Lue keskustelun säännöt.
Meidän sukupolvella ei ole varaa vanhempiemme elintasoon
17.06.2017 |
Kasvoin isossa omakotitalossa pk-seudulla, teimme lomia, meillä oli kesämökki, lapsilla kalliita harrastuksia.. Äitini oli melkein kymmenen vuotta kotona ja sen jälkeen puolipäivätöissä. Isäni kävi kokopäiväisesti töissä, mutta ei ollut mikään isokiho, vaan tavallisen hyvän työpaikan omaava. Tämä oli siis 80-luvulla.
Mieheni kanssa olemme molemmat akateemisia, kokopäivätöissä jo ties kuinka monetta vuotta. Asumme alle 100 neliön rivarissa, jossa on minimaalinen piha, mutta velkaa vaikka kuinka paljon. Käymme ulkomaan lomalla kerran vuodessa, mitään mökkiä meillä ei ole, lapsi saa kyllä harrastaa, mutta ei valitettavasti siinä määrin, missä esimerkiksi itse saman ikäisenä ts. itselläni oli kalliimpia harrastuksia. Olin kotona puolitoista vuotta lapsen syntymän jälkeen, sitten oli pakko mennä takaisin töihin. Muuten olisi sekä rahat menneet liian tiukille ja oma ura alamäkeen tulevaisuudessa.
Joskus mietin vaan, että onko tässä kehityksessä mitään järkeä. Mihin elintasoon lapseni aikanaan pystyy, jos suunta jatkuu näin.
Kommentit (289)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi jessus miten irrelevantteja vastauksia taas. Voiehan vesipyssy. Mutta asunto on hyvä vertailukohde ja se miten palkka suhteutuu siihen ja miten pitkään lainaa maksetaan. Nuorten perheiden velkaisuus on korkea. Ei tietoakaan, että toinen olisi kotona.
Vanhukset muistelee noita oppikouluaikojaan, kui oli vaikeaa. No mutta jokuhan sinne sitten pääsikin. Eikö? Toiset saivat pitkän uran tehtaalla.
Itse ostin ekan asuntoni 90-luvulla kun sain ekan ns oikean työpaikkani, yksiö joka maksoi 300t markkaa (tai no 298 000). Palkkani oli 4500mk. Lainasta reilusti yli puolet meni korkoihin.
Nykyään samankaltainen yksiö maksaa noin 100t euroa. Aloituspalkka vastaavassa työssä on noin 3000e. Korot ovat mitättömän alhaalla.
Siitä voit laskea suhdelukuja onko helpompaa nyt vai ennen päästä kiinni asuntoon.
Nyt kyllä narutat. Hiton kallis yksiö. Surkea palkka. Mitätön arvonnousu asunnossa suorastaan päinvastoin. Höps.
En ole kyseinen kirjoittaja mutta ihan oikea hinta markka-aikana 250...300 teuroa
Ehkä Bulevardilla joku 60 m yksiö. Punavuoresta sai alle 150 000 mk. Asiantuntijatason palkat n. 10 000 mk.
Ohis 90- luvun alku ja loppu olivat jo keskenään aivan erilaisia. 90-luvun lopussa asiantuntijan palkka oli 10 000, ei alussa.
Mä olen saanut opiskelijana, kylläkin ihan vaativasta työstä vuonna 1997 12.000 mk palkkaa, mulla on ihan palkkakuitti tästä. Tiedän isäni saaneen asiantuntijana reilusti yli 30.000 markkaa 90-luvun loppupuolella. Hänestä tuli 1999 markkamiljonääri kun sai myös opioita Nokialta. Tuolloin oli jo johtaja, mutta toi 30.000 oli ihan asiantuntijan palkka, ei johtajan.
Kyllä asiantuntijan palkat 90-luvin lopulla olivat jotain aivan muuta kuin 10.000 mk.
Todellakin oli. Aloitin itse it-alalla harjoittelijana (opiskelijana) ja palkka oli 1999 9600 markkaa/kk. Valmistuttuani 2000 sain alkupalkan 13 500 markkaa ja se ei tosiaan ollut mikään markkinajohtajan palkka. Avokkini sai vastavalmistuneena pienemmästä firmasta 17 000 markkaa, jotkut pienet tarjosi jopa 20 000 markkaa.
Keskijohto (30-40 alaista) sai esimerkiksi Nokialla noin 30 000 markkaa tuossa vuosituhannen vaihteessa. Jotkut allekin.
Nokiainsinöörien ja johdon palkathan ovatkin vertailukelpoisia mittareita.
Juurihan lainaamasi mainitsi että sai HARJOITTELIJANA 9.600 mk. Ei Nokian johtajana, vaan IT-alan harjoittelijana.
Itse sain tuon 12.000 mk ihan perusluontoisista toimistohommista, joihin sisältyi jonkin verran vastuuta. Olin opiskelija.
Tässä väitettiin että 1990-luvun lopussa 10.000 mk oli asiantuntijan palkka. Ei ollut, vaan ihan peruspalkka työstä, jossa oli jonkin verran vastuuta ja vaadittiin jonkinlaista osaamista.
Äh, omat opiskelukaverit saivat Nokian nousukiidossa tyyliin 3-4 kertaista palkkaa verrattuna meihin peruspettereihin tavisfirmoissa. Siis opiskeluaikoina. Toki tekivät vastuullista työtä ja moni sille tielle jäikin eikä opiskelemaan palannut.
