamaisest paikalta, kun ei uskaltanut vastata yhteenkään kysymykseen, vaan teki juuri, kuten sanoit, alkoi syytellä heitä, jotka ovat eri mieltä ja asiallisesti kyseenalaistivat.

Pettävät ovat juuri sellaisia, pakoilevia lusmuja.

Olen erimieltä, asiallisesti hän kertoi kokemuksestaan, mutta vastaukset olivat kaikkea muuta kuin asiallisia, enkä ihmettele, että ei jaksanut vastata enempää.

Nämä keskustelut tuntuvat aina repivän petetyiksi tulleilta vanhat haavat auki ja omat negatiiviset tunteet puretaan sitten ihmisiin joilla ei ole mitään tekemistä omien pettymysten kanssa. Mitään aito pyrkimystä ymmärtää toisten ihmisten elämää ei valitettavasti ole.

Vaaditko sinä todella ymmärtämään heitä, jotka pettävät puolisoaan ja kehuvat että se ei haittaa, ja puoliso kyllä hyväksyy...paitsi, että ai niin, en ole kyllä kysynyt?

Mikään ei oikeuta pettämistä, syitä sille kyllä löytyy, pettäjä keksii lisää, jos jo esitetyt syyt eivät toimi.

Kysymyksessä on aina itsekään teko, jossa omaa etua haetaan muita polkemalla.

En ole pettämisen kohteeksi joutunut, joten kyllä näkemykseni perusteena on pelkästään moraaliset valinnat ja oikeudenmukaisuuden vaatimus.

Mikä aiheuttaa sinun näkemyksesi, ottaako sinulla tunteisiin? Uskon että joillakin pettäjillä omatunto joskus kolkuttelee, sinullakin?

Kukaan ei ole pyytänyt ymmärrystä tai oikeutusta. Tuossa vaan toinen yritti keskustella asiallisesti ja neutraalisti ja toinen ei siihen kyennyt. Toinen vastasi kysymyksiin mutta ilmeisen väärin koska toinen ei hyväksynyt vastauksia. Joskus pitäisi pystyä keskustelemaan asioista asioina eikä antaa omien tunteiden vaikuttaa, varsinkin kun kyseessä on jonkun täysin tuntemattoman ihmisen asia

Tässä keskustellaan pettämisestä. Toiset hyväksyy sen, siis ne petturit, toiset eivät. Sinä hyväksyt ja ymmärrät, minä en.

Minusta aikuiset ihmiset hoitavat parisuhteen ongelmat puhumalla, sinusta pettämällä.

Mielestäni pettäjä loukkaa puolisoaan, sinusta ei.

Minusta fiksu pyrkii hyvään, typerys pahaan. Sinusta ei.

Eihän tämä ole mitenkään vaikeaa.

Huvittavaa huomata, että te pettäjät ajattelette että asetumme teidän yläpuolelle kun '"moralisoimme". Eli myönnätte että joku on teidän yläpuolella, kun tekee oikein. Olette oikeassa, näinhän se onkin.

Ihminen voi valita, tekee oikein tai väärin. Vahvamoraaliset , itsensä tuntevat, itseään ja muita arvostavat valitsevat valitsevat oikein, heikko, egoistinen valitsee toisin.

Millä perusteella lokeroit minut pettäjäksi tai että hyväksyn sen?

Tähän jätti vastaamatta henkilö joka kovin kritisoi että joku toinen henkilö ei vastannut hänen kysymyksiinsä vaan poistui keskustelusta.

Ahdasmielinen, ei voi myöntää virhettään saati pyytää virhettä anteeksi. MOT.

Tästä ohiksena muistutan sinulle, että joillakin on muutakin elämää, kuin roikkua täällä. Tosissasiko valitat, että se ihminen ei roiku täällä vastailemassa sinulle?

Laita nyt, hyvä ihminen, kone kiinni ja hanki palstailun lisäksi elämä.

