Lue keskustelun säännöt.
Eikö pettäjällä ole elämässään kauhea stressi?
06.07.2017 |
Luulisi olevan. Miten elää valheessa, koko ajan huono omatunto mieltä nakertaen, valheet, salailu, kiinni jäämisen pelko - eikö se ole äärettömän stressaavaa ja uuvuttavaa? Eikö omanarvontunne murene, kun aikuisena ihmisenä ei pysty rehelliseen elämään? Eihän valehtelu ole kypsän ja tasapainoisen ihmisen merkki.
Kommentit (217)
On se raskasta ja uuvuttavaa, kun täyyy muistaa omat valheensa. mutta toisaalta se lepattava, ihana ihastumisen liekki sisällä himmentää huonoa omaatuntoa. En koe miettineeni pettäessäni että ohhoh, enpäs olekaan nyt kovin fiksu ja kypsä aikuinen. Minulle ei ole koskaan ollut kovinkaan tärkää elää elämääni muiden ihmisten arvottelujen mukaan, ja että jättäisin tekemättä asioita siksi että jonkun tuntemattoman palstailijan mielestä niin tulisi tehdä.
Onneksi nuo nuoruuden pöljäilyt on jo kaukana takana päin. Nykyistä miesystävääni en pettäisi vaikka mikä olisi, sillä olen oppinut että ruoho EI ole vihreämpää aidan toisella puolella, eikä aina löydy mahdollisesti parempaa miestä rinnalle, kuin se oma on.
Summasummarum; Kun aikanani pöljäilin, sai nykyinen mies minusta hyvän vaimon rinnalleen, joka ei moisista haihatteluista enää perusta, kun elämä on opettanut miten sitä kannattaa olla ja elellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On se raskasta ja uuvuttavaa, kun täyyy muistaa omat valheensa. mutta toisaalta se lepattava, ihana ihastumisen liekki sisällä himmentää huonoa omaatuntoa. En koe miettineeni pettäessäni että ohhoh, enpäs olekaan nyt kovin fiksu ja kypsä aikuinen. Minulle ei ole koskaan ollut kovinkaan tärkää elää elämääni muiden ihmisten arvottelujen mukaan, ja että jättäisin tekemättä asioita siksi että jonkun tuntemattoman palstailijan mielestä niin tulisi tehdä.
Onneksi nuo nuoruuden pöljäilyt on jo kaukana takana päin. Nykyistä miesystävääni en pettäisi vaikka mikä olisi, sillä olen oppinut että ruoho EI ole vihreämpää aidan toisella puolella, eikä aina löydy mahdollisesti parempaa miestä rinnalle, kuin se oma on.
Summasummarum; Kun aikanani pöljäilin, sai nykyinen mies minusta hyvän vaimon rinnalleen, joka ei moisista haihatteluista enää perusta, kun elämä on opettanut miten sitä kannattaa olla ja elellä.
Minkälaiset jäljet jätit noista "moisista haihatteluista" jälkeesi?
Täällä on ihmisillä konseptit sekaisin. Pettämistä on kahdenlaista, vihan lietsomaa kostoa ja rakkauden tuottamaa hyvinvointia lisäävää toimintaa. Ensimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolisten suhteiden tarkoitus on nöyryyttää, kerätä aseita ja harhaanjohtaa. Jälkimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolinen suhde voi auttaa "pettävää" osapuolta olemaan parempi kumppani tai vaatimaan itselleen parempaa kohtelua. Pettämisen tarvehan yleensä syntyy vaille jäämisen tunteesta; joko se voi purkautua vihaisena kostona, tai muutoskeskeisenä itsetutkiskeluna, missä uusi suhde on pelkkä muutoksen väline.
Koko termi "pettäminen" on lisäksi aika älytön ja pelkkä ympäristön sanelema kulttuurinen normi, jonka merkitys ei ole vakio. Se vihjaa, että kumppanisi omistaa ruumiisi ja halusi ja hänellä on valta määrätä niiden käytöstä. Tämä ajatus on vanhaa perua ja biologisten perusviettien synnyttämä (naaras ei halua että uros suuntaa resurssejaan muihin naaraisiin tai jälkeläisiin; uros ei halua joutua hoivaamaan toisen uroksen jälkeläisiä), mikä on nykyään ehkäisyn aikakautena aika turha jäännös. Mielestäni on aika itsekästä edes vaatia toista olemaan "pettämättä". Millä oikeudella sinä haluat riistää kumppaniltasi ne mielihyvän ja onnen hetket, mitä joku toinen voisi tarjota hänelle? Kumpi teistä onkaan itsekäs - sinä rajoittaessasi, vai kumppanisi määrätessään omasta kehostaan?
Kyllä henkinen lojaliteetti on paljon tärkeämpää kuin fyysinen monogamia. Jos pelkäät niin kovasti, että kumppanisi fyysinen suhde romuttaa nykyisen liittosi, tee itsestäsi niin korvaamaton kumppani, että parisi ei ole järkeä vaihtaa "parempaan". Mikäli et tähän ole motivoitunut ja silti odotat kumppanisi rajoittavan sekä standardejaan että tarpeitaan, niin suosittelen sinua ihan oikeasti miettimään, kuka on se itsekäs osapuoli tässä yhtälössä.
En hyväķsy pettämistä, enkä ole pettänyt. Minua sen sijaan on petetty, ja juuri se kokemus muistuu mieleeni aina silloin, kun joku muu kuin avomieheni minulle ehdottaa.
Se on sydäntäraastavaa, joutua kyseenalaistamaan itseäsi ja rakastettavuuttasi. En voi olla niin julma, että tietoisesti tuottaisin tuota oloa ihmiselle, josta välitän.
Vierailija kirjoitti:
En hyväķsy pettämistä, enkä ole pettänyt. Minua sen sijaan on petetty, ja juuri se kokemus muistuu mieleeni aina silloin, kun joku muu kuin avomieheni minulle ehdottaa.
Se on sydäntäraastavaa, joutua kyseenalaistamaan itseäsi ja rakastettavuuttasi. En voi olla niin julma, että tietoisesti tuottaisin tuota oloa ihmiselle, josta välitän.
