Lue keskustelun säännöt.
Eikö pettäjällä ole elämässään kauhea stressi?
06.07.2017 |
Luulisi olevan. Miten elää valheessa, koko ajan huono omatunto mieltä nakertaen, valheet, salailu, kiinni jäämisen pelko - eikö se ole äärettömän stressaavaa ja uuvuttavaa? Eikö omanarvontunne murene, kun aikuisena ihmisenä ei pysty rehelliseen elämään? Eihän valehtelu ole kypsän ja tasapainoisen ihmisen merkki.
Kommentit (217)
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Hänellä ei tunne huonoa omaatuntoa. Tärkeintä on hänen omat mielihyvän tunteensa.
Näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmettelen samaa. Energiaa menee jälkien peittelyyn. Eikö voisi vain erota?
On. Tosin pettämisestä toinen osapuoli tiesi heti ja olen tyytyväinen ettei tarvinnut valehdella (en pystyisi, olisi liian huono elää itsensä kanssa).
Vaikka asia on käsitelty ja itketty ja petetyn mielestä jätetty taakse niin tässä vaiheessa stressaavinta on puolison jatkuva pieni halveksunta ja piikittely joka ulottuu lähes kaikkeen, ei sitä luottamusta ja kunnioitusta saa samanlaisena takaisin. Itse kestin nöyränä kaikki syytökset, vihan, huudon ja haukunnan ja kaikista raastavinta itselle on ollut nähdä kyyneleet toisen silmissä, sillon on sattunut ja pahasti.
Olen itse tätä nykyä melko varpaillaan ja syyllisyys on kova jatkuvasti vaikka asia on anteeksi annettu. Olen melko varma että ero tulee tuon takia jälkikädessä. Välillä yritän ihan liikaa olla täydellinen ja välillä oon tahtomattani ihan helvetillinen puoliso kun ajattelen liikaa.
Mutta kuuleehan noita juttuja joissa ihmiset elää ihan onnistuneesti vuosia kaksoiselämää useampien kumppanien/perheiden kanssa. Näissä tapauksissa lienee kyseessä joku persoonallisuushäiriö eikä he oikeasti pysty tuntemaan syyllisyyttä ja uskovat itsekin valheitansa.
Samaa olen miettinyt itsekin. En varmasti saisi öitäni nukuttua, jos olisin pettänyt. Mielestäni luottamuksen voi menettää vain kerran. Miten voisi luottaa ihmiseen, joka on kerran pettänyt? Uskaltaako luottaa vai jääkö odottamaan seuraavaa kertaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pettämisellä menettäisin itsekunnioitukseni. Vaikkei se puoliso tietäisi, itse tietäisin.
Valehteleminen näissä asioissa kai johtuu yleensä siitä, että puoliso on omistushaluinen, minkä vuoksi muista seksisuhteista kertominen aiheuttaisi draamaa. Luottamuksellisessa avosuhteessa asiasta ei tule ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä että kysyt etkä ole vain tietävinäsi.
Kyllä pettäjä on ihan tunteva ihminen. Itse olin sellainen useita kuukausia ennenkuin sain jätettyä mieheni.
Pettäminen on väärin ja sen olen kyllä tiennyt koko ajan. Joka päivä ihmettelin että miten voin olla tällaisessa tilanteessa, miten voin tehdä jotain tällaista ja tunne oli hyvin musertava. Olin kuitenkin nopeasti aivan rakastunut toiseen mieheen ja meillä oli hyvin intohimoinen suhde.
Omaa miestäni en enää rakastanut. Yhdessä piti kaksi ihanaa lastamme. Pelotti erota ja sitä ajatusta piti kypsytellä ennenkuin eropäätöksen pystyin tekemään. Selvää oli että en voi kahta miestä pitää ja toisesta on luovuttava. Elämä oli hyvin tuskallista.
Huono omatunto ei ollut kaikkein vaikein asia vaan päätöksen tekeminen. Se vei ehkä voimani ja energiani enimmäkseen.
Onneksi mieheni ei saanut tietää uskottomuudesta. Pääsi varmasti vähemmällä siten. Hän oli hyvin surullinen erosta muutenkin. Mietin toki kertomista ja kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja moneen kertaan.
