Lue keskustelun säännöt.
Meidän sukupolvella ei ole varaa vanhempiemme elintasoon
17.06.2017 |
Kasvoin isossa omakotitalossa pk-seudulla, teimme lomia, meillä oli kesämökki, lapsilla kalliita harrastuksia.. Äitini oli melkein kymmenen vuotta kotona ja sen jälkeen puolipäivätöissä. Isäni kävi kokopäiväisesti töissä, mutta ei ollut mikään isokiho, vaan tavallisen hyvän työpaikan omaava. Tämä oli siis 80-luvulla.
Mieheni kanssa olemme molemmat akateemisia, kokopäivätöissä jo ties kuinka monetta vuotta. Asumme alle 100 neliön rivarissa, jossa on minimaalinen piha, mutta velkaa vaikka kuinka paljon. Käymme ulkomaan lomalla kerran vuodessa, mitään mökkiä meillä ei ole, lapsi saa kyllä harrastaa, mutta ei valitettavasti siinä määrin, missä esimerkiksi itse saman ikäisenä ts. itselläni oli kalliimpia harrastuksia. Olin kotona puolitoista vuotta lapsen syntymän jälkeen, sitten oli pakko mennä takaisin töihin. Muuten olisi sekä rahat menneet liian tiukille ja oma ura alamäkeen tulevaisuudessa.
Joskus mietin vaan, että onko tässä kehityksessä mitään järkeä. Mihin elintasoon lapseni aikanaan pystyy, jos suunta jatkuu näin.
Kommentit (289)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama ja jäivät eläkkeelle noin 50 vuotiaina eli ovat tienanneet parissa kymmenessä vuodessa kaiken sen mihin itse ei yllä koko työuran aikana joka päättyy 67 v. Vaikka pahoin pelkään että nyt kun yt.iden makuun on päästy niin oma sukupolvi ei jatka eläkeikään töissä.
Tätä minä aina ihailen: niin monen vanhemmat jäivät eläkkeelle 50v iässä, vaikka suomalainen eläkesysteemi ei tunne moista mahdollisuutta - eikä tuntenut 90-luvullakaan.
Varmaan 50-vuotiana eläkkeelle jäämistä tukevaa systeemiä ei ollut koskaan olemassakaan, aika kultaa muistot.
Sen sijaan vielä 2000-luvun alussa oli käytössä eläkeputki ja hyviä paketteja. Äitini jäi vapaaehtoisesti eläkkeelle 58-vuotiaana pankista, oli siellä konttorinjohtajana ja pankkialan murros sijoittui just siihen 2000-luvun alkuun. Tämä tapahtui vuonna 2004, jolloin 1946 syntynyt äitini oli siis 58-vuotias. Hän sai siinä paketissa ansiosidonnaista päivärahaa siihen saakka kunnes eläkeikä tuli täyteen ja se taisi siihen aikaan olla 60 v.. Sai myös jonkinlaisen "kultaisen kädenpuristuksen" pankilta ns. eläkepakettina, tyyliin vuoden palkan.
Hänen eläkkeensä on parempi kuin minun korkekoulutetun palkka. Äitini tutkinto on ylioppilas.
Eihän tuollaisista voi kuin unelmoida kukaan enää nykyään. Joo, mulla on oma valintakin kyseessä, olen alalla jossa palkat ei päätä huimaa. Kunhan nyt vertaan.
Työskenteletkö itse pankinjohtajana tällä hetkellä? Vai miksi vertaa äitisi eläkettä ja omaa palkkaasi?
Ei, en oikeastaan vertaa omaa palkkaani ja äitini palkkaa, voisi tietty väitellä loputtomiin siitä kumman työ on jollain mittarilla arvokkaampaa, se on ihan loputon suo, eikä siinä ole mitään järkeä. Arvostan sitä, mihin äitini pääsi siis ilman sen kummempaa kuin ylioppilastutkinto. Oli työelämässä 18-vuotiaasta jatkuvasti ja jäi saman työnantajan palveluksesta eläkkeelle 58-vuotiaana.