Minä poistun myös nyt ihan muihin hommiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on ihmisillä konseptit sekaisin. Pettämistä on kahdenlaista, vihan lietsomaa kostoa ja rakkauden tuottamaa hyvinvointia lisäävää toimintaa. Ensimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolisten suhteiden tarkoitus on nöyryyttää, kerätä aseita ja harhaanjohtaa. Jälkimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolinen suhde voi auttaa "pettävää" osapuolta olemaan parempi kumppani tai vaatimaan itselleen parempaa kohtelua. Pettämisen tarvehan yleensä syntyy vaille jäämisen tunteesta; joko se voi purkautua vihaisena kostona, tai muutoskeskeisenä itsetutkiskeluna, missä uusi suhde on pelkkä muutoksen väline.

Koko termi "pettäminen" on lisäksi aika älytön ja pelkkä ympäristön sanelema kulttuurinen normi, jonka merkitys ei ole vakio. Se vihjaa, että kumppanisi omistaa ruumiisi ja halusi ja hänellä on valta määrätä niiden käytöstä. Tämä ajatus on vanhaa perua ja biologisten perusviettien synnyttämä (naaras ei halua että uros suuntaa resurssejaan muihin naaraisiin tai jälkeläisiin; uros ei halua joutua hoivaamaan toisen uroksen jälkeläisiä), mikä on nykyään ehkäisyn aikakautena aika turha jäännös. Mielestäni on aika itsekästä edes vaatia toista olemaan "pettämättä". Millä oikeudella sinä haluat riistää kumppaniltasi ne mielihyvän ja onnen hetket, mitä joku toinen voisi tarjota hänelle? Kumpi teistä onkaan itsekäs - sinä rajoittaessasi, vai kumppanisi määrätessään omasta kehostaan?

Kyllä henkinen lojaliteetti on paljon tärkeämpää kuin fyysinen monogamia. Jos pelkäät niin kovasti, että kumppanisi fyysinen suhde romuttaa nykyisen liittosi, tee itsestäsi niin korvaamaton kumppani, että parisi ei ole järkeä vaihtaa "parempaan". Mikäli et tähän ole motivoitunut ja silti odotat kumppanisi rajoittavan sekä standardejaan että tarpeitaan, niin suosittelen sinua ihan oikeasti miettimään, kuka on se itsekäs osapuoli tässä yhtälössä.

Tämä.

Olen tässä jo pitkään miettinyt olenko itsekäs (siis minä-minä) kun lähes 20v jälkeen haluan enemmän läheisyyttä ja hellyyttä mieheltäni. Vaativa, ahne, aina vonkaamassa? Mieheni on ihana mutta ei ymmärrä hellyyden päälle mitään. Ei silitä poskea, ei sivele hiuksia, rakastellessakin siirtyy tosi nopeasti vesirajalle. Keskusteltu on, ehdotettu kompromissia, itketty, vaadittu, toivottu ... jne jne eikä mikään muutu. Kun toinen ei sitä tarvitse niin ei sitä myöskään halua antaa. Silti rakas ihminen jonka kanssa haluan jakaa elämäni. Olen myös sanonut suoraan että läheisyys on mulle elinehto enkä pysty enää elämään ilman sitä.

Siispä hankin sen muualta - olenko itsekäs (siis minä-minä)? Tutun rakkaan ihmisen kanssa jonka olen tuntenut jo nuoruudessani. Joka rakastaa sitä että saa sivellä mun hiuksia ja ihoa, jaksaa vaikka tuntikausia vain istua sylikkäin nuuskimassa mun tuoksuani ja suukottelemassa niskaani (herkin paikkani jonka myös mieheni tietää mutta ei ole koskaan koskenut!).

Meillä molemmilla on sama tilanne kotona, seksielämä hiipuu eikä ole sellaista kuin tarvitsemme - molemmat olemme voimakkaasti seksuaalisia ihmisiä. Toisiltamme saamme sen puuttuvan palasen ja taas olemme kotona parempia puolisoita kun emme vonkaa emmekä vaadi. Olemme rentoja, hyväntuulisia ja jaksamme keskittyä perhe-elämään kun mikään ei hierrä välejämme. Annamme puolisoille kaiken mitä he vain voivat toivoa ja haluta, olemme hyviä kumppaneita arjessa ja juhlassa.