Mikäli kyseenalaistit itsesi ja rakastettavuutesi, sinulla on piileviä itsetunto-ongelmia, ja kumppanisi käytös toi ne esiin. Hänen käytöksellään tuskin oli todellisuudessa mitään tekemistä sinun ja sinun haluttavuutesi kanssa. Sen sijaan sillä, että hän halusi loukata sinua kertomalla sinulle asiasta, on merkitystä. Mikähän häntä tässä motivoi, oma syyllisyydentunteen poistaminen sinun kustannuksellasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä on ihmisillä konseptit sekaisin. Pettämistä on kahdenlaista, vihan lietsomaa kostoa ja rakkauden tuottamaa hyvinvointia lisäävää toimintaa. Ensimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolisten suhteiden tarkoitus on nöyryyttää, kerätä aseita ja harhaanjohtaa. Jälkimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolinen suhde voi auttaa "pettävää" osapuolta olemaan parempi kumppani tai vaatimaan itselleen parempaa kohtelua. Pettämisen tarvehan yleensä syntyy vaille jäämisen tunteesta; joko se voi purkautua vihaisena kostona, tai muutoskeskeisenä itsetutkiskeluna, missä uusi suhde on pelkkä muutoksen väline.
Koko termi "pettäminen" on lisäksi aika älytön ja pelkkä ympäristön sanelema kulttuurinen normi, jonka merkitys ei ole vakio. Se vihjaa, että kumppanisi omistaa ruumiisi ja halusi ja hänellä on valta määrätä niiden käytöstä. Tämä ajatus on vanhaa perua ja biologisten perusviettien synnyttämä (naaras ei halua että uros suuntaa resurssejaan muihin naaraisiin tai jälkeläisiin; uros ei halua joutua hoivaamaan toisen uroksen jälkeläisiä), mikä on nykyään ehkäisyn aikakautena aika turha jäännös. Mielestäni on aika itsekästä edes vaatia toista olemaan "pettämättä". Millä oikeudella sinä haluat riistää kumppaniltasi ne mielihyvän ja onnen hetket, mitä joku toinen voisi tarjota hänelle? Kumpi teistä onkaan itsekäs - sinä rajoittaessasi, vai kumppanisi määrätessään omasta kehostaan?
Kyllä henkinen lojaliteetti on paljon tärkeämpää kuin fyysinen monogamia. Jos pelkäät niin kovasti, että kumppanisi fyysinen suhde romuttaa nykyisen liittosi, tee itsestäsi niin korvaamaton kumppani, että parisi ei ole järkeä vaihtaa "parempaan". Mikäli et tähän ole motivoitunut ja silti odotat kumppanisi rajoittavan sekä standardejaan että tarpeitaan, niin suosittelen sinua ihan oikeasti miettimään, kuka on se itsekäs osapuoli tässä yhtälössä.
Varaudu rankkaan alapeukutukseen, koska 80% ketjun palstailijoista on yksinkertaisesti liian tyhmiä ymmärtämään saati sisäistämään kommenttiasi.
Vierailija kirjoitti:
No ei välttämättä ole stressiä, ainakaan pettämisestä. Mä petin, kun suhteessa meni tosi huonosti ja elettiin kuin kämppikset. Ensin pari vuotta meni sellaisessa kämppiselämässä, jossa puoliso tuhahteli ja katsoi mua halveksien, jos yritin läheisyyttä tai edes keskustella meidän suhteesta. Sanoin suoraan, että mä en kyllä ala tällaiseen suhteeseen ja ehdotin eroa. Puoliso ei halunnut erota ja itsellä ei ollut silloin voimia siihen (oli työ, opinnot ja harrastuksia). Seksittömyyteen sanoin useita kertoja rehellisesti, että haen sen osaston muualta ja hän on vapaa tekemään niin myös mun puolesta. Yritin puhua hyvällä ja pahalla. Vastaus oli vaikeneminen.
Sitten tuli se vuosi, kun puoliso teki paria työtä rinnakkain ja kaiken vapaa-ajan harrasti. Viikonlopuiksi lähti mökille, harrastuksiin tai kavereiden kanssa reissuun. Elin käytännössä yksin. Sattui kerran sopiva ihminen kohdalle ja siitä se sitten lähti. Ei mulla mitään suuria tunteita ollut, pientä ihastumista ja ennen kaikkea himoa. En todellakaan välittänyt jäisinkö kiinni vai en. En peitellyt, mutta en myöskään kertonut kotona, tuskin häntä olisi kiinnostanut ja myös hänellä oli mun puolesta vapaus tehdä mitä halusi. Tiesi kyllä sen. Mä en enää välittänyt. Tuli myös pari muuta sopivaa ihmistä kohdalle. Seksi oli hyvää, tuntui hyvältä ja oman puolison aiheuttaman hylkäämiskokemuksen jälkeen tuntui myös mukavalta, että jonkun mielestä olin yhä ihana ja haluttava. Tätä kesti pari vuotta. Lopulta ehdotin, suorastaan vaadin eroa. Sanoin etten jaksa tätä paskaa suhdetta enää. Siitä avautui yllättäen hyvä keskustelu, jossa päädyimme siihen, että kuitenkin rakastamme yhä toisiamme. Emme keskustelleet pettämisistä tai mistään sellaisesta, vaan meidän väleistämme. Päätimme yrittää kertaalleen. Siihen loppui myös pettäminen mun osaltani.
En tiedä aavistiko hän jotain. Todennäköisesti koska puhuin näistä ihmisistä kertomatta kuitenkaan suhteen laatua. Ehkä hänelläkin oli omat kuvionsa. En tiedä, en välitä. Jos jotain opin tuosta ajasta on se, että elämä tai parisuhde eivät ole aina mustavalkoisia. Tiedän, että monille (kuten tästä ketjustakin huomaa) pettäminen on deal breaker, mutta itselleni se ei ole. Mun mielestä se olisi pahempaa, jos puoliso rakastuisi toiseen ja rakastaisi riutuen salaa. Seksi on vaan toimenpide. Jos ei kotona saa fyysistä läheisyyttä, niin on ihan ok hakea sitä muualta. Puolisollani on tähän yhä oikeus ja hän tietää sen. Mulla on vain kaksi sääntöä: ei tauteja, ei avautumisia. Mä en halua tietää. Paitsi jos hän rakastuu. En mä usko mihinkään sielunkumppaneihin tai yhteen ainoaan rakkauteen. Uskon sujuvaan arkeen ja haluun rakastaa.
Tästä ketjusta huomaa myös, että ihmiset ajattelevat asioista tosi eri tavoin. Se, että jollekin vihkivala on elämää suurempi juttu tai itse loukkaantuu pettämisestä, ei tarkoita että kaikille nämä asiat olisivat yhtä isoja asioita. Mulle vihkivala on kauniita sanoja ja avioliitto juridinen instituutio. Ollut aina. Vapaa suhde on myös mahdollisuus, vaikka ei ideaali. Pettäminen on oire, joka juontaa ongelmasta joka on mahdollista selvittää tai sitten ei. Tarviiko kaikkeen suhtautua niin suurella tunteella? Mun mielestä ei.