No paljonko sä sitten peruspetterinä sait palkkaa tuolloin?
Just tässä kertoi joku, että sai 4500 mk kouluavustajan työstä ja lopputyötä vaille valmiina koneinssinä sitten 9000 e.
En tiedä tarkkaan esim. opiskelukavereuden palkkoja, mutta kyllä 10.000 e oli aika peruskauraa vastavalmistuneellekin, ihan meille peruspettereille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun vertaan vanhempieni, omaani, lasteni ja lastenlasteni elintasoa, niin ehdottomasti yltäkylläisintä lapsuutta elävät juuri tällä hetkellä teini-ikäiset lastenlapseni.
Vanhempani olivat 1900-luvun alussa syntyneitä kansakoulun käyneitä tehdastyöläisiä, jotka sodan jälkeen saivat mahdollisuuden rakentaa pienen rintamamiestalon. Itse olen sodanjälkeiseen pula-aikaan syntynyt suurten ikäluokkien edustaja. Kun olin perheen ainokainen, oli minulla mahdollisuus päästä oppikouluun ja edelleen hankkia yliopistokoulutus aikana, jolloin ei vielä ollut opintotukia eikä edes mahdollisuutta opintolainaan, ellei löytynyt vakavaraista takaajaa.
Vanhempani eivät käyneet koskaan Suomen rajojen ulkopuolella, mutta minulla oli aikuisena mahdollisuus matkustaa ja harrastaa. Perin vanhempieni rintamamiestalon, mutta se oli omalle perheelleni liian pieni ja vaatimaton, eli ostettiin isompi omakotitalo. Kun me molemmat vanhemmat olimme koulutettuja ja varsin hyväpalkkaisia, 70-luvulla syntyneillä lapsillani oli jo lapsena mahdollisuus päästä matkustamaan, laskettelureissuille, purjehtimaan ja harrastaa kaikkea, mitä halusivat.
Nyt kun lapseni ovat koulutettuja, hyväpalkkaisia aikuisia, heidän lapsillaan eli lastenlapsillani mahdollisuudet ovat olleet vielä vanhempiaankin huomattavasti paremmat.
Ei mikään ole kuitenkaan ilmaiseksi tullut, vaan jokainen sukupolvi on myös joutunut ja joutuu tekemään lujasti työtä, että on päästy siihen tilanteeseen, jossa nyt ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi jessus miten irrelevantteja vastauksia taas. Voiehan vesipyssy. Mutta asunto on hyvä vertailukohde ja se miten palkka suhteutuu siihen ja miten pitkään lainaa maksetaan. Nuorten perheiden velkaisuus on korkea. Ei tietoakaan, että toinen olisi kotona.
Vanhukset muistelee noita oppikouluaikojaan, kui oli vaikeaa. No mutta jokuhan sinne sitten pääsikin. Eikö? Toiset saivat pitkän uran tehtaalla.
Itse ostin ekan asuntoni 90-luvulla kun sain ekan ns oikean työpaikkani, yksiö joka maksoi 300t markkaa (tai no 298 000). Palkkani oli 4500mk. Lainasta reilusti yli puolet meni korkoihin.
Nykyään samankaltainen yksiö maksaa noin 100t euroa. Aloituspalkka vastaavassa työssä on noin 3000e. Korot ovat mitättömän alhaalla.
Siitä voit laskea suhdelukuja onko helpompaa nyt vai ennen päästä kiinni asuntoon.
Nyt kyllä narutat. Hiton kallis yksiö. Surkea palkka. Mitätön arvonnousu asunnossa suorastaan päinvastoin. Höps.
En ole kyseinen kirjoittaja mutta ihan oikea hinta markka-aikana 250...300 teuroa
Ehkä Bulevardilla joku 60 m yksiö. Punavuoresta sai alle 150 000 mk. Asiantuntijatason palkat n. 10 000 mk.
Ohis 90- luvun alku ja loppu olivat jo keskenään aivan erilaisia. 90-luvun lopussa asiantuntijan palkka oli 10 000, ei alussa.
Mä olen saanut opiskelijana, kylläkin ihan vaativasta työstä vuonna 1997 12.000 mk palkkaa, mulla on ihan palkkakuitti tästä. Tiedän isäni saaneen asiantuntijana reilusti yli 30.000 markkaa 90-luvun loppupuolella. Hänestä tuli 1999 markkamiljonääri kun sai myös opioita Nokialta. Tuolloin oli jo johtaja, mutta toi 30.000 oli ihan asiantuntijan palkka, ei johtajan.
Kyllä asiantuntijan palkat 90-luvin lopulla olivat jotain aivan muuta kuin 10.000 mk.
Todellakin oli. Aloitin itse it-alalla harjoittelijana (opiskelijana) ja palkka oli 1999 9600 markkaa/kk. Valmistuttuani 2000 sain alkupalkan 13 500 markkaa ja se ei tosiaan ollut mikään markkinajohtajan palkka. Avokkini sai vastavalmistuneena pienemmästä firmasta 17 000 markkaa, jotkut pienet tarjosi jopa 20 000 markkaa.
Keskijohto (30-40 alaista) sai esimerkiksi Nokialla noin 30 000 markkaa tuossa vuosituhannen vaihteessa. Jotkut allekin.
90-luvun lopulla ja 2000 luvun alussa oli nousukausi ja palkat nousivat nopeasti. 90 luvun alku oli lamaa, hinnat nousivat, palkat eivät.