Nyt tilanteesta on vuosia ja tästä silloisesta toisesta miehestä on tullut aviopuolisoni. Hän on todella sielunkumppanini jonka kohtalo toi eteeni aivan väärällä hetkellä, mutta nykyään ajattelen vain että onneksi toi. Elämme hyvässä rakkaudellisessa suhteessa ja sovimme toisillemme täydellisesti. Muita en vilkuile. Kaikki mitä tarvitsen, on hänessä. Edelliseltä mieheltäni en saanut asioita joita tarvitsen voidakseni hyvin.
Pettämistä en puolustele, kerronpa vaan vastauksena kysymykseen että pettäessä elämä oli hyvin raskasta mutta mahtavat hetket rakkaan kanssa olivat sen arvoisia. Kauheaa se on. Sitä ei voi kieltää. Itse en kuitenkaan voi katua koska elän nyt niin hyvää elämää ja kaikkien kannalta olisi ollut väärin jatkaa silloisen miehen kanssa kun rakkaus oli jo loppu ja olin aika surullinen siitä parisuhteesta. Perheelliselle eropäätös on kuitenkin hyvin vaikea sekin eikä sitä pystynyt tekemään hetkessä.
Ei tarvitse ymmärtää, en ehkä olisi itsekään nuorena ymmärtänyt etenkään silloin kun elin hyvässä suhteessa. Silloin sitä ei pidäkään ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että kysyt etkä ole vain tietävinäsi.
Kyllä pettäjä on ihan tunteva ihminen. Itse olin sellainen useita kuukausia ennenkuin sain jätettyä mieheni.
Pettäminen on väärin ja sen olen kyllä tiennyt koko ajan. Joka päivä ihmettelin että miten voin olla tällaisessa tilanteessa, miten voin tehdä jotain tällaista ja tunne oli hyvin musertava. Olin kuitenkin nopeasti aivan rakastunut toiseen mieheen ja meillä oli hyvin intohimoinen suhde.
Omaa miestäni en enää rakastanut. Yhdessä piti kaksi ihanaa lastamme. Pelotti erota ja sitä ajatusta piti kypsytellä ennenkuin eropäätöksen pystyin tekemään. Selvää oli että en voi kahta miestä pitää ja toisesta on luovuttava. Elämä oli hyvin tuskallista.
Huono omatunto ei ollut kaikkein vaikein asia vaan päätöksen tekeminen. Se vei ehkä voimani ja energiani enimmäkseen.
Onneksi mieheni ei saanut tietää uskottomuudesta. Pääsi varmasti vähemmällä siten. Hän oli hyvin surullinen erosta muutenkin. Mietin toki kertomista ja kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja moneen kertaan.
Nyt tilanteesta on vuosia ja tästä silloisesta toisesta miehestä on tullut aviopuolisoni. Hän on todella sielunkumppanini jonka kohtalo toi eteeni aivan väärällä hetkellä, mutta nykyään ajattelen vain että onneksi toi. Elämme hyvässä rakkaudellisessa suhteessa ja sovimme toisillemme täydellisesti. Muita en vilkuile. Kaikki mitä tarvitsen, on hänessä. Edelliseltä mieheltäni en saanut asioita joita tarvitsen voidakseni hyvin.
Pettämistä en puolustele, kerronpa vaan vastauksena kysymykseen että pettäessä elämä oli hyvin raskasta mutta mahtavat hetket rakkaan kanssa olivat sen arvoisia. Kauheaa se on. Sitä ei voi kieltää. Itse en kuitenkaan voi katua koska elän nyt niin hyvää elämää ja kaikkien kannalta olisi ollut väärin jatkaa silloisen miehen kanssa kun rakkaus oli jo loppu ja olin aika surullinen siitä parisuhteesta. Perheelliselle eropäätös on kuitenkin hyvin vaikea sekin eikä sitä pystynyt tekemään hetkessä.
Ei tarvitse ymmärtää, en ehkä olisi itsekään nuorena ymmärtänyt etenkään silloin kun elin hyvässä suhteessa. Silloin sitä ei pidäkään ymmärtää.