Ihan hyvää pohdintaa. Itse suhtaudun parisuhteeseen niin, että täytyy voida täysin luottaa toiseen, ja olemme tiimi, jossa olemme kaikista tärkeimmät toisillemme.
Pettäminen sotii vastaan tuota ajatusta. Jos voin hyväksyä toisen vieraissa käynnin, en enää täysin luota häneen, enkä näin enää jaksa antaa 100% itsestänikään toiselle. Aletaan vajota kämppistasolle. Eletään yhdessä, ja on hyviä hetkiä, mutta silti ei olla enää täysin sitoutuneita toisiimme.
Tästä syystä se on minulle joko täysi uskollisuus tai ei mitään. Muuten ollaan vaan kämppiksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ollaan miehen kanssa silloin kun tavattiin, tehty toisillemme selväksi mitä suhteelta haluamme. Yksi tärkeimmistä luvatuista asioista on ollut toisen kuunteleminen, ja toisen kanssa keskustelu avoimesti ja rehellisesti, se että hoitaa suhdetta. Suhdetta oo "päivitetty" vastaamaan nykyisiä tarpeita ja toiveita aina aika ajoin, kasvamisen ja olosuhteiden myötä. Me olemme luvanneet toisillemme aika paljon, rakkaudesta toisiimme. Se että emme pidä muita kumppaneita on yksi lupaus muiden joukossa. Keskustelemme hyvin paljon toistemme kanssa, ja ihan vaikeistakin asioista, sellaisista miltä tuntuu, mitä on ehkä ollut liian vähän viime aikoina, ja mitä liikaa. Teemme yhteisiä päätöksiä muuttaa suuntaa, esim. vähentää kiirettä, tutustua tantran saloihin, vähemmän sometteluja, pitkiä iltoja vain katsellen ja hengitellen toista. Miksi näin pitkä alustus? No siksi että jos mieheni päättäisi olla pitämättä upauksensa tämän suhtemme hoidosta, laiminlöisi yhteisiä asioitamme, sulkeutuisi itseensä, ei enää hellisi, ei hoitaisi "meitä", kieltäytyisi keskustelemasta aiasta kanssani, ja valehtelisi, niin aivan varmasti kokisin ettei minunkaan tarvitse enää antaa omaa panostani suhteeseen. eikä kunnioittaa häntä. Minulle luottamus on kaikki kaikessa, jos se petetään, ei minullakaan ole enää mitään velvollisuuksia pitää omia lupauksiani, vaan lupaukset raukeavat. Meillä ei ole mitään sellaista sopimusta, että pettäminen on se ainoa teko jota ei saa tehdä. Että kaiken muun henkisen väkivallan ja fyysisen saa toinen tehdä, mutta vehkeitten yhteen hierominen jonkun toisen kanssa, siitä tulee ero. Sitten kun meillä oltaisiin pettämisvaiheessa, olisi koko suhde jo mennyt pilalle paljon aiemmin muun luottamuspulan kanssa, jolloin pettämisellä ei olisi enää mitään merkitystä. En näe meitä eroamassa panemisen takia, vaan luottamuspulan, ja rakkauden loppumisen. Sitä ei pelasta edes se ettei pane muita, siinä vaiheessa suhde on ollut kuollut jo kauan.
En tiedä ymmärsikö kukaan mitä tarkoitan, mutta toivottavasti :) Puhukaa ihmiset puolisonne kanssa, kertokaa puolin ja toisin tunteenne hyvässä ja pahassa, ja yrittäkää saada liekki psysymään :)
Vierailija kirjoitti:
Täällä on ihmisillä konseptit sekaisin. Pettämistä on kahdenlaista, vihan lietsomaa kostoa ja rakkauden tuottamaa hyvinvointia lisäävää toimintaa. Ensimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolisten suhteiden tarkoitus on nöyryyttää, kerätä aseita ja harhaanjohtaa. Jälkimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolinen suhde voi auttaa "pettävää" osapuolta olemaan parempi kumppani tai vaatimaan itselleen parempaa kohtelua. Pettämisen tarvehan yleensä syntyy vaille jäämisen tunteesta; joko se voi purkautua vihaisena kostona, tai muutoskeskeisenä itsetutkiskeluna, missä uusi suhde on pelkkä muutoksen väline.
Koko termi "pettäminen" on lisäksi aika älytön ja pelkkä ympäristön sanelema kulttuurinen normi, jonka merkitys ei ole vakio. Se vihjaa, että kumppanisi omistaa ruumiisi ja halusi ja hänellä on valta määrätä niiden käytöstä. Tämä ajatus on vanhaa perua ja biologisten perusviettien synnyttämä (naaras ei halua että uros suuntaa resurssejaan muihin naaraisiin tai jälkeläisiin; uros ei halua joutua hoivaamaan toisen uroksen jälkeläisiä), mikä on nykyään ehkäisyn aikakautena aika turha jäännös. Mielestäni on aika itsekästä edes vaatia toista olemaan "pettämättä". Millä oikeudella sinä haluat riistää kumppaniltasi ne mielihyvän ja onnen hetket, mitä joku toinen voisi tarjota hänelle? Kumpi teistä onkaan itsekäs - sinä rajoittaessasi, vai kumppanisi määrätessään omasta kehostaan?
Kyllä henkinen lojaliteetti on paljon tärkeämpää kuin fyysinen monogamia. Jos pelkäät niin kovasti, että kumppanisi fyysinen suhde romuttaa nykyisen liittosi, tee itsestäsi niin korvaamaton kumppani, että parisi ei ole järkeä vaihtaa "parempaan". Mikäli et tähän ole motivoitunut ja silti odotat kumppanisi rajoittavan sekä standardejaan että tarpeitaan, niin suosittelen sinua ihan oikeasti miettimään, kuka on se itsekäs osapuoli tässä yhtälössä.
What?
Vihan lietsomaa kostoa tai rakkausjotainjotain???
Mitä se vihakosto on?
Entä eräs läheiseni? Kumpaako tämä tarina on?
Hänellä oli ihan ok parisuhde, mutta jotkut asiat hiersivät ja paljon tappeluita. Puoliso uhkaili itsemurhalla jos jättää. Rakkaus kuoli pikkuhiljaa.
Löysi toisen, jonka sylissä oli hyvä olla ihan vain itsenään.
