Miten pääsit naimisiin? Pitkä parisuhde ja kosinnan odotus

Miehet ei tahdo naimisiin vaikka haluaisivatkin viettää loppuelämän yhdessä.

Ei meilläkään kosittu. Naimisiin menosta oli puhuttu, samoin avioehdosta ja muustakin. Joku päivä vaan ehdotin että olisko seuraava vuosipäivä sopiva hetki? Oli kuulemma.

Vierailija kirjoitti:

Kohta 9 vuotta yhdessä tyttöystävän kanssa. Alussa suhtauduin avioliittoon neutraalin myönteisesti. Kun joskus tuntuu siltä, mennään käymään maistraatissa. Kun ymmärsin, että toinen haluaa prinsessahäät, yli 100 vierasta, maailmanlopun polttarit ja vähintään 20 000e häälainan, peräännyin.

Oletkohan minun mieheni? Prinsessahäistä en muista puhuneeni, mutta 9v. ollaan seurusteltu. Mies sanoo että mennään joskus naimisiin, mutta ei pysty kuulema ajankohdasta kanssani puhumaan. Jos ei minun kansaa niin kenen sitten? En usko, että suostuisi jos kosisin, on sillälailla vanhanaikainen. Olen jo pari vuotta roikkunut löysässä hirressä, enkä aio painostaa tai inttää. Syksyn tullen taidan kantaa kamani omaan kämpään.

Meillä taisi olla suhdetta noin 12 vuotta takana kun "päätettiin" mennä naimisiin. Tammikuussa todettiin, että mennään heinäkuussa naimisiin. Ei siinä kai kukaan oikeen kosinut. Vaimo valitti, että miksei vielä olla naimisissa. Sanoin, että pidetään häät sitten kesällä. Ei meillä mitään kihlojakaan ollut.

Itse en kosinut, koska en koe naimisiin "pääsyä" mitenkään tärkeänä. Olisin mieluummin sen 7000e käyttänyt johonkin muuhun, kuin yksiin "bileisiin". Vaikkapa maksanut enemmän asuntolainaa pois. Nyt ollaan oltu naimisissa 5 vuotta. Eipä se elämä mihinkään muuttunut vaikka häät pidettiin.

Miksi pitää päästä naimisiin? Noloa, ämmämäistä haaveilua. Se liitto ei muuta mitään. Vain sinä vaihdat nimesi,vain sinä olet edelleen sitoutunut. Avioituneet miehet käyvät eniten huorissa ja vaimot ovat pelkkää seksiä varten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olin päättänyt jo parikymmpisenä, että en aio päätyä tilanteeseen, missä asutaan yhdessä ja mä odotan malttamattana kosintaa. Tai siis varmuutta siitä, haluaako mies varmasti mut vai ei. Kun sitten tapasin nykyisen mieheni, ja hän noin puolen vuoden seurustelun jälkeen alkoi puhua yhteen muuttamisesta, niin sanoin että mielelläni muutan, mutta sitten kun on kosittu ja hääpäivä sovittu. :) Parin viikon päästä mies kosi ja mä kannoin kamat miehen asuntoon. Häät oli seuraavana kesänä.

Suosittelen tätä toimintamallia lämpimästi kaikille, joille naimisiin meneminen on tärkeää. Kaikille ei ole, ja silloinhan ei tietekään oo mitään väliä koska mies kosii vai kosiiko lainkaan.

Halusit naimisiin vaikket ollut päivääkään kokeillut miten yhteiselo sujuu miehen kanssa?

Jotkut meistä menevät kuule naimisiinkin ennen kuin muuttavat yhteen. Mietipä sitä.

Nyt on vuosi 2017 maassa nimeltä Suomi. Miksi kukaan haluaa mennä enää naimisiin kun aivan vapaasti voi esim. asua kumppaninsa kanssa ilman avioliittoa ? Suhteet ovat muutenkin vaikeita ja helpompaa se on kun ei ole naimisissa. Tästä syystä en hyväksy myöskään tasa-arvoista avioliittolakia. Ei minua häiritse kahden samaan sukupuolta olevan suhde tai esim. yhdessä asuminen ja rakkaus millään tavalla, en vain ymmärrä tarvetta avioitua. Rakkaus, sitoutuminen, luottamus ja halu jakaa elämänsä jonkun toisen ihmisen kanssa on paljon muutakin kuin avioliitto ja naimisiinmeno, yksi juhlapäivä. Esim. yhteinen asunto ja yhteinen asuntolaina ovat paljon suurempia sitoumuksia kuin naimisiinmeno ja avioliitto. Itse en koskaan mene naimisiin tai ota asuntolainaa yksin tai kenenkään kanssa. Nuo tuntuvat niin ahdistavilta asioilta kuin vankilalta.

naimisiin menee 2017 vain seksuaalivähemmistöt

Vierailija kirjoitti:

syy miksi miehet ei kosi, on koska naiset puhuvat naimisin pääsemisestä. Aivan kuin se olisi joku vitun elämän tavote

No johan sitä ollaan kärttyisiä. Mitä se on sinulta pois, jos toiselle naimisiin meneminen on elämässä tärkeää? 