Kyllä. Olemme pettäjiä mutta en koe pettäväni kun puolisoni ei jää vaille mitään tämän takia. En ole koskaan salannut tekemisiäni mutta emme myöskään ole kovin montaa kertaa tästä ystävyydestä puhuneetkaan.

Jää mies ilman aikaasi jonka annat toiselle miehelle. Toivottavasti jäätte kiinni ja tulee tupla-avioerot. Ai että kun nautin aina kun näin käy. 😁

Itseasiassa ei jää ilman edes sitä aikaa. Tapaamme vain kun molempien puolisot on työmatkoilla.

Kauanko aiot kulissia pitää vielä pystyssä? Sehän se on, pelkkä perheen ja suhteen irvikuva. Todennäköisesti miehesi dippailee työreissuillaan toisia naisia, koska sun koskettaminen ei kiinnosta. Sehän miehelle suotakoon, eikö?

En vahdi miestäni. Jos pettää reissuillaan niin ok. En omista häntä enkä ole mustasukkainen. Avainsana on: kunhan ei ole parisuhteesta pois.

Olemme jo suhteen alussa sopineet että tästä suhteesta ei seksi lopu ilman hyvää syytä. Jos loppuu on oikeus hakea muualta. Nyt on se hetki. Muuten suhteemme on ihana ja olemme toistemme parhaat ystävät ja kumppanit, emme riitele ja haaveilemme tulevaisuudesta ja vanhenemisesta yhdessä, suunnitelmia on paljon. Rakastamme toisiamme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on ihmisillä konseptit sekaisin. Pettämistä on kahdenlaista, vihan lietsomaa kostoa ja rakkauden tuottamaa hyvinvointia lisäävää toimintaa. Ensimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolisten suhteiden tarkoitus on nöyryyttää, kerätä aseita ja harhaanjohtaa. Jälkimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolinen suhde voi auttaa "pettävää" osapuolta olemaan parempi kumppani tai vaatimaan itselleen parempaa kohtelua. Pettämisen tarvehan yleensä syntyy vaille jäämisen tunteesta; joko se voi purkautua vihaisena kostona, tai muutoskeskeisenä itsetutkiskeluna, missä uusi suhde on pelkkä muutoksen väline.

Koko termi "pettäminen" on lisäksi aika älytön ja pelkkä ympäristön sanelema kulttuurinen normi, jonka merkitys ei ole vakio. Se vihjaa, että kumppanisi omistaa ruumiisi ja halusi ja hänellä on valta määrätä niiden käytöstä. Tämä ajatus on vanhaa perua ja biologisten perusviettien synnyttämä (naaras ei halua että uros suuntaa resurssejaan muihin naaraisiin tai jälkeläisiin; uros ei halua joutua hoivaamaan toisen uroksen jälkeläisiä), mikä on nykyään ehkäisyn aikakautena aika turha jäännös. Mielestäni on aika itsekästä edes vaatia toista olemaan "pettämättä". Millä oikeudella sinä haluat riistää kumppaniltasi ne mielihyvän ja onnen hetket, mitä joku toinen voisi tarjota hänelle? Kumpi teistä onkaan itsekäs - sinä rajoittaessasi, vai kumppanisi määrätessään omasta kehostaan?

Kyllä henkinen lojaliteetti on paljon tärkeämpää kuin fyysinen monogamia. Jos pelkäät niin kovasti, että kumppanisi fyysinen suhde romuttaa nykyisen liittosi, tee itsestäsi niin korvaamaton kumppani, että parisi ei ole järkeä vaihtaa "parempaan". Mikäli et tähän ole motivoitunut ja silti odotat kumppanisi rajoittavan sekä standardejaan että tarpeitaan, niin suosittelen sinua ihan oikeasti miettimään, kuka on se itsekäs osapuoli tässä yhtälössä.