No tässä väitettiin, että 90-luvun lopussa 10.000 mk oli asiantuntija palkka. Ei ollut, vaan tavallisen työntekijän palkka. Asiantuntijoilla x 3 tyypillisesti.
Jonkun kertoma 4.500 mk on käsittämättömän surkea palkka, muistan jo kesätöistä saaneeni yli 3000 mk/kk 90-luvun alussa. Ja että sillä on muka ostettu niillä koroilla kallis asunto ja joku pankki on myöntänyt tähän lainankin noihin aikoihin. En ihan heti usko.
Valmistuin 89, ja silloin oli ihan tavallista, että 1-2 ensimmäistä vuotta saatiin ns harjoittelijan palkkaa. Se oli jotain 60-70% normaalista palkasta. En siis ole se sama kirjoittaja.
Ap puhuu omakotitalosta pääkaupunkiseudulla....missä tämä omakotitalo sijaitsee? Oliko siellä jo kaikki palvelut lähellä, Kehärata toimi jne? Ei, ei ollut. Isomyyrikin rakennettiin vasta 80-luvun puolivälissä, Sellot, Isot Omenat, Jumbot yms paljon myöhemmin. Sinulla olisi nyt oikein hyvin varaa samanlaiseen omakotitaloon sellaisella alueella, jossa infrastruktuuri olisi samalla tasolla kuin lapsuudenkotisi alueella 80-luvulla. Jos mietit pääkaupunkiseudun kasvua ja kehitystä viimeisen 30 vuoden aikana, niin se on ollut aika huikea. Osta omakotitalo esim Lahdesta, Hyvinkäältä tai Kirkkonummelta ja 30 vuoden päästä se voi olla yhtä arvokas kuin nyt on vanhempiesi talo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi jessus miten irrelevantteja vastauksia taas. Voiehan vesipyssy. Mutta asunto on hyvä vertailukohde ja se miten palkka suhteutuu siihen ja miten pitkään lainaa maksetaan. Nuorten perheiden velkaisuus on korkea. Ei tietoakaan, että toinen olisi kotona.
Vanhukset muistelee noita oppikouluaikojaan, kui oli vaikeaa. No mutta jokuhan sinne sitten pääsikin. Eikö? Toiset saivat pitkän uran tehtaalla.
Itse ostin ekan asuntoni 90-luvulla kun sain ekan ns oikean työpaikkani, yksiö joka maksoi 300t markkaa (tai no 298 000). Palkkani oli 4500mk. Lainasta reilusti yli puolet meni korkoihin.
Nykyään samankaltainen yksiö maksaa noin 100t euroa. Aloituspalkka vastaavassa työssä on noin 3000e. Korot ovat mitättömän alhaalla.
Siitä voit laskea suhdelukuja onko helpompaa nyt vai ennen päästä kiinni asuntoon.
Nyt kyllä narutat. Hiton kallis yksiö. Surkea palkka. Mitätön arvonnousu asunnossa suorastaan päinvastoin. Höps.
En ole kyseinen kirjoittaja mutta ihan oikea hinta markka-aikana 250...300 teuroa
Ehkä Bulevardilla joku 60 m yksiö. Punavuoresta sai alle 150 000 mk. Asiantuntijatason palkat n. 10 000 mk.
Ohis 90- luvun alku ja loppu olivat jo keskenään aivan erilaisia. 90-luvun lopussa asiantuntijan palkka oli 10 000, ei alussa.
Mä olen saanut opiskelijana, kylläkin ihan vaativasta työstä vuonna 1997 12.000 mk palkkaa, mulla on ihan palkkakuitti tästä. Tiedän isäni saaneen asiantuntijana reilusti yli 30.000 markkaa 90-luvun loppupuolella. Hänestä tuli 1999 markkamiljonääri kun sai myös opioita Nokialta. Tuolloin oli jo johtaja, mutta toi 30.000 oli ihan asiantuntijan palkka, ei johtajan.
Kyllä asiantuntijan palkat 90-luvin lopulla olivat jotain aivan muuta kuin 10.000 mk.
Todellakin oli. Aloitin itse it-alalla harjoittelijana (opiskelijana) ja palkka oli 1999 9600 markkaa/kk. Valmistuttuani 2000 sain alkupalkan 13 500 markkaa ja se ei tosiaan ollut mikään markkinajohtajan palkka. Avokkini sai vastavalmistuneena pienemmästä firmasta 17 000 markkaa, jotkut pienet tarjosi jopa 20 000 markkaa.
Keskijohto (30-40 alaista) sai esimerkiksi Nokialla noin 30 000 markkaa tuossa vuosituhannen vaihteessa. Jotkut allekin.
Nokiainsinöörien ja johdon palkathan ovatkin vertailukelpoisia mittareita.
Juurihan lainaamasi mainitsi että sai HARJOITTELIJANA 9.600 mk. Ei Nokian johtajana, vaan IT-alan harjoittelijana.
Itse sain tuon 12.000 mk ihan perusluontoisista toimistohommista, joihin sisältyi jonkin verran vastuuta. Olin opiskelija.
Tässä väitettiin että 1990-luvun lopussa 10.000 mk oli asiantuntijan palkka. Ei ollut, vaan ihan peruspalkka työstä, jossa oli jonkin verran vastuuta ja vaadittiin jonkinlaista osaamista.
Äh, omat opiskelukaverit saivat Nokian nousukiidossa tyyliin 3-4 kertaista palkkaa verrattuna meihin peruspettereihin tavisfirmoissa. Siis opiskeluaikoina. Toki tekivät vastuullista työtä ja moni sille tielle jäikin eikä opiskelemaan palannut.