Vertaan tässä systeemiä. Ei tuollaista ole enää olemassakaan, eläkeikää pyritään jatkuvasti nostamaan ja he, joille ennen tarjottiin eläkeputkea saavat nyt kylmästi potkut 56-57 -vuotiaana. Heillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia työllistyä enää, ansiosidonnaista riittää joo se pari vuotta ja sitten on edessä köyhyys peruspäivärahalla tai työmarkkinatuella. Heillä saattaa olla 30 vuotta uraa takanaan, kansainvälistä kokemusta ja kielitaitoa. Sanot varmaan seuraavaksi, että ei tällainen saa potkuja. Kyllä saa, tuttuni on tehnyt pitkän uran suomalaisessa pörssiyhtiössä, asunut ulkomailla, kielitaitoinen ja osaava kaveri. Potkut tuli kiitoksena 56-vuotiaana kun lisättiin kilpailukykyä. Johtoryhmäläinen oli kännissä kesäjuhlissa lipsauttanut, että haetaan uutta draivia nuorista ja nälkäisistä. Että silleen. Oma mieheni on juossut tuon firman leivissä opettamassa näitä nuoria ja nälkäisia kaksi vuotta ympäri maailmaa. Toistaiseksi riittää töitä, mutta 50 kolkuttelee jo ovilla ja sen jälkeen se on luultavasti kylmästi: sä saat potkut. Pohjustaa jo oman firman perustamista tuo tulevaisuuden todennäköinen skenaario mielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiväthän meidän nuorten vanhemmat kuulu suuriin ikäluokkiin, isovanhemmat kuuluvat.
Kun on syntynyt vuonna 1993, on nyt 24 vuotias vasta valmistunut DI. Vanhemmat ovat syntyneet 1960-luvun lopulla ja isovanhemmat 1940-luvulla.
Kyllä vanhemmilla on paljon parempi elintaso kuin isovanhemmilla. Vanhemmat ovat noin viisikymppisiä, isovanhemmat yli 70v.
Ulkomaanmatkailu ei ole koskaan ollut niin edullista kuin nykyisin. 80-luvulla ei ollut vielä halpalentoyhtiöitä eikä juurikaan matkusteltu omatoimimatkoilla vaan matkat ostettiin matkatoimistoilta. Silloin monet tosin vuokrasivat asuntovaunun tai ihan vaan telttaillen omalla autolla liikkuen kierreltiin Pohjoismaita ja jotkut ehtivät kesäloman aikaan Saksaan astikin. Yleistä oli, että Suomi oli heinäkuun "kiinni" ja sen vuoksi useimmilla oli loma juuri samaan aikaan ja yhtäjaksoisesti heinäkuussa. Oli siis mahdollista lähteä omalla autolla reissuun. Tuohon aikaan kesämökeissäkin oli vielä hyvin usein ulkovessa, kaikissa ei ollut edes sähköä tai vesijohtoja. Näitä mökkejä ovat omistajat vuosien saatossa parannelleet remontoimalla ja sen vuoksi tällaisen mökin hinta on nykyisin ihan eri sfääreissä kuin mitä olivat ostohetkellä.
Yksi minusta ihan merkittävä tuon ajan elintasoon vaikuttava asia oli elektroniikka. Ei pelkästään niiden määrä vaan ennenkaikkea laatu. Pesukone, jääkaappi, pakastin, televisio, puhelin...ne kaikki kestivät kevyesti yli 20 vuotta. Jos eivät kestäneet, niihin sai vielä varaosia ja ne pystyttiin korjaamaan. Nykyisin kodin elektroniikkaa joudutaan uusimaan paljon useammin, koska ne eivät enää kestä. Varaosia ei saa ja korjaaminen tulisi muutenkin lähes yhtä kalliiksi kuin uuden ostaminen. Erityisesti puhelimet ja tietokoneet suunnitellaan siten, että ne kestävät vuoden tai kaksi takuuajan jälkeen. Jos jokin vekotin pahus vieköön kestääkin pidempään, suunnitellaan sellaiset ohjelmistopäivitykset, että ne eivät enää käykään vanhaan laitteeseen vaan on hankittava uusi. Joudumme siis jatkuvasti kuluttamaan, halusimme tai emme.