Itse en halua naimisiin naimisiinmenemisen vuoksi itsessään saatika prinsessahäiden vuoksi vaan siksi, että haluan perinteisellä tavalla viedä pitkän parisuhteeni yhden askeleen ns. eteenpäin. Minulle sillä on suuri symbolinen merkitys.

t. AP

Vierailija kirjoitti:

Nyt on vuosi 2017 maassa nimeltä Suomi. Miksi kukaan haluaa mennä enää naimisiin kun aivan vapaasti voi esim. asua kumppaninsa kanssa ilman avioliittoa ? Suhteet ovat muutenkin vaikeita ja helpompaa se on kun ei ole naimisissa. Tästä syystä en hyväksy myöskään tasa-arvoista avioliittolakia. Ei minua häiritse kahden samaan sukupuolta olevan suhde tai esim. yhdessä asuminen ja rakkaus millään tavalla, en vain ymmärrä tarvetta avioitua. Rakkaus, sitoutuminen, luottamus ja halu jakaa elämänsä jonkun toisen ihmisen kanssa on paljon muutakin kuin avioliitto ja naimisiinmeno, yksi juhlapäivä. Esim. yhteinen asunto ja yhteinen asuntolaina ovat paljon suurempia sitoumuksia kuin naimisiinmeno ja avioliitto. Itse en koskaan mene naimisiin tai ota asuntolainaa yksin tai kenenkään kanssa. Nuo tuntuvat niin ahdistavilta asioilta kuin vankilalta.

Parastahan tässä vuodessa on, että sinä voit elää kuten haluat ja me muut voimme elää kuin haluamme. :)

Itse en taas ymmärrä tuollaista paniikinomaista sitoutumiskammoa asiaan kuin asiaan (esim. asunnonhankinta, avioliitto yms).

t. AP

Avopuoliso sitten ihmettelee kun tarvitsisi juridisia oikeuksiaan, eikä sellaisia ole... Siis nro 68.

En ymmärrä, miksi naimisiin pitää "päästä". Tulee tunne, että jompikumpi ei halua, ja toinen sitten jekuttaa tai sitten kun mennään, niin huokaistaan helpotuksesta "se halusi minut sittenkin."

En ikinä olisi suhteessa, jolle en näe tulevaisuutta loppuun asti. Naimisiinmeno on tunnepuolen kannalta yhdentekevää, eikä muuta suhdetta kuin juridisesti järkevämmäksi.

Naimisiin monkuvat naiset on noloja, anteeksi nyt vain.

N30 ja 10v suhde

Mä olen kosinut mun miestä viime karkauspäivänä, ja hän vastasi myöntävästi. Sen jälkeen ei ole tapahtunut sitten mitään. Yhdessä 3 vuotta. Ostettiin yhteinen talokin tuossa, ja jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt sanoa että yhteen ei ennen sormusta muuteta. Mulla ei naimisiinmenolla mikään kiire ole, mutta haluaisin molemmille sormukset sormeen merkiksi kaikille ympärillä oleville ihmisille. Mies taas ei halua sormusta, mutta ei voi sitä myöntää, vaan sanoo että katsotaan sitten myöhemmin. Olen päättänyt itsekseni että katson tämän vuoden loppuun, ja jos sormuksesta ei tule HÄNEN puoleltaan mitään puhetta, niin loppuu hellyys, ja seksi, ja sitten alan suuntaamaan energiaani pois yhteisestä elämästä. En todellakaan aio epävarman miehen kanssa loppuelämääni jännittää, ja sellaisen, joka ei halua näyttää sormuksella koko maailmalle että on kanssani yhdessä. Tämän loppuvuoden en ota asiaa kertaakaan puheeksi, sillä sitä mies on toivonut. Annan siis hänelle sen mitä hän haluaa. Mies tietää toiveeni, mutta hän kuulemma haluaa "yllättää" kosinnalla. Tätä en käsitä sillä minähän olen jo kosinut :D Mutta ilmeisesti se oli sitten joku leikkikosinta. Hän ei myöskään käytä minusta sanaa kihlattu vaan etunimeä tai tyttöystävää, joten taisi olla leikkiä miehen puolelta koskintaani vastaaminen. Noh, katsotaan "kerkeääkö" hän "yllättää" minut vuoden loppuun mennessä, epäilen. Mies on aiemmin ollut naimisissa, ja kaikki kortit on jo käyttänyt siihen miksi ei sormusta ja miksi ei naimisiin, mm. "olen ollut jo naimisissa" Mikä on mielestäni todella loukkaavasti sanottu :(

Minä odotin kosintaa vuosikaudet. Seurustelun alkaessa mieskin oli niin rakastunut, ett sanoi meidän menevän joku päivä naimisiin. Kun kosintaa ei kuulunut, kosin itse, kun kymmenes yhteinen vuosi jo lähti. Mies irvisti ja sanoi :"ei...jotenkin vaan ei tunnu siltä". Hän meni naimisiin toisen kanssa vajaa vuosi erostamme.