No paljonko sä sitten peruspetterinä sait palkkaa tuolloin?
Just tässä kertoi joku, että sai 4500 mk kouluavustajan työstä ja lopputyötä vaille valmiina koneinssinä sitten 9000 e.
En tiedä tarkkaan esim. opiskelukavereuden palkkoja, mutta kyllä 10.000 e oli aika peruskauraa vastavalmistuneellekin, ihan meille peruspettereille.
Minä sain kesäharjoittelijana vuonna 1997 (toisen vuoden insinööriopiskelija) 3500mk/kk. Tehtaalla olin, automaatiotekniikan tehtävissä. Seuraavana kesänä tein samalla tehtaalla vähän vaativampaa hommaa, palkka oli vähän yli 5000mk. Valmistuneena vuonna 2003 alkupalkkani oli 2700e.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Em tunne ketään alle 30 vuotiasta, jolla olisi velaton talo, mökki ja uusi auto. Ennnen vanhaan se taas oli ihan normaalia.
Minun vanhemmat ovat syntyneet -62 ja itse -91. Vanhempani ovat olleet yhdessä alle 20-vuotiaasta lähtien ja tehneet nuorena monia etelänmatkoja yhdessä. Ensimmäisen asuntonsa ostivat pk-seudulta parikymppisinä. Molemmilla toisen asteen ammattitutkinto taustalla. Vajaa kolmekymppisinä he ostivat omakotitalon pienemmästä, keskisuuresta kaupungista, josta molemmat saivat töitä. Äiti tosin hoiti kotona meitä 90-luvun alussa syntyneitä sisaruksia siihen asti että menimme esikouluun. Meillä oli hyvä lapsuus, oli kalliita harrastuksia ja etelänmatkoilla olen käynyt 2-vuotiaasta alkaen. Nykyään vanhempani ovat maksaneet kokonaan pois lainan 200 neliön kauniista omakotitalosta, he matkustelevat edelleen joka vuosi ja rahat riittävät aina hyvään ruokaan ja pakollisiin menoihin.
Nyt olen itse 25-vuotias, minulla on toisen asteen tutkinto + pari muuta päälle opiskeltua lisäkoulutusta (ei mitään monen vuoden tutkintoa). Olen hakenut opiskelemaan AMK-opintoihin mutta pisteeni eivät hakiessani ole yltäneet saamaan opiskelupaikkaa. Olen tehnyt töitä koko ajan ammattikoulusta valmistumiseni jälkeen ja muuttanut heti Helsinkiin töiden perässä. Pisin työsuhteeni on kestänyt vajaa 2 vuotta ja suurin palkkani ollut alle 2000€/kk. En ole saanut säästöön euroakaan koko elämässäni, sillä palkat ovat olleet niin pieniä, että vuokran jälkeen eivät ole riittäneet kunnolla edes ruokaan ja laskuihin. Elämä on "kädestä suuhun" -tyyliä, mutta en ole siitä niin pahoillani.
Mieheni on syntynyt -86 ja hän on sairauden takia jäänyt kokonaan työelämän ulkopuolelle, työkyvyttömyyseläkkeelle siis. Meillä ei ole varaa edes unelmoida mistään oman asunnon hankkimisesta, saati ulkomaanmatkoista. Asumme vuokralla ja odotamme ensimmäistä ja todennäköisimmin ainoaksi jäävää lasta. Olen köyhyydestä huolimatta ihan tyytyväinen ja uskon, että pystymme tarjoamaan lapsellemme onnellisen lapsuuden, sillä kumpikaan meistä ei ole erityisemmin rahan ja omaisuuden perään muutenkaan, ja uskon arvomaailman olevan hyvin ratkaiseva tekijä onnellisuuden kannalta. Täytyy pistää säästöön vähän siitä vähästä mitä on ja oppia hyödyntämään kaikkea mihin ei rahaa tarvita.
Eli hyvin erilainen on tilanteeni verrattuna vanhempiini heidän ollessaan ikäisiäni. Toki olisin voinut menestyä paremmin koulussa, olisin voinut olla onnekkaampi työpaikkojen kanssa, mutta näillä on menty ja aina olen parhaani tehnyt ja todellakin yrittänyt. Olisin myös voinut "ottaa" rikkaamman miehen, mutta ei sellainen ole kiinnostanut. Suunnitelmissani on vielä jatkaa opiskelua, jotta paremman ja pitkäkestoisemman työn saaminen olisi mahdollista. Sitten kun vauva on kasvanut rauhassa. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Em tunne ketään alle 30 vuotiasta, jolla olisi velaton talo, mökki ja uusi auto. Ennnen vanhaan se taas oli ihan normaalia.