Myös lasten tarpeet ovat kasvaneet. Enää ei ole ekaluokkalaisia nk avainkaulalapsia vaan lapsille järjestetään tavalla tai toisella hoitopaikka siksi aikaa, kun vanhemmat ovat töissä. Joka vuosi keskustelupalstoilla pohditaan, mihin pienet koululaiset kesän ajaksi. Ennen ei ollut mitään ongelmaa, koska ne pienet koululaiset olivat yksin tai keskenään kotona. Joku kotona oleva naapuri ehkä vähän katsoi perään tai ainakin vara-avain oli jollain naapurilla. Oma lukunsa on tietysti lasten kilpavarustelu. 80-luvulla lapsilisät tulivat neljä kertaa vuodessa ja silloin kaivettiin esiin samoihin aikoihin postiluukusta putkahtaneet Anttilan ja Elloksen postimyyntikuvastot. Niistä tilattiin lapsille seuraavan kauden vaatteet sekä tarvikkeet ja olipa perhe pienituloinen tai hyvätuloinen, samanlaisissa vaatteissa kaikkien ipanat olivat. Hyvä, kun omaansa tunnisti taloyhtiön pihalla leikkivistä lapsista.
Hmm, haluaisitteko te nuoret aikuiset oikeasti esim 80-luvun elintason? Ei juurikaan matkustelua, vain välttämättömät vaatteet, kaupungissa vain muutama ravintola ja nekin kalliita, mitään kahvilakulttuuria ei ollut jne.
Vierailija kirjoitti:
Ap - olivatko vanhempasi saaneet perintöä saadakseen omakotitalon, mökin ja lomareissut? Entä osuiko lapsuudenperheeseesi 90-luvun lama? Itse olen perheestä, jossa perintö on ollut pieni, sillä pienellä perinnöllä saatiin kuitattua lapsuudenkodin loppuvelka. Lama osui lapsuudenkotiini ja perheen tienestit oli kolme vuotta pienituloisen äidin varassa. Tähän vielä lisäyksenä vanhempieni lapsuudenkodin alkoholismi eli, työttömyys, ero. Meillä ei ollut mökkiä, lomareissuja pari koko lapsuuteni aikana.
Vasta nyt minä itse olen pääsemässä siihen elintasoon,mikä mielestäni olisi ollut mahdollista jo vanhemmilleni, jos heidän lapsuudenkodissaan ei olisi ollut työttömyyttä, alkoholismia ja avioeroa (sodan jälkeisiä traumoja). Mietin tässä, että onko yleisen elintason heikkenemisen syy nykyään yleiset avioerot ja työttömyys. Suomi demokratiana jakaa rahoja heikompiosaisille Mm. Henkilöille jotka kokeneet työttömyyden ja avioeron. Eli sitä yhteistä rahaa ei riitä enää perheille tavallisiin aiemmin yhteiskunnan kustantamiin palveluihin ilman veronkorotuksia. Koska yhteiskunnan palvelut heikommat esim. Koulu kaukana, molemmat vanhemmat eivät ole töissä. Korkea työttömyys toinen syy ettei vanhemat ole töissä. Koska verotuloja vähemmän ja lakisääteisiä palveluja enemmän verot nousee ja ostokyky pienenee. Ja lopputulos on että samalla tahalla saamme vähemmän.
Vanhempani eivät saaneet mitään perintöä eikä isovanhemmillani ollut mahdollisuutta avustaa heitä rahallisesti. Itse tienasivat rahansa. Lapsuudessani arjessa toki elettiin säästäväisesti, ei meillä lapsilla todellakaan ollut mitään merkkivaatteita, mutta eipä ollut muillakaan eikä sellainen varmaan edes tullut kellekään mieleen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama, isällä oli purjevene, kesämökki merenrannalla 20 minuutin päästä kotoa, Range Rover, ja muutenkin auto vaihtui 2-3 vuoden välein, talvisin käytiin Tahkovuorella, ratsastin, pääsin joka kesä ratsastusleirille 9-vuotiaasta alkaen, 20-vuotiaaksi mennessä olin saanut lahjaksi oskehuoneiston ja aimo nipun pörssiosakkeita.
Mitä meillä on? Mies työtön ja minä osa-aikainen, lomalle päästään lähinnä kesällä 1-2 hotelliyötä jossain plus huvipuisto. 10 ja 20 vuotta vanhat autot, kukaan ei harrasta mitään mihin vaatisi kunnolla rahaa, onneksi, en tiedä haluaisiko, meillä ei ole varaa vaihtaa isompaan asuntoon jne.
Lapseni eivät tule saamaan lapsina asunto-osaketta, tuskin pörssiosakkeitakaan. Ymmärrän kyllä, etteivät saa juuri ketkään muutkaan, mutta onhan se nyt harmi, kun voi tarjota lapsilleen vähemmän, kuin mitä itse on saanut. Se on se pointti tässä. Köyhien kateus ei jaksa surettaa, on se tämäkin oikeasti HARMI. menkää kadehtijat muihin ketjuihin.