Lässyn lässyn!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että kysyt etkä ole vain tietävinäsi.
Kyllä pettäjä on ihan tunteva ihminen. Itse olin sellainen useita kuukausia ennenkuin sain jätettyä mieheni.
Pettäminen on väärin ja sen olen kyllä tiennyt koko ajan. Joka päivä ihmettelin että miten voin olla tällaisessa tilanteessa, miten voin tehdä jotain tällaista ja tunne oli hyvin musertava. Olin kuitenkin nopeasti aivan rakastunut toiseen mieheen ja meillä oli hyvin intohimoinen suhde.
Omaa miestäni en enää rakastanut. Yhdessä piti kaksi ihanaa lastamme. Pelotti erota ja sitä ajatusta piti kypsytellä ennenkuin eropäätöksen pystyin tekemään. Selvää oli että en voi kahta miestä pitää ja toisesta on luovuttava. Elämä oli hyvin tuskallista.
Huono omatunto ei ollut kaikkein vaikein asia vaan päätöksen tekeminen. Se vei ehkä voimani ja energiani enimmäkseen.
Onneksi mieheni ei saanut tietää uskottomuudesta. Pääsi varmasti vähemmällä siten. Hän oli hyvin surullinen erosta muutenkin. Mietin toki kertomista ja kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja moneen kertaan.
Nyt tilanteesta on vuosia ja tästä silloisesta toisesta miehestä on tullut aviopuolisoni. Hän on todella sielunkumppanini jonka kohtalo toi eteeni aivan väärällä hetkellä, mutta nykyään ajattelen vain että onneksi toi. Elämme hyvässä rakkaudellisessa suhteessa ja sovimme toisillemme täydellisesti. Muita en vilkuile. Kaikki mitä tarvitsen, on hänessä. Edelliseltä mieheltäni en saanut asioita joita tarvitsen voidakseni hyvin.
Pettämistä en puolustele, kerronpa vaan vastauksena kysymykseen että pettäessä elämä oli hyvin raskasta mutta mahtavat hetket rakkaan kanssa olivat sen arvoisia. Kauheaa se on. Sitä ei voi kieltää. Itse en kuitenkaan voi katua koska elän nyt niin hyvää elämää ja kaikkien kannalta olisi ollut väärin jatkaa silloisen miehen kanssa kun rakkaus oli jo loppu ja olin aika surullinen siitä parisuhteesta. Perheelliselle eropäätös on kuitenkin hyvin vaikea sekin eikä sitä pystynyt tekemään hetkessä.
Ei tarvitse ymmärtää, en ehkä olisi itsekään nuorena ymmärtänyt etenkään silloin kun elin hyvässä suhteessa. Silloin sitä ei pidäkään ymmärtää.
Lässyn lässyn!
Niin, yleensä jos pettäjä kertoo tarinansa niin hän vain lässyttää. Tai puolustelee. Ehkä on parempi sitten etteivät kerro. He jotka eivät petä, tietävät kaikki pettäjän tekemisistä ja niiden taustoista kuitenkin paremmin. Lässyttämättä. Ja lisäksi ilmaisevat itsensä hyvin kypsästi :D
Joillain ei ole stressiä. Tiedän kaksi miestä jotka ovat jotenkin persoonallisuushäiriöisiä enkä usko kummankaan tapauksen tuntevan tunnontuskia. Huono olo heillä varmasti on mutta tuskin pettämisten takia, ovat vaan niin surkimuksia etten usko kummankaan olevan ikinä onnellisia. Molempia yhdistää kova työnteko, väkivaltaisuus parisuhteessa, uskottomuus, naisen henkinen alistaminen ja huumorin puute. Mistä tiedän nämä miehet? Toinen on ystäväni ex ja toinen siskoni ex. Helvetin hulluja mol
Kaikenlaiset ihmiset sitä tekevät ja suurimmalla osalla taatusti on stressi ja huono omatunto. Mietipä omaa oloasi kun heräilet krapulassa ja yhtäkkiä päähäsi tulee selkeä muistikuva eilisistä pikkujouluista joissa pyörit kiihkeästi sängyssä kollegasi kanssa. Voisi olla melkoinen morkkis!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Googleta tutkimus pettämisestä ja sydänkohtauksesta ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että kysyt etkä ole vain tietävinäsi.