Ja tiedätkö, miksi se oli tavallista? Ensinnäkin parisuhteeseen ja naimisiin mentiin parikymppisinä. Oli kahden ihmisen tulot ja sen vuoksi asuntolainakin oli helppo ottaa. Molemmilla oli ollut jo vuosia asuntosäästötilit eikä kesätyörahojakaan hummailtu viihteeseen ja elämyksiin vaan säästettiin. Ensimmäiset asunnot olivat pieniä, niitä makseltiin ensin muutama vuosi ja perheenlisäyksen ilmoittaessa tulostaan myytiin vanha asunto ja ostettiin uusi. Lisävelkaa ei tarvittu kohtuuttomasti. Varsinkaan, jos ostettiin tontti ja talo rakennettiin sukulaisten ja ystävien voimin talkootyönä. Mökitkin olivat usein suvun vanhoja mummoloita tai muita mökkejä, joista perikunta luopui mielellään parilla tonnilla. Uusi autokin saattoi olla alle kolmekymppisenä, kun vihdoin oli varaa ostaa muutakin kuin käytetty Ladan kosla. Vaan ei siinä uudessakaan autossa ollut jarrutehosteita, airbageja tai ilmastointia. Tai edes takaovia. Datsun 100A oli perheellisellekin ihan kätevä menopeli, kun ei ollut vielä vaatimusta turvavöistä tai lasten turvaistuimista. Been there, done that.
Vierailija kirjoitti:
En valita, eletään onnellista elämää. Enkä todellakaan ole sitä mieltä, että elintasoa pitäisi nostaa koko ajan. Kirjoitin elintason laskusta kahden sukupolven välillä. Aihe kiinnostaa minua ja myös osittain huolestuttaa. Tiedän kyllä, että meillä on paljon enemmän kaikkea, kuin suurimmalla osalla maailman asukkaista. Tämä ei kuitenkaan estä pohtimasta asiaa ilmiönä.
Ja meidän rivarin arvo on suunnilleen puolet esimerkiksi vanhempieni omakotitalon nykyisestä arvosta.
Ap
Puhu vain omasta puolestasi. Et nimittäin tiedä mitään siitä vuokralla asuneesta kansanosasta joka on kipuillut pienellä työmiehen palkalla vanhempiesi aikana. Vai oletko ollut koulussa tunneilla silloin kun yhteiskuntaoppia on opetettu. Sinun vanhempasi ovat kuuluneet pieneen hyvinvoivaan vähemmistöön ja tiedät sen itsekin ja haluat vain kiusata muita, köyhiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä varallisuus on jakautunut, mutta osittain eroa selittävät myös tottumukset. Nykyään oikeasti alempi keskiluokka elää kuin 70-luvulla rikkaat. Opiskelijat ostelevat merkkilaukkuja, matkustelevat ja syövät viikoittain ravintoloissa. Ei mikään ihme, ettei varallisuutta kerry, kun tuollaiset tottumukset opitaan jo köyhänä.
Tämä pitää paikkansa. Ainakin, mitä olen lähipiiriäni seurannut. Matkustelu on nykynuorille tietysti mukavaa, mutta siinäkin on eroa, haluaako suorat lennot vai onko valmis käyttämään puoli vuorokautta lentokentillä odotellen edullisempia vaihtolentoja. Yksi pariskunta reissaa viimeisen päälle niin lennot kuin hotellitkin (ja vieläpä kulutusluotolla), toinen säästää ja nk reppureissaa. Jälkimmäinen on reissannut ja nähnyt maailmaa enemmän kuin tuo ensimmäinen pariskunta ja on havaittavissa pientä kateutta tästä. Siis tälle edullisemmin reissaavalla ollaan kateellisia, mutta ei itse olla kuitenkaan valmiita matkustamaan kuin vähintään neljän tähden hotelleihin ja suorilla lennoilla (kyseessä sisarukset).
Omituista että pitää kadehtia jotain mitä voi itsekin saavuttaa. Mekin reissataan miehen kanssa vain 4-5 tähden hotelleissa ja mielellään suorilla lennoilla (opiskeluaikana sain tarpeeksi lentokentällä nukkumisesta matkuselumuotona) koska minulle se itse loma on tärkeämpää kuin se että käy vaikka kaikissa maailman maissa.
Pienenä kaverini pitivät meitä rikkaina, äiti ja isä sen sijaan sanoivat aina että ollaan vain hyvin toimeentulevia. Nyt aikuisena tajuaa tosiaan että kyllähän meidän perhe oli hyvin varakas, ei puhettakaan että eläisimme miehen kanssa edes yhden lapsen kanssa samanlaista elämää kuin me elettiin vanhemmat plus 5 lasta. Ja koulutustaso on kaikilla hyvin sama.
Absurdi keskustelu. Ei ole mitään järkeä verrata jonkun yksittäisen henkilön tilannetta omiin vanhempiin, jos haluaa puhua yhteiskunnallisesta ilmiöstä. Köyhyyttä on ollut aina, rikkaita on ollut aina. Ne varmat työt ei-niin-lahjakkaille olivat jotain tehtaan lattian lakaisua tai liukuhihnalla korkkien kiristämistä, ja palkka oli suuruusluokkaa nykyinen työttömyyskorvaus.
Nykyään on netti jne, jossa on helppo jakaa kokemuksia ja erilaiset ilmiöt saavat helposti isot mittasuhteet. Tosiasiassa kuitenkin ihmiset ovat keskimäärin rikkaampia ja hyvinvoivempia kuin ennen. Poikkeuksia löytyy, tottakai.
Jälkeenpäin on myös helppo sanoa, että tuli inflaatio ja sitä ja tätä. Eivät ne ihmiset sitä tienneet asuntolainoja ottaessaan ja perhettä perustaessaan. Ihan samalla tavalla heillä oli epävarma olo tulevasta, kuin nykyisin on nuorilla aikuisilla. 30 vuoden päästä voi olla, että tästä sukupolvesta puhutaan onnekkaana jne.