No mutta kai sä nyt perit aikanaan tuon kaiken yhdessä sisarustesi kanssa?
Vai onko vanhempasi ET-lehden ohjeen mukaan pistäneet kaiken haisemaan ja nauttineet elämästä?
Mullakin oli tuo kaikki, luojalle kiitos isä ei suostunut omistusoikeuden antavaan testamenttiin vaikka äitini niin halusi ja olisi vielä väärentänyt testamentin jos me oltaisi veljen kanssa suostuttu. Olis reilusti yli puolen miljoonan kesämökki Porkkalassa, jonka isä peri vanhemmiltaan, mennyt jo vuosia sitten lihoiksi ja äidin käsilaukkuihin ja ulkomaanmatkoihin, oopperajuhliin ja uuden miehen kanssa tehtyihin reissuihin. En edes uskalla arvioida mitä on tapahtunut isän rahastoille jne. Äiti kehtasi vielä valittaa, että perintöverot piti maksaa isän rahoista, kun meillä ei kolmekymppisinä ollut rahoja maksaa melkoisesta omaisuudesta veroja.
Ihania nää suuret ikäluokat...
Totta turiset.
Vanhemmat on olleet pienituloisia ja silti ovat saaneet maksettua talolainansa ja elätettyä lapset (vaikkakin maalla eikä kaupungissa). Ja isän ei tarvinnut vuosikymmeniin murehtia siitä lähteekö työpaikka vai ei.
Ja itse laskin juuri että vaikka tienaisin alani töissä tuplasti heidän palkkansa, minulla ei olisi enää mitään mahdollisuuksia ostaa normaalia taloa sellaiselta alueelta, että sieltä voisi saada töitä, ja maksaa lainaa pois elinaikanani, vaikka jollain ihmeellä saisinkin pysyvän työn.
Noh, jos halajan talolliseksi, ostan umpihomeisen torpan muutamalla tonnilla ja asustelen teltassa pihamaalla eläkeikään asti ja yritän kasata sitä uusiksi vapaa-ajallani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
VAIN kerran vuodessa ulkomaille yhyy nyyh
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap - olivatko vanhempasi saaneet perintöä saadakseen omakotitalon, mökin ja lomareissut? Entä osuiko lapsuudenperheeseesi 90-luvun lama? Itse olen perheestä, jossa perintö on ollut pieni, sillä pienellä perinnöllä saatiin kuitattua lapsuudenkodin loppuvelka. Lama osui lapsuudenkotiini ja perheen tienestit oli kolme vuotta pienituloisen äidin varassa. Tähän vielä lisäyksenä vanhempieni lapsuudenkodin alkoholismi eli, työttömyys, ero. Meillä ei ollut mökkiä, lomareissuja pari koko lapsuuteni aikana.
Vasta nyt minä itse olen pääsemässä siihen elintasoon,mikä mielestäni olisi ollut mahdollista jo vanhemmilleni, jos heidän lapsuudenkodissaan ei olisi ollut työttömyyttä, alkoholismia ja avioeroa (sodan jälkeisiä traumoja). Mietin tässä, että onko yleisen elintason heikkenemisen syy nykyään yleiset avioerot ja työttömyys. Suomi demokratiana jakaa rahoja heikompiosaisille Mm. Henkilöille jotka kokeneet työttömyyden ja avioeron. Eli sitä yhteistä rahaa ei riitä enää perheille tavallisiin aiemmin yhteiskunnan kustantamiin palveluihin ilman veronkorotuksia. Koska yhteiskunnan palvelut heikommat esim. Koulu kaukana, molemmat vanhemmat eivät ole töissä. Korkea työttömyys toinen syy ettei vanhemat ole töissä. Koska verotuloja vähemmän ja lakisääteisiä palveluja enemmän verot nousee ja ostokyky pienenee. Ja lopputulos on että samalla tahalla saamme vähemmän.Vanhempani eivät saaneet mitään perintöä eikä isovanhemmillani ollut mahdollisuutta avustaa heitä rahallisesti. Itse tienasivat rahansa. Lapsuudessani arjessa toki elettiin säästäväisesti, ei meillä lapsilla todellakaan ollut mitään merkkivaatteita, mutta eipä ollut muillakaan eikä sellainen varmaan edes tullut kellekään mieleen.