Kyllä pettäjä on ihan tunteva ihminen. Itse olin sellainen useita kuukausia ennenkuin sain jätettyä mieheni.
Pettäminen on väärin ja sen olen kyllä tiennyt koko ajan. Joka päivä ihmettelin että miten voin olla tällaisessa tilanteessa, miten voin tehdä jotain tällaista ja tunne oli hyvin musertava. Olin kuitenkin nopeasti aivan rakastunut toiseen mieheen ja meillä oli hyvin intohimoinen suhde.
Omaa miestäni en enää rakastanut. Yhdessä piti kaksi ihanaa lastamme. Pelotti erota ja sitä ajatusta piti kypsytellä ennenkuin eropäätöksen pystyin tekemään. Selvää oli että en voi kahta miestä pitää ja toisesta on luovuttava. Elämä oli hyvin tuskallista.
Huono omatunto ei ollut kaikkein vaikein asia vaan päätöksen tekeminen. Se vei ehkä voimani ja energiani enimmäkseen.
Onneksi mieheni ei saanut tietää uskottomuudesta. Pääsi varmasti vähemmällä siten. Hän oli hyvin surullinen erosta muutenkin. Mietin toki kertomista ja kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja moneen kertaan.
Nyt tilanteesta on vuosia ja tästä silloisesta toisesta miehestä on tullut aviopuolisoni. Hän on todella sielunkumppanini jonka kohtalo toi eteeni aivan väärällä hetkellä, mutta nykyään ajattelen vain että onneksi toi. Elämme hyvässä rakkaudellisessa suhteessa ja sovimme toisillemme täydellisesti. Muita en vilkuile. Kaikki mitä tarvitsen, on hänessä. Edelliseltä mieheltäni en saanut asioita joita tarvitsen voidakseni hyvin.
Pettämistä en puolustele, kerronpa vaan vastauksena kysymykseen että pettäessä elämä oli hyvin raskasta mutta mahtavat hetket rakkaan kanssa olivat sen arvoisia. Kauheaa se on. Sitä ei voi kieltää. Itse en kuitenkaan voi katua koska elän nyt niin hyvää elämää ja kaikkien kannalta olisi ollut väärin jatkaa silloisen miehen kanssa kun rakkaus oli jo loppu ja olin aika surullinen siitä parisuhteesta. Perheelliselle eropäätös on kuitenkin hyvin vaikea sekin eikä sitä pystynyt tekemään hetkessä.
Ei tarvitse ymmärtää, en ehkä olisi itsekään nuorena ymmärtänyt etenkään silloin kun elin hyvässä suhteessa. Silloin sitä ei pidäkään ymmärtää.
Lässyn lässyn!
Hyvä, että sinä olet kuitenkin rehti ja fiksu ja omaat laaja-alaisen katsantokannan ihmisiä ja elämää kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että kysyt etkä ole vain tietävinäsi.
Kyllä pettäjä on ihan tunteva ihminen. Itse olin sellainen useita kuukausia ennenkuin sain jätettyä mieheni.
Pettäminen on väärin ja sen olen kyllä tiennyt koko ajan. Joka päivä ihmettelin että miten voin olla tällaisessa tilanteessa, miten voin tehdä jotain tällaista ja tunne oli hyvin musertava. Olin kuitenkin nopeasti aivan rakastunut toiseen mieheen ja meillä oli hyvin intohimoinen suhde.
Omaa miestäni en enää rakastanut. Yhdessä piti kaksi ihanaa lastamme. Pelotti erota ja sitä ajatusta piti kypsytellä ennenkuin eropäätöksen pystyin tekemään. Selvää oli että en voi kahta miestä pitää ja toisesta on luovuttava. Elämä oli hyvin tuskallista.
Huono omatunto ei ollut kaikkein vaikein asia vaan päätöksen tekeminen. Se vei ehkä voimani ja energiani enimmäkseen.
Onneksi mieheni ei saanut tietää uskottomuudesta. Pääsi varmasti vähemmällä siten. Hän oli hyvin surullinen erosta muutenkin. Mietin toki kertomista ja kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja moneen kertaan.