Ei voinut jättää puolisoa, sillä oli jo aiempi itsemurhayritys taustalla, joten riski oli todellinen.
Niinpä tilanne jatkui kuukausia.
Valheita ja peittelyä, pelkoa, mutta silti niin valtava läheisyyden ja hyväksytyksi tulemisen tarve, ettei yrityksistä huolimatta voinut tätä uutta jättää -kunnes jäikin kiinni kotona.
Petetty psykologin juttusille ja lääkitys päälle. Yksi onneton yliannostusyritys mielialalääkkeillä parin päivän päästä.. Ero onnistui jotenkuten silti.
Traumat jäi pettäjälle. Vielä vuosienkin jälkeen ahdistuu, on huono omatunto ja sanoo, ettei koskaan enää halua vastaavaan tilanteeseen.
Terapiaan ei ilkeä mennä, kun omasta toiminnasta johtuva paha olo.
Petetty ja loukattu itsemurhakandidaatti löysi uuden puolison 3 viikkoa eron jälkeen (!!!) ja kuulemani mukaan kaikki hyvin siitä eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä on ihmisillä konseptit sekaisin. Pettämistä on kahdenlaista, vihan lietsomaa kostoa ja rakkauden tuottamaa hyvinvointia lisäävää toimintaa. Ensimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolisten suhteiden tarkoitus on nöyryyttää, kerätä aseita ja harhaanjohtaa. Jälkimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolinen suhde voi auttaa "pettävää" osapuolta olemaan parempi kumppani tai vaatimaan itselleen parempaa kohtelua. Pettämisen tarvehan yleensä syntyy vaille jäämisen tunteesta; joko se voi purkautua vihaisena kostona, tai muutoskeskeisenä itsetutkiskeluna, missä uusi suhde on pelkkä muutoksen väline.
Koko termi "pettäminen" on lisäksi aika älytön ja pelkkä ympäristön sanelema kulttuurinen normi, jonka merkitys ei ole vakio. Se vihjaa, että kumppanisi omistaa ruumiisi ja halusi ja hänellä on valta määrätä niiden käytöstä. Tämä ajatus on vanhaa perua ja biologisten perusviettien synnyttämä (naaras ei halua että uros suuntaa resurssejaan muihin naaraisiin tai jälkeläisiin; uros ei halua joutua hoivaamaan toisen uroksen jälkeläisiä), mikä on nykyään ehkäisyn aikakautena aika turha jäännös. Mielestäni on aika itsekästä edes vaatia toista olemaan "pettämättä". Millä oikeudella sinä haluat riistää kumppaniltasi ne mielihyvän ja onnen hetket, mitä joku toinen voisi tarjota hänelle? Kumpi teistä onkaan itsekäs - sinä rajoittaessasi, vai kumppanisi määrätessään omasta kehostaan?
Kyllä henkinen lojaliteetti on paljon tärkeämpää kuin fyysinen monogamia. Jos pelkäät niin kovasti, että kumppanisi fyysinen suhde romuttaa nykyisen liittosi, tee itsestäsi niin korvaamaton kumppani, että parisi ei ole järkeä vaihtaa "parempaan". Mikäli et tähän ole motivoitunut ja silti odotat kumppanisi rajoittavan sekä standardejaan että tarpeitaan, niin suosittelen sinua ihan oikeasti miettimään, kuka on se itsekäs osapuoli tässä yhtälössä.
Sulla on itselläsikin konseptit vähän sekaisin. Ihminen on henkinen ja fyysinen kokonaisuus. SInä erotat kokonaan seksin fyysiseksi suoritukseksi ja nautinnoksi, joka olisi erillään henkisestä uskollisuudesta. Useimmiten seksin harrastamisessa on kyse sekä henkisestä että fyysisestä tapahtumasta.
Se että vaatii uskollisuutta toiselta JA itseltään tarkoittaa, että olemme sitoutuneita vain toisiimme ja voimme luottaa toisiimme. Näin haluamme panostaa muissakin asioissa täysillä toisiimme. Jos koet nämä asiat jotenkin rajoittavina asioina elämässä, niin miksi edes ryhtyisit parisuhteeseen? Voisit elää joko yksin ja harrastaa seksiä kenen kanssa huvittaa, tai voisit elää kämppiksenä jonkun kanssa, jolloin olisit paljon vähemmän vastuussa toiselle mistään.
Ei pettämisiä voi niputtaa yhteen niin karkeasti kuin moni täällä tekee, ehkä nuoruuttaan?
Nuori ihminen saattaa pettää kumppaniaan koska ei vielä tiedä miten sitä parisuhde-elämää vietetään. Voi tulla yhtäkkinen impulssi, vvailla sen kummempaa etukäteismietintää, ja kamala morkkis sen jälkeen. Saattaa olla tottumattomutta alkoholinkäytössä, joka sitten alentaa kynnystä.
Saattaa olla kituva suhde, josta ei tiedä pelastaakko se vai lopettaa. Saattaa olla kypsymättömyyttä itsellä, tai neuvottomuutta toisen kypsymättömyyden takia. Saattaa olla pienet lapset,ja luulo että parisuhde on mennyt hyvin, juuri hommatut talot, mutta ammottava tyhjyys sisällä, kun ei silti koe rakkautta. Saattaa olla luulo että tässä se kaikki nyt on, puoliso, talo, lapset, perhe, mutta olo ei olekaan täysi. Ihminen kun kasvaa koko elämänsä, niin turha olettaa että 23 veenä kaikki on valmista ja tiedossa. Silloin vasta opetellaan, ja kolmekymppisenä huomataan että oltiinpa sillon aiiveja, ja nelikymppisenä huomataan sama.
Saattaa olla tarvittava"kostotoimenpide" kun saadaan tietää mitä peliä kumppani on pitänyt seläntakana.
Saattaa olla suhde jossa on luvattu kymmenen hyvää ja kaunista, mutta vastapuoli ei ole pitänyt kiinni mistään muusta suhteeseen kuuluvasta yhdessä sovitusta asiasta kuin siitä ettei harrasta seksiä toisten kanssa.
Saattaa olla pattitilanne, jossa naiseus/miehuus on nitistynyt/nitistetty toisen toimesta pikkuhiljaa, ja josta ulospääsy käynnistyy ulkopuolisen ihmisen ihailusta.