Ap
Tämä. Aiemmin elintaso oli hyvin vaatimatonta, vaikka rahaa olisi ollutkin. Elettiin säästäväisesti ja rahat sijoitettiin asioihin, joiden arvon arveltiin nousevan. Kuten asuntoon tai kesämökkiin. Nykyisin arjessa kulutetaan enemmän ja erityisesti asioihin, joiden arvo laskee välittömästi, kun ne kannetaan kaupasta ulos. Makkarakeitto tai makaroonilaatikko olivat terveellistä ruokaa ja janoonsa sai juoda äidin tai mummon tekemään sokeripitoista sekamehua. Marjakiisseli tai pannukakku hillon kanssa olivat oikein hyviä välipaloja. Eivätkä lapset edes lihoneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on oikeassa huomioissaan.
Taloussuhdanteet, globalisaatio. Kilpailu on koventunut, ja se alkaa jo lapsena (vrt esim koulujen pääsykeskiarvot). Työpaikka ei ole mikään selviö, ja silti se on tie rakentaa elämää.
Mietipä hetkonen, millainen oli suurten ikäluokkien tie ylioppilaaksi. Pääsykokeet 10-vuotiaana. Joo, on rankkaa nykyään.
Töitä toki silloin riitti, mutta koulutukseen oli todellakin hankalampi päästä kuin nykyään.
Olen itse käynyt 10-vuotiaana oppikoulun pääsykokeet. Peruskoulu tuli pari vuotta myöhemmin.
Rankempaa on nykyään, koska kaikesta kilpaillaan huomattavasti kovemmin. Ennen yliopistossa oli elinikäinen opinto-oikeus, sitä on ikävä.Omasta kuplasta katsoen toki näin. Itsellänikin on edelleen yliopiston opinto-oikeus. Mutta jos katsotaan objektiivisesti, miten suuri osa ikäluokasta sai korkeakoulutuksen, ja mistä yhteiskuntaluokista korkeakouluihin päästiin, on koulutuksen tavoitettavuus huikeasti parantunut. Toivottavasti koulutus ei jatkossa taas muutu rikkaiden yksinoikeudeksi.
Olet omassa kuplassasi vähällä perspektiivillä. Tavoitettavuus ei ole parantunut vaan heikentynyt, sen sijaan asenteet ovat muuttuneet, ja kilpailun takia yhä suuremmat joukot hakeutuvat koulutuksen piiriin.
Vanhemmat keränneet mammonaa ja kuollessaan ei saa mukaan joten se jää perikunnalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hmm, haluaisitteko te nuoret aikuiset oikeasti esim 80-luvun elintason? Ei juurikaan matkustelua, vain välttämättömät vaatteet, kaupungissa vain muutama ravintola ja nekin kalliita, mitään kahvilakulttuuria ei ollut jne.
Ei, he haluavat nykyelintason ja kesämökit, asunnot jne. Säästää kakkunsa ja syödä sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi jessus miten irrelevantteja vastauksia taas. Voiehan vesipyssy. Mutta asunto on hyvä vertailukohde ja se miten palkka suhteutuu siihen ja miten pitkään lainaa maksetaan. Nuorten perheiden velkaisuus on korkea. Ei tietoakaan, että toinen olisi kotona.
Vanhukset muistelee noita oppikouluaikojaan, kui oli vaikeaa. No mutta jokuhan sinne sitten pääsikin. Eikö? Toiset saivat pitkän uran tehtaalla.
Itse ostin ekan asuntoni 90-luvulla kun sain ekan ns oikean työpaikkani, yksiö joka maksoi 300t markkaa (tai no 298 000). Palkkani oli 4500mk. Lainasta reilusti yli puolet meni korkoihin.
Nykyään samankaltainen yksiö maksaa noin 100t euroa. Aloituspalkka vastaavassa työssä on noin 3000e. Korot ovat mitättömän alhaalla.
Siitä voit laskea suhdelukuja onko helpompaa nyt vai ennen päästä kiinni asuntoon.
Nyt kyllä narutat. Hiton kallis yksiö. Surkea palkka. Mitätön arvonnousu asunnossa suorastaan päinvastoin. Höps.