Nyt tilanteesta on vuosia ja tästä silloisesta toisesta miehestä on tullut aviopuolisoni. Hän on todella sielunkumppanini jonka kohtalo toi eteeni aivan väärällä hetkellä, mutta nykyään ajattelen vain että onneksi toi. Elämme hyvässä rakkaudellisessa suhteessa ja sovimme toisillemme täydellisesti. Muita en vilkuile. Kaikki mitä tarvitsen, on hänessä. Edelliseltä mieheltäni en saanut asioita joita tarvitsen voidakseni hyvin.
Pettämistä en puolustele, kerronpa vaan vastauksena kysymykseen että pettäessä elämä oli hyvin raskasta mutta mahtavat hetket rakkaan kanssa olivat sen arvoisia. Kauheaa se on. Sitä ei voi kieltää. Itse en kuitenkaan voi katua koska elän nyt niin hyvää elämää ja kaikkien kannalta olisi ollut väärin jatkaa silloisen miehen kanssa kun rakkaus oli jo loppu ja olin aika surullinen siitä parisuhteesta. Perheelliselle eropäätös on kuitenkin hyvin vaikea sekin eikä sitä pystynyt tekemään hetkessä.
Ei tarvitse ymmärtää, en ehkä olisi itsekään nuorena ymmärtänyt etenkään silloin kun elin hyvässä suhteessa. Silloin sitä ei pidäkään ymmärtää.
Lässyn lässyn!
Niin, yleensä jos pettäjä kertoo tarinansa niin hän vain lässyttää. Tai puolustelee. Ehkä on parempi sitten etteivät kerro. He jotka eivät petä, tietävät kaikki pettäjän tekemisistä ja niiden taustoista kuitenkin paremmin. Lässyttämättä. Ja lisäksi ilmaisevat itsensä hyvin kypsästi :D
Miksi pitää pettää?
Jos se sielunkumppani todella löytyy, onko pakko harrastaa seksiä, ja vieläpä useita kuukausia? Me kaikki tiedämme, kuinka nöyryyttävää on olla "aisankannattaja". Pettäjä haluaa aina, että molemmat vaihtoehdot ovat vielä valittavissa, vanha ja uusi, se on raukkamaista.
Jos tuntee vetoa vieraisiin, kerro se puolisolle ja anna puolisosi valita. Millään et voi puolustaa pettämistäsi, kerroit itse ettet rakkautta tuntenut, olisit kertonut sen heti puolisollesi, se olisi ollut reilua.
Mutta raukkamaisesti halusit ensin etsiä uuden, pitää entistä varalla, jos uusi ei sinua olisikaan huolinut.
Eli lässyn, lässyn.
Paha sanoa, kun en ole koskaan ollut suhteessa saati sitten pettänyt ketään. Uskon kuitenkin, että puolisoaan pettänyt ihminen saattaa oikeuttaa tekonsa esimerkiksi sillä, ettei seksiä ole ollut jostain syystä pitkään aikaan. Ja mikäpä siinä pahemmin painaisi, kun on perustellut itselleen (enemmän tai vähemmän löyhästi).
Miksi se stressaisi? Pitää vaan hoitaa homma niin ettei ole mahdollisuutta jäädä kiinni ja eipä tuosta omatunto kolkuta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että kysyt etkä ole vain tietävinäsi.
Kyllä pettäjä on ihan tunteva ihminen. Itse olin sellainen useita kuukausia ennenkuin sain jätettyä mieheni.
Pettäminen on väärin ja sen olen kyllä tiennyt koko ajan. Joka päivä ihmettelin että miten voin olla tällaisessa tilanteessa, miten voin tehdä jotain tällaista ja tunne oli hyvin musertava. Olin kuitenkin nopeasti aivan rakastunut toiseen mieheen ja meillä oli hyvin intohimoinen suhde.
Omaa miestäni en enää rakastanut. Yhdessä piti kaksi ihanaa lastamme. Pelotti erota ja sitä ajatusta piti kypsytellä ennenkuin eropäätöksen pystyin tekemään. Selvää oli että en voi kahta miestä pitää ja toisesta on luovuttava. Elämä oli hyvin tuskallista.