Itselläni on ollut monia syitä pettämiseen. Se,että olen eronnut, mutta en vielä muuttanut pois yhteisestä kodista. Mies ei mielestään ollut eronnut minusta. Hän siis oli suhteessa kanssani mutta minä en enää hänen kanssaan. Kaipasin hellyyttä ja läheisyyttä, jota hain eroamispäätöksen tehtyäni, ja miehelle siitä kerrottuani hyvin nopeasti.
Olen ollut suhteessa jossa minulta kiellettiin läheisyys ja seksi, vaikka ne ovat minulle hyvin tärkeitä. Syyksi paljastui miehen peliriippuvuus jonka hän oli salannut minulta. En kokenut huonoa omaatuntoa pettäessäni häntä useita kertoja, ehei, tunsin taas vihdoin eläväni. Petin toki vasta kun hän oli ensin pettänyt minua valehtelemalla riippuvuudestaan, ja jättämällä minut ilman kosketusta ja seksiä.
Nykyinen mieheni täyttää kaikki tarpeeni, koen olevani ehjä ja täysi hänen kanssaan. Saan läheisyyttä, ääretöntä rakkautta sanoissa ja teoissa ja koko olemisessa. Pitkän teinä tähän tulimme, mutta se kannatti. Mieheni on tuollainen antipettäjä, joka ennemmin viruu vuosia paskassa suhteessa eroamatta ja pettämättä, ja jäkeenpäin ratsastaa moraalillaan että en silti pettänyt! Minulle se kuvio on outo. Minulla on muitakin moraaleja ja periaatteita kuin se etten pane jonkun kanssa. Pettämismoraalin yli nousee heittämällä moraali siitä, että minä olen rakkauden arvoinen, ja minua kohdellaan arvoisellani tavalla. Jos suhde on hyvä ja tasavertainen, en tarvitse pettämistä mihinkään. Jos minua kohdllaan huonosti, ei minun tarvitse itsekään sen kummemmin toista kohdella. Tällä olen mennyt, ja hyvällä omalla tunnolla läpi elämäni. Olen itse sellainen kumppani kuin haluaisin itselleni oltavan. Jos toinen ei halua olla minulle hyvä, miksi olisin itsekään. Kohtelen itse hyvin ja kunnioittavavsti, ja odotan samaa. jos en sitä saa, menee omakin hyvyyteni hukkaan. Tuossa vaiheessa minulle on enä ihan sama eroanko sillä sekunnilla ja kärvistelen ilman läheisyyttä koska "niin vain kuuluu tehdä" kultaisessa moraalikirjassa. Ehei, elän hyvää elämää huolimatta siitä miten joku keksii minua kohdella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heh, tottakai mun mies "omistaa" mun kehoni rakastelumielessä. Tottakai olen vain hänen, siitähän suhteessani on kysymys. Totta kai hän tietää mitä haluan, koska olen sen hänelle tuonut eri tavoin ilmi. Tottakai hän on paras koskemaan minua, sillä hänet olen valinnut. Minä haluan ettei mieheni halua jakaa minua kenenkään kanssa, ja että hän ei itse halua olla jaettavana.Parisuhtteita on toki monenlaisia, ja toiset taas haluavat jakaa kumppaninsa. Toivottavasti vain ovat valinneet kumppanin joka on samalla aaltopituudella :)
Vierailija kirjoitti:
Heh, tottakai mun mies "omistaa" mun kehoni rakastelumielessä. Tottakai olen vain hänen, siitähän suhteessani on kysymys. Totta kai hän tietää mitä haluan, koska olen sen hänelle tuonut eri tavoin ilmi. Tottakai hän on paras koskemaan minua, sillä hänet olen valinnut. Minä haluan ettei mieheni halua jakaa minua kenenkään kanssa, ja että hän ei itse halua olla jaettavana.Parisuhtteita on toki monenlaisia, ja toiset taas haluavat jakaa kumppaninsa. Toivottavasti vain ovat valinneet kumppanin joka on samalla aaltopituudella :)
Joo tuollaiset alistamis/alistumisjutut ovat ilman muuta ok, jos niistä on sovittu. Mutta lähtökohtaisesti kukaan ei voi olettaa omistavansa parisuhdekumppaniaan. Ei seksin eikä muidenkaan asioiden suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onneksi nuo nuoruuden pöljäilyt on jo kaukana takana päin. Nykyistä miesystävääni en pettäisi vaikka mikä olisi, sillä olen oppinut että ruoho EI ole vihreämpää aidan toisella puolella, eikä aina löydy mahdollisesti parempaa miestä rinnalle, kuin se oma on.
Summasummarum; Kun aikanani pöljäilin, sai nykyinen mies minusta hyvän vaimon rinnalleen, joka ei moisista haihatteluista enää perusta, kun elämä on opettanut miten sitä kannattaa olla ja elellä.
Mielenkiintoista olisikin tietää, mitä tapahtuisi, jos tämä mies pettäisi sinua nyt? Ajattelisitko, että katsopa, nyt onkin hänen aikansa kokea nämä pöljäilyt, että voi sitten seuraavalle olla parempi kumppani?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on ihmisillä konseptit sekaisin. Pettämistä on kahdenlaista, vihan lietsomaa kostoa ja rakkauden tuottamaa hyvinvointia lisäävää toimintaa. Ensimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolisten suhteiden tarkoitus on nöyryyttää, kerätä aseita ja harhaanjohtaa. Jälkimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolinen suhde voi auttaa "pettävää" osapuolta olemaan parempi kumppani tai vaatimaan itselleen parempaa kohtelua. Pettämisen tarvehan yleensä syntyy vaille jäämisen tunteesta; joko se voi purkautua vihaisena kostona, tai muutoskeskeisenä itsetutkiskeluna, missä uusi suhde on pelkkä muutoksen väline.
Koko termi "pettäminen" on lisäksi aika älytön ja pelkkä ympäristön sanelema kulttuurinen normi, jonka merkitys ei ole vakio. Se vihjaa, että kumppanisi omistaa ruumiisi ja halusi ja hänellä on valta määrätä niiden käytöstä. Tämä ajatus on vanhaa perua ja biologisten perusviettien synnyttämä (naaras ei halua että uros suuntaa resurssejaan muihin naaraisiin tai jälkeläisiin; uros ei halua joutua hoivaamaan toisen uroksen jälkeläisiä), mikä on nykyään ehkäisyn aikakautena aika turha jäännös. Mielestäni on aika itsekästä edes vaatia toista olemaan "pettämättä". Millä oikeudella sinä haluat riistää kumppaniltasi ne mielihyvän ja onnen hetket, mitä joku toinen voisi tarjota hänelle? Kumpi teistä onkaan itsekäs - sinä rajoittaessasi, vai kumppanisi määrätessään omasta kehostaan?