Ja en hetkeäkään kiellä, etteikö tämän päivän nuorilla aikuisilla olisi omat ongelmansa, joita ennen ei ollut. Mutta että ennen olisi ollut jotenkin hirveän helppoa, hmm, oikeasti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kasvoin isossa omakotitalossa pk-seudulla, teimme lomia, meillä oli kesämökki, lapsilla kalliita harrastuksia.. Äitini oli melkein kymmenen vuotta kotona ja sen jälkeen puolipäivätöissä. Isäni kävi kokopäiväisesti töissä, mutta ei ollut mikään isokiho, vaan tavallisen hyvän työpaikan omaava. Tämä oli siis 80-luvulla.
Mieheni kanssa olemme molemmat akateemisia, kokopäivätöissä jo ties kuinka monetta vuotta. Asumme alle 100 neliön rivarissa, jossa on minimaalinen piha, mutta velkaa vaikka kuinka paljon. Käymme ulkomaan lomalla kerran vuodessa, mitään mökkiä meillä ei ole, lapsi saa kyllä harrastaa, mutta ei valitettavasti siinä määrin, missä esimerkiksi itse saman ikäisenä ts. itselläni oli kalliimpia harrastuksia. Olin kotona puolitoista vuotta lapsen syntymän jälkeen, sitten oli pakko mennä takaisin töihin. Muuten olisi sekä rahat menneet liian tiukille ja oma ura alamäkeen tulevaisuudessa.
Joskus mietin vaan, että onko tässä kehityksessä mitään järkeä. Mihin elintasoon lapseni aikanaan pystyy, jos suunta jatkuu näin.
Mun perheeni asui aravakerrostalossa ja vanhemmat maksoivat hikipäässä asuntolainaa. Emme käyneet ikinä ulkomailla paria Ruotsin-risteilyä lukuunottamatta. Ei ollut merkkivermeitä, ei hienoa autoa.Oli pieni vene ja saaritontti jonne rakennettiin pitkästä tavarasta vaatimaton saunallinen mökki ilman muita mukavuuksia.Vihasin sitä paikkaa ja se meni myyntiin samantien kun perintönä vaivoiksi lankesi.
Itse asun pk-seudulla ok-talossa ja matkailen ulkomailla. Saletisti on parempi elintaso kuin vanhemmillani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia ihmisiä te oikein olette? Synnyin 1984, minulla on yksi vanhempi ja kaksi nuorempaa sisarusta. Äiti on terveydenhoitaja, isä opettaja. Meillä kaikilla lapsilla on ammatit, työpaikat, omistusasunnot, autoja pihassa ainakin 1 kpl, matkustellaan ja mökkeillään. Selkeä ero muihin kirjoittajiin on se, että emme asu Helsingissä. Täällä maakunnissa on teolliset työpaikat, ei siellä pääkaupungissa. Siksi täällä on edelleen töitä myös akateemisille lääkäreille, opettajille ja vaikka tutkijoille. Olen asunut välillä 4 vuotta Lontoossa, joten ihan umpiperällä ei ole koko elämää eletty.
Jos haluaa panostaa muuhun kuin työhön, niin sitten hyväksyy sen, että vanhemmilla menee paremmin kuin itsellä.
Mä taas olen syntynyt 1961. Olen syntynyt Helsingissä ja koko ikäni asunut pääkaupunkiseudulla. Täällä asuvat niin vanhempani, sisarukseni, omat lapseni kuin sisarusteni lapsetkin perheineen. Tukiverkostot! Mun on paljon helpompaa lähteä täältä tunnin varoitusajalla lapsenvahdiksi, iäkkäiden vanhempieni avuksi tai koiraa ulkoiluttamaan 50 metrin tai korkeintaan 3 kilometrin kuin 300 kilometrin päähän. Joskus olen lähtenyt minuutin varoitusajallakin. Aina ei siis ole kyse työhön panostamisesta vaan juuri siihen muuhun. Siihen, että on juuri ne ihmiset lähellä, joihin turvautuu silloin, kun apua syystä tai toisesta tarvitsee. Hyvä puoli vielä on, että täällä on kaikkien työt.
Ja silti valitat, että sinulle ei kerry eläkettä, että vanhempasi elävät leveämmin, että sinä olet pätkätyöloukussa? Siitähän tässä ketjussa on kyse, ei siitä, missä sukulaisesi asuvat. Iso osa näistä valittajista asuu pääkaupungissa, maksaa asumisensa asumistuella, viettää aikaansa mieluummin rannalla kuin töissä ja sitten valittaa, että suuret ikäluokat sai kaiken. Jos ne saikin sen siksi, että ne panosti muuhun kuin vapaa-aikaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä varallisuus on jakautunut, mutta osittain eroa selittävät myös tottumukset. Nykyään oikeasti alempi keskiluokka elää kuin 70-luvulla rikkaat. Opiskelijat ostelevat merkkilaukkuja, matkustelevat ja syövät viikoittain ravintoloissa. Ei mikään ihme, ettei varallisuutta kerry, kun tuollaiset tottumukset opitaan jo köyhänä.
Tämä pitää paikkansa. Ainakin, mitä olen lähipiiriäni seurannut. Matkustelu on nykynuorille tietysti mukavaa, mutta siinäkin on eroa, haluaako suorat lennot vai onko valmis käyttämään puoli vuorokautta lentokentillä odotellen edullisempia vaihtolentoja. Yksi pariskunta reissaa viimeisen päälle niin lennot kuin hotellitkin (ja vieläpä kulutusluotolla), toinen säästää ja nk reppureissaa. Jälkimmäinen on reissannut ja nähnyt maailmaa enemmän kuin tuo ensimmäinen pariskunta ja on havaittavissa pientä kateutta tästä. Siis tälle edullisemmin reissaavalla ollaan kateellisia, mutta ei itse olla kuitenkaan valmiita matkustamaan kuin vähintään neljän tähden hotelleihin ja suorilla lennoilla (kyseessä sisarukset).