Huono omatunto ei ollut kaikkein vaikein asia vaan päätöksen tekeminen. Se vei ehkä voimani ja energiani enimmäkseen.
Onneksi mieheni ei saanut tietää uskottomuudesta. Pääsi varmasti vähemmällä siten. Hän oli hyvin surullinen erosta muutenkin. Mietin toki kertomista ja kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja moneen kertaan.
Nyt tilanteesta on vuosia ja tästä silloisesta toisesta miehestä on tullut aviopuolisoni. Hän on todella sielunkumppanini jonka kohtalo toi eteeni aivan väärällä hetkellä, mutta nykyään ajattelen vain että onneksi toi. Elämme hyvässä rakkaudellisessa suhteessa ja sovimme toisillemme täydellisesti. Muita en vilkuile. Kaikki mitä tarvitsen, on hänessä. Edelliseltä mieheltäni en saanut asioita joita tarvitsen voidakseni hyvin.
Pettämistä en puolustele, kerronpa vaan vastauksena kysymykseen että pettäessä elämä oli hyvin raskasta mutta mahtavat hetket rakkaan kanssa olivat sen arvoisia. Kauheaa se on. Sitä ei voi kieltää. Itse en kuitenkaan voi katua koska elän nyt niin hyvää elämää ja kaikkien kannalta olisi ollut väärin jatkaa silloisen miehen kanssa kun rakkaus oli jo loppu ja olin aika surullinen siitä parisuhteesta. Perheelliselle eropäätös on kuitenkin hyvin vaikea sekin eikä sitä pystynyt tekemään hetkessä.
Ei tarvitse ymmärtää, en ehkä olisi itsekään nuorena ymmärtänyt etenkään silloin kun elin hyvässä suhteessa. Silloin sitä ei pidäkään ymmärtää.
Lässyn lässyn!
Niin, yleensä jos pettäjä kertoo tarinansa niin hän vain lässyttää. Tai puolustelee. Ehkä on parempi sitten etteivät kerro. He jotka eivät petä, tietävät kaikki pettäjän tekemisistä ja niiden taustoista kuitenkin paremmin. Lässyttämättä. Ja lisäksi ilmaisevat itsensä hyvin kypsästi :D
Miksi pitää pettää?
Jos se sielunkumppani todella löytyy, onko pakko harrastaa seksiä, ja vieläpä useita kuukausia? Me kaikki tiedämme, kuinka nöyryyttävää on olla "aisankannattaja". Pettäjä haluaa aina, että molemmat vaihtoehdot ovat vielä valittavissa, vanha ja uusi, se on raukkamaista.
Jos tuntee vetoa vieraisiin, kerro se puolisolle ja anna puolisosi valita. Millään et voi puolustaa pettämistäsi, kerroit itse ettet rakkautta tuntenut, olisit kertonut sen heti puolisollesi, se olisi ollut reilua.
Mutta raukkamaisesti halusit ensin etsiä uuden, pitää entistä varalla, jos uusi ei sinua olisikaan huolinut.
Eli lässyn, lässyn.
Miksihän olet tietävinäsi varmasti toisen valinnoista ja syistä. Kun ihminen elää perheessä jossa on lapsia, asia ei ole enää ollenkaan niin yksinkertainen että kyse olisi vain kahden ihmisen parisuhteesta. Monet elävät rakkaudettomassa liitossa lasten takia ja se on todellakin monelle vaihtoehto. Mistä keksit tuon varallapitämisen? Ei liity asiaan mitenkään. Kukaan ei tässä ole puolustellut pettämistään, et edes lue kun keuhkoat vaan. Olet ilmeisesti pettänyt kun tiedät pettäjän haluavan aina pitää molemmat vaihtoehdot. Minun kohdalla niin ei ollut enkä pitänytkään. Kenestä nyt oikein kerrot tuossa, jostain mielikuvitusolennosta vai? Ja itse asiassa minä nimenomaan kerroin puolisolleni etten enää rakasta häntä. Miksi senkin olet tietävinäsi etten kertonut? Taidat olla vielä lapsi?