Kyllä henkinen lojaliteetti on paljon tärkeämpää kuin fyysinen monogamia. Jos pelkäät niin kovasti, että kumppanisi fyysinen suhde romuttaa nykyisen liittosi, tee itsestäsi niin korvaamaton kumppani, että parisi ei ole järkeä vaihtaa "parempaan". Mikäli et tähän ole motivoitunut ja silti odotat kumppanisi rajoittavan sekä standardejaan että tarpeitaan, niin suosittelen sinua ihan oikeasti miettimään, kuka on se itsekäs osapuoli tässä yhtälössä.Sulla on itselläsikin konseptit vähän sekaisin. Ihminen on henkinen ja fyysinen kokonaisuus. SInä erotat kokonaan seksin fyysiseksi suoritukseksi ja nautinnoksi, joka olisi erillään henkisestä uskollisuudesta. Useimmiten seksin harrastamisessa on kyse sekä henkisestä että fyysisestä tapahtumasta.
Se että vaatii uskollisuutta toiselta JA itseltään tarkoittaa, että olemme sitoutuneita vain toisiimme ja voimme luottaa toisiimme. Näin haluamme panostaa muissakin asioissa täysillä toisiimme. Jos koet nämä asiat jotenkin rajoittavina asioina elämässä, niin miksi edes ryhtyisit parisuhteeseen? Voisit elää joko yksin ja harrastaa seksiä kenen kanssa huvittaa, tai voisit elää kämppiksenä jonkun kanssa, jolloin olisit paljon vähemmän vastuussa toiselle mistään.
Sinä ajattelet noin, koska olet syntynyt milleniumajan länsimaalaiseen Suomeen, missä olet altistunut paikalliselle ajatuskulttuurille ja omaksunut sen osaksi omaa elämänkatsomustasi, tiedostamatta sitä itsekään. "Pettäminen" itsessään ei ole moraaliton teko. Itse asiassa se on hyvin luonnollinen teko, mitä tapahtuu sosiaalisesta kontekstista huolimatta kaikissa kulttuureissa ja kaikkina aikakausina. Seksin harrastaminen on nimenomaan fyysinen nautinto ja suoritus, olemmehan biologisia eläimiä. Seksin ja rakkauden tarkoitus on saada eläin tuottamaan ja hoivaamaan jälkeläisiä. Sinä itse olet luonut ympäristösi vaikutteiden kautta mielessäsi mielikuvan romanttisesta rakkaudesta, minkä yhdistät seksiin, mikä sitä kautta symboloi sinulle henkistä yhteyttä eikä pelkästään fyysistä aktia. Jos olisit syntynyt johonkin toiseen kulttuuriin, näin ei välttämättä olisi. Sinä toteutat siis suomalaista monogamiaa ajatuksillasi ja teoillasi, ja hyvä sinulle ja kumppanillesi, mikäli molemmat olette sitoutuneita samaan ajatusmaailmaan. On kuitenkin naiivia ajatella, että koska sinä olet sopeutunut kulttuuriympäristöösi, se olisi jotenkin eettisesti oikein - puhumattakaan siitä, että kenelläkään joka ei jaa sinun kokemustasi, ei olisi edes mitään syytä alkaa parisuhteeseen. Parisuhteen tarkoitus on biologisesti vain tuottaa ja hoivata jälkeläiset, mikä puolestaan ei ole tarve tai päämäärä, millä olisi mitään tekemistä suomalaisen historian perinnearvoympäristön kanssa.
Suosittelen sinua myös miettimään sitä, että vaikka olet nyt parisuhteessa, missä et "petä", olet todennäköisesti ollut parisuhteissa aiemminkin. Sinä siis petät kaikkia entisiä kumppaneitasi nykyisen kumppanisi kanssa; et vain tee sitä yhtäaikaisesti. Puhtaan monogaminen et kuitenkaan ole. Syy miksi normalisoit parisuhteesta toiseen siirtymistä, löytyy samaten sosiaalisesta ympäristöstäsi. Olet normalisoinut tietynlaisen polygamian, mutta et toisenlaista versiota siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, tottakai mun mies "omistaa" mun kehoni rakastelumielessä. Tottakai olen vain hänen, siitähän suhteessani on kysymys. Totta kai hän tietää mitä haluan, koska olen sen hänelle tuonut eri tavoin ilmi. Tottakai hän on paras koskemaan minua, sillä hänet olen valinnut. Minä haluan ettei mieheni halua jakaa minua kenenkään kanssa, ja että hän ei itse halua olla jaettavana.Parisuhtteita on toki monenlaisia, ja toiset taas haluavat jakaa kumppaninsa. Toivottavasti vain ovat valinneet kumppanin joka on samalla aaltopituudella :)
Joo tuollaiset alistamis/alistumisjutut ovat ilman muuta ok, jos niistä on sovittu. Mutta lähtökohtaisesti kukaan ei voi olettaa omistavansa parisuhdekumppaniaan. Ei seksin eikä muidenkaan asioiden suhteen.
Blaah. Mikä alistumis? Päteehän tuo kaikkiin sopimuksiin, joita luotettavat ihmiset tekevät keskenään, ilman mitään alistamisia.