Tämä.

Olen tässä jo pitkään miettinyt olenko itsekäs (siis minä-minä) kun lähes 20v jälkeen haluan enemmän läheisyyttä ja hellyyttä mieheltäni. Vaativa, ahne, aina vonkaamassa? Mieheni on ihana mutta ei ymmärrä hellyyden päälle mitään. Ei silitä poskea, ei sivele hiuksia, rakastellessakin siirtyy tosi nopeasti vesirajalle. Keskusteltu on, ehdotettu kompromissia, itketty, vaadittu, toivottu ... jne jne eikä mikään muutu. Kun toinen ei sitä tarvitse niin ei sitä myöskään halua antaa. Silti rakas ihminen jonka kanssa haluan jakaa elämäni. Olen myös sanonut suoraan että läheisyys on mulle elinehto enkä pysty enää elämään ilman sitä.

Siispä hankin sen muualta - olenko itsekäs (siis minä-minä)? Tutun rakkaan ihmisen kanssa jonka olen tuntenut jo nuoruudessani. Joka rakastaa sitä että saa sivellä mun hiuksia ja ihoa, jaksaa vaikka tuntikausia vain istua sylikkäin nuuskimassa mun tuoksuani ja suukottelemassa niskaani (herkin paikkani jonka myös mieheni tietää mutta ei ole koskaan koskenut!).

Meillä molemmilla on sama tilanne kotona, seksielämä hiipuu eikä ole sellaista kuin tarvitsemme - molemmat olemme voimakkaasti seksuaalisia ihmisiä. Toisiltamme saamme sen puuttuvan palasen ja taas olemme kotona parempia puolisoita kun emme vonkaa emmekä vaadi. Olemme rentoja, hyväntuulisia ja jaksamme keskittyä perhe-elämään kun mikään ei hierrä välejämme. Annamme puolisoille kaiken mitä he vain voivat toivoa ja haluta, olemme hyviä kumppaneita arjessa ja juhlassa.

Kyllä. Olemme pettäjiä mutta en koe pettäväni kun puolisoni ei jää vaille mitään tämän takia. En ole koskaan salannut tekemisiäni mutta emme myöskään ole kovin montaa kertaa tästä ystävyydestä puhuneetkaan.

Jää mies ilman aikaasi jonka annat toiselle miehelle. Toivottavasti jäätte kiinni ja tulee tupla-avioerot. Ai että kun nautin aina kun näin käy. 😁

Itseasiassa ei jää ilman edes sitä aikaa. Tapaamme vain kun molempien puolisot on työmatkoilla.

Kauanko aiot kulissia pitää vielä pystyssä? Sehän se on, pelkkä perheen ja suhteen irvikuva. Todennäköisesti miehesi dippailee työreissuillaan toisia naisia, koska sun koskettaminen ei kiinnosta. Sehän miehelle suotakoon, eikö?

En vahdi miestäni. Jos pettää reissuillaan niin ok. En omista häntä enkä ole mustasukkainen. Avainsana on: kunhan ei ole parisuhteesta pois.

Olemme jo suhteen alussa sopineet että tästä suhteesta ei seksi lopu ilman hyvää syytä. Jos loppuu on oikeus hakea muualta. Nyt on se hetki. Muuten suhteemme on ihana ja olemme toistemme parhaat ystävät ja kumppanit, emme riitele ja haaveilemme tulevaisuudesta ja vanhenemisesta yhdessä, suunnitelmia on paljon. Rakastamme toisiamme.

Jatkan vielä - itseasiassa rakastelimme vain 2 tuntia sitten viimeksi. Läheisyyttä en silti saa tarpeeksi, sellaista mikä tuntuu hyvältä. Ja koskettamisesta - hän ei ole koskaan pitänyt kosketuksesta. Ei siis liity minuun sinänsä