On ihan ok että tuomitset pettämisen, koska se on väärin. En minäkään pidä sitä millään tapaa puolusteltavana tai oikeana tekona. Hassua on vaan tuo tapasi tehdä tulkintoja ja pitää niitä faktoina. Se on myös väärin eikä ainakaan anna sinusta järin älykästä kuvaa.
Se jolla oli sivusuhde
No täytyy sanoa, että vaikka omaa puolisoaan rakastaa ja haluaa jakaa elämänsä hänen kanssaan..niin kun on tarpeeksi tynteen paloa jotain toista kohtaan, niin tilaisuuden tullessa se on menoa. Hävettää myöntää, mutta olen pettänyt puolisoani viimeksi viime kuussa. Sitä edellisen kerran vuosi sitten. Saman henkilön kanssa on aina pettämiset tapahtuneet. Hänkin seurustelee, emmekä etsi toisistamme puolisoa. Meillä on vaan sähköä ja kemiat kohtaavat, ja sitä on vaikea vastustaa. Vaikka toki pitäisi ollakseen puolisonsa arvoinen. Puoliso ei tiedä. Ja en oikeastaan edes kärsi teoistani. En pelkää jääväni kiinni vaikka useat ihmkset tietävätkin. Välimatkaa on kuitenkin hurjasti. Ehkä niissä hetkissä kun pettämisestä on vain vähän aikaa kulunut, ja oma puoliso tekee jotain spesiaalia (erityinen huomion osoitus tai jokin muu vastaava) tunnen piston sydämessäni. Silloin tuntuu etten ansaitse tätä. Niin, en toki ansaitsekaan. Mutta kärsin asiasta vain hetken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että kysyt etkä ole vain tietävinäsi.
Kyllä pettäjä on ihan tunteva ihminen. Itse olin sellainen useita kuukausia ennenkuin sain jätettyä mieheni.
Pettäminen on väärin ja sen olen kyllä tiennyt koko ajan. Joka päivä ihmettelin että miten voin olla tällaisessa tilanteessa, miten voin tehdä jotain tällaista ja tunne oli hyvin musertava. Olin kuitenkin nopeasti aivan rakastunut toiseen mieheen ja meillä oli hyvin intohimoinen suhde.
Omaa miestäni en enää rakastanut. Yhdessä piti kaksi ihanaa lastamme. Pelotti erota ja sitä ajatusta piti kypsytellä ennenkuin eropäätöksen pystyin tekemään. Selvää oli että en voi kahta miestä pitää ja toisesta on luovuttava. Elämä oli hyvin tuskallista.
Huono omatunto ei ollut kaikkein vaikein asia vaan päätöksen tekeminen. Se vei ehkä voimani ja energiani enimmäkseen.
Onneksi mieheni ei saanut tietää uskottomuudesta. Pääsi varmasti vähemmällä siten. Hän oli hyvin surullinen erosta muutenkin. Mietin toki kertomista ja kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja moneen kertaan.
Nyt tilanteesta on vuosia ja tästä silloisesta toisesta miehestä on tullut aviopuolisoni. Hän on todella sielunkumppanini jonka kohtalo toi eteeni aivan väärällä hetkellä, mutta nykyään ajattelen vain että onneksi toi. Elämme hyvässä rakkaudellisessa suhteessa ja sovimme toisillemme täydellisesti. Muita en vilkuile. Kaikki mitä tarvitsen, on hänessä. Edelliseltä mieheltäni en saanut asioita joita tarvitsen voidakseni hyvin.
Pettämistä en puolustele, kerronpa vaan vastauksena kysymykseen että pettäessä elämä oli hyvin raskasta mutta mahtavat hetket rakkaan kanssa olivat sen arvoisia. Kauheaa se on. Sitä ei voi kieltää. Itse en kuitenkaan voi katua koska elän nyt niin hyvää elämää ja kaikkien kannalta olisi ollut väärin jatkaa silloisen miehen kanssa kun rakkaus oli jo loppu ja olin aika surullinen siitä parisuhteesta. Perheelliselle eropäätös on kuitenkin hyvin vaikea sekin eikä sitä pystynyt tekemään hetkessä.