Omituista että pitää kadehtia jotain mitä voi itsekin saavuttaa. Mekin reissataan miehen kanssa vain 4-5 tähden hotelleissa ja mielellään suorilla lennoilla (opiskeluaikana sain tarpeeksi lentokentällä nukkumisesta matkuselumuotona) koska minulle se itse loma on tärkeämpää kuin se että käy vaikka kaikissa maailman maissa.
Pienenä kaverini pitivät meitä rikkaina, äiti ja isä sen sijaan sanoivat aina että ollaan vain hyvin toimeentulevia. Nyt aikuisena tajuaa tosiaan että kyllähän meidän perhe oli hyvin varakas, ei puhettakaan että eläisimme miehen kanssa edes yhden lapsen kanssa samanlaista elämää kuin me elettiin vanhemmat plus 5 lasta. Ja koulutustaso on kaikilla hyvin sama.
Äläpä muuta sano. Oma nimeni lukee joka vuosi iltapäivälehtien verolistoilla, mutta siitä huolimatta edelleenkin matkustan edullisesti. Mutta matkustan usein. Omassa nuoruudessani mulla ei ollut varaa matkustaa lainkaan, joten jo pelkästään lentokentät ovat olleet mulle elämys ja nähtävyys. Opiskeluaikana istuin usein Helsinki-Vantaan kahvilassa (siihen aikaan koko lentoasema oli ihan erilainen) ja kahvikupiollista ryystäessäni ja lentokoneiden nousua ja laskua katsellessani vain haaveilin matkustamisesta. Siksi mulle ei tuota ollenkaan tuskaa viettää puolta päivää lentokentillä. Päinvastoin. Voisin hyvin matkustaa suorilla lennoilla bisnesluokassakin, mutta en halua. Hotelleissa käyn vain suihkussa ja nukkumassa, joten ainoa vaatimus on, että huoneesta ei löydy lutikoita tai torakoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia ihmisiä te oikein olette? Synnyin 1984, minulla on yksi vanhempi ja kaksi nuorempaa sisarusta. Äiti on terveydenhoitaja, isä opettaja. Meillä kaikilla lapsilla on ammatit, työpaikat, omistusasunnot, autoja pihassa ainakin 1 kpl, matkustellaan ja mökkeillään. Selkeä ero muihin kirjoittajiin on se, että emme asu Helsingissä. Täällä maakunnissa on teolliset työpaikat, ei siellä pääkaupungissa. Siksi täällä on edelleen töitä myös akateemisille lääkäreille, opettajille ja vaikka tutkijoille. Olen asunut välillä 4 vuotta Lontoossa, joten ihan umpiperällä ei ole koko elämää eletty.
Jos haluaa panostaa muuhun kuin työhön, niin sitten hyväksyy sen, että vanhemmilla menee paremmin kuin itsellä.
Mä taas olen syntynyt 1961. Olen syntynyt Helsingissä ja koko ikäni asunut pääkaupunkiseudulla. Täällä asuvat niin vanhempani, sisarukseni, omat lapseni kuin sisarusteni lapsetkin perheineen. Tukiverkostot! Mun on paljon helpompaa lähteä täältä tunnin varoitusajalla lapsenvahdiksi, iäkkäiden vanhempieni avuksi tai koiraa ulkoiluttamaan 50 metrin tai korkeintaan 3 kilometrin kuin 300 kilometrin päähän. Joskus olen lähtenyt minuutin varoitusajallakin. Aina ei siis ole kyse työhön panostamisesta vaan juuri siihen muuhun. Siihen, että on juuri ne ihmiset lähellä, joihin turvautuu silloin, kun apua syystä tai toisesta tarvitsee. Hyvä puoli vielä on, että täällä on kaikkien työt.
Ja silti valitat, että sinulle ei kerry eläkettä, että vanhempasi elävät leveämmin, että sinä olet pätkätyöloukussa? Siitähän tässä ketjussa on kyse, ei siitä, missä sukulaisesi asuvat. Iso osa näistä valittajista asuu pääkaupungissa, maksaa asumisensa asumistuella, viettää aikaansa mieluummin rannalla kuin töissä ja sitten valittaa, että suuret ikäluokat sai kaiken. Jos ne saikin sen siksi, että ne panosti muuhun kuin vapaa-aikaan?
Sorry, näköjään ilmaisin itseni huonosti. En todellakaan valita. Kommenttini oli lähinnä tuohon, että aiempi kirjoittaja ei asu Helsingissä ja oli sitä mieltä, että voi asua muuallakin. Ja minä en asu täällä siksi, että täällä on työt (joskin se on pelkästään plussaa, että niin on) vaan siksi, että täällä on myös kaikki tukiverkostot (ja minä olen nyt sitä ikäluokkaa, joka on tukiverkostoissaan antajapuolella). Samasta syystä omat lapseni ja sisarusteni lapset eivät halua muuttaa jonnekin maaseudulle, jossa eläminen olisi ehkä halvempaa, mutta puuttuisi tukiverkostot. Ja sitten pitäisi huolehtia vielä siitä, että satojen kilometrien päässä asuvilla isovanhemmilla olisi kaikki hyvin. Maaseudulle tai pienille paikkakunnille muuttaminen ei siis ole kaikille millään tasolla järkevä ratkaisu, jos kaikki muu on jossain muualla.