Jos sovin, että tapaamme kaverin kanssa huomenna klo 18, niin en voi lähtökohtaisesti vaatia, että hän saapuu paikalle. En omista hänen aikaansa. Vedän kuitenkin omat johtopäätökseni, jos hän jättää saapumatta ja ilmoittamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on ihmisillä konseptit sekaisin. Pettämistä on kahdenlaista, vihan lietsomaa kostoa ja rakkauden tuottamaa hyvinvointia lisäävää toimintaa. Ensimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolisten suhteiden tarkoitus on nöyryyttää, kerätä aseita ja harhaanjohtaa. Jälkimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolinen suhde voi auttaa "pettävää" osapuolta olemaan parempi kumppani tai vaatimaan itselleen parempaa kohtelua. Pettämisen tarvehan yleensä syntyy vaille jäämisen tunteesta; joko se voi purkautua vihaisena kostona, tai muutoskeskeisenä itsetutkiskeluna, missä uusi suhde on pelkkä muutoksen väline.Koko termi "pettäminen" on lisäksi aika älytön ja pelkkä ympäristön sanelema kulttuurinen normi, jonka merkitys ei ole vakio. Se vihjaa, että kumppanisi omistaa ruumiisi ja halusi ja hänellä on valta määrätä niiden käytöstä. Tämä ajatus on vanhaa perua ja biologisten perusviettien synnyttämä (naaras ei halua että uros suuntaa resurssejaan muihin naaraisiin tai jälkeläisiin; uros ei halua joutua hoivaamaan toisen uroksen jälkeläisiä), mikä on nykyään ehkäisyn aikakautena aika turha jäännös. Mielestäni on aika itsekästä edes vaatia toista olemaan "pettämättä". Millä oikeudella sinä haluat riistää kumppaniltasi ne mielihyvän ja onnen hetket, mitä joku toinen voisi tarjota hänelle? Kumpi teistä onkaan itsekäs - sinä rajoittaessasi, vai kumppanisi määrätessään omasta kehostaan?Kyllä henkinen lojaliteetti on paljon tärkeämpää kuin fyysinen monogamia. Jos pelkäät niin kovasti, että kumppanisi fyysinen suhde romuttaa nykyisen liittosi, tee itsestäsi niin korvaamaton kumppani, että parisi ei ole järkeä vaihtaa "parempaan". Mikäli et tähän ole motivoitunut ja silti odotat kumppanisi rajoittavan sekä standardejaan että tarpeitaan, niin suosittelen sinua ihan oikeasti miettimään, kuka on se itsekäs osapuoli tässä yhtälössä.
Sulla on itselläsikin konseptit vähän sekaisin. Ihminen on henkinen ja fyysinen kokonaisuus. SInä erotat kokonaan seksin fyysiseksi suoritukseksi ja nautinnoksi, joka olisi erillään henkisestä uskollisuudesta. Useimmiten seksin harrastamisessa on kyse sekä henkisestä että fyysisestä tapahtumasta.
Se että vaatii uskollisuutta toiselta JA itseltään tarkoittaa, että olemme sitoutuneita vain toisiimme ja voimme luottaa toisiimme. Näin haluamme panostaa muissakin asioissa täysillä toisiimme. Jos koet nämä asiat jotenkin rajoittavina asioina elämässä, niin miksi edes ryhtyisit parisuhteeseen? Voisit elää joko yksin ja harrastaa seksiä kenen kanssa huvittaa, tai voisit elää kämppiksenä jonkun kanssa, jolloin olisit paljon vähemmän vastuussa toiselle mistään.Sinä ajattelet noin, koska olet syntynyt milleniumajan länsimaalaiseen Suomeen, missä olet altistunut paikalliselle ajatuskulttuurille ja omaksunut sen osaksi omaa elämänkatsomustasi, tiedostamatta sitä itsekään. "Pettäminen" itsessään ei ole moraaliton teko. Itse asiassa se on hyvin luonnollinen teko, mitä tapahtuu sosiaalisesta kontekstista huolimatta kaikissa kulttuureissa ja kaikkina aikakausina. Seksin harrastaminen on nimenomaan fyysinen nautinto ja suoritus, olemmehan biologisia eläimiä. Seksin ja rakkauden tarkoitus on saada eläin tuottamaan ja hoivaamaan jälkeläisiä. Sinä itse olet luonut ympäristösi vaikutteiden kautta mielessäsi mielikuvan romanttisesta rakkaudesta, minkä yhdistät seksiin, mikä sitä kautta symboloi sinulle henkistä yhteyttä eikä pelkästään fyysistä aktia. Jos olisit syntynyt johonkin toiseen kulttuuriin, näin ei välttämättä olisi. Sinä toteutat siis suomalaista monogamiaa ajatuksillasi ja teoillasi, ja hyvä sinulle ja kumppanillesi, mikäli molemmat olette sitoutuneita samaan ajatusmaailmaan. On kuitenkin naiivia ajatella, että koska sinä olet sopeutunut kulttuuriympäristöösi, se olisi jotenkin eettisesti oikein - puhumattakaan siitä, että kenelläkään joka ei jaa sinun kokemustasi, ei olisi edes mitään syytä alkaa parisuhteeseen. Parisuhteen tarkoitus on biologisesti vain tuottaa ja hoivata jälkeläiset, mikä puolestaan ei ole tarve tai päämäärä, millä olisi mitään tekemistä suomalaisen historian perinnearvoympäristön kanssa.
Suosittelen sinua myös miettimään sitä, että vaikka olet nyt parisuhteessa, missä et "petä", olet todennäköisesti ollut parisuhteissa aiemminkin. Sinä siis petät kaikkia entisiä kumppaneitasi nykyisen kumppanisi kanssa; et vain tee sitä yhtäaikaisesti. Puhtaan monogaminen et kuitenkaan ole. Syy miksi normalisoit parisuhteesta toiseen siirtymistä, löytyy samaten sosiaalisesta ympäristöstäsi. Olet normalisoinut tietynlaisen polygamian, mutta et toisenlaista versiota siitä.
Totta ihmeessä olen altistunut kulttuurille, jossa elän. Sitähän kulttuurit nimenomaan ovat. Ohjaavat meidän käyttäytymistämme.
Et nyt taida ymmärtää, että pohjimmiltaan kyse on sopimuksen rikkomisesta. Vielä todella herkän asian suhteen suurimmalle osalle ihmisistä. Juurikin meidän kulttuurissamme. Siinä ei ole mitään naiivia, vaan se on hienoa ja kaunista pitää kiinni tuosta sopimuksesta. Se liimaa yhteen parin. En petä aiempia kumppaneitani, koska sopimuksemme, eli parisuhteemme, on yhteisymmärryksessä jo purettu. En tiedä, onko sinulla edes kokemusta pitkästä parisuhteesta, mutta käytännön kokemuksen kautta sen merkityksen huomaa parhaiten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, tottakai mun mies "omistaa" mun kehoni rakastelumielessä. Tottakai olen vain hänen, siitähän suhteessani on kysymys. Totta kai hän tietää mitä haluan, koska olen sen hänelle tuonut eri tavoin ilmi. Tottakai hän on paras koskemaan minua, sillä hänet olen valinnut. Minä haluan ettei mieheni halua jakaa minua kenenkään kanssa, ja että hän ei itse halua olla jaettavana.Parisuhtteita on toki monenlaisia, ja toiset taas haluavat jakaa kumppaninsa. Toivottavasti vain ovat valinneet kumppanin joka on samalla aaltopituudella :)
Joo tuollaiset alistamis/alistumisjutut ovat ilman muuta ok, jos niistä on sovittu. Mutta lähtökohtaisesti kukaan ei voi olettaa omistavansa parisuhdekumppaniaan. Ei seksin eikä muidenkaan asioiden suhteen.