Ei tarvitse ymmärtää, en ehkä olisi itsekään nuorena ymmärtänyt etenkään silloin kun elin hyvässä suhteessa. Silloin sitä ei pidäkään ymmärtää.
Lässyn lässyn!
Niin, yleensä jos pettäjä kertoo tarinansa niin hän vain lässyttää. Tai puolustelee. Ehkä on parempi sitten etteivät kerro. He jotka eivät petä, tietävät kaikki pettäjän tekemisistä ja niiden taustoista kuitenkin paremmin. Lässyttämättä. Ja lisäksi ilmaisevat itsensä hyvin kypsästi :D
Miksi pitää pettää?
Jos se sielunkumppani todella löytyy, onko pakko harrastaa seksiä, ja vieläpä useita kuukausia? Me kaikki tiedämme, kuinka nöyryyttävää on olla "aisankannattaja". Pettäjä haluaa aina, että molemmat vaihtoehdot ovat vielä valittavissa, vanha ja uusi, se on raukkamaista.
Jos tuntee vetoa vieraisiin, kerro se puolisolle ja anna puolisosi valita. Millään et voi puolustaa pettämistäsi, kerroit itse ettet rakkautta tuntenut, olisit kertonut sen heti puolisollesi, se olisi ollut reilua.
Mutta raukkamaisesti halusit ensin etsiä uuden, pitää entistä varalla, jos uusi ei sinua olisikaan huolinut.
Eli lässyn, lässyn.Miksihän olet tietävinäsi varmasti toisen valinnoista ja syistä. Kun ihminen elää perheessä jossa on lapsia, asia ei ole enää ollenkaan niin yksinkertainen että kyse olisi vain kahden ihmisen parisuhteesta. Monet elävät rakkaudettomassa liitossa lasten takia ja se on todellakin monelle vaihtoehto. Mistä keksit tuon varallapitämisen? Ei liity asiaan mitenkään. Kukaan ei tässä ole puolustellut pettämistään, et edes lue kun keuhkoat vaan. Olet ilmeisesti pettänyt kun tiedät pettäjän haluavan aina pitää molemmat vaihtoehdot. Minun kohdalla niin ei ollut enkä pitänytkään. Kenestä nyt oikein kerrot tuossa, jostain mielikuvitusolennosta vai? Ja itse asiassa minä nimenomaan kerroin puolisolleni etten enää rakasta häntä. Miksi senkin olet tietävinäsi etten kertonut? Taidat olla vielä lapsi?
On ihan ok että tuomitset pettämisen, koska se on väärin. En minäkään pidä sitä millään tapaa puolusteltavana tai oikeana tekona. Hassua on vaan tuo tapasi tehdä tulkintoja ja pitää niitä faktoina. Se on myös väärin eikä ainakaan anna sinusta järin älykästä kuvaa.
Se jolla oli sivusuhde
Kerroitko heti puolisollesi, jolle olit kaavan mukaan luvannut uskollisuutta, ettet enää rakasta? Vai lähditkö etsimään uutta kertomatta? Eli pidit varalla.
Liitto, jossa pysytään yhdessä lasten takia, on toki nahdollinen, mutta eikö silloin pidä olla kysymys yhdessä tehdystä päätöksestä? Jos ei näin ole, on kysymys yksipuolisesta sopimuksesta ja juuri niiden omien vaihtoehtojen lisäämisestä toisen kustannuksella. Voithan selitellä vaikka kuinka kauan, mutta et tätä voi muuksi muttaa.
Olen 60-vuotias ja eronnut. Lapsellinen varmaan, mutta en lapsi. Ero hoidettiin meillä pettämättä, mieheni on lasteni isä, vaikka rakkauteni loppui, kunnioitukseni häntä kohtaan ei. Kuinka voisin vaatia kunnioitusta itseäni kohtaan, jis en kunnioita muita.
Tee toisille se, mitä toivot itsellesi tehtävän.
Haluaisitko, että nykyinen miehesi tekisi sinulle saman, kuin sinä teit entiselle puolisollesi? Sinuako ei yhtään loukkaisi?
Ei ole. Hänellä ei tunne huonoa omaatuntoa. Tärkeintä on hänen omat mielihyvän tunteensa.