Tulevat sukupolvet... asuvat jossain muovikuplissa tai maan alla, kun ilmastonmuutos tästä vielä etenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama, isällä oli purjevene, kesämökki merenrannalla 20 minuutin päästä kotoa, Range Rover, ja muutenkin auto vaihtui 2-3 vuoden välein, talvisin käytiin Tahkovuorella, ratsastin, pääsin joka kesä ratsastusleirille 9-vuotiaasta alkaen, 20-vuotiaaksi mennessä olin saanut lahjaksi oskehuoneiston ja aimo nipun pörssiosakkeita.
Mitä meillä on? Mies työtön ja minä osa-aikainen, lomalle päästään lähinnä kesällä 1-2 hotelliyötä jossain plus huvipuisto. 10 ja 20 vuotta vanhat autot, kukaan ei harrasta mitään mihin vaatisi kunnolla rahaa, onneksi, en tiedä haluaisiko, meillä ei ole varaa vaihtaa isompaan asuntoon jne.
Lapseni eivät tule saamaan lapsina asunto-osaketta, tuskin pörssiosakkeitakaan. Ymmärrän kyllä, etteivät saa juuri ketkään muutkaan, mutta onhan se nyt harmi, kun voi tarjota lapsilleen vähemmän, kuin mitä itse on saanut. Se on se pointti tässä. Köyhien kateus ei jaksa surettaa, on se tämäkin oikeasti HARMI. menkää kadehtijat muihin ketjuihin.Mihin olet hassannut pörssiosakkeet ja oletko sijoittanut niitä eteenpäin? Jokin ei nyt täsmää tarinassasi. Entä se asunto-osake? Kenen se on ja onko se realisoitu?
Pörssiosakkeita on käytetty elämiseen, asuntoa en myy, mutta sen tuotto netto-nettona on vain 215e/kk tällähetkellä tekemättömien remonttien ja olemassa olevien taloyhtiön remonttilainojen takia.
Sitä en realisoi, koska se on pahanpäivän vara, "henkivakuutukseni" ja lainaturvani (muuta lainaakin siis on), joita minulla ei muita ole otettuina koska ei kannata/ole varaa.
Vierailija kirjoitti:
Absurdi keskustelu. Ei ole mitään järkeä verrata jonkun yksittäisen henkilön tilannetta omiin vanhempiin, jos haluaa puhua yhteiskunnallisesta ilmiöstä. Köyhyyttä on ollut aina, rikkaita on ollut aina. Ne varmat työt ei-niin-lahjakkaille olivat jotain tehtaan lattian lakaisua tai liukuhihnalla korkkien kiristämistä, ja palkka oli suuruusluokkaa nykyinen työttömyyskorvaus.
Nykyään on netti jne, jossa on helppo jakaa kokemuksia ja erilaiset ilmiöt saavat helposti isot mittasuhteet. Tosiasiassa kuitenkin ihmiset ovat keskimäärin rikkaampia ja hyvinvoivempia kuin ennen. Poikkeuksia löytyy, tottakai.
Jälkeenpäin on myös helppo sanoa, että tuli inflaatio ja sitä ja tätä. Eivät ne ihmiset sitä tienneet asuntolainoja ottaessaan ja perhettä perustaessaan. Ihan samalla tavalla heillä oli epävarma olo tulevasta, kuin nykyisin on nuorilla aikuisilla. 30 vuoden päästä voi olla, että tästä sukupolvesta puhutaan onnekkaana jne.
Ja en hetkeäkään kiellä, etteikö tämän päivän nuorilla aikuisilla olisi omat ongelmansa, joita ennen ei ollut. Mutta että ennen olisi ollut jotenkin hirveän helppoa, hmm, oikeasti?
Tosi pienellä vaivalla löytyy tietoa , että kyseessä nimen omaan on yhteiskunnallinen ilmiö. Pitkässä kuvassa jopa poikkeuksellinen. http://www.talouselama.fi/uutiset/nuorten-aikuisten-elintaso-on-romahta…
Syitä on useita:
-vanhempiemme työura osui globaalin kasvun aikaan, nyt kasvun rajat ovat tulossa vastaan
-ihmisiä alkaa olla liikaa samalla kun koneet tekevät työt, työnantajan markkinat
-varallisuus on kasautunut rikkaille ja tämä kehitys jatkuu yhä
Mä taas olen syntynyt 1961. Olen syntynyt Helsingissä ja koko ikäni asunut pääkaupunkiseudulla. Täällä asuvat niin vanhempani, sisarukseni, omat lapseni kuin sisarusteni lapsetkin perheineen. Tukiverkostot! Mun on paljon helpompaa lähteä täältä tunnin varoitusajalla lapsenvahdiksi, iäkkäiden vanhempieni avuksi tai koiraa ulkoiluttamaan 50 metrin tai korkeintaan 3 kilometrin kuin 300 kilometrin päähän. Joskus olen lähtenyt minuutin varoitusajallakin. Aina ei siis ole kyse työhön panostamisesta vaan juuri siihen muuhun. Siihen, että on juuri ne ihmiset lähellä, joihin turvautuu silloin, kun apua syystä tai toisesta tarvitsee. Hyvä puoli vielä on, että täällä on kaikkien työt.