En ole kyseinen kirjoittaja mutta ihan oikea hinta markka-aikana 250...300 teuroa
Ehkä Bulevardilla joku 60 m yksiö. Punavuoresta sai alle 150 000 mk. Asiantuntijatason palkat n. 10 000 mk.
Ohis 90- luvun alku ja loppu olivat jo keskenään aivan erilaisia. 90-luvun lopussa asiantuntijan palkka oli 10 000, ei alussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No lukemaan vaikka tämä nyt alkuun ja jutellaan sitten ostovoimasta ja elintasosta
http://www.hs.fi/talous/art-2000002919150.html
Jookos?
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat keränneet mammonaa ja kuollessaan ei saa mukaan joten se jää perikunnalle.
Suuret ikäluokat kuluttavat kaiken, ei heiltä jää mitään. Ei aikanaan omilta vanhemmilta perittyä eikä omaa. Ehkä se asunto missä asuvat. Sekin on monelle suurten ikäluokkien lapsille lottovoitto, saa omaa lainaa lyhennettyä.
Toi on kyllä todella itsekäs sukupolvi...
Ap voisi vilkaista ympärilleen ja verrata kotiaan lapsuuskotiinsa. Kodinkoneita on kymmenkertainen määrä, samoin erilaisia viihdevempaimia. Telkkaria ei saa enää muutamalla kympillä, paitsi jos haluaa samankokoisen kuin siellä lapsuuskodissa oli. Lapsena ainoa nykyviihde-elektroniikkaa vastaava laite oli elektroniikkapeli. Näihinhän nykyihmisten rahat uppoavat. Jos sisustat kotisi kuten 70/80-luvulla oli tapana, jää kyllä runsain mitoin valuuttaa matkusteluun sun muuhun.
Kuinka paljon teillä on uponnut esimerkiksi puhelinlaitteisiin ja erilaisiin tietokoneisiin rahaa viimeisen 10 vuoden sisällä? Aiemmin taloissa oli yksi lankapuhelin ja se siitä. Jos oli asiaa jollekin, soitettiin sillä tai mentiin tapaamaan tai kirjoitettiin kirje. Milloin olet viimeksi kirjoittanut kirjeen jollekin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi jessus miten irrelevantteja vastauksia taas. Voiehan vesipyssy. Mutta asunto on hyvä vertailukohde ja se miten palkka suhteutuu siihen ja miten pitkään lainaa maksetaan. Nuorten perheiden velkaisuus on korkea. Ei tietoakaan, että toinen olisi kotona.
Vanhukset muistelee noita oppikouluaikojaan, kui oli vaikeaa. No mutta jokuhan sinne sitten pääsikin. Eikö? Toiset saivat pitkän uran tehtaalla.
Itse ostin ekan asuntoni 90-luvulla kun sain ekan ns oikean työpaikkani, yksiö joka maksoi 300t markkaa (tai no 298 000). Palkkani oli 4500mk. Lainasta reilusti yli puolet meni korkoihin.
Nykyään samankaltainen yksiö maksaa noin 100t euroa. Aloituspalkka vastaavassa työssä on noin 3000e. Korot ovat mitättömän alhaalla.
Siitä voit laskea suhdelukuja onko helpompaa nyt vai ennen päästä kiinni asuntoon.
Nyt kyllä narutat. Hiton kallis yksiö. Surkea palkka. Mitätön arvonnousu asunnossa suorastaan päinvastoin. Höps.
En ole kyseinen kirjoittaja mutta ihan oikea hinta markka-aikana 250...300 teuroa
Ehkä Bulevardilla joku 60 m yksiö. Punavuoresta sai alle 150 000 mk. Asiantuntijatason palkat n. 10 000 mk.
Ohis 90- luvun alku ja loppu olivat jo keskenään aivan erilaisia. 90-luvun lopussa asiantuntijan palkka oli 10 000, ei alussa.
Mä olen saanut opiskelijana, kylläkin ihan vaativasta työstä vuonna 1997 12.000 mk palkkaa, mulla on ihan palkkakuitti tästä. Tiedän isäni saaneen asiantuntijana reilusti yli 30.000 markkaa 90-luvun loppupuolella. Hänestä tuli 1999 markkamiljonääri kun sai myös opioita Nokialta. Tuolloin oli jo johtaja, mutta toi 30.000 oli ihan asiantuntijan palkka, ei johtajan.
