Mikä yleinen elämäntapa olisi sinulle painajainen?

Kommuunissa tai solussa asuminen. Asuin nuorena yhteensä parin kolmen vuoden ajan erilaisissa yhteisasunnoissa enkä siinä ajassa millään tottunut siihen, en koskaan tuntenut oloani rentoutuneeksi jos joku kämppis oli kotona. Ero yksin asumiseen on tunnepuolella aivan valtava.

Haluaisin kyllä olla luonteeltani seurallinen, kommuuniasuminen on varmasti henkisesti rikasta.

Matkustelu ulkomailla. Aina pitäisi reissata ties missä hinkuintiassa ja nähdä ja kokea uusia asioita - kammottavaa!

Keskiluokkaiset vanhempani toki raahailivat minuakin lapsena ympäri Eurooppaa, ja vielä teininäkin yritin omaksua tätä muiden ihanaksi hehkuttamaa unelmalomailua. Ei vain nappaa, jäätävä stressi ja ahdistus vain iskee päälle kun pitäisi nähdä vieraita ihmisiä ja paikkoja, ja hankkia "elämyksiä".

Tutustun kyllä mieluusti erilaisiin paikkoihin ja vieraisiin kulttuureihin, mutta sen täytyy tapahtua jotenkin muuten kuin ahtautumalla lentokoneeseen jotta voi säntäillä viikon ympäriinsä vieraassa maassa verenmaku suussa ja jalat rakkuloilla.

Vierailija kirjoitti:

Pahinta olisi paskaduuni yhdistettynä perhe-elämään. Ensin 8h duunissa tekemässä jotain apinahommaa ja sitten kotiin lapsihelvettiin. Tähän vielä joku landella asuminen omakotitalossa ja ihanat pihatyöt. Aika äkkiä hakeutuisi naru kaulaan

Sellaista se elämä on. Deal with it. Kuulostat katkeralta kun sulla ei ole lapsia ja omakotitaloa.

Jokaviikonloppuinen bilettäminen, etenkin jos se tapahtuu paikoissa joissa musa soi niin lujaa että pitää huutaa korvaan jos haluaa sanoa jotain. Ja liikkeelle lähdetään vasta puolenyön maissa, baaria vaihdetaan aina yhden juoman jälkeen, ja voidana joutua viimassa ja räntäsateessa jonottamaan ulkona. Ei vastaa käsitystäni hauskanpidosta. Ja tuo on siis viikon odotettu kohokohta joillekin.

Hipsteri-elämä. Asuttaisiin ahtaasti Helsingin keskustassa, käytäisiin ylihinnoitetuissa kahviloissa, tärkeiltäisiin luomu- ja lähiruokaostoksilla, mutta lennettäisiin surutta Berliiniin pitkäksi viikonlopuksi. Olisi töissä jossain turhanpäiväisessä ajatushautomossa tai henkisiä kokemuksia tarjoavassa konsulttifirmassa. Pitäisi Tunnaa ja Rikua jumalasta seuraavina.

kotilo kirjoitti:

Kommuunissa tai solussa asuminen. Asuin nuorena yhteensä parin kolmen vuoden ajan erilaisissa yhteisasunnoissa enkä siinä ajassa millään tottunut siihen, en koskaan tuntenut oloani rentoutuneeksi jos joku kämppis oli kotona. Ero yksin asumiseen on tunnepuolella aivan valtava.

Haluaisin kyllä olla luonteeltani seurallinen, kommuuniasuminen on varmasti henkisesti rikasta.

Jestas, tämä olisi karmeaa! Siis oikein kunnon kommuuni "persoonallisuuksineen"; olis ituhippiä, eläinaktivistia, radikaalifeministiä, pari Hare Krishna -tyyppiä, elämäntapatyötöntä, amatöörimuusikkoa ja performanssitaiteilijaa.....joka ilta runopiiriä ja tajunnanvirtaa, vegaaniruokaa, vallankumouksen suunnittelua ja halvan kotitekoisen viinin ryystämistä. Ei ovia huoneissa, koska kommuuni. Kaikki jaetaan, alkaen seurustelukumppaneista ja alusvaatteista. Joka viikko Perhekokouksia, joissa käydään läpi asioita, jotka Hiertävät.