Blaah. Mikä alistumis? Päteehän tuo kaikkiin sopimuksiin, joita luotettavat ihmiset tekevät keskenään, ilman mitään alistamisia.
Jos sovin, että tapaamme kaverin kanssa huomenna klo 18, niin en voi lähtökohtaisesti vaatia, että hän saapuu paikalle. En omista hänen aikaansa. Vedän kuitenkin omat johtopäätökseni, jos hän jättää saapumatta ja ilmoittamatta.
Paikalle saapumista sovittuun aikaan voi vaatia. Sen sijaan on olemassa syy, miksi esimerkiksi "aviorikos" ei ole juridisesti millään tavalla sanktioitavissa: on joitakin asioita, kuten oma henki, terveys ja juurikin seksuaalisuus, jotka ovat niin merkityksellisiä, että niistä ei katsota voitavan sitovasti luopua. Asiaa voi ajatella niinkin päin, että ihmisen biologinen tarve seksikumppaneihin on niin vahva, että "pettämättömyydestä" keskenään sopivat ihmiset itse asiassa jo sopimusta tehdessään tietävätkin, että moisella sopimuksella ei ole merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on ihmisillä konseptit sekaisin. Pettämistä on kahdenlaista, vihan lietsomaa kostoa ja rakkauden tuottamaa hyvinvointia lisäävää toimintaa. Ensimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolisten suhteiden tarkoitus on nöyryyttää, kerätä aseita ja harhaanjohtaa. Jälkimmäisen kohdalla parisuhteen ulkopuolinen suhde voi auttaa "pettävää" osapuolta olemaan parempi kumppani tai vaatimaan itselleen parempaa kohtelua. Pettämisen tarvehan yleensä syntyy vaille jäämisen tunteesta; joko se voi purkautua vihaisena kostona, tai muutoskeskeisenä itsetutkiskeluna, missä uusi suhde on pelkkä muutoksen väline.
Koko termi "pettäminen" on lisäksi aika älytön ja pelkkä ympäristön sanelema kulttuurinen normi, jonka merkitys ei ole vakio. Se vihjaa, että kumppanisi omistaa ruumiisi ja halusi ja hänellä on valta määrätä niiden käytöstä. Tämä ajatus on vanhaa perua ja biologisten perusviettien synnyttämä (naaras ei halua että uros suuntaa resurssejaan muihin naaraisiin tai jälkeläisiin; uros ei halua joutua hoivaamaan toisen uroksen jälkeläisiä), mikä on nykyään ehkäisyn aikakautena aika turha jäännös. Mielestäni on aika itsekästä edes vaatia toista olemaan "pettämättä". Millä oikeudella sinä haluat riistää kumppaniltasi ne mielihyvän ja onnen hetket, mitä joku toinen voisi tarjota hänelle? Kumpi teistä onkaan itsekäs - sinä rajoittaessasi, vai kumppanisi määrätessään omasta kehostaan?
Kyllä henkinen lojaliteetti on paljon tärkeämpää kuin fyysinen monogamia. Jos pelkäät niin kovasti, että kumppanisi fyysinen suhde romuttaa nykyisen liittosi, tee itsestäsi niin korvaamaton kumppani, että parisi ei ole järkeä vaihtaa "parempaan". Mikäli et tähän ole motivoitunut ja silti odotat kumppanisi rajoittavan sekä standardejaan että tarpeitaan, niin suosittelen sinua ihan oikeasti miettimään, kuka on se itsekäs osapuoli tässä yhtälössä.What?
Vihan lietsomaa kostoa tai rakkausjotainjotain???Mitä se vihakosto on?
Entä eräs läheiseni? Kumpaako tämä tarina on?
Hänellä oli ihan ok parisuhde, mutta jotkut asiat hiersivät ja paljon tappeluita. Puoliso uhkaili itsemurhalla jos jättää. Rakkaus kuoli pikkuhiljaa.
Löysi toisen, jonka sylissä oli hyvä olla ihan vain itsenään.
Ei voinut jättää puolisoa, sillä oli jo aiempi itsemurhayritys taustalla, joten riski oli todellinen.Niinpä tilanne jatkui kuukausia.
Valheita ja peittelyä, pelkoa, mutta silti niin valtava läheisyyden ja hyväksytyksi tulemisen tarve, ettei yrityksistä huolimatta voinut tätä uutta jättää -kunnes jäikin kiinni kotona.Petetty psykologin juttusille ja lääkitys päälle. Yksi onneton yliannostusyritys mielialalääkkeillä parin päivän päästä.. Ero onnistui jotenkuten silti.
Traumat jäi pettäjälle. Vielä vuosienkin jälkeen ahdistuu, on huono omatunto ja sanoo, ettei koskaan enää halua vastaavaan tilanteeseen.
Terapiaan ei ilkeä mennä, kun omasta toiminnasta johtuva paha olo.Petetty ja loukattu itsemurhakandidaatti löysi uuden puolison 3 viikkoa eron jälkeen (!!!) ja kuulemani mukaan kaikki hyvin siitä eteenpäin.
Tämän keissin ydinongelmat lienevät mielenterveysongelmissa ja läheisriippuvuudessa, ei suinkaan pettämisessä.
Öh. Juu.
Mihin kysymykseeni vastasit?
Täällä kirjoittelee vain ne pettäjät, jotka antaisivat toisenkin mennä miten lystää, joten ymmärrän, ettei ole huonoa omaatuntoa ja stressiä kiinnijäämisestä.
Minua vaan mietityttää ne, ketkä haluavat sekä koko kakun että sen extran muualta..
Eikö ole huono omatunto?
Puoliso kotona uskollisena ja näin halutaan olevan jatkossakin, joten ei voi jäädä kiinni reissuistaan..
Miten sitä salailua jaksaa??
Vaikuttaa varmasti sekä henkiseen että fyysiseen terveyteen pitkässä juoksussa.
Ja miten sitten, jos jää kiinni ja näkee sen puolisonsa tuskan? Miten siitä selviää itsekään, kun tietää olevansa syyllinen toisen oloon?
Mistasukkaisuudesta sen verran, että olen kuullut lauseen "siitä epäillään, mitä itse tehdään".
Toinen tarina on ne mustasukkaiset, jotka haluavat syystä tai toisesta jatkaa petturipuolisonsa kanssa. Siinä on kyse luottamuksen menettämisestä ja siitä kumpuavasta epävarmuudesta joka johtaa mustasukkaisiin tuntemuksiin.
Tästä varmasti voikin "parantua".