Kyllä asiantuntijan palkat 90-luvin lopulla olivat jotain aivan muuta kuin 10.000 mk.
Yksi asia on kuitenkin se, että meidän vanhempien sukupolvi oli nuukaa. Kun alkaa oikeasti miettiä, niin olihan se elämä tosi pihiä monilta osin. Esimerkiksi omat vanhemmat rakensi omakotitalon (joka on kutakuinkin samanlainen kuin se, jossa nyt asumme ja samalta vuodeltakin...), kolme vuotta myöhemmin mökin, lomailimme Välimerellä silloin tällöin, kävin soittotunneilla jne. Ja hups, 10 vuodessa oli mökit ja talot maksettu. Töitä riitti tavallisina rivivirkamiehinä ja inflaatio auttoi.
Toisaalta taas muistan lapsuudessa, kun haettiin mummulasta perunaa, syötiin kalapuikkoja ja jädet ostettiin kaupan altaasta, eikä jätskikioskilta. Ulkona syöminen oli kaksi kertaa vuodessa grilliltä hampurilaiset. Vaatteet oli siistit, mutta talvella oli äidin kutomat tumput märkinä kädessä ja kumpparitkin paikattiin pyöräkumipaikoilla. Yksi televisio oli taloudessa. Hillot oli omista marjoista ja mehutkin lingottiin itse. Synttäriksi ostettiin limua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi jessus miten irrelevantteja vastauksia taas. Voiehan vesipyssy. Mutta asunto on hyvä vertailukohde ja se miten palkka suhteutuu siihen ja miten pitkään lainaa maksetaan. Nuorten perheiden velkaisuus on korkea. Ei tietoakaan, että toinen olisi kotona.
Vanhukset muistelee noita oppikouluaikojaan, kui oli vaikeaa. No mutta jokuhan sinne sitten pääsikin. Eikö? Toiset saivat pitkän uran tehtaalla.
Itse ostin ekan asuntoni 90-luvulla kun sain ekan ns oikean työpaikkani, yksiö joka maksoi 300t markkaa (tai no 298 000). Palkkani oli 4500mk. Lainasta reilusti yli puolet meni korkoihin.
Nykyään samankaltainen yksiö maksaa noin 100t euroa. Aloituspalkka vastaavassa työssä on noin 3000e. Korot ovat mitättömän alhaalla.
Siitä voit laskea suhdelukuja onko helpompaa nyt vai ennen päästä kiinni asuntoon.
Nyt kyllä narutat. Hiton kallis yksiö. Surkea palkka. Mitätön arvonnousu asunnossa suorastaan päinvastoin. Höps.
En ole kyseinen kirjoittaja mutta ihan oikea hinta markka-aikana 250...300 teuroa
Ehkä Bulevardilla joku 60 m yksiö. Punavuoresta sai alle 150 000 mk. Asiantuntijatason palkat n. 10 000 mk.
Ohis 90- luvun alku ja loppu olivat jo keskenään aivan erilaisia. 90-luvun lopussa asiantuntijan palkka oli 10 000, ei alussa.
Mä olen saanut opiskelijana, kylläkin ihan vaativasta työstä vuonna 1997 12.000 mk palkkaa, mulla on ihan palkkakuitti tästä. Tiedän isäni saaneen asiantuntijana reilusti yli 30.000 markkaa 90-luvun loppupuolella. Hänestä tuli 1999 markkamiljonääri kun sai myös opioita Nokialta. Tuolloin oli jo johtaja, mutta toi 30.000 oli ihan asiantuntijan palkka, ei johtajan.
Kyllä asiantuntijan palkat 90-luvin lopulla olivat jotain aivan muuta kuin 10.000 mk.
Todellakin oli. Aloitin itse it-alalla harjoittelijana (opiskelijana) ja palkka oli 1999 9600 markkaa/kk. Valmistuttuani 2000 sain alkupalkan 13 500 markkaa ja se ei tosiaan ollut mikään markkinajohtajan palkka. Avokkini sai vastavalmistuneena pienemmästä firmasta 17 000 markkaa, jotkut pienet tarjosi jopa 20 000 markkaa.
Keskijohto (30-40 alaista) sai esimerkiksi Nokialla noin 30 000 markkaa tuossa vuosituhannen vaihteessa. Jotkut allekin.
Niinno, vastavalmistuneet saivat ennen ns harjoittelijanpalkkaa monella alalla.