Elämä, joka pyörii alkoholin ympärillä: sen nauttiminen, nauttimisen suunnitteleminen tai ylipäätään alkoholista puhuminen päivittäin. Ei kiitos.

Heteropariskuntana eläminen, miehen kanssa arjen jakaminen. Se mahdollisuus, että mies onkin väkivaltainen. Minulla ei ole harhakuvitelmia, että pärjäisin fyysisesti miehelle, jos tämä päättäisi hyökätä. Naurattaa kirjoittaa tätä koska kuulostaa niin absurdilta, "hyökkäävä mies" :D

Anteeksi jos kirjoitukseni kuulosti yleistävältä, normaalit miehet (te enemmistö) ja heteroparit. Minä elin lapsuuteni epävakaassa päihdeperheessä väkivaltaisen isän nyrkkiä peläten.

Se yleinen tapa mitä ap tekee...

Jaksetaan miettiä, repiä stressiä ja kytätä muita ihmisiä ja heidän tekemisiään ja päälle arvostella ilkeästi jos ei itse toimi samalla tavalla.

En suoraan sanoen ymmärrä miksi moiseen pitää tuhlata aikaa ja energiaa?

Ap. Tee elämälläni jotain mielekästä..

Monikin

-suurperhe

-tiukka uraputki, paljon ylitöitä, jatkuva stressi ja pakko saavuttaa enemmän, parempaa, ylemmäs kuin muut.

-"blogielämä": monien lifestyle-blogien kiiltävää hattaraelämää, shoppailua, "kaiken" raportointi omiin ja kavereiden blogeihin. Ja joo joo, tiedetään että bloggaajillakin on vatsatauteja, eroja, mt-ongelmia yms. ja ettei blogi ole koko elämä. Mutta sellainen kiiltäväpintainen naistenlehtien ihanne-maailma ei vaan ole mun juttu.

-julkkiksena olo. En halua että koko valtakunta saati maailma tietää yksityisasiani,mieluummin olen tuntematon nobody ja elän rauhassa

-fitness-elämäntapa, jossa treenataan jatkuvasti ja ollaan tiukalla ruokavaliolla, laji voi toki olla jokin muukin. Ei kiitos, kropan muoto ja jatkuva suorituskyvyn tarkkaileminen ja kasvattaminen ei vaan kiinnosta

-"aina" kotona ja/tai mökillä, ehkä kerran vuodessa syömään ABClle tai Raxiin, lasten takia kerran kesässä huvipuistoon ja ehkä parin vuoden välein risteilylle. 90 % ostoksista jättimarketeista, joissa käydään kerran viikossa ja 90 % aterioista toistaa samaa tuttua kaavaa kuin joku koulun 5 viikon ruokalista. Viihdyn kyllä kotona, mutta tuo on minulle liikaa, tarvitsen enemmän vaihtelua. Ei tarkoita maapallon toiselle puolelle reissaamista, vaan rutiinien rikkomista ihan vaan vaikka katsastamalla uusi kahvila tai taidenäyttely naapurikaupungissa, uusein resptien testaamista viikottain jne. pienillä tavoilla.

kotilo kirjoitti:

Kommuunissa tai solussa asuminen. Asuin nuorena yhteensä parin kolmen vuoden ajan erilaisissa yhteisasunnoissa enkä siinä ajassa millään tottunut siihen, en koskaan tuntenut oloani rentoutuneeksi jos joku kämppis oli kotona. Ero yksin asumiseen on tunnepuolella aivan valtava.

Haluaisin kyllä olla luonteeltani seurallinen, kommuuniasuminen on varmasti henkisesti rikasta.