Olen seurannut, että etenkin pitkissä avoliitoissa ei välitetä enää mennä naimisiin, kun ollaan jo liian tuttuja ja arki on astunut elämään. Kuinka ollakaan, mies usein löytää toisen naisen ja avioliitto alkaakin maistua melko nopeasti. Se on väärin.

Me emme olleet avoliitossa, mutta mies olisi jatkanut seurustelua "kaikkine etuineen". Se ei vaan enää minulle riittänyt. Unelma kaatui suureen järkytykseen ja epäuskoon.

Miksi joku vertaa asuntolainaa avioliittoon? Pääseehän siitä eroon muutamalla allekirjoituksella!

Kyllä avioero on huomattavasti mutkikkaampi asia. Myös ulospäin ja tunnetasolla. Minusta tuntuu, että avioeroon suhtaudutaan edelleen patavanhoillisesti, eikä vähiten viranomaisten ja ympäristön puolelta.

pettynyt ja surullinen kirjoitti:

Minä odotin kosintaa vuosikaudet. Seurustelun alkaessa mieskin oli niin rakastunut, ett sanoi meidän menevän joku päivä naimisiin. Kun kosintaa ei kuulunut, kosin itse, kun kymmenes yhteinen vuosi jo lähti. Mies irvisti ja sanoi :"ei...jotenkin vaan ei tunnu siltä". Hän meni naimisiin toisen kanssa vajaa vuosi erostamme.

Olen seurannut, että etenkin pitkissä avoliitoissa ei välitetä enää mennä naimisiin, kun ollaan jo liian tuttuja ja arki on astunut elämään. Kuinka ollakaan, mies usein löytää toisen naisen ja avioliitto alkaakin maistua melko nopeasti. Se on väärin.

Me emme olleet avoliitossa, mutta mies olisi jatkanut seurustelua "kaikkine etuineen". Se ei vaan enää minulle riittänyt. Unelma kaatui suureen järkytykseen ja epäuskoon.

Miten se olisi väärin? Sinä vain et ollut hänelle se joka herättää avioitumishalut. Surullista, mutta tuskin väärin. Väärin olisi mennä naimisiin jos siltä ei tunnu.

Mua on molemmat aviomiehet kosineet, ensimmäinen vuoden ja toinen kahden vuoden kuluttua seurustelun alusta. Niin että vastaus on kai "tekemättä mitään ihmeellistä". Ensimmäisen kanssa meni metsään muutamassa vuodessa, joten toisella kierroksella olin varovaisempi, ja kosinnasta meni vielä kolme vuotta avioitumiseen. Nyt takana 12 v ja ollaan edelleen onnellisesti yhdessä. Olen myös torpannut yhden nuoruusajan poikaystävän, jolla oli kansalaisuus mielessä. N38

Itse kosin viime vuoden helmikuussa karkauspäivänä, ostin kalliin sormuksen ja sain myöntävän vastauksen. En silti ole päässyt naimisiin. Vauvakin tehtiin ja nyt tunnen olevani jumissa ja petetty. Seurusteltu yli kolme vuotta ja sitä ennen vuosi heilastelua epävirallisemmin.

Tekis niin mieli lähteä.

Meillä mies kosi parin vuoden seurustelun jälkeen. Kuutisen vuotta oltiin kihloissa ja kaksi lasta myös tuli. Nimeksi laitettiin miehen sukunimi, koska kuitenki vaihdettaisiin yhteiseksi nimeksi. Miehellä ei mitään kiirettä naimisiin, mulla rupes ottaa päähän sen jahkailut. Sanoin, että joko naimisiin,koska lupaus siitä annettu, tai sitten kihlaus purkaantuu. Ei siis eroa mutta ei kihloissakaan. Miestä vaan jännitti et haluan isot häät ja hässäkkä, vaikka mulle passas maistraatti. Sinne sitten mentiin ja naimisiin "pääsin". Vai pääsikö se mies? Vielä yksi vauva tehtiin ja nyt ollaan sen kymmenen vuotta oltu naimisissa. Onnellisia ollaan, vaikka vähän piti hoksauttaa miestä mitä on tullut luvattua. Mulle tärkeintä on juridiset asiat, jos toiselle tai itselle jotain sattuu.

Mun on tosi vaikea uskoa sitä että jännitellään että vaimoke haluaa isot häät. Kysymällähän tuokin selviäisi.  Muka vuositolkulla mies keksii eri syitä, eikä voi omalta rakkaalta kysyä että millaiet häät haluat. Mun mies on siis käyttänyt tuota(kin) selityksenä sormuksettomuudelle. T: se sormusta kaipaava.