Asuin itsekin useammassakin solukämpässä. Olen sosiaalinen ihminen, mutta aina siellä sattui kaikkea. Joku yritti pomottaa muita, toinen eristäytyi eikä meinannut edes tervehtiä.

Avioliitto tai yleensä parisuhde. Olen koko ikäni ollut parisuhteessa ja vasta nyt osaan nauttia yksinolosta! Ei tartte kenenkään toiveiden mukaan olla! 

3-vuorotyö. Never.

Uusperhe-elämä

Asuntoautomatkailu

Asuminen niin lähellä omia vanhempia/appivanhempia, että he voisivat yhtäkkiä piipahtaa meille ilmoittamatta ja pahimmassa tapauksessa omilla avaimilla

Asuminen kerrostalossa tai rivitalossa tai missään asumismuodossa, jossa on seinänaapureita

koirien kouluttaminen, agility tms. elämäntapana

asiakaspalvelutyö tai mikä tahansa työ, joka sisältää paljon sosiaalista kanssakäymistä

elämä lottovoittajana. pitäisi huolehtia, ettei kukaan vaan saa tietää voitosta, mikä stressi

elämä erillään omista, mailman ihanimmista ja kauneimmista lapsista

Elämä, jossa kaikki illat menee siihen kun roudaa lapsia harrastuksesta toiseen, ja harrastusseurojen rahankeruussa.

Uraohjuselämä. Sellainen, että pitää koko ajan saavuttaa jotain, jotta tuntuisi miltään. Että pitää olla menestyvä ja kunnianhimoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahinta olisi paskaduuni yhdistettynä perhe-elämään. Ensin 8h duunissa tekemässä jotain apinahommaa ja sitten kotiin lapsihelvettiin. Tähän vielä joku landella asuminen omakotitalossa ja ihanat pihatyöt. Aika äkkiä hakeutuisi naru kaulaan

Sellaista se elämä on. Deal with it. Kuulostat katkeralta kun sulla ei ole lapsia ja omakotitaloa.

Itse kuulostat, että osu ja uppos.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi tai lapsia, oma asunto, mökki ja muita mukavuuksia ja velka niskassa jotta on pakko käydä töissä säännöllisesti... Sellainen keskiluokkainen elämäntyyli siis.

Mieluummin teen töitä osa-aikaisesti, nautin vapaudesta ja rauhasta miehen kanssa ilman lapsia ja matkustelen aina kun mahdollista.

Näin eletään meillä myös. :)

Vierailija kirjoitti:

Painajaiseni olisi kirjoitti:

Koira perheessä, hyh. Mulla menisi hermot siihen jatkuvaan haukkumiseen ja ulinaan, p*skan keräämiseen ja karvoihin. Ideaalilemmikkini on kala, mukavan hiljainen eikä häiritse muiden kanssaihmisten elämää.

Koirasta on enemmän riesaa kuin lapsista. Lasta ei tarvitse viedä pakkasella tai räntäsateella ulos puoleksi tunniksi, kun itse on sairaana.

Koiraa mäkään en missään nimessä halua, koska se sitoo niin paljon. Pentukoira on yhtä vaivalloinen kuin pieni vauvakin, mutta sitä varten ei saa töistä vapaata. Koiralle tarvitsee aina hoitajan, sitä ei voi ottaa mukaan hotelliin, ravintolaan, kesälomareissuun, kyläilemään... Lasta voi kuljettaa kuitenkin suht monessa paikassa mukana. En tajua niitä, jotka ei halua lapsia, koska ne vie vapauden, mutta ottavat sit kuitenkin koiran.

Lapsiperhearki, ekstrahirveää se olisi, jos sitä joutuisi vielä viettämään uudessa omakotitalossa sellaisella nykyajan tyypillisellä omakotialueella, joka on rakennettu kauas kaupungin keskustasta jonnekin pellolle ja talot ihan vieri vieressä.